Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se on, että Suomessa on pitkään vallinnut ja vallitsee osittain vieläkin pärjäämisen kulttuuri, johon lapset kasvatetaan pienestä pitäen. Pitää olla ”reipas” ja ”vastuuntuntoinen” ja pärjätä tilanteissa, joissa ei lapsen tarvitse ja kuulu pärjätä itse. Aivan järkyttyneenä olen lukenut tätä ketjua, eritoten kun isommat sisarukset on jätetty vastuuseen pienemmistään jo alle kouluikäisinä.

Itse olen 70-luvun lapsi, mutta vanhempani olivat aika huolehtivaisia. Leikimme kyllä naapurin lasten kanssa aika vapaasti oivalla kun minä olin n. 5-tai 6-vuotias. Meiltä näki kotoa tuohon pihaan. Uimassa aloin käydä kavereiden kanssa ehkä yläkouluiässä, siis luonnonvesissä. Uimahalliin pääsin kaksin kaverin kanssa kun olin ehkä n. 11-12-vuotias.

Sen sijaan yksin vietin iltapäiviä ja aamuja kun vanhemmat olivat töissä ja minulla ei ollut vielä koulua tai olin jo päässyt kotiin. Muistan kun ekaluokkalaiselle minua pelotti ja ja joskus jouduin menemään ulos kun en uskaltanut olla kotona. Nykyään on onneksi aamu-ja iltapäiväkerhot, mutta 3-luokkalaisen on pärjättävä monesti jo yksin. Ei vielä niinkään nuoren oikeasti tarvitsisi joutua. Meillä on mieheni kanssa työ, jota voi tehdä etänä aina kun haluaa, joten olemmekin olleet iloisia kun olemme voineet lähettää lapset kouluun ja olla vastassa kun he tulevat koriin. Vaikuttaa lapsen turvallisuudentunteeseen.

Sen sijaan emotionaalista hylkäämistä koin lapsena. Minut jätettiin aivan liian yksin monien asioiden kanssa (koulukiusaaminen esimerkiksi). Oltiin näennäisesti tukena mutta oikeasti ei vaan itse jouduin pärjäämään. Tämä on vaikuttanut itsentuntooni ja mielenterveyteni koko elämän.

Mitä hittoa. Ai ettei 3-luokkalaisen pitäisi jo pärjätä yksin kotona? Itse 90-luvulla peruskoulua käynyt ja kyllä sitä oltiin iltapäiväkerhossa muistaakseni vain 1-luokan ajan. Sitten aina kotona samanikäisen veljen kanssa tai kavereilla.

Kyllä saa olla melkosta paapomista, jos ei 9-vuotias lapsi (osa jo 10-v) osaa olla kotona yksin 1-2 tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Näistä kommenteista huomaa sen, kuinka helpolla ovat vanhemmat päässeet 70-80-luvulla. Kakarat on olleet yöt yksin kotona ja hoitaneet vielä pienemmät sisarukset vaikka selvää on ettei 6-vuotias voi omata minkäänlaista harkintakykyä ongelma tilanteissa. Surullista. Nyt sitten huutavat nämä vanhukset suureen ääneen kun ei ole hoitajia ja kuka heille nyt maksaa eläkkeet, pilkkaavat vielä pullamössösukupolveksi. Heidän nuoruudessaan oli töitä aina, kakarat sai olla heitteillä, sisällä tupakoitiin, lapset riekkui humalaisten kotibileissä ja baarissa mukana eikä näitä vanhempia moittinut kukaan. Sukupuolitaudit rehotti ja kaljaa juotiin.

Itse olen syntynyt 70-luvulla. Vanhemmat jätti useinkin kotiin eikä meillä ollut tietoa missä olivat. Joskus meni muutamakin päivä. Jossakin kännäämässä kai. Ala-asteen muistan sekavana aikana. En tiennyt mikä päivä on, repussa ei koskaan ollut mitään kirjoja. En tiennyt monelta koulu alkaa tai mitä tunteja on. Läksyjä tein harvoin. Aamupalaa ei laittanut useinkaan kaukana eikä jääkaapissa juuri mitään ollutkaan. Mutsi taisi olla jopa joskus siis töissä. Vaatteita oli niin vähän että kaivelin likapyykistä monesti jotain riepuja päälleni. Liikuntavaatteita tai välineitä ei ollut koskaan. Osan koulutunneista vain itkin. Kukaan ei silti puuttunut tähän koskaan.

