Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Vierailija kirjoitti:
Se, että ei saanut näyttää tunteita, ei etenkään negatiivisia mutta ei saanut olla liian iloinenkaan. Jos itkin, isä saattoi huutaa minulle, että "naama peruslukemille!" Minua kiusattiin koulussa ja yhtenä päivänä läksyjä tehdessä aloin itkeä, koska pelotti mennä kouluun. Ei puhettakaan siitä, että minua olisi lohdutettu, vaan molemmat vanhemmat tulivat huutamaan minulle siitä, että itkin.
Isä oli myös alkoholisti, joka oli kaikki vapaapäivänsä kännissä, myös jouluaattona. Vanhempien huutoriitelyä alkoholista ja raha-asioista sai kuunnella usein.
Lasten asioista ja kuulumisista ei oltu kiinnostuneita. Sain käydä harrastuksessa, mutta minun piti itse kulkea sinne 4 km suuntaansa. Talvella kävelin sen matkan, koska en saanut ajaa pyörällä. 8 km kävely on pienelle koululaiselle aika paljon koulupäivän päätteeksi. Koskaan ei kysytty, miten harrastuksessa tai koulussa tai ylipäänsä missään menee. Aivan kuin minä ja kuulumiseni olisi ollut vanhemmille aivan sama.
Sama jatkaa: harrastuksesta kotiin kävellessä olin joskus talvi-iltoina niin väsynyt, että itketti. Oli kylmä, väsy, nälkä ja pelotti, että en jaksa kävellä kotiin vaan jään matkalle ja kuolen kylmyyteen. Niin ei tietenkään olisi oikeasti tapahtunut, mutta lapselle se pelko oli totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoitti:
Kun isä koitti väkisin pakottaa lasten unirytmiä hänen valitsemaansa muottiin. Illalla -oli arki tai viikonloppu- piti mennä nukkumaan klo 21. Myös teini-iässä. Minä en enää kouluikäisenä milloinkaan saanut unta siihen aikaan, en vaikka kuinka olisin yrittänyt, enkä edes halunnut. Kun ei siihen aikaan väsyttänyt, ei vaikka olisi kuinka aikaisin aamulla herännyt. Silti sänkyyn piti siihen aikaan mennä eikä saanut lukea tai mitään muutakaan, vain maata pimeässä odottamassa tuntikausia unta, joka ei vaan itselle tullut ennen klo 22.30-23. Olisin niin kovasti halunnut lukea kirjaa siihen asti että väsytti mutta isä kävi oven raosta kyttäämässä onko mulla valo päällä ja jos oli niin raivoten tuli laittamaan sen pois. Silloin kello 21 laittoi minulla kesken olleen kirjan piiloon etten kävisi salaa lukemaan sitä huoneessani.
Myös viikonloppuisin piti herätä aikaisin. Herätys tehtiin paukuttamalla alakerrasta kattoon. Jos ei noussut, isä tuli repimään peiton päältä ja nalkuttamaan miten juuri tämän takia pitäisi mennä nukkumaan klo 21.
Päiväunia ei koskaan saanut ottaa, minua väsytti koulun jälkeen usein kovasti ja olisin halunnut ottaa sellaiset puolen tunnin tsempparit mutta joka kerta kun olin nukahtamassa vaikka sohvalle (yleensä istualleen), isä tuli ravistelemaan ja huutamaan. Oli sitä mieltä, että jos ottaa päiväunet, ei saa unta silloin 21. Mikä ehkä pitääkin paikkaansa, mutta kun en saanut unta siihen aikaan muutenkaan. Vaikka koulun jälkeen olisi väsyttänyt kuinka ja en olisi saanut nukkua päiväunia, en silti ollut väsynyt enää yhdeksän aikaan. Tätä ei isä ymmärtänyt. Olen edelleen samanlainen, en saa unta ennen 23 vaikka kuinka aamulla tai päivällä olisi väsyttänyt.
