Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Minut pistettiin bunkkeriin ja heitettiin polttopulloja sinne

Juoksentelin 6-vuotiaasta eteenpäin päivät ympäri kavereiden pihoja, ilman kännykkää, avain kaulassa, ja tulin illalla takaisin kotiin. Leikin junaradalla (siis oikealla junaradalla) alakouluikäisenä, ja kun juna 2h välein tuli, hypättiin vaan alta pois. Hoidin kahta leikki-ikäistä lasta säännöllisesti koulun jälkeen 9-11-vuotiaana. Olin monta kertaa viikossa yöt yksin kotona 12-vuotiaasta eteenpäin. Lähdin kaverin kanssa kuukaudeksi Eurooppaan reilaamaan 16-vuotiaana.

Perheeni kävi Oulussa kun olin lapsi.

Ekaluokkalaisena jo hain viisivuotiaan siskoni päiväkodista ja sitten menimme kotiin, jossa olimme kahdestaan joitain tunteja kunnes joku tuli töistä. Kolmasluokkalaisena saattelin siskoa kouluun ja huolehdin, että hän aamulla söi, jne. Vanhemmat töissä. Kävimme myös jo alle kouluikäisinä uimassa ilman aikuisia monet kerrat. Samoin juoksimme metsissä ja kesäisin valvoimme öitä ties missä. Kävimme ala-asteikäisinä telttailemassa keskeneämme ilman valvontaa. Tutkimme maita ja mantuja tuntikausia ilman kännyköitä, kerran eksyimme, kerran sattui onnettomuus, pari kertaa tunnettu pervo kyttäsi meitä. Sellasta se oli. 90-luvulla.

Nykyään vain uusavuttomat elämäntapanotkujat, juopot ja huumehörhöt jättävät pieniä lapsia yksin kotiin. Tasapainoiset, normaalit ja tavalliset äidit ja isät huolehtivat omista lapsistaan ja hoitavat lapsensa.

Jos nuori ja terve äiti ja isä ei halua, osaa tai viitsi huolehtia omista lapsistaan, niin vanhemmilla on pahoja elämänhallinnan ongelmia.

Ennen vanhempi - äiti ja/tai isä - on voinut olla millainen lapsiaan kaltoinkohteleva, välinpitämätön ja rakkaudeton hulttio tahansa. Moni äiti ja isä on ollut lapsiaan kaltoinkohteleva ja laiminlyövä vanhempi. Lasten kohtelu on ollut ala-arvoista ja lapsen ihmisoikeuksisa rikkovaa. Moni vanhempi on käyttänyt henkistä ja fyysisestä väkivaltaa lapsiaan kohtaan .

Myös lastensuojelulla on Suomessa synkkä menneisyys. Lue ja järkyty!

Lastensuojelu 

Lastensuojelun surullinen menneisyys

- https://lapsenmaailma.fi/artikkeli/lastensuojelunsurullinenmenneisyys/

Nykyään vanhemmuuden rima on korkealla. Äidit ja isät vaativat itseltään paljon vanhempina. Lapsilla on laissa säädetyt lasten oikeudet. Lasten alistaminen ja ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla.

Vierailija kirjoitti:

Palkansaajilla on ollut Suomessa kesälomat 1980- ja 1990-luvulla. Suomeen on säädetty laki 4 viikon kesälomasta vuonna 1973. Perheelliset voivat pitää lomiaan vuorotellen ja toinen vanhempi on kotona. Alle kouluikäisille lapsille ei tarvita kesällä päivähoitopaikkaa ja pienillä ja isommilla koululaisilla on vanhempi kotona.

Sukulaisille lastenhoidon ulkoistaneita vanhempia on ollut 1960-, 1970- ja 1980-luvulla. Nimenomaan suuret ikäluokat ovat pitäneet isovanhempia ja sukulaisia ilmaisina apulaisina. En ymmärrä, miksi äidit ja isät siirtävät lastenhoitovastuun sukulaisille?

