Lue keskustelun säännöt.
Muita hoikkia, joiden mielestä maailmassa on hirveästi ruokaa/herkkuja kiinnostavampaa sisältöä?
22.09.2020 |
Luin Hesarin artikkelin, jossa vaaditaan hiukan karrikoiden valtiota apuun kieltämään epäterveellisten ruokien myyntiä. Ymmärrän, että ruoka on koukuttava asia mutta en voi olla miettimättä sitä, kuinka paljon ihmisillä on aikaa käyttää syömistensä miettimiseen. Minulla on aika kiireinen arki, jossa syöminen on enimmäkseen vain tankkaamista. Eli kylmän rationaalinen valinta sen suhteen, mikä on ateria on nopeasti syötävissä ja samalla kutakuinkin terveellinen.
Jos taas on vapaapäivä, mielenkiintoinen lukeminen/leffa/tekeminen saa unohtamaan pöydällä olevan karkkikulhon ja pakastimessa olevat herkut.
Sosiaaliset ruokailut ovat jo eri asia ja nautin hyvästä ruoasta. Silti hyvän seuran vierellä kalpenee paraskin ruoka-annos jälkiruokineen.
Muita, joilla samanlainen (ja ilmeisesti nykypäivänä outo) asennoituminen ruokaan?
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä ettei tilanne herkkuhimoa suhteen ole tasavertainen. Mutta sen ei pitäisi olla tekosyy väistää omaa vastuuta terveydestä ja lihavuudesta!
Mitäs alkoholisti? Hän on addiktoitunut alkoholiin. Pitäisikö vain ymmärtää himoa juomista kohtaan? Tai sama juttu peliriippuvuuvaiselle?
Meillä kaikilla on omat taistelumme ja vastoinkäymisemme. Järkevä ihminen pystyy parantamaan lähtökohtiaan. Kaikki eivät ole hyviä oppijoita tai älykkäitä, silti voi opiskella ja harjoitella.
On typerää ajatella, että kun minun tekee mieli herkkuja aivokemiallisesti heitetään hanskat tiskiin.
Olen itse entinen lihava, ja lihavuus aiheutti paljon vaivoja. Päätin muuttaa ruokavalion terveellisemmäksi ja aloittaa liikunnan.
Kaksi vuotta kamppailin mielitekojen kanssa. Mutta lopulta selätin mieliteot. Aloin kahden vuoden totuttelun jälkeen tottua kasvisvoittoiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Jo lapsuudessa opitut, haitalliset ruokamieltymykset muuttuivat.
Nykyään herkkuruokaani on erilaiset salaatit. Ei enää hampurilaisannos.Ihminen on kuin rotta, omaa makumieltymystään on mahdollista muuttaa, kaksi vuotta on keskimääräinen aika, jonka jälkeen aito muutos vanhoista tavoista irti pääsemiseksi on tapahtunut.
Ei addiktio ole aina ihan näin yksinkertaista. Moni pääsee alkoholiaddiktiostakin eroon mutta tilalle tulee sitten jotain muuta ehkä vielä pahempaa, kuten uhkapelit. Vähän veikkaan ettei sinulla mitään oikeaa ongelmaa ole edes ollut kun näin epäsympaattisesti suhtaudut tämän vaikean ongelman painiviin. Roskaruoka-addiktio ja siitä seuraava ylipaino on todella merkittävä elämänlaadun heikentäjä. Todella harva oikeasti haluaa olla lihava, jos he osaisivat lopettaa he lopettaisivat.
t. itsekin ex-läski
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon aina ollut hoikka mutta kyllä herkut on maailman parhaita asioita.
Noin kuutena iltana viikosta leivoksia, suklaalevy, sipsiä tai pussi karkkia.Ihanko oikeasti? Minulle tuottaa mielihyvää huomattavasti suklaalevyä enemmän vaikkapa onnellisten kissanpentujen katselu Youtubesta, hyvä seksi, patikointi kauniissa maisemassa, hyvä kirja tai mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä taidenäyttely.
