Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Tuo 90-luvun alkupuolen lapsien kokemukset kireästä tunnelmasta taitaa valitettavasti johtua siitä syvästä talous taantumasta, sen henkisiä haavoja maksetaan vielä monia vuosia. Itselläni varmaan tuon taantuman seurauksena biologinen klo heräsi unesta 35 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Yksi suurin asia on tunteista puhumisen puuttuminen. Niitä ei paljon saanut edes näyttää. Ainakaan kielteisiä. Olin vähän ujo lapsi. Olisin monesti tarvinnut rohkaisua ja sitä, että oltaisiin puhuttu asioista. Sen sijaan sain sitten haukut jos epäonnistuin. Tämä sai vaan miellyttämään vanhempia entistä enemmän. Kaikki vaikeat jutut kuten kiusaaminen jäivät käsittelemättä. Olin nuorena yksinäinen ja olen edelleen. Mitään ns "normaalia" elämää en ole lapsuuden jälkeen elänyt. En käynyt nuorena oikeastaan missään ja olin vaan kotona. Muutama vanhempien valitsema harrastus yhtä lukuunottamatta. Muuten en tavannut ketään ihmisiä ja olin koulussa aina yksin. Kuitenkaan tästäkään asiasta ei puhuttu. Heille oli ihan ok, että vietin nuoruuteni niin. Eivät vaivanneet päätään sillä kaikella. Nyt aikuisena sitten pitäisi olla se rohkein ja pärjätä hyvin. Isä varsinkin painostaa esim koulutusjuttujen kanssa. Ei tajua etten voi esim sosiaaliseen ammattiin opiskella, kun en pärjää niissä tilanteissa. Olisi liian jännittävää se kaikki stressaisin paljon. Sitten onkin vaikeaa löytää omaa alaa, kun vielä huono lukiotodistuskin. Tämä kaikki saa olon, että olen ihan arvoton, kun ei ole ammattia ja työkokemusta. Isäni odottaa, että pärjään hyvin ja en tavallaan olo kokonainen hänen silmissään ilman sitä kaikkea. Kumpikaan vanhempi ei tavallaan tunne minua. Eivät osaa kertoa minusta paljon mitään. Ovat vaan yrittäneet tehdä minusta haluamansa kaltaisen, mutta kun se ei onnistunut niin eivät viitsineet tutustua todelliseen persoonaani. Mikäli minulla sellainen vielä tämän kaiken alla on. Itkeminen on myös meillä ihan ihmeellisen vaikea asia. Saa aikaan raivoa ja ihmettelyä sekä mitä siinä poraat kysymyksen. Itkeminen on siis ärsyttävää poraamista heidän mielestään. Joskus mietin, että elämäni olisi varmasti ollut aina vaikeaa, mutta tämä kaikki on tehnyt siitä vielä raskaampaa.

😭  Voimia!

 

Se, että kesällä oltiin melko alkeellisissa oloissa mökillä, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Sinne oli melko pitkä matka ja aika tuli meillä lapsilla väkisin tylsäksi, mutta kun valitimme siitä niin vanhemmat suuttuivat. Myös mökillä aika tuli pitkäksi koska siellä ei ollut juuri mitään tekemistä, koska leluja ja esimerkiksi kirjoja ei ollut tilan puutteen vuoksi oikein mahdollista pakata mukaan. Mökki oli melko pieni, joten aikaa piti viettää melko paljon ulkona ja meidät myös komennettiin moniin töihin kuten kantamaan vettä ja puita, lämmittämään saunaa, mukaan metsään poimimaan sieniä ja marjoja ja vanhemmiten myös hakkaamaan halkoja. Sähkö oli, mutta sitä käytettiin vain ruoan valmistukseen ja jääkaapin pitämiseen kylmänä, mökki lämmitettiin puilla ja se oli kova työ saada tarpeeksi polttopuita. Oikeasti ei ollut oikein kivaa olla siellä kun piti esimerkiksi nukkua melko ahtaasti, mennä yöllä ulos vessaan, ei ollut kunnolla ajanvietettä ja peseytyminenkin oli melko haasteellista kun ei ollut esimerkiksi suihkua. En tiedä, että mikä hinku se oli raahata 4 lasta sinne mökille vähintään joka viikonloppu ja joskus pitemmäksikin aikaa sellaisiin melko ahtaisiin ja alkeellisiin oloihin, kun kaupungissa olisi kuitenkin ollut niin paljon helpompaa. Siellä kun ei olisi tarvinnut vaikka nuorimman vaippoja vaihtaa ja peppua pestä saunassa ilman juoksevaa vettä tai lapsien nukkua vieri vieressä kun yleensä nukuimme omissa huoneissa.

