Miten jaksatte ns. “poikien maailmaa”

Vierailija kirjoitti:

En naisena todellakaan halua kasvattaa oman sukupuoleni esineellistäjää. Oksettaa poikia palvovat akat. Teidän poikanne kasvaa ahdistelijoiksi ja naisten pataan vetäjiksi ja mammelit siellä silti paapoo poikiaan.

Naisena hylkäisin pojan. Sehän on teidän heteroiden lempihommaa kehua miten naisen syrjintä on valinnanvapautta. Minä naisen päätän kasvaako tänne poikia ja oma valintani on että ei kasva. Ei miehetkään tee mitään tyttöjen eteen, eli miksi laitatte resursseja tyhjään? :D Tyttöjä poistetaan väestöstä koska miehenne vihaa kotiäitejä. Se on jännä miten miehet ei saa mitään suden leimaa vaikka he ensin pakottavat teidät kotiäideiksi ja perään poostattaa teidät väestöstä koska olette kotona ja heikkoja.

Miehet ne teitä eniten vihaa. Heitä te kasvatatte.

Olen todella pahoillani, että sinulla on noin huono olla. Oletko ajatellut hakea apua ammattiauttajalta?

Ei todellakaan ole 😊 siellä on mukavasti ollut juttua pojista erilaisine piirteineen. Tytöistä siellä ei ole omaan silmääni edes juttuja ollut. Olen ollut mukana jo pari vuotta ja en kyllä tunnista kuvaustasi yhtään. Ei ehkä kannata aina uskoa huhupuheita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nykyään enää tunnu missään. Kun sain kolmannen poikani, niin silloin oli vähän sellainen olo että WTF ja varsinkin kun pojat oli pienillä ikäeroilla ja sellaisilta "poikamaisilta" jutuilta vaan ei voinut välttyä.

Sitten löysin poikien äidit yhteisön ja elämäni muuttui valoisammaksi. Huomasin, että en ole yksin ja sain paljon hyviä vinkkejä. Sinne kannattaa tulla mkaan jos et vielä ole. On ainakin facebookissa ja ilmeisesti myös instassa, mutta en ole varma kun mulla ei ole instaa.

Nyt siis vastaisin, että hyvin jaksan. Tää on ihanaa, kun homman vaan oivaltaa! Mulla on itelläni ollut vain siskoja, joten opettelemista oli. Mutta nyt osaan nauttia ja oon välillä painimatsissa mukana :)

Eikö tuo poikien äidit -ryhmä ole joku stereotypisesti poikiin suhtautuva ja tyttöjä morkkaava ryhmä? Sellaisen käsityksen itse olen siitä saanut juttujen perusteella. Itselläni on sekä tyttö että poika niin ei huvita tulla johonkin ”pojat on parempia kuin tytöt” ryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta poikien äitinä on hyvin mutkatonta. Asiat sanotaan suoraan, mitään ei jäädä valvomaan, ei toisten tekemisiä, sanomisia.

Joskus vauhti ja järjetön energia väsyttää, mutta onneksi kaikilla on ollut liikunnalliset harrastukset, missä on saanut energiaa purettua oikealla tavalla.

Tämä tuntuu minusta omituiselle. Minun poikani ainakin jää herkästi vatvomaan asioita. Tyttäreni taas ei jää. Ihmeellistä että vielä 2020 sukupuolitetaan toisten tekemiset ihan kuin jotkut asiat olisivat tyttöjen juttuja ja toiset taas poikien juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Mun poika on aina ollut vähän erilainen poika, ei ole koskaan riehunut, uhonnut tai ollut mikään rämäpää. En olis varmaan sellaista poikaa kestänytkään. Poika on tykännyt aina leikkiä rauhallisia leikkejä tai vaan pelata tietokoneella. En tiedä olisko mun hermot edes kestäneet sellaista rämäpääpoikaa.

Mutta et tiedostanut sitä ennen lapsentekoa? Ei sitä tiedä millainen lapsi sieltä milloinkin syntyy. Minulla on kiltti, empaattinen ja ystävällinen lapsi joka rakastaa pyssyleikkejä, painimista, parkouria, taistelulajeja, sotahistoriaa, pleikkapelejä ja liikunnallisia juttuja. Jos jotain kummallista oli esim päiväkodissa sattunut, oli lapseni siihen ollut osallisena. Ei pahuuttaan, vaan ihan uteliaisuuttaan ja “rämäpäisyyttään”.

