Kun muutitte pois kotoa jäikö teille oma huone vanhempienne kotiin?

No ei jäänyt, ei se miun koti enää ollut. Vierashuone siitä tehtiin. Vanhemmat muuttivat pienempään sitten kun pikkuvelikin muutti pois.

Itse kylläkin muutin saman kaupungin sisällä, että kun joskus käyn vanhemmillani niin aina yöksi kotiin. 

Nimenomaan narsistista vaatia pitämään jotain tilaa ennallaan, jotta voisi itse silloin tällöin siellä piipahtaa. Miten oudosti joidenkin ihmisten ajatukset kulkeekaan? Ja suurinosa nuorista nyt haluaa kiirenvilkkaa itsenäistyä ja aloittaa oman elämänsä, siinä ei paljon kiinnosta se lapsuuden huone.

Muutin pois kotoa jo 2005. Silti käytän toisinaan nimitystä "oma huone". Monin paikoin siinä huoneessa vallitsee vielä 90-luku. Sänkyä ei siellä tosin enää ole, ja jonkun verran muuttunut. Kirjoituspöytä myös kadonnut. "Tietokonehuoneeksi" kutsun myös toisinaan.

Vanhemmilla käydessä majoitun yleisesti talon talon toisessa siivessä, jossa 115 neliötä omaa tilaa. Reilun 300 neliön omakotitalo on nykyään yksin äitini käytössä, kun isä joutui muistisairauden vuoksi hoitokotiin. Vähän liian suuri yhdelle henkilölle, mutta ei sukutalosta niin vain luovuta.

Jäi se muistaakseni joksikin aikaa. Myöhemmin kun kaikki lapset olivat muuttaneet omilleen, vanhempani myivät talonsa ja rakensivat uuden pienemmän. Siellä on kaksi makuuhuonetta joista toinen on kuulemma "minun". Vierashuonehan se todellisuudessa on, mutta ainoana lapsettomana sisaruksista käyn ehkä useammin siellä. Ihan rakkaudesta käyn, mutta myös velvollisuudesta. Vanhempani alkavat olla jo aika iäkkäitä.

Lapsuudenkodissani on kolme makuuhuonetta; kaksi isompaa ja yksi pienempi. Asuin toisessa isoista makuuhuoneista, ja kolme vuotta nuorempi veljeni asui pienessä. Kun muutin pois kotoa, veljeni muutti minun vanhaan huoneeseeni. Se oli mielestäni täysin ymmärrettävää. 

Minun ja veljeni vanhat huoneet on muutettu nyt ikäänkuin yleismakuuhuoneiksi, joissa yövymme silloin kun käymme vanhempiemme luona. Niissä yöpyvät myös muut yövieraat, ja vanhempani käyttävät isompaa huonetta tietokone- ja ompeluhuoneena. 

Pienempi makuuhuone on tavallaan minun huoneeni siinä mielessä, että yövyn siinä aina vieraillessani, ja osallistuin poismuuttoni jälkeenkin paljon sen uudelleensisustamiseen äitini kanssa - meillä on todella samanlainen maku. Veljeni taas yöpyy isommassa huoneessa, ja siellä on enemmän hänen vanhoja tavaroitaan.  Kummassakin huoneessa on joitain meidän vanhoja tavaroitamme. Vanhempani ovat sitä mieltä, että eletty elämä saakin näkyä. Mutta mitään museoita niistä ei ole tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Muutin pois kotoa jo 2005. Silti käytän toisinaan nimitystä "oma huone". Monin paikoin siinä huoneessa vallitsee vielä 90-luku. Sänkyä ei siellä tosin enää ole, ja jonkun verran muuttunut. Kirjoituspöytä myös kadonnut. "Tietokonehuoneeksi" kutsun myös toisinaan.

Vanhemmilla käydessä majoitun yleisesti talon talon toisessa siivessä, jossa 115 neliötä omaa tilaa. Reilun 300 neliön omakotitalo on nykyään yksin äitini käytössä, kun isä joutui muistisairauden vuoksi hoitokotiin. Vähän liian suuri yhdelle henkilölle, mutta ei sukutalosta niin vain luovuta.

Niin, monesti tulee mieleen, että olisiko kannattanut ajoissa sitten kuitenkin luopua. Eräällä sukulaisella aikuiset lapset eivät suostuneet lapsuudenkodin myyntiin vaikka vanhemmat olisivat niin halunneet tehdä. Olisivat halunneet matkustella ja ostaa kivan, helpon kaupunkiasunnon vanhuudenpäivilleen. Aikuisille lapsille tämä oli liian iso asia ja jäi sitten tekemättä. Nyt talo on ränsistynyt, vanhukset ei jaksa hoitaa, palvelut kaukana ja(itsekkäät) lapset tappelee keskenään kun eivät jaksa auttaa ja tehdä. Olivat tottuneet täyshoitoon ja omiin huoneisiin kotona käydessään. Säälittää aina kun käyn vanhuksia auttelemassa ja muistutan itseäni, että kannattaa tehdä ajoissa päätökset vaikka ne juuri sillä hetkellä kovalta tuntuisivat.

Vierailija kirjoitti:

Saan asua kotonani niin kauan kuin haluan, koska perheemme on miljonäärejä <333

Miljonäärit suhtautuvat siis yövieraisiin ja bileisiin sallivammin kuin ei-miljonäärit?

Jäi vanha huone aikanaan ja olin siellä joskus öitä kun tein jotain autohommia enkä viitsinyt ajaa kotiin. No nythän on koko talo meillä taas ja siellä voi käydä edelleen vapaasti harrastelemassa.

