Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Vierailija kirjoitti:

Minä en antaisi äitinä minkään ikäisen alaikäisen lapseni seikkailla pitkin laivaa keskenään! Lapset ovat laivalla omien vanhempiensa - äidin ja/tai isän - vastuulla.

Laivoilla kulkee myös ammattirikollisia, juoppoja, huumeiden käyttäjiä, piripäitä, pedofiileja, väkivaltaisia ja muuten häiriintyneitä ihmisiä.

Autokannelle meneminen on kielletty laivamatkan aikana. Laivan ulkokannelta voi pudota mereen. Moni on pudonnutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena 1980-ja 90-luvulla juostiin ruotsinlaivalla ja muilla pohjoismaiden välisillä lauttareissuilla vapaina ympäri laivaa. Löydettiin usein muita lapsia kaveriksi ja luuhattiin uusien kavereiden hyteissä ja leikittiin hippaa autokansia myöten. 

Minä annoin tänä kesäni 11 ja 10vuotiaiden lasteni seikkailla pitkin laivaa keskenään, toki kännykät mukana ja sääntönä ettei vieraiden mukaan mennä ja yhdessä sisaren kanssa pysytään. 

Minkään ikäisen, edes 17-vuotiaan? Noita ammattirikollisia, juoppoja ja muita mainitsemasi on muuallakin kuin laivalla, esimerkiksi kaupungilla.

Vierailija kirjoitti:

Isäni sulki minulta emotionaaliset ovet kun oli 14-v. Olin hänen kannaltaan vaikea, sillä näin suoraan hänen huonoihin puoliinsa ja sanoin niistä myös ääneen. Ei kyennyt ukkeli olemaan isä, kun olisi sisintään pitänyt skannata ja käytöstään muuttaa ("Sinä aina yrität muuttaa minua." öööö, "Ei, minulla ei ole sellaista valtaa sinuun. Kunhan lopettaisit agressiivisen ja kyykyttävän käytöksesi vain.") No, sain kyllä paljon rahaa ja matkoja (tms.) korvikkeeksi. Uskoisin, että hän ei tätä kuviota tule ymmärtämään koko elämänsä aikana. 

Siis käyttäydyit huonosti vanhempaasi kohtaan. Mitä hänen olisi pitänyt sanoa, tuskin sinulle olisi mikään vastaus kelvannut.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -70 luvulla ja kun lapsuuttani mietin ja ikätovereitteni kokemuksissa on myös samaa, olemme todenneet, että 70 ja 80 -lukujen vanhemmat ovat eläneet omaa, aikuisten elämäänsä ja lapset ovat yrittäneet selviytyä siinä sivussa aikuisten maailmassa kuka mitenkin. Ei puhettakaan, että tuolloin olisi lasten ehdoilla arkea eletty, saati lomamatkoja suunniteltu.

No, en kyllä kokenut noin. Olen 75 syntynyt. Eikä kyllä ollut kavereillakaan noin. Ihan perheen kanssa oltiin, elettiin, lapsia kuskattiin, maksettiin harrastuksia ja lomat oltiin omalla porukalla. Lomamatkailu ei ollut jokavuotista vielä 80-luvulla, mutta ekat etelänmatkat tehtiin ja koko perhe mukana. Vanhemmat kävi Pariisissa kaksin, kun olimme alakouluikäisiä. Se olikin ainoa heidän kahden keskinen reissu. En muista heidän käyneen edes pikkujouluissa. Yhdet työpaikan pikkujoulut muistan, kun sinne sai tulla lapsetkin.

Toisaalta vanhempani ja parhaiden kavereiden vanhemmat oli "aikuisia" monien luokkatovereiden vanhempiin verrattuna. He olivat saaneet meidät lähempänä 30v. ja olivat akateemisesti koulutettuja. Elämää oli eletty opiskeluaikana ja olivat hyvin valmiita elämään lasten ehdoilla sitten, kun se aika tuli.

1980 luvun alkuvuosina: minä noin 9 v, siskoni 3 v oltiin mökillä, meren rannalla päivät kahdestaan kun vanhemmat töissä, ei lankapuhelinta, ei naapureita lähellä. Pärjättiin ja muuten: kaasuhellalla lämmitettin päivällä ruoka

Olin aamuisin yksin paljon alle kouluikäisenä, koska äitini oli karjakkona kylässä olevassa maatalossa. Sinne oli jonkin verran matkaa ja äiti käveli tietenkin. Muistan pelänneeni verhojen poimujen varjoja seinällä. Olin omassa sängyssäni, olinkohan herännytkään ennen kuin äiti lähti. Ikkunan takana kasvava kataja näytti ihan ihmiseltä, jota myös pelkäsin.  Annoin tosin sille nimenkin, ehkä pelkoa häivyttääkseni. Muistan tämän  nimenkin vielä.

