Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
***************
Minua ei koskaan pakotettu marjastamaan tai edes mukaan sinne metsään, mutta ihmettelen omien vanhempien pakkoa edelleen kerätä pakastimet täyteen sieniä, mustikoita, puolukoita ja mansikoita. Ne on jo päälle seitsenkymppisiä, mutta varsinkin faija on tuntikausia yksin metsässä, eikä tule takaisin ennen kuin ämpäri on täynnä. Ei ne itsekään metsän antimia valtavasti syö, mutta kun ei voi antaa mädäntyä metsäänkään. Heidän pakastimessaan on varmasti vuosikausia vanhoja marjoja, mut lisää pitää vaan kerätä. Itse pelkään että isä saa joku päivä jonkun kohtauksen yksin metsässä ja löytyy vainajana.
*****************
Äitini lähtiessä palvelutaloon, tyhjensimme pakastimen, vuosikertamarjoja ja raparperia löytyi.
Appivanhempieni lähtiessä palvelutaloon tyhjensimme myös heidän pakastimensa, litrottain marjoja ja hilloja, tölkeittäin koivun mahlaa ja kilotolkulla hirven lihaa. Mitään vuosileimoja ei ollut, nuoremmat naapurit oli 'hyvänhyvyyttään' tuoneet tavaraa pakastimeen.
Kummallekin vuosikausien marjastuksen loput päätyivät koivun juurelle ketun syötäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama, kun pakotettiin marjastamaan niin meni kyllä kauan (yli 30 vuotta!) että aloin käymään itse vapaaehtoisesti marjassa. Siihen asti ostin torilta omille lapsille marjat. Ihan vasta pari vuotta olen itsekin käynyt poimimassa mustikoita, mutta poimurillinen kerrallaan, ei jotain päivän savottaa. Oikeasti se vastenmielisyys mitä joitain töitä kohtaan jää, uskomatonta.
Sama varmaan monilla koululiikunnan kanssa.
Joo tämä hemmetin 70-luvun marjafetissi...marjoja pitää kerätä, paljon ja koko ajan. Ja ehdottomasti vielä jotkut kamalat rytkyt päälle. Itse aina ihailin huoliteltuja ihmisiä ja olisin halunnut pukea marjametsäänkin siistin ulkoilupuvun, ihan omaksi iloksi. Mutta ei, rähjäiset marjastusvaatteet päälle, jotta kokemus riepoisi potenssiin kymmenen. 'Rumat ne vaatteilla koreilee' vissiin...
Muutenkin huoliteltu ihminen oli 'hienostelija'. Äitini sanoi aina, että jos aina näyttää hyvältä, niin juhlissa ei sitten erotu arkiminä. Juhlia oli ehkä yhdet kolmessa vuodessa, joten mitä väliä.
Viikonloput mökillä...heräsin joka hemmetin sunnuntaiaamu siihen, että radiosta luukutettiin jumalanpalvelusta. Mökki oli pieni, joten sitä ei päässyt pakoon. Äiti ei ollut mikään uskovainen sinänsä, mutta en tiedä mikä tämä juttu oli, joku luterilainen synnintunto? Ja miksi sitä radiota piti huudattaa.
Aamuheräämiset viikonloppuisin. Lapsena ja teininä (ja vieläkin) olin kovin aamu-uninen. Jos viikonloppuaamuna nukuin vaikka yhteentoista, äiti tuli herättämään sanoilla *ylös jo, on jo iltapäivä, ei meillä prinsessoja elätetä'. Ymmärrän että pidetään jostain vuorokausirytmistä kiinni, mutta miksi näillä sanoilla?
Syömisen tuputtaminen. Lapsena oli koko ajan siinä normaalin painon ylärajalla, välillä yli rajankin. Tajusin itsekin että pitäisi syödä vähemmän. Niin kotona kuin mummun luona tuputettiin aina ruokaa. Piti ottaa lisää kaikkea, oli sitten soppaa tai pullaa. Jos ei ottanut, niin pahastuttiin, kun ei ollut sitten vissiin hyvää. Tai sitten minun täytyi olla sairas. Sinänsä käsittämätöntä, koska äitini oli nuorena ylipainoinen, olisi luullut ajattelevan paremmin. No nyt aikuisiällä kamppailen jatkuvasti painoni kanssa. Kun on oppinut syömään isoja määriä, on vaikea oppia syömään vähän.
