Lue keskustelun säännöt.
Läheisriippuvuudesta eroon
Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa päihderiippuvaisen kanssa ja ilmeisen sairastunut itsekin. Miehet on mennyt ja tullut miten haluaa, aina otin takaisin ja yritin uskoa vaan hyvää, hoivasin ja koitin parantaa itseni unohtaen. Suhteissa henkistä ja fyysistä väkivaltaakin, olen antanut alistaa itseni aika täydellisesti.
Mulle on aina tärkeintä toisen hyvä olo, itsellä ei niin väliä. Suurimman osan suhteiden ajasta olen ollut masentunut kohtelun takia, silti aina kun toinen on vain pyytänyt anteeksi olen asettanut hänet elämäni keskiöön, kunnes mua satutetaan taas ja sen jälkeen uusiksi. Unohdan aina itseni, en oikein muista edes mistä joskus nautin ja mitkä mun omat mielipiteet on, myötäillen ja joustan ihan liikaa.
Tää on sairasta!
Onko joku eheytynyt tästä? Millä tavoin opetella, että oma elämä on tärkein ja itse arvokas?
Kommentit (592)
peiliinkatsoja kirjoitti:
Kiitos teille kaikille jotka olette kirjoittaneet tarinanne ja näkemyksiänne tähän ketjuun. Luin koko ketjun muutamassa päivässä ja tämä on todella avannut silmäni. Ymmärsin että monet ongelmistani elämässäni ja ihmissuhteissani taitavat johtua omasta läheisriippuvaisuudestani.
Toisin kuin monet muut, minä en haksahda alkoholistimiehiin. Kiinnyn tavallisiin, kiltteihin, vähän reppanoihin miehiin, jotka eivät ehkä ole saaneet elämästä aivan kiinni, eivät osaa pitää puoliaan sosiaalisissa tilanteissa tai esim. työelämässä . Ja sitten yritän korjata heidän elämäänsä, saada heidät kehittämään itseään, etenemään uralla, harrastamaan uusia harrastuksia, tsemppaan asioissa, opettelemaan pitämään puoliaan. Kuulostaa muuten ihan kamalalta itsellekin näin kirjoitettuna! Nuorempana sain yhden sisälle yliopistoonkin, mutta eihän siitä opiskelusta mitään tullut, kun hänellä itsellään ei ollut sisäistä motivaatiota siihen. On nyt pari vuosikymmentä myöhemmin ihan onnellinen duunari.
Olen mukana monessa järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa. Teen aivan liikaa, otan kilttinä itselleni aivan liikaa vastuuta. Omalle elämälle ei ole aikaa, en muista milloin olisin ehtinyt viimeksi lukea kirjan tai katsoa televisiota. Haluaisin kehittää omaa osaamistani jotta pääsisin uralla eteenpäin, mutta en vain pääse irti näistä vapaaehtoistöistä. Kun jonkun onnistun lopettamaan, niin otan tilalle toisen. Ja usein kukaan ei edes pyydä minua, vaan haalin itselleni itse näitä asioita. Sitten väsyn, valitan kun on työtä niin paljon ja olen raskas. Eräs ystävä ystävällisesti huomauttikin, että ongelmani ovat itse hankittuja. Ihan oikeassahan hän on! Itse nämä valitsen.
Olen aivan sairaalloisen empaattinen ja en kestä sitä jos joku pahoittaa mielensä ja tuntee itsensä hylätyksi ja yksinäiseksi. Se tuntuu välillä ihan fyysisenä tuskana ja teen mitä vain jotta voisin parantaa toisen oloa. Parisuhteessa pelkään kovasti pahoittavani näiden (omasta mielestäni?) herkkien miesten mielen ja yritän järjestää kaiken viimeiseen asti niin etteivät he vain pettyisi tai pahoittaisi mieltään. Ja tämä ajaa minut aivan näännyksiin. Samaa teen kaikissa sosiaalisissa ympyröissä, bongaan aina sen yksinäisen juhlista jonka kanssa juttelen unohtaen omat kaverini ja oman hauskanpitoni, ettei vaan kenenkään tarvisi olla yksin. Työpaikalla lyöttäydyn sen vähän rassukan seuraan, joka ei oikein pärjää, ja yritän parhaani mukaan opettaa ja tsempata häntä, ja teen sitten oma työni väsyneenä omalla ajalla (oikeasti). Reissuilla väsytän itseni näännyksiin yrittäessäni järjestää kaiken niin, että kaikilla olisi kivaa. Paitsi itselläni koska olen koko ajan huolissani, stressaantunut ja pelkään että joku pahoittaa mielensä. Tämä on ihan kamalaa, en näemmä luota muihin ihmisiin ja heidän kykyynsä käsitellä omia tunteitaan ja pitää omia puoliaan. Tai opetella sellaista, jos sitä kykyä ei vielä olekaan.
