Miten jaksatte ns. “poikien maailmaa”

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut tuollaista ongelmaa. Pikemminkin olen miettinyt, että miten tyttöjen äidit oikein kestävät nukke- ja prinsessaleikkejä. En itsekään lapsena osannut leikkiä nukeilla, en tiennyt, mitä niillä pitäisi tehdä. En myöskään tykkää laittautua, enkä esim meikkaa. Sovin varmaan sittem paremmin pojan äidiksi.

Sama täällä. Ihanaa, ettei tarvitse katsoa kotonaan läjäpäin kasautuvaa pinkkiä glitterkrääsää. Olen oikein tyytyväinen kahden pojan äitinä. Poikien kanssa voi touhuta paljon muutakin kuin vain riehua ja urheilla. Pelaamme pleikalla, käymme museoissa ja tapahtumissa, laitamme ruokaa, ulkoilemme ja liikkumme yhdessä luonnossa. Tavallista, mukavaa elämää.

Osa perinteisesti poikien jutuista on sellaisia, joihin minun on helppo päästä mukaan ja osa ei. Samalla tavalla menee tyttöjen juttujen kanssa. En esim. ymmärrä heppatalli- tai prinsessaleikkejä, eivät olleet koskaan minun juttuni lapsenakaan. Mutta ei se mitään, kunhan osoittaa kiinnostusta oman lapsensa maailmaan. Fyysisyydestä sen verran, että minusta on hienoa, että lapset liikkuvat leikeissään.

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut tuollaista ongelmaa. Pikemminkin olen miettinyt, että miten tyttöjen äidit oikein kestävät nukke- ja prinsessaleikkejä. En itsekään lapsena osannut leikkiä nukeilla, en tiennyt, mitä niillä pitäisi tehdä. En myöskään tykkää laittautua, enkä esim meikkaa. Sovin varmaan sittem paremmin pojan äidiksi.

Tyttäreni oli lapsena naisellisempi kuin minä, sama juttu siskon perheessä. Kummassakaan ei ole ollut ihmeempää konfliktia. Minulla tytär oli esikoinen, ja hänen feminiinisyytensä oli suorastaan virkistävää. Olen itse enemmän emäntätyyppiä, kun hän oli kaupunkilaisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut tuollaista ongelmaa. Pikemminkin olen miettinyt, että miten tyttöjen äidit oikein kestävät nukke- ja prinsessaleikkejä. En itsekään lapsena osannut leikkiä nukeilla, en tiennyt, mitä niillä pitäisi tehdä. En myöskään tykkää laittautua, enkä esim meikkaa. Sovin varmaan sittem paremmin pojan äidiksi.

Sama täällä. Ihanaa, ettei tarvitse katsoa kotonaan läjäpäin kasautuvaa pinkkiä glitterkrääsää. Olen oikein tyytyväinen kahden pojan äitinä. Poikien kanssa voi touhuta paljon muutakin kuin vain riehua ja urheilla. Pelaamme pleikalla, käymme museoissa ja tapahtumissa, laitamme ruokaa, ulkoilemme ja liikkumme yhdessä luonnossa. Tavallista, mukavaa elämää.

Tyttömäisen tyttären kanssa tehtiin ihan samoja juttuja. Hän on aina ollut älykäs ihminen, eikä mikään glitteraivo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne on varmaan ne poikien kaveripiirit, joiden dynamiikkaa on vaikea naisena ymmärtää. Tai minusta tuntuu ehkä jopa vähän ylimieliseltä väittää että ymmärtäisi. Jos mietin omaa lapsuuttani tyttönä, niin voin olla melko varma ettei miehelläni tai isälläni ole pienintäkään haisua siitä millaista se oli. Joten joudun myös myöntämään että poikien maailma siltä osin on jotain mikä ei ole itselleni tuttua, vaikka oman poikani tunnenkin hyvin.

Minä ja poikani olemme hyvin samankaltaisia. Ymmärrän myös miestäni ja hänen ajanjaksollaanpa. En ole kauhean naisellinen, mutten mikään äijäkään.

Ymmärrät ehkä miestäsi ja poikasi on samankaltainen, mutta sinulla ei silti ole sitä kokemusta mitä on olla poika, millaista on kasvaa poikana ja poikien keskellä. Vaikka tyttö olisi poikamainen, häntä tuskin koskaan kohdellaan yhtenä pojista. Väitän kolmen veljen ja yhden oman pojan elämää seurattuani, että poikien maailma on aika rankka ja erilainen kuin tyttöjen. Ja olen itsekkin tapellut ja kiipeillyt puissa ja kalastanut ym. poikien tekemiseksi miellettyä, en puhu tästä, puhun siitä miten toisten poikien kanssa täytyy osata toimia. Ei minulle ole ongelma myöntää etten ole tämän alueen asiantuntija. Se on jotain jonka vain pojat täysin käsittävät, aivan kuten meillä entisillä tytöillä on juttuja joita miehet eivät voi käsittää täysin.