Kotiäitinä olen hoitanut omat lapset kotona. Jos olisin kodin ulkopuolella töissä, niin hakisin joko kesän ajaksi palkatonta vapaata tai pitäisin lomaa vuorotellen puolison kanssa. Ei tulisi mieleenkään laittaa lapsia mummolaan moneksi viikoksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te olitte kesät mummolassa? Missä lasten äidit ja isät olivat?

Ennen on ollut kehnoja, surkeita ja välinpitämättömiä äitejä ja isiä. Vanhemmat eivät ole viitsineet edes omia lapsiaan hoitaa ja valvoa! Pieniä - jopa alle kouluikäisiä - lapsia on kuskattu sukulaisten vaivoiksi, usein ja pitkiksi ajoiksi. Äidit ja isät ovat laiminlyöneet vastuunsa vanhempina, lastenhoitajina ja kasvattajina.

Kyykäärmeen purema voi olla hengenvaarallinen aikuisellekin - saati lapselle. Lapset keikkumassa hytittömän traktorin tai peräkärryn kyydissä. Huh huh! Uimataidottomat lapset uimassa ja ilmeisesti ilman vanhempien valvontaa. Moni lapsi on kuollut 1960-1980-luvulla hukkumalla.

Nykyään entisajan kamalista perheistä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja kaikki lapset otettaisiin huostaan!

Vierailija kirjoitti:

Oltiin kesät mummolassa ja ei meitä serkuksia paljoa vahdittu. Ojien pielillä oli usein kyy odottamassa mutta ei niistä välitetty.

Eno lähti avomallin fergusonilla pellolle niin meitä oli kolme tai neljä kakaraa kyydissä. Ei olisi paljon tarvinnut otteen lipsahtaa kun olisi renkaan alle tippunut.

Uimaan mentiin metsän läpi lammelle n puolitoista kilometriä ja saattoi siellä päivä vierähtää.

Kotona olin usein yksin lauantaisin. Veljeni on vähän vanhempi ja jossain menossa. Äiti töissä, isä kalalla (ehkä). Olin juuri koulun aloittanut natiainen.

Uutena vuotena saatiin paukkuja joka lähtöön eikä paikalla koskaan aikuisia. Oltiin jo varmaan kymmenen kahdentoista ikäisiä ja kaverilta lähti etusormi paukun voimasta. Seuraavana vuonna paukkuja oli ihan yhtälailla..

Nämä vasta alkusoittoa. Nyt kun viisikymppisenä miettii, niin alkaa jo hirvittävään miten sitä selvittiin.

Vanhemmat oli töissä kesäisin. Ajat on muuttuneet ja 80-90-luvulla oli ihan yleistä, että lapset viettivät kesällä useamman viikon mummolassa. Niin olin minäkin, ja hengissä olen edelleen. Itseasiassa meillä oli serkkujen kanssa siellä ihan mukavaa, pelattiin, uitiin ja osallistuttiin talon töihin. Hyvät muistot jäi.

Soudeltiin lapsena ympäri järveä ilman pelastusliivejä tai mitään valvontaa. Soudin myös usein kaverin luokse järven toiselle puolelle tai jäin johonkin onkimaan. Jossain vaiheessa oli perämoottorikin, sillä meni pieni laskuituvene aika hyvää vauhtia.

Muistaakseni oltiin pienestä pitäen keskenämme kerrostalon pihalla. Avaimet kaulassa. 7-vuotiaasta alkaen osan kesälomasta kahdestaan sisaruksen kanssa. Katsottiin teeveetä, nauhoitettiin kasetille ja ja ulkoiltiin kavereiden kanssa paljon lähiympäristöstä, esim. mentiin puistoon. Silloin ei ollut kesäpäiväleirejä, vain kesäsiirtola, jonne ei monikaan halunnut.

Ehkä välinpitämättömyys, toinen vanhemmista oli aina töissä (teki töitä kotona työhuoneella tai oli työpaikallaan 24/7) ja toinen veti viinaa yksin tai kavereidensa kanssa kotona tai baareissa.