En voisi ikinä seurustella ihmisen kanssa, jolle herkut ovat "maailman parhaita asioita". Ei tosiaankaan tarvitse ihmietellä sitä, miksi maailma on niin raadollinen, sotaisa ja julma paikka. Kuulostat minusta todella, todella yksinkertaiselta ihmiseltä. Sääli, maailmaan tarvitaisiin enemmän rakkautta sekä muut huomioivaa ajattelua.
Luepa uudelleen tuo viimeksi kirjoittamasi virke ja mieti sitten, mitä itse tuot oikeasti maailmaan ja tähän keskusteluun. Vinkki: et ainakaan rakkautta ja muut huomioivaa ajattelua.
Lähipiiriini en haluakaan vastuuta pakoilevia ja selkärangattomia syöppöjä. Minulla ei ole lihavista ihmisistä positiivisia kokemuksia vaan päin vastoin, yleensä vanhemmiten itsensä loppuun ajaneita kehäraakkeja tai jo nuorena mielenterveysongelmaisia, masennuslääkkeillä eteenpäin kihnuttavia luovuttajia.
Minusta lihaville pitäisi asettaa lihavuusvero ennemmin, kuin rankaista herkkujen rankemmalla verotuksella oman käytöksensä hallitsevia ihmisiä. Joku raja nyt yhteiskunnan holhouksellekin. Olisi ihanaa saada Suomeen sairauskuluvakuutusyhtiö, joka tarjoaisi edullisemman vakuutusmaksun itsestään huolehtiville ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän historiassa ihmisten elämä ole pyörinyt noin sata kertaa enemmän ruoan ja syömisen ympärillä kuin "nykypäivänä", jos vaikka metsästäjä-keräilijöitä ja maanviljelijöitä miettii. Ehkä tämän historian hahmottaminen voi antaa jotain vihiä siitä, miksi ihmisille ruoka on edelleenkin niin tärkeää, ja suuri mielenkiinnon kohde. Unohda pari kertaa liikaa vuonna 1256 ne nauriit siihen pöydälle kun uppoudut mielummin pilvien katseluun kesätaivaalla, niin syksyllä voitkin olla jo kuollut.
Hyvä pointti.
Vasta ohikiitävän hetken ihminen on voinut pitää ruokaa itsestäänselvyytenä ja nytkin vain osassa maailmaa. Ihminen on suurimman osan historiastaan elänyt niin, että koko elämä on käytännössä pyörinyt vain ja ainoastaan ravinnon hommaamisen ympärillä. Niin käy, kun nälkäkuolema uhkaa ja se uhkasi mahdollisesti koko ajan. Esimerkiksi täällä pohjoisessa on koko kesä ja syksy epätoivon vimmalla valmistauduttu talveen keräämällä ruokaa varastoon. Kaikki päivät on raadettu ruuan perässä ja jännitetty sadon kohtaloa ja tehty taikoja ja pidetty uhrimenoja sen turvaamiseksi.
Meillä on edelleen samat aivot kuin luolamiehellä; ne ovat jatkuvasti virittyneet hakemaan ravintoa. Tämä piirre on auttanut meitä selviämään lajina ylipäänsä. Jos emme olisi ruuan perään, jos emme kokisi energiatiheiden ruokien syömistä miellyttäväksi, emme enää olisi täällä.
Ymmärrän mutta miten selität sen, että joka ikinen aamu voitan houkutuksen jäädä peiton alle loikoilemaan? Ihminen on luonnostaan varsin laiska mutta teen työtä jotta minulla olisi varaa ostaa haluamaani ruokaa. Olen opettanut aivoni saamaan mielihyvää siitä, että syön terveellisesti. Nautin, kun teen hyvää itselleni ja muille terveellisen ruoan puitteissa. Olen opetellut tunnistamaan kylläisen (huom, ei ylensyöneen) olon ja nautin myös siitä, että ajatus reippaasta kävelylenkistä heti syömisen jälkeen ei tunnu pahalta.
