Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
- taloyhtiön saunavuoro joka perjantai
- perunaa paljon ruuaksi
- ulos oli mentävä joka päivä leikkimään satoi tai paistoi
- ruoka-ajoista ei saanut myöhästyä tai tuli huuto
- telkkari aina auki alkuillasta nukkumaanmenoon ja sen katseluun kannustettiin
- aina sama nallepuuro aamiaiseksi, joka oli pakko syödä
- yleensäkin kaikki piti syödä ja kaikkea piti maistaa
- isä tuputti ruokaa koko ajan ruokapöydässä
- leipää piti aina syödä ruuan kanssa, mutta sillä ei saanut täyttää mahaansa
- maitoa piti aina juoda ruuan kanssa, mutta sillä ei saanut täyttää mahaansa
- polkupyörällä ei saanut ajaa talvisin
- kouluun (2,5km) piti kävellä mennen tullen, vaikka useimmat kaverit tuotiin autolla
- kannustettiin pitämään suu kiinni ja olemaan kiltti
- ruokapöydässä piti olla hiljaa tai ei ainakaan saanut innostua mistään
Suurin osa noista ei tietysti lapsena tuntunut ankeilta, mutta en minä näitä samalla tavalla jatkaisi omille lapsilleni. Toki tuossa on hyviäkin asioita kuten pieni pakottaminen liikkumiseen ja ulkoiluun sekä jossain määrin tavoite terveellisempään ravintoon (maito, leipä, puuro ja peruna koettiin hyviksi ruoka-aineiksi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei rutiineja. Ei ruokaa. Useita päiviä meni itsetehdyllä ruisleivällä ja pelkällä makaroonilla. Humalaiset vanhemmat ja niiden juoppoystävät. Jatkuva huuto ja tappelu. Perheväkivallan ja eläinten tappamisen näkeminen. Tv aivan täysillä. Yksinäisyys. Ei vaatteita puhtaita sellaisia ainakaan. Ei edes huolehdittu että pääsi kouluun. Jätin monena päivänä menemättä kun odottelin koulubussia turhaan kun en osannut kelloa tai tiennyt milloin se tulee. Poskiontelo/ korvatulehduksessa ei viety lääkäriin. 3v jätettiin jo yksin kotiin ja pelotti ihan kamalasti herätä siihen tunteeseen että on taas jätetty yksin ties miten pitkäksi aikaa. Jatkuva kalantuoksu talossa kesäisin. Ja ketjupolttaminen samassa huoneessa. Henkinen väkivalta. Raivohullu isä haukkumassa huoraksi 12v tyttöä. Tunnekylmä äiti.
En vietä joulua enkä pysty vakavaan parisuhteeseen. Viihdyn yksinasuessa ja rakastan rauhaa ja hiljaisuutta.
Meidän perhe on aina ollut ankeuden perikuva.
Yksi asia mistä itse kärsin oli se että yksityisyyttä ei ollut eikä millään tavalla kunnioitettu yksityistä reviiriä. Omaa huonetta ei kaikille ollutkaan, mutta tottakai henkilökohtaisia tavaroita jokaisella (lapsellakin) on. Itse kirjoitin päiväkirjaa ihan alakouluikäisenä ja tapa jatkui tietysti läpi teinivuosien. Sellaista piiloa ei ollut olemassakaan, mistä päiväkirjaani ei olisi esiin kaivettu ja luettu. Vanhemmat sisarukseni siteerasivat sitten jopa vieraiden kuullen kirjoituksiani ja niille naurettiin oikein porukalla. Joskus kun tulin koulusta, äitini saattoi istua keinutuolissa kaikessa herran rauhassa lukemassa mitä olin viimeksi kirjoittanut. Minulla oli myös paljon kirjeenvaihtokavereita, kaikki saamani kirjeet luettiin ja niille ilkuttiin. Äitini avasi postissa tulleen kirjeen (sukulaistytöltä minulle lähetetyn) ja se oli avattuna pöydällä kun tulin koulussa. Kun siitä sain jumalattoman raivarin, äitini vain ihmetteli että miksi niin pahana asiaa pidin, yhtään ei ymmärtänyt kun huusin että toisen kirjeitä ei vain yksinkertaisesti saa avata!