Huvittavaa oli se, että isä valvoi joka ilta yli puolenyön ja otti päiväunet joka ikinen päivä.
Itseensä tyytymättömät ihmiset yrittivät usein tehdä lapsistaan täydellisiä, että maailma pelastuisi eikä omia virheitä huomattaisi (koska alitajuisesti he pelkäsivät jonkun muun negatiivista huomiota ja/tai huonojen puoliensa aiheuttamaa dramaattista,lopullista elämän romahdusta).
Vierailija kirjoitti:
Koulun jälkeen ei saanut syödä "liikaa" välipalaa, koska muuten ei kuulemma maistu iltaruoka. En ymmärrä, mistä tuo ajatus on tullut, koska en kertaakaan kieltäytynyt iltaruuan syömisestä. Lukioikäisenä erehdyin kerran syömään koulun jälkeen kuraläpän, siis semmoisen 200g pikkupizzan, joka ei todellakaan ole mikään kunnon ateria, vaan välipala. Sain siitä huudot enkä päässyt iltaruualle, koska "olin jo syönyt." Anteeksi, mutta miten kello 15 iltapäivällä syöty heppoinen kuraläppä korvaa klo 18 syötävän lämpimän iltaruuan?
Entisajan elämänrytmi, ruuan ja ruokarahan puute on kummitellut ihmisten käytännöissä pitkään. Ja yleensä melko turhaan.
Leluna oli pätkä ratakiskoa ja hiekkalaatikolla oli karkea sepeli.
Ruoasta sai taistella ison dobermannin kanssa samasta kupista.
Vaatteet piti punoa ite kaarnasta ja juuttisäkeistä.
Eli ihan mukavaa oli. Ei valittamista.
Vierailija kirjoitti:
siis tää ei nyt oo ihan samanlainen vastaus kuin muilla kutta sain laittaa vaan yhtä päällistä leivälle?? eli joko kalkkunaa tai juustoa ja piti valita? ja siis ei oltu köyhiä millään lailla ja vanhemmat ei seurannut tätä sääntöä mutta mä sain huudot jos söin kalkkunaa ja juustoa yhdellä leivällä?! en vieläkään ymmärrä tätä hommaa
Meillä tämä on helppo valinta, koska leivän päälle ei ole kuin juustoa, sillä leikkeleitä emme käytä. Sen sijaan kurkkua, salaattia, tomaattia kyllä saa leipänsä päälle laittaa juuston lisäksi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joka viikonpäivä samat ruoat viikosta ja vuodesta toiseen. Näin
maanantaina: makkarakeittoa
tiistaina: tacoja
keskiviikkona : kanaa
torstaina : tacoja
perjantaina : parsakaalikeittoa
lauantaina : lasagnea
sunnuntaina : silakkapihvejä
Ja joo. tiedän että ei saisi valittaa. Että ainakin oli ruokaa. Mutta se oli aina samaa, joka viikko. Vanhemmat olivat niin kaavoihinsa kangistuneita
Tämä on kyllä tosi mielenkiintoista. Miten nämä ruuat on päätyneet tähän listaan, ja miksi juuri nuo viikonpäivät? Miksi tacoja kahtena päivänä? Taidat olla aika nuori koska niitä ei ollut vielä Suomessa minun lapsuudessani. Ja miksi ihmeessä yhtäkkiä joku parsakaalikeitto? Miten sitä edes tehdään? Onko se sosekeitto vai kuten normikaalikeitto mutta vaan parsakaalesta?