Hyvin, minulla yksi tytär ja kolme poikaa, äänekkäin ja kovin riehuja on ainut tyttäreni.  Jaksan tytärtänikin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta poikien äitinä on hyvin mutkatonta. Asiat sanotaan suoraan, mitään ei jäädä valvomaan, ei toisten tekemisiä, sanomisia.

Joskus vauhti ja järjetön energia väsyttää, mutta onneksi kaikilla on ollut liikunnalliset harrastukset, missä on saanut energiaa purettua oikealla tavalla.

Tämä tuntuu minusta omituiselle. Minun poikani ainakin jää herkästi vatvomaan asioita. Tyttäreni taas ei jää. Ihmeellistä että vielä 2020 sukupuolitetaan toisten tekemiset ihan kuin jotkut asiat olisivat tyttöjen juttuja ja toiset taas poikien juttuja.

Äitihän kirjoitti vain omasta elämästään poikien äitinä. Ei kai sekään väärin ole? Ihmeellistä että vielä vuonna 2020 ei jokainen nainen saa kokea äitiyttään omalla tavallaan, aivan kuin koittaen hiljentää ne äidit jotka kokevat erilailla kuin itse kokee.

Mua aina jaksaa naurattaa nää."minun perttini on herkkä ja arka".

No sinun Perttisi sitten on, mutta kysyjän poika ja 90% muista pojista ei ole. Ei se sitä tosiasiaa muuta, vaikka pertti askartelisi päivät pitkät, että suurin osa pojista on kiinnostunut muista jutuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta poikien äitinä on hyvin mutkatonta. Asiat sanotaan suoraan, mitään ei jäädä valvomaan, ei toisten tekemisiä, sanomisia.

Joskus vauhti ja järjetön energia väsyttää, mutta onneksi kaikilla on ollut liikunnalliset harrastukset, missä on saanut energiaa purettua oikealla tavalla.

Tämä tuntuu minusta omituiselle. Minun poikani ainakin jää herkästi vatvomaan asioita. Tyttäreni taas ei jää. Ihmeellistä että vielä 2020 sukupuolitetaan toisten tekemiset ihan kuin jotkut asiat olisivat tyttöjen juttuja ja toiset taas poikien juttuja.

Äitihän kirjoitti vain omasta elämästään poikien äitinä. Ei kai sekään väärin ole? Ihmeellistä että vielä vuonna 2020 ei jokainen nainen saa kokea äitiyttään omalla tavallaan, aivan kuin koittaen hiljentää ne äidit jotka kokevat erilailla kuin itse kokee.

Meitä on toisenlaisiakin kokijoita. Minä en tunnista noita stereotyyppisiä kuvauksia, joita kirjoittaja pitää poikien äitinä olemisena. Jospa muistettaisiin, että lapsetkin on yksilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina jaksaa naurattaa nää."minun perttini on herkkä ja arka".

No sinun Perttisi sitten on, mutta kysyjän poika ja 90% muista pojista ei ole. Ei se sitä tosiasiaa muuta, vaikka pertti askartelisi päivät pitkät, että suurin osa pojista on kiinnostunut muista jutuista.

Herkkä tai arka ei tarkoita, että lapsi askartelisi kaiket päivät. On myös järjetöntä väittää, että ujous olisi pojille harvinainen ominaisuus. Päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta poikien äitinä on hyvin mutkatonta. Asiat sanotaan suoraan, mitään ei jäädä valvomaan, ei toisten tekemisiä, sanomisia.

Joskus vauhti ja järjetön energia väsyttää, mutta onneksi kaikilla on ollut liikunnalliset harrastukset, missä on saanut energiaa purettua oikealla tavalla.

Tämä tuntuu minusta omituiselle. Minun poikani ainakin jää herkästi vatvomaan asioita. Tyttäreni taas ei jää. Ihmeellistä että vielä 2020 sukupuolitetaan toisten tekemiset ihan kuin jotkut asiat olisivat tyttöjen juttuja ja toiset taas poikien juttuja.

Jos sinun yksi poikasi jotain, ei se tarkoita etteikö maailman kaikki muut pojat voisi olla jotain muuta. Esimerkiksi muillakin kädellisillä eläimillä, ihmisen lisäksi,on huomattu kiinnostusta sukupuolen mukaan keskimäärin erilaisiin asioihin. Ei me biologiaakaan voida kieltää, vaikka tottakai pitää ymmärtää myös erilaisuutta. Ja hyvin nykyään ymmärretäänkin. Oma massasta poikkeava poikani on otettu ainakin joka paikassa hyvin vastaan. Monesti tuntuu, että se meidän perheen "perinteisempi" poika saa enemmän arvostelua osakseen, aivan kuin olisi vääränlainen kun ei ole enemmän feminiininen.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina jaksaa naurattaa nää."minun perttini on herkkä ja arka".

