Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?
Minä lensin 13-vuotiaana lentokoneella yksin Lontooseen, jossa minua oltiin vastassa normaalissa vastaanottohallissa. Ei saattajaa. Vastaavia tapauksia oli paljon.
Kommentit (1616)
Vierailija kirjoitti:
Tehtiinkö muiden perheissä niin, että joskus asioilla ollessa vanhempanne päätti piipahtaa jonkun matkan varrella asuvan kaverin tai tutun luona 'ihan vain nopeasti'ja sitten lapset istuivat autossa pahimmillaan parikin tuntia kun aikuiset rupattelivat? Usein homma meni niin, että vanhemmat eivät edes menneet sisälle asti, vaan jäivät nojailemaan autoon lasten tylsistyessä sen sisällä kuoliaaksi.
Meidät jätettiin myös autoon mm. pankissa vierailun ajaksi, ja odotus venähti usein hyvinkin pitäksi. Kesähelteillä tämä oli yhtä tuskaa.
Normijuttu tänäkin päivänä. Aikuiset ei yhtään ymmärrä sitä, kuinka äärimmäisen tuskallista lapselle voi olla, kun joutuu vaan hiljaa odottelemaan kun aikuiset juoruaa keskenään loputtomiin tai äippä roikkuu koko illan puhelimella somessa. Ja sitten ihmetellään kun nikopetteri saa hepulin ja alkaa rikkoa paikkoja, ja saa haukut että miks sun pitää olla tuollainen kuriton kakara!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittäisin ainakin antaa lapsilleni ruokaa useammin kuin joka toinen päivä. Ainakin loma-aikoina jolloin ei ole kouluruokailua.
Jouduin kymmenenvuotiaana olemaan koulusta monta päivää pois koska minun piti hoitaa kuumeessa olevaa 3v siskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehtiinkö muiden perheissä niin, että joskus asioilla ollessa vanhempanne päätti piipahtaa jonkun matkan varrella asuvan kaverin tai tutun luona 'ihan vain nopeasti'ja sitten lapset istuivat autossa pahimmillaan parikin tuntia kun aikuiset rupattelivat? Usein homma meni niin, että vanhemmat eivät edes menneet sisälle asti, vaan jäivät nojailemaan autoon lasten tylsistyessä sen sisällä kuoliaaksi.
Meidät jätettiin myös autoon mm. pankissa vierailun ajaksi, ja odotus venähti usein hyvinkin pitäksi. Kesähelteillä tämä oli yhtä tuskaa.
Normijuttu tänäkin päivänä. Aikuiset ei yhtään ymmärrä sitä, kuinka äärimmäisen tuskallista lapselle voi olla, kun joutuu vaan hiljaa odottelemaan kun aikuiset juoruaa keskenään loputtomiin tai äippä roikkuu koko illan puhelimella somessa. Ja sitten ihmetellään kun nikopetteri saa hepulin ja alkaa rikkoa paikkoja, ja saa haukut että miks sun pitää olla tuollainen kuriton kakara!
Juuri näin.
Muista myös, kuinka aina kaupungilla asioidessa jompikumpi vanhemmista törmäsi ihan kadulla sattumalta johonkin serkkuunsa tai opiskelukaveriinsa tai entiseen työkaveriinsa tai tai tai, ja "jäi suustaan kiinni", niin kuin ilmaisu kuului. Se oli ehkä vielä rasittavampaa, kun piti seistä paikallaan ja odottaa, ei pystynyt edes istumaan niin kuin autossa pystyi. Ja lapsesta joku 10 minuuttia saattoi tuntua samalta kuin tunti nyt aikuisena.
Mutta ehkä huonoin näihin liittyvä muisto on yhdestä isän työkaverista, jolla oli kaupungilla liikkuessa poikkeuksetta poika valjaissa, ja vielä silloinkin kuin sillä oli ikää jo 4-5 v. Ei siinä koskaan paljon viestitty keskenämme aikuisten keskustellessa, osittain jo siksikin koska oltiin eri sukupuolta. Mutta kun olin samanikäinen tyttö, niin muistan kuinka jo sen pojan pelkästä katseestakin aina näki miten hävettävä ja nolo se tilanne oli. Ja se oli sille tosiaan varmaan ihan jokapäiväinen tilanne. En tiedä oliko sillä jotain käytöshäiriöitä ollut (ei tee mieli kysyä isältäkään nyt 40 vuotta myöhemmin), mutta vaikka olisikin, niin lapsen nolaaminen tällä tavoin ei ollut oikea ratkaisu.
