Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat kun tulivat kotiin kaupan kautta usein, huusivat kaikki meidät lapset alas keittiöön. Jos ei tultu, tuli tukkapöllyä. He siis halusivat näyttää mitä kaupasta ostivat. Normi ruokaa, perunaa ym. Oli todella outo tapa jota en todellakaan kotonani käytä

Tämä on näitä säilöttyjä tapoja, joilla ei ole enää mitään järkevää funktiota.

Saaliin/ruokavarojen esittely ja lapsilauman komentelu olisi ollut kuranttia jossain 1900-luvun alun yhteisössä, muttei sen jälkeen.

Luettuani tämän ketjun jäin taas kerran ihmettelemään:

Me suomalaiset olemme maailman onnellisin kansa😳

Vierailija kirjoitti:

Se kun äiti tuli töistä kotiin ja alkoi aina huutaa että ei ole siivottu vaan sotkettu. En ole kertaakaan huutanut tästä asiasta omille lapsille vaikka olisi mikä sikolätti vastassa. Yhdistän siivoamisen vihaan ja raivoon ja pahaan mieleen, kiitos äitini ja isäni.

Huutaa ei tietenkään saa, mutta eikö teillä lamppu syttyny päässä missään vaiheessa että kannattais ehkä siivota sen sotkemisen jälkeen ni ei tulis sitä huutoa?

Me emme koskaan käyneet ravintolassa tai kahvilassa tai huoltsikalla missään muuallakaan syömässä tai kahvilla. Oli kunnia-asia, että aina oli äidin omat eväät mukana ja käytiin jossain taukopaikalla tai levikkeellä syömässä. Oli aika kuumottavaa mennä joskus vanhojen päivänä tai opiskeluiässä ekoja kertoja ravintolaan syömään saati ihan viihteelle, kun kaikki oli ihan ihmeellistä... Ei myöskään matkusteltu ulkomailla koskaan. Toki oli rahakysymys mutta suurempi oli kyllä asenne. Mitä sitä maksamaan ja lähtemään mihinkään kun itse saa halvemmalla ja kotona kasvimaata peratessa on tekemistä tarpeeksi. Eka kerran olin lentokoneessa kun lähdin opiskeluvaihtoon reilusti yli kaksikymppisenä. Omien lasten kanssa on kyllä käyty pienestä saakka ihan ilman omantunnontuskia taukokahveilla, ravintolassa syömässä, kierretty Muumimaat ja huvipuistot ja reissattu ulkomaillakin. Mutta toki ajat on muuttuneet sieltä -70-80-luvulta paljon muutenkin.

Puhumattomuus. Pahoista asioista, kuten koulukiusaaminen, masennus ym, niin niistä ei saanut puhua. Kieltäjänä oli isä ja meillä asunut mummo jonka mielestä masennus on nykyajan "nuorien" laiskuutta vain. Äidillä todettiin masennus ja kun hän vihdoin puhui asiasta isällemme ja anopille, niin molemmat huusivat hänelle siitä kuinka hän on laiska, vaikka hän oli ainoa joka kävi töissä, huolehdi kodin, teki kaikki ulko ja sisätyöt minun ja sisareni ohella, + huolehti anoppinsa ja oman lähellä asuvan äitinsä. Kun olin 16, mulla todettiin masennus, josta kerroin vain äidilleni, tietäen millaisen huutomyrskyn ja veetuilun olisin saanut isältä ja mummolta jotka edelleen tänä päivänä äitiä mollaavat äidin masennuksesta meille lapsille sillon harvoin kun käydään heillä kun äiti ei suostunut siihen kohteluun ja siihen että he pitivät häntä "piikana" ja jätti isän.

Se että ei kannustettu, ei juhlittu tai kehuttu ollenkaan. Virheet, mokat ym kyl huomattiin ja haukuttiin. Oon lapsesta asti ollut lihava, ja nyt aikuisena sairaalloisen lihava, ja pahimmillani painanut 220 kiloa, ja nyt vuoden  aikana olen tuon ene dieetin avulla saanut pudotettua painoa 40 kiloa (ja olen todella tyytyväinen) ja sitä hehkutin vanhemmille miten nyt oon laihtunut, niin he vaan naljailivat. Sitten kun muhun iski korona, ja tuli takapakkia laihdutuksessa (pari kiloa tuli takaisin) ja erehdyin asiasta mainitsemaan vanhemmille, niin isä tuumasi "No omapa on painosi. Mä en enään puutu. Tee mitä haluat p*rkele!" ja lähti ovet paukkuen. Nyt on pitkä aika kulunut kun en oo heihin ollu yhteydessä ja voin paljon paremmin. Lapsikin totesi että on kivaa kun he eivät oo käyneet ym.

