Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Viikolla piti herätä jumalattoman aikaisin, koska vanhemmat lähtivät töihin ennen seitsemää. Mutta ei sitä viikonloppuisinkaan sängyssä paljoa makoiltu, sillä lauantaiaamuna alkoi armoton siivous, "jotta voi sitten loppupäivän ottaa rennosti". Sunnuntaista on jäänyt sellainen mielikuva että aina oli jotkut sukulaiskekkerit, joko meillä tai muilla sukulaisilla. Aivan pahinta kidutusta olivat jonkun kaukaisen sukulaisen kuusikymppiset toisessa maakunnassa, jonne ajettiin ensin neljä tuntia, ja perillä et oikein edes ymmärtänyt niiden puhetta. Muutkin lapset näissä juhlissa olivat jotenkin apaattisia ja lannistuneita.

Minulla oli onnellinen lapsuus, mutta jestas se joka sunnuntainen himosiivous :D Äiti repi verhot auki seiskalta ja ajoi minut ja isän ulos. 

Asuimme omakotitalossa ja  elämä oli jatkuvaa pihatalkoota, lumien kolaamista ja lehtien haravoimista ja omppujen poimimista..  ja talvisin ei saanut leikkiä lumessa kun  kaunis hanki menee rikki! Lapsuuteni on  varmasti syy miksi viihdyn kerrostalossa niin hyvin.

Ruoka oli jatkuvaa ruskean kastikeen ja perunan puputusta, tykkäsin kouluruuasta kun siellä sai vaihtelua.

Olet niin väärässä kuin olla ja voi. "Hömpän" lukeminen on myös sivistävää; sanavarasto kasvaa järjettömän paljon, opit vieraista kulttuureista ja tavoista, eri ajanjaksoista ja ihmisistä.  Mielikuvitus kehittyy... jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidillä ja isällä oli hyvin negatiivinen suhtautuminen kirjoihin ja lukemiseen. Aina jos näkivät minut jossain kirja kädessä, niin komensivat ulos raittiiseen ilmaan leikkimään tai tekemään jotain hyödyllistä. Lukeminen edusti laiskuutta ja mukavuudenhaluisuutta, jotka molemmat tietysti oli syntiä.

Siitä huolimatta koulussa piti menestyä ja ylioppilaaksi pääsemisen jälkeen opintoihin piti panostaa kunnolla. Eivät ilmeisesti koskaan nähneet mitään ristiriitaa näiden kahden asenteen välillä.

Jos lukee hömppää, niin sehän onkin täysin hukkaan heitettyä aikaa, ja on parempi tehdä jotain järkevämpää. Jos taas lukee asiatekstejä ja oppikirjoja, niin onhan se nyt sivistävää ja uuden oppimista. Vai luitko rakkaushömpällä itsellesi valkolakin?

Minkunkin lapseni olisi lukenut mielellään Twilightiä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä opiskelun kanssa. 

Tiedättekö muuten miksi ajatellaan että se on juuri se kirjojen lukeminen joka on hyväksi, ja että ihan sama mitä lukee? Siksi koska kirjaan keskittyminen vertautauu ylipäätään keskittymiseen, joten ne jotka lukevat tunteja kirjoja hiljaa uppoutuen, kykenevät uppoutumaan muuhunkin tekemiseen kuten opiskeluun, ja ovat muutenkin rauhallisempia, joka taas korreloi suoraan koulumenestyksen kanssa. Ne jotka eivät kykene keskittymään kirjoihin, ovat monesti niitä ylivilkkaita, ja jokainenhan tietää että he koulumenestyvät huonommin kuin tämä lukijaporukka. Eli periaateessa ollaan ihan oikeassa siitä miten asiat ovat, mutta päätelmä on vinossa. Kirjoja lukemattomat koulumenestyvät huonommin ylivilkkautensa ja keskittymiskyvyttömyytensä takia, eivät siksi että eivät VIITSI lukea kirjoja ;)

