Minä en ymmärrä miten te hankitte ne kivitalot, veneet ja katumaasturit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae ap lääkikseen ja opiskele lääkäriksi. Sen jälkeen sulla alkaa olla niin töitä kuin rahaakin.

katoppa vaikka lukiokavereistasi, kuinka moni niistä köyhän duunariäidin kanssa ahtaassa kaksiossa asuneista luokkakavereistasi osasi, ymmärsi, hakeutua vaikka lääkikseen? Kun ei ollut KETÄÄN ohjaamassa, eikä auttamassa siihen suuntaan, ala-asteesta asti?

Voin kertoa: NOLLA.

No, teoriassahan kaikki on mahdollista, mutta erittäin harvinaista se vaan olisi, että esim. siivooja yh:n lapsi menestyy niin että lääkiksen ovet avautuu...Kun ei esim. yläaseellakaan pärjää kouluaineissa jos kukaan ei patista tai valvo läksyjen lukuun. nimim. sivusta seurannut. 

Jos on lääkismateriaalia, pärjää kyllä laiskempikin, ellei ole joku inho, häpeä tms ongelma estämässä.

Mutta unohdat sen, ettei uskokaan riitä jos ympäristössä on ihan eri meininki. Kaverini oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas, ja myös hänen lähiöpiiriensä ensimmäinen. Älyä oli, mutta väistämättömien henkisten ongelmien käsittelyyn ei ollut resursseja eikä sitten rahaakaan, ja alisuoriutui. Ei hänkään olisi uskaltanut lääkikseen hakea, tosin oli enemmän humanistityyppiäkin.

Ihminen kun on niin sosiaalinen olento, että uhmalla ei pitkälle pötkitä muuten kuin sattuman säkällä.

Jonkun idiooton läsitys menestyksestä elämässä on omistaa monta qizmoa ja luulla, että muut kadehtii..

Niin suomalaista.

Vierailija kirjoitti:

Perimällä ja naimalla, siinä yleisimmät. Myös se, että vanhemmat takaavat talolainasi. Jos eivät, niin kusessa olet. 

Tää on totta. Meillä meni yli 8v säästämiseen että saimme omarahoitusosuuden eli 20% talon hinnasta säästettyä, koska samalla piti maksaa kallista vuokraa. Vanhempanme ei ole koskaan auttaneet mitenkään ja ovat ilkeitä ja pahantahtoisia muutenkin.

Kavereilla heti ensiasunnon lainan takasi niiden vanhemmat, ja he kerkesivät siinä 8 vuoden aikana vaihtaa pari kertaa isompaankin. Vaikka meillä paremmat tulot niin meillä silti surkea omaisuus, noilla paljon parempi kun HETI pääsivät maksamaan omaa asuntoa ja kerryttämään pääomaa.

Useimmat saavat perintöäkin, me emme tule saamaan (kummankin vanhemmat jättävät perinnön ns suosikkilapselleen ja muille tuskin jää edes lakiosaa).

Suomessa ei kannata menestystään näyttää. Se kateus on meinaan jotain ihan järkyttävää. Fiksut ajaa vanhalla koppanalla ja pitää varallisuutensa piilossa. Tiedän erään johtajan, jolla on Ferrari, mutta ei voi sillä oman firman pihaan ajaa. Pitääkin sitä tallissa ja lähtee silloin tällöin sunnuntaiajelulle jonnekin kauemmas.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei kannata menestystään näyttää. Se kateus on meinaan jotain ihan järkyttävää. Fiksut ajaa vanhalla koppanalla ja pitää varallisuutensa piilossa. Tiedän erään johtajan, jolla on Ferrari, mutta ei voi sillä oman firman pihaan ajaa. Pitääkin sitä tallissa ja lähtee silloin tällöin sunnuntaiajelulle jonnekin kauemmas.

