Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Kutosluokkalaisina keksittiin leikki, jossa piti maata mahallaan radanpenkalla ja koskea sormella ratakiskon syrjään samalla kun juna menee siitä. Lopulta vain yksi uskalsi ja se en ollut minä. Kuumotukset oli kovat jo pelkästä radalle menemisestä kiinni jäännistä vanhemmille, mutta sitä ei lopulta tapahtunut.

Todella uskomattoman typerä idea, jos junassa vaikka joku ulkoneva metallipalkki sopivassa kohtaa niin jonnelta henki pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon nukkunut vaunuissa kaupan edessä 70-luvulla kuten rivi muitakin vauvoja, samoin vielä siskonikin 80-luvulla. Sit tuli joku kidnappaus ja harveni tuo tapa.

Olen syntynyt -86 ja nukkunut myös kaupan edessä vaunuissa. Äiti kertoi, että olin itkuinen vauva ja usein itkenyt ja huutanut yksin vaunuissa kun hän oli kaupassa, ja vieraat ihmiset olivat pysähtyneet heijaamaan vaunujani.

Joo minäkin olen kuullut tämän, että vieraat ovat auttaneet ja heiluttaneet itkevän vauvan vaunuja.

Nykyisin soitettais varmaan lasu ;) Kaikessa on puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Kutosluokkalaisina keksittiin leikki, jossa piti maata mahallaan radanpenkalla ja koskea sormella ratakiskon syrjään samalla kun juna menee siitä. Lopulta vain yksi uskalsi ja se en ollut minä. Kuumotukset oli kovat jo pelkästä radalle menemisestä kiinni jäännistä vanhemmille, mutta sitä ei lopulta tapahtunut.

Todella uskomattoman typerä idea, jos junassa vaikka joku ulkoneva metallipalkki sopivassa kohtaa niin jonnelta henki pois.

Vaarallista. Plus mietipä jos joku olis just vetänyt vessan ja pökäleet silmillä :D

Ilmakivääri 8-vuotiaana, mopo 11-vuotiaana. Ei käynyt pahasti, mutta läheltä piti- tilanteita ja vanhempien asettamien käyttösääntöjen tahallisia rikkomisia tapahtui kummankin kanssa. Ja niitä seurasi ruumiillinen kuritus, jonka kielletyksi Suomessa muuttumisesta ei tieto ollut maalaislapsille ehtinyt vielä kantautua.

Lapsuuden kaverin isä oli aggressiivinen juoppo. Vanhemmat silti päästivät mut kaverin perheen kanssa mökkeilemään; kuunneltiin oven takana, kun perheen isä mukiloi äitiä humalassa ja uhkaa tappaa meidät kaikki polttamalla mökin. Oven alta välähti aina valo, kun tulitikku raapaistiin ja heitettiin lattialle.

Omaa lasta pyrin varjelemaan tuollaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden kaverin isä oli aggressiivinen juoppo. Vanhemmat silti päästivät mut kaverin perheen kanssa mökkeilemään; kuunneltiin oven takana, kun perheen isä mukiloi äitiä humalassa ja uhkaa tappaa meidät kaikki polttamalla mökin. Oven alta välähti aina valo, kun tulitikku raapaistiin ja heitettiin lattialle.

Omaa lasta pyrin varjelemaan tuollaiselta.

Voin hyvin kuvitella miltä susta tuntui. Varmaan aika monelle tuttu tilanne.

Sain ilmakiväärin 7-vuotiaana. Ensimmäisen kerran ajoin traktoria heinäpellolla ollessani kuuden vanha. Ajo-opetusta sain vajaan 10 minuuttia. Kai tämä oli 1970-luvulla normaalia. En ostaisi lapselleni ilmakivääriä enkä laittaisi ajamaan traktorilla ennen kuin on tarpeeksi "vanha".

- Kylällä oli setä, joka ehdotteli meille lapsille (12 v) kaikkea härskiä, juoksi perässä jne. Vanhemmat tiesi tuosta, mutta sanoivat vaan että älä jää kaksin sen kanssa, juokse pois. Olin todella ahdistunut ja pelkäsin. Kerran loukkasin itseni juostessani karkuun.

- Olimme lapsena (7 v eteenpäin) vastuussa jos isäni joi kotona ja äiti oli töissä. Meidän piti huolehtia isästä. Katsoa et sillä on vaatteet, jos se lähtee kotoa. Katsoa et se ei ota liikaa lääkkeitä ja viinaa, säännöstellä et milloun mikäkun pullo jne. Veljeni oli eniten tuosta vastuussa, mutta jos hän oli pelireissuilla, piti meidän 7-10 v. myös huolehtia isästä. Valvoa ettei sammu hankeen jne.

