Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?
Minä lensin 13-vuotiaana lentokoneella yksin Lontooseen, jossa minua oltiin vastassa normaalissa vastaanottohallissa. Ei saattajaa. Vastaavia tapauksia oli paljon.
Kommentit (1616)
Alle kouluikäisinä ja uimataidottomina pulikoitiin serkkujen kanssa kesät mökkirannassa ilman että kukaan valvoi, mökiltä ei edes ollut suoraa näköyhteyttä rantaan. Jossain vaiheessa tosin opittiin uimaan koko porukka. Vielä 90-luvun taisi lastenkasvatus olla aika erilaista kun nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alle kouluikäisinä ja uimataidottomina pulikoitiin serkkujen kanssa kesät mökkirannassa ilman että kukaan valvoi, mökiltä ei edes ollut suoraa näköyhteyttä rantaan. Jossain vaiheessa tosin opittiin uimaan koko porukka. Vielä 90-luvun taisi lastenkasvatus olla aika erilaista kun nykyään.
Puhu omasta puolestasi. Useimmat ihmiset vahti lapsiaan vedessä.
Äitini ja toinen äiti antoi minun ja toisen äidin tytön riidellä keskenään.
Lopuksi me tappelimme niin että tuo tyttö voitti minut ja sai itkun silmiin.
Isommat pojat nauroivat vierellä laumassa ja minä poika se vain itkin.
Äiti tumppasi tupakan ja vinkkasi minulle että mennään kotiin syömään lihakeittoa.
Jotain jupisi että ei ole hyvä jos poika häviää tytölle tappelussa.
Olin noin viiden vanha. Muistan sen koska seuraavana aamuna oli tukka kipeä tukistuksesta ja äiti lähetti minut päiväkotiin. Matka päiväkotiin kesti noin puolituntia. Mietin koko matkan ajan häviötä tytölle ja isompien poikien ilkkuvaa naurua. Muistan kuinka itkin ja syysilma palellutti poskia.
Mut on jätetty kuulemma 70-80-luvun taitteessa vaunuissa yksin odottamaan kaupan eteen kun äiti kävi kaupassa. Onneksi kukaan ei kidnapannut. Ja kerran se vielä epähuomiossa unohti mut sinne (väsyneenä yksinhuoltajana).
Kuplavolkkarissa ei myöskään lapsuudessa ollut takapenkillä turvavöitä. Oikein hyvä auto kyllä muuten. 😀
Hei, kiitos tästä ketjusta! Olen viisikymppinen nainen ja koko ikäni kärsinyt kamalasta lapsuudestani ja nuoruudestani, jota vahvasti leimasi pärjäämisen eetos ja jonka koin heitteillejättönä ja piittaamattomuutena. Olisin tarvinnut paljon enemmän tukea ja turvaa, mutta sitähän ei jostain syystä tippunut, minkä vuoksi olen kaunainen ja katkera ja säälin itseäni.
Tämän ketjun luettuani tajuan, ettei kokemukseni ole mitenkään ainutkertainen eivätkä vanhempani sadistisia psykopaatteja. Sen kummempaan heistä ei jostain syystä ollut eivätkä he tajunneet, että toisinkin olisi voinut vetää vanhemmuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän entisinä aikoina ollut samanlaisia varotoimenpiteitä lapsia varten, kuin nykyään. Esim. kun olin kansakoulussa, ei mitään aitoja ollut ympärillä eikä kukaan vahtinut koulun pihalla. Koulun takana oli sellainen syvä mutainen lutakko, mihin nousi vesi välillä hyvinkin korkealle ja siellähän varsinkin pojat heilui joka välitunti ja välillä tytötkin. Kokeiltiin kepeillä, kuinka syvää siinä on ja aina sitä jonkun saapaskin vettä haukkasi. Ei sentään kukaan siihen hukkunut. Mutta ei meitä mitenkään edes varoiteltu siitä.
Pihassa oli rikkinäinen keinukaruselli. Sen kanssa kolhittiin itseämme monet kerrat.