Meillä oli se että oli juhlavaatteet, kouluvaatteet sekä kotivaatteet. Kotivaatteet oli rikkinäisiä, virttyneitä ja reikäisiä (todella isoja reikiä siis. kouluvaatteeissa saattoi olla pieniä reikiä/paikattuja) ja tukkapöllyä tuli jos ei ollut koulun jälkeen heti vaihtanut kotivaatteisiin. Rahaa olisi ollut esim ehjiin kotivaatteisiin, mutta rahat menivät vanhemmilla veikkauksen peleihin, rayn peleihin, tupakkaan ja alkoholiin. Muistan kun vanhemmat ihmetteli että miksi en sisarukseni kanssa koskaan pyydä kavereitamme meille ja vastattiinkin että jos ollaan reikäisissä, rumissa ja virttyneissä vaatteissa niin voi olla että kaverit kaikkoaa sen siliän tien. Nyt kun itsellä on 6v lapsi ja odotan toista, niin en todellakaan pistä heille mitään rikkinäisiä vaatteita, edes kotona.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena kun mentiin joskus jonnekin, niin kohteet oli aina jotain iänikuisia museoita jotka kiinnosti isää. Niitä kierrettiin sitten, joka ikinen kesä kunnes iän karttuessa sanottiin vihdoin, että me ei kyllä lähetä enää. Se oli ihan ufoa isälle kun teinejä ei kiinnostanut pällistellä tuhannetta kertaa samoja pölyisiä kauhoja ja kattiloita. Tais siinä jotkut rageamisetkin joutua taas kuuntelemaan, joita tosin oltiin totuttu kuunteleen noilla "virkistysmatkoillakin" jos joku asia ei mennyt nappiin.

Ps.Aspergerit älkää hankkiko lapsia.

Minun lapsuudenkodissa ei käyty missään, ei siis ainuttakaan ulkomaanmatkaa ja kotimaassa vain sukulaisten luona jotka asuivat lähellä.

Jotenkin se ylenpalttinen talon koristelu joka pääsiäinen, vappu, juhannus ja joulu on sellaisia mitä en itse kotonani tee. Jotkut jouluvalot saatan laittaa joo, mutta esim pääsiäisenä/jouluna en liimaile ikkunoihin tonttuja, tipuja, pupuja tai pääsiäismunien kuvia. Tai joka vappu puhaltele ilmapalloja ja laittele niitä joka ikkunaan ja pöydille kera kauhean röykkiön serpentiinejä. Äiti tekee edelleen tuota ja aina ihmettelee kun en tee samaa.

Se ajatelma että nainen on kotiorja ja miestä pitää passuttaa oli aika isossa roolissa meillä, Isä ei käynyt töissä tai tehnyt yhtään mitään kotitöitä, makasi vaan sohvalla ja kaikki piti tuoda nenän eteen. Ja tuo asetelma oli siis äidistä lähtöisin kun "niin hänenkin kotonaan oli toimittu" ja siis minä ja sisko jouduimme äidin ohella isää ja veljeä passaamaan ja tekemään aivan kaikki kotityöt,  myös ulkotyöt ja lumityöt talvella ja ruohonleikkuu kesällä ja haravointi syksyisin ja keväisin. Jos joku toi esim suklaarasian joululahjaksi koko perheelle, niin isä ja veli sai ottaa päältä parhaat ja me "alhainen" naisväki ne huonoimmat, joskus ei meille jäänyt mitään. Kyseessä on 1990 luvun perhe ja edelleen tämä asetelma on kotonani eli miespuoliset vaan on ja heitä passataan ja naiset tekee kaiken. En todellakaan tätä rutiinia tuonut kotiini vaan myös minun poikani pitää tehdä kotitöitä (mitä äiti ihmettelee suuresti ja on loukkaantunut kun en hänen tapaansa kunnioita omassa kodissani)

Kotona oli paljon viinimarjapensaita, äiti keitti päiväkaudet mehuja, joita kukaan ei juonut. Ihana edesmennyt äiti.