No sinun Perttisi sitten on, mutta kysyjän poika ja 90% muista pojista ei ole. Ei se sitä tosiasiaa muuta, vaikka pertti askartelisi päivät pitkät, että suurin osa pojista on kiinnostunut muista jutuista.

Miksi olet tätä mieltä, haluatko uskoa näin, vai onko sinulla aitoja kokemuksia?

Minun kokemukseni mukaan "suurin osa" ja "kaikki tekee" - ihmiset elävät omassa vähemmistökuplassaan, eivätkä halua nähdä toisenlaisia ihmisiä. He tavoittelevat jonkinlaista valtaa ja voiman tunnetta nostaessaan itsensä ja kaltaisensa muka-vähemmistön yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta poikien äitinä on hyvin mutkatonta. Asiat sanotaan suoraan, mitään ei jäädä valvomaan, ei toisten tekemisiä, sanomisia.

Joskus vauhti ja järjetön energia väsyttää, mutta onneksi kaikilla on ollut liikunnalliset harrastukset, missä on saanut energiaa purettua oikealla tavalla.

Tämä tuntuu minusta omituiselle. Minun poikani ainakin jää herkästi vatvomaan asioita. Tyttäreni taas ei jää. Ihmeellistä että vielä 2020 sukupuolitetaan toisten tekemiset ihan kuin jotkut asiat olisivat tyttöjen juttuja ja toiset taas poikien juttuja.

Äitihän kirjoitti vain omasta elämästään poikien äitinä. Ei kai sekään väärin ole? Ihmeellistä että vielä vuonna 2020 ei jokainen nainen saa kokea äitiyttään omalla tavallaan, aivan kuin koittaen hiljentää ne äidit jotka kokevat erilailla kuin itse kokee.

Meitä on toisenlaisiakin kokijoita. Minä en tunnista noita stereotyyppisiä kuvauksia, joita kirjoittaja pitää poikien äitinä olemisena. Jospa muistettaisiin, että lapsetkin on yksilöitä.

Sinä saat tosiaan kokea miten haluat, mutta niin saa muutkin äidit. Sinä tässä ensin lähdit arvostelemaan toisten kokemuksia. Perinteistä nainen on naiselle susi ajattelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut tuollaista ongelmaa. Pikemminkin olen miettinyt, että miten tyttöjen äidit oikein kestävät nukke- ja prinsessaleikkejä. En itsekään lapsena osannut leikkiä nukeilla, en tiennyt, mitä niillä pitäisi tehdä. En myöskään tykkää laittautua, enkä esim meikkaa. Sovin varmaan sittem paremmin pojan äidiksi.

Minulla on sekä tyttö että poika. Molemmilla lapsilla on ollut hyvin laajasti erilaisia kiinnostuksenkohteita, joista suurin osa vieläpä on ei-sukupuolitettuja. Olen oman tyttöni kanssa mm. käynyt retkillä ja leikkipuistossa, museoissa, teatterissa, sirkuksessa ja baletissa, tutkinut avaruusjuttuja ja tähtiä, käynyt kahvilassa, leiponut, askarrellut, leikkinyt legoilla, lukenut kirjoja, katsonut leffoja, kuunnellut musiikkia, leikkinyt piilosta ja hippaa, ollaan käyty yhdessä tiedekerhossa ja tehty niitä juttuja kotonakin, fanitettu Harry Potteria ja käyty siihen liittyvissä tapahtumissa, tutkittu luontoa, pyöräilty, käyty uimassa... Ja kuitenkin tyttö yhdessä vaiheessa päiväkodissa tykkäsi myös prinsessajutuista ja leikki ehkä vähän nukkeleikkityyppisiä leikkejä lempipehmolelullaan. Että aika laaja skaala aktiviteetteja on tytöilläKIN, joten vaikka nukkeleikit ei olisi oma juttu, niin paljonhan on kuitenkin sellaista, mitä tytön kanssa voi tehdä. Tyttäreni on nyt kuudennella, eikä meikkaa - mutta vaikka meikkaisikin, niin en minä mikään meikkasiantuntija ole. Meikkaan itse, mutta en ole kiinnostunut meikeistä. Se on minulle vain asia, jonka teen, mutta eivät meikit kiinnosta minua. Minulla on oma tyylini, tyttärellä ihan toisenlainen, mutta ei meistä kummallekaan vaatteet tai laittautuminen mikään harrastus ole. Jos mennään yhdessä ostamaan vaatteita, se tapahtuu niin, että mennään kauppaan, etsitään vaatteet, sovitetaan ne, maksetaan kassalla ja lähdetään pois. Sama juttu myös, kun menen poikani kanssa kauppaan.

