Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Vierailija kirjoitti:

5-vuotiaana jo ajelin pitkin kyliä pyörällä samanikäisten pikkuserkkujen kanssa. Ei tietenkään mitään kypäriä ollut. Uimassa sai käydä ilmam valvontaa 6-vuotiaasta alkaen.

Ennen lapset oli terveitä ei tarvitsenyt joka askeleella perässä pysty luottamaan leikit saatto olla rajuja mutta ei sairaita ja toisista pidettiin huolta toisin kuin nykyään

Olen syntynyt -88, äiti kyllä piti minusta aina ihan hyvää huolta. Oli kylläkin yksinhuoltaja ja teki vuorotöitä niin olin usein kouluikäisenä yksin kotona sinne iltakymmeneen asti. Iltaisin pelotti pimeällä enkä uskaltanut oikein huoneestani liikkua mihinkään.

Joskus pääsin mummin ja papan mukana mökkireissuille pohjoiseen. Papalla (joka oli muuten poliisi) oli vanha auto eikä takapenkillä ollut turvavöitä. Siellä oli kiva lekotella pitkillä matkoilla ja välillä väkertää ties minkälaisia majoja lakanoista ja täkeistä mitä oli pakattu mukaan. Omat muksut matkustavat tiukasti turvaistuimiin vyötettyinä poikkeuksetta.

Ennen oli kaikki paremmin

"Reipas": sana jota inhoan vielä nyt 5-kymppisenä.

Jäin orvoksi 14v, ja äidin sisko sanoi äitini hautajaisissa "olet aina niin reipas" ... enkä sen jälkeen kuullut hänestä tai muistakaan sukulaisista.

Olen vihdoinkin ihan ok. Voi olla, että jonkun silloisista aikuisista kanssa elämä olisi alkanut kantamaan aiemmin kuin se on nyt tapahtunut. Tai sitten ei. Mahdotonta sanoa.

Onnellinen olen siitä, ettei tuo täti päässyt sen enempää muokkaamaan maailmankuvaani, ja siitä, että kaikki on nyt niin hyvin. :)

Ei. Asuin maalla ja viipelsin rannoilla ja metsässä ihan tasan omien suunnitelmieni mukaan. Valvoin kyllä pikkuveljeä ja kavereitansa, pidin heille saarnan, ettei ole järjevää seilata jäittenlähdön aikaan jäälautalla. En ole kasvanut avuttomaksi ja itseni suojelu on tullut varmaan äidinmaidon mukana

70-luvulla lapset saivat olla aika lailla omissa oloissaan, vanhemmilla oli kiire. Muistan, että äitini kielsi avaimen pitämisen kaulassa, kun lehdessä oli juttua avainkaulalapsista. On siitä ollut hyötyäkin, oppi pärjäämään. Hoitopaikkani pihassa vanha setä aina pyyteli minua ja toista hoitolasta teelle luokseen...ei ihan normaalia. Olimme 5 vuotta. Emme tietystikään menneet. Myös muiden lasten kanssa leikkiminen pihalla oli joskus vähän niin kuin Kärpästen herrasta, mutta siinäkin oppi toisaalta pitämään puoliaan. Ja oppi myös kyyniseksi. Äidit eivät pihalle vaivaantuneet, mutta me saatoimme huutaa: "Äiti tuu parvekkeelle, täällä huutaa..." Tosi huolehtivaista. Olikohan ennen vähemmän näitä Jammu-setiä, vai miten säästyimme heiltä?

Viikonlopuksi yksin 8-vuotiaana, Kun vanhemmat ryyppäsivät koko viikonlopun. Ruokaa oli toki paljon ja itse otin kaapista.

Vierailija kirjoitti:

Autossa Pikkuveli nostettiin pääasiassa hattuhyllylle. Me kolme isointa tapeltiin istuen ilman turvavöitä. Isä antoi välillä isoveljille selkään P-paikan kyltin alla, vanhemmat kertoivat sen P:n tarkoittavan pieksupaikkaa. Luulin niin vuosia.

Vähän outo ajatuskulku, mutta ehkä yksi lisäsyy miksi oli hyvä että lasten fyysiset kurittamiset kiellettiin 80-luvulla, oli se että autoihin tuli samoihin aikoihin takapenkillekin turvavyöt. Itse sain melko harvat selkäsaunani aina ihan kotioloissa, mutta kun muistelee sitä kuumotusta takalistossa, niin sen kanssa olisi ollut lapsena ehkä vähän haasteellista istua taukoamatta tarkasti paikoillaan sen turvavyön pitelemänä.