Yhden päivän viikosta pyhittäminen siivoukselle. Meillä se oli torstai, "jotta viikonloppuna saa sitten olla siistissä kodissa." Sinänsä ihan järkevä idea, mutta äidilläni tämä meni aivan yli. Kaikki muut menot saivat väistyä siivouksen tieltä. Kerran hän huusi minulle täyttä kurkkua tullessaan hakemaan minua koulusta, että miksi olen myöhässä kun tänään on siivouspäivä, kaverini katsoessa järkyttyneenä vieressä. Äiti saattoi myös heti aamusta kailottaa uhkaavasti: "Tänään on sitten siivouspäivä!", ikään kuin kyseessä olisi maailman tärkein ja virallisin tilaisuus. Vieläkin puistattaa kun kuulen sen päässäni. Siivoan mieluummin pitkin viikkoa, ja jos joskus on kunnolla aikaa, saatan toki pitää oikein siivousmaratonin, mutta en koskaan tee siitä yhden kokonaisen päivän määrittelevää tekijää kuten äitini.

Keskiviikko pyykkipäivä,torstai silityspäivä ja joka ikinen perjantai matot ulos ja lattioiden pesu muun siivouksen lisäksi.Tämä kaikki marttyyriasenteella suoritettuna.

Vierailija kirjoitti:

Tapana oli haukkua kaikki tutut ja sukulaiset. Vaikka kuinka olisi oltu maireina ja mukavina heitä tavatessa, selän takana ruodittiin kaikki viat ja haukuttiin tylysti maan rakoon. Samanlaista ilkeyttä perheenjäsenten kesken, rumasti puhuttiin toisillemme. Olin lapsena ällistynyt, kun kävin kavereitteni kotona, miten niiden äiti ja isä olivat mukavia ja kehuivat lapsiaan.

Nyt aikuisena ei kävisi mielessäkään kohdella ketään kuten lapsuudenperheessäni kohdeltiin toisia ihmisiä. Oikein hävettää vanhempieni edelleen jatkuva moukkamaisuus.

Mulla oli sama. Kaikki tutut, sukulaiset ja kyläläiset haukuttiin maan rakoon ja itse vanhemmat luulivat olevansa jotain yli-ihmisiä. Oikeasti he olivat niitä pahimpia juntteja. Enpä ole ollut viiteen vuoteen missään yhteyksissä tollasten kanssa enää, kun kotona käydessäkin ei mitään muuta saanut kuulla kuin muitten haukkumista. Sain kuulla myöhemmin (yksi perheenjäsenistä puhui itsensä pussiin), että haukkuivat myös minut (miten olin pukeutunut, mitä olin sanonut jne.) koko perheen kesken sen jälkeen, kun olin lähtenyt vierailulta takaisin omaan kotiini.

Imurointi. Nyt imuroi robotti.

Asuimme syrjäkylällä.  Naapurilapsia olisi ollut, mutta heidän luonaan ei saanut vapaa-ajalla käydä.

Toisin kuin aloittajakirjoittaja, minä olisin halunnut joskus kirkkoon, varsinkin joulukirkkoon, mutta en

koskaan päässyt.  Ainoatakaan reissua ei kotipitäjän ulkopuolelle päässyt käymään.  

Telkkaria meillä ei ollut.  Siitä olen iloinen, että viinaa ei meillä käytetty silloin kun olin ihan pieni.

Myöhemmin se oli kylläkin äidilläni ongelmana tietyn ajanjakson.  Vanhempien riitaiset välit hiersivät

kodin tunnelmaa.

Meilläkään ei olisi saanut lukea muuta kuin koulukirjoja ja tietokirjoja. Minä ja veljeni olimme lukutoukkia ja luimme sitten salaa myös kaikkea muuta. Meillähän siis oli muitakin kirjoja, Aku Ankka tuli ja jossain välissä Roope-Setäkin. Silti isä aina möykkäsi "hömppäkirjoista" ja "hyödyttömästä lontimisesta."

