Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Meillä oli myös tuota minun ulkonäön ja varsinkin painon arvostelua. Yksi ensimmäisiä muistojani on, kun oltiin jossain traktorin peräkärryssä ja sukulaismies nosti meitä lapsia alas. Muistan kysyneeni, että jaksatko minutkin kun olen niin painava. Mies oli ammatiltaan palomies ja minä ihan tavallisen kokoinen n. 4v.

Omien tai tuttujen lapsien painoa ei tulisi mielenkään kommentoida, niin syvät jäljet tuo lapsuuden painon kyttäys on jättänyt.

Äiti oli kännissä joka jumalan viikonloppu, siis aina. Eikä missään pienessä sievässä, vaan ihan örinäkunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko syödä perunaa: peruna o.n! oikeaa ruokaa.... no syökää itte perunanne! Ehkä paras esimerkki: Tein lasagnea ja vanhempani tulivat syömään - kysyivät ”Etkö ole keittänyt perunoita?”.... lasangen kanssa???? Juu en ole!!!

Sama juttu. Perunaa oli oltava tarjolla joka aterialla. Joskus kun ehdotin, että kastikkeen kanssa voisi lisukkeena olla makaronia eikä perunaa, äiti teki kastikkeen, keitti perunat ja keitti sitten vielä makaronia lisäksi pienen kulhollisen. Sitä sai siitä sitten ottaa oikean ruoan oheen maisteltavaksi.

Meilläkin oli tää perunahulluus! :D kaiken kanssa oli keitetty peruna pääruokana, sitten mahdollisesti pieni määrä jotain makaronilaatikkoa vieressä.

Aina kun perunat oli valmiit niin soitettiin kaverien luota "heti syömään!". Joskus tosi harvoin oli haettu esim pizzaa, silloin ei soitettu syömään. Ja mikä parku siitä tuli kun kotiin tullessa huomasi, että muut on saanut pizzaa ja minä en. Mutta vanhempien mielestä se ei ole oikeaa ruokaa, joten ei sitä tarvinnut saadakaan syödä. Ainoa oikea ruoka: keitetyt perunat!

En ole juurikaan perunoita syönyt omilleni muutettuani, ylläri.

Mummojuhlat. Oli kesä ja helle. Pitkät housut ja hienot paidat päällä. Ahtauduttiin johonkin ahtaaseen mökkiin. Uuni oli tietysti lämmitetty. Kippana kuppi kaadettiin ääriään myöten täyteen tulikuumaa kahvia. Sitten kuunneltiin kun kaikki nuoleskeli pappia.

Vierailija kirjoitti:

Mökki oli melkoinen työleiri.

Hyttysiä kamalasti. Ei juoksevaa vettä, ei sähköä. Ainoa hupi oli vanhat Aku Ankat

  Juurikin näin!:D

Hiihtoretket talvisin. Oli pakko lähteä sivakoimaan pitkä lenkki joka viikonloppu vaikka olisi ollut -20 c mittarissa. Muistan ikuisesti miten kipeät ovat jäätyneet varpaat, jotka vähitellen sulavat.

Vierailija kirjoitti:

Toinen vanhemmista kysyi, miksi olin ollut vessassa niin kauan, jos viivyin siellä hänen mielestään jotenkin liian kauan. Yöllistä vessakäyntiä piti pyrkiä välttämään ja muutenkaan vessassa ei olisi saanut käydä "liian usein". Tästä seurasi mm. että kyläreissuilla aloin jännittää vessassa käymistä, kun piti yrittää hoitaa homma mahdollisimman lyhyesti.

Omassa kodissa jokainen saa käydä vessassa, kun siltä tuntuu, ja siellä saa olla niin kauan kuin toimitus kestää.

Itse rupesin pelkäämään teininä, jos vaikka joudun yöllä käymään vessassa. Joskus olisi tehnyt mieli lukea ennen nukkumaan menoa, mutta en uskaltanut, kun olisin kuitenkin pitänyt käydä pissillä sen jälkeen. Äiti muisti aina valittaa seuraavana päivänä miten oli herännyt ja joutunut sitten valvomaan. En niin hiljaa osannut liikkua ettei äiti herännyt.  Monen  monta kertaa kärvistelin öisin kupla otsassa, kun en uskaltanut mennä vessaan. Ihan sairasta.

800 km ajelut mummolaan. Ei ei ei. En jaksais vetää tuntien ajoreissua edes nyt. Vieläkin mietin noita jokaisena tapaninpäivänä vaikka sekin on vain kerran vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli omenapuita pari kpl ja useita marjapensaita. Joka vuosi niistä poimittiin kaikki omenat ja marjat talteen ja koko perheen oli pakko osallistua.

Äiti myös pakotti haravoimaan syksyisin. Siihen ehkä pakottaisin omanikin, hyvää liikuntaa ja ulkoilua. Mutta se oli perseestä silloin.