Muitakin yksityisyyttä loukkaavia asioita tapahtui, mutta ne ovat niin karseita että jos kertoisin niistä, minua pilkattaisiin täällä että miksi keksin ja valehtelen.
Olisin halunnut että kaikki kirjoittamani tekstit olisivat olleet minun omia salaisuuksiani. Olisin halunnut ne viedä hautaan mukanani. Mutta niin kävi, että sisarukseni kuolivat ennen minua ja veivät salaisuuteni mukanaan. Nyt olen siinä vaiheessa, että päiväkirjat saavat kyytiä viimeisen kerran. Niistä on tullut minulle asioita, jotka on hävitettävä lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alituinen puitten kantaminen ja liiteriin kasaaminen. Voi luoja niitä piti olla paljon ilmeisesti, kun koko perheen piti sitä hommaa niin usein tehdä.
Toinen mitä en sietänyt, oli marjastusreissut, jotka kestivät ikuisuuden.
Meillä sama,ne samperin ikuiset puut ja mitään ei maksettu ei viikkorahaa ei yhtään mitään, muistan kuinka piti kameralle hymyillä kun valokuva otettiin jossa pinosin puita nätisti kasaan ja ne puut piti olla millintarkkaa suorassa!
Vanhempien ystävä oli töissä rakennuksilla.
Saatiin monta krt vuodessa lavallinen puita rakennukselta.
Siinä meni kätevästi koko ilta.
Meillä asia hoidettiin toisin.
Urakka, kun oli ohi. Jokainen sai jotain.
Itse valitsin aina paidan Seppälästä.
Mä lopetin mustikoiden poimimiset siihen, että poimittiin kotona marjapensaat
En tiedä onko tämä se mitä haetaan, mutta oli aika ankeaa kun meillä sai kuka tahansa luuhata määräämättömiä aikoja, sikailla mielin määrin ja päästellä suustaan mitä vain ilman että kukaan aikuisista puuttui asiaan. Äiti saattoi pokkana lukea kirjaa makuuhuoneessa, kun isäpuolen juntit kaverit tulivat ja menivät tai kuka tahansa. Joskus nämä tyypit saattoivat soittaa suutaan niin huolestuttavaan sävyyn, että kun ilmoitin, että haluan heidät ulos (mm. httelua, haukkumista, henkilökohtaisuuksiin menemistä..) niin nämä heti vetosivat, että kämppä on äitini eikä minun. Äiti saattoi istua tyhmän näköisenä tuolillaan ja olla aivan hiljaa ja seurata tapahtumia puuttumatta mihinkään.
Tämä ei ole toistunut omassa kodissani. Olen muutenkin heitellyt ulos täältä miehen kavereita, jotka ovat viskikännissä alkaneet ylimielisenä pitämään minulle luentoa jostain miesselitystä uhkuen. Lisäksi yksikin joka yrittää muiluttaa tytärtäni, lentää täältä pihalle kaaressa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rade kirjoitti:
- taloyhtiön saunavuoro joka perjantai
- perunaa paljon ruuaksi
- ulos oli mentävä joka päivä leikkimään satoi tai paistoi
- ruoka-ajoista ei saanut myöhästyä tai tuli huuto
- telkkari aina auki alkuillasta nukkumaanmenoon ja sen katseluun kannustettiin
- aina sama nallepuuro aamiaiseksi, joka oli pakko syödä
- yleensäkin kaikki piti syödä ja kaikkea piti maistaa
- isä tuputti ruokaa koko ajan ruokapöydässä
- leipää piti aina syödä ruuan kanssa, mutta sillä ei saanut täyttää mahaansa
- maitoa piti aina juoda ruuan kanssa, mutta sillä ei saanut täyttää mahaansa
- polkupyörällä ei saanut ajaa talvisin
- kouluun (2,5km) piti kävellä mennen tullen, vaikka useimmat kaverit tuotiin autolla
- kannustettiin pitämään suu kiinni ja olemaan kiltti
- ruokapöydässä piti olla hiljaa tai ei ainakaan saanut innostua mistään
Suurin osa noista ei tietysti lapsena tuntunut ankeilta, mutta en minä näitä samalla tavalla jatkaisi omille lapsilleni. Toki tuossa on hyviäkin asioita kuten pieni pakottaminen liikkumiseen ja ulkoiluun sekä jossain määrin tavoite terveellisempään ravintoon (maito, leipä, puuro ja peruna koettiin hyviksi ruoka-aineiksi).