Lopulta isä alkoi tehdä niistä kotiviiniä, se oli sitä 1990-lukua. Viini oli saakelin pahaa, isä toi joskus minulle pullon, kaadoin suoraan viemäriin kun lähtivät, lapsiani nauratti, kehuin tietysti viinin isälle. Isä alkoholisoitui viininlitkimisen seurauksena, eli niistä helkkarin viinimarjaensaista koitui pelkkää pahaa.

Minullakin oli omakotitaloni pihalla muutama pensas, kuului vähän tapoihin istuttaa, myin marjat työkaverille niin, että hän itse ne poimi.

Vierailija kirjoitti:

Piereskely. Meillä pidätellään tai mennään vessaan haisemaan. 

Niin meilläkin piti mennä vessaan pieremään, kunnes vaimo alkoi piereskellä urakalla.

Kesämökillä olemiset kesällä joka ikinen viikonloppu ja usein myös arkena. Siellä ei ollut lähistöllä ketään muita lapsia kuin minä ja minulla oli siellä usein todella tylsää. Jostain syystä sinne ei saanut ottaa mitään lelujakaan mukaan. En ymmärrä että mistä se johtui. Siksi minä yritin saada siellä ajan kulumaan leikkimällä kivillä, kepeillä ja kävyillä. Vanhempien mielestä se oli todella kehittävää, että minulla oli tylsää ja että piti keksiä tekemistä ilman mitään leluja tai kavereita. Siellä ei ollut sähköä, sisävessaa tai juoksevaa vettä mikä oli niihin tottuneelle kaupunkilaislapselle melko hankalaa kun vesiä piti kantaa kaivosta, mökki lämmitettiin puilla ja kaikki oli muutenkin melko alkeellista. Isä keskittyi siellä lähinnä ryyppäämisen tai mökille tehtävän saunarakennuksen tekoon ja äiti esimerkiksi teki ruokaa siellä melko yksinkertaisissa olosuhteissa. Kumpikin oli usein melko hermostuneita ja komentelivat minua vihaisesti. Sen lisäksi he tappelivat melko rajusti ja usein he pakottivat minut esimerkiksi kalastamaan tai metsään keräämään sieniä tai marjoja kanssaan melko pitkäksi aikaa ja olivat vihaisia minulle, kun minä valitin, että on tylsää kun he yrittivät järjestää minulle mukavaa vaihtelua arkeen niillä mökkireissuilla vaikka minä olisin halunnut olla kaupungissa, tavata kavereita ja leikkiä heidän kanssaan. Sitten kun opin lukemaan, niin aika kului onneksi paremmin kun otin sinne kirjoja mukaan mistä tosin siitäkin sain kuulla valitusta. Se ei kuuleman mukaan ollut normaalia tai minulle hyväksi että minä luin niin paljon. Toisaalta minua kyllä kannustettiin lukemaan ja käymään kirjastossa lainaamassa kirjoja, mutta toisaalta taas sain kuulla valitusta jos luin liikaa.

Vanhemmat olivat todella säästäväisiä ja jostain syystä äiti oli todella säästäväinen mitä tuli minun vaatteisiini. Kun minulle hankittiin uusia vaatteita, niin yritettiin aina löytää mahdollisimmat halpoja vaatteita, mieluiten kirpputorilta. Itselleen ja isälle hän kyllä osti vaatteita uusina, mutta minulle hän osti vaatteet kirpputorilta aina kun oli vain suinkin mahdollista. Mieluiten hän otti vastaan sukulaislasten vanhoja vaatteita ja jos minulle ei kirpputorilta löytynyt käytettyjä kenkiä, niin hän osti minulle kaupasta halvimmat mahdolliset kengät vaikka ne sitten olisivatkin olleet huonot jalassa tai hajonneet pian. Minua pilkattiin usein huonoista vaatteistani ja kun kerroin siitä kotona, niin se ei tuntunut haittaavan vanhempia lainkaan. Itse en saanut itselleni vaatteita valita kuin vasta lähempänä aikuisikää, sitä ennen äiti oli ne aina minulle valinnut ja hän myös määräsi, että miten minun on pukeuduttava vaikka olisin ollut itse eri mieltä. En tiedä, että mistä tämä johtui, mutta ainakin sen opin, että minun mielipiteelläni ei ole merkitystä tai että en ole ansainnut niin hyvää kuin muut. Eli että voin hyvin olla huonommissa vaatteissa kuin muut vaikka olisin sen takia hylkiö mikä olin lapsena koska monet muut lapset eivät halunneet olla kaverini siksi, että minulla ei ollut niin hienoja vaatteita kuin muilla eikä muutenkaan yhtä hienoja tavaroita kuin heillä. En siis koskaan saanut mitään sellaisia muotileluja tai muitakaan muotitavaroita, joita muilla oli ja joita minäkin olisin halunnut. Rahaa kyllä oli, mutta ne menivät usein vanhempien huvituksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan (muu kuin minä) kysynyt vanhemmiltaan miksi he tekivät asioita niin kuin tekivät, miksi kasvatus oli sellaista kun oli?