Sitä vaan ihmettelen että kun saatiin mennä miten lystää niin vanhemmat jaksoivat vielä ilkeillä meille lapsille?
Kumminkin oltiin omatoimisia ja jaloista pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäukko kuoli kun olin 7v. Siitä lähtien tein kaikki peltotyöt yksin traktorilla. Naapurin setä kävi aina vain auttamassa kun piti työkonetta vaihtaa perään.
Keväisin sirkkelöin kaikki polttopuut sellaisella sirkkelillä missä ei ollut mitään teränsuojaa ja ruuvilla halkaisin puut. Ikää oli alle 10v.
Moottorisahaa käytin myös alle 10 vuotiaana. Sen käyntiin saaminen oli melkoista harakiriä.
Moni on jälkeenpäin sanonut että on ihme että säilyin hengissä lapsuusvuodet. Tein siis aikamiesten työt jo alle 10 vuotiaana. Nyt kun omat penskat on jo toisella kymmenellä niin ei niistä olisi alkuunkaan samoihin töihin, ja hyvä niin.
Neljä vuotiaana olin kotona yksin kun vanhemmat töissä (äiti oli pätkätöissä)....ulkoovenavain oli kaulassa.....keitin isälle pottuja (kuorineen ja multineen) ja kahvii (sakkojen päälle vettä) jonka ansiosta vanhempani sammuttivat sähköt....noo aika pian siitä sitten huomasin mistä nappulasta vääntivät ja pinosin tulin ja kirjoja jotta yletin nappulaan....sammutin sähköt kyllä sitten hyvissä ajoin etteivät tietäneet että mulla olikin pimeinä päivinä lamput palamassa.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiihdin päiväkotiin yksin -20c pakkasessa. Ikää taisi olla 5 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
10-vuotiaana (80-luvulla) olin kerran 2 päivää yksin kotona kun äidillä oli joku tärkeä meno, ja sen päätteeksi lähdin vielä sovitusti bussilla mummolaan jonne oli 4 tunnin matka. Äiti jätti mulle rahaa, kävin sitten kaupasta ruokaa ja lämmitin makaronilaatikkoa paistinpannulla. Aamulla heräsin tietenkin kouluun. Mummolaan lähdössä piti vielä vältellä erästä kiusaajaa joka saattoi koulun jälkeen hiippailla lähistöllä, ja olisi saattanut aiheuttaa bussista myöhästymisen, joten menin asemalle jo tuntia ennen lähtöä ja sain olla siellä rauhassa.
Erään kerran nukuin aamulla pommiin ja koulutaksi oli jo mennyt, ja rimputtelin sitten naapurien ovikelloa että voisko joku viedä mut autolla kouluun. No joku mulle tuntematon mies sitten tarjoutui viemään ja ehdin kouluun juuri ajoissa, eikä kyydin aikana tapahtunut mitään sopimatonta. 10-vuotiaana en varmaan ollut edes kuullut sanaa "pedofiili" eikä siihen aikaan lapsia varoiteltu lainkaan tällaisista. Vähän sen jälkeen alkoi sitten Jammu-sedän jutut levitä lehdissä laajemmin, josta on pikkuhiljaa tultu tämän päivän hysteriaan.
Kommentti tähän: mun vanhemmat kyllä varoittivat 60-luvulla, ettei saanut puhua vieraille aikuisille, kun oli ulkona yksin, eikä saanut låhteä vieraiden mukaan. Myöskään mitään ei saanut ottaa vierailta ihmisiltä noissa tilanteissa. Ainoa poikkeus tähän sääntöön oli poliisi, jolta oli lupa kysyä apua tarvittaessa.
Syytä ei tietenkään kerrottu, joten se oli suuri arvoitus meille lapsille.
Kun sitten ekalla luokalla tultiin luokkakaverin kanssa kahdestaan koulusta kohti kotia - matka taittui kävellen ja bussilla kahden eri kunnan välillä - pohdimme kiellon syitä. Arvelimme, että vieras ihminen ehkä tarjoaisi homeista pullaa ja hapanta maitoa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meidän kohdalla, vaan oli jokin pariskunta, heillä jokin poika juuri aloittanut ykkösen, siinä jokin "isukki" kurvaili autolla johki koulupihan lähistölle, hemmo vaan nosti pojan ulos autosta ja osoitti suuntaa. Meillä ei tuollaista olisi koskaan suvaittu, kyllä ne ekat viikot lapsi saatettin sinne koulun etupihaan.