Mulla on vielä oma huone vanhempien luona. Muutin pois kotoa kun olin 19. Nyt olen 47. Pientä remppaa ovat tehneet, sänky vaihtunut vuodesohvaksi jne. 

Ei jäänyt. Omakotitalomme meni pakkohuutokauppaan ja vieraalle. Ehdin asua äidin kanssa kunnan vuokra-asunnossa pari kuukautta ennen itsenäistymistäni. Äiti muutti sieltä pian pois yksiöön. Siellä en ole koskaan käynytkään, äidin mielestä aikuiset lapset ovat aikuisia, eivätkä ole enää vanhempiensa kanssa tekemisissä, "roiku esiliinan naruissa". Tätä toivetta olen kunnioittanut, 25 v. hiljaisuutta tällä hetkellä.

Olipas tylyä. Tämä on aina ja ikuisesti lasteni koti. Meillä on suurperhe josta suurin osa jo muuttanut omilleen. Kaksi huonetta on odottamassa vapaana ja sinne saa tulla kuka lapsista ikinä huonetta tarvitsee. Yleensä kaukana opiskelemassa oleva tytär majoittuu esim. joululomillaan sinne.  Joskus myös kaukana asuvat pojat perheineen yöpyvät.

Mielestäni on tärkeää, että lapsuudenkodissa on paikka minne voi tarvitessa tulla. Aina ovat tervetulleita kotiinsa.

Ihmettelen mistä moinen kysymys edes kumpuaa? Kun muutin aikanaan opiskelemaan toiselle paikkakunnalle en varmasti kertaakaan pohtinut mitä lapsuuden huoneelleni tapahtuu? Minulla oli paljon tärkeämpiä asioita mielessäni ja supraansnottuna olisi ollut aivan yhdentekevää vaikka vanhempani olisivat heittäneet dy na miiitin vanhaan huoneeseeni. Vaikka minulla oli oikein hyvä ja turvallinen lapsuus, odotin innokkaasti sitä hetkeä kun pääsen itsenäistymään ja muuttamaan omilleni. Siitä alkoikin oikeastaan elämä. Opiskelijaelämä, mikä nyt tietysti tjaa kaikessa raakuudessaan oli sitten kuitenkin elämäni parasta aikaa. Nyt keski ikäisenä, perheellisenä isukkina voi vaan muistella tuota aikaa. 

Ai mitä lapsuudenhuoneelleni tapahtui myöhemmissä vaiheissa? Vanhempani muuttivat sen vierashuoneeksi ja lopulta möivät koko talon. Hyvä. Koska nyt kun ovat jo iäkkäitä ja huonokuntoisia, eivät mitenkään pärjäisi siinä isossa monikerroksisessa talossa. Talo on kyllä remontoitu, ainakin ulkoapäin katsottuna ja siinä asuu lapsiperhe. Niin se elämä menee. On vaan osattava mennä eteenpäin, on osattava päästää irti.

Kun äitini kuoli niin sain äitini talon perinnöksi jossa itse asuin lapsena. Minun oma huone eli lähes samassa kunnossa kun 30 vuotta sitten kun muutin pois. Sama koulupöytä oli ja äitini oli sen säilyttänyt Vintillä oli vanhoja jäkis mailoja jolla pelasin lapsena.

Jäi huone toiselle lapselle lastenkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Olipas tylyä. Tämä on aina ja ikuisesti lasteni koti. Meillä on suurperhe josta suurin osa jo muuttanut omilleen. Kaksi huonetta on odottamassa vapaana ja sinne saa tulla kuka lapsista ikinä huonetta tarvitsee. Yleensä kaukana opiskelemassa oleva tytär majoittuu esim. joululomillaan sinne.  Joskus myös kaukana asuvat pojat perheineen yöpyvät.

Mielestäni on tärkeää, että lapsuudenkodissa on paikka minne voi tarvitessa tulla. Aina ovat tervetulleita kotiinsa.

Ihanasti ajateltu sinulta suurperheen äiti/isä.  Näköjään suuri perhe= suuri sydän

T. Suurperheen tytär itsekin

Vierailija kirjoitti:

Olipas tylyä. Tämä on aina ja ikuisesti lasteni koti. Meillä on suurperhe josta suurin osa jo muuttanut omilleen. Kaksi huonetta on odottamassa vapaana ja sinne saa tulla kuka lapsista ikinä huonetta tarvitsee. Yleensä kaukana opiskelemassa oleva tytär majoittuu esim. joululomillaan sinne.  Joskus myös kaukana asuvat pojat perheineen yöpyvät.

Mielestäni on tärkeää, että lapsuudenkodissa on paikka minne voi tarvitessa tulla. Aina ovat tervetulleita kotiinsa.

Luonani on aina paikka lapsilleni, vaikka en asukaan heidän lapsuudenkodissa. Ei siihen sitä lapsuudenkotia tarvita. 

Mun vanhemmat muuttivat mun huoneeseen, kun muutin pois lapsuudenkodista. Siellä käydessämme nukumme nykyisin siinä huoneessa, jossa vanhempani nukkuivat, kun olin lapsi/teini. Tämä siitä syystä, että tuo isompi makuuhuone on ainoa, johon parivuoteen lisäksi mahtuu myös pinna- ja lastensänky. Jotain hyötyä siitä, kun on ainoa lapsi. Sänky kyllä piti vaihtaa. En pysty ajattelemaan, että nukkuisin samassa sängyssä, jossa vanhempani ovat naineet...