Koulun vieressä oli myös korkea kallio, jonka päälle joka talvi jäädytettiin liukumäki, siis kakarat itse. Sitten kilpailtiin, kuka pystyy laskemaan sen seisten alas. Minä laskin siitä kerran ja kaaduin ja löin pääni. Menetin tajuntani hetkeksi, koska kun siitä nousin, oli koulun piha tyhjä, kaikki juosseet sisälle. Kukaan ei nähnyt, että olin jäänyt siihen mäen alle. Juoksin vain kiireesti luokkaan ja oli vähän outo olo, mutta en tainnut puhua siitä edes kotonakaan mitään.
Koulussa oli vain kolme opettajaa (ns. supistetut luokat) joten ei heistä kukaan ehtinyt miksikään ulkovahdiksi ruveta eikä kai sellaista silloin vaadittukaan missään.
Urheilukenttä oli aivan tien vieressä ja jatkuvasti sieltä juostiin tielle hakemaan milloin palloa milloin mitäkin, ei ollut minkäänlaista aitaa välissä.
Ei ollut 50-60 -luvun autoissa turvavöitä eikä lapsilla turvaistuimia. Heijastimista ei oltu kuultukaan.
Elämäni ensimmäiset vuodet 6-vuotiaaksi asti asuttiin talossa, jonka lähellä oli sellainen kunnallinen hoitolaitos, missä oli jos jonkinlaisia hörhöjä, niitä pyöri siinä ympäristössä koko ajan, se oli sen ajan avohoitoa. Oli siellä suljettujakin osastoja, ja muutaman kerran sieltä pääsi joku aivan pöpipää karkuun, yksi juoksi joku halonpätkä kourassa meidän pihaan ja karjui ja kirosi meille lapsille, onneksi se saatiin kyllä nopeasti kiinni. Mutta monenlaista muuta näytelmää ehdittiin kyllä näiden hoidokkien toimesta nähdä. Yksi nainen pyllisti kerran paljaalla takapuolellaan meidän ikkunaan.
No tulipahan ainakin jotain elämän kirjosta nähdyksi jo siinä vaiheessa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle kouluikäisinä ja uimataidottomina pulikoitiin serkkujen kanssa kesät mökkirannassa ilman että kukaan valvoi, mökiltä ei edes ollut suoraa näköyhteyttä rantaan. Jossain vaiheessa tosin opittiin uimaan koko porukka. Vielä 90-luvun taisi lastenkasvatus olla aika erilaista kun nykyään.
Puhu omasta puolestasi. Useimmat ihmiset vahti lapsiaan vedessä.
Niin. Sitä sopii kysyä ja ihmetellä aikoja, jolloin ei ollut joutilasta ihmistä vahtimaan.
Kuten oli ennen maaseudulla. Esim 50- 60 luvuilla ja varmaan niiden jälkeenkin. Ei yksinkertaisesti ollut, koska vanhemmat olivat ainoat aikuiset ja heillä oli suuri työtaakka maatilan töiden ja karjan kanssa. Lapsien piti oppia varomaan vaaranpaikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 vuotiaana kävelin töölöstä etelähaagaan mummille. Sain myös ohjata venettä kun isä nukkui. 10 metrinen lasikuituvene.
Äiti antoi minulle ja veljelleni kukkarostaan pennejä ja viispennisiä ja lähetti meidät ratapihalle. Laitoimme rahat kiskoille ja keräilimme litistyneet kolikot sitten talteen junan ohimenon jälkeen. Äiti oli kuulemma myös itse harrastanut samaa lapsena. Sai meidät lapset pois jaloistaan, kun teki raivon vallassa viikkosiivousta aina lauantaisin. Ihmeteltiin kun veturikuskit huitoivat ja soittivat junan pillejä meille. Tapahtuma-aika oli 70-luvun loppupuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin halunnut aloittaa pesiskerhossa. Pyysin vanhemmilta rahaa, oli 10-20 markkaa lukukausimaksu. En saanut vastausta. Enkä saanut sitä rahaakaan. Molemmat siis töissä käyviä ja "kunnollisia".
