Kuinka päästä yli pettymyksestä kun lapsi on väärää sukupuolta

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 22:51"]

Aloittajaa en osaa omasta kokemuksesta auttaa, kun kaikki kolme lasta sattuvat olemaan toivottua sukupuolta. :) Mutta toisaalta voin kyllä ymmärtää, kyllä minuakin olisi ainakin aluksi ahdistanut jos olisin saanut tytön. Tosin uskon, että pettymys olisi mennyt ohi vauvan synnyttyä.

Oleellista kai on se, miksi toivoo tiettyä sukupuolta. Suurin osa naisista toivoo tyttöä, oletettavasti siksi että ovat itsekin olleet tyttöjä ja koska tytöille on söpöjä vaatteita. Näiden asioiden menettäminen ei ehkä kuitenkaan loppujen lopuksi aiheuta kummempia traumoja.

Itse olen toivonut poikia lähinnä siksi, että en voi sietää tyttöölapsia. Inhottavia, vinkuvia, kimittäviä ja valehtelevia ilkeilijöitä. Pojat ovat yksinkertaisia ja suoraviivaisia, toki sillä lailla ehkä rasittavia jollekulle, että tarvitsevat liikuntaa ja toimintaa, tytöille riittää kirjojen katselu ja barbin tukan harjaaminen, äiti voi samalla vaikka roikkua av:llä. Mutta uskoisin, että oma tyttö olisi eri asia, sille voisi kuitenkin opettaa käytöstavat ja sen, miten muita ihmisiä kohdellaan.

[/quote]

Ai, että poikien huonot puolet ovat: suoraviivaisia ja yksinkertaisia.... En vaan tiedä yhtään rauhallista yli 3-v poikaa. Voi olla vielä 2 vuotiaana rauhallinen, mutta kaikki tuntemani 3-v pojat ovat TODELLA villejä tapauksia. Ja millaisia sitten teininä, aikuisena..... ei kiitos!

En ole pelkästää onnellinen siitä että sain tytön, vaan siitä että sain juuri tämän tytön! Luulen että olisimme kuitenkin onnistuneet myös saamaan pojasta yhtä kohteliaan ja huomaavaisen...

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 00:29"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 17:09"]

Minusta myös me poikien äidit voisimme aivan rehellisesti miettiä, miksi niin moni odottava äiti kammoksuu ajatusta poikalapsesta. Voiko olla, voisko siis ihan vähän olla, että suuri osa pojista kasvatetaan, tai paremminkin jätetään kasvattamatta, niin että heidät koetaan häiritseviksi, huonokäytöksisiksi ja epäempaattisiksi? Voiko olla, yhä edelleen, ettei pojilta vaadita samanlaisia asioita kuin tytöiltä, ja liian moni kasvatuksellinen asia selitetään sillä, että "pojat on poikia"?  

[/quote]

Ööh?

Kyllä minun mielestäni nimenomaan poikia edes yritetään kasvattaa. Noin ylipäätään suomalaislapset toki elävät pääasiassa aivan pellossa ja käyttäytyvät ainakin julkisilla paikoilla aivan käsittämättömän huonosti. Mutta poikia sentään joskus edes komennetaan. Kyllä tytöt ovat niitä huonosti käyttäytyviä kauhukakaroita jotka kiusaavat muita, kiljuvat, kimittävät ja juonivat muiden lasten selän takana. Komentaa ei voi, kun Nuppu-Aadamariia-Irmeliina-Aamuruskolta tulee itku.

Kyllähän miehet haluavat poikia Suomessakin, heidän toiveensa vain ei kiinnosta ketään. Naiset kai toivovat tyttöjä pääasiassa siksi, että niille voi pukea hassunhauskoja naurettavia ryysyjä ja niille riittää leikiksi äidin meikkipussi. Pojan kanssa joutuisi nostamaan ahterinsa sohvasta ja lähtemään ulos, kyllä ne pojat on niin raskaita.

[/quote]

Mun käsitys onkin tytöistä niin että kun ne on kasvatettu hyvin käyttäytyviksi niin eipä niitä silloin tarvi juurikaan komentaa. Esim. Koskaan tyttöni ei ole lyönyt ketään. Montakohan kertaa joku naapurin pojista on tullut tönimään tai lapiolla huitaisemaan...ja poikien kielenkäyttö, 3-vuotiaan suusta tulee mieletöntä shittiä! Hyvän ystäväni lapsi on poika, ja tiedän kyllä että hän on hyvä äiti, mutta lapsi on ihan mahdoton kauhukakara! 

