Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tuo pyytämättä ja sopimatta leipomuksia, tenttaa onko ne syöty ja loukkaantuu jo valmiiksi
12.09.2020 |
siitä, jos niitä ei syötäisi. Emme halua hänen leipomuksiaan, varsinkaan niin paljon. Joku neljä keksiä vielä menisi, mutta hän tuo paljon. Vastaavia kokemuksia? Miten olette toimineet?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Sanot näin:
"Hei, nyt ei enää tarvitse tuoda meille (asiaa x, mikä se kenelläkin on). Meillä on itsellä riittävästi. Kahvipullat voit tuoda, jos haluat, mutta ei yhtään enempää."
Sitten vain et ota enää vastaan "ei kiitos." jämäkästi sanottuna, eikä mitään selittelyä enää.
Ongelmahan ei yleensä ole se etteikö olisi jo sanottu ei kiitos. Ongelma on se ettei sitä kunnioiteta. Siitä suuttuminen ja loukkaantuminen on myös tosi rasittavaa. On ihan oikeasti kuluttavaa yrittää selittää aikuiselle, läheiselle ihmiselle sitä, että hän ei saa tuoda meille jatkuvasti jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisihan niitä leipomuksia jakaa lasten kavereiden perheille, jotka jakavat niitä toisten kavereiden perheille, jotka jakavat niitä...
Ai pitäisi valjastaa kaikki tutut ja puolitutut leipomusten jakeluverkostoksi? Ihmisillä on parempaakin puuhaa.
Näyttää olevan.
Itse en ottaisi mitään vastaan, jos lapseni kaverin vanhempi soittaa ovikelloa ja tarjoaa pullaa, jonka on leiponut hänen lapsensa kaverin anoppi.
Käske sen tulla tänne. Minulle kelpaa, varsinkin jos leivonnaiset ovat oikeasti ihan kelvollisia.
No minäpä käsken. Tykkään itse leipomisesta ja leivon usein, joten omat tekeleeni riittää meille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot näin:
"Hei, nyt ei enää tarvitse tuoda meille (asiaa x, mikä se kenelläkin on). Meillä on itsellä riittävästi. Kahvipullat voit tuoda, jos haluat, mutta ei yhtään enempää."
Sitten vain et ota enää vastaan "ei kiitos." jämäkästi sanottuna, eikä mitään selittelyä enää.
Ongelmahan ei yleensä ole se etteikö olisi jo sanottu ei kiitos. Ongelma on se ettei sitä kunnioiteta. Siitä suuttuminen ja loukkaantuminen on myös tosi rasittavaa. On ihan oikeasti kuluttavaa yrittää selittää aikuiselle, läheiselle ihmiselle sitä, että hän ei saa tuoda meille jatkuvasti jotakin.
Luitko kunnolla? Viimeinen lauseeni ilmaisi että ei selitellä enää tuon viimeisen kerran jälkeen yhtään. Ei vain oteta, sanotaan tiukasti ei kiitos. Jos tyrkytetään että ota ota nyt, niin edelleen sanotaan vain ei kiitos, ei lähdetä selittelemään. Moni vanhempi on tottunut siihen että on kohteliasta olla vastustelevinaan saamisia, ja että vieno kielto ei tarkoita oikeasti muuta kuin kohteliasta käytöstä. Tätä voi sitten miettiä eri ketjussa miksi näin on.
Vierailija kirjoitti:
Minä teen samanlaisen anopin kanssa niin, että otan kiittäen vastaan tuomiset- mutta en edes pura niitä kasseistaan, kippaan kassit suoraan taloyhtiön roskikseen kun hän on lähtenyt. :)
Joskus kyselee jonkun rievun tai lelun perään, silloin heitän jotain tyyliin "se on varavaatteena/unikaverina paikassa x".
Tuo olisi niin houkuttelevaa, mutta ei voisi välttyä huonolta omaltatunnolta. Lisäksi pitäisi valehdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On sulla ongelmat. Laita pakastimeen tai heitä roskiin tai anna naapurille.
Ei ihme jos suomalaiset syövät masennuslääkkeitä kun ongelmia saadaan aikaiseksi vaikka mistä.
Mulle kelpaa ja olisin kiitollinen jos joku leipoisi mulle.
Häpeä.
Vierailija kirjoitti:
On sulla ongelmat. Laita pakastimeen tai heitä roskiin tai anna naapurille.
Ei ihme jos suomalaiset syövät masennuslääkkeitä kun ongelmia saadaan aikaiseksi vaikka mistä.
Mulle kelpaa ja olisin kiitollinen jos joku leipoisi mulle.
Häpeä.
