Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Vierailija kirjoitti:

2000-luvun alkupuolella olin laivalla siskoni ja hänen 7- ja 9-vuotiaitten lastensa kanssa. Lapsille annettiin hytin avainkortit ja sitten he saivat hortoilla yksinään ympäri laivaa. Hieman ihnettelin asiaa, mutta siskoni uskoi vapaaseen kasvatukseen.

Ei tuossa mielestäni mitään ihmeellistä ole. Viime vuonna käytiin risteilyllä ja 10 sekä 8v saivat avainkortin ja seikkailla pitkin laivaa, esikoisella oli kännykkä jos sattuisi tulemaan ongelmia. Tytöillä oli hirmu hauskaa, kävivät ostamassa karkkia ja ajelivat hissillä ympäriinsä.

Me miehen kanssa juotiin kahvia kannella ja ihailtiin merta.

Hain 8vuotiaana koulun jälkeen 6vuotiaan veljen eskarista, kotona leikkasin meille leipää ja keitin kahvia.

Äiti tuli vasta monen tunnin päästä ja teki ruokaa.

Emme varsinaisesti olleet missään vaarassa, mutta lastensuojelu saisi nykyään moisesesta hepulin!

Minä olin 14v, sisko 8v ja oli kesäloma. Valitettiin isälle, ettei ole tekemistä. Isä naulasi halkoliiterin seinään maalitaulun ja antoi ilmapistoolin ja rasian panoksia. Sisko ei jaksanut vääntää asetta auki, joten minun piti hoitaa lataamiset. Jälkeen päin olen ajatellut tuota kauhistuneena. Mitä jos meille olisi tullut riita ja toisella olisi ollut kädessään ladattu ase?

Mieheni vanhemmat olivat ravintola-alalla. Kummallakin oli usein yhtäaikaa iltavuoro ja pojat jätettiin keskenään kotiin. Sittemmin he ihmettelivät minullekin, miten nykyajan ihmisillä on lastenhoito-ongelmia. Heillä ei ollut. (Asuivat niin kaukana, ettei käytetty heitä lastenhoitoapuna).

-Noin 13-14 vuotiaina parin kaverin kanssa soutuveneellä kalareissulle. Oltiin viikonloppu saaressa. Ei pelastusliivejä eikä juuri mitään muutakaan. Teltassa oltiin ja syötiin lähinnä voileipiä.

-Räyskälän kiihdytysajoissa -82, viikonloppu 15 vuotiaana. Hirveätä kännäämistä ja valtavia joukkotappeluita. Täysin valvomaton pelto, jossa porukka ajeli jenkkiautoillaan umpikännissä. Todella villiä ja täysi kaaos. Noin 500-1000 nuorta leiriytyi pellolle, joka oli epävirallinen, ei poliisia, ei järkkäreitä, ei ruokaa, ei mitään! Väkivaltaa, viinaa, aineita yms. Autoja ja ihmisiä hakattiin paskaksi kepeillä ja nyrkkiraudoilla. Itse olin täysin kännissä kolme päivää. Ihme, että selvisin hengissä... 15 vuotias, ei juma...

M

Yöjunalla yksin helsinkiin. Ei aikuisia vastassa. Nykyään helsingissä ei lapsen pitäisi kulkea ilman saattajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni olisi tsemurhayrityksen jälkeen tarvinnut varmasti jotain muuta apua kuin minut, 10-vuotiaan kuuntelemaan sitä vuodatusta ja huolehtimaan että hän jaksoi elää. Huolehtimaan sairaalasta kotiutuminen ja se, ettei hän joisi liikaa, eikä ainakaan sekakäyttäisi.

Olen pahoillani puolestasi, että tuollaiseen rakoon jouduit. Ei ole lapsen paikka toimia aikuisten vartijana ja huoltajana.

Kiitos! Sitä ei silloin ymmärtänyt, hoiti vain ”osansa” ja luuli että on pakko jaksaa.

Tämä tapahtui 90-luvun alkupuolella.

Minä kyllä ymmärsin jo alle kymmenvuotiaana, ettei ole lapsen tehtävä vahtia pienempää sisarusta. Minulla on niitä vain yksi, ja välejämme edelleen varjostaa se, että jouduin olemaan kotona hänen "vankinaan", kun vanhemmat olivat jossain. Kun lapsena joskus sanoin vanhemmalleni, etten halua olla vahtina, tuli huutoa, ja silti minun oli oltava.