Yhteenvetona voisi sanoa omasta lapsuudesta, että johtui se sitten aikakaudesta tai vanhemmistani, lapsen omaa persoonaa ei paljon arvostettu. Omia arvoja ja tapoja, oli niissä järkeä tai ei, tuputettiin ainoina oikeina. Ketään ei kiinnostanut, mitä lapsi itse ajattelee ja millainen hän oikeasti on. Ei mikään ihme, jos lapsuudesta kumpuavaa huonoa itsetuntoa saa sitten paikkailla koko loppuelämän.
Pitää syödä että jaksaa!
Salaatti, jossa oli kiinankaalia, tomaattia ja kurkkua. Aina.
En osta kiinankaalia ikinä kotiin, vihaan sitä. En keksi mitään ankeampaa kasvista, paitsi ehkä varsiselleri.
Vierailija kirjoitti:
Salaatti, jossa oli kiinankaalia, tomaattia ja kurkkua. Aina.
En osta kiinankaalia ikinä kotiin, vihaan sitä. En keksi mitään ankeampaa kasvista, paitsi ehkä varsiselleri.
Minä keksin, porkkanaraaste kasarityyliin. Kasarityylin porkkanaraaste raastetaan hyvin hienoksi, sellaisiksi hiuksiksi, ei lastuiksi niin kuin nykyään näkee joskus. En kyllä pidä porkkanoista muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salaatti, jossa oli kiinankaalia, tomaattia ja kurkkua. Aina.
En osta kiinankaalia ikinä kotiin, vihaan sitä. En keksi mitään ankeampaa kasvista, paitsi ehkä varsiselleri.
Minä keksin, porkkanaraaste kasarityyliin. Kasarityylin porkkanaraaste raastetaan hyvin hienoksi, sellaisiksi hiuksiksi, ei lastuiksi niin kuin nykyään näkee joskus. En kyllä pidä porkkanoista muutenkaan.
Huh, johan tulvahti mieleen nämä maut. Kiinankaalista tehtyä salaattia, jossa myös se h***etin kitkerä kanta on mukana. Just toi superhienoksi raastettu porkkanaraaste. Eikö pidä unohtaa, että kumpaankin voi laittaa piristykseksi sekaan (mutta ihan vain hieman!) yhtä seuraavista: puolukat, rusinat tai ananaspalat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salaatti, jossa oli kiinankaalia, tomaattia ja kurkkua. Aina.
En osta kiinankaalia ikinä kotiin, vihaan sitä. En keksi mitään ankeampaa kasvista, paitsi ehkä varsiselleri.
Minä keksin, porkkanaraaste kasarityyliin. Kasarityylin porkkanaraaste raastetaan hyvin hienoksi, sellaisiksi hiuksiksi, ei lastuiksi niin kuin nykyään näkee joskus. En kyllä pidä porkkanoista muutenkaan.
Ai että, porkkanaraasteen kruunaa se porkkanaliemi joka valuu kulhon pohjalle hienoksi raastetusta silpusta ja sitten jos sitä lientä eksyy lautaselle se vetistää koko muun ruoan.
Vaateostokset. Yksi karseimmista 80-luvun lapsuuden jutuista.
Äidillä on selkeä visio, mitä tarvitaan. Ja sehän alkaa aina juhla- tai koulu- *jotain*.
"Katsotaan sulle koulupaita. Tarttet juhlahousut." Sitten sovitetaan ja sovitetaan, mitä karseampi vaate, sen parempi.
Seuraavana on huokailu sen puolesta, paljonko nää maksaa. "Kyllä tänkin rahan ois voinu käyttää johonkin muuhun..." Mutta mihin tarkkaan ottaen, sitä en koskaan saanut selville.