Nuorena menin jopa sänkyyn miesten kanssa, koska en jotenkin hahmottanut että minulla on oikeus sanoa ei, ja on heidän omalla vastuullaan käsitellä siitä tuleva pettymys. Kuulostaa ihan uskomattomalta nyt aikuisena, mutta silloin tämä oli täyttä totta.
Tämä ketju on todella avannut silmäni ja saanut minut katsomaan peiliin. Kirjoittaminen auttaa myös, luen yllä olevaa tekstiäni ja mietin vain kuinka raskas ihminen olen. Ei ihme, että aikuisena on ihmisiä kadonnut ympäriltä. Tämän ketjun innoittamana olen katsonut paljon Gretan videoita ja vaikka en allekirjoita kaikkea mitä hän puhuu deittailusta ja parisuhteista, ihan tavan ihmissuhteisiin sieltä on tullut paljon oppia. Kuten että ei ole pakko antaa kenellekään enemmän kuin itsellään riittää, ei rahaa, auttamisen voimavaroja, yhtään mitään. On ok sanoa ei.
Wau miten oivaltava teksti!
Empaattisuus ja auttamisenhalu ovat kyllä melkoisia sudenkuoppia läheisriippuvaiselle. Minäkin olen löytänyt itseni ties mistä vapaaehtoistöistä ja aina ihmetellyt, miksen tunnu saavani niistä "sitä jotain". No en kai saa, kun haen niistä asioita, jotka pitäisi löytyä itsestäni.
Itsearvostus on kyllä mielenkiintoinen asia. Se vapauttaa muiden elämän säätämisestä ja samalla auttaa hyväksymään muut. Jokainen voi elää vain omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sulla on ollut pitkiä ja vaikeita kokemuksia ja olet ymmärtänyt ja jataknut elämää. Onko irrottautuminen onnistunut niin, että sama rutiini ei enää palaa?
Itselle ainakin ein sanominen on niin vaikeaa, vaikka tiedostan että nii pitää tehdä. Ja kun ei sano "ei" ajautuu vääriin tilanteisiin kerta toisensa jälkeen.
Eli miten saatte opit toimimaan käytännössä?
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla on ollut pitkiä ja vaikeita kokemuksia ja olet ymmärtänyt ja jataknut elämää. Onko irrottautuminen onnistunut niin, että sama rutiini ei enää palaa?
Itselle ainakin ein sanominen on niin vaikeaa, vaikka tiedostan että nii pitää tehdä. Ja kun ei sano "ei" ajautuu vääriin tilanteisiin kerta toisensa jälkeen.
Eli miten saatte opit toimimaan käytännössä?
Mielestäni tässäkin avainasemassa on itsetuntemus. Pitää tietää, millainen on oikeasti ja mitä haluan oikeasti ja antaa tämän oikean minänsä päättää, kenelle haluaa sanoa ei.
Itsetuntemuksessa auttaa varmasti vertaisryhmä, kirjoittaminenkin. Listaa päivän päätteeksi asiat, tilanteet ja tunteet, jotka tuntuivat hyviltä ja sama huonoista asiosta. Asiat ja tekemisen tavat, jotka eivät tuota hyvää mieltä, ovat silloin vääriä. Älä ruoki niitä.
Tärkeintä on antaa kaikille muillekin ihmisille vapaus kasvaa ja kehittyä. Jos palaamme aina säätämään muiden asioita, annamme loputtomasti anteeksi, palvelemme ja uhraudumme, viemme toiseltakin mahdollisuuden kasvaa. Onko meillä siihen oikeus?
Vierailija kirjoitti:
Tässä viimeisimmäksi luin tuota ketjua, jossa mies huomauttelee naiselle tämän syömisestä, ja nainen sanoo, "mutta muuten hän on ihana mies". Mikä siinä on, että tulee ihan sokea piste niille asioille, millä toinen jatkuvasti ylittää hyväksyttävät rajat.
