Minä en ymmärrä miten te hankitte ne kivitalot, veneet ja katumaasturit.

99%:lla perintö mahdollistaa nuo hankinnat. Loppu yksi prosentti on onnistunut yrittämisessä ja tehnyt omaisuutensa itse.

Itse olen perinteinen maalaisjuntti. Amis koulutus ihan eri alalle, muutenkin tuli koulut käytyä puolilla valoilla kun työn teko ja harrastukset kiinnosti. Nykyään olen yrittäjä.

Puolen miljoonan talon ostin tiliä edes tarkistamatta, on myös kaksi täysiveristä oikean kokoista maasturia, uusi asuntoauto jne. Senttiäkään ei ole velkaa. Ikinä en lentäntänyt, baarissaki olen vain käynyt joskus liikelounailla. En osaa kieliä ja kuljen repaleisissa verkkareissa roksien kera.

Olen ihan niin juntti ettei tinderit ja treffipalstat minun kohdalla toimineet.

Elämä on valintoja, 40 vuotiaana laitan paskaset rukkaset naulaan ja jään eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Itse ajan vanhalla toyotalla, kulutan vaatteet loppuun. Laitan rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Sijoitusasunto löytyy myös. Näin jo 20vuotta toiminut.Naurattaa kun duunikaveri ajaa uudella velkabemarilla ja pitää minua köyhänä :)

Ehkä se duunikaveri nauttii elämästään sillä velkabemarilla ajellessaan, eikä vasta sitten haudassa suurella osakesalkulla.

Monihan ostaa myös firman piikkiin autot ja mökit. Mökki on firman edustustila jne

Vierailija kirjoitti:

Itse ajan vanhalla toyotalla, kulutan vaatteet loppuun. Laitan rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Sijoitusasunto löytyy myös. Näin jo 20vuotta toiminut.Naurattaa kun duunikaveri ajaa uudella velkabemarilla ja pitää minua köyhänä :)

Taitaa sitä duunikaveria naurattaa kun hän nauttii elämästään ja sinä et. Täällä ollaan vain hetken aikaa, kannattaako se kuluttaa vanhoissa vaatteissa ja ajaa vanhalla autolla? Miten vaikka sijoitusasunto tekee sinut yhtään onnellisemmaksi? Eläkkeellä kiva kuluttaa kun on kaikki parhaat vuodet kituuttanut ensin? Entä jos kuoletkin ennen sitä?

Mielenkiintoista ajatella, miten eri tavalla tätä elämää voi katsoa ja elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ajan vanhalla toyotalla, kulutan vaatteet loppuun. Laitan rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Sijoitusasunto löytyy myös. Näin jo 20vuotta toiminut.Naurattaa kun duunikaveri ajaa uudella velkabemarilla ja pitää minua köyhänä :)

Taitaa sitä duunikaveria naurattaa kun hän nauttii elämästään ja sinä et. Täällä ollaan vain hetken aikaa, kannattaako se kuluttaa vanhoissa vaatteissa ja ajaa vanhalla autolla? Miten vaikka sijoitusasunto tekee sinut yhtään onnellisemmaksi? Eläkkeellä kiva kuluttaa kun on kaikki parhaat vuodet kituuttanut ensin? Entä jos kuoletkin ennen sitä?

Mielenkiintoista ajatella, miten eri tavalla tätä elämää voi katsoa ja elää.

Minä olen myös ns. salavarakas. En ymmärrä mekanismia millä kallis auto tekee ihmisen onnelliseksi. Auto on vain väline, jolla mennään paikasta a paikkaan b, jos pyörällä ei pääse.

Autolla ajaminen on toisille nautinto ja jopa harrastus. Siihen toki tarvitaan jokin muu auto kuin vanha tojota. Niille tojota-tyypeille auto varmasti onkin vain väline liikkumiseen paikasta a paikkaan b. Turha toisen valintoja on sen enempää ihmetellä ja omiin vertailla.