Tämä on yleinen ongelma, kuten ketjusta näet - ja laajempi kuin vain leipomuksia koskeva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah, näitä anoppeja on muillakin. Meillä toi rippijuhliin kysymättä 5l ämpärin lihakastiketta. Meillä oli tarjolla salaattibuffet. Pakastin täynnä koska oli elokuu ja paras marja-aika. Mikä loukkaantuminen kun ei hänen apunsa kelvannut ja hän niin ajatteli että meillä on jotain perunaruokaa tarjolla. Olisi edes kysynyt mitä voi tehdä, olisi jotain hommaa löytynyt. Roskiin meni kastikkeet. Kommunikaatio tällä ihmisellä on nolla.
Kun tuodaan lapsille karkkia niin sitä tuodaan Prisman muovikassillinen. Olen sanonut, kieltänyt, pyytänyt jne että tuo yksi pieni karkkipussi per lapsi mutta ei, joka kerta tulee säkillinen. Tuo banaaneja, kerralla 3kg. Meillä ei edes tykätä banaaneista, on sanottu. Tuo silti. Kaikesta pitää aina vetää överit. Eniten harmittaa koska on pienituloinen.
Omien hermojen takia nykyisin kiitän ja laitan ruuat roskiin, vien ylimääräiset karkit ja keksit töihin ja muun roinan vien kierrätyskeskukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo vain ja lisäksi vielä krääsä, romua, härpäkettå ka vaatetta. Ja ruokaa.
Ja sitten uhriudutaan kun se hänen siskonmakkarasoppansa ei olekaan siellä pöydässä vaan meidän laittama ruoka.
Vuosisadan marttyyrikohraus elettiin kun yksi piirakan jämä oli jäänyt jääkaappiin kun me omtiin pari viikkoa mahataudissa
Todella raskasta!
NIin, nuo krääsät ja romut ja vaatteet. Mikä siinä on, että joku vanha huonekalu pitää heiltä tuoda meille pakolla, kuin olisimme jokin roskis? Ja pitäisi vielä olla kiitollinen! Ja liian pieniä vaatteita lapsille. Pyytämättä.
Tämä. Aina liian pieniä lastenvaatteita, vaikka aina on kysynyt kokoa etukäteen. Ja se krääsä ja muu pas*a. Kirppareilta haalii risoja leluja ja kaikenhuippuna pehmoleluja ja ai sitä marttyyriutta, kun en anna allergisille lapsille kirpparin pehmoleluja. Anoppi pääsee aina siihen paha äiti teemaan, kun ei anna lasten leikkiä! Joo eihän meillä tietenkään ole omia leluja jo omasta takaa. Ja vielä se vanhojen huonekalujen dumppaus meille. Kun hyvää hyvyyttään tuovat ja ei arvosteta. Kun heilläkin silloin nuorina oli kaikesta pulaa jne. Kaiken kruunasi kerrran, kun tulivat pari jätesäkillistä takakontissa kaiken maailman roinaa. Silmät tuikkien anoppi ja appi kertoivat, kuinka haluavat tukea nuorta perhettä ja toivat tavaraa, jotta voin ne myydä kirpparilla ja saada rahaa. MIes on aina vanhempiensa puolella ja minä sitten sain hävittää kaksi jätesäkillistä huonoa ja myyntikelvotonta tavaraa.
Mä tein tätä.
Appivanhempien omakotitalo on n 350 neliötä.
Talo täynnä kaikkea. 3 v myöhemmin oli talo karsittu ja korjattu.
Irtaimiston myymisessä oli kova työ. 0,50 e lappuja olen kirjoittanut 1000 ja yli.
Me ajatellaan vapaa-aikaa on ollut siihen, rahalle on ollut käyttöä, kaikki laitettu asuntolainan lyhennykseen ja eipä tarvi sitä tehdä joskus, jos appivanhemmat kuolevat ennen meitä.
Aina on sanottu kiitos ja jatkettu omaa elämää eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo vain ja lisäksi vielä krääsä, romua, härpäkettå ka vaatetta. Ja ruokaa.
Ja sitten uhriudutaan kun se hänen siskonmakkarasoppansa ei olekaan siellä pöydässä vaan meidän laittama ruoka.
Vuosisadan marttyyrikohraus elettiin kun yksi piirakan jämä oli jäänyt jääkaappiin kun me omtiin pari viikkoa mahataudissa
Todella raskasta!
NIin, nuo krääsät ja romut ja vaatteet. Mikä siinä on, että joku vanha huonekalu pitää heiltä tuoda meille pakolla, kuin olisimme jokin roskis? Ja pitäisi vielä olla kiitollinen! Ja liian pieniä vaatteita lapsille. Pyytämättä.
