Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Autoissa ei ollut takapenkillä turvavöitä, pyöräilykypärää ei tunnettu. Passiivisesta tupakoinnista ei ollut ymmärrystä. Omat vanhemmat eivät onneksi tupakoineet, mutta kaverin isä veti röökiä hartaasti autossa, vaikka takapenkki täynnä lapsia.

I do not run kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leila Koo kirjoitti:

Suhtautuminen lapsiin on muuttunut valtavasti sitten minun lapsuuteni. Sain vapaasti leikkiä jo 3-vuotiaana ulkona. Asuimme Töölönkadulla, vieressä oli vielä silloin kalliot, joilla eniten leikimme, mutta vaeltelimme myös Töölön torilla ja lähikaduilla. Oli liikennettä, autoja, busseja, raitiovaunuja.

Muutimme Töölöstä ja uuden kodin lähellä oli maauimala, jonne äiti päästi minut, 6-vuotiaan uimataidottoman, ja antoi myös 2-vuotiaan pikkusiskon mukaan rattaissa, että sai tauhassa tehdä töitään kotona.

Niin on. Onko teistä outoa, että puhutaan lapsuuden lyhenemisestä? Eikö se ole ennemminkin pidentynyt, kun aikuiset katsovat lasten perään paljon tarkemmin kuin ennen?

Tänä päivänä iso osa kolmekymppisistäkin on täysiä lapsia, jotka eivät osaa huolehtia edes omista asioistaan. Itsenäisyyttä ei ole eikä tule, niin kauan kuin sosiaalihuolto ja Kela rahoittavat elämisen. 

Olihan Marinkin srk tuilla ollut ja isänsä sillan alla, kaikille voi tapahtua pahoja. Ja hyviä.

Olin 9-vuotias, kolmannella luokalla, kun jouduin aamuisin suorittamaan aamupesut reilun vuoden vanhoille kaksoissisarille. Äiti oli tehtaassa töissä. Myöhemmin aamulla tuli hoitaja lapsille. Minä menin kouluun. Joskus huomasin koulussa, että käteni haisivat ulosteelle lasten ”aamurieskojen” jäljiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin moottoripyörän kyydissä vanhempieni välissä 1-vuotiaana. Eikä tietenkään kellään kypäriä

Pikkuveli oli välissä, minä sain istua isän edessä tankin päällä.

Minä olen myös matkustanut isän edessä käsien välissä moottoripyörällä.

Minusta omassa lapsuudessa hyvää oli juuri se, että saimme aika vapaasti olla ja mennä. Nykylapsista tulee flegmaattisia ja ylipainoisia, kun heidät suljetaan liian tiukkaan valvontaan, helpointa vanhemmalle että lapsi on aina vaan kotona.

Sitten lapset lihovat, pelaavat liikaa eivätkä opi sosiaalisia taitoja. Ennen oli paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Olin 9-vuotias, kolmannella luokalla, kun jouduin aamuisin suorittamaan aamupesut reilun vuoden vanhoille kaksoissisarille. Äiti oli tehtaassa töissä. Myöhemmin aamulla tuli hoitaja lapsille. Minä menin kouluun. Joskus huomasin koulussa, että käteni haisivat ulosteelle lasten ”aamurieskojen” jäljiltä.

Yhdeksänvuotiaan pitäisi jo osata pestä kätensä.

Mun lapsuuden kaverin äiti jätti sen usein yöllä yksin kun lähti läheiseen baariin. Se oli silloin 6-8v. Musta oli silloin jo erikoista. Tää 90-luvulla.

Veneiltiin ilman pelastusliivejä. 3 vuotiaana tipuin veneestä (tai hyppäsin, kuka tietää) sen ollessa rantautumassa laituriin ja vajosin uimataidottomana pohjaa kohti. Isä onneksi huomasi ja hyppäsi perään.

Sen jälkeen lapsille hankittiin pelastusliivit.