Tietynlainen rutiinittomuus. Ruokaa saatiin kyllä joka päivä, mutta se saattoi olla vaikka viideltä tai kahdeksalta. Välissä sai toki syödä leipää tms jos nälkä oli, mutta eihän sitä aina muistanut ja ihmettelu vaan ku tuli huono olo. Siivo oli myös koko ajan aika kauhea, jotain siivousrutiineja lisää olisi ollut ihan jees.

Aikuisena olen tajunnut, että mun mieli ja keho vaatis hyvin tarkkaa rytmiä ja rutiinia, jotta voin hyvin. Ehkä olisin halunnut lisää järjestystäkin siksi, että kotona oli paljon riitelyä ja toisaalta itse olin aika herkkä ja ahdistuva.

Toisaalta olen kiitollinen siitä, että monissa asioissa edettiin rennosti ja joustettiin tarvittaessa, kun joissain perheissä jotkut säännöt ja rutiinit tuntuivat aika tiukkapipoisilta ja perusteettomiltakin. Ja toisaalta omassa arjessa pienten lasten kanssa ei tunnu ihan katastrofilta, kun koko ajan ei ole mitenkään siistiä.

Mutta itse rutiinien luominen vasta aikuisena on ollut vähän hankalaa.

Olen onnellinen köyhästä lapsuudesta missä puuttui kaikki muu kuin äidin rakkaus. 

Ei saanut laittaa samalle leivälle makkaraa ja juustoa.

Meillä syötiin terveellisesti, koska kolesterolia piti varoa ja terveelliset elämäntavat kunniaan.

Pelkkiä kasviksia, parsakaalia (yök, vihaan sitä pierunhajua), rasvatonta lihaa ja kalaa, laihaa rasvatonta maitoa, vetistä rasvatonta jogurttia, kevytlevitettä, rasvatonta kumi-juustoa, harvoin herkkuja ja sokeria. Jos joskus oli jotakin kermakakkua, suklaata tai pullaa, niin silloin piti syyllistyä, että tämäkin on nyt epäterveellistä, nyyh-nyyh. Ja piti vähintään käydä kävelylenkillä, koska liikunta.

Isompana ostin herkkuja salaa koulun jälkeen ja hävitin karkkipussit ennen kotiintuloa. Heti omilleni asumaan muutettuani aloin elää ja mässäillä. Jätskiä, karkkia, hamppareita, pizzaa, rasvaisia juustoja ja viiniä, kermaleivoksia, jälkiruokia, rasvaa ja sokeria!!!

Vierailija kirjoitti:

Niinpä kävin interraililla monta kertaa ja vielä nykyäänkin (en siis korona-aikana) lähden ihan huvikseen vaimon kanssa vaikka Budapestiin, koska siellä on mukavaa. Äiti saa taas huokailla puhelimessa, että mihin se poika (52 v.) taas menee.

Tää oli ihana :D Hyviä reissuja teille, kun korona on selätetty!

Vierailija kirjoitti:

Kyläilyt vanhojen sukulaisten luona. Ne haisi pahalta (valitettavasti yliherkkä hajuaisti on ollut riesani jo lapsesta asti ja moni muille ihan neutraali haju/tuoksu saa minut voimaan pahoin), siellä piti istua sohvalla paikoillaan, mihinkään ei saanut koskea. Tympeitä vanhuksia. Niin, kyllä, myös vanhukset voi olla tympeitä ja ikäviä ihmisiä, aikuisena osaa suhtautua, mutta lapsella on vaikea ymmärtää. 

Saunominen. Kuyn pitäähän sitä nyt saunoa herranen aika. Vaikka miten tulee saunasta huono olo. Kun kuulemma ei tule kunnolla puhdasta jos ei hikoile saunassa. No teini-ikäisenä sain huudettua vanhemmille, että no tuolla logiikalla suurin osa maailman ihmisistä ei ole kunnolla puhtaita... Mutta senkin jälkeen pyöriteltiin päätä ja silmiä kun ei meidän tyttö tuu saunaan. 