Vierailija kirjoitti:

Punaiset viinimarjat, niiden kerääminen ja mehunkeitto. Kuka niistä tykkää?

Meillä ei kerätty punaisia viinimarjoja, mutta kaikkia muita kyllä; mustikoita, mansikoita, puolukoita, sieniä. Minut on monta kertaa ala-asteikäisenä viety pakolla metsään ja huudettu, kun tulosta ei tule. Myös naurettu, kun laitoin väärät kengät (lenkkarit) jalkaan enkä kumisaappaita. Tämä silloin, kun olin kahdeksan.

Voin kertoa, että en ole teini-iän jälkeen marjastanut kertaakaan, koko homma oli niin epämukavaa ja siihen suhtauduttiin kiihkomielisesti. Nykyään saan äidiltäni haukut, että sinne ne mustikat mätänee metsään, kun sinä et marjasta, koska olet noin laiska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Punaiset viinimarjat, niiden kerääminen ja mehunkeitto. Kuka niistä tykkää?

Meillä ei kerätty punaisia viinimarjoja, mutta kaikkia muita kyllä; mustikoita, mansikoita, puolukoita, sieniä. Minut on monta kertaa ala-asteikäisenä viety pakolla metsään ja huudettu, kun tulosta ei tule. Myös naurettu, kun laitoin väärät kengät (lenkkarit) jalkaan enkä kumisaappaita. Tämä silloin, kun olin kahdeksan.

Voin kertoa, että en ole teini-iän jälkeen marjastanut kertaakaan, koko homma oli niin epämukavaa ja siihen suhtauduttiin kiihkomielisesti. Nykyään saan äidiltäni haukut, että sinne ne mustikat mätänee metsään, kun sinä et marjasta, koska olet noin laiska.

Olen näin aikuisena yllättynyt siitä, kuinka moni ikätoverinikin käy marjametsällä ja tykkää hommasta. Itse olen sanonut, että en poimi marjan marjaa, ilomielin maksan jollekulle, joka ne poimii. Oli sellaista pakkoa lapsena; kouraan 10 litran ämpäri ja takaisin ei ole tulemista ennenkuin se on täysi. Ja mitään poimureitahan ei todellakaan ollut, korkeintaan isällä, ja meidän muksujen piti sitten ne yksittäiset marjat sieltä näperrellä. Oli aina tosi masentavaa katsoa ämpäriin, kun tuntui, että edes pohja ei ihan äkkiä peittynyt. Mummon kanssa taas oli kiva mennä, kun mentiin jonkun pakasterasian kanssa ja kerättiin aina sen verran., että piirakka saatiin :). 

70-luvun lapsena oppi kestämään tylsyyttä, etenkin kesäisin mökillä.

Ei ollut kännyköitä eikä nettiä, ei edes lankapuhelinta. Mustavalkoteevee, josta katsottiin iltaisin uutiset ja siinä se. Muina aikoina sitä ei saanut avata eikä sieltä juuri mitään olisi tullutkaan.

Ei muuta tekemistä käytännössä kuin tuijottaminen seinään ja istuminen pihalla. Viikon välein käytiin kylässä jossain vanhojen ihmisten luona. Tätä kaksi kuukautta joka kesä.

Minulla sama, kun pakotettiin marjastamaan niin meni kyllä kauan (yli 30 vuotta!) että aloin käymään itse vapaaehtoisesti marjassa. Siihen asti ostin torilta omille lapsille marjat. Ihan vasta pari vuotta olen itsekin käynyt poimimassa mustikoita, mutta poimurillinen kerrallaan, ei jotain päivän savottaa. Oikeasti se vastenmielisyys mitä joitain töitä kohtaan jää, uskomatonta. 

