Menetän hermoni kun näen uuden, naiivin harjoittelijan tulevan harjoitteluun (hoitoala)

En ole hoitoalalla vaan ravintola-alalla joka nyt on aika erilainen, mutta harjoittelijoita tulee meillekin. Kyllä mullakin joskus kiireessä meinaa palaa käämit siihen kun harjoittelija ei osaa jotain (minusta) yksinkertaista juttua. Joskus harjoittelijalla on ikää noin 17, itsevarmuutta ei kaikilla ole kovastikaan ja monet ovat yllättävän ujoja. Silloin yritän muistaa miltä itsestä tuntui olla sen ikäinen ja mennä ravintolakeittiöön kun ei osannut kaikkea (en muuten osaa vieläkään), kuinka epävarma olin ja kuinka neuvon kysyminen oli vaikeaa, olisi pitänyt olla oma-alotteinen, mutta ei kuitenkaan halunnut sössiä mitään. Jos vain aika riittää, koitan selittää, neuvoa ja opettaa. En ole kummoinen opettaja omasta mielestäni, mutta ihan hyvin ne nuoret tuntuvat oppivan kuitenkin. Niistä aroista maahan tuijottelevista hiirulaisista kuoriutuu aika nopeasti persoonallisia ja mukavia työntekijöitä, toisilla siihen menee vähän enemmän aikaa kuin toisilla. Ja kaipa heistä se oma osaamattomuus on yhtä turhauttavaa kuin minustakin.

En viitsi tai en jaksanut lukea koko ketjua. Kuulkaas hyvät hoitajat, jotka ohjaatte alalle tulevia " untuvikkoja".

Riippuu hyvin pitkälti ohjaajista, miten opiskelija mieltää koko alan ja miten haluaa oppia ja soveltaa oppejaan käytäntöön. Millainen hoitaja " kasvaa" toteuttamaan omia työunelmiaan ja miten tulee kohtaamaan potilaita/asiakkaita ja työtovereita.

Pois heti kaikki negatiivisuus ja epäluuloisuus. Olkaa kiinnostuneita opiskelijasta ja arvostakaa ja kiittäkää kaikista onnistumisista. Heistä tulee myöhemmin " työtovereitanne" ja kaikkien pitää toimia toistensa ja työyhteisön parhaaksi.

Enemmän kannustusta ja kiitosta, kuin moitteita ja opiskelijan lyttäämistä " alimpaan kastiin".

En ole varma millainen hierarkia nykyään on hoitotyössä, mutta kun itse olin alalla ja olin opiskelijoiden ohjaaja muun työni ohella, niin joitain rippeitä hierarkiasta oli ja nekin vain tiettyjen " tyyppien" taholta ja joissain yksiköissä.

Minulla oli onni tehdä töitä ( akuutin sairaanhoidon puolella)pääosin hyvissä työyhteisöissä, joissa kaikki viihtyivät ja pyrittiin pitämään yllä hyvää ilmapiiriä eri keinoin ja kuunneltiin ja otettiin vastaan aloitteita kaikilta.

Potilaspalautteet, opiskelijapalautteet ja omat palaverit joissa käsiteltiin plussia, miinuksia ja parannusehdotuksia.

T. Eläkeläis esh.

Ei se nyt noin mustavalkoista ole. Olin vammautuneen perheenjäsenen omaishoitaja useamman vuoden ja sairaalat ja hoitajat tuli tutuksi.

hoitoalalla ei pärjää sellaiset "sisarhentovalkoiset". Pitää olla lempeä ja äidillinen sielu varustettuna justiinamaisella, vankalla auktoriteetilla, katuviisaudella ja huumorintajulla.

Ei ole mikään yliherkkien, arkojen hissukoiden maailma.