Mulla on miesystävä, joka on muuten ihana, mutta. Me ei asuta yhdessä, mulla on alaikäinen lapsi. Muutenkin mulla on välillä päivä tai pari viikossa muutakin elämää. Näen kavereita, sukulaisia, siivoan kotona tai vain toivun. Jos ollaan päiväkin erossa, hän on surkeana ja lähettelee pitkin päivää viestejä, miten yksinäinen on. Vaikka on juuri sovittu, että mulla on nyt pari päivää muuta. Miksi hänen täytyy olla silti koko ajan viesteissä, ja pitää ajatukseni keskittyneinä häneen? Se on ihan häiritsevää. Hän niinkuin koko ajan keskeyttää keskittymiseni muihin asioihin kuin siihen, että hän haluaisi että olen koko ajan hänen kanssa. En voi, ihan järjellisestä syystä.
Aina tästä sanon, aina hän on katuva ja söpö, sanoo, ettei tarkoittanut sillä mitään, ja aina lepyn.
Kuitenkin kun olen kotona tai töissä tai kaverilla, ja hän tekee sitä, se ärsyttää minua suunnattomasti, ja tekisi lähinnä mieleni olla näkemättä häntä enää ikinä. Puhelin pimputtaa kaiken aikaa, kun yritän katsoa lapsen kanssa elokuvaa, tai olla kahvilla kaverin kanssa. Jos en vastaa, mies alkaa mökötyksen, marttyyrin ja mykkäkoulun, miten hän on niin yksin ja minä vedän mykkäkoulua. Kuka nyt koko ajan vahtii puhelinta, kun kokkaa, syö, ja katsoo netflixiä?
Olen ihan sekaisin ja uupunut, ja tuntuu, että tämä suhde jotenkin hajottaa voimia. Siitä ei tule sellaista positiivista, yhdessä elämässä eteenpäin yrittämistä. Vaan minulla on elämä erillisinä palasina, joita tasapainottelen. Ja ei, hän ei halunnut muuttaa uusperheeseen. Ehkä hyvä niin, mutta melko umpikujahan tämä on.
Kyseessä on ilmiselvästi kieototuva sisäisesti tyhjä narsisstinen mies.. jatkaa vaan sitä mitä tekee SINUT onnelliseksi ja hyvinvoivaksi, äläkä huoli hänestä. Sun työ ei ole kohottaa hänen mielihyvää.
-Luna- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä viimeisimmäksi luin tuota ketjua, jossa mies huomauttelee naiselle tämän syömisestä, ja nainen sanoo, "mutta muuten hän on ihana mies". Mikä siinä on, että tulee ihan sokea piste niille asioille, millä toinen jatkuvasti ylittää hyväksyttävät rajat.
Mulla on miesystävä, joka on muuten ihana, mutta. Me ei asuta yhdessä, mulla on alaikäinen lapsi. Muutenkin mulla on välillä päivä tai pari viikossa muutakin elämää. Näen kavereita, sukulaisia, siivoan kotona tai vain toivun. Jos ollaan päiväkin erossa, hän on surkeana ja lähettelee pitkin päivää viestejä, miten yksinäinen on. Vaikka on juuri sovittu, että mulla on nyt pari päivää muuta. Miksi hänen täytyy olla silti koko ajan viesteissä, ja pitää ajatukseni keskittyneinä häneen? Se on ihan häiritsevää. Hän niinkuin koko ajan keskeyttää keskittymiseni muihin asioihin kuin siihen, että hän haluaisi että olen koko ajan hänen kanssa. En voi, ihan järjellisestä syystä.
Aina tästä sanon, aina hän on katuva ja söpö, sanoo, ettei tarkoittanut sillä mitään, ja aina lepyn.
Kuitenkin kun olen kotona tai töissä tai kaverilla, ja hän tekee sitä, se ärsyttää minua suunnattomasti, ja tekisi lähinnä mieleni olla näkemättä häntä enää ikinä. Puhelin pimputtaa kaiken aikaa, kun yritän katsoa lapsen kanssa elokuvaa, tai olla kahvilla kaverin kanssa. Jos en vastaa, mies alkaa mökötyksen, marttyyrin ja mykkäkoulun, miten hän on niin yksin ja minä vedän mykkäkoulua. Kuka nyt koko ajan vahtii puhelinta, kun kokkaa, syö, ja katsoo netflixiä?
