Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli aikalailla samanlaista. Paitsi, että isä saattoi ihan yht’äkkiä vetää naapurissa järkyttävät lärvit ja tulla sitten suunnilleen konttaamalla kotipihalle. Suomalaisen työmiehen ”raskas työ vaatii raskaat huvit” meininkiä. Muistan edelleen, monta vuosikymmentä myöhemmin, sen järkyttävän ahdistavan tunteen. Ja häpeän, kun oma isä käyttäytyi niin. Aurinko paistoi, oli kaunis kesäpäivä, ympärillä suunnilleen kaikki kulmakunnan lapset ja sitten mun isä aivan naula päässä. Muutenkin vanhemmilla se kasariajan touhu: viikot käytiin töissä, siivottiin pipo kireällä joka viikko, touhuttiin kovasti ja kiillotettiin pintaa, sitten viikonloppuisin vedettiin kaljaa ystävien kanssa, käytiin ravintolassa ja tultiin meille jatkoille. Muistan ihan liian hyvin edelleen ne lapsuuden/teiniajan viikonloput, kun ensin menin yksin kotona nukkumaan, sitten säpsähtelemällä hereille pimeässä hiljaisessa talossa, kunnes heräsin aamuyöllä vanhempien ravintolasta mukanaan jatkoille raahaaman seurueen ”tosi hauskaan” humalaiseen riekkumiseen. Ensin nauroivat, sitten riitelivät ja lopulta isä tilitti itkien mulle omaa kurjaa lapsuuttaan. Mulle, omalle lapselleen!

Vuosien aikana homma meni aika hurjaksi, vanhemmat harrasti jotain ihme parinvaihtoa ystäväpariskunnan kanssa tyyliin ”isi jäi sinne nukkumaan” tai ”äiti tuli nyt Sepon kanssa tänne”. Sitten äitikin alkoi vetää viikonloppuisin ylikännejä ja näin sen joskus makaavan yöllä kotiin tultuaan pitkin lattioita. Oli mulla tosi hyviäkin lapsuusaikoja, mutta nämä pahat muistot on peittäneet tehokkaasti monet niistä hyvistä. Nyt vanhempien jo ikäännyttyä noista asioista ei olla koskaan puhuttu, ihan kuin niitä ei olis ikinä tapahtunutkaan.

Päätin heti äidiksi tultuani, että mun lapset ei tule näkemään kotonaan kännisten sekoilua. Ja että mä varmistan aina lapsilleni mahdollisimman ahdistusvapaan kodin. Meillä saa meluta ja purkaa rehellisesti tunteita, maalata, pelata ja rakennella majoja, välillä on sotkuistakin, mutta silti opetellaan yhteiskuntakelpoisiksi. Lasten isä ottaa jonkin verran olutta viikonloppuisin, mutta niin kauan kuin se on saunakalja-tasoa lasten nähden, homma on mielestäni ok. Tavoitteena, etteivät omat lapset joutuisi ainakaan mun takiani terapiaa aikuisina itselleen maksamaan.

Tämä vois olla ihan mun lapsuutta! Kasariaikoina oli mun lapsuus. Kylppärissä pulputti taukoamatta joko viinipönikkä tai kaljasaavi. Se haju oli tosi paha ja mua ällötti ne pikkukärpäset jotka parveili vesilukossa. Viikolla oli niin saamarin kireetä ja perjantaina siivottiin. Sitten alkoikin se tissuttelu, vars. äitillä. Jos iskä joutui lähtemään yövuoroon, niin oli tuplakireetä, kun pelkäsi raukka luulotaudissaan, että joku naapurin Pena tulee meille kylään. Itsellään kumminkin oli naapurin naisia ollut kierroksessa, ja niitä sitten kutsuttiin meille kun äiti oli sammunut. Ihan karseeta oli asua ”hakataloissa” jossa juorut lensivät.

Kauhistus.  Uskon kyllä että tollasta on ollut, olen itsekin ollut todistamassa jotain tuon tapaista.  Ei sentään omassa kodissa enkä ole tuollaista itsekään aikuisena harrastanut.   Mutta kyllähän ravintoloissa käytiin viihteellä kovastikin nuorina.  Meillä asui yhteen aikaan naapurissa pariskunta, jolla oli neljä lasta, minun ikäisiä lähinnä.  Ne kännäsi ja tappeli aika useinkin ja monesti lopulta sitä miestä vietiin putkaan.  Siitä tuli jo vähän sellainen vitsi naapurustossa, vaikka eihän se todellakaan mikään vitsin aihe pitäisi olla.  