Säikky, päilyilevin kauriinsilmin katsova hoitaja ei juuri herätä potilaassa halua valmistautua alapesuun, märkivän jalantyngän siteiden vaihtoon, tai avautumaan murskaavasta kauhustaan lääkärin huonojen uutisten jälkeen. Hoitajassa pitää olla tietynlaista auktoriteettiä ja vahvuutta.

vanhusten hoitolaitoksissa hoitaja on usein jämäkkyytensä ja auktoriteettinsa armoilla, kun dementoitunut potilas yrittää vapaaottelumatsia hänen tai toisen potilaan kanssa.

potilaat on usein kuin suoraan poliisit-sarjasta. Sillä eroituksella tosin, että heillä on dementia ja poliisit-sarjan "asiakkaat" on pöllyssä tai viinapäänä.

hoitaja joutuu usein yksin ja aseistamattomana, toisin kuin poliisi, taltuttamaan riehujan, ilman väkivaltaa ja siten että hoitosuhde säilyy hyvänä jatkossakin.

hoitoalalla pitää olla tietyllä tapaa jämäkkä mutta myös lohdullinen äitihahmo.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta voisi kai ajatella niinkin, että tiukka ja suorasanainen ohjaus valmistaa opiskelijaa siihen mitä on tulossa. Tuolla sairaalamaailmassa ei pärjää, ellei ole vähän paksumpi nahka. En nyt puhu työkavereista, vaan hankalista potilaista, vähäisistä resursseista, vastuun määrästä jne. Toki epäasiallinen käytös on väärin, mutta opiskelijaa ei myöskään tule käsitellä silkkihansikkain.

Oma ohjaajani pyysi minua näyttämään, miten tekisin erään akuutin hoitotoimenpiteen. Tein sen kiireessä väärin ja ohjaaja sanoi, että tosipaikassa olisin tappanut sen potilaan. Ei lohdutusta, pelkkä kuiva toteamus. Ei se kivalle tuntunut, mutta tottahan se oli.

Mitä lie paksuntaa nahkaa seuraavanlaiset kokemukset, mitä itsekkin koin 80-luvulla ja mitä edelleen näen, kun opiskelijoita ja sijaisia tulee.

"Voi vit tu, taas joku sijainen, mikähän tästä päivästä tulee" "Taasko joku opiskelija, mikä sun nimi on. Mää en kyllä jouda taas jotain roikottaan matkassa, yritä katella itelles jotain hommaa, mutta älä tuu tielle" "Ai, sää oot opiskelija, miksi sää tänne tulit" " Huoh, taasko sitä joutuu olemaan sijaisten kans töissä" jne...

Näitä kun lauotaan päin naamaa sijaisille ja opiskelijoille, niin se varmaan paksuntaa nahkaa niin, että ei toista keikkaa tule paikkaan tekemään tai ainakaan valmistuttuaan tule töihin. Opiskelijoilla ja sijaisilla on hyvin tiedossa paikat, missä heitä kohdellaan huonosti. Sielläpä sitten porukka saa tehdä kahta vuoroa peräkkäin ihan vapaasti, kun ketään ei saada töihin.

Itse yritän löytää jokaiselle eka päivää tekevälle sijaiselle ja opiskelijalle jonkin hyvän asian sanottavaksi, jotta alku tuntuisi hyvältä. Näin heidät saadaan meille töihin toistekki ja ei tarvitse joka päivä valittaa, että ei ole työntekijöitä. Paikassa, missä on hyvä kohtelu, ei olekaan pahemmin työvoimapulaa. Se on meistä itsestä kiinni.

Nyt vasta ymmärsin, että tuo työpaikkojen huono ilmapiiri ja ilkeät ohjaajat saattoivat minullakin vaikuttaa osaltaan siihen, että hakeuduin heti valmistuttuani muihin töihin. Asiakkaat/ potilaat olivat lähes poikkeuksetta mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Luulisi etenkin sinulla olevan ymmärrystä ja myötätuntoa?

Voi ollakin, mutta ihmissuhdetyössä olisi  kohdillaan oleva itsetunto hyväksi jaksamisen kannalta.  Tai  jos  nuori harjoittelija  luulee että hoitotyö on  pelkkää lepertelyä johon hän herkkänä ja empaattisena sopisi.  Muttei kokeneen ohjaajan hermoihin asti saisi  nuoren opiskelijan puutteet mennä.  Löytyy  ammatillisesti diskreettejä tapoja  ohjaukseen.