Olen ihan sekaisin ja uupunut, ja tuntuu, että tämä suhde jotenkin hajottaa voimia. Siitä ei tule sellaista positiivista, yhdessä elämässä eteenpäin yrittämistä. Vaan minulla on elämä erillisinä palasina, joita tasapainottelen. Ja ei, hän ei halunnut muuttaa uusperheeseen. Ehkä hyvä niin, mutta melko umpikujahan tämä on.Kyseessä on ilmiselvästi kieototuva sisäisesti tyhjä narsisstinen mies.. jatkaa vaan sitä mitä tekee SINUT onnelliseksi ja hyvinvoivaksi, äläkä huoli hänestä. Sun työ ei ole kohottaa hänen mielihyvää.
Kiitos, voitko kuvata enemmän, mistä on kyse? En olisi ajatellut, että hän on narsistinen, koska kohtelee minua muuten ihan korostetun hyvin ja kehuu ja huomioi. Mutta aina haluaisi enemmän huomiota ja aikaa mitä voisin antaa, on ikään kuin rajaton sen suhteen, ja minun pitäisi täyttää hänen elämän tyhjyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
-Luna- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä viimeisimmäksi luin tuota ketjua, jossa mies huomauttelee naiselle tämän syömisestä, ja nainen sanoo, "mutta muuten hän on ihana mies". Mikä siinä on, että tulee ihan sokea piste niille asioille, millä toinen jatkuvasti ylittää hyväksyttävät rajat.
Mulla on miesystävä, joka on muuten ihana, mutta. Me ei asuta yhdessä, mulla on alaikäinen lapsi. Muutenkin mulla on välillä päivä tai pari viikossa muutakin elämää. Näen kavereita, sukulaisia, siivoan kotona tai vain toivun. Jos ollaan päiväkin erossa, hän on surkeana ja lähettelee pitkin päivää viestejä, miten yksinäinen on. Vaikka on juuri sovittu, että mulla on nyt pari päivää muuta. Miksi hänen täytyy olla silti koko ajan viesteissä, ja pitää ajatukseni keskittyneinä häneen? Se on ihan häiritsevää. Hän niinkuin koko ajan keskeyttää keskittymiseni muihin asioihin kuin siihen, että hän haluaisi että olen koko ajan hänen kanssa. En voi, ihan järjellisestä syystä.
Aina tästä sanon, aina hän on katuva ja söpö, sanoo, ettei tarkoittanut sillä mitään, ja aina lepyn.
Kuitenkin kun olen kotona tai töissä tai kaverilla, ja hän tekee sitä, se ärsyttää minua suunnattomasti, ja tekisi lähinnä mieleni olla näkemättä häntä enää ikinä. Puhelin pimputtaa kaiken aikaa, kun yritän katsoa lapsen kanssa elokuvaa, tai olla kahvilla kaverin kanssa. Jos en vastaa, mies alkaa mökötyksen, marttyyrin ja mykkäkoulun, miten hän on niin yksin ja minä vedän mykkäkoulua. Kuka nyt koko ajan vahtii puhelinta, kun kokkaa, syö, ja katsoo netflixiä?
Olen ihan sekaisin ja uupunut, ja tuntuu, että tämä suhde jotenkin hajottaa voimia. Siitä ei tule sellaista positiivista, yhdessä elämässä eteenpäin yrittämistä. Vaan minulla on elämä erillisinä palasina, joita tasapainottelen. Ja ei, hän ei halunnut muuttaa uusperheeseen. Ehkä hyvä niin, mutta melko umpikujahan tämä on.Kyseessä on ilmiselvästi kieototuva sisäisesti tyhjä narsisstinen mies.. jatkaa vaan sitä mitä tekee SINUT onnelliseksi ja hyvinvoivaksi, äläkä huoli hänestä. Sun työ ei ole kohottaa hänen mielihyvää.
Kiitos, voitko kuvata enemmän, mistä on kyse? En olisi ajatellut, että hän on narsistinen, koska kohtelee minua muuten ihan korostetun hyvin ja kehuu ja huomioi. Mutta aina haluaisi enemmän huomiota ja aikaa mitä voisin antaa, on ikään kuin rajaton sen suhteen, ja minun pitäisi täyttää hänen elämän tyhjyys.
olen eri, mutta..