Varmaan jos ihminen ei olisi työnteon perään, jos tämä olisi kykenemätön tuntemaan motivaatiota työhön joka palkitsee viiveellä (kuten siihen maanviljelyyn), ei lajimme jälleen olisi täällä. En myöskään ymmärrä, mihin tähtäsit kysymykselläsi. Jos sinulla on paljon tällaisia ihmisen motivaatioon, toimintatapoihin, tunteisiin liittyviä kysymyksiä (niinkun tavallaan näyttäisi olevan), suosittelen tutustumaan (neuro)psykologiaan ja ihmisen fysiologiaan (esim hormonitoimintaan), ihan Wikipedia-artikkeleilla pääsee alkuun. Jos taas haluat pönkittää omaa ylemmyydentuntoasi ja trollata, niin siihen AV on varmasti juuri oikea paikka sinulle.
Minä pesen nyt käteni tästä keskustelusta. Mukavaa päivää kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä ettei tilanne herkkuhimoa suhteen ole tasavertainen. Mutta sen ei pitäisi olla tekosyy väistää omaa vastuuta terveydestä ja lihavuudesta!
Mitäs alkoholisti? Hän on addiktoitunut alkoholiin. Pitäisikö vain ymmärtää himoa juomista kohtaan? Tai sama juttu peliriippuvuuvaiselle?
Meillä kaikilla on omat taistelumme ja vastoinkäymisemme. Järkevä ihminen pystyy parantamaan lähtökohtiaan. Kaikki eivät ole hyviä oppijoita tai älykkäitä, silti voi opiskella ja harjoitella.
On typerää ajatella, että kun minun tekee mieli herkkuja aivokemiallisesti heitetään hanskat tiskiin.
Olen itse entinen lihava, ja lihavuus aiheutti paljon vaivoja. Päätin muuttaa ruokavalion terveellisemmäksi ja aloittaa liikunnan.
Kaksi vuotta kamppailin mielitekojen kanssa. Mutta lopulta selätin mieliteot. Aloin kahden vuoden totuttelun jälkeen tottua kasvisvoittoiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Jo lapsuudessa opitut, haitalliset ruokamieltymykset muuttuivat.
Nykyään herkkuruokaani on erilaiset salaatit. Ei enää hampurilaisannos.Ihminen on kuin rotta, omaa makumieltymystään on mahdollista muuttaa, kaksi vuotta on keskimääräinen aika, jonka jälkeen aito muutos vanhoista tavoista irti pääsemiseksi on tapahtunut.
Ei addiktio ole aina ihan näin yksinkertaista. Moni pääsee alkoholiaddiktiostakin eroon mutta tilalle tulee sitten jotain muuta ehkä vielä pahempaa, kuten uhkapelit. Vähän veikkaan ettei sinulla mitään oikeaa ongelmaa ole edes ollut kun näin epäsympaattisesti suhtaudut tämän vaikean ongelman painiviin. Roskaruoka-addiktio ja siitä seuraava ylipaino on todella merkittävä elämänlaadun heikentäjä. Todella harva oikeasti haluaa olla lihava, jos he osaisivat lopettaa he lopettaisivat.
t. itsekin ex-läski
Jos porkkana (tässä tapauksessa "porkkana" tarkoittaa sekä terveellistä ruokaa että palkintoa) ei auta/kelpaa, eikö valtion kannattaisiko kokeilla keppiä?
Vierailija kirjoitti:
Minua naurattaa aina nämä ketjut, joissa yritetään pönkittää omaa egoa ja vaikuttaa niin mahtavalta muiden silmissä XDDDDDDDDDD Minäkin aina suunnittelen mättäväni suklaata ihan hervottoman määrän, ja lopulta ostan yhden tai kaksi suklaalevyä. En silti tee asiasta mitään numeroa, toisin kuin aloittaja XDDD.
XD 🤦
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on se ero syömishäiriöisen ja sellaisen välillä, jolla ei ole syömishäiriötä. Syömishäiriöinen miettii seuraavaa trippiään koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se epäterveellinen ruoka vaan se määrä. Ja epäterveellisenkin ruuan voi tehdä terveellisesti, esim. hampurilaiset, mäkki vs. kotitekoinen sämpylöistä alkaen. Suurin ongelma tuntuu oleva se, ettei jakseta kokata. Sehän olisi nyt kauheaa viettää puoli tuntia keittiössä kun sen ajan voisi lukea AV:ta! Sen sijaan tilataan noutoruokaa tai tehdään valmisruokia, joiden annoskoko on jo itsessään sellainen että pitää vetää muutama "annos".
