Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä tänne...

Minulla oli hyvä koti ja rakastavat vanhemmat, mutta nyt jo vanhempana aikuisena olen usein ihmetellyt viikonloppuisin tulevaa pahaa oloani. Äskettäin oivalsin että se johtuu siitä että isäni joi itsensä humalaan joka lauantai. Ei hän ollut koskaan paha tai ilkeä, mutta silti se jätti minulle nämä oireet. Toivon että paha olo helpottaa nyt kun tiedän sille syyn.

Päätin jo lapsena etten koskaan mene naimisiin miehen kanssa joka käyttää yhtään alkoholia.  Mieheni on raitis.

Sukua tälle, tavallaan...mä en pysty viettämään jouluja, en viettänyt niitä kuin lapsen ekat 5 vuotta. (Aikuinen jo, ei tullut jouuihmistä hänestäkään.) Omat vanhempani olivat absolutisteja, mutta isä oli mulkku ihan selvänäkin. He huutoriitelivät kaikki joulut läpeensä, yleensä rahasta. Joulunalusaika toi aina mukanaan kireän tunnelman ja masennuksen, kunnes tajusin, ettei ole pakko. Kyllä, helpotti kun tajusi, mutten enää muuttunut jouluihmiseksi.

Minä taas olen jouluihminen henkeen ja vereen.  Kun luin viestisi, hoksasin, että sillä saattaa olla tosiaan merkitystä näinkin päin.

Eli mulla tavallaan ihan päinvastainen tilanne silloin penskana.  Isäni oli alkoholisti, joka joi jatkuvasti ja elämä sen mukaista.  Lapsuus ei ollut ruusuilla tanssimista.

Mutta jouluisin isä ei juonut.  Oli ne taatut kolme päivää vuodessa, jolloin oltiin varmoja siitä, että isä ei ole kännissä.  Meillä oli aina ihanat joulut.  

Olen miettinyt, mistä ne isän raittiuspäivät jouluna johtuivat, ja miten se kykeni siihen sen kaiken alkoholinhuuruisen elämän kanssa.  Isä oli uskovaisesta kodista ja siellä oli ne entisajan tarkat joulurituaalit.  Muutamina jouluina olimme siellä isän lapsuuskodissa ja siellä oli aattoillan jouluhartaus (radiosta), joulukuusen tuonti pirttiin ja sen koristelu oli iso juttu,  isossa maalaispirtissä joulunvietto oli jotenkin juhlallinen asia, joulupukki tuli aina ja lapsille oli kaikenlaista hauskaa järjestetty, joulupäivänä hevosella joulukirkkoon, vaikka olisi voitu mennä jo traktorilla tai jonkun nuoremman sedän autollakin, mutta hevonen oli ilmeisesti se tärkeä elementti siinä.  Pöydät notkui jouluruuista, väkeähän oli paljon.  Ne oli oikeasti onnellisia jouluja.  Alkoholi ei kuulunut koskaan kuvioon, vaikka tiedän kyllä, että ei vaarikaan lasiinsylkijä ollut.  

Olisiko isällä ollut joku vanhan ajan kunnioitus joulua kohtaan?  Meillä nimittäin käytiin joulukirkossa tai ainakin kuunneltiin se radiosta, jouluna ei saanut kiroilla, ei riidellä eikä kiukutella mistään.  Silti ei kotini mitenkään uskovainen ollut.  Kuusikymmentäluvun jouluina oli telkkarissa aina tapaninpäivänä Billy Smartin joulusirkus.  Se meillä katsottiin aina, isä keitti ja tarjoili kahvit olohuoneeseen, juotiin "pillyn kahvit.

Minun alkoholisti-isäni oli aikoinaan joulun selvä, koska joi kaikki viinat jo aatonaattona. Samoin sunnuntait selvä, kun viina juotiin lauantaina. Siinä sen kunnioitus pyhiä kohtaan.

