Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan katkaissut ystävyyttä kateuden takia?
22.10.2013 |
Itse olen todennut, että olen paljon tyytyväisempi omaan elämääni ja perheeseeni, kun katkaisin välit ystävääni, jolla tuntui aina kaikki olevan paljon paremmin. Oli paljon hienompi talo, aina siisti ja sisustettu viimesen päälle, laspet fiksuja ja hyviä kaikessa mihin ryhtyivät, ystäväni aina hienosti kammattu ja puettu viimeisen muodin mukaan (vaikka rikkaruohoja kitkemässä), mies kiikutti jatkuvasti koruja ja kukkia ja koko perhe reissasi monta kertaa vuodessa jne. Olin aina pitkään todella huonotuulinen kun tapasin tätä ystävääni ja tunsin itseni ihan nollaksi hänen rinnallaan. Nyt kun tapailen vain ihan "tavisystäviäni", voin olla heidän kanssaan rento ja oma itseni. En siis ole katunut yhtään, että katkaisin välit. Muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (94)
Tämä keskustelu joidenkin osalta on kummallista. Väitetään, että kaikki tuntevat kateutta, koska itse tuntee.
Ei se niin mene, ei todellakaan.
Päästäisiin varmaan aika syvälle jännän äärelle ihmisyyden ymmärryksessä, jos näiden ihmisryhmien eroja selvitettäisiin.
Altruistit empaatikot tuskin ovat kateellisia, vaikka olisivat eläneet huonoissakin oloissa lapsuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen erakkoluonteinen ikisinkku ja inhoan yli kaiken sitä "feat of missing out"-fiilistä joka usein tulee kun näkee onnellisia pariskuntia tai vaikka jonkun kiinnostavan ja "potentiaalisen" ihmisen. Silloin tulee se tunne, ettei olekaan tyytyväinen elämäntilanteeseensa, jää jostain paitsi ja että muka pitäisi tehdä asialle jotain. Parempi mielenterveydelle, kun välttelee kaikkia ja pysyttelee erossa kaikista.
Kuten keskustelemassa keskustelupalstoilla?
Ihminen on lauma eläin ja tarvitsee muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.
Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?
En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :) Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi.
Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.
Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!
Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi.
Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".
"Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan." En usko väitteeseesi, koska en ikinä ole ollut kenellekään kateellinen missään asiassa. En ole ikinä kokenut, että muiden onni on minulta pois.
Millainen sitten on psyykkisesti tasapainoinen ihminen? Minunhan tulisi olla sellainen tuon sinun analyysin perusteella. Voin kertoa, että olen hyvinkin psyykkisesti tasapainoinen mitä tulee muiden kohteluun. Osaan iloita muiden onnesta ja menestyksestä. Olen empaattinen, jos jotakin harmillista tapahtuu. jne.MUTTA... kaikilla meillä on omat haasteemme. Minä en ole ikinä tuntenut kateutta, mutta olen sen sijaan sairastanut vakavaa usein kuo lemaan johtavaa masennusta. Ottaisin mielelläni tuon kateuden sairastamisen, kuin tuon sairastamani vakavan sairauden. Mutta vikojaan ei voi valita, joten tyydyn osaani.
Psyykkisesti tasapainoinen ihminen on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä ja itseensä, hänellä on vastavuoroisia ihmissuhteita ja kykyä selviytyä erilaisista hankaluuksista sekä ymmärrystä pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu joidenkin osalta on kummallista. Väitetään, että kaikki tuntevat kateutta, koska itse tuntee.
Ei se niin mene, ei todellakaan.
Päästäisiin varmaan aika syvälle jännän äärelle ihmisyyden ymmärryksessä, jos näiden ihmisryhmien eroja selvitettäisiin.
Altruistit empaatikot tuskin ovat kateellisia, vaikka olisivat eläneet huonoissakin oloissa lapsuuttaan.
Kiinnostavaa, selventäisitkö vielä kantaasi? Oletko sitä mieltä että kateus ja empaattisuus sulkevat automaattisesti toisensa pois? Tai jopa, että kateellinen haluaa automaattisesti kateuden kohteelleen pahaa?
Jos sanoo, että kateus on inhimillinen tunne tai että valtaosa tuntee kateutta, se ei ole väite, että kaikki sitä tuntevat. Joillekin valtaosa voi tarkoittaa vaikkapa 70 prosenttia suomalaisista. Siihen jää Suomessa vielä aika paljon ihmisiä, jotka eivät kateutta tunne. Ja jos kayeudeksi lasketaan myös kateuden pistokset, aika harvalla tuosta joukosta kateutta tuntevia se kateus on mitenkään koko elämää tai kaikkea toimintaa määrittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.
Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?
En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :) Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi.
Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.
Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!
Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi.
Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".
"Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan." En usko väitteeseesi, koska en ikinä ole ollut kenellekään kateellinen missään asiassa. En ole ikinä kokenut, että muiden onni on minulta pois.
