Olen työkyvytön masennuksen takia, haluatko kysyä jotain?

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:01"]

Miten tuo on sulle joku kynnyskysymys, että jaksaa harrastaa? Eikö hän nyt sitten sinun mielestäsi ole tarpeeksi masentunut eläkkeelle? Luitko nuo hänen oireensa ja historiansa? Jos ei pysty työhön niin ei pysty. Jos on pahasti masentunut niin ei pysty parantumaan, get it? Mutta saattaa juuri ja juuri haluta vaikka kävellä iltalenkin. Tai harrastaa vähäsen jotakin, ettei masennu vieläkin enemmän. Masennuksia ja oireita on erilaisia. Sinun pitäisi ajatuksella ymmärtää masennus. Se on tauti, joka haluaa tappaa ihmisen, ymmärrätkö? Vauvakin voi masentua jos häntä ei rakasteta ja hoideta. Voiko hän päättää parantua? Onko se hänen syy, että sairastuu? 

Kaikkea muuta ihminen saa sairastaa - jopa ihan KAIKKIA muita psyykkisiä sairauksia- ilman, että kukaan urpo tulee sanomaan, että "et vaan halua parantua". Kukaan ei käy sanomassa selkäkipuiselle: "et vaan halua parantua, oot marttyyri"

[/quote]

Luin. Lukekaa ne kommentit kunnolla, ilman että olette jo valmiiksi loukkaantuneita! Jos minä olisin itsekäs paska niin sanoisin että mulle on paskan hailee onko joku eläkkeellä. Mutta eipä ole. Minusta on surullista, yhteiskunnan sekä etenkin yksilön kannalta se, että ihmiset laitetaan eläkkeelle masennuksen takia sen sijaan, että pyrittäisiin kuntouttamaan. Puhun siis pitkistä, jopa pysyvistä eläkkeistä. Mä en ole missään vaiheessa syyllistänyt ketään masennuksesta! Minähän nimenomaan sanoin, että se ei ole oma syy, mutta vastuu on silti yksilöllä. Valitettavasti. On hienoa, että ihminen koittaa pitää itsensä kuosissa harrastamalla jne, mutta samaan aikaa on todella kummallista, että vaikeasti masentunut, kamalaa elämää elävä (näin ap antaa ymmärtää) ei halua katsoa kaikkia kortteja läpi vaan on jo luovuttanut. Masennuksen hoidossa ei yleensä se riitä, että käydään juttelemassa "kivoja" jossain hoitajalla. Aapeella olisi loistava tilaisuus yksityiseen terapiaan, kun mieskin on töissä, mutta ei jaksa. Samaan aikaan jaksaa kyllä kaikkea muuta. Eikö teistä tunnu oudolta? Ja edelleen, terapian käyminen on raskasta, se vaatii itseltä ihan helvetisti, mutta on monesti sen arvoista. Vaikeasti masentuneelle ja uupuneelle on tärkeää levätä ja aloittaa pikku hiljaa pienistä asioista, mutta aapeen tilanne ei noin huonolta kuulosta, joten siksi ihmettelen tuota asennetta :) Kun voi jo paremmin, jaksaa hoitaa lapsia, kotitöitä jne niin siinä vaiheessa kannattaisi kuntouttaa itseään muutenkin ja ottaa "kaikki" keinot käyttöön. Ainakin itselleni masennus ja ahdistus ovat olleet niin helvetillisiä, että kun voimia on pikku hiljaa palautunut (en ole edelleenkään kunnossa, osa-aikatyössä, uuvun helposti jne) niin olen käyttänyt ne itseni hoitoon. Minulla otti kyllä vähän silmiin tuo, että ap haaveilee töistä eläkkeen OHELLE. Minulla on ystävä, joka on kroonisesti masentunut, muttei suoraan sanottuna edes halua tehdä tilanteelleen mitään. Hän odottaa eläkkeellä, että saisi pysyvän eläkkeen (alle kolmekymppinen!!) ja aikoo sitten alkaa tekemään töitä. Yhteiskunnan ei pitäisi mahdollistaa tuota. 

