Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Äidin kulta kirjoitti:

Joka viikonloppu mentiin kesämökille, missä vanhemmat kaljoitteli enemmän tai vähän vielä enemmän. Sunnuntaina neuroottinen pakkosiivous huudolla kyllästettynä.

Lisäksi äidilläni oli sairas tapa ottaa lapsista hehheh-hauskoja kuvia lapsista nakuna saunassa tai suihkussa -pikkupäissään toki- ja sitten joskus kun kun olin teini, äitini kännipäissään veti esiinnämä kuvat, nauroi mun ulkonäölle ja uhkaili näyttävänsä kuvat mun poikaystäville. No ei ollut poikaystäviä minulla ei. Edeen näin nelikymppisenä pelkään, että milloin äitikulta hyökkää saunaan kameransa kanssa tai esittelee nöyryyttäviä kuvia miehelleni. En jätä lapsiani hetkeksikään yksin tuon arvaamattoman hullun seuraksi eikä lapset koskaan tule menemään hänen kanssaan esim saunaan. Ja se on sitten poliisijuttu jos kuvia noista ottaa.

Tuo on lapsen seksuaalista ahdistelua. Äitisi on sairas ihminen. Hyvä että suojelet omia lapsiasi tuollaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Se että ei kannustettu, ei juhlittu tai kehuttu ollenkaan. Virheet, mokat ym kyl huomattiin ja haukuttiin. Oon lapsesta asti ollut lihava, ja nyt aikuisena sairaalloisen lihava, ja pahimmillani painanut 220 kiloa, ja nyt vuoden  aikana olen tuon ene dieetin avulla saanut pudotettua painoa 40 kiloa (ja olen todella tyytyväinen) ja sitä hehkutin vanhemmille miten nyt oon laihtunut, niin he vaan naljailivat. Sitten kun muhun iski korona, ja tuli takapakkia laihdutuksessa (pari kiloa tuli takaisin) ja erehdyin asiasta mainitsemaan vanhemmille, niin isä tuumasi "No omapa on painosi. Mä en enään puutu. Tee mitä haluat p*rkele!" ja lähti ovet paukkuen. Nyt on pitkä aika kulunut kun en oo heihin ollu yhteydessä ja voin paljon paremmin. Lapsikin totesi että on kivaa kun he eivät oo käyneet ym.

Kauheat vanhemmat sinulla. Mutta onnea painonpudotuksestasi! Mahtava homma.

Vanhanaikainen opettaminen. Ei opetettu mitään, piti vaan siinä ohessa ollessa oppia monimutkaisia asioita, esim.traktorin ajoa tms.

Vanhemmiten nolaaminen. Esim.olin just saanut ajokortin laitettiin seuraavana päivä rattiin ja kierrätettiin joka paikassa näyttämässä kuinka kankeeta ajaminen on.

Ihmeelliset odotukset. Veli sai kaitafilmikameran niin seuraavana päivä piti esittää joku hieno tuotos. Eihän filmi ollut edes täynnä ja kehittääkin olis pitänyt!!!!!!!!

Nämä on joitakin asioita jotka muistan ottaa huomioon omien lasten kanssa.

Siivouspäivä perjaintaina koulun jälkeen, pyykit pestiin lauantaina aamupäivällä. AINA

Ei kyllä mitään ankeita muistoja, päin vastoin. Ihana lapsuus 60-luvulla.

Kyläilyt, huonolaatuinen ruoka.