Ihmettelin samaa. Tacot ja silakkapihvit on kuin eri maailmoista, tai ainakin toisin päin, silakka arkiruokana.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä se mitä haetaan, mutta oli aika ankeaa kun meillä sai kuka tahansa luuhata määräämättömiä aikoja, sikailla mielin määrin ja päästellä suustaan mitä vain ilman että kukaan aikuisista puuttui asiaan. Äiti saattoi pokkana lukea kirjaa makuuhuoneessa, kun isäpuolen juntit kaverit tulivat ja menivät tai kuka tahansa. Joskus nämä tyypit saattoivat soittaa suutaan niin huolestuttavaan sävyyn, että kun ilmoitin, että haluan heidät ulos (mm. httelua, haukkumista, henkilökohtaisuuksiin menemistä..) niin nämä heti vetosivat, että kämppä on äitini eikä minun. Äiti saattoi istua tyhmän näköisenä tuolillaan ja olla aivan hiljaa ja seurata tapahtumia puuttumatta mihinkään.
Tämä ei ole toistunut omassa kodissani. Olen muutenkin heitellyt ulos täältä miehen kavereita, jotka ovat viskikännissä alkaneet ylimielisenä pitämään minulle luentoa jostain miesselitystä uhkuen. Lisäksi yksikin joka yrittää muiluttaa tytärtäni, lentää täältä pihalle kaaressa.
Muiluttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joka viikonpäivä samat ruoat viikosta ja vuodesta toiseen. Näin
maanantaina: makkarakeittoa
tiistaina: tacoja
keskiviikkona : kanaa
torstaina : tacoja
perjantaina : parsakaalikeittoa
lauantaina : lasagnea
sunnuntaina : silakkapihvejä
Ja joo. tiedän että ei saisi valittaa. Että ainakin oli ruokaa. Mutta se oli aina samaa, joka viikko. Vanhemmat olivat niin kaavoihinsa kangistuneita
Tämä on kyllä tosi mielenkiintoista. Miten nämä ruuat on päätyneet tähän listaan, ja miksi juuri nuo viikonpäivät? Miksi tacoja kahtena päivänä? Taidat olla aika nuori koska niitä ei ollut vielä Suomessa minun lapsuudessani. Ja miksi ihmeessä yhtäkkiä joku parsakaalikeitto? Miten sitä edes tehdään? Onko se sosekeitto vai kuten normikaalikeitto mutta vaan parsakaalesta?
Ihmettelin samaa. Tacot ja silakkapihvit on kuin eri maailmoista, tai ainakin toisin päin, silakka arkiruokana.
Joo, perheen monikulttuurisuus selittää tämän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joka viikonpäivä samat ruoat viikosta ja vuodesta toiseen. Näin
maanantaina: makkarakeittoa
tiistaina: tacoja
keskiviikkona : kanaa
torstaina : tacoja
perjantaina : parsakaalikeittoa
lauantaina : lasagnea
sunnuntaina : silakkapihvejä
Ja joo. tiedän että ei saisi valittaa. Että ainakin oli ruokaa. Mutta se oli aina samaa, joka viikko. Vanhemmat olivat niin kaavoihinsa kangistuneita
Tämä on kyllä tosi mielenkiintoista. Miten nämä ruuat on päätyneet tähän listaan, ja miksi juuri nuo viikonpäivät? Miksi tacoja kahtena päivänä? Taidat olla aika nuori koska niitä ei ollut vielä Suomessa minun lapsuudessani. Ja miksi ihmeessä yhtäkkiä joku parsakaalikeitto? Miten sitä edes tehdään? Onko se sosekeitto vai kuten normikaalikeitto mutta vaan parsakaalesta?
Ihmettelin samaa. Tacot ja silakkapihvit on kuin eri maailmoista, tai ainakin toisin päin, silakka arkiruokana.
Onkohan sattumaa, että ruokien nimet alkavat samalla kirjaimella kuin viikonpäivät? Sopii ehkä olla kiitollinen, ettei tiistaisin ollut tillilihaa…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä se mitä haetaan, mutta oli aika ankeaa kun meillä sai kuka tahansa luuhata määräämättömiä aikoja, sikailla mielin määrin ja päästellä suustaan mitä vain ilman että kukaan aikuisista puuttui asiaan. Äiti saattoi pokkana lukea kirjaa makuuhuoneessa, kun isäpuolen juntit kaverit tulivat ja menivät tai kuka tahansa. Joskus nämä tyypit saattoivat soittaa suutaan niin huolestuttavaan sävyyn, että kun ilmoitin, että haluan heidät ulos (mm. httelua, haukkumista, henkilökohtaisuuksiin menemistä..) niin nämä heti vetosivat, että kämppä on äitini eikä minun. Äiti saattoi istua tyhmän näköisenä tuolillaan ja olla aivan hiljaa ja seurata tapahtumia puuttumatta mihinkään.
