Miksi lapset pakotettiin aikanaan kaikille kyläilyreissuille vaikkei siellä kylässä ollut mitään tekemistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Hah, siinä mitään oppinut. Sohvalla piti istua paikoillaan hiljaa. Kahvipöytään pääsi vanhempien jälkeen, äidin mulkoillessa sai ottaa yhden keksin ja syödä sen niin, että muruakaan ei tippunut. Lisää ei saanut ottaa vaikka emäntä tyrkytti. Sitten sai mennä taas sohvalle istumaan hiljaa. Puhua sai sanojen kiitos ja ei kiitos verran.

Olen eri mieltä. Sohvalla hiljaa istumallahan nimenomaan oppi, kun ei ollut muuta tekemistä, kuin seurata sitä mitä aikuiset tekevät. Jos olisi ollut älyluuri siinä käsissä johon uppoutua, niin sitten ei olisi oppinut taatusti yhtään mitään (ellei siinä luurissa olisi ollut jotain opettavaista).

Omassa lapsuudessa tuo asia vaan tehtiin noin kun ei lapsia voinut keskenään kotiin jättää. Eli vierailut oli kyllä useimmiten sukulaisten luo, mutta lähinnä vanhemmat olivat niitä vierailijoita, ja me lapset se pakollinen lisäosa. Joissain kyläpaikoissa oli samanikäisiä lapsia kaveriksi, joissain vanhempia mummeleita ja pappoja jotka tuputtivat pullaa, keksejä ja mehua kunnes vanhemmat päättivät että on aika lähteä kotiin ennen kuin sokeriöverin riehaannuttamat lapsukaiset alkavat riehumaan. Tietysti oli lapsen kannalta niitä tylsempiäkin kyläpaikkoja missä piti pysytellä hipihiljaa taustalla, mutta opettihan sekin kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Hah, siinä mitään oppinut. Sohvalla piti istua paikoillaan hiljaa. Kahvipöytään pääsi vanhempien jälkeen, äidin mulkoillessa sai ottaa yhden keksin ja syödä sen niin, että muruakaan ei tippunut. Lisää ei saanut ottaa vaikka emäntä tyrkytti. Sitten sai mennä taas sohvalle istumaan hiljaa. Puhua sai sanojen kiitos ja ei kiitos verran.

Tulihan tuossa oppia jo vaikka millä mitalla kun sai seurata miten aikuisena käyttäydytään vieraspöydässä ja miten lapsia kasvatetaan hyville tavoille.

Ei tuppisuulapsia enää ajatella hyvätapaisina. Hyvien tapojen käsite on muuttunut.

Ei niiden vieläkään tarvitse ääntä pitää.

Muistan olleeni hiljainen ja kiltti tyttö. Mutta aikuisten käytös lapsia kohtaan oli todella julmaa. Haukut ja huudot ja nöyryytykset olivat arkipäivää. Ja nuo kyläilyt oli kidutusta. Ja koko ajan pelkäsi että tekee jotain väärin. Itku oli silloin tosi herkässä. Ja oli kyläpaikkoja myös missä ihmeteltiin että onkos kissa vienyt kielen? Lapsena sitä ei uskaltanut tehdä oma-alotteisesti mitään. Arka ja pelokas lapsi oli sitten ilmeisesti se hyväkäytöksinen.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut sukulaisvierailut ovat tällaisia: isännöivät esim. isovanhemmat paasaavat omia asioitaan, kehuskelevat omien ja tuttaviensa saavutuksilla, heittävät välillä ilkeitä piikkejä, nolaavat lapsia, ärähtelevät pikkuhiprakassa, kontrolloivat pöytäseuruetta ja pitävät kuulumiskierroksia, jossa jokainen kertoo mitä tekee nykyään työkseen. Kivaa, jos olet työtön ja isäntäväki pitää sellaista luuserimaisena...

Juu eih. Mitähän tässä on sosiaalista ja yhteyttä rakentavaa?

