Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Pääsiäisviikko oli ahdistava huipentuakseen pitkänäperjantaina vaitonaiseen kala-ateriaan naama laskoksilla. Ei saanu, juosta, meluta, pelata tai pitää kirkkaan värisiä vaatteita. Muuten ei oltu uskonnollisia, mutta pääsiäisenä surtiin koko vuoden surut kerralla. Aterian jälkeen aukesi korkki.

Myöskin kaupungissa oli kaikki kiinni koko pääsiäisen joten ahdistavaa tunnelmaa ei päässyt mihinkään pakoon. Kylään ei saanut mennä minnekään, sitähän olisi voinut häiritä toisten harrasta synkistelyä?

Nykyään koristelen kodin kauniiksi: paljon kukkia ja pupuja ja suklaata. Pääsiäinen on ikiaikainen kevään tulon juhla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei kyllä ollut mitään ankeita rutiineja. Mulla oli näköjään aika onnellinen lapsuus. Perjantaisiivouksesta en tykännyt, mutta eihän sitä voi sotkussakaan elää ja meillä sentään vain imuroitiin, pyyhittiin pölyt ja pestiin vessa, ei tehty viikoittain suursiivousta. Omalla pihalla kasvavien marjojen poimimisestakaan en tykännyt, mutta loppupeleissä siihen meni pari päivää vuodessa meiltä lapsilta.

Kesät oli aivan ihania, oltiin joka kesä kylässä eri paikoissa eli mummilassa ja kahden eri serkkuperheen luona, joissa oli saman ikäisiä lapsia. Muistaakseni oltiin usein niin, että ensin minä ja sisarukseni oltiin viikko serkkujen luona ja sitten serkut olivat viikon meidän luona. Näin myös vanhemmat saivat lapsivapaata aikaa. Ei me käyty huvipuistoissa kuin kerran kesässä, mutta muistan että ihan uimarannat ja pihaleikit olivat hauskoja, kun oli serkut seurana.

Mikä siinä on, että ankeusketjuun tulee aina joku itsensäkehuja ja positiivisuusketjuihin aina joku ankeuttaja. 

Materalistinen joulu. Paistettuna jokavuotisella kiristyksellä ja toisten haukkumisella. Ennen vihasin joulua, mutta nyt kun lapsia niin otettu vahingossa perinteeksi syödä ystävien kanssa ja viettää laatuaikaa heidän kanssaan. Emme vietä joulua lahjojen merkeissä.

Statuksen ja rahan jalustalle nostaminen. Et ollut edes ihminen mikäli olit "köyhä" tai keskituloinen. Tätä opetettiin lapsille 3vuotiaasta lähtien. Sen persettä nuollaan lujimmin jolla paksuin lompakko. Tämä ajatusmalli oksettaa nykyään pienissäkin määrin. Luonne ja käytös ratkaisee ketä on lähipiiriin haluttu ihminen. Sillä statuksella ei ole mitään väliä.

Lapset kuuluu lastenhuoneeseen ja vieraiden paikalla ollessa erityisesti piti olla tekemättä ja sanomatta mitään. Sama vieraillessa muiden luona. Leikkiminen jäi tosinuorena pois. Omassa perheessä lapset saavat olla koko asunnossa, leikkiä ja puhua kun on asiaa. Leluja on pisin ja poikin jotka sitte siivotaan yhdessä, hui kun kamalaa. Ei nuo ole kokoajan äänessä tai tule jatkuvasti keskeyttämään.