Narsismi on iso sana, mutta mies on selvästi oppinut manipuloimaan sinua. Itsekin sanot: hän on rajaton. Ja kun yrität asettaa rajoja (mikä on ihan oikein ja välttämätöntä) hän alkaa kiukutella ja/tai kerjätä sääliä ts. siirtää vastuun omista tunteistaan ja käytöksestään sinulle.
Hän viestii sinulle: "Jos olisit tavoitettavissa 24/7, minulla olisi parempi olo eikä minun tarvitsisi kiukutella.
Usein epätasapainoiset suhteet alkaa näin ja ennen kuin huomaatkaan moni muukin asia ärsyttää, ja hänen mielenilmaisunsa saattavat muutta agressiivisimmiksi.
"Jos sinä ____________________ , minulla ei olisi paha olla / en suuttuisi / haukkuisi / löisi...jne.
Kehut kestävät vain seuraavaan kiukutteluun asti, ja mitä pahempaa on kiukuttelu, sitä enemmän sinua pitää kehua, että hämmennyt ja alat epäillä josko vika sittenkin on sinussa, sen sijaan että arvioisit miehen käytöstä objektiivisesti. Mitä kauemmin tätä hämmennystä jatkuu, sitä enemmän sinä alat "ulkoistaa" itsetuntoasi hänen käsiinsä ja tulet riippuvaiseksi hänen hyväksynnästään. Sykli nopeutuu ja vähitellen alat muuttaa käytöstäsi välttääksesi raivareita ja siinä kohtaa pitäisi viimeistään lähteä.
Hyväksyisitkö samanlaista kohtelua ystäviltäsi, työpaikalla, sukulaisilta? Käyttäysitkö itse samoin muita kohtaan? Miten mies puhuu ja kohtelee muita ihmisiä? Huomaatko "ymmärtäväsi" ja puolustelevasi miehen käytöstä itsellesi ja muille? Onko mieheltä saamasi huomio kaiken pahan olon arvoista? Olen ihan sekaisin ja uupunut, ja tuntuu, että tämä suhde jotenkin hajottaa voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kelpasin miehelle vain hänen ehdoilla.. kun hän joskus halusi tavata ja joskus viestitellä niin olin aina valmiina. Kun itse ehdottelin tapaamisia usein oli liian kiire ja odotin kiltisti. Joskus oltiin suhteessa kunnes tapahtui ero jonka ajankohta vieläkin epäselvä. Ei enää halunnutkaan sitoutua minuun eikä ollut annettavaa. Tuon jälkeen miettii kelpaako enää ikinä kenelläkään ja miten noin voi tehdä toiselle?
Tämä voisi olla minun kynästäni... Mies kertoo aina palatessaan miten hän minut haluaisi, mutta ei uskalla rakastaa ja vähitellen tunteet hiipuvat kunnes ei taas ole mitään. Kehä pyörii, en pysty sitä katkaisemaan koska olen rakastunut tähän ihmiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tähän ketjuun kirjoittanut aiemmin oman tarinan (-Luna) Update: mies muuttunut väkivaltaiseksi, kutsuin poliisit viime kerran käymään. Poliisi aloittanut esitutkinnan lievästä pahoinpitelysta..
Olen omasta elämästä ja myös muiden kertomasta huomannut, että läheisriippuvalla on usein: epämääräinen olo, hämmennys, ymmärtämättömyys miksi parisuhteet kulkee melkein saman kaavan mukaan, riittämättömyyden tunne jne.. Psykoterapeutisten tutkimuksien mukaan läheisriippuvainen vetää (romanttisesti) puoleensa narsisteja, rajatilahäiriöisiä, sotsiopaatteja tai äärimmäisessä tapauksessa psykopaatteja. Siihen on keksitty termi Human magnet syndrome eli ihmismagneettisyndrooma. Terve ihminen vetää puoleensa terveitä, läheisriippuvainen taas vetää puoleensa itsensä vastakohtia eli huomiota ja ihailua, huolehtimista vaativia, kontrollioivia, manipuoloivia ihmisiä. Ihmismagneetti teoriasta kertoo Ross Rosenberg youtubessa. Hän on yli 30v kokemuksella psykoterapeutti. Hän on luonut hyvän hoidon läheisriippuvuudesta eroon pääsemiseen (yleensä hoidetaan vaan symptomeja, eikä alkusyytä). Hän on luonut läheisriippuvuuden parempaan kuvaukseen termin Self Love Deficiency eli itserakkauden puute. Siitä läheisriippuvaisen käytös alunperin kumpuaa. Kunnes läheisriippuvainen ei havahtuu kokonaiskuvaan, ottaa vastuuta omasta osuudesta suhteiden epäonnistumisessa, eikä hoida itsensä kuntoon, sama kaava elämässä toistuu uudestaan.