Siis en ymmärrä ap:tä. Otan paljon mielummin sen kauriinsilmäisen, ujon, mutta älykkään ja kiltin opiskelijan ohjattavakseni kuin päätänsä aukovan, piikittelevän komentelijan.

Nuoret naiset saa niin paljon turhaa paskaa työelämässä niskaansa vähän vanhemmilta naisilta ja aivan siis syyttä suotta. Ihmetellään sitten, kun nuoret pitävät kynttilää vakan alla ja eivät osoita aktiivisuutta. Se on hirveän vaikeaa, kun työyhteisössä (oma kokemus sekä varhaiskasvatuksesta että hoitoalalta) nälvitään, syrjitään, alistetaan ja suoranaisesti kiusataan.

Todennäköisesti nämä kamalat varttuneemmat työkaverit kostavat vain omia traumojaan, mutta hei silti! Omalta osaltani yritän olla se, joka ottaa paremmalla asenteella uudet työntekijät, opiskelijat ja muut vastaan. Vaikka heillä olisi niinkin jär-kyt-tä-viä valintoja elämässä kuin meikin käyttäminen.

Rehellisyyden ja tasapuolisuuden nimissä : toki on harjoittelijoissakin /työssäoppijoissa eroja.

Pahimmilla on kasvanut älypuhelin käteen, sitä tuijotetaan hypnoottisesti vähän väliä ja ynähdellään.  Jollakin on järkky draama päällä 24/7 ja "ahistaa" se ja tämä ja tuo. Itkettääkin vähän väliä (vaikka ikää saattaa olla päälle 30).

Hoetaan kuinka "ahdistaa" , tätä siis oikeasti hoetaan päivittäin  ---  kyllä. Työsäolo ahdistaa eikä sitten paikan päällä oikeesti paljon "nappaa".

Osa ei jaksa/kykene heräämään töihin ajoissa tai joka päivä vaikka yhdesä ihan tehty sopimus oppilaitoksen sekä asianomaisen kanssa että työharjoittelija/oppilas tulee työssäoppimaan.

Osaa pitää kirjaimellisesti raahata perässä ja tsempata eikä työt sittenkään suju kunnes luovutetaan tai opettaja /ohjaaja tulee viheltämään pelin poikki. 

Moniongelmaisia harjoittelijoita/ nuoria aikuisia on yllättävän paljon. Ja muistetaan taas kerran tässä asiayhteydessä painottaa ettei joku revi pelihousuja silkasta rehellisyydestä,  kuinka suurin osa on kuiteskin harjoittelijoista ja työssäoppijoista OOKOO.

Niin että sillai.

Vierailija kirjoitti:

Nyt vasta ymmärsin, että tuo työpaikkojen huono ilmapiiri ja ilkeät ohjaajat saattoivat minullakin vaikuttaa osaltaan siihen, että hakeuduin heti valmistuttuani muihin töihin. Asiakkaat/ potilaat olivat lähes poikkeuksetta mukavia.

Kyllä se ilmapiiri johtuu johtamisesta ja henkilökunnan omasta halusta kehittyä ihmisenä ja hoitajina.Ilmapiirin aistii heti, kun tulee uusi henkilö vahvistamaan työvoimaa.

Jokaisen on mentävä itseensä ja tarkastettava asenteitaan. Huonon ilmapiirin syy ei voi olla yhden henkilön varassa.

Vierailija kirjoitti:

En viitsi tai en jaksanut lukea koko ketjua. Kuulkaas hyvät hoitajat, jotka ohjaatte alalle tulevia " untuvikkoja".

Riippuu hyvin pitkälti ohjaajista, miten opiskelija mieltää koko alan ja miten haluaa oppia ja soveltaa oppejaan käytäntöön. Millainen hoitaja " kasvaa" toteuttamaan omia työunelmiaan ja miten tulee kohtaamaan potilaita/asiakkaita ja työtovereita.