Suomalainen kulttuuri on ankea. Saunominen koko perheen voimin on outoa. Ruokapöydässä on tarjolla harmaata ja ruskeaa ruokaa ja aina perunoita. Lapsille ei puhuta ja lapset ovat suurimmaksi osaksi vain tiellä. Aikuiset ovat usein kännissä ja vähintäänkin passiivis-aggressiivisia. Kaikki kaunis ja rentouttava on epäilyttävää ja tuomittavaa, mitä jos naapuritkin näkee! Sunnuntaisen tylsyyden ja puuduttavan tunteen muistan yhä aikuisenakin. Aika hienoa, että olemme jo lapsena tajunneet ettei elämän tarvitse olla ankeaa ja raskastaja ettei jatkuva riitely ole tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Joulun tiukat rutiinit: Hienot vaatteet päällä pönötystä. Pakko mennä saunaan illalla, vaikkei haluaisi. Lahjat avataan vasta illalla, joten niillä ei ehdi juurikaan leikkiä. Ruoka tiettyyn aikaan. Aikuiset juovat liikaa alkoholia ja örveltävät loppuillan. Tyypillinen suomalainen joulu siis.

Näin aikuisena en noudata joulurutiineja. En lämmitä saunaa, kun ei siitä kukaan tykkää. En välttämättä laita mitään koristeitakaan, ehkä korkeintaan jonkun joululiinan ja -kukan. Meillä kukaan muu kuin minä ei edes tykkää jouluruuista, joten ostan niitä vain sen verran kuin jaksan itse syödä. Lahjat avataan jo aamupäivällä, jotta niitä ehtii kunnolla tutkia.

Otetaanko ne lahjat sitten aattoiltana nukkumaan mennessä pois? Kun ei ehdi leikkiä jos illalla avataan.

Vierailija kirjoitti:

Viikkosiivoaminen pitkällä kaavalla lauantaiaamuna riippumatta onko totaali siivoukselle tarvetta.

Tätä tulin kanssa kirjoittamaan. Suursiivous joka perjantai. Lähinnä siskon allergian takia. Matot ulos, peitot, viltit, tyynyt ulos, imurointi, lattianpesu, pölyjen pyyhintä. Vitkuttelin aina kotimatkalla koulusta kun tiesin että joudun auttamaan. Sitten kiireellä ruokakauppaan kantamaan ostoksia.

Nykyään teen kyllä yllpitosiivousta päivittäin mutta perusteellisemman siivouksen sitten kun alkaa näyttämään siltä että tarttis.

Itselle ei onneksi tule mieleen kuin se, kun joka toinen viikko olin isällä, niin aina piti tehdä pakkaseen ruokaa. Ei varmaan arkena ehtinyt ja toisena viikonloppuna oli viihteellä. Usein tehtiin lasagnea ja minun piti aina raastaa se juusto. Niin tylsää, kun olisi voinut olla vaikka leikkimässä. Oikeasti tuossahan oppi paljon ruuanlaitosta mutta lapsena oli niin tympeää, varsinkin se raastaminen. Ja sitten se kaiken pakastus, perunamuusikin pakastettiin, yök!

Ja edelleen jatkan perinnettä, lapset on mukana ruuanlaitossa ja pistän ne aina raastamaan.

Vierailija kirjoitti:

Se ettei arkena tehty lämmintä ruokaa. Äiti oli sitä mieltä että hän ja isä syövät töissä ja minä koulussa niin ei tarvitse. Viis siitä että koululounas tarjoiltiin klo 10.30, loppupäivä sitten syötiin leipää.

Omille lapsille teen lämpimän ruuan joka ikinen päivä vaikka mikä olisi.

Eikö ollutkin 80 lukua tämä. Meillä taas oli viikolla suurinpiirtein vaan hernekeittoa, maksalaatikkoo, valmispitsoja ja valmislasagnee. En oo aikuisena enää valmislasagnee syöny.