Tässä hieman lukemista/kuuntelemista:
Storytel: 1) Kaikki Anteeksi (pysäyttävä tarina)
2) Taakkana läheisriippuvuus
3) Trauma ja Rakkaus
4) Tunnelukot: tunne lukkosi
5) Narsisti parisuhteessa, naapurina, työpaikalla ja oikeussalissa (asianajajan kirjoittama vertaistarinoilla)
6) Suljettujen ovien takana
-Storytelissa nyt 30pv ilmaista, kuuntelen itse työpäivien aikana 2-4 kirjaa viikossa. Kun puhutaan narsista tunnistan lähes kaikki piirteet myös omasta elämästä.
Youtube: 1) Stephanie Lyn Coaching channel (codependency and narcissism)
2) Les Carter channel (kertoo tosi hyvin aivopesusta ja narsismista sekä läheisriippuvuudesta ja paljosta muusta)
3) Ross Rosenberg kanava (kultaa).
Lisäksi löytyy artikkeleita kaikkialta, esim. https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006168266.html
Edellä mainitut ovat TODELLA paljon auttanut mua, havahtuin omaan 11v kestäneen avoliittoon uudella silmällä, näin yhtäkkiä kokonaiskuvan, samalla oppisin huomaamaan omaa haitallista käyttäytymistä, ottamaan vastuun omista tunteista ja elämästä. Asettamaan rajoja (mun nartsu ei tykannyt juuri siitä ja kävi lopuksi kimppuun - se oli hänelle eka ja viimeinen kerta). Tevenemisprosessi lähti tosi nopsaa käyntiin, suosittelen!! Tuntuu kun alkaisi astumaan ulos harmaasta sumusta, alussa se on vaikea ja muuttu vaikeammaksi, mutta ainakin suunta on oikea ja valo alkaa näkyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy vertaistukiryhmissä ja aloita mahdollisuuksien mukaan pitkäkestoinen terapia. Kokemuksesta tiedän ettei tuollaisesta suhteesta ole helppo irrottautua, vaan minäkin roikuin vastaavassa suhteessa itsemurhan harkitsemisen partaalle asti. Lopulta mies jätti minut jonkun sen hetkisen panonsa takia ja nyt yli vuoden jälkeen yrittää saada minua taas takaisin. Vuodessa minä onneksi tajusin että ansaitsen parempaa ja kenenkään ei kuulu olla suhteessa jossa toinen haukkuu, alistaa, haistattelee, arvostelee, pettää, valehtelee, hyväksikäyttää, on henkistä ja fyysistä väkivaltaa (mukaanlukien seksuaalinen väkivalta). Aluksi oli todella vaikeaa, ja ihan päivä kerrallaan menin eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti oloni alkoi parantua muutaman kuukauden päästä erosta. Sen hetken odottelu tuntui ikuisuudelta mutta oli sen arvoista. En palaisi enää ikinä kyseisen miehen kanssa yhteen tai toisenkaan päihderiippuvaisen. Näille ihmisille kun on paljon yhdistäviä piirteitä kuten narsismi ja lapsen tasolle jäänyt henkinen kehitys. Et voi näitä ihmisä muuttaa tai pelastaa. Voit tehdä sen vain itselleni. Vaikka rakastaisit sitä miestä, päätä rakastaa itseäsi enemmän, koska ansaitset parempaa kuin huonon kohtelun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käy vertaistukiryhmissä ja aloita mahdollisuuksien mukaan pitkäkestoinen terapia. Kokemuksesta tiedän ettei tuollaisesta suhteesta ole helppo irrottautua, vaan minäkin roikuin vastaavassa suhteessa itsemurhan harkitsemisen partaalle asti. Lopulta mies jätti minut jonkun sen hetkisen panonsa takia ja nyt yli vuoden jälkeen yrittää saada minua taas takaisin. Vuodessa minä onneksi tajusin että ansaitsen parempaa ja kenenkään ei kuulu olla suhteessa jossa toinen haukkuu, alistaa, haistattelee, arvostelee, pettää, valehtelee, hyväksikäyttää, on henkistä ja fyysistä väkivaltaa (mukaanlukien seksuaalinen väkivalta). Aluksi oli todella vaikeaa, ja ihan päivä kerrallaan menin eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti oloni alkoi parantua muutaman kuukauden päästä erosta. Sen hetken odottelu tuntui ikuisuudelta mutta oli sen arvoista. En palaisi enää ikinä kyseisen miehen kanssa yhteen tai toisenkaan päihderiippuvaisen. Näille ihmisille kun on paljon yhdistäviä piirteitä kuten narsismi ja lapsen tasolle jäänyt henkinen kehitys. Et voi näitä ihmisä muuttaa tai pelastaa. Voit tehdä sen vain itselleni. Vaikka rakastaisit sitä miestä, päätä rakastaa itseäsi enemmän, koska ansaitset parempaa kuin huonon kohtelun.
