Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?
Minä lensin 13-vuotiaana lentokoneella yksin Lontooseen, jossa minua oltiin vastassa normaalissa vastaanottohallissa. Ei saattajaa. Vastaavia tapauksia oli paljon.
Kommentit (1616)
Ei mutta äitini ja hänen siskonsa olivat lähteneet käymään
ulkohuusissa kun siihen aikaan oli normaalia, että olo ulkohuuusi Kun Ei ollut sähköjä , no
siltätullessaan heidän kotinsa pihalle oli ilmestynyt vaaralliseksi luokiteltu karannut vanki
Valkonen ( Sukunimi) , josta kiinni ottaessa Sao palkkion 10 tuhatta markkaa .
Tämä Valkoinen oli siis karannut vankilasta, ja tuomittu Murhista.
Kun sauna , huusi ja muut rakennukset sijaitsi, siihen aikaan erillään asuinrakennusta ja väliä oli useita metrejä.
Ja kaiken lisäksi tuo heidän kotinsa oli syrjäisellä paikalla , muuta ei keskellä metsää.
Niin he olivat siis ilta myöhällä ,
Äitini oli jähmettynyt paikalleen havahduttuaan , että heidän kotinsa pihaan oli tullut tämä karannut vanki!
Kun vanhemmat oli muiden lasten kanssa sisällä.
Oli tätini huutanut äidilleni" Äkkiä tuu pois sieltä, !
Älä jää siihen paikalleen no huutoon oli havahtunut , sitten sodassa ollut isänsä ja heidän vanhin veli.
Ja tää sitten tietysti oli lähetnyt karkuun.
Eli kyllä sitä aikuiset laittoi , illalla pihalle ja vaaralliseen tilanteeseen
Vaaralliseksi vangiksi luokiteltu vanki , kun tiedettiin, että on karkuteillä, ois pitäny joka ikisessä
Käänteessä olla lastensa ollessa läsnä.
Nykyisin Kyllä, jos ilmoitetaan Poliisitiedotteessa ilmoitetaan pitää välttää .
Kyllä oli radiossa ilmoitettu että vaaralliseksi luokiteltu vanki karannut palkkio 10 tuhatta markkaa.
Niin elettiin aikaa jolikn ei ollut euroa eikä oltu Ei: saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse syntynyt -68, ja asunut lapsuuteni kerrostalossa, jossa meitä lapsia oli noin parikymmentä päätä. Kesät talvet keskenämme ulkona, isommat katsoivat pienempien perään. Järvi lähellä ja siellä uimme aamusta iltaan ilman aikusten valvontaa. Samoja kuin tuolla aikaisemmin kirjoitettiin, avain kaulaan roikkumaan ja heti ekaluokasta itsekseen selviytymään. Nimellisesti oli joku naapurin mamma, jolta kysyä apua, mutta eipä heitä paljon häiritty. Itse tulin nelivuotiaana mummolasta kaupunkiin linja-autossa yksin, mummo laittoi linjuriin ja äiti oli kaupungissa vastassa. Matka oli jotain 100 km. Ihan normaalia silloin.
Näin se meni. Se fiilis joka tulee kun muistelee noita aikoja on lämmin. Siis se tunne, että lapsen saattoi istuttaa lina-autoon yksin yli tunnin matkalle, koska yhteiskunta ja ilmapiiri ja asenteet olivat erilaisia.
Sanopa muuta. Nyt ei uskalla edes teinityttöä päästää yksin bussiin, kun riski joutua ahdistelluksi on suuri täällä.
Ahdistelua oli myös menneinä vuosikymmeninä. Ennen niistä ahdisteluista ei vaan kehdannut puhua. Ja jos kertoi, aikuiset lähinnä naureskelivat.