Meillä oli omituisia sääntöjä ruokapöydässä, joita vanhempani haukkana vartioivat. Monet niistä olivat "paremman väen" illallisetiketin mukaisia ja sinänsä ihan ok, jos aikoo illallistaa vaikka Kalle Kustaan ja Silvian luona Drottningholmissa. Me olimme kuitenkin tavallinen keskiluokkainen kaupunkilaisperhe joten pöytäsäännöt olivat aivan naurettavia lapsiperheessä. Usein rikoin etikettiä ja minut passitettiin lautaseni kanssa yksin keittiöön syömään, kun muut söivät ruokasalissa. Hyvä puoli siinä oli se, ettei tarvinnut istua pöydässä tuntitolkulla kuuntelemassa aikuisten jorinoita, koska pöydästähän ei tietenkään saanut nousta ennenkuin kaikki olivat siihen valmiita. Aikuisena minulla on aina ollut perheruokailut pöydän ääressä vastenmielisiä ja syön mieluiten yksin telkkarin ääressä. Lapsille olen opettanut hyvät pöytätavat, mutta mitään kyttäämistä, raivoamista ja rankaisuja en ole harrastanut vaikka puhuisivat ruoka suussa tai nostaisivat kyynerpäät pöydälle.

Vierailija kirjoitti:

Maksa- ja kaaliruoat. Pahinta oli jos sattui sekä kotona että koulussa samaksi päiväksi.

Tähän kommenttinín on helppo yhtyä. Lapsuuden inhokit ja sellaisia ovat vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Lomilla ei käyty koskaan missään huvipuistoissa, puuhapuistoissa, kylpylöissä tms aktiviteeteissa. Ei edes vaikkapa keilaamassa tai minigolfaamassa. En ole vieläkään (30v) uskaltautunut minigolfiin, koska en tiedä miten siellä toimitaan ja asia tuntuu olevan kaikille muille itsestäänselvä. Ylipäätään uusiin paikkoihin meneminen ahdistaa, kun ei ole tottunut. Toisaalta reissattiin kyllä kesäisin ulkomailla jonkin verran, ja olen matkustanut yksinkin. Jotenkin kotimaan kohteet ovat vieraita ja pelottavia, ulkomailla ei haittaa vaikka on tollo turisti. Oman lapsen olen vienyt huvipuistoihin ynnä muihin, mitä äitini ihmettelee, koska "kyllä teillekin riitti uimaranta ja oma piha".

No oothan sinä uskaltanut käydä omien lasten kanssa vaikkapa siellä huvipuistossa ym vaikka sinua ei niihin lapsena vietykään. Muutenkin hullua syyttää vanhempia siitä, että ei päässyt vaikkapa minigolfaamaan, eikä nyt sitten aikuisena uskalla sinne mennä, kun ei tiedä miten siellä ollaan. 

Oletko ajatellut, että ehkä omatkaan vanhempasi eivät olleet käyneet keilaamassa ja minigolffaamassa, eivätkä siksi osanneet sinne teitäkään viedä.  Ja sitten se, että olette päässeet ulkomaille, on jo jotakin verrattuna siihen, ettei ole päässyt esim minigolffaamaan. Ei ne vanhemmatkaan joka paikkaan repeä. Ja sitäpaitsi omista lapsista huomannut, ettei ne edes muista, missä kaikessa niitä on käytytty. Niitä on käytetty minigolffaamassa, mutta tuskin muistavat, kun eivät muista sitäkään, että kävivät uimassa  vuosikausia kerran viikossa.

Perjantaisiivous ja karmea, kireä tunnelma.  

Mökki oli melkoinen työleiri.

Hyttysiä kamalasti. Ei juoksevaa vettä, ei sähköä. Ainoa hupi oli vanhat Aku Ankat

Vierailija kirjoitti:

Perjantai iltaisin saunominen. Pakko oli saunoa, halusi tai ei. Hyi että, inhoan vieläkin saunomista.