Ei heitä kiinnostanut, missä me lapset mentiin. Sisarukset saivat hakata minua mielinmäärin, ulkona oltiin arkenakin puolille öin , tutustuttiin vääriin ihmisiin ja jouduttiin kokemaan erilaisia rikoksia. Ja tämä vielä ihan 2000-luvulla.

Itse en voisi kuvitellakaan, että omat lapseni jättäisin samalla tapaa heitteille, vaan lapset olen hankkinut, jotta voin viettää heidän kanssaan aikaa ja kysellä kuulumisia yms. Teen kaikkeni, jotta omilla lapsillani on hyvä ja turvallinen lapsuus eikä heidän tarvitse käydä samoja kokemuksia läpi mitä itse koin.

Autoissa ei ollut turvavöitä saati turvaistuimia. Veneissä ei käytetty pelastusliivejä. Kerran istuin pyörän tarakalla isän ajaessa. Ei ollut kypärää, turvaistuinta tai verkkoa pinnojen edessä. Ketjut katkesivat alamäessä! Vauhti vain kiihtyi. Lopulta isä löi jalat maahan ja sai pyörän pysähtymään. Lopuksi tälle vain naurettiin. Koska molemmat vanhemmat kävivät vuorotöissä saattoivat vuorot sattua samaan aikaan, joten sain avaimen kaulaan ja vietin sen päivän tai illan yksin koska olin ainoa lapsi. Itse myös tein ruokani. Olin alle kymmenvuotias. Serkkujen kanssa uitiin aina ilman valvontaa kesäpaikassa. Sanottiin "Jos hukutte, saatte selkäänne." Kiinanpommeja räjäyteltiin. Kerran sain näpeilleni aika rajusti. Onneksi ei sormet katkenneet. Lähipiirissä asui "namusetä", joka tiedettiin. Ei häntä pelätty, naureskeltiin vain. Ei ollut nettiä, tietokonetta tai kännykkää mutta silti ei ollut vapaa-ajan, eikä mielenterveysongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Ekaluokkalaisena jo hain viisivuotiaan siskoni päiväkodista ja sitten menimme kotiin, jossa olimme kahdestaan joitain tunteja kunnes joku tuli töistä. Kolmasluokkalaisena saattelin siskoa kouluun ja huolehdin, että hän aamulla söi, jne. Vanhemmat töissä. Kävimme myös jo alle kouluikäisinä uimassa ilman aikuisia monet kerrat. Samoin juoksimme metsissä ja kesäisin valvoimme öitä ties missä. Kävimme ala-asteikäisinä telttailemassa keskeneämme ilman valvontaa. Tutkimme maita ja mantuja tuntikausia ilman kännyköitä, kerran eksyimme, kerran sattui onnettomuus, pari kertaa tunnettu pervo kyttäsi meitä. Sellasta se oli. 90-luvulla.

Miten koit asian? Olitko pakotettu lapsenvahti ja pienempi oli sinun vastuullasi? Minulla nimittäin oli niin, ja juuri siksi en pikkusiskoni kanssa vapaaehtoisesti olisi lähtenyt mihinkään telttailemaan. Olin niin kyllästynyt hänen vaativaan seuraansa, että se vaikutti suhteisiimme pitkälle aikuisikäänkin.

Liikaa suojellaan nykyisin lapsia kaikelta "pahalta". Siksi niistä kasvaakin mitäänsanomattomia kännykkää tuijottavia pullamössönuoria.

Kun koulu sujui (sain kaseja ja ysejä), sain tehdä mitä mieleen juolahti. Lapsuuteni vietin 70-80-luvuilla.

Kotiintuloaika oli kesäisin kymmeneltä arkisin. Viikonloppuisin sai olla vähän sen mukaan miten kaveritkin. Muutoin viiletimme kavereiden kanssa milloin missäkin. Rakensimme jokilautan, purjehdimme sillä, haaksirikkouduimme, murtauduimme autiotaloihin, rakentelimme majoja, varastimme omenia, liftasimme, rakensimme mäkiautoja, köysiratoja, kiipeilimme, roikuimme, uimme, seikkailimme.

