Lue keskustelun säännöt.
Muita hoikkia, joiden mielestä maailmassa on hirveästi ruokaa/herkkuja kiinnostavampaa sisältöä?
22.09.2020 |
Luin Hesarin artikkelin, jossa vaaditaan hiukan karrikoiden valtiota apuun kieltämään epäterveellisten ruokien myyntiä. Ymmärrän, että ruoka on koukuttava asia mutta en voi olla miettimättä sitä, kuinka paljon ihmisillä on aikaa käyttää syömistensä miettimiseen. Minulla on aika kiireinen arki, jossa syöminen on enimmäkseen vain tankkaamista. Eli kylmän rationaalinen valinta sen suhteen, mikä on ateria on nopeasti syötävissä ja samalla kutakuinkin terveellinen.
Jos taas on vapaapäivä, mielenkiintoinen lukeminen/leffa/tekeminen saa unohtamaan pöydällä olevan karkkikulhon ja pakastimessa olevat herkut.
Sosiaaliset ruokailut ovat jo eri asia ja nautin hyvästä ruoasta. Silti hyvän seuran vierellä kalpenee paraskin ruoka-annos jälkiruokineen.
Muita, joilla samanlainen (ja ilmeisesti nykypäivänä outo) asennoituminen ruokaan?
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Toivoisinpa, että nämä, jotka eivät koe ruokaa niin kiinnostavaksi, tajuaisivat, että kyse ei ole heidän omasta valinnastaan ja erinomaisuudestaan. Se on tuuria.
Ihmiset ovat synnynnäisesti erilaisia ja eri tavoin virittyneitä pitämään eri asioista eritasoisesti. Jotkut kokevat humalan mahtavana, toisille se on epämiellyttävää. Toinen voi jäädä koukkuun seksiin, toinen pärjää vaikka kokonaan ilman. Toiset saavat ruuasta merkittävästi enemmän nautintoa kuin toiset. Kyse on geenien säätelemästä aivokemiasta.
Ihminen ei voi kokonaan sanoutua irti ruuasta. Sitä on pakko syödä. Jotkut meistä joutuvat säätelemään jatkuvasti syömistään, mikä on itse asiassa todella raskasta touhua pitkän päälle. Se vie paljon psyykkistä energiaa ja aivokapasiteettia.
Ennen ruokaa oli rajallisesti, eikä varsinkaan energiatiheää ravintoa ollut juuri saatavilla. Lisäksi arki oli fyysisempää ja kalorit kulutettiin lihasvoimin päivän mittaan. Yhteiskunta on mullistunut vain parin sukupolven aikana täysin. Olen keski-ikäinen ja minun isovanhempani ja jopa toinen vanhemmistani elivät lapsuudessaan maailmassa, jossa nälkä oli ainakin silloin tällöin realiteetti. Ruokaa ei saanut niin paljon kuin olisi halunnut.
Olisi ihme, jos ihmisten paino ei olisi noussut nyt, kun tilanne on täysin muuttunut: siirtymät tehdään autolla, ei suksilla, työ on istumista, ei kuokkimista, ja ruokaa, erityisesti sokerista ja rasvaista sellaista, on edullisesti yllin kyllin tarjolla joka paikassa. Itse asiassa on ihme, että on vielä hoikkia ja normaalipainoisia ihmisiä!
Minä tykkään ruoasta, kovasti. En silti syö koko ajan kun se ei ole hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä ettei tilanne herkkuhimoa suhteen ole tasavertainen. Mutta sen ei pitäisi olla tekosyy väistää omaa vastuuta terveydestä ja lihavuudesta!
Mitäs alkoholisti? Hän on addiktoitunut alkoholiin. Pitäisikö vain ymmärtää himoa juomista kohtaan? Tai sama juttu peliriippuvuuvaiselle?
Meillä kaikilla on omat taistelumme ja vastoinkäymisemme. Järkevä ihminen pystyy parantamaan lähtökohtiaan. Kaikki eivät ole hyviä oppijoita tai älykkäitä, silti voi opiskella ja harjoitella.