Olen niin onnellinen kahdesta ihanasta pojastamme. Kun odotin kuopusta, ajattelinkin että jos toinenkin olisi poika, voisi lapsilla olla enemmän yhteisiä leikkejä ja mielenkiinnon kohteita. Nyt pojilla onkin hauskaa yhdessä :) Ja aika rauhallisia tapauksia ovat, ystävällisiä ja empaattisia toisia kohtaan. Ikää heillä 5 ja 3.

Esikoisesta toivoin tyttöä ja kun ultrassa näkyi vehkeet olin hetken pettynyt. Itsellä on monta veljeä ja haaveilin siskosta lapsena vaikka en toki yhtäkään veljeäni siskoon vaihtaisi. Sisko jäi saamatta niin aloin haaveilemaan omasta tytöstä. Ensisijaisesti toki haaveilin lapsesta, että en nyt mitään siskonkorviketta kuitenkaan itselleni lähtenyt tekemään :D

Se pettymys kesti vain hetken. Jo samana iltana ultran jälkeen mentiin ylpeänä ostamaan vaaleansinistä toppahaalaria ja kun poika syntyi niin tämä oli maailman täydellisin pieni poika. Ei kyllä yhtään enää harmittanut vauvan sukupuoli.

Toinen ja kolmas oli tyttöjä. On se kiva kun on saanut kumpaakin sukupuolta, mutta vielä kivempaa kun on saanut kolme erilaista yksilöä kun ei ne kaikki piirteet mene yksiin sukupuoliroolien mukaan.

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 13:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 22:51"]

Aloittajaa en osaa omasta kokemuksesta auttaa, kun kaikki kolme lasta sattuvat olemaan toivottua sukupuolta. :) Mutta toisaalta voin kyllä ymmärtää, kyllä minuakin olisi ainakin aluksi ahdistanut jos olisin saanut tytön. Tosin uskon, että pettymys olisi mennyt ohi vauvan synnyttyä.

Oleellista kai on se, miksi toivoo tiettyä sukupuolta. Suurin osa naisista toivoo tyttöä, oletettavasti siksi että ovat itsekin olleet tyttöjä ja koska tytöille on söpöjä vaatteita. Näiden asioiden menettäminen ei ehkä kuitenkaan loppujen lopuksi aiheuta kummempia traumoja.

Itse olen toivonut poikia lähinnä siksi, että en voi sietää tyttöölapsia. Inhottavia, vinkuvia, kimittäviä ja valehtelevia ilkeilijöitä. Pojat ovat yksinkertaisia ja suoraviivaisia, toki sillä lailla ehkä rasittavia jollekulle, että tarvitsevat liikuntaa ja toimintaa, tytöille riittää kirjojen katselu ja barbin tukan harjaaminen, äiti voi samalla vaikka roikkua av:llä. Mutta uskoisin, että oma tyttö olisi eri asia, sille voisi kuitenkin opettaa käytöstavat ja sen, miten muita ihmisiä kohdellaan.

[/quote]

Ai, että poikien huonot puolet ovat: suoraviivaisia ja yksinkertaisia.... En vaan tiedä yhtään rauhallista yli 3-v poikaa. Voi olla vielä 2 vuotiaana rauhallinen, mutta kaikki tuntemani 3-v pojat ovat TODELLA villejä tapauksia. Ja millaisia sitten teininä, aikuisena..... ei kiitos!

En ole pelkästää onnellinen siitä että sain tytön, vaan siitä että sain juuri tämän tytön! Luulen että olisimme kuitenkin onnistuneet myös saamaan pojasta yhtä kohteliaan ja huomaavaisen...

[/quote]

Kielten opettaja laittoi just Wilmaan mun 13-vuotiaasta pojasta: "hieno poika!"

On rauhallisempi kuin kahta vuotta nuorempi sisko, joka on ihan mahdoton.

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 10:10"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 23:08"]

Minä säikähdin alussa kun kuulin että oli poika tulossa. Pelkään tuota miesten väkivaltaista maailmaa ja sitä miten siinä täytyy uhota ja olla joku kovis että pärjää. Minusta tuntuu että pojilla on niin tiukat rajat millainen saa olla tai muuten kiusataan.