Millainen sitten on psyykkisesti tasapainoinen ihminen? Minunhan tulisi olla sellainen tuon sinun analyysin perusteella. Voin kertoa, että olen hyvinkin psyykkisesti tasapainoinen mitä tulee muiden kohteluun. Osaan iloita muiden onnesta ja menestyksestä. Olen empaattinen, jos jotakin harmillista tapahtuu. jne.MUTTA... kaikilla meillä on omat haasteemme. Minä en ole ikinä tuntenut kateutta, mutta olen sen sijaan sairastanut vakavaa usein kuo lemaan johtavaa masennusta. Ottaisin mielelläni tuon kateuden sairastamisen, kuin tuon sairastamani vakavan sairauden. Mutta vikojaan ei voi valita, joten tyydyn osaani.
Psyykkisesti tasapainoinen ihminen on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä ja itseensä, hänellä on vastavuoroisia ihmissuhteita ja kykyä selviytyä erilaisista hankaluuksista sekä ymmärrystä pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Psyykkistä tasapainoa on monenlaista. Vahva indikaatio siitä on myös se ettei tunne kateutta. Mutta se ei ole koko totuus, vaan siihen liittyy paljon asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.
Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?
En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :) Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi.
Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.
Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!
Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi.
Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".
"Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan." En usko väitteeseesi, koska en ikinä ole ollut kenellekään kateellinen missään asiassa. En ole ikinä kokenut, että muiden onni on minulta pois.
Millainen sitten on psyykkisesti tasapainoinen ihminen? Minunhan tulisi olla sellainen tuon sinun analyysin perusteella. Voin kertoa, että olen hyvinkin psyykkisesti tasapainoinen mitä tulee muiden kohteluun. Osaan iloita muiden onnesta ja menestyksestä. Olen empaattinen, jos jotakin harmillista tapahtuu. jne.MUTTA... kaikilla meillä on omat haasteemme. Minä en ole ikinä tuntenut kateutta, mutta olen sen sijaan sairastanut vakavaa usein kuo lemaan johtavaa masennusta. Ottaisin mielelläni tuon kateuden sairastamisen, kuin tuon sairastamani vakavan sairauden. Mutta vikojaan ei voi valita, joten tyydyn osaani.
Psyykkisesti tasapainoinen ihminen on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä ja itseensä, hänellä on vastavuoroisia ihmissuhteita ja kykyä selviytyä erilaisista hankaluuksista sekä ymmärrystä pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Monet kateutta tuntevat mahtuvat kyllä tuohon määritelmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.
Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?
En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :) Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi.
Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.
Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!
Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi.
Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".
"Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan." En usko väitteeseesi, koska en ikinä ole ollut kenellekään kateellinen missään asiassa. En ole ikinä kokenut, että muiden onni on minulta pois.
Millainen sitten on psyykkisesti tasapainoinen ihminen? Minunhan tulisi olla sellainen tuon sinun analyysin perusteella. Voin kertoa, että olen hyvinkin psyykkisesti tasapainoinen mitä tulee muiden kohteluun. Osaan iloita muiden onnesta ja menestyksestä. Olen empaattinen, jos jotakin harmillista tapahtuu. jne.MUTTA... kaikilla meillä on omat haasteemme. Minä en ole ikinä tuntenut kateutta, mutta olen sen sijaan sairastanut vakavaa usein kuo lemaan johtavaa masennusta. Ottaisin mielelläni tuon kateuden sairastamisen, kuin tuon sairastamani vakavan sairauden. Mutta vikojaan ei voi valita, joten tyydyn osaani.
Psyykkisesti tasapainoinen ihminen on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä ja itseensä, hänellä on vastavuoroisia ihmissuhteita ja kykyä selviytyä erilaisista hankaluuksista sekä ymmärrystä pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Monet kateutta tuntevat mahtuvat kyllä tuohon määritelmään.
Kateus lähtee tyytymättömyydestä omaan elämään, joten ei mahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.
Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?
En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :) Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi.
Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.
Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!
Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi.
Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".
"Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan." En usko väitteeseesi, koska en ikinä ole ollut kenellekään kateellinen missään asiassa. En ole ikinä kokenut, että muiden onni on minulta pois.
Millainen sitten on psyykkisesti tasapainoinen ihminen? Minunhan tulisi olla sellainen tuon sinun analyysin perusteella. Voin kertoa, että olen hyvinkin psyykkisesti tasapainoinen mitä tulee muiden kohteluun. Osaan iloita muiden onnesta ja menestyksestä. Olen empaattinen, jos jotakin harmillista tapahtuu. jne.MUTTA... kaikilla meillä on omat haasteemme. Minä en ole ikinä tuntenut kateutta, mutta olen sen sijaan sairastanut vakavaa usein kuo lemaan johtavaa masennusta. Ottaisin mielelläni tuon kateuden sairastamisen, kuin tuon sairastamani vakavan sairauden. Mutta vikojaan ei voi valita, joten tyydyn osaani.
Psyykkisesti tasapainoinen ihminen on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä ja itseensä, hänellä on vastavuoroisia ihmissuhteita ja kykyä selviytyä erilaisista hankaluuksista sekä ymmärrystä pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Monet kateutta tuntevat mahtuvat kyllä tuohon määritelmään.