Muuten lapsuudessani (varhais-) ei voinut kovin riehakkaita temppuja harrastaa, koska jo menemisestä ilman lupaa naapurin pihaan seurasi piiskaa. Vaikkei siellä mitään vaaraa ollutkaan, kunhan vaan en totellut.

Myöhemmin jouduin ottamaan uimareissulle mukaan pikkusiskoni, kuten moni muukin. Joskus minulla oli ainakin yksi muukin pikkulapsi. Siskoni taisi istua siinä karmealla "lastenistuimella", joka laitettiin pyörän etuosaan. Vieras pikkulapsi takana, ilman istuinta.Tiet suurelta osin sorateitä, joten ihme, ettei tämä yhdistelmä kaatunut. Uimareissut oli kyllä siitä hyviä, että käytiin myös uimakoulua, tosin pikkusiskoni taisi olla liian pieni osallistumaan, mutta kai hän jotain oppi. Ei tosin  välitä uimisesta, toisin kuin minä.

Kerran pelkäsin todella, olin ehkä 9-10 -vuotias. Äitini oli illalla eräällä isolla rakennustyömaalla ylitöissä ja oli varmaan sopinut isonsiskon kanssa, että hänelle viedään evästä sinne. No minähän se sain lähteä viemään, koska isosiskon piti jäädä pikkusiskon kanssa kotiin. Olen kyllä miettinyt, että olisko minut voinut jättää siksi aikaa lapsenvahdiksi. Mutta ilmeisesti isosisko oli vähän laiskakin, eikä millään uskonut, että pelkään potkutella pimeässä talvi-illassa sinne rakennukselle. Maalla kun ei ollut katuvaloja, kai jokin taskulamppu oli sentään mukana. Pelkäsin niin kamalasti, että itkin. Mielikuvitukseni on aina ollut vilkas. Matkalla oli vielä lato, jossa huhun mukaan säilytettiin joskus vainajia!

Soudettiin kaverin kanssa Vanajavedellä ja pelättiin vesibussin laineita. Oltiin kyllä jo  teinejä, ainakin minä. Mutta ei siihen lupaa ollut. Ilman mitään pelastusvempeleitä oltiin, heikosti olisi käynyt jos joku vesibussi olisi ajanut läheltä.

En ole itse ollut huoleton vanhempi, kuten täällä TAAS meitä milloin buumeriksi, milloin ei, kutsuttuja syyllistetään. Saatoin lapseni kouluun kun hän oli ekalla. Otin kesälomaa pari viikkoa. Sitten sovimme, että hän soittaa minulle töihin (jos meni myöhempään kouluun) ja fillaroin töistä ja saatan hänet. Kerran oli lähtenyt kouluun ja unohtanut soittaa. Olin ihan paniikissa kun ajoin kotiin. Hän saapui sinne itkien, pieni ressu. Kertoi unohtaneensa soittaa minulle. Panikoin siksi, että pelkäsin exäni kännissä hakeneen hänet.  Joitain viikkoja kai tuo saattaminen kesti, kunnes luotin, että hän osaa ylittää vilkkaan kadun.

Uimaankaan en häntä päästänyt vain kaverin kanssa. Ja kyseessä oli kuitenkin uimala. Mutta kun se uimataito ei ollut erityisen hyvä.

Mielestäni en ollut huolimaton äiti, vaan mieluummin  ylisuojeleva. Normaali lapsesta kuitenkin tuli, normaalimpi kuin minä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -70 luvulla ja kun lapsuuttani mietin ja ikätovereitteni kokemuksissa on myös samaa, olemme todenneet, että 70 ja 80 -lukujen vanhemmat ovat eläneet omaa, aikuisten elämäänsä ja lapset ovat yrittäneet selviytyä siinä sivussa aikuisten maailmassa kuka mitenkin. Ei puhettakaan, että tuolloin olisi lasten ehdoilla arkea eletty, saati lomamatkoja suunniteltu.

No, en kyllä kokenut noin. Olen 75 syntynyt. Eikä kyllä ollut kavereillakaan noin. Ihan perheen kanssa oltiin, elettiin, lapsia kuskattiin, maksettiin harrastuksia ja lomat oltiin omalla porukalla. Lomamatkailu ei ollut jokavuotista vielä 80-luvulla, mutta ekat etelänmatkat tehtiin ja koko perhe mukana. Vanhemmat kävi Pariisissa kaksin, kun olimme alakouluikäisiä. Se olikin ainoa heidän kahden keskinen reissu. En muista heidän käyneen edes pikkujouluissa. Yhdet työpaikan pikkujoulut muistan, kun sinne sai tulla lapsetkin.

