Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Se kun lauantaiaamuna äiti tuli raivolla imurin kanssa huoneeseeni joskus klo 10 sillä asenteella, että täällä sitä vaan nukutaan keskellä päivää.

10 vuotta nuorempi siskoni ei koskaan saanut tätä ihanuutta tai muitakaan tiukkoja sääntöjä kokea :D hän on muutenkin meistä tervehenkisin. Olen ajatellut, että tuossa välissä vanhemmille tuli maalaisjärkeä päähän ja huomasivat, että ihan hyvä lapsesta tulee nipottamattakin. Itse ainakin opin vaan salailemaan ja valehtelemaan, kun rajat olivat tiukat ja kaikesta suututtiin ja huudettiin. Isää jopa jollain lailla pelättiin. Muistan kauhistuneeni, kun pikkusisko joskus teininä huusi isälle vastaan. Ei olisi tullut meille isommille mieleenkään. Mulla meni 30 vuotta ennen kuin pystyin esittämään eriävän mielipiteen isälle.

Lauantai oli pyykki- ja siivouspäivä, jos nukuttiin vielä klo 11, tultiin herättämään:  tulee jo seuraavaa yötä..

Yleensä aina puoliltapäivin oli työt tehty.

Olihan näitä sunnuntaipäiviä kun oli sukulaisia kylässä.

Isäni oli jonkin sortin persoonallisuushäiriöinen ja äidilläni oli kylmät ja etäiset vanhemmat. Lopputulemana minkäänlaista tunnekasvatusta ei ollut. Isääni ärsytti äänekäs nauru tai hapan naama. Kyseessä oli useimmiten siitä että isäni oli pahalla päällä ja yritimme olla mahdollisimman hiljaisia, eleettömiä ja huomaamattomia. Isän mukaan se oli happaman naaman näyttämistä joka sai hänet räyhäämään. Kuuntelin koko lapsuuteni ajan säännöllisesti miten isä haluaisi että me lapset painuisimme v*n asunnostaan. Isä oli räjähdysherkkä ja aggressiivinen ja tyhjensi hyllyt ja kaapit lattialle rangaistuksena vähintään kerran viikossa. Henkinen väkivalta oli jatkuvaa ja opin itsekin salailemaan ja valehtelemaan jo pienestä pitäen. Minulla ja sisaruksillani on lapsena ilmennyt vähintäänkin erikoista käytöstä ja sosiaalista kömpelyyttä joka on varmasti lapsuuden ansiota. Sain nuorena aikuisena ihan tosissaan opetella käyttäytymään ja ymmärtämään mikä on soveliasta/normaalia ja mikä ei.

Yksi ankeimpia lapsuuden muistoja oli se miten isä tuntui oikein nauttivan askeettisuudesta ja elämän ankeuttamisesta. Mitään juhlia isä ei halunnut juhlia ja isä järjesti raivokohtauksen etenkin ennen joulua. Isä sitten vietti joulun joko lukkojen takana huoneessa tai meni johonkin motelliin. Isä tykkäsi tehdä kiusaa ja saattoi esim. luvata että pääsemme huvipuistoon, laittoi meidät lapset autoon, käynnisti auton ja sammutti sen liikkumatta parkkiruudusta ja sanoi ettemme mene mihinkään koska me lapset olemme paskiaisia. Mitään ei koskaan olisi tarvinnut ostaa tai hankkia ja isän mukaan kyseessä oli markkinamiesten hömpötys. Kirpparivaatteet ja ainainen sama ruoka kuulema riittää.

Aikuisena rakastan ostaa toisille lahjoja ja juhlia kaikkea joulusta pääsiäiseen. Valmistan hyvää ja monipuolista ruokaa ja elän ihan päinvastaista elämää kuin mitä vietin lapsuudessani -80-90 -luvulla. Puistattaa edes ajatella.