Huh huh, onpa hurjan kuulosia juttuja! Oon syntynyt -86 kunnolliseen duunariperheeseen, ja hyvä lapsuus ollu. Kuitenkin muutama juttu on, mitä tässäkin ketjussa moni sivunnut. Se sellainen tietyntyyppinen hällä väliä -asenne tai ei oikein tiedetty niistä lasten asioista. Mun piti itse hoitaa koulu, en muista, et kukaan ois mun läksyjä ikinä tarkistanu siinä arjessa... Kokeisiin toki kyseltiin koealuetta, jos erikseen pyysin. Harrastukserkin hoidin aika itsenäisesti. On vieläkin muutama harrastukseen liittyvä asia, mitä ihmettelen, mutta en muista yhtään, et mun vanhemmat ois ollut mitenkään osallisina niissä jutuissa.
Toinen juttu on meijän äitin raivosiivoaminen. Siis se meni aivan johonkin tiloihin, kun siivos ja oli oikeesti pelottava! Ja yleisestikin oli aina kiree ja pahalla päällä. Vaikka ihan hyvä äiti siis yleisesti ottaen oli ja on. Mutta oliko sit niin uupunu siinä arjessa, kun kaikki piti tehä sen mukaan, et mitä naapuritkin nyt ajattelee....
Mutta eipä tuohon aikaan ollut mitään 24h uutisfeediä, mitä lukea koko ajan ja miettiä omaa toimintaa. Esim. Hesarissa ja Ylellä on joka päivä, siis joka päivä, joku lapsenkasvatukseen, perheeseen, lasten varhaiskehitykseen liittyvä juttu, missä haastatellaan asiantuntijoita ja tutkijoita. Kiva niitä tässä hoitovapaalla lukea aamukahvin kanssa, tuijotella tota omaa tiitiäistä ja ahdistua niin maan penteleesti😅 Eipä sellasia kasarilla/ysärillä ollu.
Lisäksi meijän vanhemmat on sotien käyneiden lapsia.... Vaikka omat isovanhemmst oli mulle vanhoilla päivillään aivan ihania, on saattanut tilanne 50-luvulla omien lapsien kanssa olla hyvinkin raskasta ja traumaattista.
Moni tuohon aikaan sai vielä lapset todella nuorina, ihan parikymppisina. Mä olin ainakin todella lapsellinen, emotionaalisesti epäkypsä ja itsekäs tuon ikäisenä. Kyllähän siinä monella tais tanssit, nuoruus ja muut olla mielessä, vaikka vauva kotona olikin.... Ja jotenkin kai yleinen asenne oli, et ne lapset tulee siinä mukana sit vaan ja kasvavat ja oppivat siinä sivussa....
Kaiken kaikkiaan on todella hyvä, et asiat menevät parempaan suuntaan. Se, että asioista puhutaan esim. seksuaalinen ahdistelu ja opetetaan lapsille omalla tasollaan omista kehoista ja tunteiden sanoittamisesta. Se kaikki varmasti lisää turvallisuuden tunnetta.
Mutsi lähti risteilylle ja jätti minut kotiin viikoksi ilman varsinaista lastenhoitajaa. Meillä asui monta lapsiperhettä samassa naapurustossa, joten muiden vanhemmat katsoivat aina toistenkin lasten perään. Olin 9-vuotias.
7 vuotiaana 80-luvulla rakensin talon itselleni ja sisaruksilleni rantaan, jotta vanhemmat saisivat olla rauhassa. Ei ollut kypärää tai turvakenkää suojana saatika ulkomaista halpatyövoimaa apuna. Sokkelin valu oli haastavaa, mutta onneksi oli commodore64 niin sain googlesta ohjeita. Ruoka piti metsästää itse, aselupaa ei luonnollisesti vielä ollut mutta papan vanha suomi-konepistooli oli todella pätevä peli varsinkin kyyhkyaikaan. Auton sain 8 vuotiaana, se helpotti kun ei tarvinnut enää käydä pyörällä hoitamassa pankki- posti- ja vakuutusasioita ja jäi pari tuntia lisää aikaa taloudenhoitoon koska työmatkat nopeutui selvästi. Koulua tuli käytyä lähinnä Teamsin kautta, silloin ei tosin Teamsissa ollut taustakuvia valittavaksi vaan videokuvan taustalla näkyi sammuneet vanhemmat ja riehuvat sisarukset yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palkansaajilla on ollut Suomessa kesälomat 1980- ja 1990-luvulla. Suomeen on säädetty laki 4 viikon kesälomasta vuonna 1973. Perheelliset voivat pitää lomiaan vuorotellen ja toinen vanhempi on kotona. Alle kouluikäisille lapsille ei tarvita kesällä päivähoitopaikkaa ja pienillä ja isommilla koululaisilla on vanhempi kotona.
