Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on vaikea ihminen, aina ollut ja tulee aina olemaan. Hän kärsii myös lievästä OCD:stä, joka toi jokapäiväistä ärsytyksenaihetta lapsuudenarkeen. Monet asiat olen jo onneksi unohtanut, mutta yksi asia joka ärsytti ja puudutti minua lähes joka päivä oli se, että aina kun poistuimme kotoa koko perhe, minun piti äitini kanssa käydä talon ympäri tarkastamassa kaikki sähkölaitteet ja pistorasiat sekä vesihanat.

Kävelimme siis pistorasialta toiselle, minun piti osoittaa sormella äidille että kukin pistorasia on tyhjä kun jokaikinen johto oli irroitettu, sitten piti heiluttaa sähköjohtoa äidille vielä merkiksi että se on varmasti irti pistorasiasta. Tämän jälkeen käytiin hellalla, minun piti laskea kaikki hellan nappulat vähintään kymmeneen kertaan läpi, osoittaen taas jokaista kerrallaan sormella, jotta äiti näki että hellan kaikki levyt olivat pois päältä. Tämän jälkeen käytiin kaikki vesihanat, myös tiski- ja pyykinpesukoneen vesihanat läpi, läiskittiin niitä käsillä että olivat varmasti kiinni. Sitten kun poistuttiin vihdoin ja viimein kotoa, piti oven takalukko laittaa kiinni ja avainta nitkuttaa lukitussuuntaan ainakin viisi kertaa, jotta oli varmasti selvää että lukkoa ei enempää kiinni saa. Tämän jälkeen vielä työnnettiin ulko-ovea kädellä kiinni ainakin viisi kertaa, jotta ovi oli varmasti ihan kiinni. 

Tämä rumba tehtiin jokaikinen kerta kun lähdettiin kotoa tyyliin edes lähikauppaan, ja jos jokapäiväisen rumban alkaessa edes hieman marisin vastaan niin äiti sai raivokohtauksen. Äidin persoonallisuushäiriöitä ja ongelmia sai kyllä kestää koko sen kotona asumani 18 vuoden edestä monessa muussakin muodossa, ja nyt kun omien lasten saaminen alkaa olla ajankohtaista pelkään olevani tuleville lapsilleni maailman lepsuin kaveriäiti, kun traumatisoiduin stalinilaisesta kurista lapsuudenkodissani.

Eikä, olin itse ihan unohtanut tuon. Meillä äidin pelkona oli sähköhella. Minun piti seistä hellasta monen metrin päässä, osoittaa sormella nappuloita ja hokea "nolla, nolla, nolla" uudestaan ja uudestaan. Äiti seisoi vieressä ja pisti aina homman uusiksi, kun kuulemma pystyin vääntelemään nappuloita päälle. Ulos mennessä oli oven kiskominen ja sitten, kun moneen kertaan oli varmistettu oven olevan lukossa, piti mennä vielä tarkistamaan sähköhella. Jestas, että meinasi suoni päässä puhjeta.

Itse tarkastan lähtiessä sähkölaitteet, mutta teen sen ajatuksen kanssa, niin uskon kerralla. Minnekään roskisreissulle en tee noin vaan vain silloin, kun ollaan useampi tunti pois kotoa. Enkä ole ikinä nakittanut tuohon lapsia.

Ihan järkyttävää lukea tällaista, että vanhempi käytää omaa lastaan neuroosiensa käsittelyyn. Toivottavasti tämä ei ole vaikuttanut sinuun ja saat elää neuroosivapaata elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinäkin oli, että äiti yleensä suuttui, jos loukkasin itseäni ja motkotti samalla kun laittoi laastaria tai otti tikkua sormesta.

Koin vastaavaa. Suuttui ja sanoi, että mitä valitat, eihän tuo ollut mitään (esim. jos jäi sormet oven väliin).