On typerää ajatella, että kun minun tekee mieli herkkuja aivokemiallisesti heitetään hanskat tiskiin.
Olen itse entinen lihava, ja lihavuus aiheutti paljon vaivoja. Päätin muuttaa ruokavalion terveellisemmäksi ja aloittaa liikunnan.
Kaksi vuotta kamppailin mielitekojen kanssa. Mutta lopulta selätin mieliteot. Aloin kahden vuoden totuttelun jälkeen tottua kasvisvoittoiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Jo lapsuudessa opitut, haitalliset ruokamieltymykset muuttuivat.
Nykyään herkkuruokaani on erilaiset salaatit. Ei enää hampurilaisannos.
Ihminen on kuin rotta, omaa makumieltymystään on mahdollista muuttaa, kaksi vuotta on keskimääräinen aika, jonka jälkeen aito muutos vanhoista tavoista irti pääsemiseksi on tapahtunut.
Minä rakastan seksiä. Seksi on voimakas vietti. Minua houkuttaisi käydä vieraissa mutta koska haluan säilyttää parisuhteen sekä kumppanini luottamuksen, en petä miestäni.
Mikä ihme on ruoassa niin koukuttavaa, että sipsipussi ei saa jäädä lihavalta kaupan hyllyyn ja annoskokoa ei voi säännellä?
Kammottavaa lihavuuden puolustelua sekä itsehillintään liittyvän ongelman hyssyttelyä.
Lihavuus on ensisijaisesti mielenterveyteen liittyvä ongelma. Laittakaa päänne kuntoon! Pahaa tekee seurata julkista keskustelua aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä ettei tilanne herkkuhimoa suhteen ole tasavertainen. Mutta sen ei pitäisi olla tekosyy väistää omaa vastuuta terveydestä ja lihavuudesta!
Mitäs alkoholisti? Hän on addiktoitunut alkoholiin. Pitäisikö vain ymmärtää himoa juomista kohtaan? Tai sama juttu peliriippuvuuvaiselle?
Meillä kaikilla on omat taistelumme ja vastoinkäymisemme. Järkevä ihminen pystyy parantamaan lähtökohtiaan. Kaikki eivät ole hyviä oppijoita tai älykkäitä, silti voi opiskella ja harjoitella.
On typerää ajatella, että kun minun tekee mieli herkkuja aivokemiallisesti heitetään hanskat tiskiin.
Olen itse entinen lihava, ja lihavuus aiheutti paljon vaivoja. Päätin muuttaa ruokavalion terveellisemmäksi ja aloittaa liikunnan.
Kaksi vuotta kamppailin mielitekojen kanssa. Mutta lopulta selätin mieliteot. Aloin kahden vuoden totuttelun jälkeen tottua kasvisvoittoiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Jo lapsuudessa opitut, haitalliset ruokamieltymykset muuttuivat.
Nykyään herkkuruokaani on erilaiset salaatit. Ei enää hampurilaisannos.Ihminen on kuin rotta, omaa makumieltymystään on mahdollista muuttaa, kaksi vuotta on keskimääräinen aika, jonka jälkeen aito muutos vanhoista tavoista irti pääsemiseksi on tapahtunut.
Amen! Ja entisenä syömishäiriöisenä allekirjoitan täysin. Nykyään (ja viimeiset kymmenisen vuotta) tekee mieli syödä hyvin mutta terveellisesti.
Mulla on myös noin.
Ruoka on vain tankkausta, elämä on muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on aina muutosvastarinnasta kun ruoka-herkkuriippuvainen selittää miksi ei pysty terveelliseen ruokavalioon.
Alkoholistikin juo, kunnes antautuu puolustuspuheenvuoroiltaan miksi juo. Kun ihminen myöntää, että kaikki syyt muutokseen on tekosyitä ja vastuun pakoa. Toinen vaihe on nöyryys sille että suostuu muutoksen vaatimaan epämukavuuteen.
Muutos on harvoin helppoa. Se vaatii hyvää motivaatiota, kärsivällisyyttä ja sitkeyttä. Ja hyväksymistä epämukavuudelle, joutuu sietämään harkkuhimoja, mielihalua, ja jopa pientä nälkää, kun totuttelee kohtuullisiin annoskokoihin.