Äitini oli kontrollifriikki, kotona ei pystynyt rennosti asumaan, kaikki kipot ja kupit piti olla millilleen oikeassa asennossa, auta armias jos erehdyit ottamaan kirjahyllystä kirjan ja et heti laittanut samalla hyllyllä olevaa maljakkoa oikeaan paikkaansa, äitini suuttui silmittömästi kun HÄNEN tavaroihinsa kajotaan ilman lupaa. Ahdisti kokoajan, hyvä kun uskalsi hengittää talon sisällä. Joka päivä piti hänen kanssaan pyyhkiä pölyt ja imuroida, ei ollut vaihtoehtoa, muuten tuli tukkapöllyä jos et siivonnut. Ruokaa rouva ei jaksanut tehdä kuin sunnuntaisin, ja sekin tapahtui syyllistämällä meitä muita kun HÄN joutuu KAIKEN tekemään, kouluruoka piti riittää. Elin pitkään voileivillä. Aamuisin ei puhettakaan että olisi aamiaista saanut, muroilla elin koko nuoruuteni. Toki kun vieraita tuli yökylään silloin kyllä aamiaispöytä oli hienosti katettu, kyllähän nyt vieraille piti pitää kulissit pystyssä, hinnalla millä hyvänsä. Siivoushommista jäi pitkään paha fiilis, mutta vanhemmiten omassa omakotitalossamme on siistiä mutta siellä voi onneksi elää vaikka nyt olisi vähän koirankarvoja lattialla. Ruoanlaitto jätti sellaiset traumat että en viihdy juurikaan keittiössä, onneksi rakas aviomieheni osaa tehdä hyvää ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin se ylenpalttinen talon koristelu joka pääsiäinen, vappu, juhannus ja joulu on sellaisia mitä en itse kotonani tee. Jotkut jouluvalot saatan laittaa joo, mutta esim pääsiäisenä/jouluna en liimaile ikkunoihin tonttuja, tipuja, pupuja tai pääsiäismunien kuvia. Tai joka vappu puhaltele ilmapalloja ja laittele niitä joka ikkunaan ja pöydille kera kauhean röykkiön serpentiinejä. Äiti tekee edelleen tuota ja aina ihmettelee kun en tee samaa.

Mun äiti oli lastentarhaopettaja ja meillä oli ikkunat täynnä tonttuja jne.

Sama meillä. 3 isoa muovista laatikkoa täynnä joulukoristeita, 1 vappua, 1 pääsiöistä, vähän halloweenia.

Ikkunanoristeissa menee se 30 min, kuusen kokoaminen on mukavaa. Jos jouluikkunaa ja kuusta laske, koristelussa menee max 20 min.

Perheessä kaikki tykkää

Lomalla ja viikonloppuisin piti herätä aikaisin ettei rytmi mene sekaisin. Jos valitti väsymystä niin tokaistiin mikset mene aikaisin nukkumaan. Nuoret lähtivät elämään SILLOINKIN vasta iltamyöhään.

Ei mitään rutiineja, ei kotiintuloaikoja, ruoka-aikoja, ei mitään. Vanhemmat työnarkomaaneja, joten pienestä asti oltiin veljen (2v vanhempi) kanssa kahdestaan kotona ja veli haki minut tarhasta varmaan useammin kuin vanhemmat (nykypäivänä olis lasut lennelly). Kodin ilmapiiri oli mitäänsanomaton, kylmä. Vanhemmat ei sentään huutotappeluita järkänneet, mutta asioita ei käyty läpi, ei kyselty miten menee tai selvitetty apuna asioita. Huomio korvattiin rahalla, tai pelikoneilla ja sitten huudettiin kun pelailtiin pitkin öitä eikä tehty mitään muuta. Muutamia lomareissuja muistan jotenkin, kun isä oli krapulassa eikä voitu käydä missään. Nekin jäi vähäisiksi kun ei ehtinyt talojen rakentamisilta mihinkään.

Isä kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa, minä olen ensimmäinen syypää kaikkeen vaikka en olis ollut lähelläkään tapahtumaa. Monet huudot ja sairaat rangaistukset on tullut käytyä läpi, ilman anteeksipyyntöjä jos on haukkunutkin väärää puuta. Edelleen saatan herätä keskellä yötä ahdistuneena, että aamulla klo 6 isän herätessä ja lähtiessä töihin hän huomaa jonkun asian johon olen syypää ja tulee ovet paukkuen huutamaan. Vaikka en edes asu samassa kaupungissa...

Kasvoin hiihtoperheessä. Kaikki harrasti hiihtoa. Äitiä lukuunottamataa kaikki myös kilpaili.

Jouduin kilpailemaan parin viikon välein. Treeniä olis 6 iltana viikosta, noin tunnin lenkki. Kilpailut  jännitti ja pelotti ihan helvetisti. Treenaaminen oli tylsää. Elämä pyöri liikaa urheilun äärellä.