Mummolla oli aina juuri näitä vanhanajan maalaisjuttuja ruokailuissa: ateria oli aina keitetyt perunat ja jotain lisäkettä, ja ruisleipää oli pakko syödä ruoan kanssa, ja koko aika pälyiltävä jos joku muu halua leipää ettei tullut sanomista ettei ollut heti ojentamassa leipävatia. Ruokailussa vahdattiin lasten syömistä että kaikkea oli pakko ottaa, ja jotain ei taas saanut ottaa liikaa. Ruokailun lopussa vielä "talousporsastelu" jossa tuputettiin ruokaa jotta kaikki tulee syötyä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä se mitä haetaan, mutta oli aika ankeaa kun meillä sai kuka tahansa luuhata määräämättömiä aikoja, sikailla mielin määrin ja päästellä suustaan mitä vain ilman että kukaan aikuisista puuttui asiaan. Äiti saattoi pokkana lukea kirjaa makuuhuoneessa, kun isäpuolen juntit kaverit tulivat ja menivät tai kuka tahansa. Joskus nämä tyypit saattoivat soittaa suutaan niin huolestuttavaan sävyyn, että kun ilmoitin, että haluan heidät ulos (mm. httelua, haukkumista, henkilökohtaisuuksiin menemistä..) niin nämä heti vetosivat, että kämppä on äitini eikä minun. Äiti saattoi istua tyhmän näköisenä tuolillaan ja olla aivan hiljaa ja seurata tapahtumia puuttumatta mihinkään.
Tämä ei ole toistunut omassa kodissani. Olen muutenkin heitellyt ulos täältä miehen kavereita, jotka ovat viskikännissä alkaneet ylimielisenä pitämään minulle luentoa jostain miesselitystä uhkuen. Lisäksi yksikin joka yrittää muiluttaa tytärtäni, lentää täältä pihalle kaaressa.
Miksi ihmeessä sulla ja miehelläsi on samanlaisia juntteja juoppoja kavereita kuin vanhemmillasi? Valitsisitte kaverinne paremmin niin ei tulisi tilanteita että pitää heittää juoppoja typeryksiä ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti aina äänestää RKP;tä täällä pietarsaaressa
80-luku, minulle ei ostettu omia vaatteita vaan puettiin äidiltä käytöstä poistettuihin vekkihameisiin ja kauluspaitoihin, sukkahousuihin ja työpaikan mainosvaatteisiin. Rahaa olisi ollut, mutta ei kiinnostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluan, että oma lapseni on aina nätisti puettu, vaatteet ovat puhtaita ja ehjiä ja hyväkuntoisia, ehkä muodikkaitakin ja niitä on riittävästi. Kannustan lastani kokeilemaan eri harrastuksia ja mielihyvin kustannan kulkemisen ja välineet, esimerkiksi kengät, sukset ja luistimet pitää olla oikeankokoiset ja hyvät, että liikkuminen niillä on mukavaa. Äitinä haluan viettää lapsen kanssa aikaa ja näen vähän vaivaa siinä, että perheenä tehdään asioita yhdessä: Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin uimahallireissu ja pizza, lautapeli tai leffailta. Haluan osoittaa lapselleni, että olen kiinnostunut hänestä ja hänen elämästään - siksi kyselen joka päivä kuulumiset, koulupäivän tapahtumat, illan suunnitelmat...
Nämä kaikki ovat asioita, joista itse koen jääneeni lapsena paitsi ja haluan tehdä nyt itse äitinä eri tavalla. Vanhempani ovat ihan tavallisia, mukavia ihmisiä, eikä meillä ollut erityisesti rahasta puutetta. En tiedä, miksi koin koko lapsuuteni, että vanhempani ja etenkin äitini olivat jotenkin välinpitämättömiä minua kohtaan.