Ja on muuten ihan hirveää että kukaan kuvittelee ettei pojille tarvitsisi opettaa tunteiden sanoittamista siinä missä tytöillekkin. Pojille siitä varmaan olisi vielä enemmän apua.

Vierailija kirjoitti:

Pojat ovat erilaisia kuin tytöt. Esim tuo kilpailullisuus tuli mulle yllätyksenä, ihan pienestä pitäen kaikesta piti kisata. Lisäksi kiinnostus aseisiin yllätti. Kaveri ei hankkinut pojalleen leluasetta, kun piti sitä kamalana, kunnes selvisi, että tämä ” aseeton” oli leikeissä aina se, joka joutui ammutuksi.

Kiinnostus autoihin oli myös erilaista: pörisevä ääntely ja ajaminen puupalikalla alkoi jo ennen puhetta.Vain omien lasten perusteella kyseenalaistan äärimmäisyyksin viedyn sukupuolineutraalin kasvatuksen,sillä lapset eivät ole sukupuolineutraaleja.

Siis ettäkö geeneistä tulee kiinnostus autoihin ja pyssyihin? Vaikka itse kerrot että pyssyinnostus oli peräisin muiden leikeistä? Miten selitätte nämä tässäkin ketjussa moneen otteeseen mainitut pojat jotka eivät ole olleet kiinnostuneet pyssyistä, autoista, väkivallasta tai äänekkäästä riehumisesta? Ovatko he kehitysvammaisia tai jotain?

Lapsilla on erilaisia synnynnäisiä temperamentteja ihan sukupuoleen katsomatta. Äänekkäitä, kilpailuhenkisiä ja riehuvia tyttöjä on ties kuinka paljon, mutta heille usein pidetään yhteiskunnan puolesta kovempaa kuria. Hiljaisia poikia taas kannustetaan "ottamaan tilaa" olemalla kovaäänisiä ja fyysisiä.

Itsellä on kolme teinipoikaa. Rauhallisia ovat olleet aina. Ei mitään huutoa eikä painimista. Murrosiätkin on helppoja olleet. Nyt pojat, 19v, 17v ja 15v. Isä ei ole ollut lasten kanssa paljoa ollessanme ydinperhe. Ollaan erottu ja isä ei ole enää ollenkaan meidän elämässä.

Pelaavat paljon tietokone ym pelejä, esikoiselle mopot ja autot olleet tärkeitä. Käyvät salilla. Mitään nössyköitä eivät ole. Upeat pojat minulla.

En nyt tiedä ap mitä oikein tarkoittaa. Minun pojat ei ole yksikään ollut niin rämäpäinen seikkailija kuin minä olin lapsena. Minä jouduin lapsuudessani useasti hengenvaaraan ja aiheutin muille hengenvaaran. Monesti vietiin sairaalaan tai olin toipumassa aivotärähdyksestä. Aina oli vaatteet rikki ja iho. Poikani ei ole olleet mitään siihen verrattuna mitä minä olen ollut.  Myöskään vanhemmalla iällä eivät ole intoutuneet painimaan eikä nyrkkeilemään, vaikka miten muksin tai olen hypännyt niskaan. Ovat enemmän tulleet passiiviseen ja nyhjäävään isäänsä. Istuvat tietokoneella mieluiten. Ei niitä saa ulos pelaamaan tai salille.

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut tuollaista ongelmaa. Pikemminkin olen miettinyt, että miten tyttöjen äidit oikein kestävät nukke- ja prinsessaleikkejä. En itsekään lapsena osannut leikkiä nukeilla, en tiennyt, mitä niillä pitäisi tehdä. En myöskään tykkää laittautua, enkä esim meikkaa. Sovin varmaan sittem paremmin pojan äidiksi.