Paras on vielä edessä. Tietysti vaatteet lyhennetään itse. Siinä ei ollutkaan mikään pieni työmaa, koska äitini mielestä mikään hänen tekemänsä lyhennys ei ollut tarpeeksi hyvä. Eikun purkamaan ja tekemään uudeksi. "Sehän on ihan vinossa, miten siinä nyt noin..." Tarkkasilmäinen äiti huomasi, että hänen lyhentämänsä vaate poikkeaa millin sadasosan jostain kohdasta ja eihän sellainen käy. Kun homma on valmis, vaate menee kaappiin odottamaan sopivaa tilaisuutta.
Nykyään käytän vain sellaisia vaatekauppoja, joista saa lyhennyspalvelun samasta paikasta. Maksaa mitä maksaa, mutta ei ainakaan tarvitse eläytyä enää noihin tilanteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että lapsille oltiin selvästi vihaisia siitä kun heistä oli aikuisille vaivaa. Esimerkiksi se, että joku meistä sairastui ja äiti joutui jäämään pois töistä hoitamaan lasta kotiin niin hän osoitti lapselle selvästi että häntä harmittaa kun työpaikalla ei meinata hyväksyä sitä että joku työntekijä on pois sen takia että lapsi on sairas ja että hän pelkää menettävänsä työpaikkansa koska on töistä pois. Selvästi se työpaikka oli hänelle tärkeämpi kuin lapset. Tai kun minä olin 6-vuotiaana sen verran vakavasti sairas että olin useamman viikon sairaalassa, niin vanhemmat olivat vihaisia kun siitä on vaivaa käydä päivittäin katsomassa minua ja että siitä tulee iso lasku jälkeenpäin kun olen sairaalassa.
Ehkä tarkoituksena oli opettaa ymmärrystä rahasta, mutta vaatteita ostettaessa tunsin aina olevani taakka äidin selostaessa jokaisen halpaketjusta ostetun vaatteen jälkeen, miten tämäkin paita vei x prosentin hänen palkastaan. Samoin tanssiesityksiin ei joko tultu tai jos tultiin, minulle jäi aina tunne siitä miten vaivalloista osallistuminen on. En tunnista vanhemmilta ilmiötä, missä puhtaasta ilahduttamisen ilosta hankittaisiin jotain uutta (välttämättömästä puhumattakaan) tai oltaisiin innoissaan tulossa katsomaan lapsen tanssiesityksiä. Kaikki tuntui aina hirveän vaivalloiselta enkä siksi edelleenkään käänny vanhempieni puoleen mikäli tarvitsen apua, ellei ole tosi kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salaatti, jossa oli kiinankaalia, tomaattia ja kurkkua. Aina.
En osta kiinankaalia ikinä kotiin, vihaan sitä. En keksi mitään ankeampaa kasvista, paitsi ehkä varsiselleri.
Minä keksin, porkkanaraaste kasarityyliin. Kasarityylin porkkanaraaste raastetaan hyvin hienoksi, sellaisiksi hiuksiksi, ei lastuiksi niin kuin nykyään näkee joskus. En kyllä pidä porkkanoista muutenkaan.
Porkkanaraaste, ja rusinoita joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3+1+1 kirjoitti:
***************
Minua ei koskaan pakotettu marjastamaan tai edes mukaan sinne metsään, mutta ihmettelen omien vanhempien pakkoa edelleen kerätä pakastimet täyteen sieniä, mustikoita, puolukoita ja mansikoita. Ne on jo päälle seitsenkymppisiä, mutta varsinkin faija on tuntikausia yksin metsässä, eikä tule takaisin ennen kuin ämpäri on täynnä. Ei ne itsekään metsän antimia valtavasti syö, mutta kun ei voi antaa mädäntyä metsäänkään. Heidän pakastimessaan on varmasti vuosikausia vanhoja marjoja, mut lisää pitää vaan kerätä. Itse pelkään että isä saa joku päivä jonkun kohtauksen yksin metsässä ja löytyy vainajana.