Tämä ei ole toistunut omassa kodissani. Olen muutenkin heitellyt ulos täältä miehen kavereita, jotka ovat viskikännissä alkaneet ylimielisenä pitämään minulle luentoa jostain miesselitystä uhkuen. Lisäksi yksikin joka yrittää muiluttaa tytärtäni, lentää täältä pihalle kaaressa.
Liittyy Lapuan liikkeeseen. Kommunisteja tai sellaisina pidettyjä kyydittiin itärajalle. Erityisen innostuneen kyytejä antaneen sukunimi lienee anatanut aihetta verbiin "muiluttaa", olisiko ollut Muilu.
Muiluttaa?
Anteeksiantamisen väkinäinen pakottaminen.
Taatusti aitoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsittämätön pihistely.
Kun asuin vielä kotona ruoaksi oli aina perunaa. Joskus lihana kaksi kyljystä mulle ja isälle. Äiti sitten järsi mun loput (läskit sun muut).
Muutin pian kotoa ja poikaystäväni luona oli ruokana myös kyljuksiä. Varmaan kymmenen. Silloin viimeistään tajusin, millaisessa itaruudessa olin elänyt.
Ps. Minusta tuli nautiskelija ja tuhlari
Monet työt. Ei siinä mitään, mutta kun kaikki piti osata tehdä neuvomatta, olipa sitten kasvimaan hoito tai joku muu. Siitä kasvimaasta, erityisesti nälkävuoden mittaisista porkkanapenkeistä, sain niin tarpeekseni lapsena, että minulla ei ole koskaan aikuisena ollut kasvimaata. Kaverit menivät uimarannalle ja huutelivat mukaan, mutta minä vaan möyrin kasvimaalla pyörtymispisteessä, kun aurinko paahtoi kuumasti. Marja- ja sienireissuista sen sijaan kyllä tykkäsin.
Jonkunlaiseksi rutiiniksi voi kai laskea senkin, että minun piti mennä isovanhempien luo lähes joka viikonloppu ja kaikilla lomilla, vaikka olisin halunnut jäädä kotiin ja olla kavereiden kanssa. Aikuisena kyllä käsitin, miksi minun piti häipyä pois kotoa. Asuimme silloin ahtaasti ja koko perhe nukkui samassa huoneessa. Äiti ja isäpuoli olivat vielä nuoripari, joka halusi harrastaa rauhassa lemmenleikkejään pelkäämättä, että herään kesken kaiken! En muuten koskaan herännyt heidän puuhiinsa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Heräsin viikonloppuisin siihen, että äiti huutaa isälle ja isä pakenee ulos tekemään pihahommia.
- Jatkuva ulkonäköni ja painoni kyttääminen ja kommentointi.
- Nolaamiseni julkisesti syömisistäni.
- Äiti oli aina töistä tullessaan niin ärtynyt, että tiesi pysyä kaukana.
- Ylipäätään se äidin arvaamattomuus.
- Kun hakeutui äidin lähelle, hän murahti ja työnsi pois. En saanut perheessäni fyysistä läheisyyttä juurikaan.
- Sellainen jatkuva pelko siitä, että olisi vahingossa aiheuttanut materiaalista haittaa kotona. Kaiken piti aina olla siistiä ja vahinkoja ei saanut tapahtua. Tavarat olivat tärkeämpiä kuin viihtyminen.
