Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?
Minä lensin 13-vuotiaana lentokoneella yksin Lontooseen, jossa minua oltiin vastassa normaalissa vastaanottohallissa. Ei saattajaa. Vastaavia tapauksia oli paljon.
Kommentit (1616)
Voi kuule! Omassa lapsuudessa oli kunnon Viisikko-meininkiä:
Soutamaan yksin/kavereiden kanssa järvelle ilman liivejä.
Yksin mökille viikonlopuksi 12-vuotiaana.
Pyöräretket ties minne ilman pyöräilykypärää
Metsissä leikkiminen ja samoilu- raja oli käytännössä se että oma ja sen viereiset kaupunginosat oli ok eli noin 8km säteellä sai tehdä mitä haluaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ala-aste/yläasteikäisenä pyöräillyt toistakymmentä kilometriä ravitallille hoitamaan hevosia ja niillä piti aina päästä ratsastamaan. Eipä sitä satulaakaan aina ollut, kun lähdettiin menemään pitkin metsiä ja peltoja. Yksin, ilman puhelimia tai sen parempaa tietoa kenelläkään, että minne olin mahtanut mennä. Välillä (usein!) putosin selästä ja hevonen juoksi yksin kotiin. Monta kertaa oli aika pitkä matka kävellä takaisin tallille. Eikä näistä koskaan kotona puhuttu, tietenkään..
Onneksi koskaan ei sattunut mitään vakavampaa.
Äidillä ei ole ajokorttia ja matkustin ilman kypärää pyörän tarakalla istuen, äiti muistutti aina harottamaan jalat etteivät mene pinnojen väliin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ala-aste/yläasteikäisenä pyöräillyt toistakymmentä kilometriä ravitallille hoitamaan hevosia ja niillä piti aina päästä ratsastamaan. Eipä sitä satulaakaan aina ollut, kun lähdettiin menemään pitkin metsiä ja peltoja. Yksin, ilman puhelimia tai sen parempaa tietoa kenelläkään, että minne olin mahtanut mennä. Välillä (usein!) putosin selästä ja hevonen juoksi yksin kotiin. Monta kertaa oli aika pitkä matka kävellä takaisin tallille. Eikä näistä koskaan kotona puhuttu, tietenkään..
Onneksi koskaan ei sattunut mitään vakavampaa.
Me tehtiin tätä landella sedän työhevosen kanssa. Eihän se hevosparka mistään ratsastusjutuista ymmärtänyt, mutta ihan kiltisti se köpötteli kolme kakaraa selässä ja pelkän riimunarun varassa. Ensin avattiin portti ja sitten houkuteltiin hevonen laitumella olevan ison kiven viereen ja sen päältä oli helppo päästä selkään. Sitten vaan kohti suuria seikkailuja.
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana kaikki on vaarallista ja lapset ei saa tehdä mitään ettei tuu traumoja. Mistään perseilystä ei myöskään tuu seuraamuksia, kuten ennenvanhaan joten lapset hakkaa toisiaan ja viattomia siilejä ja ripustaa kissoja liikennemerkkiin. Koska eihän siitä mitään seurauksia tuu, pelkkää puhuttelua ja sen jälkeen homma jatkuu.
Aika ristiriitaista. Eli ennen lapset luuhasi valvomatta ties missä, tehden ties mitä, ilman, että vanhemmat edes tiesi, mutta silti heistä kasvoi yhtä fiksuja tyyppejä kuin itse olet. Nykyään sitten lapsia valvotaan ja heidän toimintaansa puututaan mutta mielestäsi ei tarpeeksi lujasti, joten nykylapset on ihan pilalla?