Muutettiin maalta kaupunkiin ja vanhemmat ei varoitelleet namusedistä tai huumeista. Keräsin hienon kokoelman neuloja, ja vasta isompana tajusin että ne oli huumeneuloja. Ei kai koskaan pistänyt neula, mutta olisi voinut. Nuoret antoi alakoululaisille nuoltavia tarroja, ja sanottiin että lisää saa ostaa isoilta pojilta. En onneksi nuollut niitä, niihin kai jäi helposti koukkuun. Löysin nuo tarrat joskus lapsuudesta säilytetyistä tavaroista. Ja ahdistelevat aikuiset puistossa, kopelointi, pussailuyritykset ym oli tavallista. 1-

luokalta lähtien sai kulkea aamusta asti vapaasti ja iltasoitolta piti tulla kotiin.

Junassa lähetettiin mummolaan lomille 8-vuotiaana ekan kerran yksin, yhtään miettimättä yhtään millaisia setiä siellä junassa matkusti. Niistä ei voinut tietenkään kertoa aikuiselle koska mummolareissut olisi loppuneet siihen.

Mökillä jostain 4-vuotiaasta alkaen sai onkia laiturilla yksin ilman valvontaa.

Sain ilmakiväärin 7-vuotiaana ja mopon 11-vuotiaana. Traktoria ajoin säännöllisesti jo näitä ennen. Omalle lapselle annoin vain vesipyssyn 9-vuotiaana.

90-luvun alussa hoidin 7-vuotiaana saarimökissä sukulaisen puolivuotiasta lasta kun vanhemmat lähti kylille baariin. Ei kännyköitä tms enkä olisi saaresta päässyt mihinkään jos olisi tullut hätä. Vanhemmat oli ihan ns normityyppejä eikä ongelmaa alkon kanssa. Tykkäsin hoitaa vauvoja jo tuossa iässä joten ihan mielelläni jäin hoitamaan tuota pikkuista. Nykyään ei tulisi kuuloonkaan vastaava toiminta.

Kerran lähdettiin valkovuokkoja poimimaan ja meinattiin hukkua ojaan, kun ei jaksettukaan hypätä yli, koska paljon vettä. Toisen kerran melkein sytytettiin naapurin aitta tulitikkuleikeissä. Onneksi oli vielä lunta, niin sillä saatiin sammuksiin. Ikää oli 5 tai 6 v.

8- vuotiaana sain puolen tunnin opastuksen moottorisahan käyttöön ja siitä metsätöihin. Ei suojavarusteita. 10-vuotiaana maalla asuvat kaverit jo ajeli yksinään ympäriinsä traktoreilla. 7- vuotiaana sain ilmakiväärin käyttööni täysin ilman valvontaa, nykyään kielletty alle 18. Lapsilaumassa mentiin uimaan ilman valvontaa rikkinäisillä polkupyörillä. Metsään sai mennä vapaasti, juosta autotiellä yms.

Ei silloin 70 luvulla ainakaan minunn vanhempiani kiinnostanut olinko hengissä vai en. Namusedistä, pultsareista (varsinkin nyrkkijengeistä) varoitettiin, muuten sai mennä ja riehua miten parhaaksi katsoi. Nykyään lasten uhkakuvat on ihan erilaisia kuin silloin, ei tarvinnut pelätä käytettyjä neuloja tms. Kumpi sitten on parempi? Ei meitäkään kuitenkaan kauhean paljon kuollut.

Mun äiti oli kotiäiti, mutta muistan olleeni paljon ulkona kavereiden kanssa jo alta kouluikäisenä. Uimassa käytiin paljon ja uimarantoja oli useampia, en muista paljonkaan että äiti olisi ollut vahtimassa, joku naapurin rouva saattoi ottaa aurinkoa ja vähän katsoa perään, ilman ettei sitä oltu sovittukaan. Joskus äiti kävi hakemassa kotiin kun unohdin ruoka-ajan tms. Aika omatoimisesti mentiin.

Olen syntynyt 70-luvun alussa ja äiti 40-luvun alussa. Muistaa itse hoitaneensa yksin isosiskonsa kaksosia 12-vuotiaana kun sisko lähti töihin. Silloin tuo oli normaalia.