Sukulaisille lastenhoidon ulkoistaneita vanhempia on ollut 1960-, 1970- ja 1980-luvulla. Nimenomaan suuret ikäluokat ovat pitäneet isovanhempia ja sukulaisia ilmaisina apulaisina. En ymmärrä, miksi äidit ja isät siirtävät lastenhoitovastuun sukulaisille?
Kotiäitinä olen hoitanut omat lapset kotona. Jos olisin kodin ulkopuolella töissä, niin hakisin joko kesän ajaksi palkatonta vapaata tai pitäisin lomaa vuorotellen puolison kanssa. Ei tulisi mieleenkään laittaa lapsia mummolaan moneksi viikoksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te olitte kesät mummolassa? Missä lasten äidit ja isät olivat?
Ennen on ollut kehnoja, surkeita ja välinpitämättömiä äitejä ja isiä. Vanhemmat eivät ole viitsineet edes omia lapsiaan hoitaa ja valvoa! Pieniä - jopa alle kouluikäisiä - lapsia on kuskattu sukulaisten vaivoiksi, usein ja pitkiksi ajoiksi. Äidit ja isät ovat laiminlyöneet vastuunsa vanhempina, lastenhoitajina ja kasvattajina.
Kyykäärmeen purema voi olla hengenvaarallinen aikuisellekin - saati lapselle. Lapset keikkumassa hytittömän traktorin tai peräkärryn kyydissä. Huh huh! Uimataidottomat lapset uimassa ja ilmeisesti ilman vanhempien valvontaa. Moni lapsi on kuollut 1960-1980-luvulla hukkumalla.
Nykyään entisajan kamalista perheistä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja kaikki lapset otettaisiin huostaan!
Vierailija kirjoitti:
Oltiin kesät mummolassa ja ei meitä serkuksia paljoa vahdittu. Ojien pielillä oli usein kyy odottamassa mutta ei niistä välitetty.
Eno lähti avomallin fergusonilla pellolle niin meitä oli kolme tai neljä kakaraa kyydissä. Ei olisi paljon tarvinnut otteen lipsahtaa kun olisi renkaan alle tippunut.
Uimaan mentiin metsän läpi lammelle n puolitoista kilometriä ja saattoi siellä päivä vierähtää.
Kotona olin usein yksin lauantaisin. Veljeni on vähän vanhempi ja jossain menossa. Äiti töissä, isä kalalla (ehkä). Olin juuri koulun aloittanut natiainen.
Uutena vuotena saatiin paukkuja joka lähtöön eikä paikalla koskaan aikuisia. Oltiin jo varmaan kymmenen kahdentoista ikäisiä ja kaverilta lähti etusormi paukun voimasta. Seuraavana vuonna paukkuja oli ihan yhtälailla..