Toisaalta vanhempani ja parhaiden kavereiden vanhemmat oli "aikuisia" monien luokkatovereiden vanhempiin verrattuna. He olivat saaneet meidät lähempänä 30v. ja olivat akateemisesti koulutettuja. Elämää oli eletty opiskeluaikana ja olivat hyvin valmiita elämään lasten ehdoilla sitten, kun se aika tuli.

Uskoisin, että tässä asiassa vaikuttaa vanhempien koulutustausta ja yhteiskuntaluokka. Muistan omasta lapsuudestani (olen syntynyt kasarilla) että työväenluokkaisissa perheissä oli varsin yleistä se, että vanhemmat kokoontuivat istumaan iltaa röökinkatkussa ja aivan avoimesti alkoholia nauttien. Lapset pyörivät jaloissa ja touhusivat keskenään. Kukaan ei ajatellut passiivisen tupakoinnin riskejä tai että onko OK humaltua lasten läsnäollessa tai kertoa härskejä juttuja. Lapset saattoivat hakea vanhemmille jääkaapista lisää kaljaa tai opetella käyttämään sytkäriä. Oli hauskaa jos lapsi kiroili kuin merimies.

Niissä perheissä joissa vanhemmat olivat akateemisia, tunnuttiin viettävän enemmän aikaa yhdessä perheenä. Tehtiin esim. yhdessä retkiä erilaisiin paikkoihin - vaikka kyseessä olisi ollut ihan vain tori tai kirjasto - tai harrastettiin liikuntaa. Kun vanhemmat tapasivat toisiaan, se tapahtui useimmiten illallisen merkeissä. Viiniä saatettiin juoda, mutta kukaan ei ollut humalassa. 

4 vuotiaana hoidin 2 vuotiasta sisarrustani, kun äiti lähti kauppaan 2,5 kilometrin päähän. Sain haukut, kun en pystynyt häntä kunnolla vahtimaan ja paljon muuta yhtä kauheata. Siskoni meinasi myös hukkua alle 2 vuotiaana, kun meitä ei kukaan vahtinut. Kunpa lastensuojeluilmoituksia olisi silloin tehty.

Elin lapsuutta 80-luvulla. Vanhemmat olivat huolehtivaisia (aina ruokaa ja puhtaat vaatteet jne) mutta silti muistan kyllä asioita, joita ei tänä päivänä omien lapsien kanssa tulisi kuuloonkaan. 

Muutamia esimerkkejä:

- siskojen kanssa viikoiksi kesälomalla mökille, oltiin noin 8-13-vuotiaita

- samalla mökillä pienempänä mummi laittoi kouraan pari kolikkoa ja laittoi tienviertä pitkin kävelemään kaupalle. Kauppa oli usean kilometrin päässä ja tie oli suosittu maantie - rekat vaan viuhui ohi ja muistan kuinka toivoin etten lähde lentoon

- en halunnut lähteä 10-vuotiaana kesälomareissulle, sain jäädä kotiin yksin, reiluksi viikoksi

- saatiin laskea pulkalla mäkeä, joka päättyi autotiehen. Pari kertaa meinasi joku jäädä auton alle

- kuljin yksin pimeässä ala-asteikäisenä iltaisin kaverilta/harrastuksilta kotiin, sellaisia metsäisiä puistopolkuja. Muistan että pelotti

- ala-asteella leirikoulussa meidät jaettiin ryhmiin ja laitettiin illalla pimeässä "pimeäsuunnistamaan". Oltiin jossain hevon kuusessa isossa luonnonsuojelualueen metsässä. Mukaan saatiin taskulamppu. Ryhmässä siis vain 3-4 noin 11-vuotiasta lasta. Muistan, että pelättiin paljon ja kaatuiltiin puihin, juurakkoihin ja puroihin. 

Oma ranta oli noin 200 metrin päässä, mentiin aika pieninä sinne, kukaan ei hukkunut, omaani oon varjellut monessakin asiassa. Metsässä kuljettiin kesäaikaan marjoja poimimassa ja ei eksytty. 

Miksi te olitte kesät mummolassa? Missä lasten äidit ja isät olivat?