Pois heti kaikki negatiivisuus ja epäluuloisuus. Olkaa kiinnostuneita opiskelijasta ja arvostakaa ja kiittäkää kaikista onnistumisista. Heistä tulee myöhemmin " työtovereitanne" ja kaikkien pitää toimia toistensa ja työyhteisön parhaaksi.

Enemmän kannustusta ja kiitosta, kuin moitteita ja opiskelijan lyttäämistä " alimpaan kastiin".

En ole varma millainen hierarkia nykyään on hoitotyössä, mutta kun itse olin alalla ja olin opiskelijoiden ohjaaja muun työni ohella, niin joitain rippeitä hierarkiasta oli ja nekin vain tiettyjen " tyyppien" taholta ja joissain yksiköissä.

Minulla oli onni tehdä töitä ( akuutin sairaanhoidon puolella)pääosin hyvissä työyhteisöissä, joissa kaikki viihtyivät ja pyrittiin pitämään yllä hyvää ilmapiiriä eri keinoin ja kuunneltiin ja otettiin vastaan aloitteita kaikilta.

Potilaspalautteet, opiskelijapalautteet ja omat palaverit joissa käsiteltiin plussia, miinuksia ja parannusehdotuksia.

T. Eläkeläis esh.

Tämä. Ei myös ole opiskelijan ja harjoittelijan pahe, jos sattuu olemaan ujo ja hiljainen. Potilas voi tykätä mieluummin hiljaisesta puurtajasta kuin puheliaasta räpättäjästä. Kaikenlaisia persoonia saa ja voi olla hoitotyössä.

Kerron oman kokemuksen kautta kun nuorena hakeuduin sairaanhoitajakouluun. Olin ujo kuin mikä, mutta aika ja erityisesti hyvät ohjaajat tekivät minusta vahvan osaajan. En olisi ikinä kuvitellut, että voisin ( osaisin ja kykenisin) toimimaan alan opettajana oppilaitoksessa, mutta sinne tieni johti.

Elämä kantaa, kun antaa mahdollisuuden aloittelijoille ja aroille opiskelijoille. Jaksaa kannustaa ja ohjata kärsivällisesti niin kaikki hyötyvät.

Ap on, epäpätevä, epävakaa ja heikkohermoinen alalle soveltumaton nynny. Harjoittelijoiden pureminen ja heille kostaminen ja hedän syyttely ei tätä muuta.

Luovu paikastasi kun ei kerran pää enää vai vieläkään kestä.

Ap:n kaltaisetkaan itsestään kovat ja katteettomat luulot omaavat tyrannit eivät ole korvaamattomia.

Nyt tulee kyllä kuva, että ap on joko luonnehäiriöinen tai sitten tiedostamattomasti kadehtii niitä nuoria, joilla on vielä nuoruus ja elämä edessään. Sen verran kummallista oli teksti. Lisäksi on hälyttävää, että ap itse ei näe asenteessaan mitään vikaa.

mistä ihmeestä on tullut se käsitys, että kaikki soveltuisivat hoitoalalle?

Se on niin henkisesti kuin fyysisesti, ehkä kaikista rankin duuni.

Siinä olet jatkuvasti tekemisissä elämän raadollisuuden ja rajallisuuden kanssa.

Herkkyys kyllä jalostuu osalla vahvuudeksi aikaa myöten, mutta ei kaikilla.

Säästösyiden takia, ei hoitajapulan, miehitys on yleensä niukka. töitä tehdään liukuhihnaperiaatteella.

Hoitotyö houkuttelee empaattisia ja herkkiä sieluja, joilla on vahva hoivavietti ja halu tehdä jotain merkityksellistä. Voisi sanoa, että se on sielun kutsumus. Moni on jo lapsesta lähtien halunnut hoitajaksi. Moni on myöhemmällä iällä hakeutunut alalle halutessaan elämäänsä merkityksellisyyttä. Työn kiire, raskaus ja raadollisuus raastaa heidät rikki ja traumatisoi heidät. Heidän sielunkutsumuksensa on myyty halvalla ja "prostituoitu". Työvuoron aikana he vain miettivät, että selviäisimpä jotenkin tästäkin työvuorosta.