Käytiin uimahallissa fillareilla 9-10v lähtien, matkaa vajaa 15km , ei pyörätietä,vaan autotien vierustaa .

Tuota tehtiin kymmeniä kertoja ei saattunu mitään koskaan.

Opittiin vahvemmiksi, opittiin ottamaan paremmin vastuuta.

On. Olin 7-luokkalainen, isovanhempien luona kylässä serkkujen kanssa. Omat vanhempani olivat töissä/hyvin kiireisiä tuona päivänä.

Isoisä oli hakenut minut ja perheeni koiran mummolaan, serkut vanhempineen tulivat perässä

muistaakseni samalla kyydillä. Isovanhempani asuivat n. 10km päässä kotoani.

Laitoin viestiä äidilleni, että lähtisimme pian kotiin. Isoisä ja eno olivat ottaneet sen verran alkoholia, ettei pappa pystynyt heittää minua enää kotiin. Mummi oli jo nukahtanut.

Kaiken järjen mukaan minä ja koirani olisimme mahtuneet serkkujen kyytiin, mutta "rakas" tätini kielsi asian. Auto ei ollut hänen vaan enoni, mutta täti ei halunnut matkustaa samaa matkaa autossa jossa olisi koira. Koira olisi siis mahtunut syliini oikein hyvin.

Minä sitten kävelin 10km matkan rakkaan edesmenneen koirani kanssa, 7lk tyttö. Oli onneksi alkukesä ja lämmin ilta, mutta päälläni oli vain mummoni villapaita, toppi ja farkut. Loppumatkasta alkoi olla jo hämärää ja kännykän akkuni loppui kesken matkaa.

Äitini ei koskaan antanut tätä anteeksi siskolleen.

Olin 14-vuotiaana menossa Saarenmaalle ainoana tyttönä jalkapalloporukan mukana. Jostain syystä valmentaja ei laskenut minua porukkaan ollenkaan vaan oletti että ensimmäistä kertaa matkustavana osaan toimia yksin heti oikein. Muu porukka oli mennyt ennen minua. Kun en tiennyt mitä tehdä ja minne mennä, vihaisen oloinen työntekijä repi minua topin olkaimesta niin että jouduin myöhemmin ompelemaan sen kasaan majoituspaikassamme. (sen olkaimen, en työntekijän)

Minäkin kuljin itsekseni, siskojen tai kavereiden kanssa ympäri kylää jo 4-vuotiaasta. Kotiin tulin kun tulin, joskus tosi myöhään kun en osannut kelloakaan. Ei meitä mitenkään vahdittu ulkona. Muistan jo kuusivuotiaasta lähtien vahtineeni myös päivähoitolapsia ulkona, kun äiti (perhepäivähoitaja) teki ruokaa sisällä. Myös alakoululaisena usein muistan vahtineeni hoitolapsia kun äiti kävi esim lääkärissä. Olin usein alakoululaisena yökylässä kaverin luona, kun hänen vanhempansa olivat yötöissä ravintolassa. Tehtiin sitten kaikkea hölmöä, kuten käytiin omppuvarkaissa. Teininä sai luuhata aamuun asti kylillä viikonloppuna. Omia lapsiani suojelen liikaakin.

Leikittiin pentuna Volgan lautturia eli hypittiin jäälautalta toiselle.

Nykyaikana kaikki on vaarallista ja lapset ei saa tehdä mitään ettei tuu traumoja. Mistään perseilystä ei myöskään tuu seuraamuksia, kuten ennenvanhaan joten lapset hakkaa toisiaan ja viattomia siilejä ja ripustaa kissoja liikennemerkkiin. Koska eihän siitä mitään seurauksia tuu, pelkkää puhuttelua ja sen jälkeen homma jatkuu.

Minut jätettiin 4 v yksin kotiin. Äiti ja isä työssä , sisarukset koulussa. Kissa vain kaverina. Asuimme mummon ok-talossa , mutta mummolle ei saanut mennä. Hyvin riitaisat vanhemmat , sekä hakkaaminen ja haukkuminen oli arkea. Alkoholilla ei mitään asiaa , täysin raittiit vanhemmat .

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana kaikki on vaarallista ja lapset ei saa tehdä mitään ettei tuu traumoja. Mistään perseilystä ei myöskään tuu seuraamuksia, kuten ennenvanhaan joten lapset hakkaa toisiaan ja viattomia siilejä ja ripustaa kissoja liikennemerkkiin. Koska eihän siitä mitään seurauksia tuu, pelkkää puhuttelua ja sen jälkeen homma jatkuu.

