Miksi lapset pakotettiin aikanaan kaikille kyläilyreissuille vaikkei siellä kylässä ollut mitään tekemistä?

Vierailija kirjoitti:

Se oli sukulointia. Luin kirjoja ja lehtiä ynnä kolusin kaikki kaapit.

Sukulaistäti retuutti hiuksista pihalle kun kerran avasin yhden kaapin.

Vierailija kirjoitti:

jUu

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Nuorten itsemurhia ja väkivaltarikoksia oli ennen enemmän kuin nykyään. Lapsia mm. piestiin kyläilyreissujen jälkeen jos jotain käytöksessä oli mennyt pieleen.

ikinä en ole kuullut aiemmin lasten vierailujenjälkeisestä pieksemisestä. Ei ole ollut normaalia perhe-elämää eikä vertailukelpoista muiden muistojen kanssa

Olen pahoillani kokemistasi henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta

Vierailija kirjoitti:

Olisivat tehneet pahaa, esim polttaneet talon, jos olisi jätetty päineen.

Ai koko kerrostalon?

Jotkut sukulaisvierailut ovat tällaisia: isännöivät esim. isovanhemmat paasaavat omia asioitaan, kehuskelevat omien ja tuttaviensa saavutuksilla, heittävät välillä ilkeitä piikkejä, nolaavat lapsia, ärähtelevät pikkuhiprakassa, kontrolloivat pöytäseuruetta ja pitävät kuulumiskierroksia, jossa jokainen kertoo mitä tekee nykyään työkseen. Kivaa, jos olet työtön ja isäntäväki pitää sellaista luuserimaisena...

Juu eih. Mitähän tässä on sosiaalista ja yhteyttä rakentavaa?

Vierailija kirjoitti:

Sama! Otin aina kirjan mukaan, ja sitten kun oli noustu pöydästä, kysyin, saanko lukea. Näin oli siis kotona opetettu, että pitää sitten tehdä. Kylässä käytiin tosiaan oppimassa pöytätapoja ja kohteliaisuutta sekä muiden ihmisten huomioon ottamista. Ei tekisi pahaa monille nykylapsillekaan.

Kysyit saako lukea? : O

Mun ei tarvinnut kysyä 70-80-luvuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jUu

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Nuorten itsemurhia ja väkivaltarikoksia oli ennen enemmän kuin nykyään. Lapsia mm. piestiin kyläilyreissujen jälkeen jos jotain käytöksessä oli mennyt pieleen.

ikinä en ole kuullut aiemmin lasten vierailujenjälkeisestä pieksemisestä. Ei ole ollut normaalia perhe-elämää eikä vertailukelpoista muiden muistojen kanssa

Olen pahoillani kokemistasi henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta <3

Tuo nyt riippuu ihan vuosikymmenestä. Ennen 80-lukua enemmistö lapsista koki ruumiillista kuritusta ainakin kerran elämässään. Todellakin on vertailukelpoista.

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Ei. Mentiin oppimaan, miten lapset ovat hiljaa, kun aikuiset puhuvat. Opin tuppisuuksi ja auktoriteettipelkoiseksi, mistä on kestänyt kauan oppia pois. Nykyinen tapa, jossa lapsetkin huomioidaan ihmisinä, on paljon parempi.

Ikävä kyllä en joutunut. Mihinkään ei koskaan pakotettu. Siitä on ollut uskomattoman paljon haittaa aikuisena. Pelkään ihmisiä. Kirjaimellisesti siis.

Se on sosiaalistamista. ihmisen kun kannattaisi oppia tulemaan toimeen niissäkin tilanteissa, joissa ei ole henkilökohtaista intressiä olla mukana.