Vauvahan itse on aivan ihana, ja muuten tuntuu nyt että eihän meille kukaan muu olisi voinut tullakaan.

[/quote] Otan osaa jos miehesi on väkivaltainen.minun ei ole eikä poikanikaan ole.

[/quote]

Mies ei ole väkivaltainen, vaan täysin erossa siitä mies- ja äijäkulttuurista. Työkaveritkin naisia. Voi olla että miesten maailma tuntuu siksi niin pelottavalta, kun meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, muuta kuin mitä mediasta kuullaan. Olisihan se hyvä, jos esim. ne jääkiekkopahoinpitelyjen aivovammat olisivat vain liioiteltuja. Tai poika saisi todella pukeutua mihin tahansa väriin.

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 15:54"]

Ei lapsen sukupuoli ole koskaan väärä. Väärä on sen sijaan mamman joku ihannekuva perheestä äiti - isi - tyttö - poika. Ainut tapaus, jossa sukupuoli on väärä, jos kyseessä on jokin periytyvä vaikea sairaus, joka on sidoksissa sukupuoleen. Voi lapsi parkaa, jos se joutuu kuulemaan pitkin elämäänsä, että hänen tilallaan pitäisi olla tyttö tai poika. Eikö noista ajatuksista ole päästy jo aikoja sitten.

[/quote]

HYVIN KIRJOITIT!  Itse aikoinaan toivoin poikaa ja sainkin tytön, niin ihanan, että kun 8v myöhemmin odotin toista, toivoin , että saisin toisen tytön. Sain pojan  :)   Molemmat on ÄÄRETTÖMÄN RAKKAITA! 

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 14:15"]

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 13:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 22:51"]

Aloittajaa en osaa omasta kokemuksesta auttaa, kun kaikki kolme lasta sattuvat olemaan toivottua sukupuolta. :) Mutta toisaalta voin kyllä ymmärtää, kyllä minuakin olisi ainakin aluksi ahdistanut jos olisin saanut tytön. Tosin uskon, että pettymys olisi mennyt ohi vauvan synnyttyä.

Oleellista kai on se, miksi toivoo tiettyä sukupuolta. Suurin osa naisista toivoo tyttöä, oletettavasti siksi että ovat itsekin olleet tyttöjä ja koska tytöille on söpöjä vaatteita. Näiden asioiden menettäminen ei ehkä kuitenkaan loppujen lopuksi aiheuta kummempia traumoja.

Itse olen toivonut poikia lähinnä siksi, että en voi sietää tyttöölapsia. Inhottavia, vinkuvia, kimittäviä ja valehtelevia ilkeilijöitä. Pojat ovat yksinkertaisia ja suoraviivaisia, toki sillä lailla ehkä rasittavia jollekulle, että tarvitsevat liikuntaa ja toimintaa, tytöille riittää kirjojen katselu ja barbin tukan harjaaminen, äiti voi samalla vaikka roikkua av:llä. Mutta uskoisin, että oma tyttö olisi eri asia, sille voisi kuitenkin opettaa käytöstavat ja sen, miten muita ihmisiä kohdellaan.

[/quote]

Ai, että poikien huonot puolet ovat: suoraviivaisia ja yksinkertaisia.... En vaan tiedä yhtään rauhallista yli 3-v poikaa. Voi olla vielä 2 vuotiaana rauhallinen, mutta kaikki tuntemani 3-v pojat ovat TODELLA villejä tapauksia. Ja millaisia sitten teininä, aikuisena..... ei kiitos!

En ole pelkästää onnellinen siitä että sain tytön, vaan siitä että sain juuri tämän tytön! Luulen että olisimme kuitenkin onnistuneet myös saamaan pojasta yhtä kohteliaan ja huomaavaisen...

[/quote]

Kielten opettaja laittoi just Wilmaan mun 13-vuotiaasta pojasta: "hieno poika!"

On rauhallisempi kuin kahta vuotta nuorempi sisko, joka on ihan mahdoton.

[/quote]

Onnea sinulle! Pystytkö neuvomaan muiden poikien äitejä kasvatusasioissa jotta muistakin tulisi hienoja.

Ap, mielesi saattaa muuttua ihan huomaamattasi. Näin kävi minulle.