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:18"]

Sinun terapiasi ei selkeästikään ole tuonut sinulle ymmärrystä muita ihmisiä ja heidän tilanteitaan kohtaan. Sääliksi käy lähipiiriäsi.

[/quote]

Tiedän, että masentuneille pitäisi heittää vaan nyyh nyyh kommentteja mutta minä en halua. Minä haluan, että ihmiset eivät luovuta vaan kaivavat paremmassa vaiheessa sinniä siihen parantumiseen. Päättävät, että saatana, tämä sairaus ei minua kellistä vaan minä kellistän sen. Ja puhun nimenomaan niistä ei-akuuteista vaiheista, jolloin elämä on pelkkää selviämistä. Voit arvuutella mitä haluat, mutta itse asiassa kärsin "liiallisesta" myötätunnosta, kannan muiden huolia enemmän kuin omiani ja siitä yritämme nimenomaan päästä ulos. Minua pidetään hyvänä ystävänä ja monet ovat sanoneet, että minun pitäisi opiskella esim. sosionomiksi. Ei kiitos :) 

Ja minusta psyykkiset sairaudet ovat samalla linjalla kuin fyysiset. Jos selkäsairas käyttää aikansa valitukseen (en puhu aapeesta) eikä edes koita kuntouttaa itseään niin ajattelen ihan samoin. 

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:01"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 13:35"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:21"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:15"]

Millä elät?

[/quote]

Eläkkeellä. 

Anteeksi sinä yksi joka heitit kortin että ehkä en ole ollut vielä tarpeeksi masentunut ja tarpeeksi pohjalla ja läpäläpä. En jaksa vastata sinulle yhtään mitään enää. Hyvää jatkoa kuitenkin.

Ap

[/quote

Aah, ihanaa marttyyriutta. Otapa se marttyyrinviitta pois ja lue ajatuksella kommenttini, löydät kyllä sen langan jos haluat. Tunnen PALJON masentuneita, osa tekee kaikkensa parantuakseen ja osa taas on ottanut tuon sinun asenteen. Ei se olekaan helppoa. Olisi niin ihana syyttää vaan muita, loukkaantua kaikesta, olla se ihminen jolla on aina kaikista hirveintä ja kamalinta, mutta se ei johda yhtään mihinkään. Ei ollut tarkoitus loukata, mutta kun on tarpeeksi huono olla kauan niin on ihan totta niin "epätoivoinen" että aloittaa vaikka sen terapian, koska haluaa irti siitä paskasta. Ja jos sä ihan oikeasti jaksat harrastaa ja muuta mukavaa niin minusta on väärin, että nuoria(?) ihmisiä laitetaan eläkkeelle, kun niitä voisi kuntouttaakin! Eihän tuo sinun tilanne todellakaan mitenkään epätoivoiselta vaikuta, mutta loukkaannu nyt sitten tästäkin. Olen vaan rehellinen ja tiedät sen itsekin. 

[/quote]

Miten tuo on sulle joku kynnyskysymys, että jaksaa harrastaa? Eikö hän nyt sitten sinun mielestäsi ole tarpeeksi masentunut eläkkeelle? Luitko nuo hänen oireensa ja historiansa? Jos ei pysty työhön niin ei pysty. Jos on pahasti masentunut niin ei pysty parantumaan, get it? Mutta saattaa juuri ja juuri haluta vaikka kävellä iltalenkin. Tai harrastaa vähäsen jotakin, ettei masennu vieläkin enemmän. Masennuksia ja oireita on erilaisia. Sinun pitäisi ajatuksella ymmärtää masennus. Se on tauti, joka haluaa tappaa ihmisen, ymmärrätkö? Vauvakin voi masentua jos häntä ei rakasteta ja hoideta. Voiko hän päättää parantua? Onko se hänen syy, että sairastuu? 

