Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
En muista, että lapsuudenkodissa olisi ollut mitään ikäviä rutiineita, joista pitäisi erityisesti ajatella, ettei niitä toteuttaisi. Vanhemmat pakottivat mukaan sukuloimaan ja tuttujensa luokse, mitä etenkin teininä vastustin kovasti. Mutta jälkikäteen olen siitäkin kiitollinen; olen ainoa sukupolvestani, joka on tavannut kutakuinkin kaikki pikkuserkkunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjua kun lukee niin näkee että noin 20...50 veet kirjoittavat suomesta joka oli ennen.
Ennen oli huonommin perheissä moni asia.
Tuntuu olleen monissa perheissä ankeutta, nälkää ja köyhyyttä arviolta 60-80-luvuilla.
Jopa 90-luvulle asti. Juopottelu oli iso osa suomalaisuutta silloin, samoin lasten mitätöinti tai kuritus.
Että hieman parempi on nykypäivä siltä osin perheissä ja kasvatusoloissa.
Tosin nyt osa nuorisoa taas on mennyt jo aivan lusmuksi, rapakuntoiseksi.
Tämä on todella hyvä huomio. Että samaan aikaan kun yleinen keskustelu on mennyt lapsia huomioivaksi, osa vanhemmista "ymmärtää" sen ikään kuin lapset saisi jättää heitteille, heiltä ei saisi vaatia enää mitään. On mahdollista, että näistä nykyajan lapsista joilta ei vaadita enää mitään, saattaa tulla vielä huonommin voivia kuin meistä nykyisistä keski-ikäisistä, joita on kasvatettu liiallisella komennolla.
Nimittäin jos miettiin yhteiskuntaan sopeutumisen tarpeita (opiskelu, taitojen kartuttaminen, kouluttautuminen, työn tekeminen ja taloudellisen ja muun vastuun kantaminen itsestään ja lapsistaan) niin suurimmasta osasta liian-vähän-sylitetyistä ja liian-paljon-komennetuista kuitenkin tulee ihan kohtalaisen menestyneitä (vaikka traumoja ja epävarmuuksia olisikin), mutta voi olla, että sellaiselta lapselta, jolle ei pidetä rajoja ja esim. jonka koulunkäynnistä ei pidetä huolta, ei tule ns. yhteiskuntakelpoista mutta silti on niitä mt-ongelmia ja käytöshäiriöitä. Jotka voivat olla huomattavasti syvemmällä ja vaikeammin "hoidettavissa" kuin nuo aiempien vuosikymmenien kasvatustapojen synnyttämät ongelmat.
Lisäksi jos saa olla inhorealisti, jos ihminen on kouluttautunut pitkälle ja saanut työpaikan, hänellä todennäköisesti on sekä kognitiivista kapasiteettia että taloudellista resurssia riittävästi, jotta hän pystyy hakeutumaan ja myös hyötymään terapiasta, jos sellaiselle on tarvetta. Jos vertailukohtana on pitkäaikaistyöttömän-syrjäytyneen perheen rajaton ja käytöshäiriöinen lapsi, joka ei pärjää koulussa eikä siten kehity ikätasoisen opetuksen mukaisesti, on tällaisessa tapauksessa huomattavasti ensinmainittua skenaariota vaikeampaa saada korjattua myöskään niitä tunne-elämän ongelmia.
Montaa on perunoiden jatkuva syönti lapsuudessa kiusannut, onneksi ei minua, mutta:
Käyn silloin tällöin syömässä vähän matkan päässä olevassa palvelutalossa, siellä on hyvää ruokaa, ja sellaista mitä yksinään ei viitsi tehdä, esim maksakastiketta, paistettuja muikkuja/silakoita, makaronilaatikkoa etc. Olin käynyt siellä jo usein syömässä ja tutustunut keittiöväkeen. Kysyin kerran emännältä, miksi täällä on aina keitettyjä, kuorittuja perunoita ruuan lisukkeeksi. Emäntä huokasi ja sanoi, että hän ensimmäisen vuoden yritti tarjota ruokaa myös ilman perunoita, mutta asukkaat (n80-90 vuotiaita) vaativat oikeaa ruokaa = perunoita. Niinpä siellä tarjotaan mm kanapastaa, kanaviillokkia, paistettuja muikkuja perunamuusin kera ja janssonin kiusausta, kaikkien lisukkeena keitettyjä perunoita. Ilmeisesti 40-luvullakin potut on olleet niin pakollisia, ettei edes vielä ole tavasta päässyt eroon.