Minä muuten en juurikaan tee itse ruokaa. Olen 41 vuotta ja painan 51 kg. Myös ilman ”kotiruokaa” on mahdollista syödä terveellisesti. Tilaan usein ruokaa Woltista ja käyn paljon ravintoloissa syömässä.
Tiesitkö, että lautasta ei ole pakko syödä tyhjäksi?-ap
Olen samaa mieltä kanssasi AP, ihmetytti kovin tuo artikkeli jonka mielestä "valtio" on syypää tähän :D olen aikalailla samanlainen, ihmetyttää miten ihminen jaksaa laittaa niin paljon aikaa ja energiaa syömiseen. En ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ruoka ja herkut ovat aika lähellä parasta, mitä maailmalla on tarjota. Mikään ei ole parempaa kuin käpertyä karkkipussin kanssa peiton alle lukemaan kirjaa. Kirja ilman karkkia ei ole yhtä huikea kokemus kuin karkin kanssa. Tai treffit ilman hyvää ruokaa ja juomaa. Tai leffa ilman popcornia. Herkut ja hyvä ruoka tekee tekemisestä ja kokemisesta paljon parempaa.
Olen kyllä hoikka ja säätelen paljon sitä, mitä saan syödä. En varmasti onnistuisi, jos en harrastaisi näin paljon liikuntaa, joka täyttää endorfiinitasoni. Silti ruoka ja herkut ovat vain niin ihania. Ekan suklaapalan kohdalla laitan silmät kiinni ja nautin, toisen kohdalla olotila lähentelee jo sek*on mittasuhteita ja kolmannen palan kohdalla olen saavuttanut nirvanan.
Olen aina ollut hoikka, ja ei se oikeasti vaadi paljonkaan vaivaa. Lisäksi sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, ja sen olisi helppo antaa vaikuttaa painoon.
Syön säännöllisesti, kohtuullisia annoksia. Tällä hetkellä pätkäpaastoan, eli käytännössä jätän aamiaisen väliin. Mistään herkuista tai roskaruoasta en kieltäydy. Niitä syön kohtuudella, mutta pidän huolen että suurinpiirtein vuorokauden kalorimäärä pysyy kulutusta vastaavana. Eli tarkkailen myös ruokien kalorimääriä. Sekä omaa aktiivisuutta. Pullassa esim on järkyttävä määrä höttöä ja kaloreita!
Liikun säännöllisesti. Myös kehonhuolto ja venyttely on säännöllistä. Lihasharjoittelua ja airobista vaihdellen. Käyn myös sillointällöin puntarilla, mutta enemmän luotan peiliin ja lempifarkkuihin (kunhan ne mahtuvat kiinni).
Eipä ole näin kahden lapsen äitinä ollut vaikeuksia painonhallinnan suhteen, ja loistavasti jaksan lasten kanssa touhuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lievästi ylipainoinen (joka on ollut nuorena alipainoinen) mutta en oikeastaan koskaan syö herkkuja. Tätä ei moni herkuista pakkomielteinen ymmärrä.
Vihaan karkkia, jäätelöä, pullia, kakkuja ja sipsejä.
Mutta syön liikaa arkiruokaa, liikun liian vähän ja alkoholikin maistuu. Olen useamman kerran vetänyt 800 kcal/päivä-dieetin mutten laihtunut grammaakaan. Päätin luovuttaa.
Onhan se nyt surullista katsottavaa, kun niin moni omanikäisistäni (hieman yli 30 vuotta) on ylipainoisia! Lasten kanssa kun liikkuu perhetapahtumissa, vähemmistöä ovat hoikat vanhemmat ja lapset!
Omassa tuttavaporukassa on äiti samaa ikäluokkaa kuin minä, ja kärsii ylipainon takia nivelrikosta! Tiedostaa tämän, mutta ei saa tiputettua painoa. Ja lapset tulevat perässä. Siis mikä ihmisiä vaivaa? Eikö se oma terveys ja toimintakyky ole minkään arvoista?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt surullista katsottavaa, kun niin moni omanikäisistäni (hieman yli 30 vuotta) on ylipainoisia! Lasten kanssa kun liikkuu perhetapahtumissa, vähemmistöä ovat hoikat vanhemmat ja lapset!