Minulla on sekä tyttö että poika. Molemmilla lapsilla on ollut hyvin laajasti erilaisia kiinnostuksenkohteita, joista suurin osa vieläpä on ei-sukupuolitettuja. Olen oman tyttöni kanssa mm. käynyt retkillä ja leikkipuistossa, museoissa, teatterissa, sirkuksessa ja baletissa, tutkinut avaruusjuttuja ja tähtiä, käynyt kahvilassa, leiponut, askarrellut, leikkinyt legoilla, lukenut kirjoja, katsonut leffoja, kuunnellut musiikkia, leikkinyt piilosta ja hippaa, ollaan käyty yhdessä tiedekerhossa ja tehty niitä juttuja kotonakin, fanitettu Harry Potteria ja käyty siihen liittyvissä tapahtumissa, tutkittu luontoa, pyöräilty, käyty uimassa... Ja kuitenkin tyttö yhdessä vaiheessa päiväkodissa tykkäsi myös prinsessajutuista ja leikki ehkä vähän nukkeleikkityyppisiä leikkejä lempipehmolelullaan. Että aika laaja skaala aktiviteetteja on tytöilläKIN, joten vaikka nukkeleikit ei olisi oma juttu, niin paljonhan on kuitenkin sellaista, mitä tytön kanssa voi tehdä. Tyttäreni on nyt kuudennella, eikä meikkaa - mutta vaikka meikkaisikin, niin en minä mikään meikkasiantuntija ole. Meikkaan itse, mutta en ole kiinnostunut meikeistä. Se on minulle vain asia, jonka teen, mutta eivät meikit kiinnosta minua. Minulla on oma tyylini, tyttärellä ihan toisenlainen, mutta ei meistä kummallekaan vaatteet tai laittautuminen mikään harrastus ole. Jos mennään yhdessä ostamaan vaatteita, se tapahtuu niin, että mennään kauppaan, etsitään vaatteet, sovitetaan ne, maksetaan kassalla ja lähdetään pois. Sama juttu myös, kun menen poikani kanssa kauppaan.

Joskun tuntuu, että nimenomaan poikien äidit ovat kehittäneet päähänsä täysin harhaisen kuvan jostain kliseisistä ja oudoista tytöistä, joita kiinnostaa vaan meikit, vaatteet ja prinsessat. Samaan aikaan he itse toteavat, että eivät ole yhtään sellaisia tyttöjä/naisia itse. Jos kerran omassa itsessä on jo esimerkki naisesta, jota kiinnostaa muutkin asiat, niin miksi ihmeessä kuvitellaan, että koko muu naissukupuoli on pelkkää kliseistä stereotypiaa?

Sama kysymys tietysti liittyy poikiin myös - miksi poikalapsia ei nähdä yksilöinä, jotka voivat edustaa muutakin kuin jotain riehuvaa ja tappelevaa autohullua stereotypiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut tuollaista ongelmaa. Pikemminkin olen miettinyt, että miten tyttöjen äidit oikein kestävät nukke- ja prinsessaleikkejä. En itsekään lapsena osannut leikkiä nukeilla, en tiennyt, mitä niillä pitäisi tehdä. En myöskään tykkää laittautua, enkä esim meikkaa. Sovin varmaan sittem paremmin pojan äidiksi.

Sama täällä. Ihanaa, ettei tarvitse katsoa kotonaan läjäpäin kasautuvaa pinkkiä glitterkrääsää. Olen oikein tyytyväinen kahden pojan äitinä. Poikien kanssa voi touhuta paljon muutakin kuin vain riehua ja urheilla. Pelaamme pleikalla, käymme museoissa ja tapahtumissa, laitamme ruokaa, ulkoilemme ja liikkumme yhdessä luonnossa. Tavallista, mukavaa elämää.

Eihän pinkki klitterkrääsä sulje pois noita mainitsemiasi asioita - tai myöskään muunlaisia asioita. Omalla tyttärelläni on ollut samassa ikävaiheessa sekä jotain klitterjuttuja, söpöjä kissa-aiheita, ja jotain Harry Potterin velhomaailman synkimpiä elementtejä. Ihmisissä on monta puolta. Toisaalta minulla on myös poika, joka on myös halunnut jotain nättejä ja söpöjä juttuja, kun siskokin saa, ja poika joskus kokikin ikäväksi sen, että tietyt asiat tai elokuvat miellettiin kuuluvan vain tytöille, vaikka hänkin tykkäsi niistä. Ja hän tykkäsi siis MYÖS niistä poikamaisista jutuista - kas kun pojissakin on useita eri puolia, ja pojallakin voi olla ymmärrystä myös niille tyttöjen jutuiksi mielletyille asioille.

En naisena todellakaan halua kasvattaa oman sukupuoleni esineellistäjää. Oksettaa poikia palvovat akat. Teidän poikanne kasvaa ahdistelijoiksi ja naisten pataan vetäjiksi ja mammelit siellä silti paapoo poikiaan.