Sama varmaan monilla koululiikunnan kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

En ikinä aloita huutamalla ja raivoamalla lapsilleni, kun tekevät jotain väärää. Äitini aloitti aina raivoamalla, mikä teki minusta pelokkaan enkä uskaltanut myöntää virheitäni tai pyytää apua, koska pelkäsin tulla huudetuksi. Omille lapsilleni kerron, että voivat tulla luokseni puhumaan olipa asia mitä tahansa ja selvitämme sen läpi yhdessä. Haluan, että lapseni luottavat minuun. Tähän asti onnistunut hyvin.

Sama kokemus minulla. Lapsena virheiden tekemisestä rangaistiin, ja niiden älyttömien reaktioiden pelossa sitä oppi valehtelemaan ja piilottelemaan ja varsinkin olemana kertomatta mielipiteitään vanhemmilleen ja muille aikuisille. Minulla kesti todella pitkälle aikuisikään, ennen kuin ymmärsin, että saan jo kertoa omat ajatukseni ääneen. Kävin sitten terapiassa purkamassa niitä tuntoja, mitä en vanhemmilleni koskaan saanut kertoa.

Omalle lapselleni olen monesti luvannut, että oli tilanne mikä tahansa, äidille voi aina kertoa ongelmista ja äiti auttaa selvittämään. Ettei ole niin vaikeaa asiaa, etteikö siitä voisi puhua ja siihen pyytää apua. Lapseni onkin taitava kyselemään ja monta kertaa päivässä selitän hänelle sanojen merkityksiä ja maailman ilmiöitä. Joihinkin asioihin joutuu toteamaan, että "tää on vähän vanhempien asia", mutta kaikesta voidaan keskustella asiallisesti. En käsitä, miksi omat vanhempani reagoivat (edelleen) kaikkeen niin kielteisesti, vähättelevästi ja ankarasti. Siinä missä itse opin, ettei aikuisia saa häiritä, oma lapseni on oppinut, että aikuiset opettavat ja selittävät mielellään.

Vierailija kirjoitti:

Musikki oli kielletty. Kaikki musiikki. Sekä kotona että pitkillä automatkoilla mökille.

500km autossa ja radio pysyi kiinni. Kasarilla ei ollut kännyköitä eikä nettiä.

Ainoa huvi laskea puhelinpylväitä hiljaisessa autossa. Radio kiinni ja kukaan ei puhu.

Sitten pysähdyttiin syömään eväitä. Valmiin ruuan ostajat olivat huonoja ihmisiä.

Liittyykö tämä johonkin uskontoon? Jostain toisestakin viestistä bongasin että (mm) musiikki on ollut tabu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama, kun pakotettiin marjastamaan niin meni kyllä kauan (yli 30 vuotta!) että aloin käymään itse vapaaehtoisesti marjassa. Siihen asti ostin torilta omille lapsille marjat. Ihan vasta pari vuotta olen itsekin käynyt poimimassa mustikoita, mutta poimurillinen kerrallaan, ei jotain päivän savottaa. Oikeasti se vastenmielisyys mitä joitain töitä kohtaan jää, uskomatonta. 

Sama varmaan monilla koululiikunnan kanssa. 

Joo tämä hemmetin 70-luvun marjafetissi...marjoja pitää kerätä, paljon ja koko ajan. Ja ehdottomasti vielä jotkut kamalat rytkyt päälle. Itse aina ihailin huoliteltuja ihmisiä ja olisin halunnut pukea marjametsäänkin siistin ulkoilupuvun, ihan omaksi iloksi. Mutta ei, rähjäiset marjastusvaatteet päälle, jotta kokemus riepoisi potenssiin kymmenen. 'Rumat ne vaatteilla koreilee' vissiin...

Muutenkin huoliteltu ihminen oli 'hienostelija'. Äitini sanoi aina, että jos aina näyttää hyvältä, niin juhlissa ei sitten erotu arkiminä. Juhlia oli ehkä yhdet kolmessa vuodessa, joten mitä väliä.

Viikonloput mökillä...heräsin joka hemmetin sunnuntaiaamu siihen, että radiosta luukutettiin jumalanpalvelusta. Mökki oli pieni, joten sitä ei päässyt pakoon. Äiti ei ollut mikään uskovainen sinänsä, mutta en tiedä mikä tämä juttu oli, joku luterilainen synnintunto? Ja miksi sitä radiota piti huudattaa.