Kaikki piti tehdä itse. Ruoat, voit leivät, juustot (kotijuusto), mehut, karamellit, vaatteet ym. Kyseessä oli ihan 2000 luku. Mitään ei ostettu (paitsi lääkkeet, hiivat ym) joskus olisi halunnut normi karkkeja, mutta ei annettu ostaa vaan piti tehdä itse, ja oli usein pahanmakuisia (paitsi omatekemät  marmeladit oli hyviä)

Vierailija kirjoitti:

Lestadiolaisten seurat, mihin mentiin koko perheen voimin noin kerran kuussa. Pienempänä se vielä meni, kun vanhemmat lahjoi karkeilla ja värityskirjoilla, mutta siinä vaiheessa kun alkoi edes vähän ymmärtämään, mitä siellä puhuttiin, niin ahdisti. Lestadiolaisten touhuhan ei ole mitään verrattuna normaaliin jumalanpalvelukseen, perusvire tapahtumissa on todella ahdistava, syntinen ja kurja. Pelotti pienempänä syntien anteeksiannot, kun ihmiset menee saarnahuoneen etuosaan itkemään syntejään mikrofoniin. Yhteisö on myös todella tuomitseva, jos kehtaa poiketa heidän säännöistään.

Uskon edelleen jumalaan, mutta en tämän lahkon kautta. 

Mun serkut kans joutui käymään seuroissa pienestä pitäen, ja kun heiltä kysyi että mitä ne seurat on ja mitä siellä tehdään, niin kovin hiljaisiksi menivät ja vaihtoivat puheenaihetta. Eivät suostuneet niistä kertomaan vaikka kuinka tivasi. Siitä porukasta neljä änkyttää ja yksi on jäänyt lapsen tasolle, enkä voi olla miettimättä olisiko traumaattisilla kokemuksilla seuroista jotain vaikutusta asiaan. Äitini kuittasi aina lyhyesti, että hän on kerran käynyt eikä toiste mene, ihan kamalia ovat. Kukaan serkuistani ei aikuisena jäänyt lahkoon ja jäivät kokonaan lestadiolaistapahtumista pois yksi kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten herättäminen teini-iässä viikonloppuisin viimeistään klo 10, mielellään jo aikaisemmin. Koska RYTMI. 

Kymmenen kyllä on jo aika myöhäinen herätys omasta mielestäni ja ihan tottahan toi rytmi on. Tuosta on tehty vaikka kuinka paljon tutkimuksiakin, että ihmisen luonnollisen vuorokausirytmin mukaan uni on syvimmillään kello 22 - 02 välisenä aikana ja on kaikista parasta aivotoiminnalle olla unessa juuri tuolloin.

Munkin mielestä kello kymmenen on jo myöhäinen herätys teini-ikäiselle. Teini tarvitsee 8-10 tuntia unta yössä, eli jo kymmenen aikaan herätään niin se tarkoittaa, että nukkumaan täytyisi tuolloin mennä keskiyön ja aamu kahden välillä, jotta saa tarpeeksi unta. En kyllä näe ainuttakaan syytä miksi teinin täytyisi valvoa noinkaan pitkään...

Alapeukkuja saanut tämä kommentti... Voisiko joku selittää mitä tärkeää tekemistä niiden teinien täytyy tehdä keskellä yötä?

Voisitko sinä selittää että mitä tärkeää tekemistä niiden teinien täytyy tehdä viikonloppuaamuna kello 9?

Teinien unirytmi poikkeaa aikuisten ja lasten rytmistä siten, että se on iltapainoitteisempi. Siitä huolimatta, ettei se aikuisten mielestä olisikaan sopivaa.

Samasta syystä kello kahdeksan kouluaamut ovat murrosikäiselle raskaampi rasti kuin alakoululaisille tai heidän vanhemmilleen, joiden mielestä nuoret pitäisi opettaa tavoilla ja panna aamunorkoilulle piste, koska pitihän ne lehmät ennenkin lypsää viideltä jaa jaa jaa...

Ehkä poikkeaa, jos sellaisen rytmin opettelee. Meillä teinit ovat menneet aina ajoissa nukkumaan, ja heräävät viimeistään klo 8 maissa myös lomilla ja viikonloppuisin, no joskus ihan yksittäisinä kertoina on joku nukkunut tyyliin yhteentoista.

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla alakoulussa sitä, että koulusta määrättiin, että jokaisen tulee hiihtolomalla hiihtää tietty määrä? 

