Miksi lapset pakotettiin aikanaan kaikille kyläilyreissuille vaikkei siellä kylässä ollut mitään tekemistä?

Itse muistan nuo kyläilyt pelkästään mukavina. Panin muistiin uusia sanoja ja kävin sitten seuraavana päivänä yläkerran Esteriltä kysymässä, mitä ne tarkoittavat. Jostain syystä tiesin, että vanhemmilta niitä ei kannata kysellä. Esterinkin mielestä lapsen ei tarvitsisi tietää, mutta kertoi kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Hah, siinä mitään oppinut. Sohvalla piti istua paikoillaan hiljaa. Kahvipöytään pääsi vanhempien jälkeen, äidin mulkoillessa sai ottaa yhden keksin ja syödä sen niin, että muruakaan ei tippunut. Lisää ei saanut ottaa vaikka emäntä tyrkytti. Sitten sai mennä taas sohvalle istumaan hiljaa. Puhua sai sanojen kiitos ja ei kiitos verran.

Tulihan tuossa oppia jo vaikka millä mitalla kun sai seurata miten aikuisena käyttäydytään vieraspöydässä ja miten lapsia kasvatetaan hyville tavoille.

Tekisi hyvää nykyäänkin. Oppii käytöstapoja ja sosiaalisuutta.

Oppivat kohtaamaan ihmisiä ja käyttäytymään eri tilanteissa & vieraissa talouksissa - joka paikassa on omat sääntönsä

Meitä kuskattiin lapsina sukulaisissa ja muutenkin kylässä, monenlaisissa taloissa ja sen siinä oppi että jokainen ihminen on arvokas ja tutustumisen arvoinen. Myöhemmin kävin yksinkin ja vapaaehtoisesti tapaamassa osaa heistä. Opin paljon näiden vierailujen ansiosta (esim. historiaa: moni oli Venäjän vallan aikaan syntyneitä ja muisteli omaa lapsuuttaan lapsen nähdessään), ja olen omiakin lapsiani ottanut vierailuille mukaan. Siinä otetaan lapsi osaksi yhteisöä, ei vaan ydinperhettä

Eikä aina tarvitse olla kivaa, ei aikuisillakaan

Kyläily oli ok jos siellä oli muita lapsia mutta valitettavasti suurin osa meidän lapsuudenperheen kyläilypaikoista oli jotain tunkkaisia pieniä asuntoja, jossa asui äreä vanhus. Lasten piti olla hiljaa ja mahdollisimman näkymättömiä. Lapset sai nahkeita vohveleita, aikuisille pasteijoita tms.

Itse en mukaan lähtenyt enää sen jälkeen, kun olin tarpeeksi vanha olemaan yksin kotona. 

Muuten on kyllä mielestäni outo ketju. Tietenkään lasta ei tarvitse viihdyttää koko ajan, mutta en kyllä näe kasvatuksellista funktiota sille, että lapsi istuu useamman tunnin hiljaa paikoillaan tekemättä yhtään mitään, mikä tuntuu olevan.

En tiedä miten ankeaa elämää te opitte, mutta niitä pöytätapoja opitaan kyllä kotona ihan joka päiväisessä elämässä. Parempia tapoja niissä sosiaalisissa tilanteissa, joihin lapsen on osallistuttava ihan siksi, että hänet on aidosti kutsuttu mukaan, eli häät, rippijuhlat, aikuisten synttärit jne. 

Teille, jotka olette sitä mieltä, että lapsen on opittava olemaan hiljaa paikallaan tunteja. Missä te olette aikuisena tätä taitoa tarvinneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mentiin oppimaan kyläilytapoja, sosiaalisuutta ja kahvipöydässä kohteliasta käytöstä.

Hah, siinä mitään oppinut. Sohvalla piti istua paikoillaan hiljaa. Kahvipöytään pääsi vanhempien jälkeen, äidin mulkoillessa sai ottaa yhden keksin ja syödä sen niin, että muruakaan ei tippunut. Lisää ei saanut ottaa vaikka emäntä tyrkytti. Sitten sai mennä taas sohvalle istumaan hiljaa. Puhua sai sanojen kiitos ja ei kiitos verran.

Tulihan tuossa oppia jo vaikka millä mitalla kun sai seurata miten aikuisena käyttäydytään vieraspöydässä ja miten lapsia kasvatetaan hyville tavoille.

Ei tuppisuulapsia enää ajatella hyvätapaisina. Hyvien tapojen käsite on muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Minä luin aina kyläpaikassa kirjoja. Olin ihan himolukija.

Sama! Otin aina kirjan mukaan, ja sitten kun oli noustu pöydästä, kysyin, saanko lukea. Näin oli siis kotona opetettu, että pitää sitten tehdä. Kylässä käytiin tosiaan oppimassa pöytätapoja ja kohteliaisuutta sekä muiden ihmisten huomioon ottamista. Ei tekisi pahaa monille nykylapsillekaan.

Vierailija kirjoitti:

Tekisi hyvää nykyäänkin. Oppii käytöstapoja ja sosiaalisuutta.

Sosiaalisuus = istut sohvalla hiljaa. 

No, nykyään kyläilykulttuuri on täysin kuollut. Nauti siitä nyt.