Nämä vasta alkusoittoa. Nyt kun viisikymppisenä miettii, niin alkaa jo hirvittävään miten sitä selvittiin.Vanhemmat oli töissä kesäisin. Ajat on muuttuneet ja 80-90-luvulla oli ihan yleistä, että lapset viettivät kesällä useamman viikon mummolassa. Niin olin minäkin, ja hengissä olen edelleen. Itseasiassa meillä oli serkkujen kanssa siellä ihan mukavaa, pelattiin, uitiin ja osallistuttiin talon töihin. Hyvät muistot jäi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt -70 luvulla ja kun lapsuuttani mietin ja ikätovereitteni kokemuksissa on myös samaa, olemme todenneet, että 70 ja 80 -lukujen vanhemmat ovat eläneet omaa, aikuisten elämäänsä ja lapset ovat yrittäneet selviytyä siinä sivussa aikuisten maailmassa kuka mitenkin. Ei puhettakaan, että tuolloin olisi lasten ehdoilla arkea eletty, saati lomamatkoja suunniteltu.
No, en kyllä kokenut noin. Olen 75 syntynyt. Eikä kyllä ollut kavereillakaan noin. Ihan perheen kanssa oltiin, elettiin, lapsia kuskattiin, maksettiin harrastuksia ja lomat oltiin omalla porukalla. Lomamatkailu ei ollut jokavuotista vielä 80-luvulla, mutta ekat etelänmatkat tehtiin ja koko perhe mukana. Vanhemmat kävi Pariisissa kaksin, kun olimme alakouluikäisiä. Se olikin ainoa heidän kahden keskinen reissu. En muista heidän käyneen edes pikkujouluissa. Yhdet työpaikan pikkujoulut muistan, kun sinne sai tulla lapsetkin.
Toisaalta vanhempani ja parhaiden kavereiden vanhemmat oli "aikuisia" monien luokkatovereiden vanhempiin verrattuna. He olivat saaneet meidät lähempänä 30v. ja olivat akateemisesti koulutettuja. Elämää oli eletty opiskeluaikana ja olivat hyvin valmiita elämään lasten ehdoilla sitten, kun se aika tuli.
Uskoisin, että tässä asiassa vaikuttaa vanhempien koulutustausta ja yhteiskuntaluokka. Muistan omasta lapsuudestani (olen syntynyt kasarilla) että työväenluokkaisissa perheissä oli varsin yleistä se, että vanhemmat kokoontuivat istumaan iltaa röökinkatkussa ja aivan avoimesti alkoholia nauttien. Lapset pyörivät jaloissa ja touhusivat keskenään. Kukaan ei ajatellut passiivisen tupakoinnin riskejä tai että onko OK humaltua lasten läsnäollessa tai kertoa härskejä juttuja. Lapset saattoivat hakea vanhemmille jääkaapista lisää kaljaa tai opetella käyttämään sytkäriä. Oli hauskaa jos lapsi kiroili kuin merimies.
Niissä perheissä joissa vanhemmat olivat akateemisia, tunnuttiin viettävän enemmän aikaa yhdessä perheenä. Tehtiin esim. yhdessä retkiä erilaisiin paikkoihin - vaikka kyseessä olisi ollut ihan vain tori tai kirjasto - tai harrastettiin liikuntaa. Kun vanhemmat tapasivat toisiaan, se tapahtui useimmiten illallisen merkeissä. Viiniä saatettiin juoda, mutta kukaan ei ollut humalassa.
Kyllä vielä 90-luvulla akateemisessa perheessä kasvaneena muistan ne sukujuhlat ja kesäjuhlat, joissa aikuiset joi boolia (tai jotain muuta) ja humaltuikin. Lasten mielestä se oli hassua kun sukulaissedät alkoi hassutella ja pelleillä illan jatkuessa. Usein oli bändi (sukulaisten muodostama) ja tanssilattiakin ja siellä tanssittiin lapset ja aikuiset sekaisin. Joskus muistan että katsottiin lapsiporukalla jotain aivan liian pelottavaa elokuvaa joka tuli illalla telkkarista. Äiti oli kuitenkin aina selvinpäin ja kuskina, eikä näistä huonoja muistoja jäänyt. Nykypäivänä vaan en voisi kuvitellakaan vieväni lapsia tuommoisiin bileisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveysongelmat kasvaneet samoissa luvuissa. Enkä ihmettele!