Joskun tuntuu, että nimenomaan poikien äidit ovat kehittäneet päähänsä täysin harhaisen kuvan jostain kliseisistä ja oudoista tytöistä, joita kiinnostaa vaan meikit, vaatteet ja prinsessat. Samaan aikaan he itse toteavat, että eivät ole yhtään sellaisia tyttöjä/naisia itse. Jos kerran omassa itsessä on jo esimerkki naisesta, jota kiinnostaa muutkin asiat, niin miksi ihmeessä kuvitellaan, että koko muu naissukupuoli on pelkkää kliseistä stereotypiaa?

Sama kysymys tietysti liittyy poikiin myös - miksi poikalapsia ei nähdä yksilöinä, jotka voivat edustaa muutakin kuin jotain riehuvaa ja tappelevaa autohullua stereotypiaa?

Kiinnostaa, miksi tätä on alapeukutettu? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua aina jaksaa naurattaa nää."minun perttini on herkkä ja arka".

No sinun Perttisi sitten on, mutta kysyjän poika ja 90% muista pojista ei ole. Ei se sitä tosiasiaa muuta, vaikka pertti askartelisi päivät pitkät, että suurin osa pojista on kiinnostunut muista jutuista.

Miksi olet tätä mieltä, haluatko uskoa näin, vai onko sinulla aitoja kokemuksia?

Minun kokemukseni mukaan "suurin osa" ja "kaikki tekee" - ihmiset elävät omassa vähemmistökuplassaan, eivätkä halua nähdä toisenlaisia ihmisiä. He tavoittelevat jonkinlaista valtaa ja voiman tunnetta nostaessaan itsensä ja kaltaisensa muka-vähemmistön yli.

Kasvatusalalla olen työskennellyt 20 vuotta. Sieltä voi aika hyvän otannan tehdä. Vaikka kasvatus on nykyisin sukupuolisensitiivisempää, ei se ole nuuttanut tätä tosiasiaa mihinkään. Pojat leikkivät rohkeammin kotileikkejä ym mutta niissäkin aina näkyy se poikamaisuus hyvin pitkälle. Toki aina on niitä poikkeavia massasta ja hekin saavat olla omanlaisiaan. Minusta sinä olet kirjoitustyyliltäsi toista alentava ja se jos jokin on itsensä nostamista muiden yläpuolelle.

Etsi kännystä sekuntikello, mene ulos, pihalle, urheilukentälle jne, istu tuoliin ja järjestä juoksukilpailut. Kuinkahan monet järjestin viikossa kun pojat olivat pieniä, jokaiselle ikäluokalle omat että kaikki voittaa, kirjaa tulokset, jos kymmenellä kierroksella ei riehunta laannu, jatketaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne on varmaan ne poikien kaveripiirit, joiden dynamiikkaa on vaikea naisena ymmärtää. Tai minusta tuntuu ehkä jopa vähän ylimieliseltä väittää että ymmärtäisi. Jos mietin omaa lapsuuttani tyttönä, niin voin olla melko varma ettei miehelläni tai isälläni ole pienintäkään haisua siitä millaista se oli. Joten joudun myös myöntämään että poikien maailma siltä osin on jotain mikä ei ole itselleni tuttua, vaikka oman poikani tunnenkin hyvin.

Minä ja poikani olemme hyvin samankaltaisia. Ymmärrän myös miestäni ja hänen ajanjaksollaanpa. En ole kauhean naisellinen, mutten mikään äijäkään.