*****************
Äitini lähtiessä palvelutaloon, tyhjensimme pakastimen, vuosikertamarjoja ja raparperia löytyi.
Appivanhempieni lähtiessä palvelutaloon tyhjensimme myös heidän pakastimensa, litrottain marjoja ja hilloja, tölkeittäin koivun mahlaa ja kilotolkulla hirven lihaa. Mitään vuosileimoja ei ollut, nuoremmat naapurit oli 'hyvänhyvyyttään' tuoneet tavaraa pakastimeen.
Kummallekin vuosikausien marjastuksen loput päätyivät koivun juurelle ketun syötäväksi.
Mun vanhemmilla on pari krt tullut sähkökatkos.
On ollut max pari pv, ovat pysyneer jäässä.
Mä, jo varmaan 10 v sitten, aloin pyytää marjoja.
Jouluna otetaan 5 !!!!! kylmälaukkua mukaan ja ne on ihan täynnä paluussa marjoja, sieniä jne.
Ihan kiva. Viedään aina kunnon joululahjat, ei tarvii luulla ilmaiseksi otetaan.
Nyt jo äiti tyhjentää arkkupakastimen juhannukseksi
Vierailijaaa172 kirjoitti:
Täällä muutkin on maininneet ylipäätään tuon kireän tunnelman, se oli minun lapsuuttani myös. Mistään ei puhuttu eikä tunteita saanut näyttää, mutta silti ilmassa leijui vaikka sun mitä pelottavaa ja sanoittamatonta. Tämä on ollut mielestäni pahinta.
Munkkivuori-TV-sarjassa on tavoitettu lähes käsittämättömän hyvin tämä 70-80-luvun suomalaisten lapsiperheiden kotien kireä ja puhumaton tunnelma. Siinä tosin tapahtuu aivan oikeasti tosi hirveitä asioita, mutta se tunnelma on täsmälleen samanlainen kuin oli esim. omassa tavallisessa kodissani, jossa ei tapahtunut. Lapsista oikein huokuu sellainen tukahtunut halu sanoa aikuisille, että kertokaa nyt mistä tässä kaikessa on nytkin kysymys, kyllä me kestämme sen.
Ja toisaalta siinä on keskeisesti mukana myös se nykynäkökulmasta epälooginen seikka, että puhelimettomat lapset saivat olla valvomatta ja vanhempien kanssa viestimättä päivät pitkät, ja sitten kuitenkin olivat vanhempien tahdolle alisteisia paljon voimakkaammin kuin nykyään. Juuri tämä "tottelet tai itket ja tottelet" -meininki, josta moni on puhunut. Hämmästelin todella sitä, miten hyvin lapsinäyttelijät, joiden täytyy iästään päätellen olla syntyneitä suunnilleen tyyliin 2006-2008, tavoittivat omien vanhempiensa sukupolven elämän lapsuuden tunnelman, jonka täytyy olla heille täydellisen vieras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
70-luvun lapsena oppi kestämään tylsyyttä, etenkin kesäisin mökillä.
Ei ollut kännyköitä eikä nettiä, ei edes lankapuhelinta. Mustavalkoteevee, josta katsottiin iltaisin uutiset ja siinä se. Muina aikoina sitä ei saanut avata eikä sieltä juuri mitään olisi tullutkaan.
Ei muuta tekemistä käytännössä kuin tuijottaminen seinään ja istuminen pihalla. Viikon välein käytiin kylässä jossain vanhojen ihmisten luona. Tätä kaksi kuukautta joka kesä.
Me urheiltiin.
Heitettiin yksi kesä pesäpalloa. Kinuttiin koko kevät räpylöitä ja muistan, kun opettaja opetti miten pesäpalloa heitetään.
Yhtenä syksynä innostuin jalkapallosta ja koko kesä yritin pomputtaa ilmassa ja sitten potkin tyhjään maaliin, joka oli tehty koivuista.
Mä vaan kyllästyin. Jis 10 viikkoa treenaa pikkusiskon kanssa tai yksin, ei se kivaa ollut.