Nyt riemusta kiljuen maksaisin oman lapsen pikkurahaharrastuksen ja jopa tukisin häntä siinä, ostaisin varusteita, muistuttaisin treeniajoista jne
Itse en harrasta liikuntaa ja nyt se on äitini mielestä vaarallista, liikkumattomuus.
Enkä kysy keneltäkään apua.
Vierailija kirjoitti:
Mut on jätetty kuulemma 70-80-luvun taitteessa vaunuissa yksin odottamaan kaupan eteen kun äiti kävi kaupassa. Onneksi kukaan ei kidnapannut.
Voin tunnustaa, että jätin 2001 syntyneen poikani vainuissa joskus lähiostarin kaupan eteen, kun nopeasti juoksin jotain kaupasta. Isompien ostosten ajaksi en olisi jättänyt. Pikkukahvilan ulkopuolelle jätin myös, kun näin vaunut näyteikkunan läpi koko ajan. 2007 syntynyttä poikaa nukutin ulkona rivarin etupihalla vaunuissa. Suomessa ei kyllä tuolloin eikä vieläkään tarvitse pelätä vauvan kidnappausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni oli merimies rahtilaivassa. 70-luvulla olin kesät isän mukana reissussa, kuten moni muukin merimiehen lapsi siihen aikaan. Laiva teki matkoja Välimerelle. Ala-asteikäisenä sain aivan vapaasti liikkua ja touhuta laivalla, se oli lapsesta kivaa aikaa. Isää ei huolettanut ilmeisemmin yhtään se, että laiva on täynnä vaaroja ymmärtämättömälle lapselle. Ihan rauhassa keikuttiin ulkona kannella, kurkittiin ja roikuttiin kaiteen yli. Laiva oli valtavan kokoinen ja pudotus mereen huima, ainakin lapsen silmin. Myöskin laivan konehuoneeseen päästiin tuosta vaan, hirveä koneiden jylinä ja rasvan katku. Konemiehiä ei paljoa haitannut tenavat siellä. Ikinä en muista, että isä olisi varoitellut mistään tai kieltänyt tekemästä jotakin, hänhän oli työpaikallaan, eikä vahtinut meitä. Ihoni poltin myös tosi pahasti monena kesänä näillä välimerenmatkoilla. Kipeää teki, nukkua ei voinut ja iho kuoriutui pois.
Merimiehet olivat hauskoja tyyppejä, mitä nyt välillä aika kännissä ja niiden jutut arveluttavia. Kun tulin 15v ikään, niin reissut loppuivat, sillä sen isä ymmärsi, että nuorelle naiselle laiva ei ole välttämättä turvallinen paikka.
Reissuista on ihanimmat ja rakkaimmat lapsuusmuistoni, mutta omia lapsiani en uskaltaisi missään tapauksessa laskea tuollaisille matkoille.
Takapenkillä ilman turvavyötä ja isä poltti kuin korsteeni. Välillä isä ajoi päissään ja minä kyydissä.
Pienenä koululaisena hain tupakat isälle kiskalta.
Ekalta alkaen kävin oikomishoidossa yksin toisella puolen kaupunkia. Itse varasin aina seuraavan ajan ja järjestin itseni sinne.
Uimassa kävimme kavereiden kanssa keskenämme jo 7- vuotiaina. Maauimalan ovella ei paljon ikää kyselty.
Lueskelin Alibi-lehteä eskari-ikäisenä. Eskarimatkat kuljin yksin ja tulin tyhjään kotiin. Silloin oli kiva lueskella Alibia....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin kahdeksanvuotiaana lapsenlikkana vanhempien ravintolareissujen ajan kolmelle nuoremmalle sisarukselle. Pienin oli vauva.
Kävimme myös samanikäisten naapurin lapsien kanssa uimassa viiden kilometrin päässä ilman vanhempia. Kännyköitä ei ollut.
Kotimme lähellä kulki rautatie, jonka raiteilla leikimme ja juoksentelimme, kunnes junan tullessa heittäydyimme ratapenkalle pitkäksemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2000-luvun alkupuolella olin laivalla siskoni ja hänen 7- ja 9-vuotiaitten lastensa kanssa. Lapsille annettiin hytin avainkortit ja sitten he saivat hortoilla yksinään ympäri laivaa. Hieman ihnettelin asiaa, mutta siskoni uskoi vapaaseen kasvatukseen.