Mulla on samantapaisia kokemuksia. Vanhempani olivat erittäin hyvin toimeentulevia ihmisiä. Meillä oli hieno iso koti, auto ja kaikkea muuta maallista mammonaa. Olin ainoa lapsi. Mua pidettiin erittäin onnekkaana. En kuitenkaan saanut sitä mitä lapsi eniten tarvitsee eli rakkautta ja huomiota. Kaiken varakkuuden keskellä olin laiminlyöty ja yksinäinen lapsi. Nyt aikuisena olen antanut omille lapsilleni paljon aikaani, huomiota, rakkautta ja yhdessä tekemistä.
sunnuntait, kun oli pakko mennä seuroihin ja sen jälkeen pakkovierailut perheisiin, joissa piti usein olla hipi hiljaa. Tai sitten kotiin tultiin vierailulle ja piti olla niissä kaameissa seuravaatteissa koko päivä. Olen vasta nyt, yli 30-vuotiaana) alkanut käyttää taas hameita lapsuuden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummon ja papan kanssa mustikkametsässä piti olla varmaan 8tuntia hyttysten syöttinä. Ai että kuinka se oli itketyttävää puuhaa aaahahah
Tosin nöin jälkikäteen arvostan että jaksoivat kuunnella meidän lasten kiljumista ja ylipäätään ottivat meidät hoiviinsa.
Se, että ei saanut näyttää tunteita, ei etenkään negatiivisia mutta ei saanut olla liian iloinenkaan. Jos itkin, isä saattoi huutaa minulle, että "naama peruslukemille!" Minua kiusattiin koulussa ja yhtenä päivänä läksyjä tehdessä aloin itkeä, koska pelotti mennä kouluun. Ei puhettakaan siitä, että minua olisi lohdutettu, vaan molemmat vanhemmat tulivat huutamaan minulle siitä, että itkin.
Isä oli myös alkoholisti, joka oli kaikki vapaapäivänsä kännissä, myös jouluaattona. Vanhempien huutoriitelyä alkoholista ja raha-asioista sai kuunnella usein.
Lasten asioista ja kuulumisista ei oltu kiinnostuneita. Sain käydä harrastuksessa, mutta minun piti itse kulkea sinne 4 km suuntaansa. Talvella kävelin sen matkan, koska en saanut ajaa pyörällä. 8 km kävely on pienelle koululaiselle aika paljon koulupäivän päätteeksi. Koskaan ei kysytty, miten harrastuksessa tai koulussa tai ylipäänsä missään menee. Aivan kuin minä ja kuulumiseni olisi ollut vanhemmille aivan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sunnuntaisin ei saanut tehdä mitään kivaa. Ei saanut mennä kaverille eikä edes siivota. Piti vain olla ja lukea kirjaa tai leikkiä sisarusten kanssa. Sunnuntai oli ankea päivä milloin vaan odotettiin maanantaita. Nykyään sunnuntait on ihania päiviä, saa tehdä just mitä haluaa. Ja on vapaapäivä, ihan parasta!
Kun isä koitti väkisin pakottaa lasten unirytmiä hänen valitsemaansa muottiin. Illalla -oli arki tai viikonloppu- piti mennä nukkumaan klo 21. Myös teini-iässä. Minä en enää kouluikäisenä milloinkaan saanut unta siihen aikaan, en vaikka kuinka olisin yrittänyt, enkä edes halunnut. Kun ei siihen aikaan väsyttänyt, ei vaikka olisi kuinka aikaisin aamulla herännyt. Silti sänkyyn piti siihen aikaan mennä eikä saanut lukea tai mitään muutakaan, vain maata pimeässä odottamassa tuntikausia unta, joka ei vaan itselle tullut ennen klo 22.30-23. Olisin niin kovasti halunnut lukea kirjaa siihen asti että väsytti mutta isä kävi oven raosta kyttäämässä onko mulla valo päällä ja jos oli niin raivoten tuli laittamaan sen pois. Silloin kello 21 laittoi minulla kesken olleen kirjan piiloon etten kävisi salaa lukemaan sitä huoneessani.