Eli ekassa ei edes tiedetä mitä lapset tekee, että voisi edes puhutella, tokassa sentäs tiedetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin kouluun 70-luvulla ja matkaa oli kävellen n 1 km. Äiti oli ensimmäisenä koulupäivänä mukana näyttämässä reittiä ja sen jälkeen kävelin ihan yksin. Sitten kun tulin kotiin, niin isä ja äiti oli vielä töissä ja odottelin yksin kotona. Jääkaapissa oli eväät odottamassa. Minun piti aina kotiin päästyä soittaa äidille töihin, että kotona ollaan. Piti aina myös kysyä lupa, että saiko kaverit tulla pihalle leikkimään. Yleensä sai, mutta itse en saanut lähteä pihalta pois.
Siihen aikaan puhuttiin säälivästi "avainkaulalapsista", eli just meistä yksinään kotona olevista kakaroista. Avain roikkui nauhassa kaulassa ja sitä ei saanut ottaa pois, ettei se häviäisi jonnekin. En huomaa, että siitä olisi mitään erityisiä traumoja jäänyt.
Me käytiin keräämässä Alkon pulloja yhden romahtamaisillaan olevan tönön pihalta. Siellä luuhasi aina puliukkoporukoita ja sitten kun ne ei nähneet, niin me haettiin tyhjät pullot ja saatiin Alkosta karkkirahaa :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko laittanut välit poikki hulttiovanhempiin ja väkivaltaisin sisaruksiin?! Toivottavasti kyllä!
Kävikö kotonasi usein poliisit? Puuttuiko lastenneuvola, koulu tai sosiaalitoimi perheenne ongelmiin? Jos ei, niin miksi ei?
Äitinä arvostan suuresti, että itse haluat omille lapsillesi hyvän ja turvallisen lapsuuden.
Olen huomannut että monet huonon ja turvattoman lapsuuden kokeneista äideistä ja isistä eivät halua siirtää lapsuudenkotinsa ankeutta, kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä, kurjuutta, välipitämättömyyttä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja turvattomuutta omille lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä välinpitämättömyys, toinen vanhemmista oli aina töissä (teki töitä kotona työhuoneella tai oli työpaikallaan 24/7) ja toinen veti viinaa yksin tai kavereidensa kanssa kotona tai baareissa.
Ei heitä kiinnostanut, missä me lapset mentiin. Sisarukset saivat hakata minua mielinmäärin, ulkona oltiin arkenakin puolille öin , tutustuttiin vääriin ihmisiin ja jouduttiin kokemaan erilaisia rikoksia. Ja tämä vielä ihan 2000-luvulla.
Itse en voisi kuvitellakaan, että omat lapseni jättäisin samalla tapaa heitteille, vaan lapset olen hankkinut, jotta voin viettää heidän kanssaan aikaa ja kysellä kuulumisia yms. Teen kaikkeni, jotta omilla lapsillani on hyvä ja turvallinen lapsuus eikä heidän tarvitse käydä samoja kokemuksia läpi mitä itse koin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana kaikki on vaarallista ja lapset ei saa tehdä mitään ettei tuu traumoja. Mistään perseilystä ei myöskään tuu seuraamuksia, kuten ennenvanhaan joten lapset hakkaa toisiaan ja viattomia siilejä ja ripustaa kissoja liikennemerkkiin. Koska eihän siitä mitään seurauksia tuu, pelkkää puhuttelua ja sen jälkeen homma jatkuu.
Aika ristiriitaista. Eli ennen lapset luuhasi valvomatta ties missä, tehden ties mitä, ilman, että vanhemmat edes tiesi, mutta silti heistä kasvoi yhtä fiksuja tyyppejä kuin itse olet. Nykyään sitten lapsia valvotaan ja heidän toimintaansa puututaan mutta mielestäsi ei tarpeeksi lujasti, joten nykylapset on ihan pilalla?
Eli ekassa ei edes tiedetä mitä lapset tekee, että voisi edes puhutella, tokassa sentäs tiedetään.
En ole viestin kirjoittaja mutta itselleni tulee mieleen, että ei me ainakaan tahallaan pahaa tehty eikä vahingoitettu toisten omaisuutta, se ei olisi lapsena tullut mieleen koska siitä sai remmillä selkäsaunan ja sitä ei kyllä haluttu. Kaikilla aikuisilla oli lupa kurittaa koko tienvarren kakaralauma, jos yllätti pahanteosta. Nythän nimenomaan tehdään sitä ilkivaltaa ja vanhemmat vaan paapoo, että ei sen meidän Matti vaan ne muut.
