Miksi lapset pakotettiin aikanaan kaikille kyläilyreissuille vaikkei siellä kylässä ollut mitään tekemistä?

Vierailija kirjoitti:

Meidän sukuvierailuilla ei aina päässyt edes istumaan, sillä istumapaikat oli ensisijaisesti aikuisille. Sitten sitä piti seistä hiljaa seinän vieressä, kun aikuiset hauskuuttivat toisiaan kertomalla, mitä hassunhauskoja tai hävettäviä virheitä ne seinänvierustoilla hiljaa seisovat lapset olivat tehneet sitten viime näkemän.

Tarjoilu aloitettiin aina vanhimmasta ja joka kertaa lapsille näytettiin kaapin paikkaa kertomalla, että lapsetkin saavat jotain, jos aikuisilta jää yli.

Nykymittapuulla aikuisten käytös oli törkeän huonoa ja lasten ihmisarvoa alentavaa.

Käsittämätöntä! Otan osaa. Mistä päin olet kotoisin? Olen 56v enkä ole tuollaiseen törmännyt vielä missään.

Kylässä sai ilmaista ruokaa.

Minusta tuli erakko. Ei auttanut lapsuuden pakkokyläilyt. Se vielä olisikin ollut ok, jos kyläpaikassa olisi vietetty vaikka vain pari tuntia, mutta kun piti väkisin olla tuuuuuntejaaaa ja taas tuuunteeejaaa möllöttämässä tyhjän panttina ja kuuntelemassa aikuisten jorinaa.

Muistan hyvin, jouduin vielä 15- vuotiaana kulkemaan perheen mukana. Tylsää olisi ollut, mutta olin lukutoukka ja etsin itselleni aina lukemista. Tuli luettua tietosanakirjoista Raamattuun ja serkkupoikien Jerry Cottoneista Korkkareihin (olen nainen). Vieläkin muistan ko. julkaisuista kohtauksia ja lauseita, sillä uppouduin niin, etten nähnyt enkä kuullut mitään muuta.

Onpa hyvä keskustelu.

Silloin tavattiin kasvokkain oikeita ihmisiä. Tämä ei välttämättä ollut nykyaikaa parempi.

Hmm. Muistan, että oli tärkeää, että kyläillessä osasi käyttäytyä nätisti, piti olla oikein kiltti tyttö. Ja kun oli tylsää niin ei olisi jaksanut olla niin superkiltti. Muistan ehkä 10-vuotiaana saaneeni joskus kylästä kotiin palattua jopa remmiä, koska en ollut käyttäynyt hyvin. Ja kyse ei tosiaan ollut mistään riehumisesta vaan siitä, että olin vaan ollut tylsistynyt...

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Muistan, että oli tärkeää, että kyläillessä osasi käyttäytyä nätisti, piti olla oikein kiltti tyttö. Ja kun oli tylsää niin ei olisi jaksanut olla niin superkiltti. Muistan ehkä 10-vuotiaana saaneeni joskus kylästä kotiin palattua jopa remmiä, koska en ollut käyttäynyt hyvin. Ja kyse ei tosiaan ollut mistään riehumisesta vaan siitä, että olin vaan ollut tylsistynyt...

aika karua

Tekisi kyllä hyvää nykylapsillekin. Eipä ole omiakaan tullut pakotettua, mutta ongelmana on juuri se, että lapsilta ei vaadida tylsyyden sietämistä. Olen kauhuissani alkanut miettiä, millaisia työntekijöitä ja vanhempia näistä pahasti peliaddiktoituneista kännykän räplääjistä tulee. Siis oikeasti nämä ei kestä minuuttia istua ilman, että puhelin pitää kaivaa esille. Nuoret miehet ei jaksa käydä koulua tai jäädään kotiin pelaamisen takia jne. Tytöt ei kiinnosta, ei kyllä pojatkaan tai edes muun sukupuoliset. Sanoisin, että yhä isompi osa teineistä, erit. pojista, on peliseksuaaleja. On epänormaalia, että 17-vuotiaan mielestä pleikkarin hakkaaminen on hauskempaa kuin tyttöjen haliminen. Tuossa iässä pitäisi hormonit hyrrätä, mutta ei näytä näin useinkaan olevan... koska pelit.