Itse olin 13 kun jäin yöksi ekan kerran yksin kotiin. Asuttiin kerrostalossa, joten minulla oli ihan turvallinen olo ja itse halusin jäädä. Muistan kun äiti hämmästeli omien lasteni osalta jos käytiin miehen kanssa leffassa tms ja ne jäi yksin kotiin muutamaksi tunniksi, että kuka niitä vahtii ja miten ne nyt pärjää. No, lapset oli tuolloin jo 12-16 v ja mummulla huoli kova. Piti ihan muistuttaa että itse olin jo yksin yön yli saman ikäisenä, sitä ei meinannut muistaa millään.

Meillä lapset ovat saaneet vapauksia iän mukana, mutta ei liian nuorena ja luotto on hyvä. Luotan heihin, kertovat mitä tekevät eikä ole tarvinnut pettyä, meillä oikein hyvät ja läheiset välit. Jos luottamus petetään, niin sitten on vakavan keskustelun paikka. Oma äitini ei luottanut, vaikka antoikin lapsena 5-12 v iässä kavereiden kanssa vapaasti pyöriä, tätä en oo ikinä ymmärtänyt . Varsinkin teini-iässä kun sitä luottamusta olisin kaivannut niin silloin sitä en saanut, taistelun kanssa tai isän luvalla pääsin joskus jonnekin. Silti olin kiltisti kotona yksin jos olivat mökillä tai sukulaisissa jonne en halunnut lähteä, en pitänyt bileitä en luuhannut kylillä jne. Olin kiltti tyttö jolla aina tunne ettei mikään silti riitä. Eikä äiti luota muhun vieläkään, joten on ollut kiva elää oman vanhemman luottamuksen puutteen kanssa. Valmiiksi oletetaan että pieleen menee tai jotain sattuu kumminkin.

Olen pärjännyt elämässä hyvin, paremmin kuin äiti ikinä olisi osannut odottaa ja ihan omilla ansioillani. Tavallaan ollut turvallinen lapsuus mutta silti paljon asioita miten en toiminut omien lasten kanssa.

Pihoilla oltiin kaiket päivät ilman aikuisten valvontaa.

Niinpä jouduin seksuaalisesti hyväksikäytetyksi alle kouluikäisenä muutaman kerran.

Omille vanhemmilleni en tietenkään uskaltanut kertoa. Oma vika tietysti. Olisivat antaneet selkään.

Arvata saattaa, että omat lapset ovat olleet aika tiukassa valvonnassa.

M50

Muistan heränneeni alle 7-vuotiaana siihen, että kaikki aikuiset olivat lähteneet jonnekin. Kävelin yksin ympäri taloa huutelemassa, pikkusisarukset oli laitettu hoitoon, mutta minua kukaan kummeista ei ollut huolinut. En muista miten tilanne päättyi, ajoiko joku taksilla pihaan umpihumalassa vai mitä kävi, mutta se pakokauhu oli valtaisa. Toisella kerralla taisin lähteä kävelemään tietä pitkin vastaan ajatuksena, että kävelen mummolle, mutta taksi tuli jo lähellä pihaa vastaan.

Äiti teki katoamistemppuja ja oletti meidän tekevän hirveästi asioita ilman mitään opastusta. Ensin hän ei käynyt meidän kanssa missään tai tehnyt mitään ja sitten maagisesti meidän piti osata käyttää junaa tai muita julkisia yksinään. Siis oikeesti nyt mikä logiikka.

Kesälomat meni aina korvessa ilman muita lapsi ja kaverikontakteja sen takia että äiti sai mahdollistettua ryyppäämisensä. Julkisilla paikoilla siihen puututtiin jopa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli kotiäiti, mutta muistan olleeni paljon ulkona kavereiden kanssa jo alta kouluikäisenä. Uimassa käytiin paljon ja uimarantoja oli useampia, en muista paljonkaan että äiti olisi ollut vahtimassa, joku naapurin rouva saattoi ottaa aurinkoa ja vähän katsoa perään, ilman ettei sitä oltu sovittukaan. Joskus äiti kävi hakemassa kotiin kun unohdin ruoka-ajan tms. Aika omatoimisesti mentiin.