Äiti sanoi joka asiaan, opettele tämä ja tämä että osaat sen sitten, kun aika minusta jättää. Ajatuksena hyvä, mutta en ikinä sanonut omille lapsille näin, koska pelkäsin lapsena koskakohan äiti nyt sitten kuolee... eli vanhaksi...

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin kun vanhemmat juttelevat meidän lapsuus- ja nuoruusajoista niin on kyllä värikynällä käyty ne tarinat läpi, kaunistelevat kaikkea ja kertoo miten hyvä lapsuus. Kertoo myös nykyisin miten eivät ikinä meidän lapsuudessa käyttäneet alkoholia, vaikka todellisuudessa jätti pienet lapset yksin kotiin useamman kerran kun lähtivät juopottelemaan lähipubiin ja toivat naapurit mukanaan laulamaan kännissä karaokea olohuoneeseen. Lapset viereisessä huoneessa ja naapurin mies kännissä vielä pienten tyttöjen huoneen läpi parvekkeelle tupakalle. Jatkuvasti keräsivät lapset yhteen olohuoneeseen ja kertoivat, miten vanhemmat nyt eroavat ja lasten täytyy päättää kumman luona asuu. Kaikki itki ja kukaan ei kumma halunnut asua äidin luona, joka jatkuvasti käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Siitäkös äiti suuttui. Seuraavana päivänä ilmoitettiin ettei ole mitään eroa ja lapset ylireagoivat kun tulivat pahalle mielelle asiasta. Kerta toisen jälkeen sama, oltiin vielä niin pieniä että uskottiin joka kerta.

Ihan kauheaa, mitä olette joutuneet kestämään. Jatkuvaa, turhaa, vanhempien epävakaudesta johtuvaa stressiä, joka vaikuttaa hyvin kokonaisvaltaisesti lapseen, jopa oppimisvalmiuksiin hyvin pitkällä ajalla. Oma lapsuus, vaikka sekin oli ankea ja väkivaltainen, alkaa oudosti tuntumaan melkein normaalilta.

Kyllä suurin yksittäinen tekijä oli alkoholinkäyttö. 70-luvulla naiset eivät kauheasti käyttäneet viinaa, mutta oma äitini joutui jättämään hienon työpaikkansa alle nelikymppisenä, kun muutimme maalle isän saatua siirron. Samalla alkoi juominen. Olin haaveillut siitä, miten kiva kun äidistä tulee kotirouva ja meilläkin alkaa pulla tuoksua, mutta toisin kävi. Ikinä ei tiennyt koulusta tullessa, missä kunnossa äiti oli. Kotityöt hän jätti tekemättä, muistan, miten häpesin hirveän sotkuista kotiamme. Raivosiivoamista ei ollut, minä hoidin kodin siivoamisen 14-vuotiaasta.

Suomessa tulee myyntiin Dacia Spring Electric.

Tämän sähköauton hinta tulee olemaan noin 10000€.

Vierailija kirjoitti:

Äiti oli myös tuollainen lähes psykoottinen raivosiivooja. Joka lauantai herättiin 6.30 siivoamaan, paitsi isä joka pakeni autotalliin "puuhastelemaan" eli ryyppäämään.

Minun, pienen 6-vuotiaan muistiin jäi pahimpana tilanne kun siskon (11v) marsut olivat olleet illalla jaloittelemassa vapaana ja lattialle oli jäänyt vähän purua niiden jaloista. Äiti tuli ja huusi suoraa huutoa, että tap paa marsut jos näkee vielä yhdenkään purun lattialla. Samalla hakkasi lattiaharjalla marsujen häkin kattoa raivokkaasti. Muistan että äiti oli ihan punainen ja silmissä jotenkin lasittunut katse.

