Onko kukaan katkaissut ystävyyttä kateuden takia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Kyllä näin ymmärsinkin sen olevan tekstisi perusteella. Kateus on hyvin inhimillistä, kirjoitat hyvin asiasta ja olen ihan samoilla linjoilla. 

Syynä ei ollut kateus vaan se, että kaveri oli/on todella vaikea ihminen. Pahoitti mieltäni jatkuvasti, ilkeili ja saattoi toisinaan murjottaa pienistäkin asioista pitkiä aikoja. Kun lopulta katkaisin välit, epäili hän jälkeenpäin, että syynä oli kateus; hänellä kun oli tuolloin vakituinen työ, pitkä parisuhde ja häät tulossa, toisin kuin minulla.

Te jotka olette kateellisia rahoista ja matkoista, miksi ette sitten muuta elämäänne niin että teillä on rahaa ja matkoja? Tämä on ihan aito kysymys. Jotenkin ymmärrän ehkä kateuden lahjakkuutta tai taitoja kohtaan, koska niitä voi olla vaikea tai mahdoton saavuttaa. Mutta että raha tai matkat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Olisiko sinulla jotain käytännön vinkkejä mistä maailmankuvan avartaminen tulisi aloittaa?

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa laihtua, niin vannon, että kun tuloksia alkaa näkyä, niin kaverit kaikkoaa.

Tai menestymään vaikka työssä niin, että rahaa tulee lisää. Huonot ystävät kaikkoaa matkan varrelle. Onneksi uusia tulee tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

Vierailija kirjoitti:

Ystäviin en ole katkaissut välejä, olen iloinen heidän puolestaan. joihinkin sukulaisiin pidän vähän etäisyyttä...on pitänyt tehdä töitä itsensä kanssa, että on ymmärtänyt edes, että se oma paha mieli ja kiukkusuus onkin kateutta. Aloin sitten pohtimaan mistä olen kateellinen eniten ja tekemään asioita saavuttaakseni samat asiat. Kyseessä siis koulutus ja työasiat, ei niinkään raha.

Kateus voikin toimia hyvänä motivaattorina. Muistathan kuitenkin, että aito, omasta itsestä lähtevä kiinnostus asioihin (sisäinen motivaatio) tuo yleensä parhaan lopputuloksen. Pelkkä kateus esimerkiksi toisen ammatista harvoin riittää pitkäjänteiseen toimintaan ja halutun lopputuloksen saavuttamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

Tai ehkäpä tyytymättömyydestä yhteen osa-alueeseen elämässä eikä koko elämään? Minä olen kokonaisuudessa varsin onnellinen ja sitä mieltä, että asiani ovat hyvin ja olen monessa asiassa etupikeitettu. Silti olen tuo kateellinen. Se tunne ei kuitenkaan määritä koko elämääni eikä tarkoita, ettenkö osaisi ollenkaan iloita muiden puolesta tai että olisin koko ajan kateellinen kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäviin en ole katkaissut välejä, olen iloinen heidän puolestaan. joihinkin sukulaisiin pidän vähän etäisyyttä...on pitänyt tehdä töitä itsensä kanssa, että on ymmärtänyt edes, että se oma paha mieli ja kiukkusuus onkin kateutta. Aloin sitten pohtimaan mistä olen kateellinen eniten ja tekemään asioita saavuttaakseni samat asiat. Kyseessä siis koulutus ja työasiat, ei niinkään raha.

Kateus voikin toimia hyvänä motivaattorina. Muistathan kuitenkin, että aito, omasta itsestä lähtevä kiinnostus asioihin (sisäinen motivaatio) tuo yleensä parhaan lopputuloksen. Pelkkä kateus esimerkiksi toisen ammatista harvoin riittää pitkäjänteiseen toimintaan ja halutun lopputuloksen saavuttamiseen.

Minusta kateus ei voi toimia hyvänä motivaattorina, koska kateus perustuu toisen oman ja hyvän kadehtimiseen, jonka toinen on saanut olemalla juuri hän. En siis koskaan voi saada mitä toisella on, koska en ole hän ja elä hänen elämäänsä.