Moni lihava vaan ei halua/jaksa muutosta. Ei haluta kohdata epämukavia asioita ja tehdä töitä muutoksen eteen. Siksi jatkavat näitä tekösyitä jatkaa vanhaa elämäntapaansa.
Taidat ap vähän trollailla. Mutta tartun nyt kumminkin koukkuun.
Kun mietin työpaikallani niitä, jotka kantavat isointa vastuuta ja tekevät pisintä päivää, ovat he lähes poikkeuksetta ainakin hieman ylipainoisia. Eli kyse ei ole siitä, ettei heillä olisi elämässään muuta kiinnostavaa kuin ruoka, vaan juuri päinvastoin. Heillä on elämässään liikaa kaikkea muuta. Liikaa työtä, liikaa stressiä, liikaa velvollisuuksia.
Jos katsotaan 1970-lukua, jolloin ihmiset olivat huomattavasti nykypäivää hoikempia, tärkein tekijä oli se, että heillä oli vähemmän ruokaa. Mutta näkisin tärkeämpänä myös sen, että heillä oli vähemmän kaikkea muutakin. Vähemmän stressiä, vähemmän harrastuksia, vähemmän TV-kanavia. Enemmän unta ja arkiliikuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoitti:
Minä rakastan seksiä. Seksi on voimakas vietti. Minua houkuttaisi käydä vieraissa mutta koska haluan säilyttää parisuhteen sekä kumppanini luottamuksen, en petä miestäni.
Mikä ihme on ruoassa niin koukuttavaa, että sipsipussi ei saa jäädä lihavalta kaupan hyllyyn ja annoskokoa ei voi säännellä?
Kammottavaa lihavuuden puolustelua sekä itsehillintään liittyvän ongelman hyssyttelyä.
Lihavuus on ensisijaisesti mielenterveyteen liittyvä ongelma. Laittakaa päänne kuntoon! Pahaa tekee seurata julkista keskustelua aiheesta.
Olen lukenut sellaisenkin väitteen, että ne, joille ruoka tuottaa suurempaa mielihyvää kuin muille, ovat myös muita alttiimpia seksin tuottamalle mielihyvälle.
Joten se on ihan loogista, että sulle on helppoa pysyä sekä hoikkana että uskollisena. Jollekin toiselle, jolla on sua voimakkaammat vietit, kumpikin on sitten vaikeampaa.
Ei kai täällä kukaan mitään läskeyttä ole puolustellutkaan. On vastattu aloituksen kysymykseen, eli ruokaa kiinnostavampia asioita on paljonkin mutta se ei muuta aivokemiaa eli herkkuja tekee silti mieli. Joten ruokaa joutuu rajoittamaan itseltään, ja sellaista tällaisen ihmisen elämä sitten on.
Tässä tarjotaan siis mahdollisuutta ymmärtää jonkun toisenlaisen ihmisen kertomuksen kautta, kuinka erilaista voi olla eri kehoissa eläminen. Ei sen kummempaa. Ei vaatimuksia tai puolustelua, vain avaavaa keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidat ap vähän trollailla. Mutta tartun nyt kumminkin koukkuun.
Kun mietin työpaikallani niitä, jotka kantavat isointa vastuuta ja tekevät pisintä päivää, ovat he lähes poikkeuksetta ainakin hieman ylipainoisia. Eli kyse ei ole siitä, ettei heillä olisi elämässään muuta kiinnostavaa kuin ruoka, vaan juuri päinvastoin. Heillä on elämässään liikaa kaikkea muuta. Liikaa työtä, liikaa stressiä, liikaa velvollisuuksia.
Jos katsotaan 1970-lukua, jolloin ihmiset olivat huomattavasti nykypäivää hoikempia, tärkein tekijä oli se, että heillä oli vähemmän ruokaa. Mutta näkisin tärkeämpänä myös sen, että heillä oli vähemmän kaikkea muutakin. Vähemmän stressiä, vähemmän harrastuksia, vähemmän TV-kanavia. Enemmän unta ja arkiliikuntaa.