Minä olen. Seitsenkymppiset vanhempani myönsivät että olivat silloin 70-luvulla ihan kujalla lastenkasvatuksesta ja painostus omilta vanhemmilta ja sisaruksilta oli kova. ”Älä ota sitä syliin, se vaan tottuu siihen”, ”anna sen huutaa, keuhkot vahvistuu”, ”ethän sinä osaa nyt ollenkaan syöttää sitä” jne. Eikä ollut rohkeutta sanoa vastaan ja tehdä oman päänsä mukaan. Mallia otettiin myös naapureilta ja ystäviltä, eikä uskallettu toimia toisin. Vallalla oli just monelle tutut tavat, että ei saa kehua ettei ylpisty, ei saa pitää hyvänä ettei tule mammantyttöä tai -poikaa, se joka kuritta kasvaa, kunniatta kuolee ja monet muut ”viisaudet”. Molemmat vanhempani kertoivat, että ei heitäkään lapsena pidetty juurikaan sylissä, saati pussailtu tai kehuttu, ja jotenkin ei vaan osannut omilleenkaan olla lämmin ja hellä.

Ei se keskustelu pelkästään sitä ollut että myönsivät tehneensä virheitä ja toimineensa väärin. Molemmat loukkaantuivat myös ja puolustautuivat, että tekivät parhaansa sen ajan normien mukaan. Kyllä siinä väiteltiin ja vähän suututtiinkin puolin ja toisin. Halusin silti tietää mistä johtui, että lapsuus ja nuoruus olin kuin toisen luokan kansalainen ja ei-toivottu lapsi, ainakin siltä se tuntui.

Minä olen kysynyt. Pari kertaa äiti sai sellaisen itkukohtauksen, että parkui pari päivää ja soitti sitten minulle ääni särkyneenä ja syytti, miten olen kiittämätön. Hän ei kuulemma kulkenut baareissa ja se hänestä oli merkki hyvästä äitiydestä. Isän kuoleman jälkeen kerroin yhden lapsuusmuiston, ei mitenkään pahan, niin äiti sanoi heti, että hän ei muistele negatiivisia asioita vaan keskittyy positiiviseen. Se siitä sitten. Omien lasten kanssa olen toiminut tuossakin täysin päinvastoin, jos joku muisto askarruttaa, niin se käydään läpi.

Mun äiti on kans tollanen itsekäs marttyyri. Vakiolause: "Miten sinä puhut äidilläesi?" Ts. Äitiä ei saa kritisoida, hän on virheetön.. äitiä on rakastettava, koska hän on äiti, ei siksi että hän ihmisenä sen ansaitsisi. Eli riittää että on vaan synnyttänyt lapset, niin sitten ne rakastaa, koska niin kuuluu tehdä. Näin äitini mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten herättäminen teini-iässä viikonloppuisin viimeistään klo 10, mielellään jo aikaisemmin. Koska RYTMI. 

Kymmenen kyllä on jo aika myöhäinen herätys omasta mielestäni ja ihan tottahan toi rytmi on. Tuosta on tehty vaikka kuinka paljon tutkimuksiakin, että ihmisen luonnollisen vuorokausirytmin mukaan uni on syvimmillään kello 22 - 02 välisenä aikana ja on kaikista parasta aivotoiminnalle olla unessa juuri tuolloin.