Tullessani toista (ja vahvasti päättettynä viimeistä) kertaa raskaaksi, toivoin todella kovasti toista poikaa. Lapsilla on pienehkö ikäero (1,5v.), joten ajattelin mm. pääseväni myöhemmin helpommalla, kun heillä olisi yhteisiä "poikien juttuja". Vaatteita ja leluja tarvitsisi myös hommailla vähemmän. Ja varmasti yksi syy oli myös se, että olin niin "tottunut" poikavauvaan, joten ajatus siitä tuntui tutulta ja turvalliselta.

Sain kuitenkin rakenneultrassa kuulla, että tyttö olisi tuloillaan. En puhunut pettymyksestäni ääneen, vaan urheasti "valehtelin" kuinka ihanaa on saada pojan jälkeen tyttö. Myönsin kuitenkin, että ehkä aluksi toivoin toista poikaa. Loppuraskaudessa aloin tottumaan ajatukseen tytöstä, vaikka poika olisikin yhä ollut toivotumpi.

Prinsessa syntyi ja en osaa sanoa missä vaiheessa ajatukseni tytöstä muuttuivat täysin toisenlaisiksi. Tyttö on nyt 1,5v. ja minusta tuntuu uskomattomalta, että toivoin toista poikaa! Lapseni ovat luonteiltaan hyvin samalaisia, mutta pojan ja tytön erot alkavat pikkuhiljaa tulemaan yhä enemmän esiin, ja se on mielenkiintoista. Olen onnekas, että minulla on kumpainenkin. Uskon kuitenkin, että olisin yhtä onnellinen lapsistani, vaikka olisin kahden pojan/ kahden tytön äiti.

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 15:08"]

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 14:15"]

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 13:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 22:51"]

Aloittajaa en osaa omasta kokemuksesta auttaa, kun kaikki kolme lasta sattuvat olemaan toivottua sukupuolta. :) Mutta toisaalta voin kyllä ymmärtää, kyllä minuakin olisi ainakin aluksi ahdistanut jos olisin saanut tytön. Tosin uskon, että pettymys olisi mennyt ohi vauvan synnyttyä.

Oleellista kai on se, miksi toivoo tiettyä sukupuolta. Suurin osa naisista toivoo tyttöä, oletettavasti siksi että ovat itsekin olleet tyttöjä ja koska tytöille on söpöjä vaatteita. Näiden asioiden menettäminen ei ehkä kuitenkaan loppujen lopuksi aiheuta kummempia traumoja.

Itse olen toivonut poikia lähinnä siksi, että en voi sietää tyttöölapsia. Inhottavia, vinkuvia, kimittäviä ja valehtelevia ilkeilijöitä. Pojat ovat yksinkertaisia ja suoraviivaisia, toki sillä lailla ehkä rasittavia jollekulle, että tarvitsevat liikuntaa ja toimintaa, tytöille riittää kirjojen katselu ja barbin tukan harjaaminen, äiti voi samalla vaikka roikkua av:llä. Mutta uskoisin, että oma tyttö olisi eri asia, sille voisi kuitenkin opettaa käytöstavat ja sen, miten muita ihmisiä kohdellaan.

[/quote]

Ai, että poikien huonot puolet ovat: suoraviivaisia ja yksinkertaisia.... En vaan tiedä yhtään rauhallista yli 3-v poikaa. Voi olla vielä 2 vuotiaana rauhallinen, mutta kaikki tuntemani 3-v pojat ovat TODELLA villejä tapauksia. Ja millaisia sitten teininä, aikuisena..... ei kiitos!

En ole pelkästää onnellinen siitä että sain tytön, vaan siitä että sain juuri tämän tytön! Luulen että olisimme kuitenkin onnistuneet myös saamaan pojasta yhtä kohteliaan ja huomaavaisen...

[/quote]

Kielten opettaja laittoi just Wilmaan mun 13-vuotiaasta pojasta: "hieno poika!"

On rauhallisempi kuin kahta vuotta nuorempi sisko, joka on ihan mahdoton.

[/quote]

Onnea sinulle! Pystytkö neuvomaan muiden poikien äitejä kasvatusasioissa jotta muistakin tulisi hienoja.

[/quote]

Myös meillä nyt 5v poika on paaaaaljon rauhallisempi kuin nyt 2v tyttömme. Tyttö lyö, puree, tönii jne tekee ilkeyksiä, kun silmä välttää. Poika ei ole koskaan moista tehnyt. Joskus tekisi mieli sanoa, että lyö takaisin (mitä en tietty sano), kun pikkusiskolle ei mene käytöstavat kaaliin. Ihana poika meillä! Ja ihana tyttökin, mutta on vain tempperamenttisempi ja vaatii tiukempaa kasvatusta. Eli on luonteesta kiinni, ei siitä mitä sukupuolta on.