Hai, Mie sain koko tusinan hopealusikoita kyläpaikoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jUu

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Nuorten itsemurhia ja väkivaltarikoksia oli ennen enemmän kuin nykyään. Lapsia mm. piestiin kyläilyreissujen jälkeen jos jotain käytöksessä oli mennyt pieleen.

ikinä en ole kuullut aiemmin lasten vierailujenjälkeisestä pieksemisestä. Ei ole ollut normaalia perhe-elämää eikä vertailukelpoista muiden muistojen kanssa

Olen pahoillani kokemistasi henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta <3

En ole tuo jolle vastasit, enkä kokenut väkivaltaa. Tästä tuli kuitenkin mieleen mm. vaimoni kokemukset, joita äitinsä usein häpesi näiden kyläreissujen jälkeen, koska lapsi ei ollut koskaan käyttäytynyt tarpeeksi hyvin. Katsonut silmiin tms. 

Sittemmin meidän suhteessa on ollut aika iso ongelma juuri se asettelu "mitä muut meistä" ajattelee eli ihan sama mitä kotona tapahtuu, oleellisempaa on, saako joku tietää. 

Eli teille, jotka hoette näitä sosiaalisia taitoja. Niin katsokaapa hetkeksi peiliin. Oletteko te todella niin helmiä, että kenenkään kannattaa tuntitolkulla katsella teidän kahvittelua ja te vielä kuvittelette, että siinä on jotain opittavaa. 

Aikuinen kasvataa esimerkillä. Ihmisen elämän suurimpia asioita nyt ei kuitenkaan ole se kahvin juonti tai pullan syönti, vaan se, että kohtelette muita ihmisiä oikein. Myös omaa lastanne. Koska silloin hän kohtelee muita hyvin ja on todennäköisesti itsekin onnellisempi. 

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lapsen pitäisi joskus kestää tylsyyttä tai vanhempi ei saisi tehdä tylsää kyläreissua ja ottaa lasta mukaan. 

Lasten nolaaminen oli tosiaan hirmu yleistä ennen. Olin n. kymmenvuotias kun olin vierailulle yrittänyt laittaa hiuksia nätisti lettikiharoille. Mutta sitten tukkani olikin yleinen naurunaihe. Mitä aikuiset tuosta saivat?

Muistan omasta lapsuudesta kuinka aina puettiin pyhämekko päälle. Kaikki oli viimeisen päälle. Ja kyläpaikassa piti istua hiljaa. Ja vaatteita piti varjella, ettei tullut tahroja tarjoiluista. Puhua ei saanut, ja kahvipöydästä oli lupa ottaa yksi keksi. Kerran kuiskasin mummolleni, että pitäisi päästä vessaan, silloin ei omatoimisesti kylässä uskaltanut liikkua kuin käskystä. Ja se mulkaisu takaisin, ja automatkalla sai kuulla kaikesta mitä oli tehnyt väärin. Lasten piti istua ja olla hiljaa kuin kauniisti puettu nukke. Meillä kesälomalla oltiin aina mummolassa, ja heidän kanssaan kyläiltiin hieman vanhempien ihmisten luona. Omien vanhempien kanssa ei kauheasti käyty missään, korkeintaan syntymäpäivät oli niitä jolloin puolin ja toisin vierailtiin. Nykyään en ole kyläilyihmisiä, ja kotini olen pyhittänyt itselleni. Herranjestas mutta tämä ketju toi mieleen muistoja, ja ikäviä sellaisia. :(

Vierailija kirjoitti:

Ei aina tarvitse olla äksöniä lapselle. Kylässä oltiin nätisti, riehumatta. Tekisi hyvää nykymuksuilekkin.