 Meille annettiin tällainen määräys joka vuosi ihan eka-tokaluokkaa lukuun ottamatta. Muistaakseni 5.-6.lk hiihdettävä matka oli vieläpä aika pitkä, muistaakseni piti hiihtää yhteensä 15 km jonka sai toki jakaa useammalle päivälle. Tästä jaettiin lappu kotiin, joka piti näyttää vanhemmille ja palauttaa kuitattuna. Itse lomalla täytettiin hiihtopäiväkirjaa johon vanhemmat merkkasivat hiihdetyt kilometrin ja joka piti palauttaa koulun taas alettua. Jos ei hiihtänyt, siitä seurasi sanktio. 

Parhaan kaverin vanhemmat olivat ihan että 'kouluhan ei meille sanele mitä me hiihtolomalla tehdään', ja kaverin äiti täytti lapun ilman että kaverin tarvitsi hiihtää metriäkään. Minun vanhempani olivat aina todella kuuliaisia ja tietyllä tapaa auktoriteettipelkoisia. Lisäksi molemmat, varsinkin äitini, pitävät hiihdosta. Minä olen aina inhonnut sitä.

Jouduin sitten lykkimään monena päivänä suojasäällä pitkiä hiihtolenkkejä. Siinä hikeä pukatessa ja kaulurin pistellessä niskaa mietin kaveria joka todennäköisesti chillaili kotona ja tunsin syvää katkeruutta. 

Jos minulla on joskus lapsi, ja moista vapaa-ajan kontrollointia vielä harrastetaan, allekirjoitan lapun ja päästän toisen pälkähästä. Lapsikin tarvitsee lomaa, ja pakkourheilu on paras keino varmistaa että lapsesta tulee liikuntaa inhoava aikuinen.

Muistan nuo pakolliset hiihtokilometrit. Ihme ja kumma vanhempani kuittasivat mun hiihtämät kilometrit, vaikka vedin ne ihan hatusta. Kun ei hiihtäminen kiinnostanut, niin jostain keksin että voihan ne huijatakin. Meidän koulussa pidettiin kirjaa koko talven hiihtämisistä, joten laitoin heti reilut sata kilometriä siihen taulukkoon. Jaoin vain hiihtämiset 3-5 kilometrin lenkkeihin. En jäänyt kiinni. Eihän opettaja niitä pystynyt todentamaan ja vanhemmat kai luuli että aina kun olin ulkona kavereiden kanssa niin käytiin hiihtämässä.

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätön pihistely.

Kun asuin vielä kotona ruoaksi oli aina perunaa. Joskus lihana kaksi kyljystä mulle ja isälle. Äiti sitten järsi mun loput (läskit sun muut).

Muutin pian kotoa ja poikaystäväni luona oli ruokana myös kyljuksiä. Varmaan kymmenen. Silloin viimeistään tajusin, millaisessa itaruudessa olin elänyt.

Ps. Minusta tuli nautiskelija ja tuhlari

Jospa teillä ei vain ollut varaa? Kiva, jos sulla nykyään on.

Vierailija kirjoitti:

Ei niinkään ankeaa, mutta turhaa työtä se jokakesäinen hätä tilata mansikanviljelijältä 10-15 kg tuoretta mansikkaa ja sitten tuskailla sen putsauksen, pilkkomisen ja pakastamisen kanssa. Tätä puuhaa äitini harrasti, vaikka joka kaupassa jo oli pakastettua kotimaista mansikkaa myynnissä. Viimeisin mansikkasouvi oli sinä kesänä, jonka syksynä hän sairastui ja menetti liikuntakykynsä. Kuinka turhaa raadantaa, kun me lapsetkin olimme jo kotoa muuttaneet.

Minä en ole koskaan käynyt sienestämässä, mustikassa, puolukassa, en ostanut mansikkaa tai muitakaan marjoja pakkaseen, saati opetellut tekemään mehuja tai hilloja. Lapsuudessa sain kaikista edellämainituista loppuelämäni tarpeiksi. En edes tykkää mistään marjoista, vaan syön mieluummin hedelmiä. Ihmettelen aina jos vaikka Facebookissa joku ilmoittaa, että tulkaas tyhjentämään omenapuut tai keräämään viinimarjat. Mitä mä niillä tekisin?