Pikkujuttu eikä tuosta mitään traumoja jäänyt, mutta verhojen auki kiskominen viikonloppuaamuisin kahdeksalta "mitä naapuritkin ajattelee!" sekä joka lauantainen raivokas siivoaminen jolloin heräsin, kun huoneeni ovi lensi auki ja imuri rämähti matolle "siivoa sikolättis!"  ja lopulta äiti imuroi uudestaan sekä huusi minulle ja isälle "painukaa he""n tieltäni!"

Sydäntäsärkevää lukea näitä juttuja. Miten ihmiset voivat olla omille lapsilleen näin julmia?

Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että lasten hankkiminen pitäisi olla luvanvaraista. Tiukat selvitykset kyvykkyydestä vanhemmuuteen kuten ymmärtääkseni adoptiossa on.

Sanotaan, että vanhemmuus kasvattaa ja tekee ihmisestä epäitsekkään. Näin ei todellakaan ole. Ikävä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli jonkin sortin persoonallisuushäiriöinen ja äidilläni oli kylmät ja etäiset vanhemmat. Lopputulemana minkäänlaista tunnekasvatusta ei ollut. Isääni ärsytti äänekäs nauru tai hapan naama. Kyseessä oli useimmiten siitä että isäni oli pahalla päällä ja yritimme olla mahdollisimman hiljaisia, eleettömiä ja huomaamattomia. Isän mukaan se oli happaman naaman näyttämistä joka sai hänet räyhäämään. Kuuntelin koko lapsuuteni ajan säännöllisesti miten isä haluaisi että me lapset painuisimme v*n asunnostaan. Isä oli räjähdysherkkä ja aggressiivinen ja tyhjensi hyllyt ja kaapit lattialle rangaistuksena vähintään kerran viikossa. Henkinen väkivalta oli jatkuvaa ja opin itsekin salailemaan ja valehtelemaan jo pienestä pitäen. Minulla ja sisaruksillani on lapsena ilmennyt vähintäänkin erikoista käytöstä ja sosiaalista kömpelyyttä joka on varmasti lapsuuden ansiota. Sain nuorena aikuisena ihan tosissaan opetella käyttäytymään ja ymmärtämään mikä on soveliasta/normaalia ja mikä ei.

Yksi ankeimpia lapsuuden muistoja oli se miten isä tuntui oikein nauttivan askeettisuudesta ja elämän ankeuttamisesta. Mitään juhlia isä ei halunnut juhlia ja isä järjesti raivokohtauksen etenkin ennen joulua. Isä sitten vietti joulun joko lukkojen takana huoneessa tai meni johonkin motelliin. Isä tykkäsi tehdä kiusaa ja saattoi esim. luvata että pääsemme huvipuistoon, laittoi meidät lapset autoon, käynnisti auton ja sammutti sen liikkumatta parkkiruudusta ja sanoi ettemme mene mihinkään koska me lapset olemme paskiaisia. Mitään ei koskaan olisi tarvinnut ostaa tai hankkia ja isän mukaan kyseessä oli markkinamiesten hömpötys. Kirpparivaatteet ja ainainen sama ruoka kuulema riittää.

Aikuisena rakastan ostaa toisille lahjoja ja juhlia kaikkea joulusta pääsiäiseen. Valmistan hyvää ja monipuolista ruokaa ja elän ihan päinvastaista elämää kuin mitä vietin lapsuudessani -80-90 -luvulla. Puistattaa edes ajatella.

Voi kamala! Olen pahoillani puolestasi

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi 1980-luvun alussa ja silloin oli vielä tapana kyläillä sukulaisten luona ja sukulaiset meillä. Joka ikinen kerta jossain vaiheessa aikuiset alkoivat kertoilla minun edesottamuksistani, mitä olin sanonut ja tehnyt milloinkin.

Istuin itse vieressä, koska niin kuului tehdä. Kaikki nauroivat kun niitä minun sanomisiani ja tekemisiäni muisteltiin ja kerrattiin, ja minä toivoin joka ikinen kerta että voisin vajota häpeissäni maan alle tai vaikka kuolla ettei tarvitsisi enää kuunnella sitä.