Tämä. Aina liian pieniä lastenvaatteita, vaikka aina on kysynyt kokoa etukäteen. Ja se krääsä ja muu pas*a. Kirppareilta haalii risoja leluja ja kaikenhuippuna pehmoleluja ja ai sitä marttyyriutta, kun en anna allergisille lapsille kirpparin pehmoleluja. Anoppi pääsee aina siihen paha äiti teemaan, kun ei anna lasten leikkiä! Joo eihän meillä tietenkään ole omia leluja jo omasta takaa. Ja vielä se vanhojen huonekalujen dumppaus meille. Kun hyvää hyvyyttään tuovat ja ei arvosteta. Kun heilläkin silloin nuorina oli kaikesta pulaa jne. Kaiken kruunasi kerrran, kun tulivat pari jätesäkillistä takakontissa kaiken maailman roinaa. Silmät tuikkien anoppi ja appi kertoivat, kuinka haluavat tukea nuorta perhettä ja toivat tavaraa, jotta voin ne myydä kirpparilla ja saada rahaa. MIes on aina vanhempiensa puolella ja minä sitten sain hävittää kaksi jätesäkillistä huonoa ja myyntikelvotonta tavaraa.
Mä tein tätä.
Appivanhempien omakotitalo on n 350 neliötä.
Talo täynnä kaikkea. 3 v myöhemmin oli talo karsittu ja korjattu.Irtaimiston myymisessä oli kova työ. 0,50 e lappuja olen kirjoittanut 1000 ja yli.
Me ajatellaan vapaa-aikaa on ollut siihen, rahalle on ollut käyttöä, kaikki laitettu asuntolainan lyhennykseen ja eipä tarvi sitä tehdä joskus, jos appivanhemmat kuolevat ennen meitä.
Aina on sanottu kiitos ja jatkettu omaa elämää eteenpäin.
Mitä ihmettä tässä yritetään sanoa?
Tässä on takana on takana kontrollin tarve ja näyttämisen halu ulkopuolisille. Luultavasti sama anoppi työpaikalla valittaa, kuinka piti taas miniälle leipoa kun ei se itse leivo ja poika ja lapset niin tykkäisivät - anopin pojalta ja lapsilta ei ole edes kysytty. Samaa on ollut yhdistystoiminnassa. Järjestetään tapaamisilloissa kahvit ja niitä on aika tiuhaan tässä tapauksessa. Yksi mummo leipoo ja leipoo ja valittaa ettei jaksaisi. Kun joku muu tarjoutuu leipomaan "ei sinun tarvitse". Pari kertaa kokeilin, että leivon silti ja siitä seurasi loukkaantuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä on näitä tunnetasolla estyneitä vanhemman sukupolven ihmisiä jotka eivät osaa rakastaa ja antaa itsestään kuin ruuan tai jonkin muun välineellisen instrumentin kautta.
Se syömättä jääneet leipomukset ja ruuat tarkoittavat heille heidän kiintymyksensä torjuntaa, sitä että he eivät ole tärkeitä, toivottuja, rakastettuja ja haluttuja. Heidän seitinohut omanarvontuntonsa kestä sitä, sillä sisimmässään heillä on syvä kokemus itsestä kelpaamattomina ja huonoina.
Vanhoista Suomalaisista kasvatusperiaatteista johtuvia traumoja siis. Äärimmäisen raskasta sekä läheisille että henkilölle itselleen.
En tiedä minkä vuosimallin anoppiin analyysisi kohdentuu. Oma anoppini ( vm30-luku) kyllä piti huolta kun ettei nälkää nähnyt siellä vieraillessa . Koin sen vieraanvaraisuutena enkä omanarvon pönkittämisenä.
Nykyhetken anopit lienevät omaa ikäluokkaani suunnilleen.
Itselle ei kyllä ole tullut edes mieleen tehdä soppatykillä ruokaa ja jaella sitä lapsille. Sen sijaan olen kyllä itse saanut miniäni leipomuksia, ottaisin useamminkin .
Jälleen kerran kysyn miten tämä ruuan ja romujen roudaus asuntoonne heiltä onnistuu, tämä on mulle ikuinen ihmetyksen aihe näissä kaikissa anoppi -täyttää-asuntomme ym.keskusteluissa. Ja ei nyt mennä siihen rajattomuuden suohon, kiitos .
Anoppi hirvisoppa kattilan kanssa rimputtaa ovikelloa ?
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee suosiolla roskiin, jos niitä ei kukaan syö. Tai saatan viedä töihin ilahduttamaan muiden kahvitaukoja. Usein anoppi tuo pakkasesta ottamansa pussin leivonnaisia, koska tulee kutsumatta ja ei näemmä kehtaa tulla tyhjin käsin. Näitä ei voi uudestaan pakastaa vaan päätyvät usein roskiin. En viitsi määräänsä enempää leivonnaisia ahtaa itseeni enkä lapsiin.
Tiedoksi voi.
Suomalaisiin on hyvin iskostunut tämä ei kahteen kertaan saa pakastaa, mutta tämä koskee lihaa, kalaa jne.