Isäni pilkkasi minua laihuudestani, ja piti minua syyllisenä siihen. Ei tullut mieleen, että jatkuva treeni  sai laihtumaan?

Salitreeniä ei tehty, Siitä olisi ollut jotain hyötyäkin, kun kropassa olisi lihaksia.

Sanoin lopulta 16-vuotiaana, etten halua enää kilpahiihtää. Pelotti ihan helvetisti sanoa asia ääreen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään rutiineja, ei kotiintuloaikoja, ruoka-aikoja, ei mitään. Vanhemmat työnarkomaaneja, joten pienestä asti oltiin veljen (2v vanhempi) kanssa kahdestaan kotona ja veli haki minut tarhasta varmaan useammin kuin vanhemmat (nykypäivänä olis lasut lennelly). Kodin ilmapiiri oli mitäänsanomaton, kylmä. Vanhemmat ei sentään huutotappeluita järkänneet, mutta asioita ei käyty läpi, ei kyselty miten menee tai selvitetty apuna asioita. Huomio korvattiin rahalla, tai pelikoneilla ja sitten huudettiin kun pelailtiin pitkin öitä eikä tehty mitään muuta. Muutamia lomareissuja muistan jotenkin, kun isä oli krapulassa eikä voitu käydä missään. Nekin jäi vähäisiksi kun ei ehtinyt talojen rakentamisilta mihinkään.

Isä kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa, minä olen ensimmäinen syypää kaikkeen vaikka en olis ollut lähelläkään tapahtumaa. Monet huudot ja sairaat rangaistukset on tullut käytyä läpi, ilman anteeksipyyntöjä jos on haukkunutkin väärää puuta. Edelleen saatan herätä keskellä yötä ahdistuneena, että aamulla klo 6 isän herätessä ja lähtiessä töihin hän huomaa jonkun asian johon olen syypää ja tulee ovet paukkuen huutamaan. Vaikka en edes asu samassa kaupungissa...

Tämä on tullut monessa viestissä tämä isien totaalinen itsesäätelyn puute suhteessa lapsiinsa. Suoraa huutoa ja raivoa ja vakivaltaa se oli meilläkin ja syyttelyä aivan turhista ja olemattomista asioista. Uskon, että he eivät edes tunteneet syyllisyyttä. Heillä varmaan oli oikeus omasta mielestään kaikkeen siihen riehumiseen, jos asiat eivät menneet heidän mielensä mukaan. Ja äidit vaikenivat, surkeat alistetut naiset eivät puolustaneet lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ruokapöydässä ei saanut puhua. Ei saanut kertoa päivästä, ei saanut kysellä, mitä siskolle tai isälle kuuluu. Hirveä huuto, jos erehtyi puhumaan tai kertomaan, miten koulupäivä meni. "OLE HILJAA!!! NYT SYÖDÄÄN, EIKÄ PUHUTA MITÄÄN!!!!" No ei ne vanhemmat muutenkaan puhuneet koskaan mitään, halusivat, että me lapset oltaisiin hiljaa 24/7.

Jos ikinä saan perhettä, niin lapseni ja mieheni saavat todellakin puhua ruokapöydässä. Tietenkään mikään pakko ei ole puhua eli saa syödä hiljaa omassa rauhassa, jos siltä tuntuu.

Meillä oli niin päin, että kokoonnuttiin koko perhe päivälliselle ja sen aikana puhuttiin kaikki vaikeat asiat. Jos oli esimerkiksi tehnyt jotain pahaa, sai huudot siinä päivällisellä.

Tosi kiva pikkulapsen itkeä ja yrittää syödä yhtä aikaa, muiden tuijottaessa vieressä.

Ei ihme, että sain jonkinlaisen syömisongelman ja saan paniikkikohtauksia jos pitää syödä ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Outoa. Mun vanhemmat oli tekohurskaita, ylemmyydentuntoisia toisten arvostelijoita ja oikeistokristittyjä.

Olen havaitsevinani samaa asennevammaa nykypäivän perskokkareissa, en ikinä vasemmistossa, jossa arvostetaan koulutusta, sivistystä ja työtä.