Mutta ei meitä kukaan vahtinut eikä valvonut kun ei ollut puhelimia eikä kukaan tiennyt missä me ollaan (teininähän se oli aivan loistavaa). Ja välillä oltiin aika vaarallisillakin teillä. Joskus 4-5 -vuotiaana keksittiin ajaa pahvilaatikko päässä potkulautaa hiekkatiellä. Itse ajoin ojaan (silloin oli tien molemmin puoli aina ojat) ja ohjaustanko löi etuhampaat sisään, onneksi oli vielä maitohampaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin veljen kanssa 90-luvulla kaikki päivät k 06-23 kahden kotona (eli kotona ja ulkona) alle kouluikäsenä. Kokkailtiin mitä löydettiin liedellä ja mikrossa ja saunottiin ja juostiin pitkin kylää.
Äiti oli aina töissä. Ihme ettei ikinä käynyt mitään. Ehkä tuuria tai mitä sitten💁
Milloin sinulle valkeni, että äitisi ei aina ollutkaan töissä vaan omissa menoissaan.. terv toinen saman lapsuuden kokenut, jonka äiti oli aina "töissä"
Lukittu lastenhuoneeseen ja lähdetty baariin. En tekisi omille lapsilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekan luokan syksyllä, joskus marraskuussa muutettiin toiseen kaupunkiin, olin 6-vuotias. Äiti saattoi kyllä ekana aamuna kouluun minut ja 8 v siskoni. Opettaja sitten kesken päivän määräsi minut lähtemään kouluhammaslääkärille tarkastukseen yksin - ei hajuakaan missä sellainen oli mutta lähdin koulusta ulos ja kävelemään. Kysyin sitten joltain vastaantulijalta missä hammaslääkäri on. Onneksi pienessä kaupungissa se tiedettiin ja osattiin suunta neuvoa, matkaa oli vajaa km ja ylitettävänä kaksi vilkkaampaa tietä. Takaisin tullessakin jouduin kysymään tietä takaisin koululle. Itkua taisin tullessa tuhertaa.
Nyt jos ope tekisi noin, siitä kirjoittaisi vähintään ilta-sanomat. Aikuisena joskus näin sen open ja teki mieli tuupata se vanhus ojaan.
Näin kirjoitti:
Lukittu lastenhuoneeseen ja lähdetty baariin. En tekisi omille lapsilleni.
Mun vanhemmat jätti esikoisensa kotiin nukkumaan ja lähti elokuviin. Eivät sitten myöhemminkään pitäneet sitä mitenkään outona, "kun "Liisa" nukkui aina niin hyvin, tiedettiin ettei se herää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuus 60/70-luvun taitteessa. Äiti toimi perhepäivähoitajana, mutta päätti ryhtyä tehdastyöläiseksi 2-vuorossa. 5-vuotiaana tarhaan bussilla, oli opastettu että kun näkyy punainen tarhantalo jää pois ja takaisin tullessa keltainen talo, mummo oli onneksi useimmiten vastassa palatessa. Pienellä paikalla bussikuskikin käytännössä tiesi missä kukin jää pois, jos unohtui kelloa painaa. Mieleen on jäänyt tarhasta se kun sain oksennustaudin kesken päivän, sinä päivänä en ollut saanut bussirahaa, koska isän oli tarkoitus hakea minut tarhan päättyessä. Tarhantäti päätti lähettää yrjötautisen kesken päivän kotiin ja kävellen, matkaa 4 kilsaa. Voisipi olla tarhantäti tänä päivänä otsikoissa ja oikeudessa.
Vierailija kirjoitti:
Olet ollut järkevä ja aikaasi edellä oleva vanhempi ja kasvattaja. 1960-, 1970- ja 1980-luku ovat olleet aika surullisia ja pimeitä vuosikymmeniä lapsille.