Tunnistan tuon saman raivosiivoamisvimman itsessäni, tosin siitä on jo aikaa.  Asuttiin vanhassa talossa, johon ei tullut vettä sisälle, joten jo se vesien kanssa touhuaminen oli raskasta.  Ja kun mies ei välittänyt tippaakaan auttaa minua missään asiassa, jätti aina kaiken siihen mihin jäi, sotki paikkoja ja toi kuraa sisälle, ei siis mitenkään yrittänytkään omalta osaltaan ylläpitää kodin puhtautta.

Lapset oli vielä ihan pieniä, joten tekemistä oli niissäkin.

Aina oli sotkuista ja suttuista, ja kun siinä painoi juuri se tunne, että minä yksin vastaan tästä asiasta.  Se paine sen teki, että tuli joskus ihan sellaisia raivokohtauksia.  Kun toinen olisi ihan pikku eleellä voinut estää jonkun sotkun, mutta ei.  Heitteli vaatteitaan mihin sattui, rähjäsi kun ei löytänyt puhtaita sukkia jne.

Ei puhettakaan, että olisi vaikka ruokailun jälkeen vienyt omat astiansa pois pöydästä, ei mitenkään.  Päinvastoin mossasi ruuankin kanssa ihan omituisesti.  Jos joskus käristeli jotain hellalla paistinpannuineen, ihan takuulla se likainen pannu oli siinä niin kauan, kunnes minä sen viimein jouduin pesemään, ja hella ja seinät aivan järkyttävässä moskassa ja rasvassa.

Puhuin tästä anopin kanssa, niin hän sanoi, että semmoinen se on ollut aina.  Ei mikään puhe ole mennyt perille.  Veljensä ja siskonsa oli ihan eri maata.  

Ja kyllä, erosimme hyvissä ajoin, etten vallan ehtinyt sairastua mieleltäni.  

Mutta jos sillä raivosiivous-äidillä on samanlainen tilanne, että kaikki kaatuu aina sen itsensä niskaan, niin voi tulla tällainen kohtaus.  Tunne, ettei jaksa enää tätä, kun kukaan muu ei ota mitään vastuuta paikkojen siistinä pidosta.  Mun äiti sai vastaavan kohtauksen kerran, kun leipäpussista varisi lattialle muutamia jauhorippusia.  Mutta silloin oli isän hautajaispäivä ja stressi ja suru painanut äitiä monta viikkoa.  Eli ikään kuin kamelin selkä katkesi niihin jauhoihin.

Jokapäivä käyntii museos.

Bluepill selailuu.

Perjantaisiivous. Hihtokisojen ja mäkihypyn töllääminen. 

Vierailija kirjoitti:

Kasarityttö kirjoitti:

Perunan syönti ja ankeat sunnuntaipäivä olivat tuttuja minunkin perheessäni. Mutta syy ei ollut pelkästään kapeakatseisissa vanhemmissa.

70-luvulla ja vielä 80-luvullakin riisiä oli kaupoissa yhtä sorttia, ei ollut basmati- tai jasmiiniriisiä. Tuoreita hedelmiä ja vihanneksia oli, mutta vain peruslaatuja.

Sunnuntaisin kaupat olivat kiinni. Ei ollut kauppakeskuksia eikä kylpylöitä, missä hengailla. Käytiin paljon kylässä tai meillä maalla hiihdettiin. Oli tylsää. Meitä ei kyllä elokuviin tai kesällä huvipuistoihin viety.

Muistan kun 80-90-luvun taitteessa tulivat kylpylät. Se lisäsi heti vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia. Ja vielä enemmän se kun kaupat sai olla auki sunnuntaisinkin. En kyllä muista milloin se tapahtui. Eipä sunnuntait ole olleet tylsiä sen jälkeen

Täytyy kyllä olla äärimmäisen köyhä mielenmaailma lapsella/nuorella, jos ilman kauppakeskuksia ja kylpylöitä on "tylsää". Mutta kodin vika tietysti tuokin, jos ei ole eväitä muuhun saanut. 

Katkera ankeuttajaäiti pois ketjusta. Hus!