Mutta ei ne lapset tuntuneet kauheasti asiasta kärsivän. Tyyli oli että "Äijä lähti taas putkaan."  En tiedä niitten myöhemmistä vaiheista mitään.

Naisten juominen yleistyi oikeastaan vasta 80-luvulla.  Kyllä sitä ennenkin oli, mutta peitellymmin.  Lapsuudestani muistan että nämä sodankäyneet isät saattoi olla aika juoppojakin, mutta naisten juopottelua en ihan lapsena nähnyt.  Mutta kuulihan sitä lapsenakin asioita, mitä aikuiset puhui.  Oli paikkakunnalla oma rattorailinsakin.  Sen edesottamuksista kuuli kaikenlaista ihan penskatkin.

Nousu tiettyyn kellonaikaan (aikaisin) ja nukkumaan tiettyyn kellonaikaan (aikaisin, eli käytännössä pimeään makaamaan ja pyörittelemään peukaloita). Aina samat ajat huolimatta oliko mitään menoa tai tekemistä ja oliko sairaana vai terveenä, väsyttikö vai oliko virkku.  Jostain syystä kuitenkin nukkumaanmenoaika vaihtui, kun täytti kymmenen.

Perusteina "koska turpa kiinni" ja "niin kauan, kun minun katon alla asut", huutamalla tietysti.

Yllättäen seurauksena oli pitkäaikaiset univaikeudet.

Muitakin jäykkiä rutiineja oli, jotka jostain syystä onnistuivat ainoastaan vain tiettyyn kellonaikaan tiettynä päivänä jne. Muuten aina "menivät pilalle", vaikka lopputulos olisi sama.

Maalaistalossa täytyi tehdä raskaita töitä ja kotitöitä lomat ja viikonloput. Piti ikäänkuin ansaita oma elantonsa ja olemassaolonsa jo lapsena. Oli sellainen fiilis varsinkin näin jälkeenpäin ajatellen, että minut oli tehtykin vain työvoimaksi. Ei oikein jäänyt energiaa läksyjen lukuun, kavereiden tapaamisesta puhumattakaan. Kaverit oli koulukavereita, kun muita ei asunut lähellä. Heitäkin sai tavata vain koulussa, kun syrjäkylälle ei kulkenut muuta kuin koulukyydit. Omaa rahaa oli hyvin vähän. Vaatteisiin sai rahaa pari kertaa vuodessa, kun oikein aneli ja perusteli ja nekin tuntui armopaloilta. Kun menin muualle kesätöihin saadakseni omaa rahaa, isä suuttui.

Varmaan se kun naimisissa oleva mies kävi panemassa äitiäni kotona siitä asti kun olin 13v.

Lapseni eivät tule kokemaan samaa.

Piirrustuspaperia ei ollut koskaan eikä mitään ehjiä kyniä. Ruokaa harvoin pystyi ottamaan lisää kun ei sitä ollut. Äiti aina valitti kun murot syötiin ja mehut juotiin. Kai ne sitten oli vain koristeeksi. Myös siivouksen puutteesta valitettiin mutta eipä kukaan koskaan meitä siihen opastanut, puhistiin vaan. Pahimmalta tuntui ne hetket, kun oli koko päivän ollut yksin kotona ja äiti vielä iltavuoron jälkeen soitti että menee miesystävälleen yöksi. 8-9v kyllä olisi kaivannut äitiä vielä siinä kohti illalla mutta minkäs teet. Jälkeenpäin toki äitikin ymmärtänyt toimineensa väärin mutta eipä se enää auta. Meillä ei koskaan tarvitse mennä yksin nukkumaan. 

50 luvunlapsi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vl-perheessä lapsuuden viettäneenä sanon, että tylsin rutiini oli ainainen seuroissa istuminen. Pakko mennä seuroihin joka lauantai ja sunnuntai. Lisäksi pääsiäinen istuttiin puolesta päivästä iltaan asti seuroissa kuuntelemassa toinen toistaan tylsempiä jorinoita. Seurat liittyi myös kaikkeen matkusteluun: minnekään ei menty, ellei siellä järjestetty seuroja.

Erityisen vaikeaa tämä oli minulle, joka olen ollut lapsesta asti uskonnoton. Inhoan kaikkia uskontoja tasapuolisesti.

Uskonnollisessa kodissa oli myös hyviä puolia, paljon ihmisiä, yhteisöllisyys, ei humalassa örveltämistä, kuri oli liian tiukka etenkin alle kouluikäisille jos noudatettiin Raamatun ohjetta "joka vitsaa säästää....