Olen syntynyt 70-luvun alussa ja äiti 40-luvun alussa. Muistaa itse hoitaneensa yksin isosiskonsa kaksosia 12-vuotiaana kun sisko lähti töihin. Silloin tuo oli normaalia.

Itse olin 13 kun jäin yöksi ekan kerran yksin kotiin. Asuttiin kerrostalossa, joten minulla oli ihan turvallinen olo ja itse halusin jäädä. Muistan kun äiti hämmästeli omien lasteni osalta jos käytiin miehen kanssa leffassa tms ja ne jäi yksin kotiin muutamaksi tunniksi, että kuka niitä vahtii ja miten ne nyt pärjää. No, lapset oli tuolloin jo 12-16 v ja mummulla huoli kova. Piti ihan muistuttaa että itse olin jo yksin yön yli saman ikäisenä, sitä ei meinannut muistaa millään.

Meillä lapset ovat saaneet vapauksia iän mukana, mutta ei liian nuorena ja luotto on hyvä. Luotan heihin, kertovat mitä tekevät eikä ole tarvinnut pettyä, meillä oikein hyvät ja läheiset välit. Jos luottamus petetään, niin sitten on vakavan keskustelun paikka. Oma äitini ei luottanut, vaikka antoikin lapsena 5-12 v iässä kavereiden kanssa vapaasti pyöriä, tätä en oo ikinä ymmärtänyt . Varsinkin teini-iässä kun sitä luottamusta olisin kaivannut niin silloin sitä en saanut, taistelun kanssa tai isän luvalla pääsin joskus jonnekin. Silti olin kiltisti kotona yksin jos olivat mökillä tai sukulaisissa jonne en halunnut lähteä, en pitänyt bileitä en luuhannut kylillä jne. Olin kiltti tyttö jolla aina tunne ettei mikään silti riitä. Eikä äiti luota muhun vieläkään, joten on ollut kiva elää oman vanhemman luottamuksen puutteen kanssa. Valmiiksi oletetaan että pieleen menee tai jotain sattuu kumminkin.

Olen pärjännyt elämässä hyvin, paremmin kuin äiti ikinä olisi osannut odottaa ja ihan omilla ansioillani. Tavallaan ollut turvallinen lapsuus mutta silti paljon asioita miten en toiminut omien lasten kanssa.

Buumerit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli kotiäiti, mutta muistan olleeni paljon ulkona kavereiden kanssa jo alta kouluikäisenä. Uimassa käytiin paljon ja uimarantoja oli useampia, en muista paljonkaan että äiti olisi ollut vahtimassa, joku naapurin rouva saattoi ottaa aurinkoa ja vähän katsoa perään, ilman ettei sitä oltu sovittukaan. Joskus äiti kävi hakemassa kotiin kun unohdin ruoka-ajan tms. Aika omatoimisesti mentiin.

Olen syntynyt 70-luvun alussa ja äiti 40-luvun alussa. Muistaa itse hoitaneensa yksin isosiskonsa kaksosia 12-vuotiaana kun sisko lähti töihin. Silloin tuo oli normaalia.

Itse olin 13 kun jäin yöksi ekan kerran yksin kotiin. Asuttiin kerrostalossa, joten minulla oli ihan turvallinen olo ja itse halusin jäädä. Muistan kun äiti hämmästeli omien lasteni osalta jos käytiin miehen kanssa leffassa tms ja ne jäi yksin kotiin muutamaksi tunniksi, että kuka niitä vahtii ja miten ne nyt pärjää. No, lapset oli tuolloin jo 12-16 v ja mummulla huoli kova. Piti ihan muistuttaa että itse olin jo yksin yön yli saman ikäisenä, sitä ei meinannut muistaa millään.