Myös viikonloppuisin piti herätä aikaisin. Herätys tehtiin paukuttamalla alakerrasta kattoon. Jos ei noussut, isä tuli repimään peiton päältä ja nalkuttamaan miten juuri tämän takia pitäisi mennä nukkumaan klo 21.
Päiväunia ei koskaan saanut ottaa, minua väsytti koulun jälkeen usein kovasti ja olisin halunnut ottaa sellaiset puolen tunnin tsempparit mutta joka kerta kun olin nukahtamassa vaikka sohvalle (yleensä istualleen), isä tuli ravistelemaan ja huutamaan. Oli sitä mieltä, että jos ottaa päiväunet, ei saa unta silloin 21. Mikä ehkä pitääkin paikkaansa, mutta kun en saanut unta siihen aikaan muutenkaan. Vaikka koulun jälkeen olisi väsyttänyt kuinka ja en olisi saanut nukkua päiväunia, en silti ollut väsynyt enää yhdeksän aikaan. Tätä ei isä ymmärtänyt. Olen edelleen samanlainen, en saa unta ennen 23 vaikka kuinka aamulla tai päivällä olisi väsyttänyt.
Huvittavaa oli se, että isä valvoi joka ilta yli puolenyön ja otti päiväunet joka ikinen päivä.
Jos halusi syödä vaaleaa leipää, piti aina ensin syödä yksi ruisleipä :D
Vanhempien eron jälkeen joka toinen viikonloppu isäni luona:
Sohvalla istuessa ei saanut syödä mitään, ei esim. edes leipää tai suolapähkinöitä jne. Ei mitään. Jos olohuoneessa halusi jotain syödä, piti istua lattialla.
Jääkaapista ei saanut ottaa mitään ilman lupaa.
Vierailija kirjoitti:
Rade kirjoitti:
- taloyhtiön saunavuoro joka perjantai
- perunaa paljon ruuaksi
- ulos oli mentävä joka päivä leikkimään satoi tai paistoi
- ruoka-ajoista ei saanut myöhästyä tai tuli huuto
- telkkari aina auki alkuillasta nukkumaanmenoon ja sen katseluun kannustettiin
- aina sama nallepuuro aamiaiseksi, joka oli pakko syödä
- yleensäkin kaikki piti syödä ja kaikkea piti maistaa
- isä tuputti ruokaa koko ajan ruokapöydässä
- leipää piti aina syödä ruuan kanssa, mutta sillä ei saanut täyttää mahaansa
- maitoa piti aina juoda ruuan kanssa, mutta sillä ei saanut täyttää mahaansa
- polkupyörällä ei saanut ajaa talvisin
- kouluun (2,5km) piti kävellä mennen tullen, vaikka useimmat kaverit tuotiin autolla
- kannustettiin pitämään suu kiinni ja olemaan kiltti
- ruokapöydässä piti olla hiljaa tai ei ainakaan saanut innostua mistään
Suurin osa noista ei tietysti lapsena tuntunut ankeilta, mutta en minä näitä samalla tavalla jatkaisi omille lapsilleni. Toki tuossa on hyviäkin asioita kuten pieni pakottaminen liikkumiseen ja ulkoiluun sekä jossain määrin tavoite terveellisempään ravintoon (maito, leipä, puuro ja peruna koettiin hyviksi ruoka-aineiksi).
Mummolla oli aina juuri näitä vanhanajan maalaisjuttuja ruokailuissa: ateria oli aina keitetyt perunat ja jotain lisäkettä, ja ruisleipää oli pakko syödä ruoan kanssa, ja koko aika pälyiltävä jos joku muu halua leipää ettei tullut sanomista ettei ollut heti ojentamassa leipävatia. Ruokailussa vahdattiin lasten syömistä että kaikkea oli pakko ottaa, ja jotain ei taas saanut ottaa liikaa. Ruokailun lopussa vielä "talousporsastelu" jossa tuputettiin ruokaa jotta kaikki tulee syötyä.
Leipää tuputettiin ruualla ennen siksi, että leipä oli paljon halvempaa kuin pääruoka, ja leipää syötiin ettei tarvitsisi syödä sitä kallista ruokaa niin paljon, mutta silti mahat tulisivat täyteen. PErunaa syötiin ennen siksi koska peruna kasvoi omassa maassa, ja oli ruuan perusta.