Ei nyt liity ketjuun mitenkään mutta jukoliste minua ottaa otsaan kun kaiken maailmassa yrittää nähdä poliittisen ideologian silmin. Isäni on tässä maanmainio ja kaikki on politiikkaa. Ei tarvitse ajatella asiaa omilla aivoilla vaan puoluekirjalla. Jos on eri mieltä asiasta x ihan oman logiikan kautta niin on sitten poliittisesti eri puolueessa. En ole poliittinen ihminen puoluemielessä.

Omasta nuoruudesta on jäänyt mieleen ahdistus. Asioista ei saanut olla eri mieltä isän kanssa, koska sitten ei kunnioittanut vanhempiaan. Keskustelua ei syntynyt millään tasolla, koska eri mieltä oleminen otti samantien kiinni vanhemman hermoon ja itse asialla ei ollut enää mitään väliä. Eri mieltä ei saanut olla ja syyllistäminen alkoi jos yritti perustella. Sama hankalista asioista puhumisen kanssa, aivot lukkoon ja pintatunne  päälle. Kotoa muuttaessa alkoi paniikkihäiriöt ja nyt 20v myöhemmin olen vasta ymmärtänyt mistä ne johtuivat. Itse paniikkihäiriöstä selvisin onneksi muutamassa vuodessa.

Muutoin oli normaali lapsuus kavereineen ja matkusteltiin yms. Puutetta ei ollut ruuasta tai materiaalista.

Nyt aikuisiällä isän kanssa oleminen on mahdotonta. Aikuisena ihmisenäkään en saisi olla eri mieltä mistään asiasta, koska se tarkoittaa etten kunnioita vanhempiani. Parhaani mukaan olen yrittänyt päästä kiinni itse asiaan, mutta omat keittiöpsykologin taidot eivät riitä ja nyt olen saanut tarpeekseni yrittämisestä. Harmi että isän kanssa on kylmät välit noin yksinkertaisen asian takia ettei puhumisen tai tunteiden käsittelyn asiat ole hallussa. Ja sitä kautta myös äidin kanssa kun vieraillessa ilmapiiri on jäätävä ja pidetään elefantti huoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Kyläilyt, huonolaatuinen ruoka.

Joo, parempi nyhjöttää kotona ja odottaa kuknka monta tykkäystä saa 124.:lle tänään otetulle selfielle samalla sohvalla ja syödä kaupan einestä toisella kädellä

joka pöovä oli ruoka aina samaan aikaan vanhempien tullessa kotiin.. Syötiin aina kello 17.00 ja ulkoa huudettiin kotiin ja mihinkään ei voinut mennä eikä kavereita nähdä kun ruoka oli aina samaan aikaan,

Talo oli varsinainen työleiri  ja läksyjen teko oli ainoa hyvä syy istua "istua laiskana perseellään", muuten piti mennä ulos ja  poimia omenoita tai  ajaa ruohoa tai kolata lunta. Sisälläkin olisi pitänyt koko ajan heilua ja touhuta jotain, päiväkoti-ikäisenä sai vielä leikkiä barbeilla rauhassa mutta kun aloitti koulun tultiin huutamaan että "täällä se vaan nukkeja pukee, auta  äitiäs laittamaan pyykit!" tms.

Ruoka oli myös ankeaa ja sitä säännösteltiin, ruskeaa kastiketta tilkka ja  yksi peruna. Muroja ei ikinä sostettu, olivat kuulemma kalliita. En nähnyt lapena nälkää mutten myöskään ikinä saanut syödä vatsaa täyteen.  Karkkipäiväkin oli yksi lakupötkö jokaiselle. 

Vanhemmat kuvittelivat, että joku meistä muuttaa ,sitten kun  he kuolevat, lapsuuskotiin ja ovat tyrmistyneitä kun minä ja veli ollaan sanottu ettei haluta pois kerrostalosta ja sisko taas osti rivarikämpän. Eivät ymmärrä miten emme halua asumaan paikkaan joka heille on tyyliin paratiisi, meille vankileiri jossa huhkittiin nälässä ja kuunneltiin huutoa. Ruuasta muuten vielä että siskolla on anoreksia ja minulla bed eli ahmishäiriö ilman oksentamista ja uskon syyn olevan lapsuuden ruokatottumuksissa, sisko oppi  pärjäämään  syömättä ja minä taas omilleni muutettuani en lopettanut syömistä, esim. ne murot mitä en lapsena saanut niin omassa kodissa meni  pakettitolkulla sokerihuurrettuja maissihiutaleita!