Ei pelkisty kateuteen. Toki pöntöt ovat kateellisia aina ja kaikkialla, mutta suomalainen perinteinen erikoisuus on ryhmätyövalmius. Jopa suomenhevonen on herkästi nokkiinsa ottava työhullu, joka masentuu ja muuttuu umpimieliseksi, jos ei koe tulevansa ymmärretyksi. Kun sitä käsitellään reilusti, se vaikka kiipeää häntä edellä puuhun. Mutta koska se näyttää niin karkeatekoiselta, sen luullaan olevan sitä sielultaankin.

Ferrari voitaisiin sietää, jos kaikki kokisivat hyötyvänsä. Maailmassa, jossa ostovoima laskee, se taas nostaa raivon. Kukaan ei halua tehdä töitä moukalle, joka hieroo työntekijän naamaan sitä, että hänestä on ihan ok, että työntekijä ei pysty ruokkimaan palkallaan perhettään tai hankkimaan omistusasuntoa. Silloin hieno auto osoittaa työntekijöille, että pomo joko on luonnevikainen tai muista syistä tilannetajuton, eli epäluotettava. Joten, kuten poikani sanoo: menee moti.

Tällaisessa maassa tehdään valtava virhe, jos kansanluonnetta ei oteta huomioon.

Velkaa, velkaa, enemmän velkaa.... Tosin ei minulla. Mutta ei ole kyllä myöskään mitään noista luetelluista. Tosin en haluaisikaan, vaikka olisin rikas.

Vierailija kirjoitti:

On monenlaisia tarinoita. Itse sain kotoa aika paljon, kun avioliittoon menin nuorena, mutta se liitto kariutui pahasti muutaman vuoden jälkeen, ja jäin käytännössä puille paljaille.

Oliskelin, asuin jaetussa vuokrakämpässä ja kävin kolmivuorotöissä rahoittaakseni opintoni. Velkaa en halunnut ottaa. Valmistuin, tein töitä, asuin omassa vuokrakämpässä kaupungin laitamilla. Sitten jossakin vaiheessa ostin lainarahalla neliön keskustasta. Hankin käytetyn auton. Vaihdoin työpaikkaa ja etenin siellä kivasti pomoksi asti ja tienasin yli 5k/kk. Sitten tuli yt-neuvottelut ja sairastuin syöpään. Muutama vuosi kului saikulla syövän takia, mutta sitten taas töihin, mutta ei enää samaan paikkaan.

Tienaan nyt kuutisen tonnia kuussa bruttona, asuntolaina on pian maksettu jne. Ei ole kivitaloa, mutta kiva asunto ison kaupungin keskustasta, auto ei ole uusimmasta päästä, mutta matkatöissä olevana ei paljoa sillä tule ajeltua.

Elämä on näyttänyt erittäin huonolta vähintään pariin otteeseen tähän mennessä, mutta mitäpä sitä kotiin jäädä ruikuttamaan. kyllä tekijälle töitä aina jostakin löytyy.

En ymmärrä kyllä, mitä alapeukuttamista tässä jutussa oikein on? Ei ole helppoa jäädä tyhjän päälle elämässään, ja niitäkin kertoja on jo kaksi. Ekalla kerralla oli noin kymppi taskussa kun toinen laittoin tilit kiinni, enkä suurin surminkaan olisi pyytänyt rahaa vanhemmiltani.

Ihan vaa vinkkinä, kannattaa niitä töitä kalastella jostain hiukan kauempaakin, ellei omalta kotipaikkakunnalta löydy. Minulla on perhe Suomessa, mutta työpaikka muualla, ja etätyömahdollisuus.

Unohtui tietty sanoa, että miehellä on se kivitalokin, mutta katumaasturia ei ole, eikä tule.

Varmaan niillä on ainakin parempi asenne kuin sinulla?

Pidät itseäsi parempana ja älykkäämpänä, vaikket ole saanut mitään aikaiseksi ja katsot niitä alaspäin, jotka ovat? Aika ristiriitaista.

Sitäpaitsi tutkimusten mukaan paljon kiroilevilla ihmisillä on laaja sanavarasto ja suurempi älykkyys kuin ihmisillä, jotka eivät kiroile.

Vierailija kirjoitti:

Käytiin koulua kun muiden mielestä se oli nössöä.