Joulut. Äiti oli jouluhullu ja siivosi ja puunasi ja kaiken piti olla just eikä melkein. Tunnelma oli kireä ja kellään ei ollut hauskaa, vaikka puitteet olikin oikein mainiot. Piti olla laatikkooo kinkkuu rosollii piirakkoloit piparii sahramipullaa kalaa kotikaljaa glögiä jne jne. Se hemmetin sauna ja koivupiiska (vastaksi/vihdaksi kutsutaan). Lapsena piti odottaa joulupukkia sinne iltamyöhään, sitä hösötystä ja muuta, itse muistan lähinnä kun jännitys purkautui tappeluina sisaristen kanssa ja sitten huudetaan, että tontut kurkkii ja joulupukki ei tule olkaa kunnolla. Joulupukkiuskoa pidettiin yllä ihan väkisin, vaikka itse n. 7-vuotiaana aloin epäillä koko hommaa. Ja ne helv etin tontut joilla oli joka pienestä risahduksesta valta tuoimita, että tuhma lapsi jäät ilman lahjoja. (Jota ei koskaan tapahtunut, mutta sellasen epäreiluuden ja hämmennyksen ja arvottomuuden tunteen lapsessa aiheutti...) No, usein jouluina oli lähinnä paha mieli, kun äiti itkee ettei kukaan arvosta ja kun sen omat hermot pimahti lasten tappelua kuunnellessa.  

Tuossa nyt vasta muutama juttu. Omia lapsia en pakkokyläilytä kovin usein. No on tilanteita joissa mennään, juhlat, hautajaiset tms. Mummolassa käydään kun ne on isovanhempia ja ne asuu muualla, mutta ne reissut nyt on ihan odotettuja. Joulu tulee itsekseen hössöttämättä, ja jokainen saa toivoa esim. mitä syötäisiin. Ollessaan 5-v poikani sanoi, kun kysyin mitä jouluruokaa haluaisi, että kuule äiti hoitotäti vois neuvoa sulle miten se tekee lihakeiton, se on niin hyvää.  Kysyin hoitajalta ja jouluna oli muiden ruokien lisäksi myös lihakeittoa. Ja tontuilla en uhkaile ikinä. Aikuisella pitää olla muut keinot kasvattaa. Sitäpaitsi tyhjät uhkaukset on ihan yhtä typeriä kuin tyhjät lupaukset.

Miten se teki sen?

Ruokapöydässä/Päivällisellä ei saanut puhua mitään. Piti vain istua hiljaa ja syödä ruokansa. Suututtiin, jos sanoit yhtään mitään - hermot olivat kireät molemmilla vanhemmilla ja ilmeisesti me pidimme yhteisiä päivällisiä, koska niin kuului tehdä. Muuten syötiin aamupalat ja välipalat ihan miten sattuu omissa oloissamme.

Jos ikinä saan miehen ja lapsia, niin haluan puhua päivällisellä ja kysellä kuulumisia. Hiljaisuudessa ei ole mitään vikaa, kunhan se ei ole pakotettua hiljaisuutta eli ei ole pakko keskustella. Saa olla hiljaa tai puhua, siitä ei suututa.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuutta varjosti sellainen epämääräisyys ja epäjohdonmukaisuus; samasta rikkeestä saattoi toisella kertaa tulla remmiä ja toisella kertaa naurahduksella. Ehkä sairainta oli se, että remmiä alkoi tulemaan vasta kun olin jo toisella kymmenellä, lapsena harvakseltaan ehkä tukkapöllyä. Taisin olla rippikouluikäinen, kun vielä sain jostain käsittämättömän pienestä syystä remmiä ja kunnolla. 

Kotona vanhempien käytöksessä ei ollut mitään logiikkaa. Koskaan ei voinut tietää, ollaanko hyvällä vai pahalla päällä ja mikä on vastaanotto. Jos töissä oli ollut huono päivä, niin lapseenhan se on osuvinta purkaa. Rangaistuksia jaeltiin täysin ilman logiikkaa, kuten jo ylempänä totesin. Iloa ei saanut näyttää (tyhjän nauramista), toisaalta ei myöskään surua (lopeta väniseminen). Nyt on kiva yrittää aikuisena opetella alkeellisia tunne-elämän taitoja.