Meillä lapset ovat saaneet vapauksia iän mukana, mutta ei liian nuorena ja luotto on hyvä. Luotan heihin, kertovat mitä tekevät eikä ole tarvinnut pettyä, meillä oikein hyvät ja läheiset välit. Jos luottamus petetään, niin sitten on vakavan keskustelun paikka. Oma äitini ei luottanut, vaikka antoikin lapsena 5-12 v iässä kavereiden kanssa vapaasti pyöriä, tätä en oo ikinä ymmärtänyt . Varsinkin teini-iässä kun sitä luottamusta olisin kaivannut niin silloin sitä en saanut, taistelun kanssa tai isän luvalla pääsin joskus jonnekin. Silti olin kiltisti kotona yksin jos olivat mökillä tai sukulaisissa jonne en halunnut lähteä, en pitänyt bileitä en luuhannut kylillä jne. Olin kiltti tyttö jolla aina tunne ettei mikään silti riitä. Eikä äiti luota muhun vieläkään, joten on ollut kiva elää oman vanhemman luottamuksen puutteen kanssa. Valmiiksi oletetaan että pieleen menee tai jotain sattuu kumminkin.

Olen pärjännyt elämässä hyvin, paremmin kuin äiti ikinä olisi osannut odottaa ja ihan omilla ansioillani. Tavallaan ollut turvallinen lapsuus mutta silti paljon asioita miten en toiminut omien lasten kanssa.

Buumerit.

Boomer-hullu on palstan uusin hullu. Kuulostaa vähän äitihullulta.

90-luvulla äiti jätti minut monesti yksin kotiin pariksi päiväksi töidensä takia. Eka kerta taisi olla kun olin 8v. Hoidin itse itseni kouluun jos se tapahtui keskellä viikkoa ja lämmitin mikrossa ruuat jokta äiti oli tehnyt valmiiksi, hieman vanhempana aloin itse laittaa helppoja ruokia hellalla/uunissa.

Isä kuoli kun olin vauva joten oli vain minä+äiti, sukulaisetkin asui liian kaukana että olisi voinut tulla vahtimaan.

Vierailija kirjoitti:

8- vuotiaana sain puolen tunnin opastuksen moottorisahan käyttöön ja siitä metsätöihin. Ei suojavarusteita. 10-vuotiaana maalla asuvat kaverit jo ajeli yksinään ympäriinsä traktoreilla. 7- vuotiaana sain ilmakiväärin käyttööni täysin ilman valvontaa, nykyään kielletty alle 18. Lapsilaumassa mentiin uimaan ilman valvontaa rikkinäisillä polkupyörillä. Metsään sai mennä vapaasti, juosta autotiellä yms.

Ei silloin 70 luvulla ainakaan minunn vanhempiani kiinnostanut olinko hengissä vai en. Namusedistä, pultsareista (varsinkin nyrkkijengeistä) varoitettiin, muuten sai mennä ja riehua miten parhaaksi katsoi. Nykyään lasten uhkakuvat on ihan erilaisia kuin silloin, ei tarvinnut pelätä käytettyjä neuloja tms. Kumpi sitten on parempi? Ei meitäkään kuitenkaan kauhean paljon kuollut.

Sinun kaveripiiristäsi ei ehkä kuollut kauhean moni, mutta Suomessa lasten tapaturmakuolemien määrä on aiemmin ollut länsimaiden suurimpia. "Vuonna 1950 kuoli tapaturmaisesti 40 suomalaista lasta sataatuhatta kohden ja vuonna 1970 määrä oli 27." Joten kyllä 70-luku oli vielä lapsille melko vaarallista aikaa. "Vuonna 1971 maassamme 109 tyttöä joutui kuolemaan johtaneen tapaturman tai väkivallanteon uhriksi. Poikien ryhmässä määrä oli 207. Vuonna 2010 näitä kuolemia sattui tytöille enää kymmenen ja pojille 16. Merkittävin vähenemä tapahtui liikennekuolemissa ja hukkumisissa." (Lainaukset Duodecim-julkaisusta: https://www.duodecimlehti.fi/duo11000 )