En ole vielä tavannut hoitajaa, joka ei tiedostaisi työnsä merkityksellisyyttä. Työn arvokkuus korvaa surkeat palkat.

Lähihoitaja on ollut monelle meidän omaisista elämän päätöspisteessä se viimeinen "äiti", joka on lohduttanut ja ollut läsnä.

Toki itsevarma, käytännönläheinen, reipas, ripeä ja rempseä pienestä säikähtämätön harjoittelija on parempi, kuin se joka seisoo tumput suorana arkana.

Vierailija kirjoitti:

AP on joku p askantärkeä luuseri lähäri tantta joka luulee olevansa Euroopan omistaja verrattuna näihin opiskelijoihin. Kiusaatko myös laitoshuoltajaa kun ajattelet olevasi hiukan tätä korkeammalla hierarkiassa?

Minun silmissäni laitohessuilla ei ole edesihmisarvoa. T ap

" Mistä ihmeestä on tullut se käsitys, että kaikki soveltuisivat hoitoalalle?

Se on niin henkisesti kuin fyysisesti, ehkä kaikista rankin duuni."

Sanoppa se.

Esimerkiksi päiväkotiin saatetaan tulla aluksi asenteella että siellähän leikitään ja lallatellaan päivät pitkät.

Arki onkin vastuuta lapsien kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, sekä arjen rutiinien (ruokailu, ulkoilu, pukeminen, hoivaaminen ja lohdutus, riisuminen, vessatus/vaipatus, päiväunet, toiminnanohjaustuokiot, vuorovaikutus huoltajien kanssa, jne,jne,jne)

on sujuttava luontevasti, muuten tuloksena kaaos isoissa ryhmissä tai jopa vaaratilanteita kun ei ymmärretä valvoa esimerkiksi pihalla lapsia tarpeeksi tehokkaasti ja tarkkaavaisena.

Silloin menee alalle sopimattomalla hermot ja aletaan mm.  karjumaan lapsille tai stressi peilataan työkavereihin ilkeilemällä ja ovia paiskomalla - - - ja siitä huolimatta pysytään tiukasti siinä duunissaan ja alalla pilaamassa harva se päivä jonkun lapsen tai työkaverin arkea.

Vierailija kirjoitti:

Ap on ihan oikeassa. Hoitoala ei kaipaa yhtään arkoja lampaita jotka eivät osaa pitää puoliaan niin ilkeiden esimiesten kuin potilaiden kanssa. On myös todella ärsyttävää olla tuollaisen lapamadon kollega joka ei saa ääntään kuuleviin kun esim. astuu sisään potilashuoneeseen, ei uskalla tervehtiä potilaita ja hiljaa angstisen näköisenä alkaa hääräämään potilaan luona.

Yksi syy miksei hoitoala muutu on nämä arat esimiesten pompoteltavissa olevat marttyyrit.

Jos hakeutuu hoitoalalle ja joutuu olemaan ihmisten lähellä koko ajan niin pitäisi olla sosiaalinen ja reipas, ei arka ja introvertti.

Perustelematon mielipide ja töksäyttelevät argumentit, eli ei oma kantasi, vaan lennosta keksitty. Älä trollaa, täällä on jo tarpeeksi ap:n puolella olevia, että saadaan ainekset kasaan hyvälle väittelylle

Uuuupppp

Vierailija kirjoitti:

mistä ihmeestä on tullut se käsitys, että kaikki soveltuisivat hoitoalalle?

Se on niin henkisesti kuin fyysisesti, ehkä kaikista rankin duuni.

Siinä olet jatkuvasti tekemisissä elämän raadollisuuden ja rajallisuuden kanssa.

Herkkyys kyllä jalostuu osalla vahvuudeksi aikaa myöten, mutta ei kaikilla.