Vierailija kirjoitti:

Itse ajan vanhalla toyotalla, kulutan vaatteet loppuun. Laitan rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Sijoitusasunto löytyy myös. Näin jo 20vuotta toiminut.Naurattaa kun duunikaveri ajaa uudella velkabemarilla ja pitää minua köyhänä :)

Henkilökohtaisesti en ymmärrä mitä se nuukana eläminen ja rahojen panttaus eläkepäiviin asti hyödyttää tilin saldoa vain tuijotellen, koska ihmisellä on vain yksi elämä ja se saattaa päättyä vaikka seuraavan kerran kun olet matkalla sinne työpaikalle sillä vanhalla Toyotalla rikkinäisissä vaatteissa. Kukin tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ajan vanhalla toyotalla, kulutan vaatteet loppuun. Laitan rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Sijoitusasunto löytyy myös. Näin jo 20vuotta toiminut.Naurattaa kun duunikaveri ajaa uudella velkabemarilla ja pitää minua köyhänä :)

Taitaa sitä duunikaveria naurattaa kun hän nauttii elämästään ja sinä et. Täällä ollaan vain hetken aikaa, kannattaako se kuluttaa vanhoissa vaatteissa ja ajaa vanhalla autolla? Miten vaikka sijoitusasunto tekee sinut yhtään onnellisemmaksi? Eläkkeellä kiva kuluttaa kun on kaikki parhaat vuodet kituuttanut ensin? Entä jos kuoletkin ennen sitä?

Mielenkiintoista ajatella, miten eri tavalla tätä elämää voi katsoa ja elää.

Minä olen myös ns. salavarakas. En ymmärrä mekanismia millä kallis auto tekee ihmisen onnelliseksi. Auto on vain väline, jolla mennään paikasta a paikkaan b, jos pyörällä ei pääse.

Periaatteessahan noin voi ajatella mistä asiasta tahansa. Perhe mahtuu asumaan yksiössäkin, joten miksi pitäisi olla omakotitalo. 10 euron halpislenkkareillakin voi juosta, joten miksi ihmiset ostaa 150 euron lenkkareita. Omat ripset ovat ilmaiset, joten miksi ihmiset maksavat jopa 90e kuukaudessa ripsipidennyksistä. Kaupasta saa makaronia 10 snt per pussi, joten miksi ihminen söisi muuta hiilihydraatin lähteenä. Luteisessakin sängyssä voi nukkua, joten miksi ostaa uusi. Jne.

Ehkä tuon aloitusviestin pari ekaa lausetta paljastaa paljon. Eli sun käsitys muista ihmisistä.

Kiroilu on väärin, mutta muutoin: työnantaja pestää mieluummin sen rempseän ja topakan Ritun kuin ylevän ja hillityn Camillan.

Koska vaikka Ritu ei ole ruudinkeksijä, niin sen kanssa on hauskaa. Sen kanssa voi viettää aikaa vapaa-ajallakin ja tulee ihmisten kanssa toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitit ap että noilla mainitsemillasi muilla on "menestystä elämässä". Suosittelen tarkistamaan elämänarvosi uudelleen, jos pelkät uudet pelit ja vehkeet kertovat menestyksestä. Pelkkää roinaa ja rompetta se vaan on.

Mutta se kenellä on eniten roinaa ja rompetta voittaa, eli menestystähän se suoraan kyllä mittaa.

Omilla ansioillaan rikastuneet aloittavat rikastumisen jo peruskoulussa. Hankkivat hyvät todistukset ja opiskelupaikat ja tietysti hyvän työpaikan, jossa etenee ja saa erinomaista palkkaa. Kun on ahkera, onnikin on myötä, kuten eräs urheilija sanoi.

Perintönä saadut varat mahdollistavat tietenkin hyvät hankinnat, vaikka koulutus ja oma osaaminen olisi mitä tahansa. Moni yrittäjä voi kuitenkin rikastua huonollakin koulutaustalla, mutta business-älyä on tarpeeksi... tai röyhkeydellä, kuten poliitikot (Hakkarainen yms) yleensä. 

Vierailija kirjoitti:

Pankit antavat aika anteliaasti, suorastaan vastuuttomasti, lainaa. Suomessahan on yksi Euroopan pahimmista pienituloisten velkaantumisasteista.