Lapsille on sattunut paljon kotitapaturmia, liikenneonnettomuuksia ja hukkumisia. Onnettomuuksista voi syyttää ainoastaan kehnoja, laiskoja ja välinpitämättömiä vanhempia, sukulaisia ja isovanhempia. Lapsia on hoidatettu usein sukulaisilla, kun vanhemmat eivät ole halunneet ja viitsineet hoitaa lapsiaan itse.
Jos nykyäiti tai nykyisä laittaa alle kouluikäisen lapsen yksin ulos, niin soitetaan 112 hätänumeroon. Kotiin tulee poliisit paikalle. Sitten tulee sosiaaliviranomaiset tarkastamaan lapsen kasvuolosuhteita ja lapset otetaan huostaan.
Aika moni tämänkin palstalla kirjoittaja kertoo kamalista kasvuolosuhteista ja kurjasta lapsuudenkodista. He olisivat hyötyneet lasten kiireellisestä huostaanotosta!
Vierailija kirjoitti:
Järkyttyneenä luin tämän ketjun menin ihan sanattomaksi.
Minun omat lapset ovat syntyneet 1976 ja -78. En koskaan, en ikinä jättänyt heitä yksin, enkä keskenään yksin. Ei olisi edes tullut mieleen!
Lasten ja nuorten tapaturmia on ollut 60-70 luvulla paljon, mutta 80- luvulta alkaen ovat vähentyneet selvästi. Myös tapaturmaiset kuolemat.
Olen vanhempaa ikäluokkaa ja maalla kasvanut ja lapset saivat kulkea vapaasti ulkona missä vaan. Miten meitä olisi voitu vahtiakaan, koska vanhemmat olivat maataloustöissä.
En muista lapsuudesta enkä nuoruudesta silti yhtään tapaturmaa tai sen aiheuttamaa kuolemaa kotikylässä, eikä lähikylissä. Jokin varjelus oli ilmeisesti mukana ja joki vieressä, jossa leikimme ja uimme.Kilometrin koulumatka kävellen ja osa kulki 4-5 km matkan myös kävellen, talvisin suksilla. Ei ollut koulukyytejä tms.
Olin jo alle kouluikäisenä isän kanssa kesäisin kaksin mökillä, kun äiti oli yksin kaupungissa. Isä sitten joi itsensä usein humalaan, koska hän ajatteli, että en minä mitään huomaa, mutta ei hänestä sitten usein ollut huolehtimaan minusta, kun hän saattoi sammua juotuaan liikaa. Minä sitten menin yksin nukkumaan ja pidin muutenkin itsestäni huolta. Aamulla isä heräsi krapulassa, mutta ei koskaan pyytänyt anteeksi käytöstään eikä selitellyt sitä mitenkään. Siellä minä olin yksin mökillä humalassa olevan tai sammuneen miehen kanssa jo reilusti alle 10-vuotiaana ilman kännykkää, jolla soittaa apua ja lähin naapuri oli useamman kilometrin päässä.
Vierailija kirjoitti:
Ekan luokan syksyllä, joskus marraskuussa muutettiin toiseen kaupunkiin, olin 6-vuotias. Äiti saattoi kyllä ekana aamuna kouluun minut ja 8 v siskoni. Opettaja sitten kesken päivän määräsi minut lähtemään kouluhammaslääkärille tarkastukseen yksin - ei hajuakaan missä sellainen oli mutta lähdin koulusta ulos ja kävelemään. Kysyin sitten joltain vastaantulijalta missä hammaslääkäri on. Onneksi pienessä kaupungissa se tiedettiin ja osattiin suunta neuvoa, matkaa oli vajaa km ja ylitettävänä kaksi vilkkaampaa tietä. Takaisin tullessakin jouduin kysymään tietä takaisin koululle. Itkua taisin tullessa tuhertaa.