- Uimareissut alle kouluikäisenä, viikonloput ilman vanhempia kouluikäisenä, kauppaan pyöräily pimeässä talvella maantietä pitkin jne oli kevyttä kamaa

Nämä eri sukupolvien tavat voi kyllä aiheuttaa suvuissa ristiriitoja, tiedän kokemuksesta.

Samaan aikaan voi yrittää ymmärtää kuinka isovanhemman näkökannat lapsenlapsensa hoitamiseen saattaa juontaa juurensa omiin kokemuksiin, kuinka hänet kasvatettiin tai kuinka hän antoi lapsensa juoksennella ympäristössä pienenä ja sitten metsästettiin mutta ajatellaan ja naureskellaan niille vaan jälkikäteen ja kuinka onkaan siis onnistuttu lopulta kasvattaan. Lapsi unohtui kotiin tai pyörän istuimeen, ei mitään turvaistuimia autoissa ennenkään ollut jne. ja silti on lapsesta tullut niin mainio maisteri ja kuinka suloisia ne lapset on ja aiai

Oma näkökantani poikkeaa huomattavasti. Asetan lapselle rajat, joiden puitteissa hän voi leikkiä, tutkia ja liikkua niin että ei tarvitse riskeerata että impulssikontrollin omaamaton tahtoikäinen lähtee ihailemaan autoja tms. lähietäisyydeltä. Esimerkiksi oma lapseni on aika peloton ja lähtis seikkaileen kaduille itsekseen. 2-3-vuotiaana avaa ulko-oven ja juoksee sukkasilleen katua kohti ja räkättää päälle. Olisi vähän kurjaa, jos en huomaisi, enemmänkin on välittämistä huomata ja asettaa vaikka turvaketju.

Siksi myös päiväkodeissakin on nykyään pakollisina aidat ja portit. Maailma muuttuu. Lapselle pitää tarjota maailmaa, mutta ensin käsi kädessä, kyllä sen sitten ymmärtää kun on aika ja pakko päästää irti.

Mutta tosiaan, voi tosiaan miettiä johtuuko eri näkökannat omassa kasvatuksessa vanhempana tai isovanhempana tai hoitajana siitä miten itseä on kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Minun 6-vuotias sisko "vahti" mua yöt kun olin vauva. Tai puoli yötä. Äiti meni alakerrassa toimivaan pubiin töihin ja jos mulle tuli hätä niin sisko taapersi sinne hakemaan äitiä :(.

Tää teki mut äärimmäisen surulliseksi kun kuulin tämän. Oli 70-lukua.

Ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta. Minä hoidin 8 vuotiaana naapurin neljää pientä lasta, nuorin oli vielä vauva, ei osannut kävellä. Häntä minä sitten kannoin ympäri pihaan, paljon oltiin lasten hiekkalaatikolla. Sain palkkaa tekemästäni työstä. 14-v oli kesätöissä kotiapulaisena perheessä, jossa oli yksi lapsi ja kesän aikana syntyi vauva. Muistan kun kylvetin vauvaa. Olen syntynyt -53, joten tuo vauvan kylvetys oli vuonna 1967.

Ruohonleikkurilla (kiinteä leikkuuterä) ajo 10v ja tuo ilmakivääri.

Äitini jätti minut Kreikassa allasbaariin yksin yli 4 tunniksi kun olin joku 7v, kun se "baarimikko" sanoi että katsoo minun perään.

Minä, vaalea tyttö, yksin Kreikassa allasbaarin luona. 

Äitini on aina ollut sellainen perus sinisilmäinen ja vähän ...no vajaa, kun ei osaa oikein ennustaa mitään tulevaa. 

Laiturille sain jäädä yksin leikkimään ilman valvontaa

Ala-astelainen sai hakea minut päiväkodista

Oli hyvä ysärilapsuus silti

Vierailija kirjoitti:

Mutta tosiaan, voi tosiaan miettiä johtuuko eri näkökannat omassa kasvatuksessa vanhempana tai isovanhempana tai hoitajana siitä miten itseä on kasvatettu.