Munkin mielestä kello kymmenen on jo myöhäinen herätys teini-ikäiselle. Teini tarvitsee 8-10 tuntia unta yössä, eli jo kymmenen aikaan herätään niin se tarkoittaa, että nukkumaan täytyisi tuolloin mennä keskiyön ja aamu kahden välillä, jotta saa tarpeeksi unta. En kyllä näe ainuttakaan syytä miksi teinin täytyisi valvoa noinkaan pitkään...

Alapeukkuja saanut tämä kommentti... Voisiko joku selittää mitä tärkeää tekemistä niiden teinien täytyy tehdä keskellä yötä?

Olen itse entinen teini, nyt jo eläkkeellä 66v ja edelleen nukun kuin teini eli nukahdan vasta klo 2 ja herään myöhään klo 10 -11. Vaikka kuinka yritin työaikana muuttaa rytmiäni, se ei onnistunut. Nukuin siis vain muutaman tunnin yössä, kun töihin piti herätä kuuden jälkeen. Eikä illalla tullut uni, vaikka olin väsynyt.

Todellakin, rytmi on tärkeä, mutta se on erilainen joka ihmisellä. Kunnioita sitä ja anna teinin nukkua silloin kun hän nukkuu parhaiten eli aamulla. Omat vauvanikin olivat tälläisiä, eivät nukahtaneet yöunille ennen kuin puolen yön aikaan. Ja ilman päiväunia mentiin jo yksivuotiaina. Mutta aamulla vauvat nukkuivat klo 11:een.

Olen myös iltavirkku ja eniten lasten hankinnassa pelkäisin juuri eniten sitä, että lapsestani tulisikin aamuvirkku ja hän herättäisi minut sitten joka ikinen aamu viideltä, vaikka olen pyörinyt tokkuraisena sängyssä edellis"iltana" yrittäen nukahtaa jo klo 11, että saisin edes vähän nukuttua. Olen ihan vapaaehtoisesti luopunut ajatuksesta jälkikasvulle tämän vuoksi. Menetän itsehillintäni väsyneenä niin helposti, etten kykenisi siihen ollenkaan. Yksin on hyvä. Vielä kun löytyisi työ, joka noudattaisi omaa rytmiäni.

Lapsen kanssa kun pitää ulkoilla, niin saa unta hyvin iltaisin. Plus jos nukkuu samassa huoneessa, niin lapsen tasainen hengitys on todella unettavaa. Vauvan kanssa nukahdin aina heti jos istuin alas vuorokauden ajasta huolimatta.

Lapsen heräämiseen vaikuttaa myös mihin aikaan mennään nukkumaan. Tietysti yhteiskunta painostaa kaikki menemään töihin, kouluun ja päiväkotiin ennen kahdeksaa, eikä sille oikein voi mitään. Sitten lapset heräävät samaan aikaan vapaapäivinäkin. Meillä oli telkkari sänkyni vieressä, niin lapsi saattoi katsoa aamun lastenohjelmaa ja minä nukuin vieressä.

Itse en hankkisi kissaa enkä koiraa, koska niihin on pakko herätä joka aamu aikaisin.

Kun olin lapsi ja tarvitsin esim. uuden pyörän, ei voitu koskaan ostaa mitään nättiä ja kunnollista. Hankittiin jotain puoliruosteisia rumia jämäpyöriä. Kaikki sukulaisten vanhat vaatteet riippumatta iästä ja sukupuolesta olisi pitänyt myös kelpuuttaa. Välillä mulle ostettiin toisen sukupuolen vaatteita ja leluja, koska eihän sillä ole mitään väliä. Kyllä muuten on.

Kesällä pitää olla aina ulkona tekemässä jotakin. Tai olla edes tekevinään jotain. Herätä pitää vähintään aamukahdeksalta kesälomallakin, ettei mene koko päivä hukkaan. 

Vielä nytkin näillä helteillä tunnen pienen syyllisyyden piston siitä, että olen ollut enimmäkseen sisällä viileämmässä, eikä ulkona aamusta iltaan. 