Naisena hylkäisin pojan. Sehän on teidän heteroiden lempihommaa kehua miten naisen syrjintä on valinnanvapautta. Minä naisen päätän kasvaako tänne poikia ja oma valintani on että ei kasva. Ei miehetkään tee mitään tyttöjen eteen, eli miksi laitatte resursseja tyhjään? :D Tyttöjä poistetaan väestöstä koska miehenne vihaa kotiäitejä. Se on jännä miten miehet ei saa mitään suden leimaa vaikka he ensin pakottavat teidät kotiäideiksi ja perään poostattaa teidät väestöstä koska olette kotona ja heikkoja.

Miehet ne teitä eniten vihaa. Heitä te kasvatatte.

Ei nykyään enää tunnu missään. Kun sain kolmannen poikani, niin silloin oli vähän sellainen olo että WTF ja varsinkin kun pojat oli pienillä ikäeroilla ja sellaisilta "poikamaisilta" jutuilta vaan ei voinut välttyä.

Sitten löysin poikien äidit yhteisön ja elämäni muuttui valoisammaksi. Huomasin, että en ole yksin ja sain paljon hyviä vinkkejä. Sinne kannattaa tulla mkaan jos et vielä ole. On ainakin facebookissa ja ilmeisesti myös instassa, mutta en ole varma kun mulla ei ole instaa.

Nyt siis vastaisin, että hyvin jaksan. Tää on ihanaa, kun homman vaan oivaltaa! Mulla on itelläni ollut vain siskoja, joten opettelemista oli. Mutta nyt osaan nauttia ja oon välillä painimatsissa mukana :)

Vierailija kirjoitti:

En naisena todellakaan halua kasvattaa oman sukupuoleni esineellistäjää. Oksettaa poikia palvovat akat. Teidän poikanne kasvaa ahdistelijoiksi ja naisten pataan vetäjiksi ja mammelit siellä silti paapoo poikiaan.

Naisena hylkäisin pojan. Sehän on teidän heteroiden lempihommaa kehua miten naisen syrjintä on valinnanvapautta. Minä naisen päätän kasvaako tänne poikia ja oma valintani on että ei kasva. Ei miehetkään tee mitään tyttöjen eteen, eli miksi laitatte resursseja tyhjään? :D Tyttöjä poistetaan väestöstä koska miehenne vihaa kotiäitejä. Se on jännä miten miehet ei saa mitään suden leimaa vaikka he ensin pakottavat teidät kotiäideiksi ja perään poostattaa teidät väestöstä koska olette kotona ja heikkoja.

Miehet ne teitä eniten vihaa. Heitä te kasvatatte.

Unohdit jaamata sukunimestä.

No mitähän olisit tehnyt jos sinulle olisi sellainen rämäpää tullut? Antanut pois?

Voi hyvää päivää sentään, sieltä tulee ne omanlaiset persoonat ja ne kasvatetaan, vaikka kuinka olisi itselle vieras vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Mun poika on aina ollut vähän erilainen poika, ei ole koskaan riehunut, uhonnut tai ollut mikään rämäpää. En olis varmaan sellaista poikaa kestänytkään. Poika on tykännyt aina leikkiä rauhallisia leikkejä tai vaan pelata tietokoneella. En tiedä olisko mun hermot edes kestäneet sellaista rämäpääpoikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei nykyään enää tunnu missään. Kun sain kolmannen poikani, niin silloin oli vähän sellainen olo että WTF ja varsinkin kun pojat oli pienillä ikäeroilla ja sellaisilta "poikamaisilta" jutuilta vaan ei voinut välttyä.

Sitten löysin poikien äidit yhteisön ja elämäni muuttui valoisammaksi. Huomasin, että en ole yksin ja sain paljon hyviä vinkkejä. Sinne kannattaa tulla mkaan jos et vielä ole. On ainakin facebookissa ja ilmeisesti myös instassa, mutta en ole varma kun mulla ei ole instaa.

Nyt siis vastaisin, että hyvin jaksan. Tää on ihanaa, kun homman vaan oivaltaa! Mulla on itelläni ollut vain siskoja, joten opettelemista oli. Mutta nyt osaan nauttia ja oon välillä painimatsissa mukana :)

Eikö tuo poikien äidit -ryhmä ole joku stereotypisesti poikiin suhtautuva ja tyttöjä morkkaava ryhmä? Sellaisen käsityksen itse olen siitä saanut juttujen perusteella. Itselläni on sekä tyttö että poika niin ei huvita tulla johonkin ”pojat on parempia kuin tytöt” ryhmään.