Eli heitteillejättöä on ollut tosi monessa asiassa. Omille lapsilleni olen pyrkinyt perusturvallisuuden takaamaan mutta olen huomannut että lapsuus on aiheuttanut minulle emotionaalista julmuutta ja lyhytpinnaisuutta. En oikein kestä vinkunaa, sairastumista tai heikkoutta. En oikein ole osannut lapsiani kehua enkä koskettaa. Useimmiten ollut vain väsynyt ja ärtynyt heidän ollessaan pieniä. Ei voi kauhalla kai vaatia jos on lusikalla annettu. Tuhon jäljet voikin nyt nähdä sekä minusta että aikuisista lapsistani. Jokaisella on jonkinlaisia ongelmia pärjäämisessä. Joten kiitti paljon äiti ja iskä. Tässä nyt vapaan ja piittaamattoman kasvatuksenne tulosta useammassa polvessa. Levätkää rauhassa vaan.

Hyvä kirjoitus. Olet kuitenkin selvinnyt vaikkei näytä lohduttavan. Itseäni ärsyttää että yksi vielä elossa oleva vanhempani odottaa vielä jotain jumalointia vaikka lapsuus oli helvettiä. Hän ymmärtää tekonsa mutta silti se huono itsetunto ja sen kautta tietynlainen narsismi asuvat hänessä vaikka juominen on ohi.

Toki ymmärrän myös hänen vanhempiensa vaikutuksen hänessä.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -70 luvulla ja kun lapsuuttani mietin ja ikätovereitteni kokemuksissa on myös samaa, olemme todenneet, että 70 ja 80 -lukujen vanhemmat ovat eläneet omaa, aikuisten elämäänsä ja lapset ovat yrittäneet selviytyä siinä sivussa aikuisten maailmassa kuka mitenkin. Ei puhettakaan, että tuolloin olisi lasten ehdoilla arkea eletty, saati lomamatkoja suunniteltu.

Yhden lapsen perheissä kyllä tapahtui lellimistä.

Myös 70-luvun asioita: Etelänlomalla (Italia) 9-vuotiaana kieltäydyin lähtemästä vielä rannalta, nukahdin rantatuoliin, heräsin jonkin tunnin päästä ja kävelin useamman kadunvälin hotellille.

Muut perheenjäsenet olivat hotellissa ja sain ehkä rasvaa palaneeseen nahkaani.

Olin jo 7-vuotiaana monta vuorokautta täysin yksin äitini juoppoputkien aikana. Kotona paistoin makkaraa ja elin sillä. Tätä jatkui 15-vuotiaaksi asti

Vierailija kirjoitti:

Äiti lähetti monesti kauppaan minut ja siskoni, luulen että olen ollut noin 3-vuotias ja sisko päälle neljän. Lappu käteen ja kauppaan. Lopulta myyjä sanoi että ei enää myy meille vaan äidin on itse tultava ostoksille. Siskon hän lähetti minua hakeman usein seurakunnan kerhosta kotiin, ikää hänellä ollut varmaan 4-5 silloin. Jonkun kerran muistan myös että kukaan ei hakenut, olisiko sitten kerhon täti minut vienyt kotiin, en muista enää. Uimaankin mentiin parin kilometrin päässä olevalle rannalle kavereiden kanssa keskenään heti ekoilta luokilta lähtien. Uimahalliin samaten, fillareilla monta kilometriä ajeltiin ja joskus illalla kotiin.