Yksi monista asioista mitä en tuo meidän perheeseen on, että ruuasta huudetaan tai sitä ei ole. Tietystikkään isä ei koskaan laittanut ruokaa, eikä kyllä äitikään. Aamupalaa ei koskaan ollut, herätettiin huutamalla, kiireellä vaatteet päälle ja talsimaan kouluun. Koulussa ruoka. Koulun jälkeen sai ottaa välipalaksi joko yhden hedelmän tai vanukkaan. Jos jäit kiinni, että söit enemmän kuin yhden hedelmän tuli huutoa. Päiväruokaa meillä ei ollut koskaan arkena. Äiti kuitenkin kokkasi silloin tällöin illalla 21-22 aikaa ruokaa isälle evääksi. Lapsilla ei ollut mitään asiaa keittiöön silloin kun vanhemmat oli kotona. Äiti joskus yritti salaa antaa leivän tms. mutta jos isä kuuli että ollaan keittiössä niin huutoa tuli. Jos jäit kiinni että olit keittiössä niin tukasta omaan huoneeseen.
Viikonloppuisin päivän ainoa ruoka oli klo 10. Silloin äiti oli laittanut jotain pakkasesta uuniin tyyliin ranskalaiset ja kalapuikot. Jos et teini-ikäisenä herännyt syömään niin oma vika ja ruokaa et saa. Lauantaisin jos sattui olemaan saunan aikaan kotona niin saatoit joskus saada kotitekoista pitsaa. Mutta siitäkin isä muisti nokkia ja arvostella meitä ahneita lapsia jos otettiin enemmän kuin yhdet palat koska loput piti jättää hänelle sunnuntaille aamupalaksi. Sunnuntaina sama juttu, päivän ainoa ateria taas klo 10. Loppupäivä närpittiin salaa leipää. Sunnuntai oli päivistä helpoin kun isä makasi krapulassa omassa huoneessaan. Oli helppo hakea salaa ruokaa.
Tämä 2000-luvun alussa.
En ikinä aloita huutamalla ja raivoamalla lapsilleni, kun tekevät jotain väärää. Äitini aloitti aina raivoamalla, mikä teki minusta pelokkaan enkä uskaltanut myöntää virheitäni tai pyytää apua, koska pelkäsin tulla huudetuksi. Omille lapsilleni kerron, että voivat tulla luokseni puhumaan olipa asia mitä tahansa ja selvitämme sen läpi yhdessä. Haluan, että lapseni luottavat minuun. Tähän asti onnistunut hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pakota syömään ruokaa, joka ei yksinkertaisesti mene alas. Minulla on nyt aikuisiässä todella monia ruokia, joita en pysty sietämään juuri siksi, että vanhempani pakottivat syömään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä aikaisin heräämistä en ikänä ole ymmärtänyt. Miksi vanhoille ihmisille se aikaisin heräämin on niin hyve ja myöhään nukkuminen on kuin maailman suurin rikos? Käyn omilla vanhemmillani kylässä noib 3-4 kertaa vuodessa ja siinä on riittävästi. Itse olen aamu-unista sorttia enkä viikonloppuna koskaan herää ennen puoltapäivää.
Ei meidän sukupolven ole tarvinnut enää herätä aamulypsylle ennen kuutta. Yöllä hereillä olemisesta saatiin myös aina huutoriidat aikaiseksi. Miksi se yöllä valvominen on niin paha juttu vanhoille ihmisille?
Jos ihminen herää puolelta päivin, kyseessä on työtön, masentunut jne laiska ihminen, mikä näistä vai kaikki olet?
Voi tehdä myös vuorotyötä tai olla paljon univelkaa työvuoroputkelta. Enää ei eletä 8-16 yhteiskuntaa.
Itse teen vaativaa asiantuntijatyötä ja työpäivinä arkisin työajat on mallia 7-18 monestikin. Viikonloppuna on pakko nukkua univelat pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No just se,että niitä rutiineja piti noudattaa. Mä en niin piittaa rutiineista.
Piti mennä tiettynä aikana nukkumaan vaikkei nukuttanut.Olisin halunut katsoa esim. Payton Placea mut ei se sopinut. Se oli siis 70 luvulla kun olin jotain reilut kymmenen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sydäntäsärkevää lukea näitä juttuja. Miten ihmiset voivat olla omille lapsilleen näin julmia?
Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että lasten hankkiminen pitäisi olla luvanvaraista. Tiukat selvitykset kyvykkyydestä vanhemmuuteen kuten ymmärtääkseni adoptiossa on.
En ole kuullutkaan, että testaaminen estäisi ihmisiä tekemästä lapsia.