Pullaa, leipää, marjoja jne voi pakastaa parikin kertaa.
Maku kärsii, vitamiinit vähenee, mutta tautia et saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on näitä tunnetasolla estyneitä vanhemman sukupolven ihmisiä jotka eivät osaa rakastaa ja antaa itsestään kuin ruuan tai jonkin muun välineellisen instrumentin kautta.
Se syömättä jääneet leipomukset ja ruuat tarkoittavat heille heidän kiintymyksensä torjuntaa, sitä että he eivät ole tärkeitä, toivottuja, rakastettuja ja haluttuja. Heidän seitinohut omanarvontuntonsa kestä sitä, sillä sisimmässään heillä on syvä kokemus itsestä kelpaamattomina ja huonoina.
Vanhoista Suomalaisista kasvatusperiaatteista johtuvia traumoja siis. Äärimmäisen raskasta sekä läheisille että henkilölle itselleen.
En tiedä minkä vuosimallin anoppiin analyysisi kohdentuu. Oma anoppini ( vm30-luku) kyllä piti huolta kun ettei nälkää nähnyt siellä vieraillessa . Koin sen vieraanvaraisuutena enkä omanarvon pönkittämisenä.
Nykyhetken anopit lienevät omaa ikäluokkaani suunnilleen.
Itselle ei kyllä ole tullut edes mieleen tehdä soppatykillä ruokaa ja jaella sitä lapsille. Sen sijaan olen kyllä itse saanut miniäni leipomuksia, ottaisin useamminkin .
Jälleen kerran kysyn miten tämä ruuan ja romujen roudaus asuntoonne heiltä onnistuu, tämä on mulle ikuinen ihmetyksen aihe näissä kaikissa anoppi -täyttää-asuntomme ym.keskusteluissa. Ja ei nyt mennä siihen rajattomuuden suohon, kiitos .
Anoppi hirvisoppa kattilan kanssa rimputtaa ovikelloa ?
Ihan kirjaimellisesti siellä pihalla saattaa yks kaks seistä mummeli valtavan soppakattilansa kanssa. Kyllä.
Minulla on näitä ruoalla ja tavaralla rakastavia kolme. Äiti ja kaksi lapsetonta siskoa.
Ja kyllä tuodaan pyytämättä jättikattila makkarasoppaa. Meillä kukaan ei pidä makkarasta, mutta mummo on sitä mieltä, että kuopukseni lempiruoka on makkara. Ei ole!
Pikkuleipiä saattaa tulla ihan ilmoittamatta 80.
Veljeni adhd-pojalle lähetetään kerralla viisi kiloa pähkinäsuklaata.
Olen kaikessa yrittänyt päästä pois siitä lapsuudenkotini pöyhähtelystä ja vihaan sitä, että väkisin minulta kysymättä sitä sovelletaan kotonani.
Joka kerta tästä tulee järjetön marttyyrikohtaus ja niitä annettuja tavaroita etsitään joka käyntikerta itkuisina ympäri huushollia.
Luuletko, että hän on sylkenyt niihin.
Eipä ole semmoista mummia näkynyt.
Nämä anopit jotka pyytämättä ja väen väkisin tuovat ruokaa ja tavaraa. Onko tämä joku tapa osoittaa rakkautta ja välittämistä kun muulla tavalla sitä ei osata osoittaa? Tässä mietiskelen ja spekuloin anoppien motiiveja. Kertokaahan anoppien uhrit osaavatko nämä anopit näyttää positiivisia tunteitaan.
Terv. Itsekin anoppi
Vierailija kirjoitti:
Nämä anopit jotka pyytämättä ja väen väkisin tuovat ruokaa ja tavaraa. Onko tämä joku tapa osoittaa rakkautta ja välittämistä kun muulla tavalla sitä ei osata osoittaa? Tässä mietiskelen ja spekuloin anoppien motiiveja. Kertokaahan anoppien uhrit osaavatko nämä anopit näyttää positiivisia tunteitaan.
Terv. Itsekin anoppi
En koe sitä rakkaudeksi vaan kontrolloimideksi ja nurkanvaltaukseksi.
Ja tiedän että selän takana on muös tätä ”ei se minuä edes rippijuhlia olisi saanut hoidettua ilman minua” tai ”tyttören lapset näkee nälkää ilman minus”...
Meillä menee suosiolla roskiin, jos niitä ei kukaan syö. Tai saatan viedä töihin ilahduttamaan muiden kahvitaukoja. Usein anoppi tuo pakkasesta ottamansa pussin leivonnaisia, koska tulee kutsumatta ja ei näemmä kehtaa tulla tyhjin käsin. Näitä ei voi uudestaan pakastaa vaan päätyvät usein roskiin. En viitsi määräänsä enempää leivonnaisia ahtaa itseeni enkä lapsiin.