Ymmärrät ehkä miestäsi ja poikasi on samankaltainen, mutta sinulla ei silti ole sitä kokemusta mitä on olla poika, millaista on kasvaa poikana ja poikien keskellä. Vaikka tyttö olisi poikamainen, häntä tuskin koskaan kohdellaan yhtenä pojista. Väitän kolmen veljen ja yhden oman pojan elämää seurattuani, että poikien maailma on aika rankka ja erilainen kuin tyttöjen. Ja olen itsekkin tapellut ja kiipeillyt puissa ja kalastanut ym. poikien tekemiseksi miellettyä, en puhu tästä, puhun siitä miten toisten poikien kanssa täytyy osata toimia. Ei minulle ole ongelma myöntää etten ole tämän alueen asiantuntija. Se on jotain jonka vain pojat täysin käsittävät, aivan kuten meillä entisillä tytöillä on juttuja joita miehet eivät voi käsittää täysin.

Ja on muuten ihan hirveää että kukaan kuvittelee ettei pojille tarvitsisi opettaa tunteiden sanoittamista siinä missä tytöillekkin. Pojille siitä varmaan olisi vielä enemmän apua.

Mikä närästää? En tietenkään täysin voi, mutta tarpeeksi. Sellainen hypernaisellinen, pojat yäk, johtajatyttö määrää - maailma ei ole koskaan ollut minua varten. Se on epärealistinen. Olen aina ollut ihmisyyden kannalla, ja tunteista meillä puhuvat kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on kolme teinipoikaa. Rauhallisia ovat olleet aina. Ei mitään huutoa eikä painimista. Murrosiätkin on helppoja olleet. Nyt pojat, 19v, 17v ja 15v. Isä ei ole ollut lasten kanssa paljoa ollessanme ydinperhe. Ollaan erottu ja isä ei ole enää ollenkaan meidän elämässä.

Pelaavat paljon tietokone ym pelejä, esikoiselle mopot ja autot olleet tärkeitä. Käyvät salilla. Mitään nössyköitä eivät ole. Upeat pojat minulla.

👍, hienoa.

Kasvatetaan uuden sukupolven terveitä miehiä!

Minulla kolme poikaa, ovat 2-5v. Olen itsekin hieman poikamainen joka näkynyt vaatetuksessa, harrastuksissani ja urassa. On mukavaa puuhastella yhdessä ja kun läheiset välit niin pyytämättäkin osallistuvat mielellään kotitöihin. Tiedejutut kiinnostavat heitä kovasti ja olemme yhdessä tehneet eri ohjeilla olevia tiedekokeita. Myös luontoretket, leikkipuistot, museot ja kirjastot mieluisia ja haluavat usein lukea kirjoja kanssani. Leivotaan yhdessä ja pidetään taidetuokioita, ne eivät ole vain ns. tyttöjen juttuja :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta poikien äitinä on hyvin mutkatonta. Asiat sanotaan suoraan, mitään ei jäädä valvomaan, ei toisten tekemisiä, sanomisia.

Joskus vauhti ja järjetön energia väsyttää, mutta onneksi kaikilla on ollut liikunnalliset harrastukset, missä on saanut energiaa purettua oikealla tavalla.

Tämä tuntuu minusta omituiselle. Minun poikani ainakin jää herkästi vatvomaan asioita. Tyttäreni taas ei jää. Ihmeellistä että vielä 2020 sukupuolitetaan toisten tekemiset ihan kuin jotkut asiat olisivat tyttöjen juttuja ja toiset taas poikien juttuja.

Äitihän kirjoitti vain omasta elämästään poikien äitinä. Ei kai sekään väärin ole? Ihmeellistä että vielä vuonna 2020 ei jokainen nainen saa kokea äitiyttään omalla tavallaan, aivan kuin koittaen hiljentää ne äidit jotka kokevat erilailla kuin itse kokee.

Meitä on toisenlaisiakin kokijoita. Minä en tunnista noita stereotyyppisiä kuvauksia, joita kirjoittaja pitää poikien äitinä olemisena. Jospa muistettaisiin, että lapsetkin on yksilöitä.

Sinä saat tosiaan kokea miten haluat, mutta niin saa muutkin äidit. Sinä tässä ensin lähdit arvostelemaan toisten kokemuksia. Perinteistä nainen on naiselle susi ajattelua.

Naisen ei sovi kyseenalaistaa toisten stereotyyppistä ajattelua? On myös tosi väsynyttä esittää kliseitä kuten myytti siitä, että naiset on susia toisilleen.

Pakko myöntää että huonosti. Ihan liian rasittavaa. Mutta kun omaksuu samanlaisen ”hälläväliä” ja ”rapatessa roiskuu” asenteen kuin pojilla on, tulee sanomista pomolta ja vanhemmilta. En tykkää. Tytöt ovat kivempia kun uskovat kerrasta ja heti.

Tarhatäti.