Miksi et vain myönnä että kyse on valinnoista?
Minä itse ennen tein pitkää työpäivää ja haalin vastuita.
Kun tajusin, että tulen ennenpitkää näillä elämäntavoilla (stressi, liikaa töitä, liian vähän unta, liian vähän liikuntaa, huono ruokavalio kun ei ollut aikaa ja voimia syödä terveellisesti vaan mitä nyt sattuu) tulen sairastumaan ja lihomaan edelleen, tajusin että minun on tehtävä muutos!!
Raivarin tilaa; lopetin ylitöiden ja pitkien työpäivien tekemisen, raivarin tilaa ruoanlaitolle ja liikunnalle.
Tänä oli minulta arvovalinta. Valitsin raivata tilaa liikunnalle, terveellisen ruoan valmistamiselle, riittävälle unelle.
Suomessa ei ole ylityöpakko. Telkkarin katselemisen sijaan voi laittaa ruokaa ja liikkua.
Ihmisillä on aikaa katsoa tuntikausia televisiota päivittäin ja roikkua AV:lla???
Tekosyitä sanon minä. Ihminen valitsee itse ajankäyttönsä. Teemme päivittäin asioita joita haluamme tehdä!
Stimulantit kuten metapiri voisivat myös auttaa tähän ylipaino-ongelmaan. Silloin ei tekisi mieli syödä. Amerikassa metapiriä käytetään laihdutuslääkkeenä annoksilla 5-20 mg kolme kertaa päivässä 12-vuotiaasta ylöspäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän historiassa ihmisten elämä ole pyörinyt noin sata kertaa enemmän ruoan ja syömisen ympärillä kuin "nykypäivänä", jos vaikka metsästäjä-keräilijöitä ja maanviljelijöitä miettii. Ehkä tämän historian hahmottaminen voi antaa jotain vihiä siitä, miksi ihmisille ruoka on edelleenkin niin tärkeää, ja suuri mielenkiinnon kohde. Unohda pari kertaa liikaa vuonna 1256 ne nauriit siihen pöydälle kun uppoudut mielummin pilvien katseluun kesätaivaalla, niin syksyllä voitkin olla jo kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat ap vähän trollailla. Mutta tartun nyt kumminkin koukkuun.
Kun mietin työpaikallani niitä, jotka kantavat isointa vastuuta ja tekevät pisintä päivää, ovat he lähes poikkeuksetta ainakin hieman ylipainoisia. Eli kyse ei ole siitä, ettei heillä olisi elämässään muuta kiinnostavaa kuin ruoka, vaan juuri päinvastoin. Heillä on elämässään liikaa kaikkea muuta. Liikaa työtä, liikaa stressiä, liikaa velvollisuuksia.
Jos katsotaan 1970-lukua, jolloin ihmiset olivat huomattavasti nykypäivää hoikempia, tärkein tekijä oli se, että heillä oli vähemmän ruokaa. Mutta näkisin tärkeämpänä myös sen, että heillä oli vähemmän kaikkea muutakin. Vähemmän stressiä, vähemmän harrastuksia, vähemmän TV-kanavia. Enemmän unta ja arkiliikuntaa.
Miksi et vain myönnä että kyse on valinnoista?
Minä itse ennen tein pitkää työpäivää ja haalin vastuita.Kun tajusin, että tulen ennenpitkää näillä elämäntavoilla (stressi, liikaa töitä, liian vähän unta, liian vähän liikuntaa, huono ruokavalio kun ei ollut aikaa ja voimia syödä terveellisesti vaan mitä nyt sattuu) tulen sairastumaan ja lihomaan edelleen, tajusin että minun on tehtävä muutos!!
Raivarin tilaa; lopetin ylitöiden ja pitkien työpäivien tekemisen, raivarin tilaa ruoanlaitolle ja liikunnalle.
Tänä oli minulta arvovalinta. Valitsin raivata tilaa liikunnalle, terveellisen ruoan valmistamiselle, riittävälle unelle.
Suomessa ei ole ylityöpakko. Telkkarin katselemisen sijaan voi laittaa ruokaa ja liikkua.