Aamuheräämiset viikonloppuisin. Lapsena ja teininä (ja vieläkin) olin kovin aamu-uninen. Jos viikonloppuaamuna nukuin vaikka yhteentoista, äiti tuli herättämään sanoilla *ylös jo, on jo iltapäivä, ei meillä prinsessoja elätetä'. Ymmärrän että pidetään jostain vuorokausirytmistä kiinni, mutta miksi näillä sanoilla?

Syömisen tuputtaminen. Lapsena oli koko ajan siinä normaalin painon ylärajalla, välillä yli rajankin. Tajusin itsekin että pitäisi syödä vähemmän. Niin kotona kuin mummun luona tuputettiin aina ruokaa. Piti ottaa lisää kaikkea, oli sitten soppaa tai pullaa. Jos ei ottanut, niin pahastuttiin, kun ei ollut sitten vissiin hyvää. Tai sitten minun täytyi olla sairas. Sinänsä käsittämätöntä, koska äitini oli nuorena ylipainoinen, olisi luullut ajattelevan paremmin. No nyt aikuisiällä kamppailen jatkuvasti painoni kanssa. Kun on oppinut syömään isoja määriä, on vaikea oppia syömään vähän.

Yhteenvetona voisi sanoa omasta lapsuudesta, että johtui se sitten aikakaudesta tai vanhemmistani, lapsen omaa persoonaa ei paljon arvostettu. Omia arvoja ja tapoja, oli niissä järkeä tai ei, tuputettiin ainoina oikeina. Ketään ei kiinnostanut, mitä lapsi itse ajattelee ja millainen hän oikeasti on. Ei mikään ihme, jos lapsuudesta kumpuavaa huonoa itsetuntoa saa sitten paikkailla koko loppuelämän.

En ole koskaan käynyt oopperassa ja olen sinua lähes puolet vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

70-luvun lapsena oppi kestämään tylsyyttä, etenkin kesäisin mökillä.

Ei ollut kännyköitä eikä nettiä, ei edes lankapuhelinta. Mustavalkoteevee, josta katsottiin iltaisin uutiset ja siinä se. Muina aikoina sitä ei saanut avata eikä sieltä juuri mitään olisi tullutkaan.

Ei muuta tekemistä käytännössä kuin tuijottaminen seinään ja istuminen pihalla. Viikon välein käytiin kylässä jossain vanhojen ihmisten luona. Tätä kaksi kuukautta joka kesä.

Minä luin kirjoja, eikä ollut ikinä tylsää. Kirjastoautosta tai kirjastosta lainasin. Olen yhä kuusikymppisenä kirjojen suurkuluttaja. Luen ja kuuntelen niitä. 

Minä kyllä kerään marjoja ja sieniä, ja minusta se on ihan hyvä perinne. Nykyään kai sitten ostetaan ylikallita maapallon toiselta puolelta raahattuja hedelmiä vain.

Minä aloitin kouluni v. -70. Äidilläni ei ole vielä yli 80 vuotiaana tekareita. Ihan hyvä hammashoito oli ainakin stadissa ei mitään moitittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama, kun pakotettiin marjastamaan niin meni kyllä kauan (yli 30 vuotta!) että aloin käymään itse vapaaehtoisesti marjassa. Siihen asti ostin torilta omille lapsille marjat. Ihan vasta pari vuotta olen itsekin käynyt poimimassa mustikoita, mutta poimurillinen kerrallaan, ei jotain päivän savottaa. Oikeasti se vastenmielisyys mitä joitain töitä kohtaan jää, uskomatonta. 

Sama varmaan monilla koululiikunnan kanssa. 

Joo tämä hemmetin 70-luvun marjafetissi...marjoja pitää kerätä, paljon ja koko ajan. Ja ehdottomasti vielä jotkut kamalat rytkyt päälle. Itse aina ihailin huoliteltuja ihmisiä ja olisin halunnut pukea marjametsäänkin siistin ulkoilupuvun, ihan omaksi iloksi. Mutta ei, rähjäiset marjastusvaatteet päälle, jotta kokemus riepoisi potenssiin kymmenen. 'Rumat ne vaatteilla koreilee' vissiin...