Aloittajaa en osaa omasta kokemuksesta auttaa, kun kaikki kolme lasta sattuvat olemaan toivottua sukupuolta. :) Mutta toisaalta voin kyllä ymmärtää, kyllä minuakin olisi ainakin aluksi ahdistanut jos olisin saanut tytön. Tosin uskon, että pettymys olisi mennyt ohi vauvan synnyttyä.

Oleellista kai on se, miksi toivoo tiettyä sukupuolta. Suurin osa naisista toivoo tyttöä, oletettavasti siksi että ovat itsekin olleet tyttöjä ja koska tytöille on söpöjä vaatteita. Näiden asioiden menettäminen ei ehkä kuitenkaan loppujen lopuksi aiheuta kummempia traumoja.

Itse olen toivonut poikia lähinnä siksi, että en voi sietää tyttöölapsia. Inhottavia, vinkuvia, kimittäviä ja valehtelevia ilkeilijöitä. Pojat ovat yksinkertaisia ja suoraviivaisia, toki sillä lailla ehkä rasittavia jollekulle, että tarvitsevat liikuntaa ja toimintaa, tytöille riittää kirjojen katselu ja barbin tukan harjaaminen, äiti voi samalla vaikka roikkua av:llä. Mutta uskoisin, että oma tyttö olisi eri asia, sille voisi kuitenkin opettaa käytöstavat ja sen, miten muita ihmisiä kohdellaan.

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 17:59"]

Hyvä ap: eivät kaikki poikalapset tai tyttölapset ole samanlaisia! Meillä on poika, joka on erittäin empaattinen ja rauhallinen, pohdiskeleva. Hän tykkää leikkiä nukeilla ja kokeilee siskon prinsessa-naamiaispukua päälleen ylpeänä. Ja meillä on tyttö, joka on todellinen rämäpää, kiipeilee ja riehuu. Leikkii autoilla, ja pelkkä hiusten harjaus on taistelun tulos, mitään prinsessakampauksia tälle neidille ei todellakaan laiteta.

Eli miksi siis halusit juuri tytön tai pojan? Luonteeltaan lapset ovat yksilöitä ja samoja leikkejä/asioita voi tehdä kumman sukupuolen kanssa vain.

[/quote]

Iso komppi tälle!

Niin, ja myös meillä menee noin kuten lainaamassani tekstissä. Tyttö on se rämäpää, josta ei välillä uskoisi että on tyttö (jos siis ajatellaan stereotypioita) ja poika taasen sellainen kuin tyttöjen odotetaan olevan.

Mutta kun se ei ole siitä sukupuolesta kiinni vaan luonteesta.

Ja kyllä, voin myöntää että salaa olen helpottunut siitä, ettei tytöstä ole (ainakaan vielä) tullut ns. perinteinen tyttö. Minä nimittäin mieluummin lähden kalastamaan kuin vietän tyttöjen iltaa hömppäleffojen, meikkien, kampausten ja prinsessahörmelöiden kera.

Pojat on parhaita, niille äiti on ykkösnainen:-)

Pojat on parhaita, niille äiti on ykkösnainen:-)

Minä säikähdin alussa kun kuulin että oli poika tulossa. Pelkään tuota miesten väkivaltaista maailmaa ja sitä miten siinä täytyy uhota ja olla joku kovis että pärjää. Minusta tuntuu että pojilla on niin tiukat rajat millainen saa olla tai muuten kiusataan.

Vauvahan itse on aivan ihana, ja muuten tuntuu nyt että eihän meille kukaan muu olisi voinut tullakaan.

Jokaisella on varmaan toiveita tulevan vauvan sukupuolesta. Se on normaalia. Epänormaalia on, että pettyy pahasti eikä pääse pettymyksestä yli. Puhuminen auttaa aina, joten kysymykseesi vastaisin, että mene jonnekin puhumaan asiasta. Ehkä taustalta löytyy jotain käsiteltävää.

Oli miten oli, olet nyt tuon pienen ihmisalun äiti ja toivottavasti hänen ei tarvitse pettyä sinuun ja kantaa vanhaksi asti tuollaista kuvaa sinusta sydämessään.