Omassa tuttavaporukassa on äiti samaa ikäluokkaa kuin minä, ja kärsii ylipainon takia nivelrikosta! Tiedostaa tämän, mutta ei saa tiputettua painoa. Ja lapset tulevat perässä. Siis mikä ihmisiä vaivaa? Eikö se oma terveys ja toimintakyky ole minkään arvoista?!
Lause voi päättyä, ja sen on myös suotavaa useammin päättyä, johonkin muuhun välimerkkiin, kuin huutomerkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt surullista katsottavaa, kun niin moni omanikäisistäni (hieman yli 30 vuotta) on ylipainoisia! Lasten kanssa kun liikkuu perhetapahtumissa, vähemmistöä ovat hoikat vanhemmat ja lapset!
Omassa tuttavaporukassa on äiti samaa ikäluokkaa kuin minä, ja kärsii ylipainon takia nivelrikosta! Tiedostaa tämän, mutta ei saa tiputettua painoa. Ja lapset tulevat perässä. Siis mikä ihmisiä vaivaa? Eikö se oma terveys ja toimintakyky ole minkään arvoista?!
Olen laittanut saman merkille. Ja niiden ylipainoisten mammojen miesten harhailevat katseet hoikkia äitejä kohti..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mantra on, että ruoka ei ole paremman makuista, vaikka sitä söisi enemmän. Ensimmäiset suulliset ruokaa maistuvat aina parhailta. Kolmas rivi suklaata syödään ihan muusta syystä kuin maun takia.
Toki olen onnekas, koska en esim. pysty syömään makeaa nälkäisenä. Olen myös totuttanut itseäni siihen, että nälkäisenä iltaruokaa laittaessa syön kirsikkatomaatteja, kukkakaalia tms. Ajatus suklaapatukasta oksettaa, mutta sipsejä tai juustoa voisin kyllä syödä nälkään.
Sitten on vielä suhtautuminen pieneen näläntunteeseen. Se on ihmiselle ihan luonnollinen olotila, ei sille tarvitse heti tehdä jotain. Tunteeseen ei tarvitse jäädä jumiin.
Vierailija kirjoitti:
Toivoisinpa, että nämä, jotka eivät koe ruokaa niin kiinnostavaksi, tajuaisivat, että kyse ei ole heidän omasta valinnastaan ja erinomaisuudestaan. Se on tuuria.
Ihmiset ovat synnynnäisesti erilaisia ja eri tavoin virittyneitä pitämään eri asioista eritasoisesti. Jotkut kokevat humalan mahtavana, toisille se on epämiellyttävää. Toinen voi jäädä koukkuun seksiin, toinen pärjää vaikka kokonaan ilman. Toiset saavat ruuasta merkittävästi enemmän nautintoa kuin toiset. Kyse on geenien säätelemästä aivokemiasta.
Ihminen ei voi kokonaan sanoutua irti ruuasta. Sitä on pakko syödä. Jotkut meistä joutuvat säätelemään jatkuvasti syömistään, mikä on itse asiassa todella raskasta touhua pitkän päälle. Se vie paljon psyykkistä energiaa ja aivokapasiteettia.
Ennen ruokaa oli rajallisesti, eikä varsinkaan energiatiheää ravintoa ollut juuri saatavilla. Lisäksi arki oli fyysisempää ja kalorit kulutettiin lihasvoimin päivän mittaan. Yhteiskunta on mullistunut vain parin sukupolven aikana täysin. Olen keski-ikäinen ja minun isovanhempani ja jopa toinen vanhemmistani elivät lapsuudessaan maailmassa, jossa nälkä oli ainakin silloin tällöin realiteetti. Ruokaa ei saanut niin paljon kuin olisi halunnut.
Olisi ihme, jos ihmisten paino ei olisi noussut nyt, kun tilanne on täysin muuttunut: siirtymät tehdään autolla, ei suksilla, työ on istumista, ei kuokkimista, ja ruokaa, erityisesti sokerista ja rasvaista sellaista, on edullisesti yllin kyllin tarjolla joka paikassa. Itse asiassa on ihme, että on vielä hoikkia ja normaalipainoisia ihmisiä!