Miten nää ötökät tähän liiittyi? Meillä on taisteluleikkejä rakastava villi poika joka kantaa myös kaikki eläimet ulos ja on todella empaattinen sekä eläinrakas. Ei villeys tarkoita, että ihminen myös paha.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on rauhallinen ja harkitsevainen poika, tykkää lukea ja leikkiä legoilla, pärjää hyvin koulussa, on avulias ja hyväntuulinen kotona, harrastaa tennistä. Ei riehu eikä omaa minkäänlaista tuhoamisvettiä, päinvastoin, kantaa jopa sisälle eksyneet ötökät ulos.

Hyvin kestän hänen mailmaansa, ei kaikki pojat ole samanlaisia.

Yks yläkoulun rehtori kertoi minulle että 99% ajasta menee tyttöjen riitoja selvitellessä 😅

quote=Vierailija]Minua on kyllä hämmentänyt se fyysisyys. Omat pojat eivät ole olleet mitään tappelijoita mutta kavereista kyllä löytyy ja ihan isojen yläkoululaisen poikienkin elämä tuntuu pyörivän sen ympärillä, kuka kestää kipua eniten ja kuka voittaa kädenväännön. Osalle pojista tuntuu kilpailu olevan kaikki kaikessa. Omia poikiani ymmärrän mutta näitä kavereita aina en.

Sen sijaan tyttöjen maailman on alkanut lasten kasvaessa ärsyttämään yhä enemmän. Pojilla ongelmat ratkaistaan tavalla tai toisella nopeasti (ja valitettavan usein fyysisesti), tytöt pelaavat peliä, jossa sanovat yhtä ja tarkoittavat toista. Siinä jätetään asioita piiloon, tehdään valtapelistä näkymätöntä aikuisten silmille. Aikuisen on vaikea nähdä ja tajuta, kuka on uhri. Todella kaksinaamaista peliä, joka näkyy eniten yläkouluikäisissä tai alakoulun vikoilla luokilla. Oma lapseni on ollut uhri mutta myös sitten tällaisen valtapelaajan innokas apuri, vaikka on erittäin empaattinen ja kiltti noin ylipäätään. On käyty valtavasti keskusteluja esim. siitä, mitä ilmeet ja eleet kertovat. Osa vanhemmista kuittaa ongelmat lastenvälisinä eivätkä välitä, kun kehenkään ei fyysisesti satu.[/quote]

Mikä yksisilmäinen? 😂😂😂

Kyllä tytöissä ja pojissa on keskimäärin eroja. Mutta toki aina on yksilöitä, jotka poikkeavat. Itselläni on rauhallinen ja super arka poika, silti tiedän, että 95% pojista on kaikkea muuta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pieni tyttö, joka on vauvasta ollut aika vilpertti. Kova touhuamaan, myös meluamaan ja välillä häntäkin kiinnostaa taistelut ym. jutut. Hyvin kilpailuhenkinen, mitä itse en ole ollut koskaan. Ei pidä siis olla niin yksisilmäisten, tyttöjä ja poikia on kaikenlaisia.

Eletåän vissiin eri maailmassa? Nimenomaan poikia kannustetaan nykyään herkkyyteen ja kiltteyteen, lyödään nukke käteen vaikka väkisin, koska pitää.

Tytöiltä salliyaan aikamoista menoa, koska tyttöjen nyt kuuluu näyttää paikkansa.

Olen useammin kuin kerran törmännyt tilanteeseen missä tyttö kiusaa poikaa tai on jopa väkivaltainen ja se kuitataan vaan sellaisella "hyvä näyttää tyttö kaapinpaikan" huumorilla. Voisitko kuvitella, että poika saisi tarhan henkilökunnan tai koulunnhenkilökunnan edessä kiusata tyttöä samanlaisin sanankääntein?

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja mitä sössötystä taas. Totta kai ne pojat huutaa ja riehuu enemmän kun se on yhteiskunnassa heille sallitumpaa. Tarhatätejä myöten poikia kannustetaan reippauteen ja tyttöjä vastuullisuuteen ja rauhalliseen hoivaamiseen. Sitten ihmettelette että onpa ne erilaisia. :D 

Onneksi en lukenut tällaisia juttuja ennen lapsia. Itselläni on introvertti poika, joka oli pienenä innostunut pikkuautoista mutta painiminen tai tappeleminen ei ole koskaan kiinnostanut. Hänen kaverinsa ovat samanlaisia, enkä tunnista näistä kuvauksista tuntemiani poikia.

Pikkusisko taas on ekstrovertti tyttö. Hänellä on suuri lauma kavereita ja ääntä riittää.