Jos toivoo toista sukupuolta sairaan paljon, niin että oikeasti pettyy eikä pääse siitä ajatuksesta yli, niin ei kannata ryhtyä lapsentekoon.

Ymmärrän sen jos pienesti toivoo toista sukupuolta, mutta ei pidä toistakaan ns. vääränä. Kun ryhtyy tekemään lapsia, pitää tajuta se, että sieltä voi tulla kumpi tahansa. Ellei jopa molemmat. Tai kaksi sitä väärää sukupuolta.

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 17:09"]

Minusta myös me poikien äidit voisimme aivan rehellisesti miettiä, miksi niin moni odottava äiti kammoksuu ajatusta poikalapsesta. Voiko olla, voisko siis ihan vähän olla, että suuri osa pojista kasvatetaan, tai paremminkin jätetään kasvattamatta, niin että heidät koetaan häiritseviksi, huonokäytöksisiksi ja epäempaattisiksi? Voiko olla, yhä edelleen, ettei pojilta vaadita samanlaisia asioita kuin tytöiltä, ja liian moni kasvatuksellinen asia selitetään sillä, että "pojat on poikia"?  

[/quote]

En ole lukenut kaikkia, mutta ihmettelen näitä kommentteja, että tälläkin palstalla on poikavihaa ja poikia vaikea kasvattaa / jätetään kasvattamatta. Itselläni on poika ja tyttö. Pojan kasvatus ollut niin paljon helpompaa kuin tytön. Tyttö on jääräpäinen oman tahdon näyttäjä, poika on rauhallinen ja tuuli käy läpi korvien. Nämäkin ovat luonteenominaisuuksia, eivät sukupuolesta kiinni. Pojalta tulee vaadittua enemmän, koska hänen kanssaan asiat onnistuvat helpommin (=ilman taistelua). Tytön kanssa on hyvä, että asiat onnistuvat - edes jotenkin. Eli ei voi tätäkään yleistää. 

Kun esikoinen oli poika, tuli ultrassa itku. Ei siksi, että kyseessä oli poika, vaan siksi että vauva jotenkin konkretisoitui, kun tiesi sukupuolen. Sama juttu kävi tyttöä odottaessa, molemmat olisi kelvanneet ja itku tuli "tiedosta" kumpaa sukupuolta siellä masussa ollaan.

Itse ainakin halusin kiihkeästi tyttöä minkä onneksi sainkin. Poika olisi ollut pettymys.

En halunnut imettää lasta kuin kolme kuukautta minkä teinkin.

En jaksa viihdyttää lastani 24/7.

Perhe ei elä lapsentahtisesti.

Lapsi ei nuku perhepedissä.

Jos joku pitää minua huonona äitinä niin sitten pitää.

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 17:09"]

Minusta myös me poikien äidit voisimme aivan rehellisesti miettiä, miksi niin moni odottava äiti kammoksuu ajatusta poikalapsesta. Voiko olla, voisko siis ihan vähän olla, että suuri osa pojista kasvatetaan, tai paremminkin jätetään kasvattamatta, niin että heidät koetaan häiritseviksi, huonokäytöksisiksi ja epäempaattisiksi? Voiko olla, yhä edelleen, ettei pojilta vaadita samanlaisia asioita kuin tytöiltä, ja liian moni kasvatuksellinen asia selitetään sillä, että "pojat on poikia"?  

[/quote]

Ööh?

Kyllä minun mielestäni nimenomaan poikia edes yritetään kasvattaa. Noin ylipäätään suomalaislapset toki elävät pääasiassa aivan pellossa ja käyttäytyvät ainakin julkisilla paikoilla aivan käsittämättömän huonosti. Mutta poikia sentään joskus edes komennetaan. Kyllä tytöt ovat niitä huonosti käyttäytyviä kauhukakaroita jotka kiusaavat muita, kiljuvat, kimittävät ja juonivat muiden lasten selän takana. Komentaa ei voi, kun Nuppu-Aadamariia-Irmeliina-Aamuruskolta tulee itku.

Kyllähän miehet haluavat poikia Suomessakin, heidän toiveensa vain ei kiinnosta ketään. Naiset kai toivovat tyttöjä pääasiassa siksi, että niille voi pukea hassunhauskoja naurettavia ryysyjä ja niille riittää leikiksi äidin meikkipussi. Pojan kanssa joutuisi nostamaan ahterinsa sohvasta ja lähtemään ulos, kyllä ne pojat on niin raskaita.