G: Mitä teit 23-vuotiaana?
Minä en mitenkään muista!!! Viimeinen muistikuva on 17v synttäreiltä ja seuraava esikoisen saaminen 26v. Mitä ihmettä tuossa välissä tapahtui?
=)
Kommentit (86)
Käsittämätöntä, miten monilla on ollut lapsia jo tuossa iässä. Itse opiskelin viidettä vuotta yliopistossa, tosin opiskelu alkoi ahdistaa ja tuntui vaikealta saada mitään aikaan. Enimmäkseen nökötin kotona kuunnellen musiikkia ja tehden kaikkea muuta, kuin opiskeluun liittyviä hommia. Viikonloppuisin tein töitä. Minulla oli yhä tunteita ihmistä kohtaan, jonka kanssa suhde olisi ollut täysin mahdoton. Olin aika yksinäinen ja ahdistunut. Asuin soluhuoneessa, joka oli läävä.
Onneksi asiat on nyt paljon paremmin.
Rikoin sydämeni. Menetin läheiseni. Melkein paloin loppuun. Tutustuin uuteen mieheen. Ihastuin. Koin ihania asioita. Kävin töissä. Nautin elämästä ilman suurempia vastuita. Hurja vuosi.
paneskelin ja nautin miesten kyrvistä :)
[quote author="Vierailija" time="19.10.2013 klo 21:19"]
Nämä 23-vuotiaat monilapsiset äidit on lessuja.
[/quote]
Höpö höpö. Itsellänikin on 4 lasta ja olen 26v. Enkä todellakaan ole lessu.
23v iässä odotin kolmatta. Vastasinkin jo tähän ketjuun.
Oli vuosi 2005. Olin juuri mennyt kihloihin nykyisen aviomieheni kanssa. Opiskelin yliopistolla kahdessa tiedekunnassa, olin ainejärjestöni puheenjohtaja ja tein paljon opetustyötä kaiken tämän lomassa. Matkustin Englantiin ja Skotlantiin. Kesän olin töissä kulttuurialalla, joten vuoden varrella ei oikeastaan lepohetkiä ollut - meni lujaa, ja sainkin käytännössä burn outin aika pian täytettyäni 24. Haaveilin jo tuolloin lapsesta (taisin jopa palstailla täällä ainakin satunnaisesti).
Olen edelleen naimisissa saman miehen kanssa ja monista silloisista ainejärjestökavereista ja työkavereista on tullut tärkeitä ystäviä. Olen valmistunut yliopistosta ja siirtynyt työelämään. Lapsia en ole saanut.
Olin hoitovapaalla vakituisesta työstä kahden lapsen kanssa. Elin onnellista aikaa. Samanlaista perhe-elämää vietämme vieläkin vaikka aikaa tuosta on vierähtänyt yli kaksikymmentä vuotta. Kuopus aloitti koulun ja minä nautin vakkaritöistäni. Samalla lailla näen ystäviä, harrastan kulttuuria ja liikuntaa jne. Joskus silloin istuttiin kavereiden kanssa baareissa tai käytiin yökerhoissa, oloni oli aina vaivaantunut ja tunsin myötähäpeää kännisiä ihmisiä kohtaan. Omat ravintolakokemukseni ovat nykyään seurustelua hyvän ruuan äärellä. Vaikka laseissa onkin juotavaa nautin siitä, ettei tarvitse olla 'mieletöntä menoa' eikä odottaa jotai ihmeellistä kohokohtaa.
Sinä vuonna tapahtui oikeastaan elämäni suurimmat muutokset: Keväällä tehtiin sukupolvenvaihdos mieheni perheen yritykseen ja ostettiin hänen vanhempiensa omakotitalo. Kesällä mentiin naimisiin ja syksyllä aloin odottaa esikoista.
Huh, olihan vuosi! Nyt 13 vuotta myöhemmin olen saman miehen kanssa onnellisesti naimisissa, yritys voi hyvin ja lapsia on kolme. Mutta taloa ei ole vieläkään saatu loppuun asti rempattua :D
Opiskelin yliopistossa viidettä vuotta, ahdisti tosi paljon, koska ala oli täysin väärä työllisyysnäkymien kannalta. Olin jäänyt kiinni niihin opintoihin, koska siellä minulla oli vihdoin ystäviä toisin kuin peruskoulussa ja lukiossa. Siinä graduvaiheessa nämäkin vain kaikki etsivät netistä itselleen sen ensimmäisen (!) poikaystävänsä ja hävisivät näkyvistä kyhjöttämään kotona poikaystävän kainalossa.
Valmistuin sitten vasta vuosien päästä niitten ei koulutusta vastaavien töiden ohella, joissa olen edelleen. Tapaan nyt taas satunnaisesti näitä ystäviä, joilla on edelleen ne samat miehet ja lapsia, minulla ei. Toivon, että elämästä tulisi vielä joskus parempaa. Vaikka kai sitä pitää olla tyytyväinen, kun on elämässä edes töitä ja joskus jotain sosiaalista elämääkin.
Sitä oikeasta edelleen kadun, etten opiskelujen alussa uskaltanut liittyä siihen baareissa kiertävään jengiin. En oikeastaan välitä baareista tippaakaan, mutta nämä minulle löytyneet ihmiset olivat ja ovat edelleen sellaisia hiljaisempia ja vähemmällä sosiaalisella elämällä toimeen tulevia. Niiden tarpeet täyttyvät nyt sitten siitä, kun on mies ja lapsia, joiden kanssa voi jumittua kotiin. Kaikkien kanssa ei varmasti olisi näin.
Sain ensimmäisen hyväpalkkaisen työpaikkani suoraan yliopistosta joka tuntui aika hurjalta. Olin nuorin koko 200 hengen työpaikallani.
Asuin pitkä-aikaisen poikakaverin kanssa kivassa asunnossa ja olin mielettömässä kunnossa. Kävin salilla 5-6 kertaa viikossa. Harrastin karatea ja tanssia.
Elämä oli hyvässä mallissa mutta aikamoiset suorituspaineet. Olin liian vakava ja ehdoton silloin. Parhaat vuoteni olivat 27-33v. Osasin ottaa paljon rennommin. :)
Olin 4- ja 3 -vuotiaitten poikien äiti, naimisissa, mietin kuinka pääsen eroon mustasukkaisesta,juoppottelevasta miehestä, ja pääsinkin, tosin pari mustaa silmää, ja turvakoti siihen tarvittiin. Nykyään kaikki paremmin.
Olen tällä hetkellä 23-vuotias :)
Valmistun piakkoin ja seurustelen kolmatta vuotta poikaystäväni kanssa.
Palasin Suomeen Ranskasta, missä elin repivän suhteen ranskalaisen miehen kanssa. Muutin Helsinkiin, enkä viihtynyt lainkaan.
sain esikoisen ja menin naimisiin.
Ihan samoja asioita tein mitä nytkin.
Minä vietin alkoholinhuuruista vuotta matkaoppaana...
Mä olin ainakin kotona lapsen kanssa.
Sä varmaan opiskelit, ehkä olit jossain töissäkin. Asuit joko yksin, kimppakämpässä tai poikaystävän kanssa. Vietit railakasta nuoruutta, matkustelit, tapasit uusia ihmisiä.
Minä olin tuore äiti täyttäessäni 23v.
olin mielisairaalassa
unelmieni mies kiinnostui minusta, mutta pilasin jutun omalla lapsellisuudellani