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, onpa hurjan kuulosia juttuja! Oon syntynyt -86 kunnolliseen duunariperheeseen, ja hyvä lapsuus ollu. Kuitenkin muutama juttu on, mitä tässäkin ketjussa moni sivunnut. Se sellainen tietyntyyppinen hällä väliä -asenne tai ei oikein tiedetty niistä lasten asioista. Mun piti itse hoitaa koulu, en muista, et kukaan ois mun läksyjä ikinä tarkistanu siinä arjessa... Kokeisiin toki kyseltiin koealuetta, jos erikseen pyysin. Harrastukserkin hoidin aika itsenäisesti. On vieläkin muutama harrastukseen liittyvä asia, mitä ihmettelen, mutta en muista yhtään, et mun vanhemmat ois ollut mitenkään osallisina niissä jutuissa.
Toinen juttu on meijän äitin raivosiivoaminen. Siis se meni aivan johonkin tiloihin, kun siivos ja oli oikeesti pelottava! Ja yleisestikin oli aina kiree ja pahalla päällä. Vaikka ihan hyvä äiti siis yleisesti ottaen oli ja on. Mutta oliko sit niin uupunu siinä arjessa, kun kaikki piti tehä sen mukaan, et mitä naapuritkin nyt ajattelee....
Mutta eipä tuohon aikaan ollut mitään 24h uutisfeediä, mitä lukea koko ajan ja miettiä omaa toimintaa. Esim. Hesarissa ja Ylellä on joka päivä, siis joka päivä, joku lapsenkasvatukseen, perheeseen, lasten varhaiskehitykseen liittyvä juttu, missä haastatellaan asiantuntijoita ja tutkijoita. Kiva niitä tässä hoitovapaalla lukea aamukahvin kanssa, tuijotella tota omaa tiitiäistä ja ahdistua niin maan penteleesti😅 Eipä sellasia kasarilla/ysärillä ollu.
Lisäksi meijän vanhemmat on sotien käyneiden lapsia.... Vaikka omat isovanhemmst oli mulle vanhoilla päivillään aivan ihania, on saattanut tilanne 50-luvulla omien lapsien kanssa olla hyvinkin raskasta ja traumaattista.
Moni tuohon aikaan sai vielä lapset todella nuorina, ihan parikymppisina. Mä olin ainakin todella lapsellinen, emotionaalisesti epäkypsä ja itsekäs tuon ikäisenä. Kyllähän siinä monella tais tanssit, nuoruus ja muut olla mielessä, vaikka vauva kotona olikin.... Ja jotenkin kai yleinen asenne oli, et ne lapset tulee siinä mukana sit vaan ja kasvavat ja oppivat siinä sivussa....
Kaiken kaikkiaan on todella hyvä, et asiat menevät parempaan suuntaan. Se, että asioista puhutaan esim. seksuaalinen ahdistelu ja opetetaan lapsille omalla tasollaan omista kehoista ja tunteiden sanoittamisesta. Se kaikki varmasti lisää turvallisuuden tunnetta.
Minä olen syntynyt vuonna -89 akateemiseen perheeseen ja kyllä minun kouluista, harrastuksista ym. oli vanhemmat kiinnostuneita. Hyvin samaan tyyliin meidät on kasvatettu kuin nykyään suositellaan. Toki joitain pieniä eroja on. Mieheni on saman ikäinen ja duunariperheestä, hänen vanhempien suhtautuminen taas oli aika lailla samanlainen kuin kuvailit, itse piti hoitaa (ja välillä jäi sitten hoitamatta). Hänen vanhemmat oli kyllä myös tosi nuoria, ehkä se vaikuttaa myös.
Omien vanhempien lapsuus taas, no se on monin paikoin ollut semmoista kuin tässä ketjussa on kuvattu. Isäni äiti jäi leskeksi kun nuorin neljästä oli pieni, eikä ole hirveästi mahtanut olla aikaa katsella lasten perään. Sukulaiset oli kyllä osallistuneet hoitoon. Äitini äiti taas ei tullut toimeen saman katon alla asuneen anoppinsa kanssa ja teki kuulemma toisinaan katoamistemppuja lastensa ollessa pieniä. Isovanhemmista tosin oli sodassa vain tämä nuorena kuollut pappa, muut on olleet alaikäisiä silloin.