No ihan varmasti johtuu. Minulla oli vähän sellainen kasvatus kuin mitä tässä on useampikin kuvaillut, että välillä oltiin nykymittapuulla tosi välinpitämättömiä ja toisaalta taas nykymittapuulla tosi ankaria. Huomaan koko ajan pelkääväni omien lasten kanssa, että muistot näistä kummastakin vaikuttaa niin, että teen kummassakin tapauksessa liian ison korjausliikkeen päinvastaiseen suuntaan, jolloin tuloksena on itse saamani kasvatuksen jonkinlainen käänteiskuva.

Kun tuolla aiemmin oli jotain "älkää syytelkö vanhempianne" -tyylisiä viestejä, niin ei tässä nyt niin kauheasti ole ketään syytelty. Lopulta aika moni vastaus on ollut sellainen, että omat kokemukset vain neutraalisti todetaan. Puhe on suureksi osaksi asioista, joita ovat tehneet myös lapsistaan välittävät ja heille hyvää haluavat vanhemmat, koska niitä ovat tehneet siihen aikaan kaikki ja niitä on siten pidetty normaaleina ja hyväksyttävinä. (Vaikea esimerkiksi käyttää turvavöitä jos niitä ei autoissa edes ole olemassa.)

Onko minut lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin en omaa lastani laittaisi? On, kerroinkin jo aiemmin millaisiin. Syyllistänkö vanhempiani siitä? En todellakaan. Sitä paitsi kun vanhempien kanssa on tullut aikuisena puhetta näistä tilanteista, jopa he itse ovat välillä kauhistelleet, mitä kaikkia asioita vielä minun lapsuudessani pidettiin normaaleina.

Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Osa vanhemmista ja isovanhemmista tarjoaa vielä näitä vapaampia automatkakokemuksia ilman selkämenosuuntaan turvaistuimia. Suositukset perustuu tutkimusnäyttöön. Herran huomaan.

Me lapset matkustettiin 70-luvulla ilman vöitä auton takapenkillä. Olihan se kivaa, voitiin röhnöttää vaikka pää alaspäin penkiltä roikkuen, tai nukkua siellä takapenkillä peittojen ja tyynyjen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

70- luvulla kotona muokkasin kesantopellot traktorilla kymmenvuotiaasta lähtien ja tein muitakin konehommia. Tapa oli maaseudulla aivan yleinen, niin teki kaikki naapureinkin pojat. 

Ei sitä vaaralliseksi katsottu silloin, enkä katso vieläkään. Jos nuorella ihmisenalulla on halua töitä tehdä, niin siitä vaan, tietysti hyvät neuvot pitää ensin antaa.

Mutta tämän nykyisen ylisuojelevan tavan katson haitalliseksi, kun ei anneta lapsen tehdä mitään, ei anneta vastuuta, vaan vähän niin kuin "katkaistaan" ne lapsen siivet vaikka halua olisi jotakin tehdä itse.

 

Ei oo vaarallista ei, mitä nyt muutama lapsi kuoli sinne koneiden alle tms. Yhä vieläkin maaseudulla tapahtuu enemmän näitä onnettomuuksia kuin kaupungeissa. Ei ihme jos ajatus on edelleen tuo, että ei se vaarallista ole.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.

Huono esimerkki. Pienet lapset eivät osaa havainnoida liikennettä kuten aikuiset. Isompi riski jäädä auton alle

Vierailija kirjoitti:

Siskoni kanssa käytiin koko kesät uimassa keskenään rannassa, missä ei mahdollisen vaaran uhatessa

olisi ollut ketään auttajaa lähimaillakaan.  Minä olin alle kouluikäinen ja uimataidoton, siskoni pari

vuotta vanhempi.  Omin nokkineni opin sitten uimaan.

Sama täällä paitsi että kävin yksin ja vietin järvellä yksin pitkiä päiviä, myös soutaen, jo alle kouluikäisenä. Ei ollut siskoa tai kaveria. Tuulisella säällä pelotti itseänikin ja pelkäsin hyökyaaltoa.

Kuusivuotiaana jouduin myös hoitamaan vierasta yksivuotiasta ja muitakin. Mitään opastusta ei annettu.

No, tämä nyt ei sinänsä ole vaarallista - mutta pienenä sain katsella telkkaria ja videoita aika vapaasti isoveljen kanssa, eivätkä vanhemmat olleet niin tarkkoja sisällöstä. Kaikki ohjelmat olivat kyllä ihan lapsille tarkoitettuja, mutta näin jälkikäteen ajatellen olin omasta mielestäni vähän turhan pieni katsomaan esim. Muumeja ja tiettyjä Disney-leffoja. Monissa niistä on kuitenkin aika rajuja kohtauksia. Oman lapseni en antaisi katsoa niin pienenä.