Lue keskustelun säännöt.
Perheen sisällä tapahtuva kiusaaminen, kohtalontovereita?
13.06.2021 |
Minua on kiusattu melkein koko elämäni ajan perheen sisällä. Olen lähes 30v nainen. Pahin kiusaaminen on tapahtunut isoveljeni toimesta, johon vanhemmat eivät ole koskaan tarpeeksi napakasti puuttuneet. Minua on haukuttu vuosikausia mm: vajakiksi, paskapääksi, aasiksi, älykääpiöksi jne. Vielä isoveljeni ollessa päälle parikymppinen, saattoi hän karkkipussin takia ottaa minua paidasta kiinni ja vetää lattiaa myöten niin, että matot menivät ruttuun. Lopulta päästi irti ja minä juoksin itkien vessaan lukkojen taakse.
Nuorempana saattoi vääntää rannettani niin kauan kunnes tein mitä hän käski tai vääntää koko käteni selän taakse niin että sattui.
Jos menin itkemään veljen kiusaamista äidilleni, saattoi hän sanoa vain: "älä välitä" tai "älä ole niin herkkä". Vielä nykyäänkin hän varmaan ajattelee, että olen liian herkkä. Hän myös vuosikausia sanoi: "Jos tuon takia itket, saat itkeä koko loppuelämäsi". Jos kuulivat esim. telkkaria katsoessaan meidän kinastelut tai minun huudon/itkun, saattoivat huutaa veljelleni että lopeta se kiusaaminen, mutta ei hän lopettanut kuin hetkeksi. Koskaan ei ole vakavasti keskustelleet asiasta veljelleni vaan aina vain korostaneet sitä miten herkkä olen ja nuorempana korostettiin sitä miten arka ja ujo olin. (Jännä juttu, mikähän lie ollut syynä...)
Veli myös usein pilkkasi ja sai minut häpeämään itseäni. Kerran oltiin serkun kanssa uimassa ja kun nousin ensimmäisenä vedestä, alkoi veli pilkata miltä näytän ja nauroivat serkun kanssa minulle. Veli myös kiusasi kunnes aloin itkemään ja pilkkasi sitä kun itken ja olen itkupilli.
Jatkuu...
Kommentit (92)
Jatkuu vielä...
Koskaan ei ole anteeksi pyydetty ja nykyään jos sanoo "vajakiksi", heittää perään että vitsihän se vain oli. Ei ole yllätys, ettemme ole juuri tekemisissä. Pahin kiusaaminen on silti helpottanut, vaikka kunnioitusta tuskin minua kohtaan edelleenkään on. Ovat toisen veljen kanssa yhdessäkin pilkanneet minua ja nauraneet päälle. Tuosta ei ole kuin muutama vuosi aikaa.
Myös muu perhe on omalta osaltaan osallistunut kiusaamiseen ja vähättelyyn. Jos muu perhe keskusteli keittiön pöydän ääressä ja tulin eri huoneesta paikalle ja kysyin jonkin kysymyksen liittyen heidän keskusteluunsa, ei välttämättä kukaan ollut kuulevinaan. Usean kysymykseni jälkeen lopulta joku saattoi vastata äänensävyllä, niinkuin minulle olisi todella vaivalloista vastata.
Minua ei ole koskaan kannustettu mihinkään ja kodin hankintoja tai muita ostoksiani arvostellaan ja jopa käytetyn puhelimen ostosta saan arvostelua selän takana.
Ollessani vielä lapsi, korostettiin paljon sitä miten ujo ja arka olen. Saatoin sukulaisten luona tukeutua tosi paljon äitiini, enkä välttämättä uskaltanut antaa synttärilahjaa serkulle. Tätä sitten taivasteltiin sukulaistenkin kuullen, miten olenkaan niin ujo. Tämä sai minut häpeämään itseäni vain lisää.
Onko muilla ollut vastaavaa kiusaamista perheen sisällä ja oletteko päässeet siitä koskaan täysin yli? Tuntuu että häpeästä ja huonosta itsetunnosta on lähestulkoon tullut yksi luonteenpiirteistäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, minua kiusattiin henkisesti vuosia oman perheen taholta. Laitoin siihen pisteen, en ole heidän kanssaan tekemisissä. Halusin elää erilaista elämää kuin heidän kulissielämänsä, olin varmaan sitten joku uhka heille ja heidän typerille arvoilleen. Jokaisella on oikeus elää oman näköistään elämää täällä. Jos se ei jollekin sovi, siivoa nämä ihmiset elämästäsi ja täytä elämäsi ihmisillä joiden kanssa viihdyt ja on hyvä olla.