Meillä tutkivat tarkkaan molempien tulot ja kertoivat että yli 45 % perheen nettotuloista ei saa mennä laina ja muihin asumiskuluihin. Tämä raja jos ylittyy niin pitää pienentää lainasummaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ajan vanhalla toyotalla, kulutan vaatteet loppuun. Laitan rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Sijoitusasunto löytyy myös. Näin jo 20vuotta toiminut.Naurattaa kun duunikaveri ajaa uudella velkabemarilla ja pitää minua köyhänä :)

Taitaa sitä duunikaveria naurattaa kun hän nauttii elämästään ja sinä et. Täällä ollaan vain hetken aikaa, kannattaako se kuluttaa vanhoissa vaatteissa ja ajaa vanhalla autolla? Miten vaikka sijoitusasunto tekee sinut yhtään onnellisemmaksi? Eläkkeellä kiva kuluttaa kun on kaikki parhaat vuodet kituuttanut ensin? Entä jos kuoletkin ennen sitä?

Mielenkiintoista ajatella, miten eri tavalla tätä elämää voi katsoa ja elää.

Minä olen myös ns. salavarakas. En ymmärrä mekanismia millä kallis auto tekee ihmisen onnelliseksi. Auto on vain väline, jolla mennään paikasta a paikkaan b, jos pyörällä ei pääse.

Periaatteessahan noin voi ajatella mistä asiasta tahansa. Perhe mahtuu asumaan yksiössäkin, joten miksi pitäisi olla omakotitalo. 10 euron halpislenkkareillakin voi juosta, joten miksi ihmiset ostaa 150 euron lenkkareita. Omat ripset ovat ilmaiset, joten miksi ihmiset maksavat jopa 90e kuukaudessa ripsipidennyksistä. Kaupasta saa makaronia 10 snt per pussi, joten miksi ihminen söisi muuta hiilihydraatin lähteenä. Luteisessakin sängyssä voi nukkua, joten miksi ostaa uusi. Jne.

Minä ainakin valitsen joka asiassa sen uuden, isomman ja paremman. Kerran täällä vain ollaan. Turha itseään on kiusata valitsemalla yhtään vähempää.

Vierailija kirjoitti:

Mä nuorena uskoin siihen "kannattaa opiskella ja hankkia hyväpalkkainen työ" -soopaan. No, nyt olen kohta 40v korkeakoulutettu ns. kovalta alalta, töitä teen n. 50-60h/vko. Ja asun yksiössä, ei ole autoa, joku vene tai mökki tai vuotuiset Thaimaan matkat ihan utopiaa. Tienaan ihan hyvin, (kuitenkin jää selvästi alle 100000/vuosi), mutta ei sitä palkkaa verojen jälkeen niin huisisti jää. Niin se vaan on, että en tule köyhän yh-perheen kakruna ikinä saavuttamaan sitä elintasoa ja taloydellista turvallisuutra joka on itsestäänselvyys keskiluokkaisten perheiden vesoille. Kuilu on vaan liian leveä. Peruskeskiluokkainen kersa on saanut vanhemmiltaan ajokortit, ensiauton/tukea auton hankintaan/saa lainalla vanhempiensa autoa, ei ole tarvinnut nostaa opintolainaa, on syntymästä asti kerätty säästöjä ja tosi monella jonkunlainen rahasto/osakesalkku, ensiasuntoihin päästy vanhempien tuella kiinni monesti jo heti kotoa lähtiessä 19-20-vuotiaana jne. Kun taas itse on joutunut maksamaan kaiken lukiokirjoista alkaen itse, ottamaan opintolainaa, autolainaa jne Olin lähemmäs 30 kun pääsin kiinni ensiasuntoon. Elän nyt suunnilleen samalla elintasolla kuin monet kavereistani kaksikymppisenä. Perinnöt aikanaan vielä repivät lisää eroa, minä 0 euroa, keskiluokkaiset okt:sta, mökistä, vanhempien sijoitusasunnoista ja osakkeista jne n. 200000-800000 euroa per perheen lapsi käpälään.

Miten sun "uskosi" tuohon asiaan on muuttunut? Ajatteletko että elämäsi olisi parempaa, jos olisit itsekin jäänyt köyhäksi yh:ksi vai mitä? En vaan ymmärrä tuota osuutta tekstissäsi.