Kaikkea muuta ihminen saa sairastaa - jopa ihan KAIKKIA muita psyykkisiä sairauksia- ilman, että kukaan urpo tulee sanomaan, että "et vaan halua parantua". Kukaan ei käy sanomassa selkäkipuiselle: "et vaan halua parantua, oot marttyyri"

[/quote]

Kyllä käy. Selkäkipuiselle sanotaan hyvin herkästi, että olet luulotautinen tai haluat vain saikkua.

t. välilevypullistuma 3-4 välissä

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:01"]

Miten tuo on sulle joku kynnyskysymys, että jaksaa harrastaa? Eikö hän nyt sitten sinun mielestäsi ole tarpeeksi masentunut eläkkeelle? Luitko nuo hänen oireensa ja historiansa? Jos ei pysty työhön niin ei pysty. Jos on pahasti masentunut niin ei pysty parantumaan, get it? Mutta saattaa juuri ja juuri haluta vaikka kävellä iltalenkin. Tai harrastaa vähäsen jotakin, ettei masennu vieläkin enemmän. Masennuksia ja oireita on erilaisia. Sinun pitäisi ajatuksella ymmärtää masennus. Se on tauti, joka haluaa tappaa ihmisen, ymmärrätkö? Vauvakin voi masentua jos häntä ei rakasteta ja hoideta. Voiko hän päättää parantua? Onko se hänen syy, että sairastuu? 

Kaikkea muuta ihminen saa sairastaa - jopa ihan KAIKKIA muita psyykkisiä sairauksia- ilman, että kukaan urpo tulee sanomaan, että "et vaan halua parantua". Kukaan ei käy sanomassa selkäkipuiselle: "et vaan halua parantua, oot marttyyri"

[/quote]

Luin. Lukekaa ne kommentit kunnolla, ilman että olette jo valmiiksi loukkaantuneita! Jos minä olisin itsekäs paska niin sanoisin että mulle on paskan hailee onko joku eläkkeellä. Mutta eipä ole. Minusta on surullista, yhteiskunnan sekä etenkin yksilön kannalta se, että ihmiset laitetaan eläkkeelle masennuksen takia sen sijaan, että pyrittäisiin kuntouttamaan. Puhun siis pitkistä, jopa pysyvistä eläkkeistä. Mä en ole missään vaiheessa syyllistänyt ketään masennuksesta! Minähän nimenomaan sanoin, että se ei ole oma syy, mutta vastuu on silti yksilöllä. Valitettavasti. On hienoa, että ihminen koittaa pitää itsensä kuosissa harrastamalla jne, mutta samaan aikaa on todella kummallista, että vaikeasti masentunut, kamalaa elämää elävä (näin ap antaa ymmärtää) ei halua katsoa kaikkia kortteja läpi vaan on jo luovuttanut. Masennuksen hoidossa ei yleensä se riitä, että käydään juttelemassa "kivoja" jossain hoitajalla. Aapeella olisi loistava tilaisuus yksityiseen terapiaan, kun mieskin on töissä, mutta ei jaksa. Samaan aikaan jaksaa kyllä kaikkea muuta. Eikö teistä tunnu oudolta? Ja edelleen, terapian käyminen on raskasta, se vaatii itseltä ihan helvetisti, mutta on monesti sen arvoista. Vaikeasti masentuneelle ja uupuneelle on tärkeää levätä ja aloittaa pikku hiljaa pienistä asioista, mutta aapeen tilanne ei noin huonolta kuulosta, joten siksi ihmettelen tuota asennetta :) Kun voi jo paremmin, jaksaa hoitaa lapsia, kotitöitä jne niin siinä vaiheessa kannattaisi kuntouttaa itseään muutenkin ja ottaa "kaikki" keinot käyttöön. Ainakin itselleni masennus ja ahdistus ovat olleet niin helvetillisiä, että kun voimia on pikku hiljaa palautunut (en ole edelleenkään kunnossa, osa-aikatyössä, uuvun helposti jne) niin olen käyttänyt ne itseni hoitoon. Minulla otti kyllä vähän silmiin tuo, että ap haaveilee töistä eläkkeen OHELLE. Minulla on ystävä, joka on kroonisesti masentunut, muttei suoraan sanottuna edes halua tehdä tilanteelleen mitään. Hän odottaa eläkkeellä, että saisi pysyvän eläkkeen (alle kolmekymppinen!!) ja aikoo sitten alkaa tekemään töitä. Yhteiskunnan ei pitäisi mahdollistaa tuota. 