Vasta parikymppisenä älysin kysyä äidiltäni, miksi ihmeessä minua piti nöyryyttää joka kerta sillä tavalla. Äiti oli ihan ihmeissään. Olin kuulemma ollut niin hauska ja sanavalmis lapsi, jolle sattui ja tapahtui, että se oli sellaista hyväntahtoista puhetta vain. Kun kerroin, että minulle ne hetket olivat hirveitä ja aina odotin henkeä pidätellen, milloin se aihe taas alkaa, äiti ei voinut käsittää.

Päätin silloin että meidän lapsista ei sitten puhuta tuolla tavalla ikinä enkä heidän asioitaan muutenkaan levittele sukulaisille enkä tutuille.

Tämä nyt meni vähän ohi aloituksen, mutta kyllä tuo ihan toistuva ankea tapa oli. Vieläkin tunnen miten vatsaa väänsi ja ahdisti niissä tilanteissa.

Tämä oli tuttu ilmiö, ja nyrkki puristuu taskussa vieläkin kun sitä ajattelee. Myös puhelimitse äidin piti päästä kertomaan kaikki ystävilleen ja sisaruksilleen. Milloin olin arestissa mistäkin syystä, milloin olin sanonut jotain tyhmää tai milloin opettaja oli soittanut kotiin. Tästä olen irtisanoutunut omien lasten kohdalla todella jyrkästi. Lapset tekevät virheitä, ja vanhemmat joutuvat usein puuttumaan niihin eri tavoilla, mutta se ei todellakaan kuulu ulkopuolisille.

Luulen, että vanhempani yrittivät parhaansa. On asioita joista en pitänyt. Ne jätin suosiolla lapsuuteen. Olen yrittänyt omien lasten kohdalla tehdä asiat hyvin. Luultavasti heistäkin jotkut asiat on olleet ikäviä lapsuudessaan. Ei meistä kukaan onnistu täydellisesti.

Raivosiivous viikonloppuisin ja kännit päälle.

Meillä oli ankea ilmapiiri.

Vanhemmat eivät oikeastaan riidelleet koskaan, mutta pitivät sellaista ihmeellistä kinaa yllä koko ajan. Varsinkin äiti oli aina vihainen ja rähjäsi paljon sekä lapsille että isälle.

Sitä en ole ottanut omaan kotiini.

Jouduin lapsena käyttämään sukulaislasten vanhoja vaatteita.  Osa oli karmeita rytkyjä ja yhdestä takista jäi trauma, jonka muistan hautaan saakka. Kun sen kaljasaavin peiton jälkeen sain uuden kauniin takin, olin niin onnellinen, että olin haljeta.

Päätin, että oman lapseni ei tarvitse hävetä vaatteitaan.  Elämä oli yksinhuoltajana niukkaa, mutta lapselleni ostin hänelle mieleisiä vaatteeita. Jätin mielummin omat hankinnat väliin. Hän oli muistaakseni toisella kymmenellä, kun käytiin ostamassa huippuhienot merkkifarkut. Nyt yli 30-vuotias muistaa sen vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Television katselu iltaisin. Inhosin sitä, oli tylsää. Kun muutin omaan kotiin, ei tullut televisiota mun kotiin. Vanhemmat jopa ehdottivat että ostaisivat sellaisen mulle, mutta sanoin kiitos ei, sitä laitetta ei koskaan tule mun kotiin. Miehen kanssa parisuhteessa jouduin sitten pyörtämään päätöksen, mutta saimme sovittua, ettei tv ole olohuoneessa, vaan on erillinen tv:n katseluhuone.

Minullakaan ei ole telkkaria. Jos haluan katsoa jotakin, katson tietokoneelta. Muuten ajanvietteeni onkin tietokonepelit. 

