Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksatte ns. “poikien maailmaa”
26.09.2020 |
Ihan oikeasti, aidosti, vilpittömästi kysyn teiltä POIKIEN ÄIDIT. Nimenomaan poikien äidit.
Poika on nyt ala-asteella. Mielestäni hän on rauhallisemmasta päästä, herkkä ja empaattinen kun vertaa kavereihin. Mutta siskoihin verrattuna kyllä se leikkien ja kiinnostusten maailma on vaan niin erilainen.. tarve reuhoa ja painia, viehätys kaikkea taistelua ja tuhoamista kohtaan (leikeissä), kovaäänisyys, uhoaminen, voimien mittelöinti, älyttömät jutut ja päähäntempaukset.. en vaan meinaa jaksaa sellaista maailmaa enkä ilmeisesti ole yhtään tottunut sellaiseen (minulla on vain siskoja eikä lapsena oikein ollut edes poikia kavereina). 😂 Poika ei myöskään samalla tapaa osaa ottaa vastuuta jne kuin siskonsa, vaikka opetan ja vaadin ihan samalla tavalla.. En kuitenkaan tarkoita että vika olisi pojassa tai pojissa, vaan enemmänkin itsessä. Poikien maailmassa on paljon myös ihania juttuja ja uskon että hänestä ihan hyvä mies saadaan kasvatettua. Olen koittanut keksiä miten sitä kaikkea saisi purettua ja suunnattua sellaiseen “järkevään” tekemiseen myös, ja olen kyllä sitä myötä löytänyt esim. vanhojen linnojen raunioista tutkimasta kaikkea mielenkiintoista pojan kanssa yhdessä. Mutta se touhottamisen ja reuhoomisen määrä, huh. 😅
Kommentit (106)
Voisitteko kuvitella vastaavaa yleistävää ketjua tytöistä ja "tyttöjen maailmasta"? Ei ikipäivänä kestäis päivänvaloa sellainen. Kas kun tytöt ovat yksilöitä! Ei ole olemassakaan "tyttöjen juttuja". On olemassa vaan poikien maailma, silloin kun se on jotain "kestettävää" (eli halveksittavaa ja pahaa)
T. Kolmen äiti, löytyy kumpaakin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kuvitella vastaavaa yleistävää ketjua tytöistä ja "tyttöjen maailmasta"? Ei ikipäivänä kestäis päivänvaloa sellainen. Kas kun tytöt ovat yksilöitä! Ei ole olemassakaan "tyttöjen juttuja". On olemassa vaan poikien maailma, silloin kun se on jotain "kestettävää" (eli halveksittavaa ja pahaa)
T. Kolmen äiti, löytyy kumpaakin
"Poikien maailma" ei tosiaan voi olla mitään positiivista. Se on joko pahaa, tai sitten sellasta mitä ei voi yleistää, koska kyllä meidän Liisa-Birgitkin...!!!!
Täytyy sanoa että voi kunpa tytöistä puhuttaisiin näin kauniisti ja kannustavasti ja ymmärrettävästi kuin pojissa tässä ketjussa (ja noin ylipäätään).
Se asenne taatusti heijastuisi myös käytökseen ja näin tytöt voisivat paljon paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei edes ole lapsia, mutta jotenkin tuli paha mieli tuosta aloituksesta. Tuli poikaa surku. Ja nainen olen.
Näkökulmat muuttuu vanhemmuuden myötä. Ennen kun mulla oli lasta olin sisäisesti osottelemassa sormellani ystävien kasvatuskeinoja. Enää en! :D Vanhemmuus on haastavin, mahtavin, hienoin, raivostuttavin...asia minkä voi kokea. IMO. En usko, että AP:n poikaa tarvitsee sääliä. Itse ainakin sanon ihan joka päivä pojalleni, että rakastan häntä ja aina myös nukkumaan mennessä. Halaillaan tosi paljon ja hän haluaa vieläkin tulla usein nukkumaan viereeni. Keskustelemme kaikesta ja kerron kuinka tuen häntä aina ja ikuisesti ja mikään ei ole liian vaikea tilanne ettei siitä voisi äidille kertoa. Silti voin samaan aikaan miettiä, että on tämä "poikien maailma" haaste myös minulle. Vaikka olin lapsena poikamainen tyttö ja uskon, että "tyttöjen maailma" voisi olla minulle vielä haastavampaa.
Juuri niin, kaikenlaiset tunteet kuuluu vanhemmuuteen. Hyvähän ne negatiivisetkin tuntemukset on tunnistaa jotta niitä voi käsitellä.
Me olemme pojan kanssa tänään käyneet skeittiradalla ja rakenneltu legoilla, otettu yhteen, illalla hän itki vanhan nallensa perään ja halusi syliin. Unille mennessä vielä halasin ja rutistin ja kerroin että rakastan häntä. En siis usko että poikaani tarvitsee kenenkään sääliä.
Joustamattomuus on omalla tavallaan tuttua, myös oma poikani on erityisellä tuella. Vaikka hänellä ei ole mitään diagnoosia (eikä esim. sitä perinteistä adhd:ta ole), mutta hän ei vaan kohtaa niitä odotuksia mitä koulumaailma ja muu maailma (?) häneltä odottaa. On hyvin epätasainen suorittaja; testeissä joistain osioista hän suoriutuu selvästi alle keskitason ja osassa taas selvästi ylle keskitason. Luulen että taidot tasoittuu ajan myötä kun poika kypsyy, mutta tuntuu olevan pojilla aika tavallistakin. Hän on myös loppuvuoden lapsi, luokan kertaaminen ekalla on auttanut asiaa onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa että voi kunpa tytöistä puhuttaisiin näin kauniisti ja kannustavasti ja ymmärrettävästi kuin pojissa tässä ketjussa (ja noin ylipäätään).
Se asenne taatusti heijastuisi myös käytökseen ja näin tytöt voisivat paljon paremmin.
Höpsis! Tyttöjä ymmärretään ja hyysätään todella paljon - myös poikien kustannuksella. Nykyaika suosii ehdottomasti tyttöjä.
Alue: Aihe vapaa
Näkökulmat muuttuu vanhemmuuden myötä. Ennen kun mulla oli lasta olin sisäisesti osottelemassa sormellani ystävien kasvatuskeinoja. Enää en! :D Vanhemmuus on haastavin, mahtavin, hienoin, raivostuttavin...asia minkä voi kokea. IMO. En usko, että AP:n poikaa tarvitsee sääliä. Itse ainakin sanon ihan joka päivä pojalleni, että rakastan häntä ja aina myös nukkumaan mennessä. Halaillaan tosi paljon ja hän haluaa vieläkin tulla usein nukkumaan viereeni. Keskustelemme kaikesta ja kerron kuinka tuen häntä aina ja ikuisesti ja mikään ei ole liian vaikea tilanne ettei siitä voisi äidille kertoa. Silti voin samaan aikaan miettiä, että on tämä "poikien maailma" haaste myös minulle. Vaikka olin lapsena poikamainen tyttö ja uskon, että "tyttöjen maailma" voisi olla minulle vielä haastavampaa.