Muistan kun usein satuttiin naapurin (oktaloalue) kanssa samaan aikaan ulos, äiti perkasi kukkapenkkiä tms. ja naapuri samoin. Sitten jompikumpi ehdotti kahvikupposta ja niin käytiin naapurissa juomassa kupilliset kahvia (olen aloittanut kahvinjuonnin 4 vanhana). Kun saatiin kahvit juotua, niin palattiin omiin askareisiin. Puoli tuntia. Juhlamokkaa ja Mariekeksit.

Ei nykypäivänä tulisi kuuloonkaan...

Vierailija kirjoitti:

Teille, jotka olette sitä mieltä, että lapsen on opittava olemaan hiljaa paikallaan tunteja. Missä te olette aikuisena tätä taitoa tarvinneet?

Juuri näin. Mitä kasvatuksellista siinä on? Kuulostaa enemmän arestirangaistukselta.

Haha, se tuli ainakin selväksi tästä ketjusta, että ei aina tarvitse olla kivaa! Onko tuo jokin itseisarvo? Miksei kylässä käynti voisi olla kaikille kivaa?

Se oli sukulointia. Luin kirjoja ja lehtiä ynnä kolusin kaikki kaapit.

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Meidän sukuvierailuilla ei aina päässyt edes istumaan, sillä istumapaikat oli ensisijaisesti aikuisille. Sitten sitä piti seistä hiljaa seinän vieressä, kun aikuiset hauskuuttivat toisiaan kertomalla, mitä hassunhauskoja tai hävettäviä virheitä ne seinänvierustoilla hiljaa seisovat lapset olivat tehneet sitten viime näkemän.

Tarjoilu aloitettiin aina vanhimmasta ja joka kertaa lapsille näytettiin kaapin paikkaa kertomalla, että lapsetkin saavat jotain, jos aikuisilta jää yli.

Nykymittapuulla aikuisten käytös oli törkeän huonoa ja lasten ihmisarvoa alentavaa.

Mummon ystävällä oli hauska kyläillä, kun siellä oli käkikello. Toljotin sitä kelloa herkeämättä ja silti aina pelästyin, kun käki singahti pihalle.

Tässäkin ketjussa huomaa miten jokainen vastaa ja puhuu vain oman kokemuksensa kautta

(Mulla oli muuten usein kirja, lelu tai piirustusvälineet mukana. Eikä ne yleensä mitään tuntien käyntejä ollu, pistäydyttiin kylässä kuulumiset vaihtamassa tai asioita hoitamassa.)

#24

Täysin ristiriitainen viesti. Mitä sosiaalista siinä on kun istuu kolme tuntia hiljaa paikoillaan ja töykeä vanhus töksäyttelee välillä jotakin loukkauksia? Vanhemmat huokailevat kyläilyn jälkeen, että olipa taas raskasta käydä siellä.

Vierailija kirjoitti:

Tekisi hyvää nykyäänkin. Oppii käytöstapoja ja sosiaalisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen lapset olivat mukana kaikkialla ja oppivat siinä samalla monia tärkeitä asioita joita elämässä tarvitaan. Kuten riittävä sosiaalisuus, erilaisten ihmisten (myös eri ikäisten) kohtaaminen, luonteva knassakäyminen/kohtaaminen ja itsensä esittely ilman kattoon tai varpaisiin tuijottamista, käytöstavat yms.  Lisäksi lapset oppivat odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Kumma kyllä kaiken tämän karmeuden ja rääkin jälkeenkin ennen ei ollut kuin murto-osa siitä henkisestä pahoinvoinnista ja kermaperseilystä mitkä piinaa nykynuorisoa. On sse vaan kumma juttu, se.

Nuorten itsemurhia ja väkivaltarikoksia oli ennen enemmän kuin nykyään. Lapsia mm. piestiin kyläilyreissujen jälkeen jos jotain käytöksessä oli mennyt pieleen.

Useilla on argumentti, ettei aina tarvitse olla kivaa. Ei todellakaan, tarvitse. Mutta elättekö te niin pumpulissa, että tätä pitää ei- kivuuttaa pitää tekemällä tehdä? Ihan esimerkkinä, aika usein saa esim. lapselle sanoa, että nyt en mene kaverille, vaan luet tenttiin. Tai matkalla juna hajoaa, ja joutuu totetaan, ettei juna lähde liikkeelle vaikka valittaisit. Tai joudut olemaan kotona sairaspäivän lähes terveenä, mutta et saa oikein tehdä mitään, kun olet kuitenkin vielä toipilas. Tai on ne tylsät serkun häät, joissa lapsille ei ole mitään ohjelmaa.

Eikö teidän elämässä tapahdu mitään, vaan te koulitte lapsia elämään isuttamalla niitä sohvalla, kun itse olette sosiaalisia? En oikein ymmärrä.

Sen toki ymmärrän, että lapset pitää ottaa mukaan, jos ovat pieniä eikä hoitajaa ole järkeä aina järjestää. On ihan jees mennä joskus vanhempien tarpeiden mukaan ja tämä on hyvä oppia. Mutta tylsyyttämistä en ymmärrä, kyllä elämä opettaa. Jos ette vain kasvata lapsianne tynnyrissä.