Läheisriippuvuudesta eroon

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä moi, ajattelin päivitellä kuulumisia.

Noh, tää mies oli elänyt kaksoiselämää ihan 6-0. Onnistui muuttamaan toisen naisen kanssa yhteen ja sen kuukausitolkulla kövi kuitenkin panemassa mua ja puhui yhteenmuutosta ja lapsista. En olis edes saanut tietää ilman yhteistä kaveria.

Mulla menee ok. Itseasiassa todella paljon paremmin. Olen tutustunut ihmiseen joka on todella hyvä mulle. Tai no, mistä mä sen tiedän onko se, silleen normaalisti? Hän pitää musta kiinni, kantaa mun kassit, hymyilee, oikeasti kuuntelee ja puhuu, haluaa olla seurassani ja pitää sanoistaan kiinni. En mä ole tottunut tämmöiseen. Tuo mies on joutunut todella koville epäilyjeni takia ja silti hakeutuu viereeni, moni olis luovuttanut.

Tässä suhteessa olen ollut itsekkäämpi, en palvele ja passaa, uskallan ilmaista tunteitani, en piilota tai tukahduta mitään ja saatan jopa pyytää ja vaatia. Ihmeellistä on, että siihen vastataan ja mut nähdään, olen parantunut paljon.

Mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä helpottuneempi olen, aiempi elämäni oli aivan järkyttävän kamalaa. Eräänä aamuna heräsin ilman ahdistusta ja dissosiaatiota, en halunnut itkeä, olen herännyt jopa iloisena ja odottavaisena.

En olisi ikinä uskonut, että mun oma elämä voisi olla näinkin ongelmatonta ja helppoa.

En tiedä olenko parantunut läheisriippuvaisuudestani, mulla on tässä suhteessa jatkuvasti tuntosarvet ojossa että enhän ylitä rajaa, onko tää ok mulle. Haluan olla hyvä tuolle miehelle, mutta en oman vointini kustannuksella ja ajattelen aidosti että oma olonikin on tärkeää, mun oma olo on tärkein.

Mä olen lukenut jokaisen viestin ajalla ja ajatuksella, olen todella kiitollinen kaikille kirjoittajille.

Eheytyminen jatkukoon :)

Hieno kuulla! Mukavaa, että rinnalla on kiva tyyppi, mutta ennen kaikkea tuo kaikki sinussa tapahtunut muutos kuulostaa todella hyvältä. Harvoin sitä ihan näin aidosti iloitsee tuntemattomien puolesta. Matka jatkukoon. <3

Nyt tajusin miksi en viehättynyt ilman ikäisistä kivoista pojista, ja lankesin vanhempiin.

Minulla oli rankka lapsuus, ja jouduin "aikuistumaan" varhain. Oman ikäiset Tavalliset huolettomat pojat ja nuoret miehet tuntuivat niin vierailta ja huolettomilta ja lapsellisilta, kun itse olin joutunut ottamaan itsestäni vastuuta jo kymmenenvuotiaasta.

Aikuisemmat tuntuivat tutuilta, kuitenkaan minulla ei ihmissuhteissa ollut yhtään sen enempää kokemusta, vaan olin naiivi. En ymmärtänyt, että aikuiset miehet, jotka ryhtyvät suhteisiin niin paljon nuoremman kanssa, tekevät niin koska se vallan epätasapaino sopii heille ja he käyttävät sitä edukseen ja minua hyväkseen. Ja että myös heillä on joku kypsyminen jäänyt tapahtumatta.

Mä pääsin nyt syksyllä irrottautumaan suhteesta, jossa olin mielenterveys- ja päihdeongelmaisen hoivaaja. Oon nyt tässä elämäni tyhjiössä (opiskelu tahmoo, ei työtä, ei asuntoa, ei mitään) tajunnut, että olen vuosien ajan laittanut itseni täysin syrjään, jotta minulla olisi jaksamista hoivata kumppania. On kuin olisin löytänyt itseni uudestaan, sen tytönhupakon, joka olin ennen suhdetta.