Tunnistan myös hyvin tuon ahdistuksen mikä tulee kun joka tuutista puskee "tämän olet aina tehnyt väärin vanhempana"-juttuja ja haukutaan nykyvanhemmat aivan p*skoiksi milloin mistäkin syystä. Välillä on hyvä tehdä reality check ja miettiä että oikeastaan minä olen ihan hyvä vanhempi, täydellisyyteen on turha yrittää pyrkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttuni suvussa muistellaan vieläkin, miten tuttavani matkusti 6-vuotiaasta lähtien yksin monta tuntia junalla mummolaan 70-luvulla, kun on ollut pienestä asti niin kovin reipas. Mielestäni kyseessä on suunnilleen heitteillejättö.
Itse asiassa tämä on ihan yleistä nykypäinäkin. Konduktööri on vastuussa aivan kuten lentokoneessa stuertti.
Ei todellakaan ole. Konduktööri ei ole lastenvahti.
Nän sanoo nykyihminen.
Olisi sanonut minkä tahansa aikakauden ihminen. Konduktöörien tehtävä ei ikinä ole ollut lastenvahdin rooli. Jos lapsi hyppää junasta väärällä asemalla tai ei muuten selviä junassa, ihan saa vanhemmat syyttää itseään.
Olin töissä-90-luvulla päiväkodissa. Siellä oli Pohjois-Savosta viikonloppuisin Helsinkiin matkustava 5 v. Lapsen isäpuoli käski tyttöä käymään päiväkodissa vessassa, sillä junassa työn piti istua 5 tunnin matka Helsinkiin. Tytön käskettiin vaikka pissiä housuunsa, mutta vaunusta ei saanut poistua. Isä oli vastassa Helsingissä ja tuli hakemaan tytön etukäteen sovitusta vaunusta. Entä jos olisi tullut vikaa tranformeriin ja matka keskeytyi? Pieni tyttö selvisi kuitenkin junamatkoista jotenkin. Huomasin myös, että tällä tytöllä oli repaleiset ja liian pienet vaatteet. Päiväkodissa oli muitakin huolenaiheita. -90-luvulla piiskaaminen oli kielletty, mutta moni lapsi kertoi hakkaamisesta. Samojen perheiden lapsilla oli myös liian kevyet talvivaatteet ja omituiset käytöstavat.
Kyllä ysärillä oli yllättävän yleistä käyttää ruumiillista kuritusta, selkäsaunojakin, vaikka se oli kiellettyä. Itse olin silloin lapsi eikä meidän perheessä semmoista tehty, mutta nyt aikuisena yllättävän moni saman ikäinen kaveri on kertonut saaneensa selkään, tai vähintäänkin esim tukistamista tai luunappeja rangaistuksena.
Sama, paitsi ettei kotona ollut koskaan ruokaa eikä ketään, koska äiti oli töissä iktaan asti ja isä kalassa tai metsällä, kun oli päässyt töistä. Sairastuin kerran ja jouduin sairaalaan. Siellä huomattiin nähtävästi minun olleen aliravittu, kun hoitsu kävi pitämässä puhuttelun ettei saa kioskilta käydä ostamassa herkkuja vaan pitää syödä ruokaa.
En kehdannut sanoa, että meiltä on kioskille 13 km.
Sen jälkeen syötiin joka päivä hyörykattilassa keitettyjä perunoita ja kokonainen ahven.
Koska asuimme keskellä metsää, sosiaaliset taidot oli onnettomat. Yläkoulussa olin aina yksin, kun en päässyt porukoihin. En keksinyt mitään sanottavaa tai kerrottavaa. Pikkisisko oli 3 v nuorempi, olen hakenut hänet o,5 km päästä kävellen hoidosta naapurista kun koulutaxi oli ensin tuonut minut kotiin.