Apua, mä pakotan mun ala-asteikäiset aina perjantaisin saunaan, jotta saadaan viikon pöpöt pois kuurattua ja vkonlopun vietto alkaa puhtaana. Toki käydään viikolla suihkussa ja pesulla. En tiedä miksi toimin näin, mutta toistaiseksi ei kukaan ole kiukutellut. Pitäisköhän kysellä, että mitä he on mieltä asiasta... 🤔

Ainakin omien vanhempieni (50-luvulla syntyneet) ja sitä vanhempien ikäluokkien kohdalla olen havainnut ihan käsittämätöntä sääntöuskollisuutta jo ihan naurettavuuksiin asti. Siitä kumpuaa nämä "no eihän tiistaina voi mennä saunaan" tai "kyllähän lauantaisin pitää siivota" -tyyppiset jutut. Kyllä sitä, varsinkin lapsiperheessä, pitää jokin rutiini olla, mutta ei sillä ole mitään väliä minä päivänä siellä saunassa käydään, tai jos siivottaisiinkin vaikka keskellä viikkoa. Näiden rikkomista ihmetellään, tai koetaan jotain häpeää, vaikka ei olisi kukaan katsomassa.

Varsinkin isäni kohdalla olen havainnut todella voimakasta soveltamisen puutetta. Kaikelle pitää löytää ohje ja, jos sitä ei ole, niin ei voida toimia. Huomasin tämän jo lapsena. Jos esim. piirakkaohjeessa sanottiin "anna vetäytyä 15min" niin laitettiin munakello päälle ja odotettiin se tasan 15min. Oikeastihan tuossa on ideana antaa sen jäähtyä, ettei piirakkanpala hajoa leikatessa ja näyttää nätiltä lautasella. Mulle oli kotioloissa aivan sama miltä se näyttää, mutta kellon sointia tuli odottaa, koska ohjeissa niin sanotaan.

Toin joskus joltain reissulta jotain mausteita vanhemmille tuliaisiksi, mutta he eivät olleet halunneet niitä käyttää, kun ei ole mitään ohjetta, missä sitä olisi vaadittu. Vanhemmat siis ei pelkää mausteita, käyttävät esim. chiliä ja muuta tulista mutta näköjään vain silloin, kun resepti löytyy.

Tässä sanoin hyvin ympäripyöreästi, että vaikka kanan, tai lihan kanssa voi käyttää, mutta ei kelvannut. Piti kuulla minkä kanssa "kuuluu" käyttää, koska tällekin on näköjään sääntö. Ihan kokeeksi käskin vanhempiani haistamaan maustetta ja miettimään minkä kanssa se sopisi. Ei onnistu, pitää säännöt tietää. No lopulta selasin netistä jostain ruokablogista esimerkkejä ja tavailin vaikeita ruokalajien nimiä jotka isä kirjotti lapulle. 

Ihan hyvä ettei Suomessa tapahtunut mitään diktaattorin vallanakaappausta 70-luvulla, koska musta tuntuu, että ainakin mun vanhemmat olisivat menneet mukana ihan ilman kysymyksiä, jos vaan on esitetty, että nämä ovat säännöt ja näin "kuuluu" tehdä. 

Se tietty vanhoillisuus mielipiteissä ja puheissa: olin itse jostain syystä jo hyvin nuorena todella avarakatseinen, sitä olen toki edelleenkin.

Kotona joutui kuuntelemaan esimerkiksi homofobista ja rasistista kommentointia jatkuvasti, enkä arvostanut sellaista yhtään.

Syntynyt 95 ja mielestäni nykyisin äitini on antanut ainakin periksi tämän asian kanssa silloin kun olen paikalla, en ole kuullut lapsuudesta ja nuoruudesta tuttua tökeröä kommentointia enää vuosiin. Joten pointsit hänelle. :)

Olin lapsi 1980-luvun alussa ja silloin oli vielä tapana kyläillä sukulaisten luona ja sukulaiset meillä. Joka ikinen kerta jossain vaiheessa aikuiset alkoivat kertoilla minun edesottamuksistani, mitä olin sanonut ja tehnyt milloinkin.