N45

Onko kukaan (muu kuin minä) kysynyt vanhemmiltaan miksi he tekivät asioita niin kuin tekivät, miksi kasvatus oli sellaista kun oli?

Minä olen. Seitsenkymppiset vanhempani myönsivät että olivat silloin 70-luvulla ihan kujalla lastenkasvatuksesta ja painostus omilta vanhemmilta ja sisaruksilta oli kova. ”Älä ota sitä syliin, se vaan tottuu siihen”, ”anna sen huutaa, keuhkot vahvistuu”, ”ethän sinä osaa nyt ollenkaan syöttää sitä” jne. Eikä ollut rohkeutta sanoa vastaan ja tehdä oman päänsä mukaan. Mallia otettiin myös naapureilta ja ystäviltä, eikä uskallettu toimia toisin. Vallalla oli just monelle tutut tavat, että ei saa kehua ettei ylpisty, ei saa pitää hyvänä ettei tule mammantyttöä tai -poikaa, se joka kuritta kasvaa, kunniatta kuolee ja monet muut ”viisaudet”. Molemmat vanhempani kertoivat, että ei heitäkään lapsena pidetty juurikaan sylissä, saati pussailtu tai kehuttu, ja jotenkin ei vaan osannut omilleenkaan olla lämmin ja hellä.

Ei se keskustelu pelkästään sitä ollut että myönsivät tehneensä virheitä ja toimineensa väärin. Molemmat loukkaantuivat myös ja puolustautuivat, että tekivät parhaansa sen ajan normien mukaan. Kyllä siinä väiteltiin ja vähän suututtiinkin puolin ja toisin. Halusin silti tietää mistä johtui, että lapsuus ja nuoruus olin kuin toisen luokan kansalainen ja ei-toivottu lapsi, ainakin siltä se tuntui.

Pakolliset kirkkokäynnit ja saarnojen kuuntelut sunnuntaisin. Ja tylsät kyläilyreissut missä aikuiset vain keskustelivat. Lapsille ei mitään erityistä. Arjen tylsyys ja vakavuus. Lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen ja onnellinen. Mutta on nykyajan lapsilla silti paljon hauskempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten herättäminen teini-iässä viikonloppuisin viimeistään klo 10, mielellään jo aikaisemmin. Koska RYTMI. 

Kymmenen kyllä on jo aika myöhäinen herätys omasta mielestäni ja ihan tottahan toi rytmi on. Tuosta on tehty vaikka kuinka paljon tutkimuksiakin, että ihmisen luonnollisen vuorokausirytmin mukaan uni on syvimmillään kello 22 - 02 välisenä aikana ja on kaikista parasta aivotoiminnalle olla unessa juuri tuolloin.

Munkin mielestä kello kymmenen on jo myöhäinen herätys teini-ikäiselle. Teini tarvitsee 8-10 tuntia unta yössä, eli jo kymmenen aikaan herätään niin se tarkoittaa, että nukkumaan täytyisi tuolloin mennä keskiyön ja aamu kahden välillä, jotta saa tarpeeksi unta. En kyllä näe ainuttakaan syytä miksi teinin täytyisi valvoa noinkaan pitkään...

Alapeukkuja saanut tämä kommentti... Voisiko joku selittää mitä tärkeää tekemistä niiden teinien täytyy tehdä keskellä yötä?

Voisitko sinä selittää että mitä tärkeää tekemistä niiden teinien täytyy tehdä viikonloppuaamuna kello 9?

Teinien unirytmi poikkeaa aikuisten ja lasten rytmistä siten, että se on iltapainoitteisempi. Siitä huolimatta, ettei se aikuisten mielestä olisikaan sopivaa.

Samasta syystä kello kahdeksan kouluaamut ovat murrosikäiselle raskaampi rasti kuin alakoululaisille tai heidän vanhemmilleen, joiden mielestä nuoret pitäisi opettaa tavoilla ja panna aamunorkoilulle piste, koska pitihän ne lehmät ennenkin lypsää viideltä jaa jaa jaa...

Ehkä poikkeaa, jos sellaisen rytmin opettelee. Meillä teinit ovat menneet aina ajoissa nukkumaan, ja heräävät viimeistään klo 8 maissa myös lomilla ja viikonloppuisin, no joskus ihan yksittäisinä kertoina on joku nukkunut tyyliin yhteentoista.