Naapurissa asuiyksi juoppo, joka välillä ajoi meitä takaa puukolla tai kirveellä, kun harhaisena luuli meitä piruksi. Kerran ovi oli lukossa ja sisko hakkasi kätensä verille kun koputti niin lujaa, että tulisin avaamaan oven. Sattui muitakin pnnettomuukisa kun keskenämme olimme aina, ainut kontaksti vanhempiin oli laput pöydällä.
Ekalla luokalla äiti oli jättänyt hernekeittopurkin pöydälle. Soitin itkien mammalla, kun en saanut purkkia auki tölkinavaajalla. Mummi neuviu hakemaan ruuvimeisselin ja vasaran, mutta ei auennut silläkään. Oli kateellinen, kun naapuriin muutti perhe, jossa äiti oli kotona ja niillä oli ruokaa joka päivä.
Itselläni myös tuo arvottumuuden tunne. Takana 4 burnouttia. Tosin olin hyvä projektipäällikkö, koska selvisin aina kaikesta. En tiennyt edes muuta vaihtoehtoa oleva olemassakaan, koska olin aina huolehtinut pikku siskosta. Olin hänelle lähes äiti. Oma kypsyminen jotenkin viivästyi, lapsenkin sain vasta yli kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle kouluikäisenä hädin tuskin uimaan oppineena kävin usein naapurin kolmisen vuotta vanhemman tytön kanssa maauimalassa. Kerran mentiin hyppytorniin, ja kun en uskaltanut hypätä 3 metristä niin kaveri tyrkkäsi selästä. Onneksi hyppäsi itse perään ja toi minut pintaan, kun säikähdykseltäni unohdin vallan uimisen...
Joo, sama itsellä kuin monella muulla, että kavriporukalla vietettiin 80-luvulla ala-asteikäisinä rannalla uimassa useita tunteja. Yksi lapsi hukkuikin yhtenä kesänä mutta ei se muihin vanhempiin vaikuttanut signaalina, että aikuisen pitäisi ehkä kuitenkin olla paikalla. Tosin se kaveri kyllä hukkui silloin kun rannalla oli uimavlavoja paikalla. Että kai ne sitten ajatteli, että se oli vain huonoa tuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse syntynyt -68, ja asunut lapsuuteni kerrostalossa, jossa meitä lapsia oli noin parikymmentä päätä. Kesät talvet keskenämme ulkona, isommat katsoivat pienempien perään. Järvi lähellä ja siellä uimme aamusta iltaan ilman aikusten valvontaa. Samoja kuin tuolla aikaisemmin kirjoitettiin, avain kaulaan roikkumaan ja heti ekaluokasta itsekseen selviytymään. Nimellisesti oli joku naapurin mamma, jolta kysyä apua, mutta eipä heitä paljon häiritty. Itse tulin nelivuotiaana mummolasta kaupunkiin linja-autossa yksin, mummo laittoi linjuriin ja äiti oli kaupungissa vastassa. Matka oli jotain 100 km. Ihan normaalia silloin.
Näin se meni. Se fiilis joka tulee kun muistelee noita aikoja on lämmin. Siis se tunne, että lapsen saattoi istuttaa lina-autoon yksin yli tunnin matkalle, koska yhteiskunta ja ilmapiiri ja asenteet olivat erilaisia.
Sanopa muuta. Nyt ei uskalla edes teinityttöä päästää yksin bussiin, kun riski joutua ahdistelluksi on suuri täällä.
Ahdistelua oli myös menneinä vuosikymmeninä. Ennen niistä ahdisteluista ei vaan kehdannut puhua. Ja jos kertoi, aikuiset lähinnä naureskelivat.