Ennen on ollut kehnoja, surkeita ja välinpitämättömiä äitejä ja isiä. Vanhemmat eivät ole viitsineet edes omia lapsiaan hoitaa ja valvoa! Pieniä - jopa alle kouluikäisiä - lapsia on kuskattu sukulaisten vaivoiksi, usein ja pitkiksi ajoiksi. Äidit ja isät ovat laiminlyöneet vastuunsa vanhempina, lastenhoitajina ja kasvattajina.

Kyykäärmeen purema voi olla hengenvaarallinen aikuisellekin - saati lapselle. Lapset keikkumassa hytittömän traktorin tai peräkärryn kyydissä. Huh huh! Uimataidottomat lapset uimassa ja ilmeisesti ilman vanhempien valvontaa. Moni lapsi on kuollut 1960-1980-luvulla hukkumalla.

Nykyään entisajan kamalista perheistä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja kaikki lapset otettaisiin huostaan!

Vierailija kirjoitti:

Oltiin kesät mummolassa ja ei meitä serkuksia paljoa vahdittu. Ojien pielillä oli usein kyy odottamassa mutta ei niistä välitetty.

Eno lähti avomallin fergusonilla pellolle niin meitä oli kolme tai neljä kakaraa kyydissä. Ei olisi paljon tarvinnut otteen lipsahtaa kun olisi renkaan alle tippunut.

Uimaan mentiin metsän läpi lammelle n puolitoista kilometriä ja saattoi siellä päivä vierähtää.

Kotona olin usein yksin lauantaisin. Veljeni on vähän vanhempi ja jossain menossa. Äiti töissä, isä kalalla (ehkä). Olin juuri koulun aloittanut natiainen.

Uutena vuotena saatiin paukkuja joka lähtöön eikä paikalla koskaan aikuisia. Oltiin jo varmaan kymmenen kahdentoista ikäisiä ja kaverilta lähti etusormi paukun voimasta. Seuraavana vuonna paukkuja oli ihan yhtälailla..

Nämä vasta alkusoittoa. Nyt kun viisikymppisenä miettii, niin alkaa jo hirvittävään miten sitä selvittiin.

Saimme mennä lähimetsään telttaretkelle ja olla siellä yötä, vuosi oli ehkä 77 ja olin noin 9vuotias. Mukana samanikäinen kaveri. Yritimme tehdä nuotion muttei onnistunut, söimme karkkia iltapalaksi ja pelottelimme toisiamme kummitusjutuilla niin että kaveri pissi lopulta housuun kun ei uskaltanut ulos  tarpeilleen.

Kyllähän ne nykykakarat selviää hengissä ja kolhuitta tässä hysteerisessä ylisujoelevassa ilmapiirissä. Mutta mitä niistä kasvaa? Olen töissä päiväkodissa enkä voi urani lyhyyden takia kauheasti vertailla, mutta rehellisesti sanoen nykylapset vaikuttavat kaikki ihan avuttomilta idiooteilta. 

Oletko tehnyt hyväksikäytöstä rikosilmoituksen? Toivottavasti rikolliset saivat huonon ja kurjan elämän. Silmä silmästä, hammas hampaasta!

Välien katkaisu pahoihin ihmisiin kuten juoppoihin, varkaisiin, piripäihin, rikollisiin ja hyväksikäyttäjiin on hyvä asia. Kaikki läpeensä pahat ihmiset pitäisi laittaa jalkapuuhun julkiselle paikalle ja häpäistä yhteisön toimesta kunnolla!

Vierailija kirjoitti:

Isä ja isänpuoleinen suku oli juoppoja ja täynnä pedarimiehiä. Sinne vain sekaan meidät pennut heitettiin. Se oli ihan normaalia. Minut rs'kattiin ekan kerran, kun olin jotain 5. Äiti, joka ei ollut juoppo, vaan uskovainen tavis, oli jo vissiin luovuttanut, eikä enää välittänyt/jaksanut, koska me pennuthan haluttiin iskän mukaan ja jos ei päästy niin mutsi oli ihan pskatyranni. Tämä on se mitä moni ei ymmärrä, se miksi tällaiset on niin kauheita asioita, mitä lapsille tehdään. Nykyään puhutaan groomauksesta yms - sitähän se on, lapsesta jokin juttu voi olla jännä (näiden porukoiden elämä, jossa soitettiin, tanssittiin, keksittiin milloin mitäkin virikettä ja tekemistä, esim. kesäkisoja, teatteria) ja sen varjolla sitten sopeutetaan se lapsi sitten väkivaltaan, henkiseen väkivaltaan jne. Että se niin kuin kuuluu asiaan. Se on kaikkein julminta, mitä nämä hyväksikäyttäjät tekevät. Näillä pedarimiehillä oli usein joku nainen siinä rinnalla, joka kyllä tiesi mitä tapahtui, mutta päihteet ja se jännismies ja se jänniselämä oli tärkeämpää kuin jotkut pennut.