[/quote]

Terapiaan pääsy ei vaan ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Olen kärsinyt masennuksesta erilaisina jaksoina jo reilut kymmenen vuotta, mutta terveyskeskuksessa ei suostuta kuin uusimaan lääkereseptiä tai antamaan aika psykiatriselle sairaanhoitajalle. Tämä hoitaja käyttää aikansa omien taitojensa kehuskeluun ja kertoilee miten on parantanut monta masentunutta. Minulle antoi ohjeeksi harrastaa liikuntaa, koska se auttaa.

T. Se, joka ei pääse eläkkeelle.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:01"]

Miten tuo on sulle joku kynnyskysymys, että jaksaa harrastaa? Eikö hän nyt sitten sinun mielestäsi ole tarpeeksi masentunut eläkkeelle? Luitko nuo hänen oireensa ja historiansa? Jos ei pysty työhön niin ei pysty. Jos on pahasti masentunut niin ei pysty parantumaan, get it? Mutta saattaa juuri ja juuri haluta vaikka kävellä iltalenkin. Tai harrastaa vähäsen jotakin, ettei masennu vieläkin enemmän. Masennuksia ja oireita on erilaisia. Sinun pitäisi ajatuksella ymmärtää masennus. Se on tauti, joka haluaa tappaa ihmisen, ymmärrätkö? Vauvakin voi masentua jos häntä ei rakasteta ja hoideta. Voiko hän päättää parantua? Onko se hänen syy, että sairastuu? 

Kaikkea muuta ihminen saa sairastaa - jopa ihan KAIKKIA muita psyykkisiä sairauksia- ilman, että kukaan urpo tulee sanomaan, että "et vaan halua parantua". Kukaan ei käy sanomassa selkäkipuiselle: "et vaan halua parantua, oot marttyyri"

[/quote]

Luin. Lukekaa ne kommentit kunnolla, ilman että olette jo valmiiksi loukkaantuneita! Jos minä olisin itsekäs paska niin sanoisin että mulle on paskan hailee onko joku eläkkeellä. Mutta eipä ole. Minusta on surullista, yhteiskunnan sekä etenkin yksilön kannalta se, että ihmiset laitetaan eläkkeelle masennuksen takia sen sijaan, että pyrittäisiin kuntouttamaan. Puhun siis pitkistä, jopa pysyvistä eläkkeistä. Mä en ole missään vaiheessa syyllistänyt ketään masennuksesta! Minähän nimenomaan sanoin, että se ei ole oma syy, mutta vastuu on silti yksilöllä. Valitettavasti. On hienoa, että ihminen koittaa pitää itsensä kuosissa harrastamalla jne, mutta samaan aikaa on todella kummallista, että vaikeasti masentunut, kamalaa elämää elävä (näin ap antaa ymmärtää) ei halua katsoa kaikkia kortteja läpi vaan on jo luovuttanut. Masennuksen hoidossa ei yleensä se riitä, että käydään juttelemassa "kivoja" jossain hoitajalla. Aapeella olisi loistava tilaisuus yksityiseen terapiaan, kun mieskin on töissä, mutta ei jaksa. Samaan aikaan jaksaa kyllä kaikkea muuta. Eikö teistä tunnu oudolta? Ja edelleen, terapian käyminen on raskasta, se vaatii itseltä ihan helvetisti, mutta on monesti sen arvoista. Vaikeasti masentuneelle ja uupuneelle on tärkeää levätä ja aloittaa pikku hiljaa pienistä asioista, mutta aapeen tilanne ei noin huonolta kuulosta, joten siksi ihmettelen tuota asennetta :) Kun voi jo paremmin, jaksaa hoitaa lapsia, kotitöitä jne niin siinä vaiheessa kannattaisi kuntouttaa itseään muutenkin ja ottaa "kaikki" keinot käyttöön. Ainakin itselleni masennus ja ahdistus ovat olleet niin helvetillisiä, että kun voimia on pikku hiljaa palautunut (en ole edelleenkään kunnossa, osa-aikatyössä, uuvun helposti jne) niin olen käyttänyt ne itseni hoitoon. Minulla otti kyllä vähän silmiin tuo, että ap haaveilee töistä eläkkeen OHELLE. Minulla on ystävä, joka on kroonisesti masentunut, muttei suoraan sanottuna edes halua tehdä tilanteelleen mitään. Hän odottaa eläkkeellä, että saisi pysyvän eläkkeen (alle kolmekymppinen!!) ja aikoo sitten alkaa tekemään töitä. Yhteiskunnan ei pitäisi mahdollistaa tuota. 