Naapurin vauvaa ja nelivuotiasta siskoaan hoidimme kaverin kanssa joskus varmaan 12-vuotiaina. Tomera tyttö neuvoi meille pälleille miten vauvalle lämmitetään maito ja vaihdetaan vaipat. Sikäli ehkä jotenkuten hallittava tilanne mutta ei kyllä mitään kokemusta lapsista, etenkään vauvoista. Äitinsä häipyi baariin ja tuli yöllä kauheassa kännissä kotiin. Palkkaa saatiin muistaakseni 15 markkaa.

Koulumatkan kuljin toisesta aamusta lähtien aina yksin. Reitti sentään oli melko turvallinen.

Äiti kuljetti kännissä meitä joskus fillarin tarakalla ja jalathan meni tietysti pinnojen väliin. Siitäkin lähinnä sai huutoa että etkö kuullut kun sanoin että jalat haralleen.

Kerran oltiin koko perhe isän invamopon kyydissä. Vanhemmat kännissä tietysti kuin apinat ja taisi olla yö aika pitkällä jo. Jostain ryyppyreissulta tultiin varmaan, sielläkin oli lapset välillä mukana, ellei oltu jätetty kotiin omineen ihmettelemään. Sukulaisilta olen kuullut myös tarinan että minut ja siskoni on jätetty yksin kotiin ollessamme 2- ja 3-vuotiaita. Isä ja äiti menneet lähibaariin juomaan. Meidät oli ilmeisesti haettu sitten ikkunan kautta turvaan, mummo saanut tiedon joltakin naapurilta kai että olemme keskenämme kotona. Noista ajoista muistan ainoastaan että olen itkenyt tosi paljon sängyssä ja repinyt märkiä vaippoja pois. Sen nikottelevan, lohduttoman ja loputtoman itkun johon kukaan ei vastannut eikä kukaan tullut ovesta. Silmien ulkoreunoissa on arvet edelleen. Sellaista 70- ja 80-lukua meillä vietettiin. Ei tulisi kuuloonkaan että itse tekisin moista koskaan lapsilleni.

Velaksi varmaan ostatti teillä, että kauppias säälistä antaisi lapsille.

Oltiin kesät mummolassa ja ei meitä serkuksia paljoa vahdittu. Ojien pielillä oli usein kyy odottamassa mutta ei niistä välitetty.

Eno lähti avomallin fergusonilla pellolle niin meitä oli kolme tai neljä kakaraa kyydissä. Ei olisi paljon tarvinnut otteen lipsahtaa kun olisi renkaan alle tippunut.

Uimaan mentiin metsän läpi lammelle n puolitoista kilometriä ja saattoi siellä päivä vierähtää.

Kotona olin usein yksin lauantaisin. Veljeni on vähän vanhempi ja jossain menossa. Äiti töissä, isä kalalla (ehkä). Olin juuri koulun aloittanut natiainen.

Uutena vuotena saatiin paukkuja joka lähtöön eikä paikalla koskaan aikuisia. Oltiin jo varmaan kymmenen kahdentoista ikäisiä ja kaverilta lähti etusormi paukun voimasta. Seuraavana vuonna paukkuja oli ihan yhtälailla..

Nämä vasta alkusoittoa. Nyt kun viisikymppisenä miettii, niin alkaa jo hirvittävään miten sitä selvittiin.

Olen syntynyt 81. Kun olin 3v ja äiti tuli raskaaksi, ei hän jaksanu istua kanssani ulkona vaan antoi minun pyöriä siellä kerrostalon pihalla omin nokkineni. Kerran menin naapurin autoon ja nukahdin, naapuri lähti liikkeelle huomaamatta minua ensin enkä osaa sanoa kumpi pelästyi enemmän! 