Se, että tunnettiin niin paljon ihmisiä näiden kyläilyiden kautta, että tuollainen asettui omalle paikalleen häiriintyneenä käytöksenä. Ja siitä huolimatta näilläkin ihmisillä oli arvonsa, ja oma sosiaalinen tilansa. Tunnustettiin inhimillisen elämän vaatimat tarpeet ja jokaisella oli oikeus olla olemassa.

Opittiin siis ylittämään inhimilliset virheet sen sijaan että jäätiin paukuttamaan päätään puuhun. Nykyisin kaikki ihmissuhteet kopioivat mallia parisuhteista, joista on tullut kaksijakoisia. Joko riippuvaisena yritetään pakottaa kyyneleitä kivestä tai sitten paiskataan sillä vesilintua. Ihmisistä on tehty kulutustavaraa. Sen ei ole pakko olla näin.

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Lapsilla ei ollut tuolloin vielä sellaista valtaa perheissä kuin nykyään. Nythän joissakin perheissä kaikki tehdään lasten ehdoilla.

Sellainen kultainen keskitie olisi tässäkin hyvä. Eli lapselle on ihan hyvä oppia, että aina ei ole hauskaa, esim. kyläillessä ei aina voi uppoutua johonkin omiin juttuihin, vaan joutuu vähän seuraamaan aikuistenkin keskusteluja ja opettelemaan, että millä tavalla voi kohteliaasti saada omankin äänen kuuluviin.

Jos vierailu on pitkä ja lapset pieniä, niin sitten voi oottaa jostain puuhakassista jotain tekemistä lapsille, mutta ei niin, että koko vierailun ajan keskitytään näihin. Meillä ainakin on sen verran rentoa, että jos on esim. joku jääkiekkopeli tv:ssä menossa, niin jossain vaiheessa se telkkari aukeaa aikuisillekkin ja osa (usein miespuoliset) keskittyy siihen telkkariin, mutta tässäkin kuitenkin on ensin seurusteltu muiden kanssa. Tässä mielessä kulttuuri on ehkä hieman jo muuttunut entisajoista.

Mutta nykyään on menty vähän toiseen ääripäähän näissä ja lapset ovat varastaneet shown, puhutaan aikuisten päälle ja vanhemmat vaan olettaa että muut kuuntelee ihastuksissaan heidän kullannuppunsa juttuja jotka eivät edes liity mitenkään käsiteltävään aiheeseen. Itselläni ainakin on ollut usein isokin harmitus, että vihdoin kun on saanut suun vuoron jossain isommassa porukassa, niin tuleekin lapsi joka puhuu päälle ja ketään ei enää kiinnosta mitä asiaa mulla oli.

Lapset eivät myös pelkästään puhu päälle vaan vaativat aikuisia mukaan leikkeihinsä ja usein aikuisten keskustelut päättyvätkin siihen, että alkavat juoksemaan lasten perässä pitkin kämppää tai siirtyvät jopa ulos juoksemaan. Tässäkään ei toki mitään, jos vierailu on pitkä ja seurustelullekkin on ollut aikaa, mutta usein se tuntuu olevan melkein pelkästään tätä.

No kulttuuri toki muuttuu ja jos se nyt sitten muuttuu lapsikeskeiseen suuntaan, niin minkäs sille sitten mahtaa, voin ottaa itselleni puuhakassin mukaan ja lukea vaikka kirjaa, kun muut leikkii lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Hah, siinä mitään oppinut. Sohvalla piti istua paikoillaan hiljaa. Kahvipöytään pääsi vanhempien jälkeen, äidin mulkoillessa sai ottaa yhden keksin ja syödä sen niin, että muruakaan ei tippunut. Lisää ei saanut ottaa vaikka emäntä tyrkytti. Sitten sai mennä taas sohvalle istumaan hiljaa. Puhua sai sanojen kiitos ja ei kiitos verran.