Voimia toipumiseen ja onnea vuodelle 2021!
Tästä ketjusta on todella paljon apua, kiitos. Viimeisimmän hylkäyksen jälkeen päätin, etten enää päästä narsistia takaisin elämääni ja olen tällä kertaa onnistunut tässä kohtalaisen hyvin. Tyyppi on kuitenkin heittäytynyt taas hurmaavaksi, haluaisi vielä "yrittää", ja itsehillintäni ei ole riittänyt katkaisemaan yhteydenpitoa kokonaan. Uskoni tapahtuneeseen ja omiin kokemuksiini on alkanut horjua, välillä huomaan ajattelevani että ehkä olin yliherkkä ja ylireagoin, ehkä pitäisi kuitenkin katsoa tulisiko tästä jotain. Tai edes yksi yö vielä. Näiden kokemusten lukeminen on auttanut näkemään metsän puilta. Pysytään vahvoina, ystävät.
Juu. Kyllä tosta voi eheyttä.
Sun tarvii vaan oivaltaa, että sä olet itse se tärkein.
Ole hyvillä mielin.
Vähän niinku lentokoneessa pitää ensin turvata oma turvallisuus ja sitten muiden. Samoin jos pelastat hukkuvaa, niin ensin sun on itse oltava turvassa. Sun pitää huolehtia ensin Itsestäsi ja sitten muista.
Hoidat ensin ittes kuntoon ja katsot sitten jaksatko muuta.
Läheisriippuvuudesta pääsee kyllä. Sä pääset. Sä jo tiedostat ja haluat kehittyä. Olet jo hyvällä tiellä.
Olet se arvokkain. Ole vaan🤗
Kyllä ne muut siellä pärjää.
Ja sä et ole kaikista vastuussa ja sä et voi kaikkia pelastaa.
Pitää itse haluta. Niitten muittenkin.
Kun sä
Olet ehjä, niin sitten sä voit auttaa. Silloin sä jo oivallat, että se on kuitenkin siitä toisesta itsestään kiinni eikä sun vastuulla tai sun voitto tai häviö, miten se toinen avun käyttää.
Voi sanoa, että mun raja meni tässä. Kiitos, riitti. Tätä on nyt tarpeeksi katseltu. Hyvä näin. Autoin aikani ja se on nyt siinä.
Voi suhtautua ihan rationaalisesti.
Myös se toinen voi löytää oman ryhtinsä, kun sitä ei paapota ja eikä pedata esteitä.
Voi toivottaa hyvää matkaa.
Heippa.
Mun luottamuksen kun menettää suhteessa, niin sen sitten menettää.
Kyllä niitä on olemassa ihmisiä, joihin voi luottaa.
Miksi kiusata itseään sillä, että joku muuttuu/ei muutu/ on luotettava/ ei ole luotettava....
Äh. En mä ainakaan viitti.
Mulla ihan mielenkiintoinen elämä ilman jotain hyrrääkin siinä pyörimässä.
Jotkut pelaa ihmisillä.
Jotkut ei.
Voihan sitä tehdä tollaselle pelaajalle palveluksen, ettei lähde siihen peliin.
Ei vaan lähde. Tai ei jatka. On vaan selkeä. Ei se kauaa viitti. Se kyllä löytää uuden kohteen.