Kaiken muun ymmärrän. Vituttaa tämä jauhaminen siitä, kuinka ennen on ollut sitä ja tätä ja kaikilla helppoa, ja meidän sukupolvemme saa isot perinnöt... joo, tiedän itsekin monia, jotka saa, mutta minä en tule saamaan yhtään mitään. Ja ihan samalla tavalla olen aika lailla alusta asti kaiken itse kustantanut. Välissä oli pitempi parisuhde josta kolme lasta - eron jälkeen olen ollut aika tiukilla. Lapset lähenee aikuisuutta, ja surettaa, ettei minullakaan ole antaa sen kummempaa pesämunaa matkaan kenellekään. Ainoa millä voisin selkeästi tukea, olisi sillä, että saisivat asua kotona opiskeluaikoina. Ja tietysti henkistä perintöä olen pyrkinyt antamaan, hyvän lapsuuden jossa ei varsinaista puutetta ole kukaan joutunut kokemaan. 

ja varsinkin nyt 40v iässä olen ollut ihan silmittömän kateellinen ja katkera niille, joille raha vaan tupsahtelee sieltä täältä puolison, perinnön tms.  muodossa. Kun itse joutuu tekemään jokaisen pennin eteen ihan helvetisti töitä, ja säätöön on tosi vaikea saada mitään.

Piensijoittaja kirjoitti:

Suurin osa ensin opiskelee ja pääsee sitten töihin. Saadaan palkkaa ja säästetään. Ostetaan lainalla yksiö jostain lähiöstä. Pariudutaan jonkun kohtalotoverin kanssa ja ostetaan rivari. Käydään edellen töissä, säästetään, otetaan lisää velkaa, jota sitten maksellaan.

Kun tuota tylsää rutiinia on toistettu pari- kolmekymmentä vuotta, on kasassa mainitsemasi kivitalo, vene ja katumaasturi. Jälkimmäiset viimeistään, kun on keski-iässä saatu perintöä.

Minäkin opiskelin  opintolainan turvin ja valmistuttuani sain koulutusta vastaavan työn. Opintolainan maksoin korkoineen takaisin 8 vuodessa.  Olin työpaikan ainoa sen homman osaaja ja jouduinkin sitten istumaan illat ja vkonloput ylitöissä. Ei ollut hirveesti aikaa katsastaa kumppania. Sinkkuna sitten kaikki kuvittelivat, että mulla on rahaa pankit täynnä. Avustinkin sisaruksen perhettä vuosikaudet, kun heillä lapsia ja työttömyyttä ym. Kallista vuokraa maksoin Hgin keskustassa, sillä pitkän työpäivän jälkeen ei enää hirveesti viitsinyt matkustaa syrjäseudulle asunnolle. Sitten 5-kymppisenä sairastuin (siitä työnteosta), jouduin tk-eläkkeelle ja nyt sitten vaan sairastan ja yritän saada eläkkeen riittämään kaikkiin sairauskuluihin + normimenoihin (vuokra, ruoka). Perintöä ei ole tulossa miltään suunnalta. Summa summarum: Kaikkein tärkein on terveys ja sitten raha. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehtoja voi olla monia. Perintö tai säästöt.

Joillakin on ollut ankea lapsuus niin sitä paikkaillaan sitten aikuisuudessa.

Jos nämä näyttävät ostokset ollaan tehty lainalla niin ne ovat sillon pankin viimeiseen takaisin maksu päivään saakka.

Voin kertoa sinulle, että ne eivät ole pankin millään hetkellä. Asuntoni on on ollut omani, kun siitä oli lainaa 100 000 ja nyt, kun lainaa on 10 000 ja ihan yhtälailla se jatkaa omanani, kun laina on maksettu.

Tämä! En tajua mikä ihmeen kateellisten höpötys ihmisillä on tuo ”pankin talo” -mussutus. Raha lainataan paikasta x tai se on jo ennestään, oli miten oli, mutta kyllä omistajuus on silti sillä joka sen talon on ostanut.

Jos ostat luottokortilla itsellesi takin, niin pankkiko senkin silloin omistaa?

Tai jos otat lainan, johon panttaat jonkin omistamasi asian, vaikka velattoman kesämökin, niin senkin omistus siirtyy pankille?