Nyt jos ope tekisi noin, siitä kirjoittaisi vähintään ilta-sanomat. Aikuisena joskus näin sen open ja teki mieli tuupata se vanhus ojaan.
Haluaisit tuupata ojaan opettajan joka teki töitä kuten siihen aikaan kuului tehdä? Meinaatko että opettajan olisi pitänyt jättääm muut lapset yksin ja lähteä käyttämään sua hammaslääkärissä, vai mitä hänen olisi pitänyt tehdä?
Onneksi nykyään tuollaiset hammaslääkäriasiat kuuluu jo lähtökohtaisesti vanhempian hoitaa, eikä opettajan.
Näitä kun lukee, niin eipä enää ihmetytä ollenkaan, että ennenvanhaan on jaksettu isojakin lapsilaumoja vallan hyvin: Vähän "luojan huomaan" jätetty että selviääkö lapset aikuiseksi.
Toisaalta myöskin toivoisi, että löytyisi joku kultainen keskitie, ei vaikuta hyvinvointia lisäävältä tämä nykyinenkään systeemi, että pitää aikuisten olla koko ajan läsnä ja kyylätä silmä kovana mitä lapset tekee ja tarvittessa toimia myös viihdyttäjinä.
Pitäisi myöntää, ettei aikuiset ihmiset yksinkertaisesti jaksa esim. toimia lapselle lapsen korvikkeena, leikkiminen lasten kanssa on todella raskasta aikuisille ihmisille, koska aivojen kehityksen myötä on kadonnut kyky uppoutua sinne leikinmaailmaan: Aikuisten leikki on teennäistä, väkisin väännettyä esittämistä.
Ei ihme että vanhemmat ja varhaiskasvatuksen työntekijät ovat aivan poikki, kun heiltä vaaditaan asioita, joihin on yksinkertaisesti mahdotonta kyetä (ellei nyt sitten satu olemaan se poikkeavan energinen aikuisyksilö).
Lapset taas ovat loputtoman energisiä, uteliaita ja kykenevät halutessaan innostumaan ihan kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun koulu sujui (sain kaseja ja ysejä), sain tehdä mitä mieleen juolahti. Lapsuuteni vietin 70-80-luvuilla.
Kotiintuloaika oli kesäisin kymmeneltä arkisin. Viikonloppuisin sai olla vähän sen mukaan miten kaveritkin. Muutoin viiletimme kavereiden kanssa milloin missäkin. Rakensimme jokilautan, purjehdimme sillä, haaksirikkouduimme, murtauduimme autiotaloihin, rakentelimme majoja, varastimme omenia, liftasimme, rakensimme mäkiautoja, köysiratoja, kiipeilimme, roikuimme, uimme, seikkailimme.
Ja illalla kotiin, kaakaota ja "onhan läksyt tehty?"-kysymykseen vastaaminen "joo" ja nukkumaan.
Yksi tekijä mikä oli niin huumeet puuttui ja narkkarit. Eikä kai pedojakaan ollut tai ei tiedetty. Eikä tyhmiä someyllykkeitä. Liikenne maltillisempaa. Vaikka ei kaikki vanhemmat taida välittää nytkään.
Kannattaisi varmaan tutkia vähän historiaa, esim. huumeidenkäyttäjiä oli 1960- ja 1970-luvuilla Suomessa aika paljon.
Autoja oli vähempi, mutta silti liikenteessä kuoli enempi ihmisiä kuin nykyään.
Ja tyhmiä yllykkeitä oli silloinkin, eivät vaan levinneet niin nopeasti.
Kolmevuotiaana katsoin hiekkalaatikolla yksi vuotiaan serkun perään. Mummo oli yläkerrassa ja oli lupa hakea avuksi, jos jotain sattuu. Olin kyllä pikkuvanha ja ehkä ikäisekseni tottelevaisempi, niin että uskallettiin jättää. En muista tilannetta itse, mutta veljet muistaa, he olivat saaneet luvan lähteä naapuriin leikkimään, omin päin menivät, 6 ja 7 olivat.