Ovat varmaan muutenkin tylsiä.

Saman kaavan toistuminen lauantai-siivouksineen ja pakkopullan leipomisineen.

Saunaan aina täsmälleen samaan aikaan, vaikka oli oma sauna omakotitalossa. Ei olisi haitannut aikaa muuttaa.

Naiset ensin saunaan, niin sitten miehille jäi leppeämmät löylyt, kun oli jo sauna kosteampi ja löylyjä heitelty.

Saunassa ei saanut viipyä liian pitkään, ja vettä piti käyttää niukalti. Vesi olisi kyllä riittänyt, mutta sen pumppaaminen vei sähköä. Sitä ei saanut kulua liikaa. Meillä elettiin energiaa säästävästi jo 70-80-luvuilla, ilman, että kukaan oli saarnannut siitä.

Olisi vaan joskus ollut kiva olla ilman, että kaikki tekeminen vahdittiin meneekö se kaavan mukaan.

Ulkovessa pihan perällä ja yöllä ämpäri parvekkeella kesät talvet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Television katselu iltaisin. Inhosin sitä, oli tylsää. Kun muutin omaan kotiin, ei tullut televisiota mun kotiin. Vanhemmat jopa ehdottivat että ostaisivat sellaisen mulle, mutta sanoin kiitos ei, sitä laitetta ei koskaan tule mun kotiin. Miehen kanssa parisuhteessa jouduin sitten pyörtämään päätöksen, mutta saimme sovittua, ettei tv ole olohuoneessa, vaan on erillinen tv:n katseluhuone.

Kaikki televisionkatsojat alapeukuttaa! :D

Vähän outo ankeuden aihe jos sitä telkkua ei ollut pakko katsoa? 

Kaikki muut katsoivat. Joko sitä katsoi muiden mukana tai sulkeutui yksin omaan huoneeseen. Usein niin teinkin ja sinnekin kuului häiritsevä ääni.

Toista vuotta vanha ketju, niin ei ole varmaan yo. kommentin kirjoittanut enää paikalla, mutta tsiisus, mikä uniikki lumihiutale hän luulee olevansa. Että ankeinta, mitä hän keksii lapsuuden kodistaan on se, että muut tekevät jotain, mikä hänen mielestään on tylsää ja joutuu sitten menemään omaan huoneeseen ja sinne kuuluu prinsessaa häiritsevää ääntä. Se, että joku kehtaa nimettömänäkään kirjoittaa tällaista, kertoo ihan täydellisestä todellisuudesta vieraantumisesta. No onneksi on sentään aikuisena saanut erillisen tv:n katseluhuoneen, niin ei tarvi sentään mitään psykoterapiaa ruveta aloittamaan.

Lapsena kun mentiin joskus jonnekin, niin kohteet oli aina jotain iänikuisia museoita jotka kiinnosti isää. Niitä kierrettiin sitten, joka ikinen kesä kunnes iän karttuessa sanottiin vihdoin, että me ei kyllä lähetä enää. Se oli ihan ufoa isälle kun teinejä ei kiinnostanut pällistellä tuhannetta kertaa samoja pölyisiä kauhoja ja kattiloita. Tais siinä jotkut rageamisetkin joutua taas kuuntelemaan, joita tosin oltiin totuttu kuunteleen noilla "virkistysmatkoillakin" jos joku asia ei mennyt nappiin.

Ps.Aspergerit älkää hankkiko lapsia.

Saunapäivät, tästä rutiinistahan ei voi koskaan poiketa.

Siivouspäivät, kuri muuttui vastaamaan saksalaista leirikulttuuria ja äidiltäni puuttuivat enää vain saksankieliset tekstitykset.

Rasismi ja kaiken erilaisen vihaaminen, vanhempani paasasivat negatiivisesti kaikesta ja kaikista.

Kotonani olen kyllä siisti, mutta siivoan kun ehdin ja pakkopullaan en siisteydestä itselleni tee. Siivoaminen voi olla jopa ihan mukavaa, musiikki soimaan, kahvitauko väliin.