Meillä oli myös pieni perunamaa ja istutettiin perunat itse joka vuosi, se oli kyllä hauskaa. Sato myös korjattiin joka vuosi. Perunahommat oli hauskoja, en tiedä miksi. Siitä vaan on hyviä muistoja. En tiedä sitten miksi marja- ja omenahommat ei olleet niin hauskoja, vaikka tyyliin samaa hommaa. Marjojen poimiminen oli vaan niin tuskaista kun niitä pieniä perkeleitä oli niin paljon ja aina kun luuli että oli saanut pensaan tyhjäksi, niitä olikin siellä vielä vaikka kuinka paljon. Ainiin, kun niitä piti perata eli kerätä niistä kaikki roskat ja lehden. Prkl.

Nykyajan lapsille tekisi ehkä ihan hyvää tehdä näitä juttuja.

   Perunahommat on siks kivoja, kun oot yhtä maan kanssa johon kuulut

Oliko muilla alakoulussa sitä, että koulusta määrättiin, että jokaisen tulee hiihtolomalla hiihtää tietty määrä? 

 Meille annettiin tällainen määräys joka vuosi ihan eka-tokaluokkaa lukuun ottamatta. Muistaakseni 5.-6.lk hiihdettävä matka oli vieläpä aika pitkä, muistaakseni piti hiihtää yhteensä 15 km jonka sai toki jakaa useammalle päivälle. Tästä jaettiin lappu kotiin, joka piti näyttää vanhemmille ja palauttaa kuitattuna. Itse lomalla täytettiin hiihtopäiväkirjaa johon vanhemmat merkkasivat hiihdetyt kilometrin ja joka piti palauttaa koulun taas alettua. Jos ei hiihtänyt, siitä seurasi sanktio. 

Parhaan kaverin vanhemmat olivat ihan että 'kouluhan ei meille sanele mitä me hiihtolomalla tehdään', ja kaverin äiti täytti lapun ilman että kaverin tarvitsi hiihtää metriäkään. Minun vanhempani olivat aina todella kuuliaisia ja tietyllä tapaa auktoriteettipelkoisia. Lisäksi molemmat, varsinkin äitini, pitävät hiihdosta. Minä olen aina inhonnut sitä.

Jouduin sitten lykkimään monena päivänä suojasäällä pitkiä hiihtolenkkejä. Siinä hikeä pukatessa ja kaulurin pistellessä niskaa mietin kaveria joka todennäköisesti chillaili kotona ja tunsin syvää katkeruutta. 

Jos minulla on joskus lapsi, ja moista vapaa-ajan kontrollointia vielä harrastetaan, allekirjoitan lapun ja päästän toisen pälkähästä. Lapsikin tarvitsee lomaa, ja pakkourheilu on paras keino varmistaa että lapsesta tulee liikuntaa inhoava aikuinen.

392 jatkaa: tämä siis tapahtui 90-luvun jälkipuoliskolla Pirkanmaalla, eli ei ole edes mistään 50-luvun "hiihdetään kouluun kesät talvet-"meiningistä kyse.

Vierailija kirjoitti:

Isälläni oli ja on edelleen vaikea vihanhallintaongelma. Isä saattaa räjähtää ihan mitättömästäkin asiasta täysin nollasta sataan, oli kyseessä sitten jääkiekkomatsi tai lattialle kaatunut maitolasi. Tätä isä ei kuitenkaan aina tehnyt, joskus samoista asioista räjähdettiin ja joskus ei. Kasvoin ujoksi, pelkäämään virheiden tekemistä enkä siedä arvaamatonta käytöstä ihmisissä.

Asun yksin, en tahdo asua koskaan miehen kanssa ja käyn kotona vain jouluisin. Siinäpähän isä miettii miksi, vaikka olen monta kertaa sanonut suoraan etten voi sietää huutoa ja melua.

❤❤❤

Vierailija kirjoitti:

Kyläilyt jossain hienojen kaveripariskuntien luona, kenellä ei ollut omia lapsia. Ja siellä piti koko illanvietto istua nätisti pöydässä hienot vaatteet päällä, kuunnella aikuisten juttuja eikä saanut itse sanoa mitään. 

Mulla alkoi kuukautiset juuri yhden tuollaisen vierailun aikana. Olin 9, eli se oli hyvin odottamatonta. Siinähän istuin ja ihmettelin, kun oli kauhean epämukava olo, melkein kuin olisi housuun pissannut. Kauhusta niin jäykkänä, etten kehdannut nousta. Lopulta tehtiin lähtöä, vilkaisin tuolia: valkoisessa kangaspäällysteessä oli iso läntti. En kehdannut sanoa mitään kenellekään, työnsin vaan tuolin paikalleen. Oma mekko oli musta, niin siitä sitä ei heti huomannut. Autossa laitoin villatakin pyllyn alle ja kerroin äidille. Me ei käyty siellä enää koskaan, mutta ei se välttämättä tuohon liity... Ehkä.

Uskovaiset vanhemmat raahasivat mukanaan kokouksiin, joissa oli lapsen mielestä kuolettavan tylsää. Tylsistyisin siellä vielä näin aikuisenakin, onneksi ei kukaan enää pakota menemään.