Äitimme kielsi meiltä kolmelta lapselta kaikki herkut ja mitään emme koskaan saaneet (vaikka hän veteli itse kaikkia herkkuja paljon) emme edes hedelmiä tai marjoja. Muistan kun maistoin ekaa kertaa kuuden vanhana salaa äidiltä suklaata, tuli tukkapöllyä todella kovakouraisesti. Hän vahti haukkana isän kanssa ettemme vain lihoisi ja muistan kun äiti pisti pienen kyläkoulumme keittiöllä työskennelleen kaverinsa vahtimaan ettemme vain ottaisi esim omenapiirakkaa jos sitä oli syksyisin tehty jälkiruoaksi. Tuosta kehkeytyi aivan kamala syömishäiriä meille kaikille kolmelle lapselle ja kun olin ylä-asteella (vaikka äiti silloinkin yritti rehtorille soittaa että meille ei saa antaa herkkuja ym, rehtori ei suostunut) niin aloin kerätä pulloja että saan rahaa, ja aloin syömään todella paljon herkkuja sisarusten kanssa. Kun me kaikki lopulta muutimme omiin asuntoihimme, niin jokainen meistä alkoi lihota ja kaikki painavat yli 140 kiloa. Jos tuo karkin syöminen ym ei olisi meillä kriminosoitu, niin varmasti kaikki me oltaisiin normipainoisia kun oltaisiin opittu syömään kohtuudella

Meillä oli ehdoton sääntö: leivän päälle sai laittaa joko juustoa tai makkaraa. Ei molempia. Missään tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten herättäminen teini-iässä viikonloppuisin viimeistään klo 10, mielellään jo aikaisemmin. Koska RYTMI. 

Kymmenen kyllä on jo aika myöhäinen herätys omasta mielestäni ja ihan tottahan toi rytmi on. Tuosta on tehty vaikka kuinka paljon tutkimuksiakin, että ihmisen luonnollisen vuorokausirytmin mukaan uni on syvimmillään kello 22 - 02 välisenä aikana ja on kaikista parasta aivotoiminnalle olla unessa juuri tuolloin.

Munkin mielestä kello kymmenen on jo myöhäinen herätys teini-ikäiselle. Teini tarvitsee 8-10 tuntia unta yössä, eli jo kymmenen aikaan herätään niin se tarkoittaa, että nukkumaan täytyisi tuolloin mennä keskiyön ja aamu kahden välillä, jotta saa tarpeeksi unta. En kyllä näe ainuttakaan syytä miksi teinin täytyisi valvoa noinkaan pitkään...

Alapeukkuja saanut tämä kommentti... Voisiko joku selittää mitä tärkeää tekemistä niiden teinien täytyy tehdä keskellä yötä?

Voisitko sinä selittää että mitä tärkeää tekemistä niiden teinien täytyy tehdä viikonloppuaamuna kello 9?

Teinien unirytmi poikkeaa aikuisten ja lasten rytmistä siten, että se on iltapainoitteisempi. Siitä huolimatta, ettei se aikuisten mielestä olisikaan sopivaa.

Samasta syystä kello kahdeksan kouluaamut ovat murrosikäiselle raskaampi rasti kuin alakoululaisille tai heidän vanhemmilleen, joiden mielestä nuoret pitäisi opettaa tavoilla ja panna aamunorkoilulle piste, koska pitihän ne lehmät ennenkin lypsää viideltä jaa jaa jaa...

Ehkä poikkeaa, jos sellaisen rytmin opettelee. Meillä teinit ovat menneet aina ajoissa nukkumaan, ja heräävät viimeistään klo 8 maissa myös lomilla ja viikonloppuisin, no joskus ihan yksittäisinä kertoina on joku nukkunut tyyliin yhteentoista.

Yhden ihmisen kokemus vs. tutkimukset laajemmalla otannalla