Nämä vastaukset naurattavat. Suurimmaksi osaksi ihan normaalia perhe-elämää ja sääntöjä lapsille. Sitten ollaan "traumatisoituneita". Juuri teidänkaltaisien ihmisten vuoksi asiat on päin helvettiä nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan jahtaisi puolisoani sellaisen raivon vallassa, että lasten olisi paettava kylpyhuoneeseen - ainoaan lukolliseen tilaan asunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouduin käymään pyhäkoulussa aivopestävänä joka viikonloppu, vaikka vanhempani eivät olleet edes uskonnollisia! Kysyin kiukkuisena äidiltä joskus myöhemmin, miksi meidät sinne laitettiin ja vastaus oli, että äiti halusi omaa aikaa. En ikinä laittaisi muksuani mihinkään pyhäkouluun
Vierailija kirjoitti:
Viikkosiivoaminen pitkällä kaavalla lauantaiaamuna riippumatta onko totaali siivoukselle tarvetta.
Tämä! Joka helkatin lauantaiaamu mutsi kolisteli imurinsa kanssa ja tuli mun huoneeseen lopuksi ja paheksui kun teiniä nukutti.
Vierailija kirjoitti:
Molempien vanhempien pakkomielle painoon. Lapsuudenkodissani syötiin hyvin sekalaista ruokaa, eli välillä oli herkkujakin, mutta jokaisen suupalan kohdalla oli pakko paasata siitä, miten ei saa syödä liikaa, miten lihottavaa ruoka oli ja niin edelleen. Isä tekee edelleen tätä silloin harvoin, kun käyn kylässä: hän tarjoilee usean ruokalajin aterian jälkiruokineen ja drinkkeineen, ja koko ruokailun ajan puhuu siitä, kuinka lihottavaa ruoka on.
Vanhemmillani oli myös tapana kommentoida toistensa, meidän lasten ja jopa tuntemattomien ihmisten painoa. Sukukokousten jälkeen he kävivät yksi kerrallaan vieraat läpi, kuka oli tällä kertaa lihonut ja kuka laihtunut.
Olen 27-vuotias, enkä ole tähän ikään mennessä kommentoinut kenenkään painoa, varsinkaan päin naamaa, ei tulisi mieleenkään. Ja jos syön jotain energiarikasta ruokaa, keskityn ruoan makuun ja ruokailukokemukseen enkä ajattele kaloreita syödessäni. Seuraavia ruokailuja suunnitellessa saatan ajatellakin, mutta en silloin syödessäni.
Onkohan tämä joku sukupolvikokemus? Olen 30-vuotias ja 60+-ikäiset vanhempani tekevät samaa, aivan uskomaton neuroosi painosta ja lihomisesta. Kaikkea herkkua syödessä päivitellään että kylläpä tämä lihottaa, pakko lähteä lenkille jotta saa kalorit sulatettua. Isäni, pitkä ja ruumiinrakenteeltaan raamikas mies, ottaa vain pienet nokareet ruokaa joka aterialla jottei vain liho. Äiti, hoikka nainen, päivittelee painoaan aina ehtiessään. Tartuttivat tuon jo lapsuudenkodissa ja syömishäiriöksihän se kehittyi teini-iässä, eikä kehonkuvaongelmasta tässäkään iässä ole päässyt eroon. Mikäli saan vielä omia lapsia, he saavat kyllä normaalisti syödä ruokaa ja jopa herkkuja ilman sairaalloista kyttäämistä lihomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Nämä vastaukset naurattavat. Suurimmaksi osaksi ihan normaalia perhe-elämää ja sääntöjä lapsille. Sitten ollaan "traumatisoituneita". Juuri teidänkaltaisien ihmisten vuoksi asiat on päin helvettiä nykyään.
Useampi kuin joka kolmas vastaus on kaikkea muuta kuin normaalia perhe-elämää. Esim tällä sivulla tuo, että lapset ei saa lämmintä ruokaa kotona, vain hedelmän koulun jälkeen, ehkä voileivän jos äiti saa salaa annettua. Tukasta viedään omaan huoneeseen jos keittiöön eksyy jne. Aivan sairasta.
Omassa lapsuudessa iso osa rutiineista oli sellaisia että jätin ihan miettimättä pois omassa elämässäni. Ruokaa ei ole pakko syödä lautasta tyhjäksi, jos ei pidä. Kotitöihin ei pakoteta aamusta iltaan. Ulos ei pakoteta säällä kuin säällä (lapsena ulkona piti olla tuntitolkulla säällä kuin säällä, tekemässä pihatöitä, hoitamassa elukoita (kanoja, lampaita), lämmittämässä puusaunaa + pesuvettä, tekemässä polttopuita, kitkemässä kasvimaata, nosta perunat, koko ajan jotain) ...mietin näin aikuisena että kyllä piru vie vanhemmat pääsivät itse helpolla, valitsivat tuollaisen maalaisen askeettisen elämäntavan, mutta töistä ison osan tekivätkin lapset.
Tv:stä katsotaan vain uutiset. Ei saa lukea muuta kuin sanomalehteä.
Lapsilta lähtökohtaisesti kielletään kaikki (kavereilla käymiset, harrastukset, luokkaretket jne). Mitään uutta ei osteta, ikinä.