Olen eri mieltä. Sohvalla hiljaa istumallahan nimenomaan oppi, kun ei ollut muuta tekemistä, kuin seurata sitä mitä aikuiset tekevät. Jos olisi ollut älyluuri siinä käsissä johon uppoutua, niin sitten ei olisi oppinut taatusti yhtään mitään (ellei siinä luurissa olisi ollut jotain opettavaista).

Joskus se sohva oli ihan toisessa huoneessa. Aikuiset puhui aikuisten juttuja, ei niitä saanut kuunnella.

Minulta jäi lapsuudesta päälle häpeä. Ja syyllisyys. Ja korvissa soi vielä, että mitä muut ajattelee. Lapset oli jonkinlaisia koristeita vanhemmilleen. Omaa tahtoa ei saanut olla. Jos joku asia ei muuten mennyt perille, niin turvauduttiin väkivaltaan. Ruumiillinen väkivalta oli vanhempien mielestä aina oikeutettua. Nöyryyttämistä oma lapsuuteni oli. Kesti kauan parantua sadistisesta ilmapiiristä. Itse olen syntynyt 60-luvulla, ja mietin kuinka yleistä lasten piiskaaminen ja tukistaminen olivat. Ja siihen ei paljoa tarvittu, ihan vaikka kyläilyreissu, ja että lapsi ole tehnyt jotain väärin. Ja vanhempia ei edes hävettänyt ojentaa lapsiaan muiden nähden. Tää nyt ihan liittynyt aloitukseen, mutta nousi niin tunteet pintaan. Hyvä aloitus, ja hyvä ketju.

Vierailija kirjoitti:

Minulta jäi lapsuudesta päälle häpeä. Ja syyllisyys. Ja korvissa soi vielä, että mitä muut ajattelee. Lapset oli jonkinlaisia koristeita vanhemmilleen. Omaa tahtoa ei saanut olla. Jos joku asia ei muuten mennyt perille, niin turvauduttiin väkivaltaan. Ruumiillinen väkivalta oli vanhempien mielestä aina oikeutettua. Nöyryyttämistä oma lapsuuteni oli. Kesti kauan parantua sadistisesta ilmapiiristä. Itse olen syntynyt 60-luvulla, ja mietin kuinka yleistä lasten piiskaaminen ja tukistaminen olivat. Ja siihen ei paljoa tarvittu, ihan vaikka kyläilyreissu, ja että lapsi ole tehnyt jotain väärin. Ja vanhempia ei edes hävettänyt ojentaa lapsiaan muiden nähden. Tää nyt ihan liittynyt aloitukseen, mutta nousi niin tunteet pintaan. Hyvä aloitus, ja hyvä ketju.

-ja että lapsi on tehnyt jotain väärin- (korjaus)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Hah, siinä mitään oppinut. Sohvalla piti istua paikoillaan hiljaa. Kahvipöytään pääsi vanhempien jälkeen, äidin mulkoillessa sai ottaa yhden keksin ja syödä sen niin, että muruakaan ei tippunut. Lisää ei saanut ottaa vaikka emäntä tyrkytti. Sitten sai mennä taas sohvalle istumaan hiljaa. Puhua sai sanojen kiitos ja ei kiitos verran.

Olen eri mieltä. Sohvalla hiljaa istumallahan nimenomaan oppi, kun ei ollut muuta tekemistä, kuin seurata sitä mitä aikuiset tekevät. Jos olisi ollut älyluuri siinä käsissä johon uppoutua, niin sitten ei olisi oppinut taatusti yhtään mitään (ellei siinä luurissa olisi ollut jotain opettavaista).

Joskus se sohva oli ihan toisessa huoneessa. Aikuiset puhui aikuisten juttuja, ei niitä saanut kuunnella.

Niinpä. Auta armias, jos lapsi olisi millään tavalla ilmaissut, että on kuunnellut tai halusi sanoa jotain. Turha väittää, että niistä vierailuista olisi mitään oppinut. Korkeintaan sen, että hyvä lapsi on näkymätön ja kuulumaton.