Nainen45
Onko sun veljeltä tutkittu adhd? Kuulostaa siltä, ei tod normaalia käytöstä olla noin impulssiivinen noin vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Täh?
Taas jonkun umpihullun kirjoittama.
Helppo haukua henkilöitä upihulluksi,kun itse ei kokenut samaa tai on itse juuri se kiusaaja perheesä suvussa. Henkinen väkivalta on viellä tabu perheissä ja suvuissa,mutta totta valitetavasti.
Kyllä, isäni on pilkannut minua aina ja kohdellut eriarvoisesti sisaruksiini verrattuna. Edelleen vähättelee saavutuksiani/tekemisiäni ja on todella ilkeä, olen keski-ikäinen.
Ei tule muuttumaan, kärsin tästä ajoittain kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, minua kiusattiin henkisesti vuosia oman perheen taholta. Laitoin siihen pisteen, en ole heidän kanssaan tekemisissä. Halusin elää erilaista elämää kuin heidän kulissielämänsä, olin varmaan sitten joku uhka heille ja heidän typerille arvoilleen. Jokaisella on oikeus elää oman näköistään elämää täällä. Jos se ei jollekin sovi, siivoa nämä ihmiset elämästäsi ja täytä elämäsi ihmisillä joiden kanssa viihdyt ja on hyvä olla.
Nainen45
Toimit aivan oikein! Sukua ei voi vaihtaa,mutta heidän kanssa ei ole pakko olla!Elämän laatu paranee silloi kun jätää heidät taakseen,joilla ei muuta elämäntehtävää kun nollata läheinen.Nostakseen itsensä jalustalle!
Ihan samaa täällä. Tosin olen sinua 20v vanhenpi. Asia helpottui kun älysin poikkasta välit veljeen ja vanhenpiin. Eivät tuollaiset kotikiusaajat koskaan muutu. Ei vaikka kuinka monta mahdollisuutta antaisit. Ainoa muutos joka heissä tapahtuu on että muuttuvat ilkeämmäksi ja jos saat lapsia niin jatkavat kiusaamista lapsissasi. Älä ole kiusaajiesi kanssa missään tekemisissä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sun veljeltä tutkittu adhd? Kuulostaa siltä, ei tod normaalia käytöstä olla noin impulssiivinen noin vanhana.
Ei tietääkseni ole adhd, muuten on kyllä normaali. Tosin jossain määrin kiusaaminen on siirtynyt hänen omaan lapseensa, pienestä pitäen on naama punaisena hänelle huutanut jos ei tottele jossain asiassa tai ei syö tarpeeksi nopeasti tms. On laittanut hetkeksi pihalle pakkaseenkin jos lapsi on uhmaillut eikä ole syönyt kiltisti ruokapöydässä. Kai se on hänen kurinpitoaan sitten.
-Ap
Veljeni kiusaa toista veljeäni. Sitä on inhottavaa seurata. Taustalla on vanhempien kädettömyyttä ja laiskuutta puuttua ja epäreilua kohtelua. Vanhemmat on semisti sekopäitä. Paikalla ollessani yritän puolustaa kiusattua, mutta kiusaajalla on joku sokea piste ja hän ei näytä pystyvän muutokseen, vaikka ollaan kaikki aikuisia. Koen, että vanhemmilla olisi aikanaan ollut mahdollisuus muuttaa tilanne kasvatuksella, mutta peli on menetetty, enkä sisaruksena pysty ihmeisiin. Mielestäni kiusaajalla on asennevamma eikä empatiakyky toimi normaalisti. Tästä syystä veljillä on viileät välit. Onneksi kiusattu on ymmärtänyt alkaa rakentaa omaa elämää ja ottaa etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sun veljeltä tutkittu adhd? Kuulostaa siltä, ei tod normaalia käytöstä olla noin impulssiivinen noin vanhana.