Minäkään en tykännyt kyläreissuista, lienee pikemminkin niin, että niillä kuolettavan tylsillä pakkokyläilyillä oli vaikutusta siihen, että viihdyn parhaiten omissa oloissani. Muistan kerrankin, kun olin vaipunut kylässä syvälle omiin ajatuksiini tylsistyessäni, havahduin siihen, että minulta kysyttiin jotain, varmaan olivat jo monta kertaa kysyneet, mutta meikäpoika se vaan on ajatuksissaan tuijottanut tyhjyyteen :D

Ei varmaan koko lapsuuden ja nuoruuden aikana ollut montaa viikonloppua, ettei jossain oltaisi oltu kylässä, tai joku meillä kylässä :/ Erittäin rasittavaa. Eikä kyläpaikoissa tietenkään ollut mitään tekemistä, enintään telkkarin katselua, mutta nekin oli jotain ylen tylsiä asiaohjelmia. Kotona sitten seisoi tietokone käyttämättömänä jolla olisin halunnut pelailla vapaa-ajalla, mutta eipä joutanut pakkokyläilyn vuoksi pelailemaan tai opettelemaan ohjelmointia paremmin, yms.

Nyt nautin suuresti omissa oloissani olemisesta, rauhasta ja vapaudesta olla miten huvittaa. Nyt aikuisena en ole kylässä ravannut ja tapaan sukulaisiani vain hyvin harvoin, silloin kun on joku luonteva asia tai aihe siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Muistan, että oli tärkeää, että kyläillessä osasi käyttäytyä nätisti, piti olla oikein kiltti tyttö. Ja kun oli tylsää niin ei olisi jaksanut olla niin superkiltti. Muistan ehkä 10-vuotiaana saaneeni joskus kylästä kotiin palattua jopa remmiä, koska en ollut käyttäynyt hyvin. Ja kyse ei tosiaan ollut mistään riehumisesta vaan siitä, että olin vaan ollut tylsistynyt...

aika karua

Ai jos lapselta edellytettiin hyvää käytöstä, se on karua? Ennen se oli itsestään selvää, että piti käyttäytyä. Nykyään evvk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Muistan, että oli tärkeää, että kyläillessä osasi käyttäytyä nätisti, piti olla oikein kiltti tyttö. Ja kun oli tylsää niin ei olisi jaksanut olla niin superkiltti. Muistan ehkä 10-vuotiaana saaneeni joskus kylästä kotiin palattua jopa remmiä, koska en ollut käyttäynyt hyvin. Ja kyse ei tosiaan ollut mistään riehumisesta vaan siitä, että olin vaan ollut tylsistynyt...

aika karua

Ai jos lapselta edellytettiin hyvää käytöstä, se on karua? Ennen se oli itsestään selvää, että piti käyttäytyä. Nykyään evvk.

http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?t=3795

Vertailun vuoksi vaan...

Ei ole jäänyt kyläilystä mitään traumoja. Kylässä käytiin ymmärrettävästi lasten kanssa syystä, että muutoin molemmat vanhemmat eivät olisi päässeet mukaan, kun toisen olisi pitänyt jäädä vahtimaan. Kävimme kylässä paljon, mummulassakin useana päivänä viikossa.

Kylässä piti käyttäytyä, mutta mielestäni myös lapsen pitää oppia kestämään tilanteita, joissa käytöstään on hillittävä enemmän kuin kotona. Eikö juuri kohteliaasti ja asiallisesti käyttäytymään oppiminen ole yksi isoimmista lapsuuden läksyistä?

Totta kai kyläreissut olivat myös kaltaiselleni ujolle muksulle tuskaa sosiaalisesti, mutta niistä on jäänyt myös paljon hyviä muistoja. Ja monesti kylässä sai jotain pientä tai tuli muutoin huomioiduksi positiivisesti.