Muutenkin huoliteltu ihminen oli 'hienostelija'. Äitini sanoi aina, että jos aina näyttää hyvältä, niin juhlissa ei sitten erotu arkiminä. Juhlia oli ehkä yhdet kolmessa vuodessa, joten mitä väliä.

Viikonloput mökillä...heräsin joka hemmetin sunnuntaiaamu siihen, että radiosta luukutettiin jumalanpalvelusta. Mökki oli pieni, joten sitä ei päässyt pakoon. Äiti ei ollut mikään uskovainen sinänsä, mutta en tiedä mikä tämä juttu oli, joku luterilainen synnintunto? Ja miksi sitä radiota piti huudattaa.

Aamuheräämiset viikonloppuisin. Lapsena ja teininä (ja vieläkin) olin kovin aamu-uninen. Jos viikonloppuaamuna nukuin vaikka yhteentoista, äiti tuli herättämään sanoilla *ylös jo, on jo iltapäivä, ei meillä prinsessoja elätetä'. Ymmärrän että pidetään jostain vuorokausirytmistä kiinni, mutta miksi näillä sanoilla?

Syömisen tuputtaminen. Lapsena oli koko ajan siinä normaalin painon ylärajalla, välillä yli rajankin. Tajusin itsekin että pitäisi syödä vähemmän. Niin kotona kuin mummun luona tuputettiin aina ruokaa. Piti ottaa lisää kaikkea, oli sitten soppaa tai pullaa. Jos ei ottanut, niin pahastuttiin, kun ei ollut sitten vissiin hyvää. Tai sitten minun täytyi olla sairas. Sinänsä käsittämätöntä, koska äitini oli nuorena ylipainoinen, olisi luullut ajattelevan paremmin. No nyt aikuisiällä kamppailen jatkuvasti painoni kanssa. Kun on oppinut syömään isoja määriä, on vaikea oppia syömään vähän.

Yhteenvetona voisi sanoa omasta lapsuudesta, että johtui se sitten aikakaudesta tai vanhemmistani, lapsen omaa persoonaa ei paljon arvostettu. Omia arvoja ja tapoja, oli niissä järkeä tai ei, tuputettiin ainoina oikeina. Ketään ei kiinnostanut, mitä lapsi itse ajattelee ja millainen hän oikeasti on. Ei mikään ihme, jos lapsuudesta kumpuavaa huonoa itsetuntoa saa sitten paikkailla koko loppuelämän.

Kyllä tämä he*vetin ankealta näyttää näin luettuna. Ja moni asia kuulostaa tutulta. Valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama, kun pakotettiin marjastamaan niin meni kyllä kauan (yli 30 vuotta!) että aloin käymään itse vapaaehtoisesti marjassa. Siihen asti ostin torilta omille lapsille marjat. Ihan vasta pari vuotta olen itsekin käynyt poimimassa mustikoita, mutta poimurillinen kerrallaan, ei jotain päivän savottaa. Oikeasti se vastenmielisyys mitä joitain töitä kohtaan jää, uskomatonta. 

Sama varmaan monilla koululiikunnan kanssa. 

Joo tämä hemmetin 70-luvun marjafetissi...marjoja pitää kerätä, paljon ja koko ajan. Ja ehdottomasti vielä jotkut kamalat rytkyt päälle. Itse aina ihailin huoliteltuja ihmisiä ja olisin halunnut pukea marjametsäänkin siistin ulkoilupuvun, ihan omaksi iloksi. Mutta ei, rähjäiset marjastusvaatteet päälle, jotta kokemus riepoisi potenssiin kymmenen. 'Rumat ne vaatteilla koreilee' vissiin...

Muutenkin huoliteltu ihminen oli 'hienostelija'. Äitini sanoi aina, että jos aina näyttää hyvältä, niin juhlissa ei sitten erotu arkiminä. Juhlia oli ehkä yhdet kolmessa vuodessa, joten mitä väliä.

Viikonloput mökillä...heräsin joka hemmetin sunnuntaiaamu siihen, että radiosta luukutettiin jumalanpalvelusta. Mökki oli pieni, joten sitä ei päässyt pakoon. Äiti ei ollut mikään uskovainen sinänsä, mutta en tiedä mikä tämä juttu oli, joku luterilainen synnintunto? Ja miksi sitä radiota piti huudattaa.