Sadistinen, rajaton marttyyriäiti ja pelottava, väkivaltainen ja raivokohtauksia saava isä, joten ankeita muistoja riittää.

Ainakaan en koskaan tapa lapseni lemmikkiä, kuten oma äitini, enkä kurista ja hakkaa lapsia kuten oma isäni.

Oma ainoa lapseni on varmaan liiankin lempeästi kasvatettu ja liikaa lellitty. Parempi kuitenkin niin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suurin yksittäinen tekijä oli alkoholinkäyttö. 70-luvulla naiset eivät kauheasti käyttäneet viinaa, mutta oma äitini joutui jättämään hienon työpaikkansa alle nelikymppisenä, kun muutimme maalle isän saatua siirron. Samalla alkoi juominen. Olin haaveillut siitä, miten kiva kun äidistä tulee kotirouva ja meilläkin alkaa pulla tuoksua, mutta toisin kävi. Ikinä ei tiennyt koulusta tullessa, missä kunnossa äiti oli. Kotityöt hän jätti tekemättä, muistan, miten häpesin hirveän sotkuista kotiamme. Raivosiivoamista ei ollut, minä hoidin kodin siivoamisen 14-vuotiaasta.

Ette sitten olleet kulttuuripiireissä, joissa alkoholin käyttö oli runsasta, mutta sivistynyttä.

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkäsin lukea kirjoja, mutta se oli vanhempieni mielestä turhaa ajanhaaskausta. Koskaan ei saanut levätä, aina piti huseerata jotain.

Sama täällä.

Lukeminen oli syntiä ja täysin turhaa minunkin lapsuuden kodissani.

Vaikka monet kokevat vitsiksi sen, että taskulampun kanssa peiton alla luetaan, se kuitenkin on mun menneisyyttä.

Salaa piti lukea, ettei kukaan suutu.

Siellä ne veljet edelleen pyörivät maata viljellen, mutta minä olen sukujeni ensimmäinen ylioppilas ja korkeakoulun käynyt henkilö.

Harmittaa, että älyä olisi, mutta vanhempien painostus voittaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla oli lapsena vatsa kipeä, minut pakotettiin nieleskelemään kasapäin hiilitabletteja. Se oli kammottavaa.

Omia lapsia en ole moisella kiusannut.

Minut kans pakotettiin lapsena syömään hiilitabletteja. Kerran mulle tuli vissiin joku ruokamyrkytys tai joku pöpö niin oksensin 6 päivää, äiti pakotti juomaan hiilitableteista tehtyä litkua, oksensin sen heti ulos niin se suuttui ja sanoi että kuole sitten pois.

Joka jeesuksen perjantainen siivouspäivä. Äitee paahto kotiin naama norsunveellä jo valmiiksi, ja sitten alko siivoaminen. Joka.Ikinen. Perjantai. Meitä asu siinä asunnossa kolme ihmistä, ei niitä lattioita olis tarvinnu joka ikinen viikko konttien luututa. Ja hirveä huuto kun astu märälle lattialle, jää sukan jälkiä!

Siinä vaiheessa kun aloin oikeasti hankkiutua eroon kotikasvatuksen tuomasta painolastista, yks asia mitä en tehnyt, oli siivoaminen. En pessyt niitä lattioitakaan puoleen vuoteen. Nykyään sentään pesen useammin, mutta kerran kuussa riittää kun yksin asun enkä mikään sika ole. 

Urheiluselostuksia täysillä pauhaavat radio ja televisio varsinkin viikonloppuisin. Millekään muulle ei ollut tilaa. Päätä särki ja tuli huono olo mekkalasta. Miten tuntuukin, että lapsuudenkodissa oli meneillään hiihtokisat joka sunnuntai kesät talvet. Omassa kotonani en kuuntele mitään kisaselostuksia. Suurimpien kisojen aikaan pidän kerrostaloasunnossa korvakuulokkeita, ettei naapuristakaan kuuluisi kisamekastusta. Syvälle on inho juurtunut näköjään.