Pakotetaan sieneen ja marjaan, kokonainen päivä kerrallaan.
Sellainen jatkuva työnteko ja nöyränä pitäminen, konkreettinen vähättely ja mollaaminen. Ja jos et tee tai ole tekevinäsi koko ajan jotain, niin huudetaan. Ei siis komenneta vai käsketä vaan ihan oikeasti ja konkreettisesti huudettiin pää punaisena, aivan raivona ja sylki roiskuen ja solvausten kera. Myös "huonoista" eli alle 8 koulunumeroista huudettiin.
Nämä oli isän rakastamia rutiineja ja sääntöjä. Olen kans vannonut että äitinä en ikinä katsoisi vierestä, jos lasteni isä noin kohtelisi lapsiamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjua kun lukee niin näkee että noin 20...50 veet kirjoittavat suomesta joka oli ennen.
Ennen oli huonommin perheissä moni asia.
Tuntuu olleen monissa perheissä ankeutta, nälkää ja köyhyyttä arviolta 60-80-luvuilla.
Jopa 90-luvulle asti. Juopottelu oli iso osa suomalaisuutta silloin, samoin lasten mitätöinti tai kuritus.
Että hieman parempi on nykypäivä siltä osin perheissä ja kasvatusoloissa.
Tosin nyt osa nuorisoa taas on mennyt jo aivan lusmuksi, rapakuntoiseksi.
Tämä on todella hyvä huomio. Että samaan aikaan kun yleinen keskustelu on mennyt lapsia huomioivaksi, osa vanhemmista "ymmärtää" sen ikään kuin lapset saisi jättää heitteille, heiltä ei saisi vaatia enää mitään. On mahdollista, että näistä nykyajan lapsista joilta ei vaadita enää mitään, saattaa tulla vielä huonommin voivia kuin meistä nykyisistä keski-ikäisistä, joita on kasvatettu liiallisella komennolla.
Nimittäin jos miettiin yhteiskuntaan sopeutumisen tarpeita (opiskelu, taitojen kartuttaminen, kouluttautuminen, työn tekeminen ja taloudellisen ja muun vastuun kantaminen itsestään ja lapsistaan) niin suurimmasta osasta liian-vähän-sylitetyistä ja liian-paljon-komennetuista kuitenkin tulee ihan kohtalaisen menestyneitä (vaikka traumoja ja epävarmuuksia olisikin), mutta voi olla, että sellaiselta lapselta, jolle ei pidetä rajoja ja esim. jonka koulunkäynnistä ei pidetä huolta, ei tule ns. yhteiskuntakelpoista mutta silti on niitä mt-ongelmia ja käytöshäiriöitä. Jotka voivat olla huomattavasti syvemmällä ja vaikeammin "hoidettavissa" kuin nuo aiempien vuosikymmenien kasvatustapojen synnyttämät ongelmat.
Lisäksi jos saa olla inhorealisti, jos ihminen on kouluttautunut pitkälle ja saanut työpaikan, hänellä todennäköisesti on sekä kognitiivista kapasiteettia että taloudellista resurssia riittävästi, jotta hän pystyy hakeutumaan ja myös hyötymään terapiasta, jos sellaiselle on tarvetta. Jos vertailukohtana on pitkäaikaistyöttömän-syrjäytyneen perheen rajaton ja käytöshäiriöinen lapsi, joka ei pärjää koulussa eikä siten kehity ikätasoisen opetuksen mukaisesti, on tällaisessa tapauksessa huomattavasti ensinmainittua skenaariota vaikeampaa saada korjattua myöskään niitä tunne-elämän ongelmia.
Meistä nuoremmista sukupolvista tulee pahoinvoivia siksi, että meiltä on tehokkaasti riistetty koko tulevaisuus. Eläkeikää pidennetään, asuminen on niin kallista, että omistusasuminen on monille täysin mahdotonta ja vuokrien vuoksi on myös monille mahdotonta säästää. Palkkoja poljetaan. Talouskriisiä talouskriisin perään. Töihin ei enää pääse kovin helposti. Ilmasto on kulutusyhteiskunnan vuoksi kriisissä. Nälänhätä odottaa nurkan takana ja meiltä odotetaan siitä huolimatta lisääntymistä. Meidän elämämme on yhtä pirun kysymysmerkkiä vuodesta toiseen. Välillä ihmettelen, miten moni nuori on elänyt näinkin pitkään tekemättä itsemurhaa. Helpotusta meidän sukupolvi hakee epävakauteen ja ahdistukseen huumeista. Alkoholia sukupolvemme kuluttaa vähemmän kuin edelliset.
M27
Minä ainakin teen töitä iltaisin, joskus silloinkin kun muut "vähemmän laiskat" ovat jo nukkumassa. -eri