Oltiin siinä oin 10 korvilla ja kaverin isä kävi räjäyttelemässä työkseen kiviä ja kallioita eri työmailla. Tottakai kaveri oli ollut isänsä mukana ja oli imenyt oppia siitä miten räjähde viritetään. Mehän sitten kerran varastettiin muutama pötkö kaverin isältä + akut, johdot yms. tarpeet ja tehtiin kunnon latinki järven jäälle. Jumaleisson korvat soi ainakin viikon sen jälkeen. Ja kiinnihän me siitä jäätiin, se onkin sitten toinen tarina........

Käytiin siskon kanssa mökillä meressä pulikoimassa uimataidottomina pikkulapsina. Äiti vahti rantakalliolta, mutta ei olisi mitenkään ehtinyt monen metrin päästä apuun jos jompi kumpi olisi painunut pinnan alle.

Samaisessa mökkisaaressa isä ja isoäitini hukkasivat minut kerran kun olin ehkä 4- tai 5-vuotias. Molemmat lähtivät tekemään askareitaan ja unohtivat varmistaa, että jompi kumpi tietäisi missä olin. Hätäännyin ja lähdin harhailemaan pitkin rantaviivaa. Onneksi en hukkunut.

Isällä oli tapana tukistaa minua toistuvasti. Kun itkin asiaa äidille, niin hän vain tuumasi, että eihän se kuitenkaan lyö sinua.

Vanhemmat tiesivät, että minua kiusataan koulussa. He eivät kuitenkaan tehneet asialle yhtään mitään. Sanoivat vaan, että se päättyy sitten aikanaan. Päättyihän se - lakkiaispäivänä.

Mä olen syntynyt -79 enkä kyllä ole saanut leikkiä pihalla yksin kovin pienenä. Toki äitini aloitti perhepäivähoitajana kun olin alle vuoden ja aluksi oli hoidossa mun ikäinen ja kolme vuotta vanhempi. Aina oli äiti meidän lasten kanssa pihalla. Vieressä meni laskuoja joka oli joskus kevättulvien aikaan täynnä vettä ja vesi tuli ihan meidän nurmikon reunaan. Kyllä siinä sai vanhemmat olla tarkkana.

Monesti saa lukea ja kuulla näistä kun oman ikäiset saaneet mennä jo hyvin pieninä ties missä, mutta itsellä ei ole tuollaista kokemusta. 

Olen syntynyt vuonna 1992 ja sain leikkiä ulkona yksin ja kavereiden kanssa (ilman aikuisten valvontaa) jo alle kouluikäisenä. Sain siis mennä läheiseen leikkipuistoon yksin ja sitten alakouluun mentyäni sain alle 10-vuotiaana jo käydä yksin tai kavereiden kanssa uimassa ja ajella pyörällä kylällä, käydä kaupassa yksin jne. Nykyään kai pelättäisiin, että namusetä nappaa tai auto ajaa päälle.

Namusedistä vanhempani kyllä minua varoittelivatkin, kielsivät lähtemästä kenenkään vieraan miehen matkaan tai ottamasta mitään syötävää tai juotavaa vierailta. Kielsivät myös kiipeilemästä puihin, mutta kiipeilin silti.

Vierailija kirjoitti:

Kommentti tähän: mun vanhemmat kyllä varoittivat 60-luvulla, ettei saanut puhua vieraille aikuisille, kun oli ulkona yksin, eikä saanut låhteä vieraiden mukaan. Myöskään mitään ei saanut ottaa vierailta ihmisiltä noissa tilanteissa. Ainoa poikkeus tähän sääntöön oli poliisi, jolta oli lupa kysyä apua tarvittaessa.

Syytä ei tietenkään kerrottu, joten se oli suuri arvoitus meille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Hoitopaikkani pihassa vanha setä aina pyyteli minua ja toista hoitolasta teelle luokseen...ei ihan normaalia. Olimme 5 vuotta. Emme tietystikään menneet. Myös muiden lasten kanssa leikkiminen pihalla oli joskus vähän niin kuin Kärpästen herrasta, mutta siinäkin oppi toisaalta pitämään puoliaan. Ja oppi myös kyyniseksi. Äidit eivät pihalle vaivaantuneet, mutta me saatoimme huutaa: "Äiti tuu parvekkeelle, täällä huutaa..." Tosi huolehtivaista. Olikohan ennen vähemmän näitä Jammu-setiä, vai miten säästyimme heiltä?