Isä ja isänpuoleinen suku oli juoppoja ja täynnä pedarimiehiä. Sinne vain sekaan meidät pennut heitettiin. Se oli ihan normaalia. Minut rs'kattiin ekan kerran, kun olin jotain 5. Äiti, joka ei ollut juoppo, vaan uskovainen tavis, oli jo vissiin luovuttanut, eikä enää välittänyt/jaksanut, koska me pennuthan haluttiin iskän mukaan ja jos ei päästy niin mutsi oli ihan pskatyranni. Tämä on se mitä moni ei ymmärrä, se miksi tällaiset on niin kauheita asioita, mitä lapsille tehdään. Nykyään puhutaan groomauksesta yms - sitähän se on, lapsesta jokin juttu voi olla jännä (näiden porukoiden elämä, jossa soitettiin, tanssittiin, keksittiin milloin mitäkin virikettä ja tekemistä, esim. kesäkisoja, teatteria) ja sen varjolla sitten sopeutetaan se lapsi sitten väkivaltaan, henkiseen väkivaltaan jne. Että se niin kuin kuuluu asiaan. Se on kaikkein julminta, mitä nämä hyväksikäyttäjät tekevät. Näillä pedarimiehillä oli usein joku nainen siinä rinnalla, joka kyllä tiesi mitä tapahtui, mutta päihteet ja se jännismies ja se jänniselämä oli tärkeämpää kuin jotkut pennut.

Tuosta on kohta neljäkymmentä vuotta. Olen katkaissut aikoja sitten kaikki siteet menneisyyteeni. Suurin osa noista ihmisistä on jo kuolleet aikoja sitten. Meitä on muutama, jotka muistaa. Olen koulutettu, hyvässä ammatissa, talous ja mielenterveys on kunnossa. En ole päihderiippuvainen, en seksiriippuvainen. Lapsia en koskaan tehnyt ja kaikkein mieluiten olen yksin. On vaikea tällaisella taustalla löytää miestä, jota voisi kunnioittaa ja josta voisi pitää. Ehkä miehissä on se n. 18-20% tällaisia hyviä tyyppejä, ja naiset käy heistä taistoa.

Pubiruusut ja kaikensietäjät käy taistoa sitten niistä 80%:sta. Heillä ei ole puutetta seurasta.

Lahdessä käveltiin tai pyöräiltiin kaikkialla pikkupoikina eikä kukaan valittanut asiasta tai ollut huolestunut.

Vierailija kirjoitti:

Pyöräiltiin kuusivuotiaina valtatietä rekkojen seassa uimaan, ilman vanhempia tietenkin. Illalla takaisin, kun eväät olivat loppuneet ja nälkä alkoi vaivata. Kiipeiltiin rakenteilla olevan kerrostalon rappukäytävissä ja kilpailtiin, että kuka uskaltaa loikata avonaisen hissikuilun yli.

Vanhemmuus on hyvin erilaista tänään.

90-luvulla oli sama meno. Vanhemmat tiesivät että lapset tulevat kotiin koska nälkä tulee ulkona remutessa.

Nykyään lapsille annetaan rahaa niin menevät vain kauppaan mussuttamaan mässyjä päivät pitkät ja sinnekin mennään sähkövehkeellä.

Kyllä nykyajan mittapuulla oma lapsuus kuulostaa hurjalta!

Siellä pyörimme pihalla isot ja pienet sekaisin, minä olen ainoa lapsi mutta kavereille työnnettiin pikkusisarukset mukaan ja eräs poika sai selkään kunnolla kun ei jaksanut katsoa 2v pikkusiskonsa perään ja tämä löytyi parin  kilometrin päästä  huoltoaseman pihalta  haahuilemasta.

 Keväsin kahlattiin/uitiin osittain jäässä olevassa järvessä vaatteet päällä ja keväisin metsässä oltiin kivisotaa. Talvisin tehtiin lumimajoja ja   joskus kun oli siellä sisällä, joku alkoi hyppiä majan päällä rikkoaakseen sen. Joskus  ne myös luhistuivat omia aikojaan. 

Tuntemattomien koiria käytiin pyytämässä lenkille, kerran eräs mies jonka mäykkyä lenkitettiin tarjosi meille kaljaa ja tupakkaa palkaksi eikä oltu kuin varmaan  kuin 11vuotiaita.  Kaljaan ei uskallettu koskea mutta tupakka-aski otettiin ja puskassa  opeteltiin polttamaan. Äiti ihmetteli pahaa yskääni kun pääsin kotiin.