H***etinmoinen nuukailu. Kun joku viisas poliitikko oli vissiin julistanut että koulusta pitäisi saada kaikki välineet niin siitä sitten lähdettiin. Eli kun muulla jengillä oli luistimet, sukset yms. niin meikällä ei mitään ja liikkatunnilla sitten kierrettiin kenttää kun muut pelasi. Vihdoin viimein sain halvimmat pa**at mitä jostakin kirpparin nurkasta oli revitty.
Sama koski kaikkea muutakin, vaatteet oli joidenkin muiden käytettyjä rääsyjä, fillarit muiden puolirikkinäisiä romuja jne. Bonuksena synttärilahjaksi saadut rahat vietiin ”perheen” tarpeisiin.
Viimaan kyllä riitti rahaa.
Vanhempien välinpitämättömyys ja etäisyys. Vanhemmille ei koskaan pystynyt puhumaan mistään arkaluontoisemmasta, koska heidän reaktioitaan oli hankala ennustaa: joskus suuttuivat, joskus vähättelivät ja syyttelivät. Äiti opetti, että murrosikä ja kuukautiset olivat noloja juttuja ja salaisuuksia. Häpesin kehoani enkä uskaltanut pyytää keneltäkään neuvoja. Isän kanssa jos jäin kahden, syntyi kiusallinen hiljaisuus, kun ei hän koskaan ollut ollut henkisesti läsnä elämässäni.
Välinpitämättömyys näkyi myös rajojen puutteena. Ei kotiintuloaikoja, vanhemmat vähät välittivät missä olin ja kenen kanssa, eivät välittäneet koulunkäynnistäni jne. Jos en olisi itse ollut niin tunnollinen ja omatoiminen, olisin varmaan ollut aivan heitteillä. Lukiossa alkoi elämä tökkiä ja masennuin, en nukkunut, syönyt tai opiskellut, makasin kaikki päivät apaattisena sängyssä. Siitäkään eivät välittäneet tuon taivaallista, tuskin huomasivatkaan.
Siivouspäivät.
Saunavuorot klo sejase.
Pakolliset mansikkamaat ja muut marjankeruut.
Vierailija kirjoitti:
Siivouspäivät.
Saunavuorot klo sejase.
Pakolliset mansikkamaat ja muut marjankeruut.
Aikuisena onneksi voi siivota silloin kun inspiroi ja pitkin tavallista arkea - ei siihen erillistä siivouspäivää tarvita.
Oma sauna, jonka voi lämmittää, kun lystää.
Marjoja en kerää kun kaupasta tai valmiina tiloilta.
Mattojen tamppaus ja pesu, jatkuva viikottainen siivous. Taitaa olla kuukausi jo kun viimeksi imuroin.
Olen eri mutta kuvailen sinulle lyhyesti teinin viikonlopun vaihtumisen maanantaiksi.
Valvotaan la-su-yönä yhteen, kahteen. Sunnuntaina heräillään puolelta päivin. Su iltana ei tule uni, rampataan vessassa ja keittiössä juomassa/syömässä. Tallustellaan, pyöritään aiheutetaan ääniä kun MUUT yrittävät nukkua koska tarvitsee aamulla lähteä töihin klo 6.30. Viimein yhden aikaan yöllä tulee hiljaista että muut voivat nukahtaa myös. MA-aamu. Ylläripylläri! Teini torkuttaa, ja torkuttaa, ja torkuttaa. HErättää samalla tunnin myöhemmin heräävän pikkusisaruksen, koska herätys soi puoli tuntia vähän väliä. Teini melkein itkun kanssa ylös, tai sitten pommiin nukkuminen. Koko koulupäivä vessasta alas väsymyksen takia. Tämä helpottaa keskiviikkona, jolloin onkin pari päivää aikaa opiskella kunnolla, kunnes viikonloppuna vedetään vituiksi taas päivärytmi.
Ja sinä kysyt että mitä tärkeää tekemistä teinin täytyy tehdä vkl aamuna klo 9?