Opiskeltiin köyhinä kun muiden mielestä oli kiva mennä duuniin tai olla vaan.

Säästettiin ja ostettiin yksiöt, sitten yhteinen kolmio. Säästettiin ja nyt on se kivitalo.

Muiden mielestä oli kiva asua vuokralla kun ei halunneet ”pankin orjiksi”

Saatiin hyvät työpaikat, painettiin duunia, edettiin ja saatiin ylennyksiä.

Muiden mielestä oli tyhmää tehdä duunia vapaa-aikana tai vastata sähköpostiin viikonloppuna.

Meillä on nyt se vene ja kivitalo ja molemmilla kiva kärry.

Muut ihmettelee millä ne on hankittu.

Vapaa-aika ei ole tarkoitettu sähköposteille, sinä keskinkertaisuus.

Velallahan ne kaikki on hankittu. Eli pankista lainaa. Isä tai äiti takaamaan laina. Ja sitten tietysti osa on niitä pappa betalar-tapauksia, eli on saatu ennakkoperintöä.

Mulle ei aukea, mitä tavoiteltavaa ko asioissa on.

Oon täysin persaukisella taustalla lähtenyt maailmalle 90-l alussa. Lukioon jo täydet opintolainat. Valmistuin yliopistosta korviani myöten veloissa. Olin täysi-ikäistymisestä asti koko ajan tehnyt töitä koulun ja opiskelun ohella. Ensin ihan surkeimpia hommia, sit vähitellen alettiin tarjota esim assistentin sijaisuutta samasta teollisuusfirmasta, jossa olin hanttihommissa jne.

Todella raskaita osa töistä parikymppisenä. Alipalkattua töiden halveksituinta settiä.

Valmistumisen jälkeenkin pienipalkkaisia töitä alkuun, ei tod koulutusta vastaavia. Velkaisuus helpotti kolmevitosena, nelikymppisenä alkoi jäädä käteenkin ja nyt lähempänä viittäkymppiä näen korolle korkoa -ilmiön kunnolla. Pieni määrä sijoituksista on ollut riskejä, jotka ovat kannattaneet.

Ei ois tullut mieleenikään törsätä johonkin uuteen autoon tai isoon veneeseen, ikinä. Sehän on kuin repis rahansa.

Asumme vaatimattomasti ja olen opettanut ainoalle lapselleni järkevää taloudenpitoa. Hänen ei tarvitse dyykata ruokakauppojen roskiksia 18-vuotiaana.

Miksi ihailet kerskakulutusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittämällä! Olen 52 ja jouduin työttömäksi hyvästä duunista. Päätin menestyä itse. Opiskelin vuoden miten tehdä rahaa. Nyt sitä tulee hyvin vähällä panoksella.

Opettele jotain sellaista mitä muut eivät osaa...

Miten sitä opettelee, jos kukaan muukaan ei osaa?

Juurihan tässä valitettiin miksi muut pärjää hyvin. No ne osaa tehdä rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei aukea, mitä tavoiteltavaa ko asioissa on.

Oon täysin persaukisella taustalla lähtenyt maailmalle 90-l alussa. Lukioon jo täydet opintolainat. Valmistuin yliopistosta korviani myöten veloissa. Olin täysi-ikäistymisestä asti koko ajan tehnyt töitä koulun ja opiskelun ohella. Ensin ihan surkeimpia hommia, sit vähitellen alettiin tarjota esim assistentin sijaisuutta samasta teollisuusfirmasta, jossa olin hanttihommissa jne.

Todella raskaita osa töistä parikymppisenä. Alipalkattua töiden halveksituinta settiä.

Valmistumisen jälkeenkin pienipalkkaisia töitä alkuun, ei tod koulutusta vastaavia. Velkaisuus helpotti kolmevitosena, nelikymppisenä alkoi jäädä käteenkin ja nyt lähempänä viittäkymppiä näen korolle korkoa -ilmiön kunnolla. Pieni määrä sijoituksista on ollut riskejä, jotka ovat kannattaneet.

Ei ois tullut mieleenikään törsätä johonkin uuteen autoon tai isoon veneeseen, ikinä. Sehän on kuin repis rahansa.