Ruotsin risteilyllä seikkailin yksin pitkin laivaa, tutustuin ehkä toisiin lapsiin ja koluttiin koko laiva autokantta myöten.

Autossa makoilin takapenkillä ilman turvavöitä ja vanhemmat veti etupenkillä tupakkaa.

Koen että lapsuuteni oli vapaa ja onnelinen, mutta toisaalta pidän ihmeenä että olen elossa!

Pitää kuitenkin muistaa, että ne pubiruusut voineet hyvinkin olla hyväksikäytettyjä, turvattomuuden kokeineita lapsia, jotka nyt hamuavat pientä tähtihetkeä karaokessa tai onnea reilunmartin kainalossa joka muutaman päivän on kiva ihminen.

Tein alle 10 vuotiaana pitkiä 10-20 kmn pyöräilylenkkejä yksin, ei mitään syötävää tai juotavaa mukana.

Join vettä puroista tai järvistä ja loppukesällä söin tien viereltä marjoja.

Kotiin päästyäni ei kukaan sen kummemmin kysellyt tai ihmetellyt koskaan.

Toisinaan kiipesin talomme katolle lukemaan, sain olla rauhassa, ei ihan äkkiä huudeltu kotitöihin.

Kun olin 3-vuotias ja siskoni 5-vuotias, vanhemmat antoivat meidän mennä kahdestaan puolen kilometrin päässä olevalle leikkikentälle. Muistan, kuinka isä suuttui siitä että tulin yksin sieltä kotiin, sisko oli keskittynyt leikkimään paikalla olleen kaverinsa kanssa. En ole jälkikäteen ymmärtänyt miksi isä ei voinut olla meidän kanssamme siellä kentällä. Kotona makoili eikä todellakaan ollut missään etätöissä. Ei ilmeisesti kiinnostanut pätkääkään missä mukulat menevät.

Isäni sulki minulta emotionaaliset ovet kun oli 14-v. Olin hänen kannaltaan vaikea, sillä näin suoraan hänen huonoihin puoliinsa ja sanoin niistä myös ääneen. Ei kyennyt ukkeli olemaan isä, kun olisi sisintään pitänyt skannata ja käytöstään muuttaa ("Sinä aina yrität muuttaa minua." öööö, "Ei, minulla ei ole sellaista valtaa sinuun. Kunhan lopettaisit agressiivisen ja kyykyttävän käytöksesi vain.") No, sain kyllä paljon rahaa ja matkoja (tms.) korvikkeeksi. Uskoisin, että hän ei tätä kuviota tule ymmärtämään koko elämänsä aikana. 

Kolmevuotiaana minut pistettiin yksin ostarin kauppaan lappu ja rahapussi kourassa. Suht samassa iässä olin kotona yksin päivällä pari tuntia kun äiti vei isälle eväät töihin.

Isä antoi moottorisahan käteen, näytti miten se käynnistetään ja kaadettiin yhdessä eka puu. Sen jälkeen sanoi, että karsiessa pitää olla varovainen ja lähetti yksinään puuhommiin metsään. Olin kahdeksan, suojavälineitä ei annettu.

hengissä kuitenkin, ja osaan käyttää moottorisahaa. Ai, niin Helsinkiläinen, joten noi oli mökkihommia. Molemmat vanhemmat tohtoreita, joten turha selittää mitään maalaisista tai kouluttamattomista.

Minut jätettiin hoitoon mt-potilaan ja juopon hoiviin. Itse en jättänyt lapsia muihin kuin turvalliseksi katsomiini paikkoihin.

Tämä ei ole vaarallinen tilanne, mutta nykyihmiselle kovin outo: 50-luvulla syntynyt äitini on muistellut, miten hän joutui koululaisena piilottamaan kavereilta ja kirjastosta lainaamansa Vihervaaran Annat, Viisikot ja Seljan tytöt koska kotona ei tykätty siitä että hän lukee. Katsottiin, että lukeminen on pois oikealta työnteolta.