Ei tietääkseni ole adhd, muuten on kyllä normaali. Tosin jossain määrin kiusaaminen on siirtynyt hänen omaan lapseensa, pienestä pitäen on naama punaisena hänelle huutanut jos ei tottele jossain asiassa tai ei syö tarpeeksi nopeasti tms. On laittanut hetkeksi pihalle pakkaseenkin jos lapsi on uhmaillut eikä ole syönyt kiltisti ruokapöydässä. Kai se on hänen kurinpitoaan sitten.
-Ap
Meidän isä oli just tuollainen sekopää kun oltiin lapsia. Minutkin on heitetty pihalle jne. T: se jonka veli kiusaa toista veljeä - varmaan kulkee sukupolvelta toiselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on vanhemmat kiusanneet, vähätelleet, arvostelleet ulkonäköä, kodin sisustusta jne. Olen siis ollut jo pitkään aikuinen eikä toi taida loppua koskaan. Kaikki pitäis tehdä heidän toiveiden mukaan ja kuvittelevat, että heillä on vanhempina edelleen oikeus puuttua lastensa elämään ja yrittävät myös päteä lastensa saavutuksilla. En vaan voi käsittää miks halutaan lapsia, jos ei heitä voi kohdella hyvin ja arvostavasti.
Toivon, että kävisit terapiassa juttelemassa noista sinua painavista asioista ja pääsisit kokonaan eroon entisestä perheestäsi. Kaikki perheenjäsenesi (paitsi sinä) tuntuvat luonnehäiriöisiltä. Miksi isäsikään ei laittanut veljeäsi kuriin vaikka tiesi hänen touhuistaan? Sinua on lapsesta asti lytätty ja tunteesi mitätöity kokonaan. Koeta nyt rakentaa itsetuntoasi, olet jo hyvällä alulla. Voimia sinulle taisteluun!
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko teillä veljen kanssa koskaan mitään positiivista? Juttelitteko välillä normaalisti, teittekö jotain yhdessä, leikittekö pieninä. Tapahtuiko kiusaaminen yleensä piilossa vai vanhempien silmien edessä eivätkä he silti noteeranneet?
Vanhemmille se on myös aika raskasta, jos lapset tappelevat koko ajan. Ei välttämättä jaksa kaikkeen puuttua, ja ehkä myös odottavat, että lapset selvittävät itse välinsä.
Vierailija kirjoitti:
Up
Henkistä laiskuutta!
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että kävisit terapiassa juttelemassa noista sinua painavista asioista ja pääsisit kokonaan eroon entisestä perheestäsi. Kaikki perheenjäsenesi (paitsi sinä) tuntuvat luonnehäiriöisiltä. Miksi isäsikään ei laittanut veljeäsi kuriin vaikka tiesi hänen touhuistaan? Sinua on lapsesta asti lytätty ja tunteesi mitätöity kokonaan. Koeta nyt rakentaa itsetuntoasi, olet jo hyvällä alulla. Voimia sinulle taisteluun!
.
Jos on lytätty, on varmasti myös persoonallusuushäiriö syntynyt. Ei se mene niin, että vain ne äänekkäät ovat "luonehäiriöisiä". Kaikki ovat yhtä lailla uhreja.
Äitini on koko elämäni ajan piinannut koko perhettä raivoamalla, haukkumalla ja keksimällä muista perättömiä syytöksiä, eikä loppua näy. Kunpa äiti olisi kuollut, kun olin lapsi.
Kuulostaa kamalalta.
Oma veljeni lakkasi puhumasta minulle, kun olimme teinejä. EIkä ole tähän päiväänkään mennessä enää puhunut minulle. Mitään syytä en veljen käytökselle koskaan saanut, eikä muu perhe ottanut asiaan mitään kantaa, vaikka tilanne oli minulle kamala ja hirveän traumaattinen. Lopulta laitoin välit poikki koko lapsuuden perheeseen. Välillä sattuu, mutta koitan ajatella, että minullakin on perhe - ne ihmiset, jotka olen elämääni itse valinnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että kävisit terapiassa juttelemassa noista sinua painavista asioista ja pääsisit kokonaan eroon entisestä perheestäsi. Kaikki perheenjäsenesi (paitsi sinä) tuntuvat luonnehäiriöisiltä. Miksi isäsikään ei laittanut veljeäsi kuriin vaikka tiesi hänen touhuistaan? Sinua on lapsesta asti lytätty ja tunteesi mitätöity kokonaan. Koeta nyt rakentaa itsetuntoasi, olet jo hyvällä alulla. Voimia sinulle taisteluun!