Kyllähän kateutta tottakai ilmenee. Mutta jos ystävyyssuhteita katkee tai esim. pitkäaikaisia sellaisia, niin jotkut voivat selittää itselleen, kuinka toinen ollut niin kateellinen.  Silloin vapauttaa itsensä kaikesta vastuusta ja onhan se nyt paljon imartelevaa, että joku olisi katkaissut ystävyyden kateuden takia kuin, että ystävyydessä on ollut jotakin epätasapainoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

Tai ehkäpä tyytymättömyydestä yhteen osa-alueeseen elämässä eikä koko elämään? Minä olen kokonaisuudessa varsin onnellinen ja sitä mieltä, että asiani ovat hyvin ja olen monessa asiassa etupikeitettu. Silti olen tuo kateellinen. Se tunne ei kuitenkaan määritä koko elämääni eikä tarkoita, ettenkö osaisi ollenkaan iloita muiden puolesta tai että olisin koko ajan kateellinen kaikille.

Pahimmillaan kateus voi olla tyytymättömyyttä koko elämäänkin tai sitten vain johonkin osa-alueeseen, jolloin se on helpommin hallittavissa. Ja sitten tietystikin on olemassa elämässä huonompia jaksoja, jolloin on alttiimpi kateudelle, mutta kaikki tai suurin osa eivät ole kateellisia, vaikka kateellinen tosiaan voi kuvitella näin olevan. Tämä juuri kuvastaa kateuden olevan sidoksissa persoonallisuuden rakenteisiin, asetuksiin.

Mulla oli ystävä jonka suurin haave oli mennä naimisiin ja saada lapsia, miestä ei vaan löytynyt. Minä puhuin aina että ehkä joskus minäkin. Sitten tulinkin raskaaksi ja päätettiin mennä samalla naimisiin, ystävä suuttui verisesti kun ”varastin hänen unelmansa” :,D aika moni muukin on sitten varastanut....

Itse en ole kateellinen kenellekään, varsinkaan kavereilleni, vaan olen pelkästään iloinen, jos joku kaverini/ystäväni menestyy elämässä, on onnellisessa parisuhteessa, heidän lapset menestyy tms.

 

Itselläni on yksi kaveri, jonka kanssa olemme etääntyneet viime vuosina. Tuntuu, että hän on kateellinen minulle monesta asiasta. Hän teki kaksi lasta jo parikymppisenä sellaisen miehen kanssa, jota en olisi edes vilkaissut. Tyyliin ei ole yläasteen jälkeen käynyt mitään kouluja. Erosivat ja kaverini jäi yksinhuoltajaksi. Taloudellinen tilanne oli huono, jatkuvaa penninvenytystä ja asuivat halvimmissa vuokra-asunnoissa. Lapset ovat käyttäytyneet tosi huonosti pienestä pitäen. Nyt murrosiässä ovat joutuneet tekemisiin virkavallan kanssa, eivätkä ole yläasteen jälkeen käyneet mitään kouluja, vaan koulut ovat jääneet kesken syystä tai toisesta. Molemmat lapset ovat työttöminä.

Itse tapasin lasteni isän vasta kolmekymppisenä ja muutama vuosi siitä saimme lapset. Mieheni on korkeasti koulutettu ja töissä johtoasemassa. Koskaan en ole puhunut mieheni työstä, tittelistä tai palkasta, mutta jostain ko. kaverini on ilmeisesti saanut tietoonsa nämä asiat. Lapsemme ovat ns. peruskilttejä ja menestyvät ihan kivasti koulussa ja harrastavat. Matkustelemme koko perheen kesken vuosittain ja muutenkin olemme perhekeskeisiä ja retkeilemme ja harrastamme yhdessä. Kaverini perheessä ei koskaan toimittu näin.

Teini-iässä olin reilusti ylipainoinen finninaama, kun taas tämä kaverini oli hoikka kaunotar. Kun tulimme ravintolaikään, niin olin ns. turvallinen kaveri, sillä kukaan mies ei ikinä kiinnittänyt minuun mitään huomiota, vaan kaverini sai kaiken miesten ihailun ja huomion. Nyt tilanne on kääntynyt toisinpäin. Nykyisin olen normaalipainoinen (löysin aikuisiällä liikunnan ilon), ihan kauniskin, tässä iässä olen löytänyt oman tyylini ja toki itsetuntoni on kasvanut mm. laihtumisen myötä. Nykyisin jos käymme jossain "viihteellä", niin miehet kiinnittävät ennemminkin minuun huomiota. Kun taas kaverini on lihonut ja muutenkin hän on sellainen peruspessimisti joka loistaa hänestä ulospäin ja ehkä siitä syystä miehetkään eivät ole enää niin kiinnostuneita hänestä. 