Ihmisillä on aikaa katsoa tuntikausia televisiota päivittäin ja roikkua AV:lla???
Tekosyitä sanon minä. Ihminen valitsee itse ajankäyttönsä. Teemme päivittäin asioita joita haluamme tehdä!
Lopetit ylitöiden tekemisen ja aloit roikkua av:lla? Ja nyt paasaat meille muille priorisoinnista.
Minulla sentään on pokeria tunnustaa, että ilman noita ylipainoisia vastuunkantajia meidän koko työyhteisömme olisi ongelmissa. He ovat korvaamattoman hyviä työntekijöitä, ehkä juuri siksi että asettavat yhteisen hyvän oman itsensä edelle. En sano että kaikkien pitäisi tehdä niin, mutta mielestäni heitä ei kuitenkaan tarvitsisi kohdella kuin roskaa siksi, että kantavat vastuuta muidenkin edestä.
Ja sanottakoon nyt, että olen itse normaalipainoinen ja tällä hetkellä perhevapaalla, jottei kukaan saa kiusausta mennä henkilökohtaisuuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Raivarin tilaa ruoanlaitolle ja liikunnalle.”
Tuo oli vaan niin hyvin sanottu!
Oon aina ollut hoikka mutta kyllä herkut on maailman parhaita asioita.
Noin kuutena iltana viikosta leivoksia, suklaalevy, sipsiä tai pussi karkkia.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän historiassa ihmisten elämä ole pyörinyt noin sata kertaa enemmän ruoan ja syömisen ympärillä kuin "nykypäivänä", jos vaikka metsästäjä-keräilijöitä ja maanviljelijöitä miettii. Ehkä tämän historian hahmottaminen voi antaa jotain vihiä siitä, miksi ihmisille ruoka on edelleenkin niin tärkeää, ja suuri mielenkiinnon kohde. Unohda pari kertaa liikaa vuonna 1256 ne nauriit siihen pöydälle kun uppoudut mielummin pilvien katseluun kesätaivaalla, niin syksyllä voitkin olla jo kuollut.
Hyvä pointti.
Vasta ohikiitävän hetken ihminen on voinut pitää ruokaa itsestäänselvyytenä ja nytkin vain osassa maailmaa. Ihminen on suurimman osan historiastaan elänyt niin, että koko elämä on käytännössä pyörinyt vain ja ainoastaan ravinnon hommaamisen ympärillä. Niin käy, kun nälkäkuolema uhkaa ja se uhkasi mahdollisesti koko ajan. Esimerkiksi täällä pohjoisessa on koko kesä ja syksy epätoivon vimmalla valmistauduttu talveen keräämällä ruokaa varastoon. Kaikki päivät on raadettu ruuan perässä ja jännitetty sadon kohtaloa ja tehty taikoja ja pidetty uhrimenoja sen turvaamiseksi.
Meillä on edelleen samat aivot kuin luolamiehellä; ne ovat jatkuvasti virittyneet hakemaan ravintoa. Tämä piirre on auttanut meitä selviämään lajina ylipäänsä. Jos emme olisi ruuan perään, jos emme kokisi energiatiheiden ruokien syömistä miellyttäväksi, emme enää olisi täällä.
Vierailija kirjoitti:
Oon aina ollut hoikka mutta kyllä herkut on maailman parhaita asioita.
Noin kuutena iltana viikosta leivoksia, suklaalevy, sipsiä tai pussi karkkia.
Ihanko oikeasti? Minulle tuottaa mielihyvää huomattavasti suklaalevyä enemmän vaikkapa onnellisten kissanpentujen katselu Youtubesta, hyvä seksi, patikointi kauniissa maisemassa, hyvä kirja tai mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä taidenäyttely.
En voisi ikinä seurustella ihmisen kanssa, jolle herkut ovat "maailman parhaita asioita". Ei tosiaankaan tarvitse ihmietellä sitä, miksi maailma on niin raadollinen, sotaisa ja julma paikka. Kuulostat minusta todella, todella yksinkertaiselta ihmiseltä. Sääli, maailmaan tarvitaisiin enemmän rakkautta sekä muut huomioivaa ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon aina ollut hoikka mutta kyllä herkut on maailman parhaita asioita.