Ap täällä moi, ajattelin päivitellä kuulumisia.
Noh, tää mies oli elänyt kaksoiselämää ihan 6-0. Onnistui muuttamaan toisen naisen kanssa yhteen ja sen kuukausitolkulla kövi kuitenkin panemassa mua ja puhui yhteenmuutosta ja lapsista. En olis edes saanut tietää ilman yhteistä kaveria.
Mulla menee ok. Itseasiassa todella paljon paremmin. Olen tutustunut ihmiseen joka on todella hyvä mulle. Tai no, mistä mä sen tiedän onko se, silleen normaalisti? Hän pitää musta kiinni, kantaa mun kassit, hymyilee, oikeasti kuuntelee ja puhuu, haluaa olla seurassani ja pitää sanoistaan kiinni. En mä ole tottunut tämmöiseen. Tuo mies on joutunut todella koville epäilyjeni takia ja silti hakeutuu viereeni, moni olis luovuttanut.
Tässä suhteessa olen ollut itsekkäämpi, en palvele ja passaa, uskallan ilmaista tunteitani, en piilota tai tukahduta mitään ja saatan jopa pyytää ja vaatia. Ihmeellistä on, että siihen vastataan ja mut nähdään, olen parantunut paljon.
Mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä helpottuneempi olen, aiempi elämäni oli aivan järkyttävän kamalaa. Eräänä aamuna heräsin ilman ahdistusta ja dissosiaatiota, en halunnut itkeä, olen herännyt jopa iloisena ja odottavaisena.
En olisi ikinä uskonut, että mun oma elämä voisi olla näinkin ongelmatonta ja helppoa.
En tiedä olenko parantunut läheisriippuvaisuudestani, mulla on tässä suhteessa jatkuvasti tuntosarvet ojossa että enhän ylitä rajaa, onko tää ok mulle. Haluan olla hyvä tuolle miehelle, mutta en oman vointini kustannuksella ja ajattelen aidosti että oma olonikin on tärkeää, mun oma olo on tärkein.
Mä olen lukenut jokaisen viestin ajalla ja ajatuksella, olen todella kiitollinen kaikille kirjoittajille.
Eheytyminen jatkukoon :)
Tämä on tosi viisas ketju, kiitos ap aloituksesta!
Tässä mun mietteitä:
- riippuvainen ihminen on riippuvainen tietynlaisista ihmisistä. Alkoholisti on vain yksi esimerkki, mutta ei ainoa. Läheisriippuvaisen alitajuisesti etsimä kumppani on poissaoleva, itsekäs ja epäluotettava.
- riippuvainen ihminen toimii niin kuin toimii, koska hän on oppinut jo lapsena ansaitsemaan hyväksynnän ja kätkemällä tarpeensa (myös itseltään). Aikuisena hän ripustautuu ihmisiin, jotka eivät pysty antamaan sitä mitä hän tarvitsee. Tai tavallaan he antavat juuri sitä, mitä riippuvainen kaipaa riippuvuutensa ruokkimiseen, mutta tervehdyttyään riippuvainen huomaakin kaipaavansa ja tarvitsevansa eri asioita eli rakkautta, turvaa ja läheisyyttä. Tämän oivalluksen jälkeen eivät pompottajat ja hylkääjät enää kiinnosta kumppanina.
- henkinen riippuvuus on myös kemiaa, siksi on tärkeää alkaa häivyttää riippuvuuden jälkiä kehossa. Läheisriippuvainen juupas-eipäs -vatvominen tuottaa jatkuvasti adrenaliinipiikkejä, ja siinä menee hetki, että pääsee tästä addiktiosta eroon Täydellinen kontaktiin katkaiseminen auttaa. Sen ensimmäiset tunnit, päivät ja viikot ovat vaikempia, mutta työ kannattaa.
- ... ja sitten vaan tekemään joka päivä pieniä asioita, jotka tuottavat aidosti hyvää oloa. Ja mieluiten sellaista tekemistä, jossa ei tehdä hyviä asioita muille, vaan kaikki huomio on itsessä. Myös minä olen tärkeä. Tämä ajatushan on läheisriippuvaiselle vieras, joten siihen totutteleminenkin vie aikaa.
Parantuminen ja eheytyminen on siis mahdollista.
-
-
-