Saunaan menen kun huvittaa ja rasismista en pidä alkuunkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Television katselu iltaisin. Inhosin sitä, oli tylsää. Kun muutin omaan kotiin, ei tullut televisiota mun kotiin. Vanhemmat jopa ehdottivat että ostaisivat sellaisen mulle, mutta sanoin kiitos ei, sitä laitetta ei koskaan tule mun kotiin. Miehen kanssa parisuhteessa jouduin sitten pyörtämään päätöksen, mutta saimme sovittua, ettei tv ole olohuoneessa, vaan on erillinen tv:n katseluhuone.

Kaikki televisionkatsojat alapeukuttaa! :D

Vähän outo ankeuden aihe jos sitä telkkua ei ollut pakko katsoa? 

Kaikki muut katsoivat. Joko sitä katsoi muiden mukana tai sulkeutui yksin omaan huoneeseen. Usein niin teinkin ja sinnekin kuului häiritsevä ääni.

Toista vuotta vanha ketju, niin ei ole varmaan yo. kommentin kirjoittanut enää paikalla, mutta tsiisus, mikä uniikki lumihiutale hän luulee olevansa. Että ankeinta, mitä hän keksii lapsuuden kodistaan on se, että muut tekevät jotain, mikä hänen mielestään on tylsää ja joutuu sitten menemään omaan huoneeseen ja sinne kuuluu prinsessaa häiritsevää ääntä. Se, että joku kehtaa nimettömänäkään kirjoittaa tällaista, kertoo ihan täydellisestä todellisuudesta vieraantumisesta. No onneksi on sentään aikuisena saanut erillisen tv:n katseluhuoneen, niin ei tarvi sentään mitään psykoterapiaa ruveta aloittamaan.

Oletpa dramaattinen.Tähänhän kerättiin ankeimmat muistot ja kyseessä oli hänen ankein muisto. Ei siitä tarvi housujaan repiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Television katselu iltaisin. Inhosin sitä, oli tylsää. Kun muutin omaan kotiin, ei tullut televisiota mun kotiin. Vanhemmat jopa ehdottivat että ostaisivat sellaisen mulle, mutta sanoin kiitos ei, sitä laitetta ei koskaan tule mun kotiin. Miehen kanssa parisuhteessa jouduin sitten pyörtämään päätöksen, mutta saimme sovittua, ettei tv ole olohuoneessa, vaan on erillinen tv:n katseluhuone.

Kaikki televisionkatsojat alapeukuttaa! :D

Vähän outo ankeuden aihe jos sitä telkkua ei ollut pakko katsoa? 

Kaikki muut katsoivat. Joko sitä katsoi muiden mukana tai sulkeutui yksin omaan huoneeseen. Usein niin teinkin ja sinnekin kuului häiritsevä ääni.

Toista vuotta vanha ketju, niin ei ole varmaan yo. kommentin kirjoittanut enää paikalla, mutta tsiisus, mikä uniikki lumihiutale hän luulee olevansa. Että ankeinta, mitä hän keksii lapsuuden kodistaan on se, että muut tekevät jotain, mikä hänen mielestään on tylsää ja joutuu sitten menemään omaan huoneeseen ja sinne kuuluu prinsessaa häiritsevää ääntä. Se, että joku kehtaa nimettömänäkään kirjoittaa tällaista, kertoo ihan täydellisestä todellisuudesta vieraantumisesta. No onneksi on sentään aikuisena saanut erillisen tv:n katseluhuoneen, niin ei tarvi sentään mitään psykoterapiaa ruveta aloittamaan.

Oletpa dramaattinen.Tähänhän kerättiin ankeimmat muistot ja kyseessä oli hänen ankein muisto. Ei siitä tarvi housujaan repiä.

Ei ole tapana repiä housuja kenenkään anonyymin kommenteista missään asiassa, mutta ihmetyttää kuinka jollain ei ole minkäänlaista suhteellisuuden tajua. En ajattele, että lapsuuden ankeat jutut pitäisi olla kamalia asioita, lapselle ankeaa voi olla esim. se, että aina maanantaisin oli maksalaatikkoa ja hän inhosi maksalaatikkoa. Tuossa lainaamassani tapauksessa ankeaa olisi ollut, jos tyypillä ei olisi ollut omaa huonetta, vaan olisi joutunut olemaan hereillä olkkarissa, kun muut katsoo telkkaria. Se, että voi mennä omaan huoneeseen vaikka lukemaan, kun muut katsoo porukalla telkkaria, ei ole millään mittapuulla ankeaa muuta kuin täydellisen pilalle hemmotellun henkilön mielestä.