Miehen lisäksi elämääni oli tunkeutunut miehen perhe, joka halveksi sellaisia ihmisiä, millainen pohjimmiltani olen. Mieheni oli siis perheen musta lammas, hänkin sai vaan haukkuja kaikesta, mutta en arvannut, kuinka heidän asenteensa vaikutti siihen, että koin tarpeelliseksi muuttua sellaiseksi ihmiseksi, jonka he hyväksyvät. Heidän ahdistava tunkeutuminen elämäämme vaikutti suuresti siihen, että minä paloin loppuun. Täysin rajattomia ihmisiä, joista eräskin pahimmillaan kehotti minua muokkaamaan synnynnäisiä piirteitäni, jotta - niin, miksi? Ilmeisesti olen hänen mielestään piirteineni ruma.

Ei siis ihme, että miehelläni meni nuppi sekaisin, kun joutui elämään perheessä, jossa sai pelkkää arvostelua osakseen ja vanhemmat osoittivat "rakkauttaan" huutamalla, että jos poika ei tee kuen he haluavat, he eivät voi olla ylpeitä pojasta. Yritin olla miehelle tuki ja turva, mutta jos on jäänyt vaille vanhempiensa rakkautta, niin helposti jää tavallaan lapsen tasolle. Vastuuton eksä olikin, kuvitteli, että voi määritellä itse säännöt, joiden mukaan elää. Muiden omaisuus oli esimerkiksi vapaata riistaa, jos vaan irti lähti. En voinut käsittää, miten joku pystyi ajattelemaan niin.

Olen edelleen rikki. Joulu ahdisti, mutta olin niin onnellinen kun ei tarvinnut selitellä toisen käytöstä muille millään tavalla. Sain olla rauhassa. Minulla on jatkuva paha olo, mutta olen toiveikas tulevaisuuden osalta. Minulle on melkeinpä se ja sama kuinka opinnoissani lopulta käy, kunhan saan olla vapaa kahlitsevasta suhteesta. Tulen toimeen vähälläkin.

Tästä kaikesta olen oppinut sen, että omat rajat tulee pitää. En lähde toisen terapeutiksi tai äidiksi. Toisen tulee kyetä pitämään itsestään huolta, jos aikoo kanssani asustaa. Jos sairastuu henkisesti, on valmis hankkimaan apua eikä suuntaa viinakauppaan. Siinä tein eksän kanssa virheen, nuori kun olin. Olen ollut aina "ylpeä" siitä, että ymmärrän ihmisiä ja en valita pienestä. Olisi nyt pitänyt tajuta, että jos nuppi hajoaa ja toisen ratkaisu on vetää viinaa, pitäisi siinä vaiheessa kellojen soida ja todeta, että jos viinan juominen ei lopu siihen paikkaan, suhde loppuu. Mutta koin etten halunnut olla tiukka miehelleni, kun hänen vanhempansa olivat niin älyttömiä vaatimustensa kanssa. En halunnut olla kuin he.

Mutta jos sitä olisi nyt oppinut. Nuorena ei aina ymmärrä, mihin pitää sanoa tiukasti ei ja mitä voi katsoa sormien läpi. Nykyään tiedän paremmin.

Tämä on ollut minulle eheyttävä ketju, kiitos kaikille kirjoittajille. Olen "paatunut" läheisriippuvainen ja viimeisimmän eron jälkeen olen taas paneutunut aiheen pohtimiseen. Minulla suhteet on olleet erilaisia. Luulen aina oppineeni edellisen virheistä, mutta sama läheisriippuvaisen toimintamalli on aktivoinut jokaisessa parisuhteessa.

- Ensimmäinen pitkä, vuosien suhteeni (avoliitto) oli toiseen läheisriippuvaiseen. Kärsimme molemmat mielenterveysongelmista ja yritimme kannatella toisiamme. Suhde ei enää alun jälkeen ollut lainkaan romanttinen, miehen ja naisen välinen suhde. Loppua kohti minä kannoin päävastuun kaikesta arjen pyörittämiseen liittyvästä hänen hyvinvoinnin ohella. Yritin kaikkeni, että olisimme onnellisia. Uuvuin pahasti ja erosimme. 

- Seuraava pitkä, vuosien suhde johti avioliittoon. Mies oli itsenäinen ja pärjäävä. Hänen kanssaan ei tarvinnut stressata arjen pyörittämisestä tai taloudesta. Toinen puoli oli se, että hän oli täysin kylmä minun (kenenkään) emotionaalisille tarpeille. Jäin kaikissa tukea vaativissa asioissa yksin. Pelkästään se kun sairastuin rajuun vatsatautiin, sai hänet katoamaan henkisesti ja fyysisesti paikalta eikä hän reagoinut asiaan millään tavalla. Ei edes muistanut, että sellaista olisi tapahtunut. Elimme arkea hänen ehdoillaan, mitkään minun esittämät kompromissit tai ehdotukset eivät käyneet. Aloin suorittamaan maanisesti täydellisen vaimon roolia, jotta hän olisi kiintynyt minuun ja alkanut välittämään. Uuvuin pahasti ja erosimme.