Koskaan en ole kehuskellut asioistani, olen koettanut tukea kaveriani ja tsempata häntä, mutta siitä huolimatta hän käyttäytyy ikävästi minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

Tai ehkäpä tyytymättömyydestä yhteen osa-alueeseen elämässä eikä koko elämään? Minä olen kokonaisuudessa varsin onnellinen ja sitä mieltä, että asiani ovat hyvin ja olen monessa asiassa etupikeitettu. Silti olen tuo kateellinen. Se tunne ei kuitenkaan määritä koko elämääni eikä tarkoita, ettenkö osaisi ollenkaan iloita muiden puolesta tai että olisin koko ajan kateellinen kaikille.

Pahimmillaan kateus voi olla tyytymättömyyttä koko elämäänkin tai sitten vain johonkin osa-alueeseen, jolloin se on helpommin hallittavissa. Ja sitten tietystikin on olemassa elämässä huonompia jaksoja, jolloin on alttiimpi kateudelle, mutta kaikki tai suurin osa eivät ole kateellisia, vaikka kateellinen tosiaan voi kuvitella näin olevan. Tämä juuri kuvastaa kateuden olevan sidoksissa persoonallisuuden rakenteisiin, asetuksiin.

Mitä kateellisen pitäisi asialle mielestäsi tehdä tai pitäisikö sille ylipäätään tehdä jotain? Esimerkiksi tässä tarinassa tilanne on ratkaistu rajoittamalla ihmissuhde työkaveruuteen ja hyvänpäivän tuttavuuteen, jolloin kumpikin voi olla onnellisia tahoillaan. Kyllähän ystävyydestä pidättäydytään myös muista syistä kuin kateudesta, vaikkapa siitä, ettei "pidä toisesta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäviin en ole katkaissut välejä, olen iloinen heidän puolestaan. joihinkin sukulaisiin pidän vähän etäisyyttä...on pitänyt tehdä töitä itsensä kanssa, että on ymmärtänyt edes, että se oma paha mieli ja kiukkusuus onkin kateutta. Aloin sitten pohtimaan mistä olen kateellinen eniten ja tekemään asioita saavuttaakseni samat asiat. Kyseessä siis koulutus ja työasiat, ei niinkään raha.

Kateus voikin toimia hyvänä motivaattorina. Muistathan kuitenkin, että aito, omasta itsestä lähtevä kiinnostus asioihin (sisäinen motivaatio) tuo yleensä parhaan lopputuloksen. Pelkkä kateus esimerkiksi toisen ammatista harvoin riittää pitkäjänteiseen toimintaan ja halutun lopputuloksen saavuttamiseen.

Minusta kateus ei voi toimia hyvänä motivaattorina, koska kateus perustuu toisen oman ja hyvän kadehtimiseen, jonka toinen on saanut olemalla juuri hän. En siis koskaan voi saada mitä toisella on, koska en ole hän ja elä hänen elämäänsä.

Joo, ymmärrän pointtisi. Kateus voi kuitenkin laittaa alulle prosessin jonka seurauksena huomaa, mitä omalta elämältään oikeasti haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

Tai ehkäpä tyytymättömyydestä yhteen osa-alueeseen elämässä eikä koko elämään? Minä olen kokonaisuudessa varsin onnellinen ja sitä mieltä, että asiani ovat hyvin ja olen monessa asiassa etupikeitettu. Silti olen tuo kateellinen. Se tunne ei kuitenkaan määritä koko elämääni eikä tarkoita, ettenkö osaisi ollenkaan iloita muiden puolesta tai että olisin koko ajan kateellinen kaikille.

Pahimmillaan kateus voi olla tyytymättömyyttä koko elämäänkin tai sitten vain johonkin osa-alueeseen, jolloin se on helpommin hallittavissa. Ja sitten tietystikin on olemassa elämässä huonompia jaksoja, jolloin on alttiimpi kateudelle, mutta kaikki tai suurin osa eivät ole kateellisia, vaikka kateellinen tosiaan voi kuvitella näin olevan. Tämä juuri kuvastaa kateuden olevan sidoksissa persoonallisuuden rakenteisiin, asetuksiin.

Mitä kateellisen pitäisi asialle mielestäsi tehdä tai pitäisikö sille ylipäätään tehdä jotain? Esimerkiksi tässä tarinassa tilanne on ratkaistu rajoittamalla ihmissuhde työkaveruuteen ja hyvänpäivän tuttavuuteen, jolloin kumpikin voi olla onnellisia tahoillaan. Kyllähän ystävyydestä pidättäydytään myös muista syistä kuin kateudesta, vaikkapa siitä, ettei "pidä toisesta".