Aamuheräämiset viikonloppuisin. Lapsena ja teininä (ja vieläkin) olin kovin aamu-uninen. Jos viikonloppuaamuna nukuin vaikka yhteentoista, äiti tuli herättämään sanoilla *ylös jo, on jo iltapäivä, ei meillä prinsessoja elätetä'. Ymmärrän että pidetään jostain vuorokausirytmistä kiinni, mutta miksi näillä sanoilla?

Syömisen tuputtaminen. Lapsena oli koko ajan siinä normaalin painon ylärajalla, välillä yli rajankin. Tajusin itsekin että pitäisi syödä vähemmän. Niin kotona kuin mummun luona tuputettiin aina ruokaa. Piti ottaa lisää kaikkea, oli sitten soppaa tai pullaa. Jos ei ottanut, niin pahastuttiin, kun ei ollut sitten vissiin hyvää. Tai sitten minun täytyi olla sairas. Sinänsä käsittämätöntä, koska äitini oli nuorena ylipainoinen, olisi luullut ajattelevan paremmin. No nyt aikuisiällä kamppailen jatkuvasti painoni kanssa. Kun on oppinut syömään isoja määriä, on vaikea oppia syömään vähän.

Yhteenvetona voisi sanoa omasta lapsuudesta, että johtui se sitten aikakaudesta tai vanhemmistani, lapsen omaa persoonaa ei paljon arvostettu. Omia arvoja ja tapoja, oli niissä järkeä tai ei, tuputettiin ainoina oikeina. Ketään ei kiinnostanut, mitä lapsi itse ajattelee ja millainen hän oikeasti on. Ei mikään ihme, jos lapsuudesta kumpuavaa huonoa itsetuntoa saa sitten paikkailla koko loppuelämän.

Kyllä tämä he*vetin ankealta näyttää näin luettuna. Ja moni asia kuulostaa tutulta. Valitettavasti.

Pakko lisätä vielä, että taannoin katsoin jotain haastattelua jossa haastateltava kertoi vanhemmiltaan saadusta kannustuksesta ja siitä, millainen itseluottamus ja itsearvostus hänellä on. Katsoin "monttu auki" - ihanko oikeasti joku elää tuollaisen lapsuuden ja nuoruuden?!?! Miltä olisikaan itsestä tuntunut, jos omassa lapsuudessa ja nuoruudessa olisi saanut vanhemmiltaan sellaista hyväksyntää???

Vierailija kirjoitti:

Se, että kesällä oltiin melko alkeellisissa oloissa mökillä, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Sinne oli melko pitkä matka ja aika tuli meillä lapsilla väkisin tylsäksi, mutta kun valitimme siitä niin vanhemmat suuttuivat. Myös mökillä aika tuli pitkäksi koska siellä ei ollut juuri mitään tekemistä, koska leluja ja esimerkiksi kirjoja ei ollut tilan puutteen vuoksi oikein mahdollista pakata mukaan. Mökki oli melko pieni, joten aikaa piti viettää melko paljon ulkona ja meidät myös komennettiin moniin töihin kuten kantamaan vettä ja puita, lämmittämään saunaa, mukaan metsään poimimaan sieniä ja marjoja ja vanhemmiten myös hakkaamaan halkoja. Sähkö oli, mutta sitä käytettiin vain ruoan valmistukseen ja jääkaapin pitämiseen kylmänä, mökki lämmitettiin puilla ja se oli kova työ saada tarpeeksi polttopuita. Oikeasti ei ollut oikein kivaa olla siellä kun piti esimerkiksi nukkua melko ahtaasti, mennä yöllä ulos vessaan, ei ollut kunnolla ajanvietettä ja peseytyminenkin oli melko haasteellista kun ei ollut esimerkiksi suihkua. En tiedä, että mikä hinku se oli raahata 4 lasta sinne mökille vähintään joka viikonloppu ja joskus pitemmäksikin aikaa sellaisiin melko ahtaisiin ja alkeellisiin oloihin, kun kaupungissa olisi kuitenkin ollut niin paljon helpompaa. Siellä kun ei olisi tarvinnut vaikka nuorimman vaippoja vaihtaa ja peppua pestä saunassa ilman juoksevaa vettä tai lapsien nukkua vieri vieressä kun yleensä nukuimme omissa huoneissa.