Kirjoituksesi ensimmäinen osa on aika ristiriidassa jälkimmäisen osan kanssa. Nykylapset eivät saa tehdä mitään, ja silti kuitenkin saavat hakata toisiaan ilman seurauksia?

Kyllä minun lapsuudessani 80-luvulla lapset teki aika paljon pahuuksia ja kiusaa, kun olivat keskenään ulkona eikä vanhemmilla kiinnostanut kuin se minkä sattuivat näkemään. Isäni lapsuudessa oli kuulemma ihan normaalia etteivät aikuiset puuttuneet kun vaikka poikaporukka hakkasi yhden pojan. Lasten annettiin selvittää asiat keskenään ja heikoin nyt vaan jäi nyrkkeilysäkiksi.

Tämä kasarilapsuus vastaan nykylapsuus on kaksipiippuinen juttu.. Tuntuu, että valvotaan ja hysteroisoidaan vähän liikaakin. Esim. se että sisar ei saa hakea pikkusisarusta päivähoidosta, ei vaikka tämä isompi sisar olisi 15vee ja koti vieressä! Tai että 8veen lähettäminen lähikauppaan illan hämäryttyä on muka lapsen asettamista vaaraan.

Olen tavallisesta ja hyvästä 3-lapsisesta perheestä, jolla eläkkeellä olevat isovanhemmat asuivat vieressä. Emme olleet millään tavalla heitteillä, mutta siihen aikaan kai oli ihan tavallista, että ekaluokkalaiset kävivät keskenään uimassa, 8-vuotiaana luuhattiin kaupungilla kavereiden kanssa ja pyörällä kuljettiin 15 km päähän, 10-vuotiaana mentiin junalla siskon kanssa 500 km matkoja, 14-vuotiaana tehtiin kaveriporukalla viikon reissuja 700 km päähän ja 17-vuotiaana kierrettiin kaverin kanssa jo koko Eurooppaa.

Meitä oli 7v sisällä syntynyt 4 sisarusta. Kesäisin meillä oli noin 14v hoitaja. Vanhin meistä hoidettavista oli varmaan 10v. Mökillä, veden ääressä oltiin.

Venereissulla meidät jätettiin veneeseen nukkumaan ja vanhemmat lähti ravintolaan.

Kun olin 10v äitini lähti ulkomaille töihin moneksi kuukaudeksi. Isä jäi kotiin, mutta hänelläkin oli omia työmatkoja. Minun tehtävä oli hoitaa sisarukset ja koti.

Minä koen lapsuuteni olleen traumaattinen. Pikkuveljeni kokee et minä olin hänen äitinsä.

70-luvulla, keskikokoinen kaupunki. Kävin 7-vuotiaana samanikäisen kaverini kanssa lähiöstä bussilla keskustassa. Olimme menossa ihan luvan kanssa elokuviin, mutta emme tienneet missä teatteri on. Löytyi vastaantulijoilta kyselemällä...

-73 syntyneenä lapsuudessani tuli tehtyä ja koettua paljon sellaista jota en soisi omille lapsilleni.

Noin 5-vuotiaana vahdin 2 vuotta nuorempaa pikkuveljeä vanhempien ollessa kaupoilla.

Kerran pikkuveli oli jostain löytänyt tulitikkuja ja leikki niillä vanhempien sängyllä.

Äkkiähän siinä tikku syttyi, veli huusi ja pudotti tikun pitsisille päiväpeitolle.

Sain se sammumaan heti ja piilottelin ruskeaksi palanutta kohtaa. En koskaan edes kertonut vanhemmilleni.

Ala-asteella kuljettiin kilometrien päässä tekemässä milloin mitäkin. Leikkimässä rakennustyömailla (tehden tuhoa). Poltellen nuotioita siellä täällä.

Keväisin pöllittiin styroksia ja seilattiin tulva-alueilla omatekoisilla lautoilla.

9-vuotiaana 10 kilometrin päähän järvelle päiväksi uimaan. Vanhemmat eivät tienneet, että seilattiin uimapatjoilla kaukana ulapalla...

11-vuotiaana tupakoitiin salaa ja tehtiin majoja keskeneräisiin rivitaloihin.

Kiipeiltiin katoilla, ...

Ihmettelen, ettei kaveripiirissä tapahtunut mitään pahempaa. Kukaan ei pudonnut pahasti, tuli ei päässyt irti jne.

Ja olin kuitenkin ns. Paremmista piireistä, en liikkunut niissä pahimmissa piireissä.