On jätetty ja kohta on tarkoitus vähän tavata senaikaisia ystäviä joille kertominen ei koskaan tullut mieleeni. Mietin joko voisin kertoa ja miten voin olla kertomatta ja miksi ne asiat ylipäätään yhä pyörivät mielessä.
On sellainen tunne ettei kukaan tahdo tietää niistä vieläkään, varsinkaan ne joille ei ole koskaan tapahtunut vastaavaa enkä tunne ketään kenelle olisi tapahtunut samantapaisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mönkijällä sai ala-astepoikana ajaa lupaa kysymättä, vanhempien valvomatta, ja jopa silloin kuin aikuisia ei ollut paikalla ylipäänsä lainkaan. Avain oli aina virtalukossa.
Kerran kun olin mielestäni jo muka taitavakin kuski (ikää n. 12 v.), ajoin kiveen niin että koko mönkijä kaatui ja jäin melkein sen alle puristuksiin. Piti noutaa isä paikalle nostamaan se pystyyn ja hakemaan se. Matkalla isä näytti kädellä pöpelikköön ja kehotti valitsemaan siitä vitsan. Vaikka olin jo valmiiksi puolittain itkuinen ja silmin nähden hävetti, niin sitä ei katsottu riittäväksi, vaan sain varmaan vartin saarnan ja lopuksi vitsaa (edellisestä kerrasta oli jo aikaa, ja silloinkin olin tehnyt jotain oikeasti pahaa).
Eli ensin liian löysää vanhemmuutta, ja sitten kun sillä on ennalta arvattavat huonot seuraukset, mentiin heti toiseen ääripäähän.
Olin ekaluokkalaisesta lähtien, (70-luku) yksin kotona iltapäivisin monta tuntia. Se ei kuitenkaan haitannut, eikä pelottanut minua.
Sain puuhailla mitä tykkäsin. Huudatin musiikkia, laitoin välipalaa, soittelin koulukavereiden kanssa, kaivelin kaappeja löytääkseni jotain jännää. Välillä kävin kaverin kotona tai kaveri tuli meille. Lueskelin, katsoin telkkarista sitä vähää mitä sieltä sattui tulemaan.
Ne olivat päivän parhaita hetkiä. Myöhemmin lintsasin joskus koulusta, että sain olla yksin kotona puuhastelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskoni kanssa käytiin koko kesät uimassa keskenään rannassa, missä ei mahdollisen vaaran uhatessa
olisi ollut ketään auttajaa lähimaillakaan. Minä olin alle kouluikäinen ja uimataidoton, siskoni pari
vuotta vanhempi. Omin nokkineni opin sitten uimaan.
Syntynyt 1969, kolme (-66, -67 ja-71 syntyneet) veljeä ja minä tyttö. Asuimme järven rannalla. Keväisin, kun jäät alkoivat sulaa, seilasimme jäälautoilla. Pikkuveli nostettiin kyytiin, hän oli ehkä 5-6v. Tästä toiminnasta sai isoveljet selkään, jos jäätiin kiinni.
Autossa Pikkuveli nostettiin pääasiassa hattuhyllylle. Me kolme isointa tapeltiin istuen ilman turvavöitä. Isä antoi välillä isoveljille selkään P-paikan kyltin alla, vanhemmat kertoivat sen P:n tarkoittavan pieksupaikkaa. Luulin niin vuosia.
Aamusta iltaan oltiin ties missä. Puihin kiivettiin latvoihin saakka ja varastojen ja talojen katoilta hypittiin lumihankeen. Pikkuveli leikki tulitikuilla ja sytytti maastopalon. Kaikki kun oli saatavilla kelle vaan: tulitikut, ilmakiväärit jne. Lapsen piti vaan itse osata aina arvioida, että mikä leikki milläkin oli ok. Isä ja äiti olivat tietysti kännissä, jos niitä sattui huvittamaan. Kännipäissään tappelivat jne, eivät sitä mitenkään itse pahana pitäneet.
70-luku. Kyllä oli maailma ihan erilainen.
Ostettiin ruudintekoaineita tutulta apteekkarilta ja tehtiin paukkuja. Kaupasta ja apteekista sain termiitintekoon jauheita.