Säästösyiden takia, ei hoitajapulan, miehitys on yleensä niukka. töitä tehdään liukuhihnaperiaatteella.

Hoitotyö houkuttelee empaattisia ja herkkiä sieluja, joilla on vahva hoivavietti ja halu tehdä jotain merkityksellistä. Voisi sanoa, että se on sielun kutsumus. Moni on jo lapsesta lähtien halunnut hoitajaksi. Moni on myöhemmällä iällä hakeutunut alalle halutessaan elämäänsä merkityksellisyyttä. Työn kiire, raskaus ja raadollisuus raastaa heidät rikki ja traumatisoi heidät. Heidän sielunkutsumuksensa on myyty halvalla ja "prostituoitu". Työvuoron aikana he vain miettivät, että selviäisimpä jotenkin tästäkin työvuorosta.

En ole vielä tavannut hoitajaa, joka ei tiedostaisi työnsä merkityksellisyyttä. Työn arvokkuus korvaa surkeat palkat.

Lähihoitaja on ollut monelle meidän omaisista elämän päätöspisteessä se viimeinen "äiti", joka on lohduttanut ja ollut läsnä.

Toki itsevarma, käytännönläheinen, reipas, ripeä ja rempseä pienestä säikähtämätön harjoittelija on parempi, kuin se joka seisoo tumput suorana arkana.

Olemme erilaisia persoonia ja onneksi olemme sellaisia. Toki se rempseä ja säikähtämätön voi pärjätä alusta alkaen paremmin kuin hiljainen ja jopa arka, mutta kuten on kerrottu kokemuksien perusteella siitä hiljaisesta voi kehittyä hyvä hoitaja, kun häntä ei heti lytätä ja pelotella. Annetaan mahdollisuus kehittyä. Sekin on tainnut tulla ilmi, että monenlaisia persoonia tarvitaan.

Kun olen itse ollut potilaana, olen tarkkaillut potilaan näkökulmasta hoitajia ja toden totta. Hiljaiset ja hillityt taitavat olla pop monen potilaan mielestä. Riippuen millaisessa ympäristössä ollaan. Teholla mm ei voi olla räväkkä, ei sovi siihen mitenkään. Olen kuullut toisilta potilailta mitä he odottavat hoitajilta ja mistä tykkäävät mistä eivät.

Jokaisen hoitajan pitäisi mennä itseensä aika ajoin ja tarkistaa, mitä voin tehdä paremmin työyhteisön hyvinvoinnin eteen ja mitä voin tehdä paremmin potilaan/asiakkaan palvelun eteen.

Tuttu ylihoitaja sanoi kerran, että työpäivän päätteeksi hoitajan ei pidä miettiä tuliko kaikki työt hoidettua vaan tuliko kaikki potilaat hoidettua hyvin.

Iuinen neuvo on hyvä muistaa.

Kohtele potilaita ja työtovereita kuin opiskelijoita niin hyvin kuin toivot sinua itseäsi kohdeltavan samassa tilanteessa!

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää kuinka moni kommentoija työskentelee hoitoalalla, vieläpä sairaalassa? Kun tuntuu että kitkerimmät kommentaattorit ovat jotakin koulunsa kesken jättäneitä tai max vanhusten palvelutalossa hetken töissä olleita. Perspektiivi tuntuu olevan heilläkin aika kapea, jos suoraan sanotaan.

Kävin kouluni loppuun, jälkeen päin ajateltuna ei olisi kannattanut, olisi jäänyt moni ikävä kokemus väliin. Työskentelin useissa eri paikoissa, myös sairaalassa, mukaan lukien yliopistollisessa sairaalassa. Kokemukseni mukaan sieltä löytyikin juuri kamalimmat hoitajat. Potilaiden kanssa ei ollut ongelmaa, eikä omaisten, koska oikealla asenteella ja ammatillisuudella pääsi pitkälle. Hoitajien kanssa sen sijaan mikään ei toiminut. Ja tosiaan, siksi olen vaihtanut alaa.

T. Kommentoija nro. 92.