- marttyyrimainen siivoaminen, erityisesti ennen joulua kaikki on oltava tiptop

- omassa taloudessani siivoamisen hoitaa siivousrobotti, äitini haukkuu aina tuota robottia milloin vain ehtii

- en tiedä onko tuossa lapsuudenkodissani vielä ollut tämä vanhanaikainen malli. Äitini oli aina kunnon marttyyri. Ruokapöydässä oli kaikkien oltava paikalla, omassa huoneessa ei saanut syödä eikä saanut lukea mitään ruokapöydässä. Omassa taloudessani syön ruokani tietokoneen ääressä

- pakolliset kyläilyt, joista ei saanut kieltäytyä.

- television katselu

- kaikki pääsiäiset, joulut yms koristeltuun urakalla

- jouluna oli oltava kaikki perinteiset jutut, itse en enää vietä joulua laisinkaan.

- musiikki on tabu

- seksuaalisuus on tabu

- seurustelu on tabu

- tabuasioista ei koskaan puhuttu sanaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan (muu kuin minä) kysynyt vanhemmiltaan miksi he tekivät asioita niin kuin tekivät, miksi kasvatus oli sellaista kun oli?

Minä olen. Seitsenkymppiset vanhempani myönsivät että olivat silloin 70-luvulla ihan kujalla lastenkasvatuksesta ja painostus omilta vanhemmilta ja sisaruksilta oli kova. ”Älä ota sitä syliin, se vaan tottuu siihen”, ”anna sen huutaa, keuhkot vahvistuu”, ”ethän sinä osaa nyt ollenkaan syöttää sitä” jne. Eikä ollut rohkeutta sanoa vastaan ja tehdä oman päänsä mukaan. Mallia otettiin myös naapureilta ja ystäviltä, eikä uskallettu toimia toisin. Vallalla oli just monelle tutut tavat, että ei saa kehua ettei ylpisty, ei saa pitää hyvänä ettei tule mammantyttöä tai -poikaa, se joka kuritta kasvaa, kunniatta kuolee ja monet muut ”viisaudet”. Molemmat vanhempani kertoivat, että ei heitäkään lapsena pidetty juurikaan sylissä, saati pussailtu tai kehuttu, ja jotenkin ei vaan osannut omilleenkaan olla lämmin ja hellä.

Ei se keskustelu pelkästään sitä ollut että myönsivät tehneensä virheitä ja toimineensa väärin. Molemmat loukkaantuivat myös ja puolustautuivat, että tekivät parhaansa sen ajan normien mukaan. Kyllä siinä väiteltiin ja vähän suututtiinkin puolin ja toisin. Halusin silti tietää mistä johtui, että lapsuus ja nuoruus olin kuin toisen luokan kansalainen ja ei-toivottu lapsi, ainakin siltä se tuntui.

Olen puhunut vanhempien kanssa, juuri tästä tunnekylmyydestä, kehumattomuudesta, kurista/rangaistuksista jne., ja kävi aika samalla tavalla. Ei ihan kaikesta päästy yhteisymmärrykseen, mutta kuitenkin oli ihan aitoa pahoillaan oloa. Tuntui jotenkin kohtuuttomalta vaatia sen enempää, kun ei se nyt ole varmasti vanhemmillekaan helppoa myöntää itselleen oman lapsensa edessä että on tehnyt sille väärin, tavalla jonka lapsi muistaa vielä kymmenien vuosien päästäkin. Hyvä maku jäi suuhun keskusteluista.

Toisaalta kaikki vanhemmat eivät varmasti ole valmiita samanlaiseen. Eräs hyvä kaverini kertoi että oli yrittänyt samaa ja tullut täysin torjutuksi. Ensin kaikki oli kiistetty ja sitten oli alkanut armoton gaslighting. Pelkäsin totta puhuen vuosikausia ottaa asiaa puheeksi omien vanhempien kanssa, koska pelkäsin sitä mahdollisuutta että kävisi samoin, mutta omalla kohdalla tosiaan tapahtui pikemminkin miellyttävä yllätys.

Minä asuin lapsuuteni Pohjanmaalla ja siellä limsa kuului juhannusjuhliin. Meillä sitä ei saatu, äiti teki simaa, jonka värjäsi karamelliväreillä punaiseksi.