.
Jos on lytätty, on varmasti myös persoonallusuushäiriö syntynyt. Ei se mene niin, että vain ne äänekkäät ovat "luonehäiriöisiä". Kaikki ovat yhtä lailla uhreja.
Ja myös ap on persooonaĺusushäiriöinen
Sinä myös
Jatkuu...
Jos veli kiusasi, menin useimmiten huoneeseeni oven taakse ja saatoin olla siellä usean tunninkin ajan. Itkin, purin oloani piirtämällä tai kirjoittamalla päiväkirjaan, mutta koskaan kukaan ei tullut perässä lohduttamaan ja äitikin tottui siihen että menen huoneeseeni "mököttämään" ja sieltä tultuani kaikki on taas hyvin ja unohdettu. Tämä hylkääminen on suuresti vaikuttanut kykyyni ilmaista tunteita. Jo ensimmäisen päiväkirjani kirjoituksista sen huomaa: jokaisen päivän kirjoitus alkoi sanoin: "Tänään oli kiva päivä". Oli kiva päivä, vaikka olisi sattunut jotain ikävää, koska minut oli opetettu siihen ettei pidä välittää tai olla niin herkkä.
Yläasteella saatoin jollekin kaverillenikin sanoa että "veli se aina haukkuu ja kiusaa, mutta minä en välitä". Kuinka väärässä olinkaan. Kiusaaminen on vaikuttanut koko elämääni ja ihmissuhteisiini, vaikka asian ymmärsin vasta pari vuotta sitten. Vuosikausia häpesin itseäni, välttelin peilejä koska pidin itseäni rumana ja omituisena. Jos katsoin peiliin ja joku kaveri oli vieressä, tuntui että voisin vajota maan alle. Niin paljon häpesin itseäni. Ajattelin myös jossain vaiheessa etten osaa mitään, enkä ole missään hyvä. Itsensä ruoskiminen jatkuu edelleen ja minulla on heikko luottamus itseeni monessa asiassa. Vertailen myös helposti itseäni toisiin.
Olen päätynyt vääränlaisiin parisuhteisiin koko elämäni ajan ja lähes kaikissa parisuhteissani on ollut enemmän tai vähemmän henkistä väkivaltaa. Ensimmäinen poikaystävä huoritteli ja sanoi retardiksi lehmäksi, silti olin siinä suhteessa melkein kolme vuotta. Kun ero tuli, tuntui samaan aikaan pahalta mutta vapauttavalta. Silti alitajunnassa ajattelin, etten pärjää yksin. Olen hakenut monista yhdenillan jutuista hyväksyntää. Lapsena olin kateellinen serkulleni ja olisin halunnut samanlaiset vaatteet kuin hänellä. Haen edelleen paljon hyväksyntää jopa asuvalinnoissa ja voitte kuvitella millaista se oli yläasteella. Lähes joka päivä kouluun mennessäni ajattelin olevani ruma. Nuorempana en uskaltanut sanoa mielipiteitäni, koska pelkäsin niiden olevan "vääriä". Minua oli pitkään helppo hyväksikäyttää mm. työpaikoilla koska alitajunnassa ajattelin kaikkien työkaverien olevan itseni yläpuolella. Monet kerrat olen sietänyt työpaikkakiusaamistakin, enkä ole kertonut asiasta esimiehille.
Veli saattoi myös huutaa tosi herkästi. Jos en ymmärtänyt jotakin kotitehtävää, saattoi huutaa naama punaisena miten tyhmä olen kun en tajua. Kerran minulla hajosi auto minusta johtumattomista syistä ja soitin veljelle kysyäkseni apua. Hän vain käskee katsomaan öljyt ja vaikka ne katsoin, käski vain katsomaan tarkemmin ja että starttaisin autoa, no ei auttanut. Itku kurkussa kuuntelin hänen huutoaan. Lopulta soitin isälle ja hän puhui asiallisesti (ei ole koskaan samalla tavalla huutanut kuten veli) ja auto päätyi korjaamolle.
Ensimmäisissä parisuhteissa saatoin rueta itkemään jos minulle korotettiin ääntä.