Meno oli todellakin kaukana niistä jenkkilän vauhdikkaista uskovaisten tapahtumista. Paikalla oli lähinnä mummoja, luettiin Raamatusta pätkiä ja veisattiin hartaasti virsiä. Muita lapsia oli harvoin, eikä sekään hirveästi olisi lohduttanut, kun piti istua hiirenhiljaa kuuntelemassa monen tunnin (ainakin silloin tuntuneen) ajan.

Äiti oli yli-innokas siivoaja ja huseeraaja, etenkin käsin tiskaaminen oli joku pakkomielle. Lautaset piti välittömästi tiskata eikä astioita voinut koskaan jättää likaisena tiskipöydälle, edes jouluna, että istuisi alas ja seurustelisi rauhassa muiden kanssa. Olin ihan hämmästynyt miehen perheessä vieraillessa kun anoppi jätti tiskit sikseen ja tuli nauttimaan kahvia tai viiniä ja rennosti juttelemaan muiden kanssa. Toki heillä oli myös tiskikone ettei kenenkään tarvitsisi turhaan kökkiä keittiössä kun voi pitää hauskaakin! 

Vanhemmillani oli lapsuudessani outo tapa suhtautua sairauspoissaoloihin koulusta. He ajattelivat, että opetuksesta jää jälkeen todella helposti. Vaikka minä ja veljeni emme koskaan lintsanneet, vanhempani suhtautuivat aina hyvin skeptisesti siihen jos tulimme kipeiksi ja pyysimme lupaa jäädä kotiin. He aina lähtökohtaisesti olettivat meidän teeskentelevän. 

Monta kertaa piti raahautua kouluun esim. kovassa kuumeessa. On hirvittävä tunne kun tuntee itsensä todella sairaaksi, mutta silti pitäisi vain yrittää skarpata ja olla kuin kaikki olisi OK. Lukuisia kertoja opettaja soitti vanhemmilleni töihin, että teidän pitää nyt tulla hakemaan lapsenne pois täältä, ja taisivat vähän nuhdellakin sanoen, että sairaana ei pitäisi tulla kouluun muita tartuttamaan. Muistan kerran heränneeni aamulla hirvittävän kipeään oloon, mutta isäni sanoi vain, että nyt aamupala naamaan ja menoksi, ja että kyllä se siitä päivän mittaan lähtee. En saanut alas suupalaakaan. Koulussa oli ekalla tunnilla englantia. Käytin kaikki voimani siihen, että pysyn hereillä. Koulukirjan kuvat ja teksti näyttivät sumeilta, ja yritin kirjoittaa vastauksia tehtäviin, mutta päässäni oli vain sumua. Nuokuin tunnin puoliväliin pää lähes kiinni pulpetissa ja lopulta laahustin opettajan luo sanoen, että minulla on vähän huono olo. Opettaja sanoi, että oli katsellut minua ja että näytin suoraan sanottuna aivan hirveältä. Opettaja soitti äidilleni joka tuli kiukkuisena hakemaan. Kun kuume mitattiin hetkeä myöhemmin, sitä oli noin 40 astetta. Jouduin vielä samana päivänä moneksi tunniksi päivystykseen. 

Äitini oli harvoin sairaana, mutta hänellä oli tapana mennä kipeänä töihin. Hän ajatteli siten olevansa hyvä työntekijä, kun ei sillä tavalla pienistä välitä. 

Itse en ikinä laittaisi lapsiani sairaana kouluun. On kaiken muun lisäksi törkeää edesauttaa epidemioiden leviämistä. 

Meillä syötiin -80l lapsuudessani tosi yksinkertaista ruokaa. Aina perunaa, ruskeaa kastiketta ja jotain lihaa käristettynä. Siis sellaista lihaa, josta jäi lautaselle kamalasti rasvaa. Kanaa tai makaronia ei ollut kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Kalapuikkoja sai jokainen lapsi 2 kpl ja niitäkin oli harvoin. Sen sijaan paistettua ”oikeaa” kalaa oli monta kertaa viikossa ja se piti itse ruotia. Ruodot sattuivat kurkkuun, ja muistan vieläkin kun aina jäi nälkä, kun en enää halunnut niitä syödä... Maitoa ei saanut juoda kuin lasin pari päivässä, eikä kaakaota saanut koskaan! Makkara oli lauantaita palana.

Perjantaina siivottiin ja matot painoivat raskaina olkapäällä, kun niitä retuutettiin alas kolmannesta kerroksesta ja takaisin ylös. Lauantaina piti valita eskimojäätelö tai pillimehu, molempia ei saanut. Jouluna meille tuli aina naapurin pariskunta, ja olohuoneessa pelasivat korttia, joivat kotiviiniä ja polttivat tupakkaa myöhään yöhön saakka vanhempien kanssa.

Lauantaisin pakkosiivouspäivä ja pakko sauna klo sejase.

Huoh.

Pakollinen marjojen perässä juokseminen pitkin kesää.

Aikuisena en ole kertaakaan kerännyt marjoja mistään - enkä kerää.

Onpas teillä ollut ikävät vanhemmat! Minä olen ihan pumpulissa kasvatettu ja itkettää, kun näitä lueskelen.