Lapset opetettiin kunnioittamaan ruokaa, ja nirsous oli huono piirre, koska mummon lapsuudessa ja nuoruudessa ruokaa ei tosiaankaan aina edes ollut. Lapsi oppi siinä sivussa taludellista söymistä, mitä siitäkin olisi tullut että ne muutamat lihan palat padasta olisi horninut joku lapsi, ja muille ei olisi jäänyt kuin peruna ja liemi? 7 ihmistä nälässä ja pikkutenava tyytyväisenä masu pinkeänä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän perhe on aina ollut ankeuden perikuva.
Yksi asia mistä itse kärsin oli se että yksityisyyttä ei ollut eikä millään tavalla kunnioitettu yksityistä reviiriä. Omaa huonetta ei kaikille ollutkaan, mutta tottakai henkilökohtaisia tavaroita jokaisella (lapsellakin) on. Itse kirjoitin päiväkirjaa ihan alakouluikäisenä ja tapa jatkui tietysti läpi teinivuosien. Sellaista piiloa ei ollut olemassakaan, mistä päiväkirjaani ei olisi esiin kaivettu ja luettu. Vanhemmat sisarukseni siteerasivat sitten jopa vieraiden kuullen kirjoituksiani ja niille naurettiin oikein porukalla. Joskus kun tulin koulusta, äitini saattoi istua keinutuolissa kaikessa herran rauhassa lukemassa mitä olin viimeksi kirjoittanut. Minulla oli myös paljon kirjeenvaihtokavereita, kaikki saamani kirjeet luettiin ja niille ilkuttiin. Äitini avasi postissa tulleen kirjeen (sukulaistytöltä minulle lähetetyn) ja se oli avattuna pöydällä kun tulin koulussa. Kun siitä sain jumalattoman raivarin, äitini vain ihmetteli että miksi niin pahana asiaa pidin, yhtään ei ymmärtänyt kun huusin että toisen kirjeitä ei vain yksinkertaisesti saa avata!
Muitakin yksityisyyttä loukkaavia asioita tapahtui, mutta ne ovat niin karseita että jos kertoisin niistä, minua pilkattaisiin täällä että miksi keksin ja valehtelen.
Olisin halunnut että kaikki kirjoittamani tekstit olisivat olleet minun omia salaisuuksiani. Olisin halunnut ne viedä hautaan mukanani. Mutta niin kävi, että sisarukseni kuolivat ennen minua ja veivät salaisuuteni mukanaan. Nyt olen siinä vaiheessa, että päiväkirjat saavat kyytiä viimeisen kerran. Niistä on tullut minulle asioita, jotka on hävitettävä lopullisesti.
Törkeää käytöstä vanhemmilta :(
Mulla niitä ns. ankeita juttuja ei ollut. Mun lapsuudessa opetettiin meidät lapset laittamaan ruokaa ja siivoamaan 60-70 luvulla. Meitä oli kolme lasta ja äiti yksinhuoltaja, joka kävi kahdessa töissä. Olen vain oppinut tästä elämästä sen, että opin aika itsenäiseksi ja tulemaan toimeen omillani. En voi tästä syyttää omia vanhempia tai mitään tilanteita. Ja toki elämä oli rankkaa muilta osin, missä tästä en kerro vauva. fi sivuilla. Kaikilla vain oman elämän haasteet elämässä. Ja en usko, että kenenkään kohdalla elämä olisi ollut helppoa tai mukavaa. Ja minusta oli mukava mennä maalle mummolaan, siellä oli vanha mummon mökki, vanha puuhella, lehmät ja kanat. Siis hyviä muistoja tästä lapsena, mutta vain yksi elämän tilanne lapsuudessa. Ei se toki kerro mitään kokonaisuutta minun elämäntilanteista. Silloin toki matkustettiin autolla monta tuntia maalle ja monet tiet vain hiekkateitä ja mäkisiä. En oikeasti ymmärrä enää nykynuoria, että valitetaan niin pienistä asioista nykyään? Ja toki historia ollut erilainen kuin minulla. Siis kaikilla historiassa omat murheensa.