Minäkin tykkäsin aina lapsena ja vielä myöhemminkin vierailuista. Tosin perheeni kävi aika vähän muutenkin kylässä missään joten otin ne kyläilytkin vaihteluna. Parasta oli jos kyläpaikasta sai hyvää ruokaa ja jotain kakkua yms mitä ei kotona melkein koskaan saanut. Aika on aina itsellä kulunut eri paikoissa melko hyvin. Enkä senkin takia, että totuin jo lapsena tylsään elämään ja paljon ei vaihtelua ollut.  Nyt aikuisena monien vuosien jälkeen onkin moni asia muuttunut ja en enää pärjää sosiaalisissa tilanteissa kovinkaan hyvin ja voi sanoa, että jännitän niitä paljon. Tähän tosin ovat vaikuttaneet monet muut kokemani asiat ( esim kiusaaminen).

Lisään vielä, että itselläni ei jostakin syystä ole mitään traumoja näistä vanhoista kurinpitotoimista, tai en ainakaan tiedosta asiaa. Toisaalta en voisi ikinä lyödä ja kurittaa omia lapsiani samalla tavalla.

Mitäköhän tästä tavallaan ristiriidasta pitäisi ajatella? Pidän lasten fyysistä kurittamista alistamisena.

T. 58

Vierailija kirjoitti:

Kyllä remmillä ja risulla lyömistä tapahtui vielä 1970-1980-luvuillakin. Oli itse asiassa aika tavallista silloin piiskata ja puhua piiskaamisesta, vaikkei sitä välttämättä usein tapahtunut. Lisäksi tukistettiin ja pestiin suuta saippualla, jos kiroili. Näkyvällä paikalla, esim. verholaudan välissä saattoi olla risukimppu eli koivuniemen herra pelottimena. Näitä kurinpitomenrtelmiä käyttävät vanhemmat eivät mitenkään piilotelleet tai hävenneet toimintaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jUu

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Nuorten itsemurhia ja väkivaltarikoksia oli ennen enemmän kuin nykyään. Lapsia mm. piestiin kyläilyreissujen jälkeen jos jotain käytöksessä oli mennyt pieleen.

ikinä en ole kuullut aiemmin lasten vierailujenjälkeisestä pieksemisestä. Ei ole ollut normaalia perhe-elämää eikä vertailukelpoista muiden muistojen kanssa

Olen pahoillani kokemistasi henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta <3

Minä en ainakaan sillä istumisella sosiaalistunut yhtään. Teininä aloin käydä kavereiden luona kylässä ja oli ihan hirveää, jos kaverin vanhemmat yritti jutella. Olin oppinut siihen, että lapset ei saa näkyä eikä kuulua. Ja just tuo, että käsketään pöytään, mutta ei oikeasti saa mennä ja tarjotaan kahvileipää, jota ei oikeasti saa ottaa kuin pitkän tyrkytyksen jälkeen. Siinä sitä sai kuikuilla äitiin päin, joka saattoi sanoa, että ota nyt kun tarjotaan. Jos seuraavalla kerralla otti ilman äidin lupaa, kun tarjotaan, niin sekin meni yleensä väärin.

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Tietysti silläkin on eroa miten ne kyläilyt menivät ja minkälainen tilanne muutenkin perheessä oli. Itse olen 90-luvulla syntynyt ja meillä oli tuttua se, että piti aina antaa hyvä kuva muille ja käyttäytyä hyvin. Jos vastustin jossain asiassa ja en olisi halunnut tehdä jotain minulle ikävää asiaa niin olinkin sitten heti se hankala lapsi, joka "nolasi" vanhemman, kun en totellut.  Näitä hetkiä oli muutenkin todella vähän ja yleensä tein kaiken vanhempien toiveiden mukaan, ettei tulisi sitä mykkäkoulua ja huutoja. Se olikin sitten ikävää jos joskus kieltäydyin jostakin ( en esim halunnut urheilussa tehdä yhtä asiaa) niin sain monen viikon kestävän muistutuksen siitä, että häpäisin vanhemmat kun en totellut.