Asumme vaatimattomasti ja olen opettanut ainoalle lapselleni järkevää taloudenpitoa. Hänen ei tarvitse dyykata ruokakauppojen roskiksia 18-vuotiaana.

Miksi ihailet kerskakulutusta?

Näinhän se monasti menee, ja jokainen laittaa rahansa minne haluaa. 

Minäkin olen varsinainen tuhlari, mutta pysyn tienestieni puitteissa ja yritän säästää tulosbonukset (mikä ei aina onnistu).

T. 48 tässä ketjussa

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei aukea, mitä tavoiteltavaa ko asioissa on.

Oon täysin persaukisella taustalla lähtenyt maailmalle 90-l alussa. Lukioon jo täydet opintolainat. Valmistuin yliopistosta korviani myöten veloissa. Olin täysi-ikäistymisestä asti koko ajan tehnyt töitä koulun ja opiskelun ohella. Ensin ihan surkeimpia hommia, sit vähitellen alettiin tarjota esim assistentin sijaisuutta samasta teollisuusfirmasta, jossa olin hanttihommissa jne.

Todella raskaita osa töistä parikymppisenä. Alipalkattua töiden halveksituinta settiä.

Valmistumisen jälkeenkin pienipalkkaisia töitä alkuun, ei tod koulutusta vastaavia. Velkaisuus helpotti kolmevitosena, nelikymppisenä alkoi jäädä käteenkin ja nyt lähempänä viittäkymppiä näen korolle korkoa -ilmiön kunnolla. Pieni määrä sijoituksista on ollut riskejä, jotka ovat kannattaneet.

Ei ois tullut mieleenikään törsätä johonkin uuteen autoon tai isoon veneeseen, ikinä. Sehän on kuin repis rahansa.

Asumme vaatimattomasti ja olen opettanut ainoalle lapselleni järkevää taloudenpitoa. Hänen ei tarvitse dyykata ruokakauppojen roskiksia 18-vuotiaana.

Miksi ihailet kerskakulutusta?

Jos olisin sinä, tappaisin itseni.

Minä synnyin hyvin köyhään perheeseen, äiti oli kotona, koska isällä oli kunniasiana elättää perhettä. Oli siinä huono, koska ei pysynyt työpaikat alla. Opiskelin yhden humanistisen tutkinnon, jolla sai kyllä erinomaisen yleissivistyksen. Opiskelin myöhemmin toisen tutkinnon, jolla sain kunnan eläkeviran. Nyt viisikymppisenä on iso maksettu perheasunto, pieni perhe ja kivat sijoitusomaisuudet. Töissä olen ollut äitiyslomia lukuunottamatta koko ajan. Sitä varallisuutta kerrytetään koko ikä, tutkintoja voi olla ihmisillä useita. Minullakin on 4.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei aukea, mitä tavoiteltavaa ko asioissa on.

Oon täysin persaukisella taustalla lähtenyt maailmalle 90-l alussa. Lukioon jo täydet opintolainat. Valmistuin yliopistosta korviani myöten veloissa. Olin täysi-ikäistymisestä asti koko ajan tehnyt töitä koulun ja opiskelun ohella. Ensin ihan surkeimpia hommia, sit vähitellen alettiin tarjota esim assistentin sijaisuutta samasta teollisuusfirmasta, jossa olin hanttihommissa jne.

Todella raskaita osa töistä parikymppisenä. Alipalkattua töiden halveksituinta settiä.

Valmistumisen jälkeenkin pienipalkkaisia töitä alkuun, ei tod koulutusta vastaavia. Velkaisuus helpotti kolmevitosena, nelikymppisenä alkoi jäädä käteenkin ja nyt lähempänä viittäkymppiä näen korolle korkoa -ilmiön kunnolla. Pieni määrä sijoituksista on ollut riskejä, jotka ovat kannattaneet.

Ei ois tullut mieleenikään törsätä johonkin uuteen autoon tai isoon veneeseen, ikinä. Sehän on kuin repis rahansa.