Minä käyttäydyin hyvin, mutta tuollaisesta "ymmärrä ilman mitään mainintaa istua hiljaa, vastata kysymyksiin oikein ja toimia oikein" jäi kyllä hinnaksi valtava häpeä. Jos vaikka en tajunnut "kursailla" kun kutsuttiin pöytään niin aikuiset nauroivat tai katsoivat paheksuvasti kun menin pöytään pyydettäessä. Se oli kamalaa. Tuntui että sanottiin yhtä ja oikeasti tarkoitettiin aina toista. Lapsen tehtävä oli mystisesti vaan tajuta mitä häneltä odotetaan ja olla tekemättä mitään numeroa omista tarpeistaan. Vessaankan ei meinannut uskaltaa lapsena mennä sukulaisten luona kylässä. Tunne jatkuvan arvostelun kohteena olosta oli valtava. Ja minä todella olin rauhallinen ja kiltti lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Oppivat kohtaamaan ihmisiä ja käyttäytymään eri tilanteissa & vieraissa talouksissa - joka paikassa on omat sääntönsä

Meitä kuskattiin lapsina sukulaisissa ja muutenkin kylässä, monenlaisissa taloissa ja sen siinä oppi että jokainen ihminen on arvokas ja tutustumisen arvoinen. Myöhemmin kävin yksinkin ja vapaaehtoisesti tapaamassa osaa heistä. Opin paljon näiden vierailujen ansiosta (esim. historiaa: moni oli Venäjän vallan aikaan syntyneitä ja muisteli omaa lapsuuttaan lapsen nähdessään), ja olen omiakin lapsiani ottanut vierailuille mukaan. Siinä otetaan lapsi osaksi yhteisöä, ei vaan ydinperhettä

Eikä aina tarvitse olla kivaa, ei aikuisillakaan

Eikä siinä kaikki. Nuo tilanteet opettivat katsomaan omia vanhempia yhteisön jäsenenä ja antoivat heihinkin laajemman näkökulman. Pelkään, että nykyajan pelkoaggressiiviset sukupolvet ovat sitä, koska heille ei ole iskostettu, että lapsuuden jälkeen tullaan aikuisiksi, ja se on hieno juttu. Vieraat ihmiset ovat kiinnostavia, koska he ovat vanhemmistani riittävän kiinnostavia, jotta pakkaudumme autoon ja näemme vaivan mennäksemme heitä tapaamaan.  Vastaan tuli erilaisia ihmisiä, jotka siis olivat tuttavuuden arvoisia, kaikki erilaisia, ja kaikkiin vanhemmillani oli joku yhteys. Opin siis ihailemaan aikuisuutta, ja oletan, että nyt käsiin räjähtänyt neuroottinen epäsosiaalisuus on nimenomaan osattomuutta, juurettomuutta ja itsekeskeisyyden nostamista aikuisuuden sisällöksi, kun sosiaaliset piirit ovat supistuneet eikä kylässä juurikaan käydä. 

Äkkiä tajuan, miksi täällä keskustellessa tulee niin outo tunnelma. Olen nämä vuosikymmenet tässä välissä ihmetellyt, millaisia kasvaa lapsista, jotka saavat vänisemällä katkaista kyläilyn ja varastaa näyttämön, eikä aikuisten keskusteluista tule mitään. No nythän se nähdään. Eikä tämä kommenttini ole hyökkäys ketään vastaan eikä paheksuva, vaan huolestunut ehdotus, että tilanne pitäisi yrittää kääntää. Liian paljon on menetetty, eikä näin ole mikään pakko jatkaa. Voitaisiin aloittaa vaikka siitä, että otetaan videopuheluita kavereille ja sukulaisille, ja lapset istuvat vieressä kuuntelemassa niitä. Aikuisuutta ei tarvitse nostaa tiukan hierarkian kautta lapsuutta ylemmäs, se voidaan myös tehdä roolin ja kunnioituksen kautta, jonka ei siis tarvitse olla negatiivinen käsite kun se oikein oivalletaan.

Joo, nuo vessakäynnitkin! Sain kerran haukut kyläpaikan isännältä kun olin vetänyt vessan käytyäni pissalla. Kuulemma vain ison hädän jälkeen sai vetää. En tiedä oliko vesi sitten niin kallista vai miksi...