[/quote]

Terapiaan pääsy ei vaan ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Olen kärsinyt masennuksesta erilaisina jaksoina jo reilut kymmenen vuotta, mutta terveyskeskuksessa ei suostuta kuin uusimaan lääkereseptiä tai antamaan aika psykiatriselle sairaanhoitajalle. Tämä hoitaja käyttää aikansa omien taitojensa kehuskeluun ja kertoilee miten on parantanut monta masentunutta. Minulle antoi ohjeeksi harrastaa liikuntaa, koska se auttaa.

T. Se, joka ei pääse eläkkeelle.

Minun eläkkeeni on 1113e kuussa. Se ei tule siitä koskaan nousemaan. Sen ohella saa tehtä töitä (kyllä, töitä) n. 700e:lla kuussa, mutta se tarkoittaa sitten sitä että eläke tarkistetaan uudelleen jos henkilö alkaa säännöllisesti tienata. Ja se pitääkin tarkistaa. Minä kirjoitin, että opettelen harrastusmuotoisesti yhtä juttua, josta saattaa joskus poikia pieniä työluontoisia keikkoja eläkkeen ohelle. Psykiatrini mukaan tämä voidaan lukea myös kuntouttavaksi toiminnaksi: potilas katsoo kauemmas kuin huomiseen ja tekee suunnitelmia, joskin melko vähäpätöisiä mutta tekee kuitenkin. Sinulle vänkääjä tämä oli vain outoa ja kummallista.

Et myöskään kommentoinut elämäntilanteeseeni mitään, mitä siis vähän valotin sinulle. Että tässä on nyt muutakin kuin minun masennukseni. Minulla on äitinä ja puolisona melkein kuin sisäänkasvanut tarve ottaa huomioon myös muut. Lapsellani on vakava sairaus jota hoidetaan ja meiltä löytyi kosteusvaurio jota korjataan, esimerkiksi keittiö oli pois käytöstä lähes kaksi kuukautta tässä. Eipä tullut oikeasti mieleen että NYT soitan Kelaan ja etsin yksityisen terapeutin. 

Ja sanoin, että minulla ei nyt ole voimia. Se ei tarkoita samaa kuin että "en koskaan aio yrittääkään". 

Minulle masennus on kuin sisäänrakennettu ajattelutapa. Se on tulosta menneisyydestä ja hylkäämisistä, alkoholismista, lyttäämisestä, koulukiusaamisesta, you name it. Mutta sen verran kuitenkin olen järjissäni etten mene sanomaan sinulle vänkääjä että sinun tapasi kokea olisi väärä. Saat kokea kuten lystäät, mutta saan myös sanoa etten todellakaan ole marttyyri. 