Monet uskovaisessa kodissa kasvaneet ovat kokeneet sen hyvin rakastettavaksi, vanhempiin voi luottaa. Ihmettelen tuota uskonnon vastaisuutta, monilla on vain ennakkoluuloja.

Ruoan ja vaatteiden dyykkaus nälkään ja viluun taloyhtiöiden roskiksista.

Vierailija kirjoitti:

Lauantaisin pakkosiivouspäivä ja pakko sauna klo sejase.

Huoh.

Yllättävän monelle jää tuo pakkosaunominen päälle. Mulla on muuan ystävä (nuori ja lapseton niin kuin me muutkin), joka poikkeuksetta painuu la-iltana klo 20 saunomaan. Yksin. Ihan sama mikä illanvietto meillä on tai miten hyvät jutut, mutta hän ei voi lauantaisaunaa jättää välistä tai siirtää.

Minähän saunon vaikka ma-iltapäivällä jos siltä tuntuu, en ymmärrä saunaa pakkopullana :/

Koulukaverit oli jengiläisten lapsia oikeita aitoja kiusaajia. Kesäkeittoa en halua edes nähdä ikinä.Maapallon kauhein keitto.

Hectorin kappale Lumi teki enkelin eteiseen kuvaa hyvin lapsuuttani 60-luvun Suomessa.

Laulusta tunnistan etenkin huonot asumisolot, isän ja veljieni runsaan alkoholinkäytön, äidin masentuneisuuden sekä oman kaipuuni pois siitä kaikesta paskasta.

Omille lapsilleni olen halunnut tuottaa iloisempia elämyksiä. Toivottavasti olen siinä ainakin osittain onnistunut.

Ainaista ankeata elämää. Pelkkää työtä. Isä oli työhullu duunari, vasemmistolainen. Hänen mielestään kaikki, muu, kuin työ, oli turhaa. Aina piti olla siivoamassa, kitkemässä vihannespenkkejä/ kukkapenkkejä, kastelemassa. Minä tykkäsin lukea kirjoja, mutta se oli vanhempieni mielestä turhaa ajanhaaskausta. Koskaan ei saanut levätä, aina piti huseerata jotain. En muista, että olisin koskaan saanut olla rauhassa lapsuudessani. Aina piti tehdä jotain. Elän yksin, en vieläkään osaa rentoutua. On tunne, että jos en tee mitään, se on ajanhaaskausta. Vapaapäivänäkin mietin kokoajan, mitä pitäisi tehdä.

Kesälomat mökillä, ei mukavuuksia ja paljon hyttysiä. Saatiin häälahjaksi mökki, myytiin pois.

80-90- lukujen runsas viinankäyttö. Vanhemmilla ei ollut mitään harrastuksia, pääasia tuntui aina olevan päästä vapaalle ja avata kaljapullo.

Myös perheväkivalta oli yleisempää, naapurissa kaverin äiti sai säännöllisesti turpiinsa mutta ei siihen aikaan naapuritkaan siihen puuttuneet.

Isä nauroi telkkarissa sovinistisille vitseille ja haukkui akat ratissa.

Pakkosiivoaminen aina tiettynä viikonpäivänä.

Pakkotiskaaminen välittömästi ruokailun jälkeen, yhtään ei saanut ruoan jälkeen hengähtää vaan oli ryhdyttävä heti tiskaamaan, samalla sekunnilla.

Pakko sitä ja pakko tätä.

Inhoan koko pakko-sanaa ja omassa kodissani en ole sitä koskaan käyttänyt ja muutenkin elämme joustavasti, emmekä sääntökokoelman mukaan.

Silti meillä ei ole likaista ja asiat hoituvat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ainaista ankeata elämää. Pelkkää työtä. Isä oli työhullu duunari, vasemmistolainen. Hänen mielestään kaikki, muu, kuin työ, oli turhaa. Aina piti olla siivoamassa, kitkemässä vihannespenkkejä/ kukkapenkkejä, kastelemassa. Minä tykkäsin lukea kirjoja, mutta se oli vanhempieni mielestä turhaa ajanhaaskausta. Koskaan ei saanut levätä, aina piti huseerata jotain. En muista, että olisin koskaan saanut olla rauhassa lapsuudessani. Aina piti tehdä jotain. Elän yksin, en vieläkään osaa rentoutua. On tunne, että jos en tee mitään, se on ajanhaaskausta. Vapaapäivänäkin mietin kokoajan, mitä pitäisi tehdä.

Juuri tämä on tyypillistä. Samanlaista olen kokenut, ei rauhallista hetkeä saanut olla. Ikäänkuin koko olemassaolo oikeutettaisiin työtä tekemällä, ettei ”syö laiskan leipää”.