Noin kuutena iltana viikosta leivoksia, suklaalevy, sipsiä tai pussi karkkia.Ihanko oikeasti? Minulle tuottaa mielihyvää huomattavasti suklaalevyä enemmän vaikkapa onnellisten kissanpentujen katselu Youtubesta, hyvä seksi, patikointi kauniissa maisemassa, hyvä kirja tai mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä taidenäyttely.
En voisi ikinä seurustella ihmisen kanssa, jolle herkut ovat "maailman parhaita asioita". Ei tosiaankaan tarvitse ihmietellä sitä, miksi maailma on niin raadollinen, sotaisa ja julma paikka. Kuulostat minusta todella, todella yksinkertaiselta ihmiseltä. Sääli, maailmaan tarvitaisiin enemmän rakkautta sekä muut huomioivaa ajattelua.
Luepa uudelleen tuo viimeksi kirjoittamasi virke ja mieti sitten, mitä itse tuot oikeasti maailmaan ja tähän keskusteluun. Vinkki: et ainakaan rakkautta ja muut huomioivaa ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän historiassa ihmisten elämä ole pyörinyt noin sata kertaa enemmän ruoan ja syömisen ympärillä kuin "nykypäivänä", jos vaikka metsästäjä-keräilijöitä ja maanviljelijöitä miettii. Ehkä tämän historian hahmottaminen voi antaa jotain vihiä siitä, miksi ihmisille ruoka on edelleenkin niin tärkeää, ja suuri mielenkiinnon kohde. Unohda pari kertaa liikaa vuonna 1256 ne nauriit siihen pöydälle kun uppoudut mielummin pilvien katseluun kesätaivaalla, niin syksyllä voitkin olla jo kuollut.
Hyvä pointti.
Vasta ohikiitävän hetken ihminen on voinut pitää ruokaa itsestäänselvyytenä ja nytkin vain osassa maailmaa. Ihminen on suurimman osan historiastaan elänyt niin, että koko elämä on käytännössä pyörinyt vain ja ainoastaan ravinnon hommaamisen ympärillä. Niin käy, kun nälkäkuolema uhkaa ja se uhkasi mahdollisesti koko ajan. Esimerkiksi täällä pohjoisessa on koko kesä ja syksy epätoivon vimmalla valmistauduttu talveen keräämällä ruokaa varastoon. Kaikki päivät on raadettu ruuan perässä ja jännitetty sadon kohtaloa ja tehty taikoja ja pidetty uhrimenoja sen turvaamiseksi.
Meillä on edelleen samat aivot kuin luolamiehellä; ne ovat jatkuvasti virittyneet hakemaan ravintoa. Tämä piirre on auttanut meitä selviämään lajina ylipäänsä. Jos emme olisi ruuan perään, jos emme kokisi energiatiheiden ruokien syömistä miellyttäväksi, emme enää olisi täällä.
Ymmärrän mutta miten selität sen, että joka ikinen aamu voitan houkutuksen jäädä peiton alle loikoilemaan? Ihminen on luonnostaan varsin laiska mutta teen työtä jotta minulla olisi varaa ostaa haluamaani ruokaa. Olen opettanut aivoni saamaan mielihyvää siitä, että syön terveellisesti. Nautin, kun teen hyvää itselleni ja muille terveellisen ruoan puitteissa. Olen opetellut tunnistamaan kylläisen (huom, ei ylensyöneen) olon ja nautin myös siitä, että ajatus reippaasta kävelylenkistä heti syömisen jälkeen ei tunnu pahalta.
Syöminen on joillekin ruokariippuvuutta. Siitä on tullut hifistelyn muoto. Viiniharrastajatkin ovat oikeasti alkoholisteja, eihän se alkoholi muuten maistu, mutta se on monille vaikea myöntää. On keksitty tällaisia sosiaalisesti hyväksyttyjä tapoja piilotella näitä riippuvuuksia viini- ja ruoanlaittoharrastuksiin.