Ja keskustelunkin aloitin, jos joku kaipaisi vertaistukea tai vaikka antaakseni tiedon murusia siitä, millaista ihmisen elämä voi olla.

Ap

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:18"]

Sinun terapiasi ei selkeästikään ole tuonut sinulle ymmärrystä muita ihmisiä ja heidän tilanteitaan kohtaan. Sääliksi käy lähipiiriäsi.

[/quote]

Tiedän, että masentuneille pitäisi heittää vaan nyyh nyyh kommentteja mutta minä en halua. Minä haluan, että ihmiset eivät luovuta vaan kaivavat paremmassa vaiheessa sinniä siihen parantumiseen. Päättävät, että saatana, tämä sairaus ei minua kellistä vaan minä kellistän sen. Ja puhun nimenomaan niistä ei-akuuteista vaiheista, jolloin elämä on pelkkää selviämistä. Voit arvuutella mitä haluat, mutta itse asiassa kärsin "liiallisesta" myötätunnosta, kannan muiden huolia enemmän kuin omiani ja siitä yritämme nimenomaan päästä ulos. Minua pidetään hyvänä ystävänä ja monet ovat sanoneet, että minun pitäisi opiskella esim. sosionomiksi. Ei kiitos :) 

Ja minusta psyykkiset sairaudet ovat samalla linjalla kuin fyysiset. Jos selkäsairas käyttää aikansa valitukseen (en puhu aapeesta) eikä edes koita kuntouttaa itseään niin ajattelen ihan samoin. 

[/quote]

Olen samaa mieltä ja ymmärrän.

Ja miksi ymmärrän. Koska tunnen kaksi, jotka ovat saikulla masennuksesta. Ja kumpikin on tyytyväisiä ja tekevät pimeästi töitä ja naureskelevat, että pääsivät alle viiskymppisenä eläkkeelle.

Selkäsäryn takia ei pääse eläkkeelle tuosta noin vain.

Kolmanneksi. Olen masentunut, minulla on kamala lapsuus, en jaksa, haluan eläkkeelle.

Ei tule mieleen, että ihmisillä on muillakin kamalia lapsuuksia ja silti on tultu toimeen. Ei mitään pientä, että äiti panee huoneeseen ilman iltapalaa. Vaan hakkaamista, pelkoa, pakoonjuoksemista, insestiuhkaa. Silti on pärjätty ja tehty töitä ja yritetty taistella, ettei lapsuus veisi matkassaan.

Tuntuu niin nololta, että on ihmisiä eläkkeellä, jotka ei vain jaksa.

Ei helvetti tässä aina niin muutkaan jaksa, mutta kun on pakko.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:19"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 13:02"]

Ei masennus ole aina samanlainen kaikilla. Yksi jaksaa tehdä jotain, toinen taas ei. Silti saattaa olo olla ihan kamala molemmilla. Ei tämä ole mikään vertailujuttu, että et voi olla masentunut jos jaksat sitäsuntätä. Tämä tauti on pääpiirteissään samankaltainen, oireet saattavat suurinpiirtein olla yhtäläisiä, mutta erojakin on. Paranemisessakin on eroja, joku ei parane koskaan, jonkun elämä on matalalentoa loppuun saakka, jotkut paranee kokonaan, jotkut onnettomat luovuttavat ja päättävät päivänsä. Ja se mikä yhdellä toimii ja auttaa ei toisella välttämättä auta ollenkaan.