Tuosta on kohta neljäkymmentä vuotta. Olen katkaissut aikoja sitten kaikki siteet menneisyyteeni. Suurin osa noista ihmisistä on jo kuolleet aikoja sitten. Meitä on muutama, jotka muistaa. Olen koulutettu, hyvässä ammatissa, talous ja mielenterveys on kunnossa. En ole päihderiippuvainen, en seksiriippuvainen. Lapsia en koskaan tehnyt ja kaikkein mieluiten olen yksin. On vaikea tällaisella taustalla löytää miestä, jota voisi kunnioittaa ja josta voisi pitää. Ehkä miehissä on se n. 18-20% tällaisia hyviä tyyppejä, ja naiset käy heistä taistoa.

Pubiruusut ja kaikensietäjät käy taistoa sitten niistä 80%:sta. Heillä ei ole puutetta seurasta.

Olen 52v ja muistan vielä hyvin oman lapsuusaikani. Silloin oli paljon enemmän vapauksia tehdä ja mennä jopa ihan pikkulapsena.

En oikein osaa sanoa kumpi on parempi. Entisajan väljempi vahtiminen, mutta muuten tiukempi kuri vai nykyajan jatkuva vahtiminen, mutta ei osata laittaa rajoja lapselle muissa asioissa.

Itse valitsisin ensimmäisen. Jälkimmäinen on kuin häkkielämää. Vahinkoja tosin sattuu vähemmän, kun olet vain kotona, mutta onko se sen arvoista?

Opettakaa lapsianne että jos virrassa ui ja voimat uhkaa loppua niin käännytään alavirtaan ja sitten rantaan.

Vapaus tuo vastuuta ja vastuu vapautta. En ole aivan varma voiko alle 10v antaa aivan niin paljon vastuuta, kuin ennen on annettu.

Ihan yleisesti ottaen lapset saivat tulla ja mennä miten lystäsivät. Siis sinä aikana, kun olivat keskenään kotona vanhempien ollessa töissä tai vaikka olisivat olleet kotona, riitti kun kertoi menevänsä ulos. Iltaruualle piti yleensä palata ja vasta sen jälkeen alkoivat vanhemmat ihmetellä missä lapsi on.

Vrt. nyt vasta oli tämä tapaus, jossa ekaluokkalainen ei mennytkään iltapäiväkerhoon vaan "harhaili" muualla, ja äiti syyttää koulua. Sellaista harhailua se oli ennen päivät pitkät. Eikä vanhemmille olisi tullut mieleenkään moittia koulua. Jotkut lapset saivat arestia, jotkut piiskaakin, jos päivällisellä myöhästyi liikaa. Mutta sillä välillä oltiin ulkona, eikä kukaan tiennyt sen tarkemmin missä.

Tätä en itse muista, mutta äitini on kertonut jättäneensä minut puun juurelle huivilla sidottuna vyötäisiltä siihen kiinni, etten karkaa.. Ikää ollut tuolloin noin 1v. Äiti tykkäsi marjastaa ja sienestää, tuskin se kovin kauas oli mennyt, mutta itse en olisi voinut kuvitella tekeväni noin omille lapsilleni. Muuten aika normi 70-80 lukujen taitteen menoa oli lapsuus, ei turvavöitä, oma lempipaikka oli seisoa siinä etuistuinten välissä. Rannalle saatiin mennä uimataidottomina, ukaasilla että selkään tulee jos hukkuu. 9-vuotiaana olin päivittäin vastuussa vuoden vanhasta pikkusisaruksesta kun äiti kävi iltatöissä.

Leikin yksin kalliolla, jonka alapuolella kulki juna tunneliin. Tajusin kyllä olla menemättä reunalle. Olen myös pudonnut isoon puroon, kaverit vetivät ylös. Kerran ryömittiin tien poikki menevästä putkesta läpi, Luoja tietää yksin syyn. Kävin myös yksin marjassa alle kouluikäisenä lähimetsässä.

Olen käynyt yksin ulkona leikkimässä noin 4-vuotiaasta saakka. Asuimme omakotitaloalueella

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän ne nykykakarat selviää hengissä ja kolhuitta tässä hysteerisessä ylisujoelevassa ilmapiirissä. Mutta mitä niistä kasvaa? Olen töissä päiväkodissa enkä voi urani lyhyyden takia kauheasti vertailla, mutta rehellisesti sanoen nykylapset vaikuttavat kaikki ihan avuttomilta idiooteilta. 

Olet väärällä alalla.