Olin tällaisellä työpaikan vaihdossa ennen koronaa Italiassa ja heillä oli liikuntapäivä. Mut laitettiin jalkapalloa pelaamaan. Siinä miehet katsoi, kun 2 kesän aktiivitreeneillä voitin. Aina, kun pääsin maalin edustalle, tein maalin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvun lapsena oppi kestämään tylsyyttä, etenkin kesäisin mökillä.
Ei ollut kännyköitä eikä nettiä, ei edes lankapuhelinta. Mustavalkoteevee, josta katsottiin iltaisin uutiset ja siinä se. Muina aikoina sitä ei saanut avata eikä sieltä juuri mitään olisi tullutkaan.
Ei muuta tekemistä käytännössä kuin tuijottaminen seinään ja istuminen pihalla. Viikon välein käytiin kylässä jossain vanhojen ihmisten luona. Tätä kaksi kuukautta joka kesä.
Me urheiltiin.
Heitettiin yksi kesä pesäpalloa. Kinuttiin koko kevät räpylöitä ja muistan, kun opettaja opetti miten pesäpalloa heitetään.
Yhtenä syksynä innostuin jalkapallosta ja koko kesä yritin pomputtaa ilmassa ja sitten potkin tyhjään maaliin, joka oli tehty koivuista.Mä vaan kyllästyin. Jis 10 viikkoa treenaa pikkusiskon kanssa tai yksin, ei se kivaa ollut.
Olin tällaisellä työpaikan vaihdossa ennen koronaa Italiassa ja heillä oli liikuntapäivä. Mut laitettiin jalkapalloa pelaamaan. Siinä miehet katsoi, kun 2 kesän aktiivitreeneillä voitin. Aina, kun pääsin maalin edustalle, tein maalin
Kyllä mekin urheiltiin, mutta ei landella.
35 kilometriä lähimpään kauppaan, ei muuta seuraa kuin mutsi ja faija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käytä ruokana keitettyjä perunoita, niitä oli AINA lapsuudessa: ei riisiä, ei pastaa jne. Kuoriperunat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailijaaa172 kirjoitti:
Täällä muutkin on maininneet ylipäätään tuon kireän tunnelman, se oli minun lapsuuttani myös. Mistään ei puhuttu eikä tunteita saanut näyttää, mutta silti ilmassa leijui vaikka sun mitä pelottavaa ja sanoittamatonta. Tämä on ollut mielestäni pahinta.
Munkkivuori-TV-sarjassa on tavoitettu lähes käsittämättömän hyvin tämä 70-80-luvun suomalaisten lapsiperheiden kotien kireä ja puhumaton tunnelma. Siinä tosin tapahtuu aivan oikeasti tosi hirveitä asioita, mutta se tunnelma on täsmälleen samanlainen kuin oli esim. omassa tavallisessa kodissani, jossa ei tapahtunut. Lapsista oikein huokuu sellainen tukahtunut halu sanoa aikuisille, että kertokaa nyt mistä tässä kaikessa on nytkin kysymys, kyllä me kestämme sen.
Ja toisaalta siinä on keskeisesti mukana myös se nykynäkökulmasta epälooginen seikka, että puhelimettomat lapset saivat olla valvomatta ja vanhempien kanssa viestimättä päivät pitkät, ja sitten kuitenkin olivat vanhempien tahdolle alisteisia paljon voimakkaammin kuin nykyään. Juuri tämä "tottelet tai itket ja tottelet" -meininki, josta moni on puhunut. Hämmästelin todella sitä, miten hyvin lapsinäyttelijät, joiden täytyy iästään päätellen olla syntyneitä suunnilleen tyyliin 2006-2008, tavoittivat omien vanhempiensa sukupolven elämän lapsuuden tunnelman, jonka täytyy olla heille täydellisen vieras.
Munkkivuori-sarja ei ole televisiosarja koska sitä ei ole esitetty televisiossa.
Se on julkaistu netissä. Haluaisin kyllä että se esitettäisiin televisiossa.