Minusta ollaan jo pitkällä, kun tiedostetaan kateus ja se, ettei omat kateuden tunteet ole toisen syytä niin kuin tuossa tarinassa oli asian laita. Ei se silloin ole myrkyllistä, jos asian tiedostaa ja käsittelee, mutta jos itselleni kävisi kuvatulla tavalla, niin pyrkisin selvittämään mihin kaikkeen tuo kateuden tunteen herääminen liittyy omassa menneisyydessäni ja nykyisyydessäni. Ystävyydestä pidättäytymiselle on minusta tosi hyvä syy se, että toisen seurassa on epämukavaa, olipa syy siihen mikä tahansa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

Kyllä minä lasken kateudeksi myäs kateuden pistokset enkä pelkästään koko elämän syövyttävän kateuden. Siksi olisin myös linjoilla, että kateus on ns. tyypillinen tai inhimillinen tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

Tai ehkäpä tyytymättömyydestä yhteen osa-alueeseen elämässä eikä koko elämään? Minä olen kokonaisuudessa varsin onnellinen ja sitä mieltä, että asiani ovat hyvin ja olen monessa asiassa etupikeitettu. Silti olen tuo kateellinen. Se tunne ei kuitenkaan määritä koko elämääni eikä tarkoita, ettenkö osaisi ollenkaan iloita muiden puolesta tai että olisin koko ajan kateellinen kaikille.

Pahimmillaan kateus voi olla tyytymättömyyttä koko elämäänkin tai sitten vain johonkin osa-alueeseen, jolloin se on helpommin hallittavissa. Ja sitten tietystikin on olemassa elämässä huonompia jaksoja, jolloin on alttiimpi kateudelle, mutta kaikki tai suurin osa eivät ole kateellisia, vaikka kateellinen tosiaan voi kuvitella näin olevan. Tämä juuri kuvastaa kateuden olevan sidoksissa persoonallisuuden rakenteisiin, asetuksiin.

Mitä kateellisen pitäisi asialle mielestäsi tehdä tai pitäisikö sille ylipäätään tehdä jotain? Esimerkiksi tässä tarinassa tilanne on ratkaistu rajoittamalla ihmissuhde työkaveruuteen ja hyvänpäivän tuttavuuteen, jolloin kumpikin voi olla onnellisia tahoillaan. Kyllähän ystävyydestä pidättäydytään myös muista syistä kuin kateudesta, vaikkapa siitä, ettei "pidä toisesta".

Minusta ollaan jo pitkällä, kun tiedostetaan kateus ja se, ettei omat kateuden tunteet ole toisen syytä niin kuin tuossa tarinassa oli asian laita. Ei se silloin ole myrkyllistä, jos asian tiedostaa ja käsittelee, mutta jos itselleni kävisi kuvatulla tavalla, niin pyrkisin selvittämään mihin kaikkeen tuo kateuden tunteen herääminen liittyy omassa menneisyydessäni ja nykyisyydessäni. Ystävyydestä pidättäytymiselle on minusta tosi hyvä syy se, että toisen seurassa on epämukavaa, olipa syy siihen mikä tahansa.  

Kiitos tästä kommentista! Ei ole mukavaa löytää huonoja piirteitä kuten kateutta. Pyrin reflektoimaan toimintaani ja tunteitani. Syiden tiedostaminen ja niiden käsitteleminen tavalla, joka saisi aikaan aidon muutoksen on minulle niin pitkä prosessi, etten osannut toimia toisin itseäni satuttamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

"Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan." En usko väitteeseesi, koska en ikinä ole ollut kenellekään kateellinen missään asiassa. En ole ikinä kokenut, että muiden onni on minulta pois. 

Millainen sitten on psyykkisesti tasapainoinen ihminen? Minunhan tulisi olla sellainen tuon sinun analyysin perusteella. Voin kertoa, että olen hyvinkin psyykkisesti tasapainoinen mitä tulee muiden kohteluun. Osaan iloita muiden onnesta ja menestyksestä. Olen empaattinen, jos jotakin harmillista tapahtuu. jne.