Tämä kaikki yhdistettynä kiusaamiseen koulussa sai sitten aikaan sen, etten todellakaan ole mikään reipas ja rohkea ihminen vieläkään. Ei vaikka vanhemmat ovat sitä aina toivoneet ja sanoneet, että rohkea ja itsevarma pitää olla. He eivät vaan näe omankaan käytöksensä taakse yhtään ja mieti asioita. Samoin yhdessä viestissä mainittu asia oli tuttua ja on edelleen eli ajatus mitä muut meistä ajattelevat. Se on vieläkin vanhemmille kaikista tärkein asia ja myös se, että ei ole väliä mitä kotona tapahtuu jos kukaan ei vaan saa tietää. Tätä sanoivat minulle silloinkin, kun voi huonosti henkisesti, että älä vaan mene hakemaan apua, kun sitten saisi joku tietää. Sori ohis.

Oi, kyläreissut oli parasta, korva tarkkana kuunneltiin kun aikuiset puhuivat aikuisten juttuja tai jos oli serkkukatras koossa tai kyläilypaikassa oli lapsia leikittiin sydämen kyllyydestä. Olen syntynyt 1955 eikä yhtään tylsää kyläreissua muistu mieleen vaikka muisti juuri tutkimuksissa todettiin erinomaiseksi.

Ylipäätään ennen oli mukavaa se kun ihmiset pitivät yhteyttä toisiinsa, nykyään kaikki tuijottavat puhelintaan ja kyttäävät nk. jukkisten elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin ei vielä tiedetty, että nykyajan sosiaalisuus olisi joku digitaalinen tekstirivi silloin tällöin. Kuviteltiin, että lasten tulee oppia kasvokkaista vuorovaikutusta ihmisten kanssa. No ymmärrän, että lapset ei jaksa pönöttämistä. En minäkään niin innoissani kyläilyistä ollut. 

Lapsilta ei odotettu vuorovaikutusta, piti olla hiljaa.

Kyllä. Hierarkiaa vahvistettiin. Perheellisten piti näyttää muille, että osaavat kasvattaa lapsiaan. Muuten kun lapsiperheet olivat syrjässä keskenään, piti lapset tuoda välillä näytille.

Vierailija kirjoitti:

Oi, kyläreissut oli parasta, korva tarkkana kuunneltiin kun aikuiset puhuivat aikuisten juttuja tai jos oli serkkukatras koossa tai kyläilypaikassa oli lapsia leikittiin sydämen kyllyydestä. Olen syntynyt 1955 eikä yhtään tylsää kyläreissua muistu mieleen vaikka muisti juuri tutkimuksissa todettiin erinomaiseksi.

Ylipäätään ennen oli mukavaa se kun ihmiset pitivät yhteyttä toisiinsa, nykyään kaikki tuijottavat puhelintaan ja kyttäävät nk. jukkisten elämää.

Silloin kytättiin paikallisia julkkiksia. Kylähulluilla tms oli sen ajan Janne Katajan tai Duudsonien rooli.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen kultainen keskitie olisi tässäkin hyvä. Eli lapselle on ihan hyvä oppia, että aina ei ole hauskaa, esim. kyläillessä ei aina voi uppoutua johonkin omiin juttuihin, vaan joutuu vähän seuraamaan aikuistenkin keskusteluja ja opettelemaan, että millä tavalla voi kohteliaasti saada omankin äänen kuuluviin.

Jos vierailu on pitkä ja lapset pieniä, niin sitten voi oottaa jostain puuhakassista jotain tekemistä lapsille, mutta ei niin, että koko vierailun ajan keskitytään näihin. Meillä ainakin on sen verran rentoa, että jos on esim. joku jääkiekkopeli tv:ssä menossa, niin jossain vaiheessa se telkkari aukeaa aikuisillekkin ja osa (usein miespuoliset) keskittyy siihen telkkariin, mutta tässäkin kuitenkin on ensin seurusteltu muiden kanssa. Tässä mielessä kulttuuri on ehkä hieman jo muuttunut entisajoista.