Jammu oli mielisairas ihan ääritapaus, ja mielisairaalaan päätyikin. "Tavallisia" lääppiviä ja kourivia setiä oli kyllä, ja muistan että niistä varoitettiin (kuten olen ymmärtänyt vasta myöhemmin). Eli puhuttiin monta kertaa tosi vakavaan sävyyn juuri tuosta, että vieraan aikuisen matkaan ei saa lähteä. Eikä niiltä saa ottaa mitään vaikka se olisi kuinka houkuttelevaa, vaikka setä tarjoaisi ilmaiseksi jotain lelua jonka perään olen kitissyt joka markettireissulla niin edes sitä ei saa ottaa. Ja jos kysyin miksi, niin tuli hetken kiusaantunut hiljaisuus ja sitten puheenaihe vaihtui johonkin ihan muuhun.

Oon nukkunut vaunuissa kaupan edessä 70-luvulla kuten rivi muitakin vauvoja, samoin vielä siskonikin 80-luvulla. Sit tuli joku kidnappaus ja harveni tuo tapa.

90-luvun lopulla 8-vuotiaana hain pikkusiskon päiväkodista kun tulin koulusta ja laitoin meille välipalaa. Muistan työntäneeni häntä rattaissa, joiden aisa oli niin korkealla että niitä oli vaikea lykkiä. Iltaisin kävin siskon kanssa myös harrastuksissa, mm. muskarissa. Eli olin tavallaan hänelle varaäiti.

Vierailija kirjoitti:

Oon nukkunut vaunuissa kaupan edessä 70-luvulla kuten rivi muitakin vauvoja, samoin vielä siskonikin 80-luvulla. Sit tuli joku kidnappaus ja harveni tuo tapa.

Olen syntynyt -86 ja nukkunut myös kaupan edessä vaunuissa. Äiti kertoi, että olin itkuinen vauva ja usein itkenyt ja huutanut yksin vaunuissa kun hän oli kaupassa, ja vieraat ihmiset olivat pysähtyneet heijaamaan vaunujani.

Muksut pitäs tehä 20 v

No oikeastaan kaikki oli nykymittapuun mukaan vaarallista:D

Pyöräiltiin ilman kypäriä ja autoissa ei käytetty turvavöitä.

Käytiin keskenään uimassa ja ratsastettiin jo pieninä ilman vanhempia,pitkin puskia.

Helsingissä pyörittiin avaimet kaulassa keskenämme ja käytiin puistossa syömässä.

Mutta maailma olikin silloin erinlainen.

Synnyin - 90. Kuljin lapsena 6v.yksin ratikalla Helsingissä ja äiti lähetti kauppaan ostamaan milloin mitäkin. Myöhemmin kuljin aina pummilla, vanhemmat käski hyppäämään pois kyydistä jos tulee tarkastajat.

Uimme sisarusten kanssa joessa ilman valvontaa, virtaus oli välillä kova ja pääsimme rantaan takaisin vasta naapurin tontin kohdalla. Saimme ampua ilmakiväärillä keskenämme. Menin myös bussilla turkuun helsingistä joskus 9vuotiaana, jännitin kovasti koko matkan koska sain vain ohjeen että kun eno vilkuttaa pysäkillä niin jää silloin pois.

Vierailija kirjoitti:

90-luvun lopulla 8-vuotiaana hain pikkusiskon päiväkodista kun tulin koulusta ja laitoin meille välipalaa. Muistan työntäneeni häntä rattaissa, joiden aisa oli niin korkealla että niitä oli vaikea lykkiä. Iltaisin kävin siskon kanssa myös harrastuksissa, mm. muskarissa. Eli olin tavallaan hänelle varaäiti.

Olen myös vienyt ala-asteella pikkusiskon perhepäivähoitoon koulumatkalla kun se oli kätevästi koulumatkalla. Se oli kiusallista koska pph poika oli samalla luokalla ja käveltiin usein sitten sieltä peräkanaa kouluun. Muistan että kl 09 tai kl 10 aamuina laitoin itse pikkusiskon pukeisiin ja rattaisiinkiin, kk 08 aamuina äiti ehti auttaa ja laittaa meidät matkaan ovesta kun itse lähti toiseen suuntaan bussille. Iltapäivällä äiti kyllä haki siskon pois.