Ja illalla kotiin, kaakaota ja "onhan läksyt tehty?"-kysymykseen vastaaminen "joo" ja nukkumaan.

Olin vähän alle 7v ikäisenä yön yksin kotona kun pikkusisko syntyi. Sanottiin vain, että voin mennä naapuriin jos tulee joku hätä. No ei tullut hätiä mitiä, vaan naapurin näin vasta aamulla kun tuli herättämään ja kertomaan, että sisko on syntynyt.

En muista ikinä istuneeni turvaistuimessa autossa, eli olin todella pieni, kun sellaisesta luovuttiin kohdallani. Suositusten mukaanhan nykyään on turvallista hankkiutua eroon istuimesta, kun esiteini on sen 150cm ja 12v. Itse varmaan alitin suositukset puolella metrillä ja kymmenellä vuodella

Samoin uimassa ja oikeastaan missä vain, minne jaksoi pyöräillä, käytiin ilman aikuista jo kauan ennen murrosikää. Välillä leikittiin koko päivä sievästi kotipihalla, välillä tehtiin ex tempore-pyöräreissu 30km päähän uimarannalle, koska siellä oli paras laituri ja valkoinen hiekkaranta. Pointtini on, että vanhemmillani ei ollut hajuakaan, missä minä kymmenien kilometrien säteellä olin ja kenen kanssa, luultavasti heille ei edes tullut mieleen pohdiskella, että missä olin ennen, kuin kello tuli kymmenen ja oli kotiintuloaikani. Ja kotiintuloajan ylittäminenkin oli heille lähinnä ärsyttävää säännön rikkomista, eikä huolestuttava merkki siitä, että kaikki ei välttämättä ole hyvin.

Olen näin jälkeenpäin iloinen siitä, että sain lapsena mennä vapaasti, mutta itse en antaisi lasteni elää samalla lailla. En voisi kuvitellakaan olevani epätietoinen siitä, että onko se 9-vuotias nyt takapihalla, vai toisella paikkakunnalla, tosin onneksi nykylapset on sen verran laiskoja ja arkoja, että tuskin he sieltä takapihalta minnekään lähtisivät

Vierailija kirjoitti:

Tämä asia on vähän tabu mutta sanon silti: usein oli kyse myös siitä että vanhemmat ei rakastaneet tai arvostaneet lastaan. Ainakin omat laiminlyövät ja kaltoinkohtelevat vanhemmat ei rakastaneet tipan vertaa lapsian ja kohtelivat siksi huonosti ja olivat välinpitämättömät. Mulla on kanssa ollut tuota että 5-v iässä olin vastuussa vauvasta (sisarus) koko kesän, olin yksin öitä 4-5v iässä kotona kun vanhemmat tansseissa tai baarissa, meinasin hukkua useamman kerran, meinasin kuristus leikkitelineessä, kerran jäin sellaisella rakennuskaatopaikalla moneksi tunniksi jumiin putken sisään ja kukaan ei tiennyt missä olen.

Tähän sitten päälle jatkuva piiskaaminen ja lyöminen usein ihan syyttä. Tuli siis selkään ilman syytä kun vanhempia joku vaan stressasi. Isä raivostui ja kävi kimmppuun kun sitä itseään joku kiukutti.

Olen ollut täysin tietoinen että heillä ei ole rakkauden tunteita minua kohtaan. Se sitten vaan vahvistui kun vanhemmat hylkäsi mut kokonaan kun tulin täysi-ikään. En saanut enää kotiin mennä edes jouluna sen jälkeen ja loppui soittelu ja yhteydenpito. Näin menty vuosikymmeniä jo eli ei olla tekemisissä.

Mä olisin halunnut lämpimät suhteet. Mutta kun sitä toista osapuolta ei kiinnosta, niin mitäpä voit tehdä asialle? Niin, et mitään.

Älä vedä mutkia suoraksi. Se ettei sua ole rakastettu ei tarkoita ettei ketään olisi. Silloin oli vaan toinen tapa osoittaa se. Mä sain vitsaakin ja silti tiedän itseäni rakastetun. Joo joo kauheeta mutta näin se vain oli.