Jatkuu

- Sitä seurasi suhde, joka on todella hämmentävä itsellenikin. Mies kuvasi itseään tunteelliseksi ja herkäksi. Oli käynyt pitkään terapiassakin. Aika nopeasti kävi ilmi, että hänen elämä pyöri loukattujen tunteidensa ympärillä ja hän hautoi syvää vihaa vuosien takaisista tapahtumistakin.  Minua kohteli vuoroin kylmästi ja vuoroin lämpimästi. Tajusin nopeasti, että mies saattaa olla narsisti. Silti läheisriippuvaisen toimintamalli kytkeytyi päälle ja aloin taas epätoivoisesti yrittää tehdä häntä onnelliseksi ja saamaan kiintymään minuun. Jonkun pelon, ahdistuksen takia en uskaltanut sanoa, että haluan erota. En halunnut loukata? Tämä oli outo suhde, koska en ollut ihastunut enkä voinut kunnioittaa häntä mitenkään. Vuoden jälkeen olin niin rikki, että sain runnottua eron läpi. Kärsin pelkotiloista sen jälkeen, pelkäsin hänen kostavan. 

- Sen jälkeen luulin osaavani pitää rajani. Kävin treffeillä ja tapasin enemmän ja vähemmän erikoisia/ongelmaisia miehiä. Skippasin kaikki. Sitten tuli tämä, jonka kanssa oli valtava vetovoima ja yhteenkuuluvuuden tunne heti ensitapaamisesta lähtien ja ensimmäinen vuosi oli kuin sadusta. Tunsin syvää rakkautta ja onnellisuutta. Kunnes hän veti maton jalkojen alta kerralla, halusi erota ja haukkui minut täysin. Minulla oli päällä oma kriisitilanne läheisen sairastumisen vuoksi. Se oli traumaattinen ja turvaton kokemus. Sitten hän ei halunnutkaan erota ja suostuin epäluuloisena ja hämmentyneenä jatkamaan. Siitä seurasi klassinen tarina, jossa vähitellen syytin miehen käytöksestä itseäni, häpesin, olin onneni kukkuloilla, kunnes taas pohjalla. Yritin erota useita kertoja, mutta palasin. Mies oli vuoroin aivan ihana ja kamala, välillä oli tasaista arkeakin. Hän salasi asioita, en edes tiedä mitä kaikkea. Aloin taas yrittämään kaikkeni, ettei miehen tarvisisi suuttua minulle mistään ja yritin tehdä onnelliseksi. Todellinen herätys alkoi tulla, kun kärsin hänen suuttuessaan rytmihäiriöistä, dissosiaatioista, aloin olla vainoharhainen mitä selkäni takana tapahtuu, järkyttävä sisäinen kauhu. En luottanut häneen missään asiassa ja olin henkisesti loppu. Uskon, että ero on nyt lopullinen. En kaipaa häntä yhtään ja ajatus yhteenpalaamisesta on ahdistava.

Jatkuu

Minulle oli iso herätys tajutessani, että minä olen näiden ongelmien yhteinen nimittäjä. Miehet ovat keskenään hyvin erilaisia. Kyse on minun taipumuksesta hakea rakkautta ja välittämistä sieltä, mistä sitä ei voi saada. Olen ollut valmis hakkaamaan päätä seinään vuosien ajan ja mukautumaan toisen ihmisen tarpeisiin, unohtaen omani. Olen myös yrittänyt paljon puhumalla ratkoa ongelmia ja laittaa rajoja. Nämä miehet ovat viisveisanneet tai tehneet korkeintaan sen verran muutoksia, että minä pysyn suhteessa. Nämä suhteet ovat pysyneet pystyssä ainoastaan johtuen minun kyvystä (sisäisestä halusta?) mukautua äärimmilleen toisen ihmisen tarpeisiin.