"luulit" onhan se hävyttömän kallista n.10e/kg
Te mökillä olemisesta valittajat: eikö teillä ollut mielikuvitusta?
Oli meidänkin mökillä tylsää ja puita kannettiin, mutta siinä juuri opittiin samalla saunan lämmitys ym. Sisarusten kanssa rakennettiin majaa metsään, uitiin, soudettiin, kerättiin marjoja, ongittiin(saamatta koskaan mitään) ym ym. Myös vanhoja lastenkirjoja tai Aku-Ankkoja luettiin.
En osaisi enää valittaa siitä aikuisena, että kun laiturinnokassa jouduin joskus tylsistyneenä istumaan koska ajattelen, että oikeasti nuo kesät mökillä rakensivat meille lapsille arvokasta henkistä pääomaa. Puiden kantaminen ja ulko wc:ssa käyminen eivät aiheuttaneet terapioitavia traumoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailijaaa172 kirjoitti:
Täällä muutkin on maininneet ylipäätään tuon kireän tunnelman, se oli minun lapsuuttani myös. Mistään ei puhuttu eikä tunteita saanut näyttää, mutta silti ilmassa leijui vaikka sun mitä pelottavaa ja sanoittamatonta. Tämä on ollut mielestäni pahinta.
Munkkivuori-TV-sarjassa on tavoitettu lähes käsittämättömän hyvin tämä 70-80-luvun suomalaisten lapsiperheiden kotien kireä ja puhumaton tunnelma. Siinä tosin tapahtuu aivan oikeasti tosi hirveitä asioita, mutta se tunnelma on täsmälleen samanlainen kuin oli esim. omassa tavallisessa kodissani, jossa ei tapahtunut. Lapsista oikein huokuu sellainen tukahtunut halu sanoa aikuisille, että kertokaa nyt mistä tässä kaikessa on nytkin kysymys, kyllä me kestämme sen.
Ja toisaalta siinä on keskeisesti mukana myös se nykynäkökulmasta epälooginen seikka, että puhelimettomat lapset saivat olla valvomatta ja vanhempien kanssa viestimättä päivät pitkät, ja sitten kuitenkin olivat vanhempien tahdolle alisteisia paljon voimakkaammin kuin nykyään. Juuri tämä "tottelet tai itket ja tottelet" -meininki, josta moni on puhunut. Hämmästelin todella sitä, miten hyvin lapsinäyttelijät, joiden täytyy iästään päätellen olla syntyneitä suunnilleen tyyliin 2006-2008, tavoittivat omien vanhempiensa sukupolven elämän lapsuuden tunnelman, jonka täytyy olla heille täydellisen vieras.
Munkkivuori-sarja ei ole televisiosarja koska sitä ei ole esitetty televisiossa.
Se on julkaistu netissä. Haluaisin kyllä että se esitettäisiin televisiossa.
Juuri muutama päivä sitten kuitenkin uutisoitiin, kuinka se sai neljä palkintoa "perjantai-iltana järjestetyssä Kultainen Venla -gaalassa, jossa juhlittiin vuoden 2022 parhaita suomalaisia televisio-ohjelmia ja niiden tekijöitä".
Nelonen on ollut mukana tuottamassa, joten eiköhän se siellä (ja Ruudussa) tulla näkemään pienellä viiveellä.
No tavallaan...uskonnolliseen perusasenteeseen elämässä, ei nyt suoranaisesti mihinkään uskonnollisuuteen.
Esimerkiksi munkin vanhemmat olivat syntyneet 1930-luvulla...he olivat eri aikakauden ihmisiä vähän joka asiassa, musiikkikielteisyys oli vain yksi.
Isäni esimerkiksi nyppi voileivistä ja hampurilaisesta aina tomaattisiivun pois.
Tomaatti oli liian eksoottista. Luukuta tällaisille nyt sitten jotain rokkia, tai mitään kevyttä musiikkia.
Se muutos minkä me X-polviset olemme käyneet läpi...
Nyt woket ja vaikka mitä, ja vanhemmille tomaatti oli extremeä.