Mielestäni kateellisella on vaikeuksia noissa kaikissa määritelmän osissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.
Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?
En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :) Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi.
Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.
Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!
Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi.
Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".
"Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan." En usko väitteeseesi, koska en ikinä ole ollut kenellekään kateellinen missään asiassa. En ole ikinä kokenut, että muiden onni on minulta pois.
Millainen sitten on psyykkisesti tasapainoinen ihminen? Minunhan tulisi olla sellainen tuon sinun analyysin perusteella. Voin kertoa, että olen hyvinkin psyykkisesti tasapainoinen mitä tulee muiden kohteluun. Osaan iloita muiden onnesta ja menestyksestä. Olen empaattinen, jos jotakin harmillista tapahtuu. jne.MUTTA... kaikilla meillä on omat haasteemme. Minä en ole ikinä tuntenut kateutta, mutta olen sen sijaan sairastanut vakavaa usein kuo lemaan johtavaa masennusta. Ottaisin mielelläni tuon kateuden sairastamisen, kuin tuon sairastamani vakavan sairauden. Mutta vikojaan ei voi valita, joten tyydyn osaani.
Psyykkisesti tasapainoinen ihminen on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä ja itseensä, hänellä on vastavuoroisia ihmissuhteita ja kykyä selviytyä erilaisista hankaluuksista sekä ymmärrystä pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Monet kateutta tuntevat mahtuvat kyllä tuohon määritelmään.
Mielestäni kateellisella on vaikeuksia noissa kaikissa määritelmän osissa.
No minä olen kokonaisuudessani tyytyväinen omaan elämääni, minulla on vastavuoroisia ja putkäaikaisua ihmissuhteita, ihania ystäviä ja olen onnellinen läheisteni onnistumisesta. Tähän saakka olen kyennyt selvytymään vaikeista tilanteista (vailea tosin on suhteellinen käsite, mitään todella vaikeaa, kuten läheisen kuolemaa, en ole joutunut vielä kohtaamaan). Pyrin toimimaan oikein ihmisiä kohtaan ja asettamaan oman etuni sivuun. Tunnen myös kateutta.
Tiedostan, että minussa on sekä hyviä että huonoja ominaisuuksia ja huonoista toki on hyvä pyrkiä eroon tai ainakin hallitsemaan niitä. Harva meistä on täydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.
Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?
En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :) Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi.
Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.
Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!
Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi.
Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".
"Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan." En usko väitteeseesi, koska en ikinä ole ollut kenellekään kateellinen missään asiassa. En ole ikinä kokenut, että muiden onni on minulta pois.
Millainen sitten on psyykkisesti tasapainoinen ihminen? Minunhan tulisi olla sellainen tuon sinun analyysin perusteella. Voin kertoa, että olen hyvinkin psyykkisesti tasapainoinen mitä tulee muiden kohteluun. Osaan iloita muiden onnesta ja menestyksestä. Olen empaattinen, jos jotakin harmillista tapahtuu. jne.MUTTA... kaikilla meillä on omat haasteemme. Minä en ole ikinä tuntenut kateutta, mutta olen sen sijaan sairastanut vakavaa usein kuo lemaan johtavaa masennusta. Ottaisin mielelläni tuon kateuden sairastamisen, kuin tuon sairastamani vakavan sairauden. Mutta vikojaan ei voi valita, joten tyydyn osaani.
Psyykkisesti tasapainoinen ihminen on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä ja itseensä, hänellä on vastavuoroisia ihmissuhteita ja kykyä selviytyä erilaisista hankaluuksista sekä ymmärrystä pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Monet kateutta tuntevat mahtuvat kyllä tuohon määritelmään.
Mielestäni kateellisella on vaikeuksia noissa kaikissa määritelmän osissa.
No minä olen kokonaisuudessani tyytyväinen omaan elämääni, minulla on vastavuoroisia ja putkäaikaisua ihmissuhteita, ihania ystäviä ja olen onnellinen läheisteni onnistumisesta. Tähän saakka olen kyennyt selvytymään vaikeista tilanteista (vailea tosin on suhteellinen käsite, mitään todella vaikeaa, kuten läheisen kuolemaa, en ole joutunut vielä kohtaamaan). Pyrin toimimaan oikein ihmisiä kohtaan ja asettamaan oman etuni sivuun. Tunnen myös kateutta.
Tiedostan, että minussa on sekä hyviä että huonoja ominaisuuksia ja huonoista toki on hyvä pyrkiä eroon tai ainakin hallitsemaan niitä. Harva meistä on täydellinen.
Kukaan ei ole täydellinen. Ei edes se, joka ei tunne kateutta!
"Ystäväni" pohjaton kateus tuli ilmi pienen mitättömän erimielisyyden yhteydessä, jonka normaali ihminen olisi pystynyt puhumaan järkevästi läpi ja selvittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei todellakaan ole. Tähän asti olen vain ollut onnellinen ystävien menestymisestä ja onnellisuudesta.
Alue: Aihe vapaa
Ole hyvä. Ei se ole kenestäkään mukavaa, monihan tässäkin ketjussa kertoi vain kateuden kohteena olemisestaan.