Kesäkurpitsa oli pakko syödä. Olin muuten ihan reipas syömään, mutta tämä yksi inhokki sattui olemaan mikä ei mennyt alas. Siedätysmenetelmällä sitä oli pakko sitten tarjota kuitenkin ja lautasen ääressä istuttiin vaikka koko päivä. Osasin kavereillekin sanoa että tänään on kesäkurpitsaa niin en pääse ulos leikkimään. Jos ei kesäkurpitsaa syönyt, ei saanut sitten syödä mitään muutakaan enää sinä päivänä.

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa myös suhtautua näihin muistoihin kriittisesti. Äsken keskusteltiin lapsen kanssa lapsuudestaan ja hän alkoi valittamaan "kun aina piti mennä jossain oopperoissa ja museoissa väkisin". No faktahan on, että kerran kuukaudessa meillä oli erikoisempi tekeminen ja jokainen perheenjäsen sai valita vuorollaan. Usein käytiin lätkämatseissa, huvipuistoissa, metsäretkillä ja varmaan kerran tai kaksi vuodessa sadepäivänä valitsin museon, baletin tai oopperan, nekin sellaisia lapsia edes jotenkin kiinnostavia.

Selvää oli, että yhdessä tehdään jotain kivaa kuukauden toisena lauantaina, eli siihen ei muutenkaan sovittu mitään muita menoja. Ja useimmin, myös museoissa ja oopperassa, kaikilla oli hauskaa ja käytiin yhdessä syömässä sen jälkeen.

'

Minusta on pahoinpitelyä vaatia lapsia oopperaan ja teatteriin . Minkä ikäisenä itse kävit oopperassa eka kertaa? Minä 32 vuotiaana. 

Eka oopperakertani oli joskus kymmenennen ikävuoden tienoilla kävimme koulustakin katsomassa joskus paikallisen oopperayhdistyksen esityksiä sekä teatterissa (en erityisemmin välitä teatterista, mutta oopperassa käyn ihan mielelläni näin vanhempana tätinä). En edes muista kuinka nuorena olen jäynyt ensimmäisen kerran museossa tai taidenäyttelyssä, varsin nuorena kumminkin (rakatan taidenäyttelyn hajua).

Kasvatuksen poukkoilevuus.  Suurimman osan ajasta vanhemmat eivät välittäneet esimerkiksi siitä, minkälaisessa kunnossa huoneeni oli ja sitten yhtäkkiä siitä saatettiin kimmastua. Omilta lapsiltani edellyttäisin jossakin iässä viikoittaista huoneen siivoamista ja kotitöitä sidottuna viikkorahan antamiseen tai karkkipäivään.

Radiohiljaisuus kirjoitti:

Urheiluselostuksia täysillä pauhaavat radio ja televisio varsinkin viikonloppuisin. Millekään muulle ei ollut tilaa. Päätä särki ja tuli huono olo mekkalasta. Miten tuntuukin, että lapsuudenkodissa oli meneillään hiihtokisat joka sunnuntai kesät talvet. Omassa kotonani en kuuntele mitään kisaselostuksia. Suurimpien kisojen aikaan pidän kerrostaloasunnossa korvakuulokkeita, ettei naapuristakaan kuuluisi kisamekastusta. Syvälle on inho juurtunut näköjään.

Sama juttu itsellä. Meillä isä katsoi kaikki urheiluohjelmat, siis kaikki!

Meidän lasten piti olla hiljaa, hyvä kun vessassa sai käydä, ettei herran urheilunautinto häiriinny.

En vieläkään kestä kuulla mitään kisaselostuksia. Ahdistaa, jos joudun kuuntelemaan jääkiekkomatsia televisiosta. En muuten voi ymmärtää, miten joku oikeasti voi katsoa jotain hiihtoa tuntitolkulla! Puistattavan tylsää!