Ulkonäköä jaksettiin arvostella. Kuulin usein kotona olevani homssuinen ja hoitamaton, no miten olisin muutan osannut ollakaan, kun ei uusia vaatteita ostettu tai opetettu ulkonäöstä huolehtimista. 

Jälkeenpäin olen hakeutunut asiantuntija-avun piiriin purkamaan omia kokemuksiani lapsuudesta, etten siirtäisi vääriä toimintamalleja omille lapsilleni. Tämä on tabu, tästä ei saa vanhempien kanssa puhua. Heidän mielestä mulla on ollut täydellinen, helppo ja kaikinpuolin rikas lapsuus. Omat lapseni ovat pilalle hemmoteltuja, kun ostetaan uusia vaatteita ja tavaroita ja tytöt käyvät kanssani esimerkiksi jalkohoidossa.

Tuli mieleen tästä ulkonäön arvostelusta sellainen asia, että äitini oli kova arvostelemaan minun ulkonäköäni. Varsinkin teini-iästä eteenpäin. Paksut nilkat, paksut, reidet, iso takapuoli, paksut ranteet ja rintojen kokokin oli väärä. Ja olen siis aina ollut kokoa 36-38. Jossain vaiheessa olin jopa kokoa 34. Toki äitini oli minua silloin sirorakenteisempi. Koin, että en saanut rauhassa kasvaa ulkoisesti. Ehkä äitini koki naisellisuuteni jotenkin uhkana. En tiedä. Ja tätä arvostelua saattoi tehdä myös muiden kuullen. Tuli inhottavan nöyryytetty olo.

Mutta sinä kuulostat siltä, että tyttäresi saa kasvaa rauhassa naisiksi. Etkä pidä ns. naisellisia juttuja turhina. Hyvä niin!

Vierailija kirjoitti:

Tapana oli haukkua kaikki tutut ja sukulaiset. Vaikka kuinka olisi oltu maireina ja mukavina heitä tavatessa, selän takana ruodittiin kaikki viat ja haukuttiin tylysti maan rakoon. Samanlaista ilkeyttä perheenjäsenten kesken, rumasti puhuttiin toisillemme. Olin lapsena ällistynyt, kun kävin kavereitteni kotona, miten niiden äiti ja isä olivat mukavia ja kehuivat lapsiaan.

Nyt aikuisena ei kävisi mielessäkään kohdella ketään kuten lapsuudenperheessäni kohdeltiin toisia ihmisiä. Oikein hävettää vanhempieni edelleen jatkuva moukkamaisuus.

Kuulostaa samantyyliseltä kuin meillä oli.

Aina vanhemmat arvosteli ja ihmetteli selän takana muita. Usein myös asioista joita itsekin teki mutta ei nähnyt sitä. Esim arvosteli kuinka joku söi kovaäänisesti mutta itse syö kovaäänisesti myös. Tai arvosteli kaikkien asunnot ja sisustukset, vaikka omakin oli siihen aikaan ihan kesken ja mitä sattuu.

Myös mulle tuli yllätyksenä, että eikö kavereiden vanhemmat arvostele ja hauku mua? Meillä arvosteltiin aina kaikki mun kaverit ja perheet ja kodit. Millon oli ankea koti tai vaatteet haisi oudolle tjtn tjtn, ja ihan tavallisia ihmisiä ne mun kaverit oli.

Itse pyrin puhumaan lempeämmin ihmisistä selän takana, ja yritän peilata myös omaa käytöstäni kun tekee mieli arvostella muita.

Joulusiivous. Miksi siivota ennen joulua kun järkevämpää olis tehdä joulun jälkeen,no mä en tee ollenkaa noita kaappien siivouksia, joskus toki mutta en joka joulu. Sitten aina "no jokos on joulusiivous tehty?" Sitten oot syntinen kun et olekaan tehnyt