Kirjeet luettiin, myös omat kirjeet jotka oli lähdössä kirjekaverille, yhden tajusin koska olin laittanut kirjekuoreen, kiinni ja postimerkin, seuraavana päivänä kirje oli kuoressa jossa oli äidin käsialalla kirjoitettu osoite- eli revitty ja laitettu kuoreen uudelleen. Loukkasi ihan hirveän syvältä. 

Missään ei kannustettu, haukuttiin ja kerrottiin vaan että ei susta siihen ja siihen ole. Silti odotettiin todistukseen 10 arvosanoja, ilman että koskaan oli kokeisiin kannustettu, saati autettu lukemaan. Todistukselle tuhahdettiin että jaa, miksi näin huono (vaikka koulusta olin iloisena hyppinyt kotiin koska itselle se 8- todistus oli jo työn takana ja tuntui ihan hyvältä). 

Mitään ei elämästä opetettu, tai autettu näkemään muiden näkökulmia. Pahaa puhuttiin kavereiden vanhemmista, opettajista, jos kukaan oli mitenkään menestynyt, jos kukaan "oli olevinaan" tai kaikesta oikeastaan. Nyt vanhana vanhemmalla ei ole ystäviä yhtään, ja silti jaksaa jatkaa pahan puhumista esim naapureista ( sekä jatkaa mun arvostelua).

Onneksi itse voin toimia lasten kanssa toisin, ja toiminkin. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe on aina ollut ankeuden perikuva. 

Yksi asia mistä itse kärsin oli se että yksityisyyttä ei ollut eikä millään tavalla kunnioitettu yksityistä reviiriä. Omaa huonetta ei kaikille ollutkaan, mutta tottakai henkilökohtaisia tavaroita jokaisella (lapsellakin) on. Itse kirjoitin päiväkirjaa ihan alakouluikäisenä ja tapa jatkui tietysti läpi teinivuosien. Sellaista piiloa ei ollut olemassakaan, mistä päiväkirjaani ei olisi esiin kaivettu ja luettu. Vanhemmat sisarukseni siteerasivat sitten jopa vieraiden kuullen kirjoituksiani ja niille naurettiin oikein porukalla. Joskus kun tulin koulusta, äitini saattoi istua keinutuolissa kaikessa herran rauhassa lukemassa mitä olin viimeksi kirjoittanut. Minulla oli myös paljon kirjeenvaihtokavereita, kaikki saamani kirjeet luettiin ja niille ilkuttiin. Äitini avasi postissa tulleen kirjeen (sukulaistytöltä minulle lähetetyn) ja se oli avattuna pöydällä kun tulin koulussa. Kun siitä sain jumalattoman raivarin, äitini vain ihmetteli että miksi niin pahana asiaa pidin, yhtään ei ymmärtänyt kun huusin että toisen kirjeitä ei vain yksinkertaisesti saa avata!

Muitakin yksityisyyttä loukkaavia asioita tapahtui, mutta ne ovat niin karseita että jos kertoisin niistä, minua pilkattaisiin täällä että miksi keksin ja valehtelen.

Olisin halunnut että kaikki kirjoittamani tekstit olisivat olleet minun omia salaisuuksiani. Olisin halunnut ne viedä hautaan mukanani. Mutta niin kävi, että sisarukseni kuolivat ennen minua ja veivät salaisuuteni mukanaan. Nyt olen siinä vaiheessa, että päiväkirjat saavat kyytiä viimeisen kerran. Niistä on tullut minulle asioita, jotka on hävitettävä lopullisesti.

Voi kuinka kamalaa❤️

Äitini harrasti myös tuota muiden postien lukemista.

Kun olin jo teini-iässä alkoi se oikeasti vituttaa. Ymmärrän kyllä, että lasten lääkärit yms. Pitää vanhempien hoitaa, mutta että vielä 16 -vuotiaan viralliset kirjeet kehtaa avata ja tuo vasta sitten minulle. Raivostuin todenteolla ja sen jälkeen se meillä loppui.