Vierailija kirjoitti:
Syntynyt 1969, kolme (-66, -67 ja-71 syntyneet) veljeä ja minä tyttö. Asuimme järven rannalla. Keväisin, kun jäät alkoivat sulaa, seilasimme jäälautoilla. Pikkuveli nostettiin kyytiin, hän oli ehkä 5-6v. Tästä toiminnasta sai isoveljet selkään, jos jäätiin kiinni.
Autossa Pikkuveli nostettiin pääasiassa hattuhyllylle. Me kolme isointa tapeltiin istuen ilman turvavöitä. Isä antoi välillä isoveljille selkään P-paikan kyltin alla, vanhemmat kertoivat sen P:n tarkoittavan pieksupaikkaa. Luulin niin vuosia.
Aamusta iltaan oltiin ties missä. Puihin kiivettiin latvoihin saakka ja varastojen ja talojen katoilta hypittiin lumihankeen. Pikkuveli leikki tulitikuilla ja sytytti maastopalon. Kaikki kun oli saatavilla kelle vaan: tulitikut, ilmakiväärit jne. Lapsen piti vaan itse osata aina arvioida, että mikä leikki milläkin oli ok. Isä ja äiti olivat tietysti kännissä, jos niitä sattui huvittamaan. Kännipäissään tappelivat jne, eivät sitä mitenkään itse pahana pitäneet.
70-luku. Kyllä oli maailma ihan erilainen.
Muistan tämän elämänmuodon, kaikki tuntuu tutulta, ehkä P-paikkaa :D -> D: lukuunottamatta. Kun 50-60-70-luvun sanomalehtiä selailee, niin siellä on tämän tulitikku - ilmakivääri - jäälautta -meiningin traagisia seurauksia pienellä yhden palstan pikku-uutisella kuitattuina joka viikko. Ja uhrien nimet ja usein jopa tarkat syntymäajat kerrottuina, mitään nykyisen kaltaista yksityisyydensuojaakaan ei ollut.
Sinä vuonna, kun synnyit, Suomessa kuoli pelkästään liikenteessä lapsi suunnilleen joka toinen päivä. Kuten kertoo tämä juttu, jolla on erinomainen otsikko "Paapominen vähentänyt tapaturmakuolemia 95 prosenttia":
Ilmakiväärin kanssa liikuttiin aivan avoimesti ja kukaan ei valittanut. Lähetyspistoolin panoksia räjäyteltiin laittamalla nasta niihin ja kivellä iskettiin päälle. Ei poliisia kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
Naapurin pojat kulkivat toka-kolmasluokkalaisina ilmakoiden ja yksi piekkarin kanssa lähimetsissä a*pumassa räkättirastaita. Minua äiti ei päästänyt...
Meillä oli myös tätä, varsinkin yksi vuoden vanhempi kaverini oli kova linnunampuja. Itse olin niin hyväsydäminen poika, että pysyttelin kyllä tästä harrastuksesta täysin erossa, vaikka vanhemmilta ei oletettavasti edes olisi tarvinnut kysyä lupaa. Muistan kun tämä kaverini kerran kyseli mukaan, ja menin vähän vaikean näköiseksi, ja hän kiirehti vakuuttelemaan, että "se paikka on ihan tossa lähellä, sinne ajaa pyörällä muutamassa minuutissa". Niin kuin se matka olisi ollut ainoa vastaan puhuva syy eikä se tappaminen!
Sama täällä. Jos alakouluikäisenä riitelin tai en totellut, ja ylitin jonkin etukäteen näkymättömän rajan, niin isä riisui kovakouraisesti ja raahasi omakotitalon parvekkeelle ja sulki sinne talvi-ilmaan "viilentymään". Koska olin poika, oli aina pelkästään sellaiset pikkupoikien pikkuhousut jalassa, ei muuta. Kerran kun riitaannuttiin heti saunan jälkeen, niin jouduin parvekkeelle vielä märkänä ja alasti. Tämä tosin ei ollut pakkasella, vaan oli joku ehkä suunnilleen samanlainen sää kuin nyt.
Sitä ei sillä tavalla mieltänyt niin pahaksi eikä se jäänyt kaihertamaan, kun omassa tapauksessa oli kasvatuskeinoina käytössä myös tukkapöllyä ja piiskaa vyöllä, eikä se niiden rinnalla tuntunut kovin kovalta. Mutta kyllä nyt ymmärtää, että oli ne sulkemiset ihan yhtä väärin, ja lapsen fyysiselle terveydelle varmaan jopa vaarallisempiakin kuin kuritukset.