Ei tuossa mielestäni mitään ihmeellistä ole. Viime vuonna käytiin risteilyllä ja 10 sekä 8v saivat avainkortin ja seikkailla pitkin laivaa, esikoisella oli kännykkä jos sattuisi tulemaan ongelmia. Tytöillä oli hirmu hauskaa, kävivät ostamassa karkkia ja ajelivat hissillä ympäriinsä.
Me miehen kanssa juotiin kahvia kannella ja ihailtiin merta.
On kyllä aika edesvastuutonta nykypäivänä. Itse sain myös -80-luvun alussa seikkailla serkkuni kanssa kahdestaan laivalla, oltiin jotain 6-vuotiaita ja se oli silloin aivan tavallista. -90-luvulla, kun kävimme usein laivalla niin, että paras ystäväni oli meidän perheen mukana tai minä ystävän perheen mukana, olimme 13-15-vuotiaita ja toki kuljimme laivassa kahdestaan. Aina meitä varoiteltiin menemästä hyttikäytäviin varsinkaan alakerroksiin, mutta tietysti menimme. Kerran meinasi käydä ikävästi, kun siellä hengasikin iso epämääräinen jengi. Käännyimme ympäri ja juoksimme karkuun, mutta kaksi miestä lähti peräämme. Olimme vikkelämpiä ja pääsimme ihmisten ilmoille. Sen jälkeen emme menneet hyttikäytäville ja yhä nelikymppisenä en halua kulkea laivalla hyttiin yksin. Enkä todellakaan päästä lapsiani laivalla silmistäni.
Aikuisena oli myös ikävä tilanne laivan hyttikäytävällä. Meitä oli kaveriporukka ja meillä oli muutama vierekkäinen hytti. Olimme kaikki yhdessä hytissä viettämässä iltaa ja minä lähdin hakemaan jotain viereisestä omasta hytistä. Jätin oven auki ja perässäni hyttiin ilmestyi yhtäkkiä joku ihan vieras mies sanomatta sanaakaan. Onneksi kaveriporukan yksi miehistä oli skarppina ajan tasalla ja tuli myös perässä. Vieras mies häipyi matkoihinsa.
Asuttiin järven rannalla ja uimaan saatiin mennä ilman valvontaa jo ihan pienenä. Samoin sain mennä yksin tai kaverin kanssa soutelemaan ja reilusti alle 10v olin tuolloin. Talvella sekä luisteltiin että leikittiin jäällä. Heti kun ekat pakkaset tuli, mentiin jäälle leikkimään ja katsottiin jään läpi kasveja, kaloja ym. Ritinä vain kuului.
Muutenkin reviiri oli useamman kilometrin, tietä tai metsää pitkin.
Ehkä kuitenkin pahin, mitä nyt tulee mieleen, oli lumilinnojen teko. 70-luvulla oli lunta paljon ja tunnelit joita kaivettiin, olivat useita metrejä pitkiä ja melko syviä ja käytävät haarantui. Saatiin leikkiä niissä tuntikausia ja syömään vain välillä huudettiin. En muista, että olisi esim.kielletty niissä yksin leikkiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on jätetty kuulemma 70-80-luvun taitteessa vaunuissa yksin odottamaan kaupan eteen kun äiti kävi kaupassa. Onneksi kukaan ei kidnapannut.
Voin tunnustaa, että jätin 2001 syntyneen poikani vainuissa joskus lähiostarin kaupan eteen, kun nopeasti juoksin jotain kaupasta. Isompien ostosten ajaksi en olisi jättänyt. Pikkukahvilan ulkopuolelle jätin myös, kun näin vaunut näyteikkunan läpi koko ajan. 2007 syntynyttä poikaa nukutin ulkona rivarin etupihalla vaunuissa. Suomessa ei kyllä tuolloin eikä vieläkään tarvitse pelätä vauvan kidnappausta.