Tai takaat jollekin lainan talollasi; pankki omistaa lainan kohteena olevan talon, vakuutena olevan talon jne.? Mahtaa olla pankeilla omaisuutta 😂

Tämä on kyllä logiikka, jota en ole koskaan ymmärtänyt ja joka antaa vähän yksinkertaisen kuvan sanojasta.

Yleensä se asunto on pankkilainan takauksena, tässä nyt varmaan sekoitetaan asioita...

Vierailija kirjoitti:

99%:lla perintö mahdollistaa nuo hankinnat. Loppu yksi prosentti on onnistunut yrittämisessä ja tehnyt omaisuutensa itse.

Enpä oikein usko tuotakaan. Ilman perintöjä tai vanhempien rahojakin pystyy luomaan itselleen hyvän elintason, nähty on.

Pullamössösukupolvi saattaa ajatella, että kaikki tulee pureskeltuna eteen, mutta tosiasia on, että kaiken eteen joutuu tekemään paljon töitä. Ei sekään aina niin kivaa ole.

No me ollaan kyllä ihan omalla työllä hankittu kaikki, mitä meillä on.  Vanhemmilta tai sukulaisilta ei ole saatu mitään. Viimeisen vuoden opintolainani meni ekan yksiön käsirahaksi. Kivitaloa ei ole vieläkään, vaan vajaat sata vuotta vanha hirsihuvila pk-seudulla, talviasuttava loma-asunto  ja kolme lasta kasvatettu aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei aukea, mitä tavoiteltavaa ko asioissa on.

Oon täysin persaukisella taustalla lähtenyt maailmalle 90-l alussa. Lukioon jo täydet opintolainat. Valmistuin yliopistosta korviani myöten veloissa. Olin täysi-ikäistymisestä asti koko ajan tehnyt töitä koulun ja opiskelun ohella. Ensin ihan surkeimpia hommia, sit vähitellen alettiin tarjota esim assistentin sijaisuutta samasta teollisuusfirmasta, jossa olin hanttihommissa jne.

Todella raskaita osa töistä parikymppisenä. Alipalkattua töiden halveksituinta settiä.

Valmistumisen jälkeenkin pienipalkkaisia töitä alkuun, ei tod koulutusta vastaavia. Velkaisuus helpotti kolmevitosena, nelikymppisenä alkoi jäädä käteenkin ja nyt lähempänä viittäkymppiä näen korolle korkoa -ilmiön kunnolla. Pieni määrä sijoituksista on ollut riskejä, jotka ovat kannattaneet.

Ei ois tullut mieleenikään törsätä johonkin uuteen autoon tai isoon veneeseen, ikinä. Sehän on kuin repis rahansa.

Asumme vaatimattomasti ja olen opettanut ainoalle lapselleni järkevää taloudenpitoa. Hänen ei tarvitse dyykata ruokakauppojen roskiksia 18-vuotiaana.

Miksi ihailet kerskakulutusta?

Jos olisin sinä, tappaisin itseni.

Ai. Vaatii varmaan jotain tosi musertavia mielenterveysongelmia ajatella noin.

Olen pahoillani puolestasi.

Mutta kerro toki, mikä tossa kuulostaa niin hirveältä? Köyhyysrajan alapuolelta ylimpään tulodesiiliin (reilusti yli kuuden tonnin bruttopalkkaa saan) ja antoisaan, kiinnostavaan asiantuntijatyöhön.

Kyllä tää mulle kelpaa oikein, oikein hyvin.

Et ehkä ymmärtänyt sitä, että kun sanoin esim asuvamme vaatimattomasti, suhteutin sen tuloihin. Tason nousu on ollut huikea lapsuudenkotiin ja nuoruuteeni verrattuna. Olen siirtynyt suoraan varakkuuteen ja vakavaraisten hillittyyn elämäntapaan ilman nousukasvaihetta. Yhdessä sukupolvessa.

Minä elän unelmaani, konkreettisesti. Minulle siihen unelmaan kuuluu vaikkapa mökki Lapissa upeiden kalavesien äärellä.

Mitä vähemmän naapurit tai tutut veroistani tietävät, sen parempi.