Tällä hetkellä en uskalla haaveilla parisuhteesta. Viimeiset kokemukset ovat olleet erityisen vahingollisia. Viimeisin kokemus myös osoittaa, kuinka vahvasti tunsin vetoa välttelevän kiintymyssuhteen omaavaan, vaikka hän ei tuonut sitä ilmi pitkään aikaan. Vaikka kuinka mietin suhteen alkuaikoja, en keksi mistä olisin voinut tulevan parisuhdehelvetin ennustaa. Olisi pitänyt osata pistää suhde heti poikki, kun henkinen väkivalta alkoi. Olen nyt ymmärtänyt, että läheisriippuvuus voi pahimmillaan maksaa hengen.

Kiitos kaikista luku- ja kuunteluvinkeistä. Luin aikanaan Melody Beattien kirjan läheisriippuvuudesta, se oli iso apu minulle ensimmäinen parisuhteen päättämiseen. (Minä olen itse lopettanut kaikki parisuhteet.) Nyt suosittelen Eevi Minkkisen kirjaa Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. Tämä kirja oli kuin taivaan lahja auttamaan minua edellisen suhteen ymmärtämisessä ja henkisessä työstämisessä, eteenpäin pääsemisessä. Samoin ymmärrän nyt oman vastuuni kaikessa paljon paremmin, mutta myös paljon myötätuntoisemmin.

Läheisriippuvuus ei ole psykologiassa käytetty termi.

Se on ns."keittiöpsykologien" itse keksimä.

Ovi kiinni,niin loppuu riippuvuus.

Ei riipu kenessäkään kirjoitti:

Läheisriippuvuus ei ole psykologiassa käytetty termi.

Se on ns."keittiöpsykologien" itse keksimä.

Ovi kiinni,niin loppuu riippuvuus.

Vähä niinku alkoholistitkin laittaa korkin kiinni. Helppoa kun sen osaa :D

Vierailija kirjoitti:

Ei riipu kenessäkään kirjoitti:

Läheisriippuvuus ei ole psykologiassa käytetty termi.

Se on ns."keittiöpsykologien" itse keksimä.

Ovi kiinni,niin loppuu riippuvuus.

Vähä niinku alkoholistitkin laittaa korkin kiinni. Helppoa kun sen osaa :D

Ylipainoisille hyvä vinkki: syökää vähemmän!

Saat ap tosi paljon yläklikkejä mutta et minulta, koska minusta ei ole mitään hienoa siinä että seisoo porotuksessa tunnista toiseen ja sitten valittaa ihonsa palaneen.

Ei ole muuten sitten kypsää käytöstä se huolestuminen ja menojen kyttääminenkään, mitä läheisriippuvaiset harrastaa..

Vierailija kirjoitti:

Ei ole muuten sitten kypsää käytöstä se huolestuminen ja menojen kyttääminenkään, mitä läheisriippuvaiset harrastaa..

Eiköhän jokainen tähän ketjuun eksyvä tiedä, että omassa käytöksessä on joku vinksallaan, mutta ideana on tukea toinen toista. Jos sä haluat jatkaa valitsemallasi linjalla niin ole ystävällinen ja luo aloita uusi keskustelu. 

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä moi, ajattelin päivitellä kuulumisia.

Noh, tää mies oli elänyt kaksoiselämää ihan 6-0. Onnistui muuttamaan toisen naisen kanssa yhteen ja sen kuukausitolkulla kövi kuitenkin panemassa mua ja puhui yhteenmuutosta ja lapsista. En olis edes saanut tietää ilman yhteistä kaveria.

Mulla menee ok. Itseasiassa todella paljon paremmin. Olen tutustunut ihmiseen joka on todella hyvä mulle. Tai no, mistä mä sen tiedän onko se, silleen normaalisti? Hän pitää musta kiinni, kantaa mun kassit, hymyilee, oikeasti kuuntelee ja puhuu, haluaa olla seurassani ja pitää sanoistaan kiinni. En mä ole tottunut tämmöiseen. Tuo mies on joutunut todella koville epäilyjeni takia ja silti hakeutuu viereeni, moni olis luovuttanut.

Tässä suhteessa olen ollut itsekkäämpi, en palvele ja passaa, uskallan ilmaista tunteitani, en piilota tai tukahduta mitään ja saatan jopa pyytää ja vaatia. Ihmeellistä on, että siihen vastataan ja mut nähdään, olen parantunut paljon.

Mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä helpottuneempi olen, aiempi elämäni oli aivan järkyttävän kamalaa. Eräänä aamuna heräsin ilman ahdistusta ja dissosiaatiota, en halunnut itkeä, olen herännyt jopa iloisena ja odottavaisena.

En olisi ikinä uskonut, että mun oma elämä voisi olla näinkin ongelmatonta ja helppoa.

En tiedä olenko parantunut läheisriippuvaisuudestani, mulla on tässä suhteessa jatkuvasti tuntosarvet ojossa että enhän ylitä rajaa, onko tää ok mulle. Haluan olla hyvä tuolle miehelle, mutta en oman vointini kustannuksella ja ajattelen aidosti että oma olonikin on tärkeää, mun oma olo on tärkein.

Mä olen lukenut jokaisen viestin ajalla ja ajatuksella, olen todella kiitollinen kaikille kirjoittajille.

Eheytyminen jatkukoon :)

Kiva kuulla! Onnea vuodelle 2021!

Näitä kun lukee, ei voi olla ajattelematta, että onko tässä maailmassa yhtään normaalia miestä, ja yhtään parisuhdetta, joka antaa naiselle enemmän kuin ottaa?

Miehet on ihan sekaisin. Aikuiset ihmiset sekoilee viinan kanssa, tunne-elämä heillä huonompi kuin koiralla, ei kanneta vastuuta mistään, oma napa aina etusijalla.

Mihin miestä tarvitsee, ovat kaikki jotain vailla ja kyvyttömiä rakastamaan pyyteettömästi.

Sinkkuna seuraan syrjäsilmällä parisuhteita, riitoja, huutoa ja stressiä. Ja tunnen kiitollisuutta omasta itsenäisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole muuten sitten kypsää käytöstä se huolestuminen ja menojen kyttääminenkään, mitä läheisriippuvaiset harrastaa..

Luitko ketjua ollenkaan? Varmaan jotkut kyttäämistä harrastaa, mutta ei se ole mitenkään erityisesti läheisriippuvaisten piirre. Se on totta, että läheisriippuvainen valitsee usein kumppanikseen henkilön, jonka käytös on todella huolestuttavaa. 

Okei, tarkoitin lähinnä sitä, että läheisriippuvaisenkin kannattaa tarkistaa omat toimintatapansa ihmissuhteissa, kuten varmaan ymmärrättekin. Saattavat syventää ongelmia ja sysätä hyvänkin kumppanin kauemmaksi. Kaikkea hyvää, ilmaisin itseäni huonosti ja kärkevästi.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee, ei voi olla ajattelematta, että onko tässä maailmassa yhtään normaalia miestä, ja yhtään parisuhdetta, joka antaa naiselle enemmän kuin ottaa?

Miehet on ihan sekaisin. Aikuiset ihmiset sekoilee viinan kanssa, tunne-elämä heillä huonompi kuin koiralla, ei kanneta vastuuta mistään, oma napa aina etusijalla.

Mihin miestä tarvitsee, ovat kaikki jotain vailla ja kyvyttömiä rakastamaan pyyteettömästi.

Sinkkuna seuraan syrjäsilmällä parisuhteita, riitoja, huutoa ja stressiä. Ja tunnen kiitollisuutta omasta itsenäisyydestä.

On niitä hyviäkin miehiä <3

up

Tämä on kyllä todella hyvä keju. Luin kaikki tarinat läpi, ja monista löydän surullisen tuttuja piirteitä.

Oma tarinani on se, että kasvoin alkoholistiperheen vanhimpana lapsena. Toinen vanhemmista siis oli kunnollinen. Vanhimpana sisaruksena jouduin äidin poissa ollessa huolehtimaan paitsi nuoremmista sisaruksista, myös juopottelevasta ja sammuilevasta isästäni. Vanhempani erosivat ollessani ala-asteen vimeisillä luokilla. Tämän jälkeen kasvuympäristöni oli normaalimpi. 