En tiedä, oltiinko me tosiaan noin köyhiä!

Rankaisu ihan ihmeellisistä asioista kuten esim. olin tokaluokkalainen. Tulin samaan aikaan rappukäytävään naapurista ja isä tulee kotiin kädet täynnä tavaraa. En saa ovea riittävä nopeasti auki. Isä raivostuu ja saan selkääni.

En todellakaan kohtele lapsiani samoin.

Ja ne jokapäiväiset ulkoilut oli keli mikä tahansa. Aina kahdeksi tunniksi ulos. Ja ikinä ei saanut nukkua viikonloppuisin kasia pitempään, sitten valitettiin mitä siinä haahuilen ja ei ku ulos kun kerran ei ole mitään tekemistä.

En pakota omia lapsia ulos ihan joka säässä. Ja annan nukkua pitkään.

Tätä aikaisin heräämistä en ikänä ole ymmärtänyt. Miksi vanhoille ihmisille se aikaisin heräämin on niin hyve ja myöhään nukkuminen on kuin maailman suurin rikos? Käyn omilla vanhemmillani kylässä noib 3-4 kertaa vuodessa ja siinä on riittävästi. Itse olen aamu-unista sorttia enkä viikonloppuna koskaan herää ennen puoltapäivää. 

Ei meidän sukupolven ole tarvinnut enää herätä aamulypsylle ennen kuutta. Yöllä hereillä olemisesta saatiin myös aina huutoriidat aikaiseksi. Miksi se yöllä valvominen on niin paha juttu vanhoille ihmisille?

Meillä komennettiin lapsia, jotta muut eivät luulisi että kuria ei ole.

Se oli sellaista, että silloin kun muita aikuisia oli kuuloetäidyydellä, sanottiin toistuvasti "olepas nyt kunnolla, älä, ei saa, älä tee noin, lopeta, kato nyt ettet riko, tmv." Sitä tuli vaikka olisi istunut penkillä lukemassa kirjaa.

Siitä varmaan aiheutti sen, että en koskaan tiennyt mitä saa tehdä ja miten pitäisi olla. Ratkaisin sen ongelman muuttumalla tapetinväriseksi ja huomaamattomaksi. Silti tuli toruja. "Älä nyt ole noin, aina saa hävetä."

En edes tajunnut tuota, ennenkuin sitä kohdistettiin omiin lapsiini.

Sukulaisvierailulla isovanhemmat toruivat mehua nätisti juovia lapsia. Sitten vielä sanoivat minulle, että kiellä niitä. Vierailun edetessä tuli oikein ahdistuneita "miksi sinä et kiellä noita lapsia" huutoja. En tiedä miksi olisin kieltänyt lapsia jotka leikkivät nätisti leluillaan eivätkä häirinneet ketään.

Vierailun jälkeen sain saarnan, että lapsia pitää kieltää mallin vuoksi. Ettei sukulaiset ajattelisi...

En todellakaan ala kieltämään ja torumaan lapsia ilman syytä.

Vierailija kirjoitti:

Tätä aikaisin heräämistä en ikänä ole ymmärtänyt. Miksi vanhoille ihmisille se aikaisin heräämin on niin hyve ja myöhään nukkuminen on kuin maailman suurin rikos? Käyn omilla vanhemmillani kylässä noib 3-4 kertaa vuodessa ja siinä on riittävästi. Itse olen aamu-unista sorttia enkä viikonloppuna koskaan herää ennen puoltapäivää. 

Ei meidän sukupolven ole tarvinnut enää herätä aamulypsylle ennen kuutta. Yöllä hereillä olemisesta saatiin myös aina huutoriidat aikaiseksi. Miksi se yöllä valvominen on niin paha juttu vanhoille ihmisille?

Ennen pelättiin, että lapsista tulee laiskoja ja että he menevät pilalle, jos he eivät ole ylhäällä kukonlaulun aikaan.