Otin aina leluja, piirustusvälineitä ja kirjoja mukaan. Ei ollut mitenkään tylsää.

Kyllä remmillä ja risulla lyömistä tapahtui vielä 1970-1980-luvuillakin. Oli itse asiassa aika tavallista silloin piiskata ja puhua piiskaamisesta, vaikkei sitä välttämättä usein tapahtunut. Lisäksi tukistettiin ja pestiin suuta saippualla, jos kiroili. Näkyvällä paikalla, esim. verholaudan välissä saattoi olla risukimppu eli koivuniemen herra pelottimena. Näitä kurinpitomenrtelmiä käyttävät vanhemmat eivät mitenkään piilotelleet tai hävenneet toimintaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jUu

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Nuorten itsemurhia ja väkivaltarikoksia oli ennen enemmän kuin nykyään. Lapsia mm. piestiin kyläilyreissujen jälkeen jos jotain käytöksessä oli mennyt pieleen.

ikinä en ole kuullut aiemmin lasten vierailujenjälkeisestä pieksemisestä. Ei ole ollut normaalia perhe-elämää eikä vertailukelpoista muiden muistojen kanssa

Olen pahoillani kokemistasi henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta <3

Minustakin tuntuu että minulle jäi pysyvä sosiaalisten tilanteiden kammo noiden vierailujen vuoksi. En oikein koskaan tiennyt miten missäkin paikassa piti köyttäytyä, joka paikassa kun oli eri säännöt. Aina tuntui että teen väärin. Opin vain häpeämään itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jUu

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Nuorten itsemurhia ja väkivaltarikoksia oli ennen enemmän kuin nykyään. Lapsia mm. piestiin kyläilyreissujen jälkeen jos jotain käytöksessä oli mennyt pieleen.

ikinä en ole kuullut aiemmin lasten vierailujenjälkeisestä pieksemisestä. Ei ole ollut normaalia perhe-elämää eikä vertailukelpoista muiden muistojen kanssa

Olen pahoillani kokemistasi henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta <3

En ole tuo jolle vastasit, enkä kokenut väkivaltaa. Tästä tuli kuitenkin mieleen mm. vaimoni kokemukset, joita äitinsä usein häpesi näiden kyläreissujen jälkeen, koska lapsi ei ollut koskaan käyttäytynyt tarpeeksi hyvin. Katsonut silmiin tms. 

Sittemmin meidän suhteessa on ollut aika iso ongelma juuri se asettelu "mitä muut meistä" ajattelee eli ihan sama mitä kotona tapahtuu, oleellisempaa on, saako joku tietää. 

Eli teille, jotka hoette näitä sosiaalisia taitoja. Niin katsokaapa hetkeksi peiliin. Oletteko te todella niin helmiä, että kenenkään kannattaa tuntitolkulla katsella teidän kahvittelua ja te vielä kuvittelette, että siinä on jotain opittavaa. 

Aikuinen kasvataa esimerkillä. Ihmisen elämän suurimpia asioita nyt ei kuitenkaan ole se kahvin juonti tai pullan syönti, vaan se, että kohtelette muita ihmisiä oikein. Myös omaa lastanne. Koska silloin hän kohtelee muita hyvin ja on todennäköisesti itsekin onnellisempi. 

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lapsen pitäisi joskus kestää tylsyyttä tai vanhempi ei saisi tehdä tylsää kyläreissua ja ottaa lasta mukaan. 

Mistä tulee tää että kyläilyt kesti tuntikausia ja oli kuin jotain piinapenkkejä?

Ilmeisesti erot on alueittain? perheittäin? suurempia kuin kukaan meistä ehkä osaa kuvitellakaan. Puhumme siis aivan eri tilanteista

T. 1970-luvulla syntynyt joka on kuullut vain yhden kaverin joutuneen vanhempiensa fyysisesti "kurittamaksi" eikä sillä ollut vierailujen kanssa mitään tekemistä