Aikuisiällä minulla on ollut useampi pitkä suhde. Ennen nykyistä suhdetta aiemmat ovat olleet terveemmällä pohjalla - tästä oikeastaan kiitän vanhempieni eroa, uskon, että osaan jossain määrin erottaa turvallisen suhteen turvattomasta. Näissä terveemmissäkin suhteissa huomaan kuitenkin jälkikäteen olleen piirteitä, tai tarkemmin sanottuna omaksumiani rooleja, joiden ei pitäisi nyt tarkemmin ajatellen parisuhteeseen kuulua. Vaikka lähesiriippuvaiset mallit ovat olleet osin hallinnassa, huomaan toimineeni "isosiskomaisesti" näille aiemmille kumppaneilleni - kannustanut hakemaan jatko-opintoihin, muistutellut tekemättömistä tehtävistä, ottanut kokonaan vastuulleni esim laskujen maksun yhteisessä huushollissa jne.

Läheisriippuvainen toimintamalli aktivoitui täysimääräisenä oikeastaan vasta nykyisessä suhteessa, jossa mies paljastui alkoholistiksi. Tavatessamme hänen ongelmansa olivat kohtalaisen hyvin hallinnassa (oli saanut korkin kiinni), mutta tilanne alkoi melko nopeasti karkaamaan käsistä tavattuamme. Nyt jälkikäteen menneitä tapahtumia tarkastellessa huomaan, missä tilanne alkoi mennä raiteiltaan. Alussa, ensimmäisten katoamisten, juomaputkien ja isompien känniriitojen jälkeen, suutuin ja yritin tehdä selväksi, että näin ei voi jatkua (huom! Kuitenkaan en vetänyt sitä lopullista rajaa ja kävellyt suhteesta ulos tässä vaiheessa, mielestäni ongelmat olivat vielä korjattavissa). Vähitellen, miehen ongelmien pahentuessa ja huomatessani, ettei hän itsekään tilanteesta nauttinut vaan kärsi suuresti, aloin ottaa enemmän ja enemmän vastuuta. Hain paljon tietoa eri hoitoihin hakeutumisista, lääkitsin krapulat suunnilleen tarjoilemalla ruuat ja särkylääkkeet sänkyyn, lohdutin, ymmärsin ja säälin. Kun hänen käytöksensä paheni ja putket tihenivät, ja nimittelyn lisäksi kuvioihin astui mm. fyysisellä väkivallalla uhkailu ja sittemmin myös näiden uhkausten toteuttaminen, rahan kiristäminen, kännissä eroamiset, vainoava mustasukkaisuus jne, se "hyväksyttävän" raja vähän kerrallaan siirtyi kauemmas. Huomaan lipsuneeni hyväksymään ja ymmärtämään sellaistakin käytöstä, josta sanoisin kenen tahansa muun kohdalla, että "juokse!!".

Lopulta sain riuhtaistua itseni irti niin, että muutin toiseen osoitteeseen, sen verran kauemmas, että näkemisen eteen olisi nähtävä vähän enemmän vaivaa. Nyt on helppo hengittää. On ollut aikaa ajatella asioita ja omia toimintamalleja. Vielä tunnen sääliä, myötätuntoa ja ikävää miestäni kohtaan, näen (nyt jo itseni lisäksi) hänet uhrina sairaudelle nimeltä alkoholismi. Lisäksi taustalla on kyllä muutakin ongelmaa. Mutta ehkä omaa kasvuympäristöänikin vasten näen myös tällä tavalla hirviömäiseesti toimivan ihmisen inhimillisenä. En halua hylätä ja satuttaa sairasta mutta itselleni rakasta ihmistä. Nyt kuitenkin tiedostan jo, että antamalla tilanteen jatkua satutan ja sairastutan itseäni. Vähän kerrallaan opettelen laittamaan itseni edelle, ehkä vielä päästämään lopullisesti irti ja antamaan miehelle myös kokonaan hänen tarvitsemansa tilan omalle eheytymiselleen. Realiteetti kun kuitenkiin on, että hän oli saanut asiansa kuntoon ennen meidän tapaamistamme oltuaan pakon edessä täysin yksin itsestään vastuussa.

Se, mitä olet kokenut lapsena on kuin tauti sinussa. Jos sinut on laitettu huolehtimaan muista, esim. sisaruksista niin sinulle on tullut identiteetti ja uskomus, että sinun tehtäväsi on huolehtia muista. Tunne lukkosi menetelmällä saat selville lukkosi, sinun tehtäväsi elämässä on vapauttaa itsesi niistä. Jokainen aikuinen ihminen vastaa omasta elämästään ja en puhu sairaista, vammaisista tai vanhuksista. Loppujen lopuksi myös heillä on itsemääräämisoikeus. Terapia myös auttaa.