Asumme vaatimattomasti ja olen opettanut ainoalle lapselleni järkevää taloudenpitoa. Hänen ei tarvitse dyykata ruokakauppojen roskiksia 18-vuotiaana.

Miksi ihailet kerskakulutusta?

Jos olisin sinä, tappaisin itseni.

Oletko sinä sitten yhteiskunnan tuilla elävä?

Landella kaikki on niin halpaa.

Vierailija kirjoitti:

niitä näkee kaikenlaisilla idioottilekoilla saapastahvoillakin

Aika reilusti ilmaistu. Meillä on rakentumassa kivitalo järvinäkymillä. Mies on töissä, minä en. Omaisuutta on kertynyt hyvin perinteisin keinoin: asuttu ensin pienessä, ja siitä pikku hiljaa siirrytty isompaan. Pienen perinnön avulla hankittu sijoitusasunto, joka on osin lainan vakuutena. Se on itse asiassa hyvin tavallista, että pankki rahoittaa niitä kivitaloja (ja muitakin), sillä niin on hyvä jälleenmyyntiarvo. 

Meillä on yksi velaton auto, eikä muuta velkaa kuin asunto- ja rakennuslainaa. Ja tämän kivitalonkin rakentamiseen osallistutaan itse, joten se maksaa paljon vähemmän kuin avaimet käteen - rakennutettuna. 

Itse luulen, että totuus on tarua ihmeellisempää ja monella on taitoa käyttää rahaa niin, että sitä riittää moneen asiaan. Toki tosi monella on myös velkaa, mutta se ei ole aina paha asia, saatikka tavaton asia. En tiedä sitten, olenko ainoa, ketä melkein ärsyttää ihmiset jotka uuden talon tai auton jollain nähdessään ensimmäisenä haluavat ajatella, että siinä menee korttialoa ylläpitelevä ylivelkaantunut idiootti. 

Meillä aika lailla sama tarina, mutta meillä molemmat työelämässä. Yksiöstä on lähdetty ja kivitaloon päädytty. Hauis kasvoi harkkoja kantaessa. Perintöä ei tullut kun molempien vanhemmat ovat elossa.

Keskiluokkainen, oikeistolainen perhetausta opiskellaan, tehdään työtä, asuntosäästetään, ostetaan omistusasunto heti kun mahdollista, säästetään puskurivaroja, sijoitetaan säästöjä, tehdään päivätyön lisäksi nuorena paljon yli- tai ylimääräisiä töitä jotta saadaan talous jo nuorena nousuun, vaihdetaan asuntoa välillä isompaan ja sijoitetaan siitä jo maksetusta saaduista varoista osa tai jätetään se sinkkuyksiö sijoitusasunnoksi. Siitä se vaan talous levenee kohti keski-ikää, osin niillä sijoitusten tuotoilla, lainojen lyhenemisellä ja nousevalla tulotasolla. Jossain vaiheessa sitten keski-iässä tai sen jälkeen tulee sijoitettavaksi myös perintöjä isovanhemmilta ja vanhemmilta. Meidän kuvioissa saadaan myös kotoa poismuuttaessa nuorena pieni osakesalkku, jota on säästetty lapsesta asti vanhempien ja isovanhempien toimesta verottajan sallimissa verottomissa rajoissa, toimii opiskelurahastona sen salkun tuotot. Omille lapsille tehdään sama. Voi elää täyttä elämää oikeastaan koko elämän ajan. Ainoastaan opiskeluvaiheessa ja työelämän alussa on aika tiukilla muttei yhtä tiukilla kuin muut. 

V 79 yksiö, vanhemmat takasivat, itse maksettiin

v 81 kaksio

v 84 kolmio

v 86 rivarineliö

v 98 rakennettiin 1. okt, tämän arvo tuplaantui rakennuskuluista myyntiin

v 06 rakennettiin 2. okt

v 15 rakennettiin 3. talo, rahaa jäi 100 000 yli

4 lasta, niska limassa tehty töitä. Elätetty myös appiksia vuosikaudet. Perintöä 20 000€, sovimme aikoinaan äidin kuoltua että isä käyttää rahat itselleen.