Ei silloin keskusteltu. Muistan miten järkyttynyt isäni oli kun ajoimme autokolarin. Samoin kun äidin syöpäepäily paljastui. Eivät he olleet yhtään sen kylmempiä kuin me nyt. Usko huviksesi, lapsia on rakastettu jo vuosisatoja sitten.

Minulle annettiin puukko jo noin 5-vuotiaana ja sain veistellä sillä puuta ilman, että sitä valvottiin. Mummo hiukan kauhisteli sitä, että puukko niin pienellä lapsella, mutta isä vain sanoi, että kyllä sen käyttö on hyvä oppia ajoissa. Samoin pientä kirvestä sain käyttää jo melko pienenä, kun harjoittelin halkojen hakkaamista, samoin vasaraakin opin käyttämään melko pienenä.

Asuimme lähellä järveä ja melko nuorena kävin minua vuoden vanhemman veljen kanssa onkimassa, niin että soudimme veneellä ilman valvontaa. Pelastusliivit tosin oli ja osasimme uida Myös metsässä saatoimme kulkea eikä ollut kännyköitä, joilla olisi soitettu apua. Polkupyörillä pyöräilimme ilman kypärää ja saatoimme käydä muutaman kilometrin päässä olevassa kyläkaupassa tai kioskilla tai kaverien luona ilman, että vanhemmat tiesivät, että missä olimme olleet. Kunhan olimme ruoka-aikoina kotona, niin siitä ei ehkä niin hirveästi välitetty, olihan meillä molemmilla rannekellot. Tosin välillä olimme myöhässä ja siitä tuli huutoa, kun vanhemmat olivat olleet huolissaan, että missä olimme, mutta varsinkin minä olin yleensä erittäin tarkka siitä, että olin kotona silloin kun piti, vaikka olinkin nuorempi. M41v.

Tämä ei ole vaarallinen juttu, mutta tänään mietin, että muistan kun vein sisarukseni koruliikkeeseen ja hänelle laitettiin korvikset. Äiti vaan antoi rahan mukaan. Itse olin joku 12 ja sisarus 7-vuotias. Ei varmaan nykypäivänä toimis noin😅

Vierailija kirjoitti:

Kun koulu sujui (sain kaseja ja ysejä), sain tehdä mitä mieleen juolahti. Lapsuuteni vietin 70-80-luvuilla.

Kotiintuloaika oli kesäisin kymmeneltä arkisin. Viikonloppuisin sai olla vähän sen mukaan miten kaveritkin. Muutoin viiletimme kavereiden kanssa milloin missäkin. Rakensimme jokilautan, purjehdimme sillä, haaksirikkouduimme, murtauduimme autiotaloihin, rakentelimme majoja, varastimme omenia, liftasimme, rakensimme mäkiautoja, köysiratoja, kiipeilimme, roikuimme, uimme, seikkailimme.

Ja illalla kotiin, kaakaota ja "onhan läksyt tehty?"-kysymykseen vastaaminen "joo" ja nukkumaan.

Yksi tekijä mikä oli niin huumeet puuttui ja narkkarit.  Eikä kai pedojakaan ollut tai ei tiedetty.  Eikä tyhmiä someyllykkeitä.  Liikenne maltillisempaa.  Vaikka ei kaikki vanhemmat taida välittää nytkään.

Minun lapsuudessani oli vielä ihan tavallista, että vauvat jätettiin kauppan eteen vaunuihin nukkumaan siksi aikaa, kun vanhemmat kävivät ostoksilla. Siinä niitä saattoi olla useammat vaunut rivissä oven pielessä. Jos joku sattui heräämään, oli ihan ok, että vieras ohikulkija vähän heijasi vaunuja.

Nykyään ei enää koiraakaan voi jättää kaupan eteen odottamaan.

80-luvulla saatoin ottaa päikkärit auton takapenkillä ilman turvavyötä tai pitkällä autoreissulla leikkiä takapenkillä ilman turvavyötä.