On totta että ihmiset ovat erilaisia ja aivokemiat myös mutta itse olen tullut siihen tulokseen että lapsuuden kodin tavat vaikuttavat todella paljon ruokailutottumuksiin, alkoholinkäyttöön ja muihinkin elintapoihin.
En halua kehua omaa erinomaisuuttani mutta kerron miten olen kasvanut.
Lapsuuden kodissa oli lauantai karkkipäivä. Nyt, 39 vuotiaana syön herkkuja edelleen vain lauantaisin ellei ole jotain suurta merkkipäivää yms. viikolla.
Lapsuudessani herkkujen määrä oli suht pieni, enkä vieläkään edes harkitse että ostaisin kaupasta vaikka karkkia ja pullaa. Yksi sortti riittää ja mietin tarkkaan mitä haluan.
Perheessäni oli yksi auto ja jos halusimme liikkua jonnekin ilman autoa niin 3km yhteen suuntaan oli talsittava joko kävellen tai pyörällä.
Tänäkin päivä saatan ihan huvikseni kävellä pitkiäkin matkoja vaikka auto, bussi ja ratikka olisivat edessäni ulko-oven avauksella.
Joskus lapsena harmitti kun äitini patisti ulos leikkimään, urheilemaan ja touhuamaan. Nykyään kiitän häntä sillä liikunta ja urheilu ovat todella lähellä sydäntäni, vähintään viisi kertaa viikossa tulee tarve hikoilla ja tehdä jotain oman hyvinvoinnin eteen.
Uskaltaisin väittää että kyse ei ole ainakaan minun kohdallani hyvästä tuurista geenilotossa vaan opituista tavoista. Se jokapäiväinen salattikulho päivällisen kyljessä ja toisinaan harmittava kävely kaupunkiin jättivät jälkensä ja tuntuvat nykyäänkin normaaleilta elintavoilta. Jos taas olisin saanut mikropitsaa ja autokyydin niin olisin tottunut niihin ja eläisin vieläkin niiden tapojen ja tottumusten mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt surullista katsottavaa, kun niin moni omanikäisistäni (hieman yli 30 vuotta) on ylipainoisia! Lasten kanssa kun liikkuu perhetapahtumissa, vähemmistöä ovat hoikat vanhemmat ja lapset!
Omassa tuttavaporukassa on äiti samaa ikäluokkaa kuin minä, ja kärsii ylipainon takia nivelrikosta! Tiedostaa tämän, mutta ei saa tiputettua painoa. Ja lapset tulevat perässä. Siis mikä ihmisiä vaivaa? Eikö se oma terveys ja toimintakyky ole minkään arvoista?!
Lause voi päättyä, ja sen on myös suotavaa useammin päättyä, johonkin muuhun välimerkkiin, kuin huutomerkkiin.
Minkäs sille voi, kun asia on selvästi mennyt tunteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt surullista katsottavaa, kun niin moni omanikäisistäni (hieman yli 30 vuotta) on ylipainoisia! Lasten kanssa kun liikkuu perhetapahtumissa, vähemmistöä ovat hoikat vanhemmat ja lapset!
Omassa tuttavaporukassa on äiti samaa ikäluokkaa kuin minä, ja kärsii ylipainon takia nivelrikosta! Tiedostaa tämän, mutta ei saa tiputettua painoa. Ja lapset tulevat perässä. Siis mikä ihmisiä vaivaa? Eikö se oma terveys ja toimintakyky ole minkään arvoista?!
Tulee ilmeisesti sulle yllätyksenä, mutta myös sinä kärsit nivelrikosta. Olet jo vuosia kärsinyt. Kannattaa ottaa selvää asioista, joista aikoo kirjoitella.
Huolehtikaa omista asioistanne ja hankkikaa elämä.
Maailmassa ei ole mitään herkkuja kiinnostavampaa.
Jos näin helpolla addiktio voitaisiin ihmisten mielistä korjata sitä ei olisi olemassakaan. Huvittavaa kuinka kapeakatseisia jotkut ihmiset ovat.