Istuin itse vieressä, koska niin kuului tehdä. Kaikki nauroivat kun niitä minun sanomisiani ja tekemisiäni muisteltiin ja kerrattiin, ja minä toivoin joka ikinen kerta että voisin vajota häpeissäni maan alle tai vaikka kuolla ettei tarvitsisi enää kuunnella sitä.

Vasta parikymppisenä älysin kysyä äidiltäni, miksi ihmeessä minua piti nöyryyttää joka kerta sillä tavalla. Äiti oli ihan ihmeissään. Olin kuulemma ollut niin hauska ja sanavalmis lapsi, jolle sattui ja tapahtui, että se oli sellaista hyväntahtoista puhetta vain. Kun kerroin, että minulle ne hetket olivat hirveitä ja aina odotin henkeä pidätellen, milloin se aihe taas alkaa, äiti ei voinut käsittää.

Päätin silloin että meidän lapsista ei sitten puhuta tuolla tavalla ikinä enkä heidän asioitaan muutenkaan levittele sukulaisille enkä tutuille.

Tämä nyt meni vähän ohi aloituksen, mutta kyllä tuo ihan toistuva ankea tapa oli. Vieläkin tunnen miten vatsaa väänsi ja ahdisti niissä tilanteissa.

Minun sukulaisillani oli sellainen tapa, että kun he tulivat meille suht säännöllisesti, he kommentoivat aina minun ulkonäköäni.

Oletpas sinä pitkä. Onpa sinulla nyt lyhyt tukka, lyhyempi kuin viimeksi. Kylläpä sinä olet kasvanut. Oletpa jo iso. Meidän suvussa onkin näitä pitkiä tyttöjä aika monta. Oletko ajatellut koripalloa alkaa harrastaa? Mirjamin tytöt on kanssa aika pitkiä, mutta ei niin pitkiä kuin tämä Elsa. Siirin pojat ne on sellaisia paksuja punkeroita mutta sinusta ei tiedä että koskeeko vatsaan vai selkään. Syötkö sinä mitään? Se taitaa mennä kaikki tuohon pituuskasvuun eikä riitä ympärysmittaan mitään. Mutta kyllä se sinäkin alat lihoa sitten kun tuo kasvu loppuu, odota vain! Onko ne muutkin teidän luokalla noin pitkiä? Taidat olla pitempi kuin teidän luokan pojat?

Miksi ihmeessä tuollaista toisteltiin? Ei kai kukaan tänä päivänä enää viitsisi puuttua lasten ulkonäköön ja ruotia sitä ääneen muiden kanssa lasten kuunnellessa vieressä.

(Enkä siis ole mikään järjetön hujoppi edes. Aikuisena 171 cm.)

Tämä nyt oli tosi ankea tapa, jonka vanhempani antoivat jatkua niin kauan kuin muistan.

Lapsena ja teini-ikäisenä se tuntui varsin ankealta kun joka ikinen vaatekappale alusvaatteita lukuunottamatta piti ostaa kirpparilta tai ottaa vastaan sukulaistyttöjen tai jopa tätien vanhat pieneksi jääneet tai muodista poistuneet rievut ja kengät. Ne otettiin mitä sai tai löydettiin pikaisella kirpparikäynnillä kerran vuodessa. Toisin sanoen lähes kaikki vaatteet olivat jo valmiiksi hieman kulahtaneita ja nukkaisia. Mitään sillä hetkellä muodissa olevaa ei ollut jollei käynyt tuuri. Hölmöä, mutta lapsena itsetuntoni oli nollassa ja tunsin aina olevani ruma, homssuinen ja nukkavieru koulukaverieni rinnalla. Sitä ei varmasti auttanut se, että meillä ei myöskään saanut käydä suihkussa kuin pari kertaa viikossa.

No ei nyt ankeita tule mieleen. Ehkä tiskien tiskaus seisovassa vedessä, tiskaan itse aina juoksevan veden alla, paljon hygieenisempää.