MUTTA... kaikilla meillä on omat haasteemme. Minä en ole ikinä tuntenut kateutta, mutta olen sen sijaan sairastanut vakavaa usein kuo lemaan johtavaa masennusta. Ottaisin mielelläni tuon kateuden sairastamisen, kuin tuon sairastamani vakavan sairauden. Mutta vikojaan ei voi valita, joten tyydyn osaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, joka tuntui aina olevan kaikessa vähän taitavampi ja parempi. Onnistui aina kaikessa, ei stressannut mistään, hyvä kielissä, ei koskaan uupunut tehtävistä, sai aina kaiken ajallaan valmiiksi, hyvä esiintymään, tyylikkäämpi jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olimme yhteen väliin paljon tekemisissä töiden vuoksi ja suhteen olisi voinut helposti syventää ystävyydeksi. Otin kuitenkin tarkoituksella etäisyyttä, koska olin kateellinen ja tunsin itseni aina huonoksi hänen kanssa juttelun ja hänen menestyksensä seuraamisen jälkeen. Aina kun törmäämme, olen kannustava enkä koskaan puhu töissä hänestä pahaa tai yritä mitenkään vesittää hänen menestystään. Oma mielenterveyteni voi kuitenkin paremmin, kun suhde pysyy etäisenä.

Mulla kiinnostaisi, miksi tähän tarinaan tuli alapeukku?

En peukuttanut alas vaan ylös, mutta ehkä peukutti sitä, että tuossa näkyy se kateus niin selvästi tuossa alussa. Kohdat, jotka mustasin siis, että toisen näkee niin epäreilusti ja epärealistisesti kateuden vaikutuksesta. Kateus ei ole niitä empaattisempia tunteita :)  Mutta peukutin siis ylös, koska et antanut kateudelle valtaa ja alkanut mustamaalata ja vesittää tuota työkaveriasi. 

Kiitos vastauksesta. Kateus ei ole kaunis tunne. Itse koen, että se on kuitenkin hyvin tyypillinen valtaosalle meistä. Minulla ei ollut henkisiä voimavaroja sen tunteen ylittämiseen. Tuossa tilanteessa yritin sitten toimia niin, etten satuttaisi itseäni enkä kateuden kohdetta. Koska eihän se hänen vikansa ole, että on minua parempi muun muassa noissa yllä mainituissa asioissa ja että se minua harmittaa.

Oman kokemukseni mukaan näissä ei kannata käyttää "valtaosa" tyyppisiä ilmaisuja, koska se ei pidä paikkansa. Sinä on sinä ja muut on muut. Ei laiteta mitään vastakkainasetteluja näihin. Toivottavasti kateelliset harjoittelee tuosta tunteesta pois vaikkapa maailmankuvaansa avartamalla. Onnea siihen!

Minä kiinnitin huomiota tuossa kommentoimassasi tarinassa siihen, että kateellinen oli hyvin perillä kateudestaan ja hallitsi sen tunteen. Siitä syystä, että se on aika harvinaista, vaikka kateuden voimasta tehdään usein kaikennäköisiä ilkeyksiä naamioiden omat kateuden tunteet toisen syyksi. 

Mustaamani kohta on myös Asiaa. Ei se pidä paikkansa, että valtaosalla on niin häiritseviä kateuden tunteita, että niiden pohjalta joutuu rajoittamaan kanssakäymistään muiden kanssa. Kateuden pistoksen on varmasti jokainen elämänsä varrella joskus tuntenut, mutta psyykkisesti tasapainoiset ihmiset eivät tunne kateutta juuri koskaan. Kateushan lähtee tyytymättömyydesta omaan elämään ja keinottomuudesta sen suhteen, että omalle elämälle voisi tehdä jotain, että se paranisi. Se ei ole mitenkään sidoksissa muihin ihmisiin, vaan omiin "asetuksiin".

Kyllä minä lasken kateudeksi myäs kateuden pistokset enkä pelkästään koko elämän syövyttävän kateuden. Siksi olisin myös linjoilla, että kateus on ns. tyypillinen tai inhimillinen tunne.

No siitä päästäänkin kysymykseen, että paljonko on psyykkisesti tasapainoisia ihmisiä :) 

Ymmärrän pointtisi, kateus on inhimillinen tunne, jonka torjuminen aiheuttaa enemmän pahaa kuin sen käsittäminen, että kukaan ei aina ja jokaisessa tilanteessa ole psyykkisesti tasapainoinen, mutta jotkut ovat silti paljon tasapainoisempia kuin toiset. Terkoitan, että harvalla lapsuudenkoti ja varhainen  hoiva ovat ihan sitä mitä ne parhaimmillaan voivat olla, jolloin syntyy elämää rajoittavaa kateellisuutta.