Mutta nykyään on menty vähän toiseen ääripäähän näissä ja lapset ovat varastaneet shown, puhutaan aikuisten päälle ja vanhemmat vaan olettaa että muut kuuntelee ihastuksissaan heidän kullannuppunsa juttuja jotka eivät edes liity mitenkään käsiteltävään aiheeseen. Itselläni ainakin on ollut usein isokin harmitus, että vihdoin kun on saanut suun vuoron jossain isommassa porukassa, niin tuleekin lapsi joka puhuu päälle ja ketään ei enää kiinnosta mitä asiaa mulla oli.

Lapset eivät myös pelkästään puhu päälle vaan vaativat aikuisia mukaan leikkeihinsä ja usein aikuisten keskustelut päättyvätkin siihen, että alkavat juoksemaan lasten perässä pitkin kämppää tai siirtyvät jopa ulos juoksemaan. Tässäkään ei toki mitään, jos vierailu on pitkä ja seurustelullekkin on ollut aikaa, mutta usein se tuntuu olevan melkein pelkästään tätä.

No kulttuuri toki muuttuu ja jos se nyt sitten muuttuu lapsikeskeiseen suuntaan, niin minkäs sille sitten mahtaa, voin ottaa itselleni puuhakassin mukaan ja lukea vaikka kirjaa, kun muut leikkii lasten kanssa.

Minustakin juuri näin, kultainen keskitie on paras. Ymmärrän kyllä hyvin, että kun puhutaan alle kouluikäisistä lapsista, niin heidän itsesäätely ei ole hyvä, ja sellainen hiljaisuus ja tottelevaisuus saatetaan saada tämän ikäiselle helposti häpeällä aikaan. Pidän siis normaalina, että tuon ikäiset lapset osoittavat tunteensa vielä aika näkyvästi, ja heitä pitää kädestä pitäen ohjata tilanteissa miten käyttäydytään. Aivan sama minulle lopulta, kunhan vanhemmat tosiaan sitten opastavat lapsiaan ja vahtivat perään. Kyllä minäkin saatan sukulaislapsia katsoa sillä välin kun siskoni juo kahvit, enkä pidä lapsia mitenkään huonoina jos vaikka kiukustuvat.

Mutta sitten kun on näitä perheitä, joissa lapset todellakin pyörittävä showta. Aikuisen tehtävä on lähinnä ihailla ja kehua lapsia perustetta, tekivät mitä tahansa. Jos tällaista lasta kiellät joskus tai kerrot kuinka jossain tilanteessa käyttäydytään, niin sekä lapsi että vanhempansa todennäköisesti suuttuvat ja mököttävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Hah, siinä mitään oppinut. Sohvalla piti istua paikoillaan hiljaa. Kahvipöytään pääsi vanhempien jälkeen, äidin mulkoillessa sai ottaa yhden keksin ja syödä sen niin, että muruakaan ei tippunut. Lisää ei saanut ottaa vaikka emäntä tyrkytti. Sitten sai mennä taas sohvalle istumaan hiljaa. Puhua sai sanojen kiitos ja ei kiitos verran.

Olen eri mieltä. Sohvalla hiljaa istumallahan nimenomaan oppi, kun ei ollut muuta tekemistä, kuin seurata sitä mitä aikuiset tekevät. Jos olisi ollut älyluuri siinä käsissä johon uppoutua, niin sitten ei olisi oppinut taatusti yhtään mitään (ellei siinä luurissa olisi ollut jotain opettavaista).

En minä ainakaan aikuisia seuraamalla usko mitään oppineeni, paitsi omiin maailmoihini uppoutumista. Opin vain tekemään sen ilman älypuhelinta.