Ollanko me eletty samaa lapsuutta :D Ihan samoja olen itse jälkeenpäin miettinyt tuosta väkisin mökillä olosta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama, kun pakotettiin marjastamaan niin meni kyllä kauan (yli 30 vuotta!) että aloin käymään itse vapaaehtoisesti marjassa. Siihen asti ostin torilta omille lapsille marjat. Ihan vasta pari vuotta olen itsekin käynyt poimimassa mustikoita, mutta poimurillinen kerrallaan, ei jotain päivän savottaa. Oikeasti se vastenmielisyys mitä joitain töitä kohtaan jää, uskomatonta. 

Sama varmaan monilla koululiikunnan kanssa. 

Minua ei koskaan pakotettu marjastamaan tai edes mukaan sinne metsään, mutta ihmettelen omien vanhempien pakkoa edelleen kerätä pakastimet täyteen sieniä, mustikoita, puolukoita ja mansikoita. Ne on jo päälle seitsenkymppisiä, mutta varsinkin faija on tuntikausia yksin metsässä, eikä tule takaisin ennen kuin ämpäri on täynnä. Ei ne itsekään metsän antimia valtavasti syö, mutta kun ei voi antaa mädäntyä metsäänkään. Heidän pakastimessaan on varmasti vuosikausia vanhoja marjoja, mut lisää pitää vaan kerätä. Itse pelkään että isä saa joku päivä jonkun kohtauksen yksin metsässä ja löytyy vainajana.

Toisen lapsen suosiminen.

Yhtä kuskataan marisematta kolmeen eri harrastukseen joka viikko, ja kun toinen uskaltautuu pyytämään olisiko mahdollista aloittaa partioharrastus, vastauksena on harmistunut tuhahdus "no kuka sua sinne sitte veisi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kesällä oltiin melko alkeellisissa oloissa mökillä, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Sinne oli melko pitkä matka ja aika tuli meillä lapsilla väkisin tylsäksi, mutta kun valitimme siitä niin vanhemmat suuttuivat. Myös mökillä aika tuli pitkäksi koska siellä ei ollut juuri mitään tekemistä, koska leluja ja esimerkiksi kirjoja ei ollut tilan puutteen vuoksi oikein mahdollista pakata mukaan. Mökki oli melko pieni, joten aikaa piti viettää melko paljon ulkona ja meidät myös komennettiin moniin töihin kuten kantamaan vettä ja puita, lämmittämään saunaa, mukaan metsään poimimaan sieniä ja marjoja ja vanhemmiten myös hakkaamaan halkoja. Sähkö oli, mutta sitä käytettiin vain ruoan valmistukseen ja jääkaapin pitämiseen kylmänä, mökki lämmitettiin puilla ja se oli kova työ saada tarpeeksi polttopuita. Oikeasti ei ollut oikein kivaa olla siellä kun piti esimerkiksi nukkua melko ahtaasti, mennä yöllä ulos vessaan, ei ollut kunnolla ajanvietettä ja peseytyminenkin oli melko haasteellista kun ei ollut esimerkiksi suihkua. En tiedä, että mikä hinku se oli raahata 4 lasta sinne mökille vähintään joka viikonloppu ja joskus pitemmäksikin aikaa sellaisiin melko ahtaisiin ja alkeellisiin oloihin, kun kaupungissa olisi kuitenkin ollut niin paljon helpompaa. Siellä kun ei olisi tarvinnut vaikka nuorimman vaippoja vaihtaa ja peppua pestä saunassa ilman juoksevaa vettä tai lapsien nukkua vieri vieressä kun yleensä nukuimme omissa huoneissa.

Ollanko me eletty samaa lapsuutta :D Ihan samoja olen itse jälkeenpäin miettinyt tuosta väkisin mökillä olosta.

Meillä sama mutta vanhemmat vielä aina joivat liikaa alkoholia joka mökkireissulla ja tappelivat. En laittaisi ikinä omia lapsia samaan tilanteeseen.