En ikinä olisi omaani jättänyt, varsinkin kun ne vaunut saa helposti kauppaan mukaan. Suomessa on tapahtunut lasten sieppauksia, yleensä joku lapsi on päähänpistosta ottanut vauvan mukaansa ja vauva onneksi löytynyt pian. Karmeita tilanteita vanhemmille.
Sain olla ja elää vapaammin kuin nykyajan lapset, mutta antaisin omienkin varmaan olla pitkälti samalla tavalla. Tosin minulla ei ole lapsia, niin en tiiä. Ja itse olin rauhallinen ja kuuliainen lapsi, joka ei leikkinyt hellalla tai kiipeillyt ainakaan kovin vaarallisilla katoilla..
Kotiin piti tulla klo 21.00 ehkä 9-10 vuotiaasta asti, sitä nuorempana varmaan klo 20.00. Asutiin silloin Helsingissä. Sain kävellä kavereille ja kotiin ihan iltamyöhään monta kilometriä, mennä bussilla ja metrolla, kierrellä kirpputoreilla ja mitä nyt ikinä jo ihan nuorena. Varmaan koulun jälkeen piti käydä kotona ja jättää lappu tiedoksi mihin on suunnilleen lähtenyt, mutta siinä se.
Jo ennen kouluikää sai olla ulkona tuntikausia kavereiden kanssa. Jotkut "rajat" äiti asetti, olikohan niin ettei korttelista saa poistua tms, mutta mitään tarkempaa valvontaa ei ollut. Ei oikein tarvinnutkaan.
Yökylässä sain olla viikollakin ihan omalla ilmoituksella ala-asteelta asti. Yläasteella tämä toki mahdollisti kaikenlaista biletystäkin..
Antaisin varmaan pienen lapsen huidella miten tykkää, mutta tuollaista teiniä pitäisin tarkemmin silmällä, koska siinä iässä tein kaikki tyhmimmät ja vaarallisimmat jutut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on jätetty kuulemma 70-80-luvun taitteessa vaunuissa yksin odottamaan kaupan eteen kun äiti kävi kaupassa. Onneksi kukaan ei kidnapannut.
Voin tunnustaa, että jätin 2001 syntyneen poikani vainuissa joskus lähiostarin kaupan eteen, kun nopeasti juoksin jotain kaupasta. Isompien ostosten ajaksi en olisi jättänyt. Pikkukahvilan ulkopuolelle jätin myös, kun näin vaunut näyteikkunan läpi koko ajan. 2007 syntynyttä poikaa nukutin ulkona rivarin etupihalla vaunuissa. Suomessa ei kyllä tuolloin eikä vieläkään tarvitse pelätä vauvan kidnappausta.
En ikinä olisi omaani jättänyt, varsinkin kun ne vaunut saa helposti kauppaan mukaan. Suomessa on tapahtunut lasten sieppauksia, yleensä joku lapsi on päähänpistosta ottanut vauvan mukaansa ja vauva onneksi löytynyt pian. Karmeita tilanteita vanhemmille.
Kyllä mä rivarin pihalla pitäisin huoletta vauvaa edelleen nukkumassa. Ja monessa muussakin paikassa. Ulkoilma on paras paikka päiväunille. En pelkää että vauva napataan.
Meidän taloyhtiön rapuissa asusteli asunnoton juoppo, joka ahdisteli meitä lapsia. Tämä ei vaivannut pihan aikuisia. Naureskelivat vain ja sanoivat "varokaa sitä Simppaa". Ainoa haitta aikuisten mielestä oli se, että Simppa kusiskeli rappuihin joskus. Silloin aikuiset ojensi Simppaa. Asui noin 5 vuotta taloyhtiön yhteisissä tiloissa on offisti - sitten kuoli.
Myöhemmin toisella asuinalueella oli tunnettu namusetä, joka vilautteli lapsille. Aikuiset vaan sanoi, että älkää vaan menkö sen mukaan tai asuntoon. Muuten oli ihan ok, kunhan ei koskenut meitä.
Aikuisena ja vanhempana olen ihmetellyt tuota ilmapiiriä.