Sarajevon piirityksen aikana laadittiin lista 100 esineestä/tavaroista, jotka katoavat hyvin nopeasti kriisitilanteessa. Googlatkaa "Sarajevo 100 items to disappear first".

Heti tuli useita juttuja mieleen. Isä oli alkoholisti ja jatkuva ryyppääminen ja iltaisin kännissä riehuminen ehkä se oleellisin.

Muita juttuja oli mm. ettei juurikaan saatu uusia vaatteita. Mulla oli käytössä siskon vanhoja ja jopa meidän mummon. Alusvaatteet oli kamalia ja rikkinäisiä, mutta niihin oli tyytyminen. Ikinä ei myös käyty missään. Asuttiin syrjässä ja joka paikkaan olisi tarvinnut kyydin, eikä meitä viety kesäisin edes uimaan saati että oltais koskaan matkusteltu ulkomailla tai edes Suomessa. Päivän lämmin ruoka oli koulussa saatu ruoka, muuten leivällä elettiin.

Vierailija kirjoitti:

Osataan sitä nykyäänkin. Lapsen kaveri ei saa tulla tämän kanssa harrastukseen, vaikka kaveri kovasti haluaisi, se on ilmainen ja auttaisimme kuljetuksissa, koska lapsen on joka ikinen viikko pakko mennä uskonnolliseen kokoukseen vanhempiensa kanssa siihen aikaan. Sitten, kun tämä lapsi oli meillä joskus yökylässä, hän oli ihan ihmeissään iltasadusta: hänelle ei kuulemma kukaan ole koskaan lukenut iltasatua. Kyllä tuli paha mieli lapsen puolesta. Hänellä ei ollut edes alushousuja jalassa, kysyi sitten illalla saisiko sellaiset lainaksi yön ajaksi.

Jos perheelle on uskonto tärkeä, niin silloin harrastukset ovat muina iltoina kuin kirkossakäynti-iltana ja tähän heillä on oikeus.

Mulla liittyy ankeat muistot myös tiukan uskonnolliseen lapsuuteen. Kuuluin Jehovan Todistaja perheeseen. Kokouksissa rampattiin kolme kertaa viikossa ja niissä istuttiin hiljaa kuuntelemassa virkistäviä puheita maailmanlopun lähestymisestä, todistajien kiduttamisesta natsileireillä ja muuta mukavaa, mistä sain painajaisia. Pakko oli osallistua myös ovelle ovelle toimintaan, joilla sai pelätä myös aikuisten vihaa. Kaikki yleiset juhlat olivat kiellettyjä: joulu, synttärit, pääsiäinen, Vappu, äitienpäivä, isänpäivä. Myös koulun disko kiellettiin, ala-astelaisethan saattoivat harrastaa "haureutta" esim pitämällä kädestä toisiaan. (Tämä ihan luki heidän lehdessä). Urheiluharrastus oli siinä ja siinä hyväksyttävä ja kokoukset priorisoitiin tällaisten ohi. Olin myös silmätikku koulussa, koska en saanut laulaa joululauluja, askarrella joulukortteja tms pakanallista ja sekin piti kestää ja "kääntää toinen poski" olimmehan etulinjassa pelastamassa ihmisiä maailmanlopun alla. Nyt aikuisena en minkään aatteen takia laita lastani etulinjaan. Olen allerginen lahkoille ja kaikelle aivopesulle, olis se sitten usko tai ravintolisä. Liityin pitkän ateistisen kauden jälkeen luterilaiseen kirkkoon ja yritän järjestää omalle lapselle perinteisiä juhlia, jotka jäävät kivalla tavalla mieleen. Mutta vanhemmat ei toki ryypännyt ja huolehti perusarjen hyvin. Se oli hyvä verrattuna monien vaikeuksiin.

Äiti oli myös tuollainen lähes psykoottinen raivosiivooja. Joka lauantai herättiin 6.30 siivoamaan, paitsi isä joka pakeni autotalliin "puuhastelemaan" eli ryyppäämään.

Minun, pienen 6-vuotiaan muistiin jäi pahimpana tilanne kun siskon (11v) marsut olivat olleet illalla jaloittelemassa vapaana ja lattialle oli jäänyt vähän purua niiden jaloista. Äiti tuli ja huusi suoraa huutoa, että tap paa marsut jos näkee vielä yhdenkään purun lattialla. Samalla hakkasi lattiaharjalla marsujen häkin kattoa raivokkaasti. Muistan että äiti oli ihan punainen ja silmissä jotenkin lasittunut katse.