Kukaan ei laittanut ovea kiinni, kun meni vessaan, vaan se jätettiin sepposen selälleen koko toimituksen ajaksi. Vanhemmat joivat estoitta vaikka lapset olivat kotona ja humaltuivat ihan reilusti. Tosi kiva tällainen esim. perheen mökkireissuille jossakin korvessa. Isä pieksi, jos ei totellut tai sanoi vastaan. Vastaan ei saanut sanoa. Äiti ei reagoinut tähän mitenkään vaikka itkin ahdistustani yksin tuntikausia sen jälkeen. Kukaan ei lohduttanut tai pyytänyt anteeksi. Käytiin paljon kylässä vanhempien kavereilla, joilla ei ollut lapsia. Meidän piti istua hiljaa ja kuunnella kun aikuiset puhuivat. Kukaan ei ollut kiinnostunut, mitä minulle kuuluu tai mitä minä ajattelen. Kaikki ruoka piti syödä vaikka itketti tai yökötti. Kuulumisia ei tai miten voin, ei koskaan kyselty. Jos oli sattunut jotain ikävää, sen kanssa piti pärjätä yksin. Ei tullut mieleenkään kertoa tunteista ja ikävistä asioista vanhemmille, koska se ei ollut tapana. Ei niistä keskusteltu. Jos pikkuveljelle sattui ihan mitä tahansa yhteisissä leikeissä, vika oli aina minussa. Sisaruksia kohdeltiin hyvin eri tavoin ihan avoimesti, pohtimatta asioita sen enempää. Suosittiin. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Joo ja sitten hyvin tuttuja olivat nuo raivosiivoamiset ym. halvat vaatteet ja pakkomökkireissut, joilla ei ollut mitään tekemistä, eikä vanhemmatkaan olleet siellä kanssani vaan tekivät omia juttujaan. Sitten kaikki materia oli aina tärkeämpää kuin mikään muu. Jos vaikka kaatui ja vaatteet menivät, niin se oli ihan järkyttävää. Tai jos mitä tahansa sattui jollekin esineellä tai huonekalulle, vaikka vahingossakin, niin se oli aivan kohtuuton se seuraus, mikä siitä tuli.

Hyvin samanlaisia kokemuksia täälläkin. Ankeaa ja karua arkea ja kauniit/kivat/mukavat asiat koettiin turhina ja rahan haaskauksena. En ole näin aikuisena varakas, mutta ostan kauniita asioita, käytän rahaa kokemuksiin, syön välillä ravintolassa. Lapsuudenkodissani ei tuollaisia harrastettu ja joululahjatkin koettiin turhina. Kotoa puuttui harmonia täysin. Koti oli hoardattu täyteen tavaraa ja hyllyjä ja outoja säilytysratkaisuja ihan pieneen kotiin jossa asui monta ihmistä. Kaikki materiaalit oli hankittu hinta ja käytännöllisyys edellä joten kavereita ei kehdannut tuoda kotiin jossa oli tyyliin ladottu keskelle huonetta erilaisia hyllyjä linnakkeeksi jotta säilytystilan saa maksimoitua. Ruoaksi puuroa, kanankoipia ja perunaa, mitäpä sitä turhia hienostelemaan ja ravintolassa ei käyty koskaan sillä sehän on rahan haaskausta. Ruokaa kun saa tehtyä kotonakin.

Isäni oli aggressiivinen ja menetti hermonsa milloin mistäkin. Tykkäsi myös kutsua lapsiaan epäonnistuneiksi ja ilmoittamaan esim. yliopistoon mennessä että et pärjää kuitenkaan. Äitini oli muuten se esimerkillisempi vanhempi, mutta myös kova arvostelemaan lapsiaan sekä tietysti muita. Pirjo-täti on niin vanhan näköinen, Martti-setä se haisee ja on lihonnut, Kallella kauhea akne. Koin tuollaisen läheisten ihmisten arvostelun inhottavaksi jo nuorena. Äitini myös vertaili itseään ja lapsiaan muihin ja päivitteli miten hänen elämä on huonoa ja lapsetkin huonokäytöksisiä ja laiskoja. Vietin melkein jokaisen päivän ystäväni kotona sillä vanhemmat olivat pääsääntöisesti hyvällä tuulella, ruoka oli tavallista mutta vaihtelevaa. Perheen koti oli kaunis ja ja jopa naapurin lapsena sain heiltä kehuja mikä oli suorastaan ennenkuulumatonta omassa kodissani.