Vaikka mun lapsuudessa oli paljon vaarallisia tilanteita, äiti ja mummo suojelivat kumpikin leijonaemon lailla mua sukulaismiesten ym. kaksmielisiltä jutuilta ja kähmimisyrityksiltä. Jos joskus yksinollessa joku äijä oli ahdistellut ja saivat tietää, he l v etti repesi ja tuttu äijä sai tuntea kahden hurjistuneen naisen vihan. Jos äijä oli tuntematon, mua neuvottiin välttämään kyseisiä paikkoja ja tilanteita. Ohis, 70-luvulla syntynyt ja muuten pazcan lapsuuden elänyt.
Taksilla kuljin joskus yksin. Nyt en päästäisi omia lapsia taksiin yksin enkä kaverinkaan kanssa. En kyllä itsekään käytä. Öinen lähijuna on turvaton mutta turvallisempi kuin taksi.
Lääkärivanhemmat ovat usein emotionaalisesti kylmiä ja uskovat, että rahatukulla korvaa kaiken samalla kun pitävät itseään ilm jumalista seuraavina nähnyr läheltä traumatisoit lapset
Järkyttyneenä luin tämän ketjun menin ihan sanattomaksi.
Minun omat lapset ovat syntyneet 1976 ja -78. En koskaan, en ikinä jättänyt heitä yksin, enkä keskenään yksin. Ei olisi edes tullut mieleen!
Vierailija kirjoitti:
Ei mutta äitini ja hänen siskonsa olivat lähteneet käymään
ulkohuusissa kun siihen aikaan oli normaalia, että olo ulkohuuusi Kun Ei ollut sähköjä , no
siltätullessaan heidän kotinsa pihalle oli ilmestynyt vaaralliseksi luokiteltu karannut vanki
Valkonen ( Sukunimi) , josta kiinni ottaessa Sao palkkion 10 tuhatta markkaa .
Tämä Valkoinen oli siis karannut vankilasta, ja tuomittu Murhista.
Kun sauna , huusi ja muut rakennukset sijaitsi, siihen aikaan erillään asuinrakennusta ja väliä oli useita metrejä.
Ja kaiken lisäksi tuo heidän kotinsa oli syrjäisellä paikalla , muuta ei keskellä metsää.
Niin he olivat siis ilta myöhällä ,
Äitini oli jähmettynyt paikalleen havahduttuaan , että heidän kotinsa pihaan oli tullut tämä karannut vanki!
Kun vanhemmat oli muiden lasten kanssa sisällä.
Oli tätini huutanut äidilleni" Äkkiä tuu pois sieltä, !
Älä jää siihen paikalleen no huutoon oli havahtunut , sitten sodassa ollut isänsä ja heidän vanhin veli.
Ja tää sitten tietysti oli lähetnyt karkuun.
Eli kyllä sitä aikuiset laittoi , illalla pihalle ja vaaralliseen tilanteeseen
Vaaralliseksi vangiksi luokiteltu vanki , kun tiedettiin, että on karkuteillä, ois pitäny joka ikisessä
Käänteessä olla lastensa ollessa läsnä.
Nykyisin Kyllä, jos ilmoitetaan Poliisitiedotteessa ilmoitetaan pitää välttää .
Kyllä oli radiossa ilmoitettu että vaaralliseksi luokiteltu vanki karannut palkkio 10 tuhatta markkaa.
Niin elettiin aikaa jolikn ei ollut euroa eikä oltu Ei: saa.
Jo on sekavaa settiä.
Kyllä on.
Olin jo tokaluokkalaisesta uimarannalla koko päivät, poljimme vain pyörällä kotiin syömään. Lisäksi olin jo sitä pienempänä yhden kaverin mökillä, jossa uimme aina saareen kahdestaan. Koska olin paljon huonompi uimari kuin hän, hän usein ui niin, että olin hänen selässään. Ei meitä kukaan vahtinut. Lapsena meillä oli myös puumaja, mihin oli aikamoinen kiipeäminen, olisi sieltäkin voinut tipahdella.