Ihan kamala lukea tuollaista varsinkin entiseltä masentuneelta, että masentunut ei halua parantua. Hä? Masennus nimenomaan on tauti, mistä ihmisen on vaikea parantua sen vuoksi, että on masentunut! Sehän on se kyseisen sairauden vaarallisuus. Siihen ei jossakin taudin vaiheessa kykene itse vaikuttamaan. Masentunut ei pysty päättämällä paranemaan, varsinkin jos vaihe on vakava. Masennus on sellainen tauti mikä myrkyttää ihmisen mielen uskomaan, että on huono ja arvoton ihminen ja ei edes ansaitse parempaa ja ihminen ohjautuu sen mukaan mitä hän uskoo itsestään. Jos tuon myrkyn saa edes jollakin keinolla laimenemaan, niin paraneminen saattaa alkaa. 

Minä olen nyt keskivaikeassa masennuksessa, vaikka noin 2 vuotta sitten tajusin, että saattaisin jopa parantua. Keinot vaan on hukassa, vaikka terapiassa käynkin. Ihminen kun jollakin tapaa myös sabotoi yrityksiään, ei tartu kaikkeen mikä auttais, antaa tilaisuuksien mennä ohi, ei uskalla, pelkää, ei usko ansaitsevansa tuota hyvää, velloo paikallaan, pysyy huonoissa suhteissa, huonossa työssä, pitää yllä olosuhteita, mitkä eivät auta paranemisessa. Minä kuitenkin haluan parantua ja menen sitä kohti, analysoin päätöksiä, jotka vaikuttavat siltä, että ne pitää minua masentuneessa tilassa.

kaikkea hyvää sinulle ap. toivon, että osaisit löytää oman elämäsi ytimen ja onnen ja tietäisit missä olet hyvä ja miten haluat rakentaa elämäsi. Ja parane omaa tahtia.

[/quote]

Minä en sanonut, ettei ap olisi masentunut! Te kun luette niin puolueellisesti noita tekstejä. Kaikki ei kaikilla toimi, mutta ap ei halua edes yrittää! Haluan sanoa sen, että ei meillä muillakaan masentuneilla ole helppoa ollut se asioiden käsittely, mutta pakko se on ollut ainakin minulla tehdä että pääsisin edes eteen päin jotenkin. Ja olen pahoillani, mutta olen valitettavasti nähnyt liikaa näitä masentuneita, jotka jaksaa just ne asiat jotka haluaa ja ei jaksa niitä joita ei halua. On nimittäin todella ihmeellistä masennusta, ettei jaksa käydä töissä, ei terapiassa tms. ikävää, mutta jaksaa hoitaa lapset, kotityöt, harrastukset jne. Itse olen kokenut niin kuin monet läheiseni että vaikeassa ei masennuksessa ei valita asioita, joita jaksetaan ja joita ei. Masennus on helvettiä, ihan maanpäällistä helvettiä pahimmillaan, mutta osa käyttää tätä myös hyväkseen. Ollaan masentuneita, vaikka oikeasti olo ei niin kamala olisikaan mutta on helppo vedota siihen ja sitten toimia sen mukaan. Valitettavasti on näitäkin. Ja toki on myös näitä jotka ei parane, mutta jos edes kaikkia keinoja ei haluta käyttää niin onhan se ihmeellistä. Ja surullista, etenkin lasten kannalta. Ja miehen, joka ei loputtomiin jaksa :(

[/quote]

Mistä sinä voit varmaksi tietää millainen jonkun masennus on? Luotat siihen mitä joku kertoo, mitä itse näet? mistä tiedät, ettei se ihminen ole juuri ja juuri tolpillaan kun sinut tapaa? Minäkin näytän/vaikutan varmaan aika ok:lta naapurin mielestä, kun hän voi päivitellä, että "voivoi kun tuo sinun alakulosi helpottaisi" Alakulo? Kun olen juuri hänelle kertonut, etten jaksa tavata, kun olen vakavasti masentunut ja en jaksa käydä suihkussa tai siivota kotia. Toisinaan jaksan hyvin ja saatan harrastaakkin. Sitten taas romahdan, enkä kykene töihin. Mutta tätä ei kukaan näe. Harva näyttää masentuneelta, vaikka sitä vakavasti olisikin.

Et voi koskaan varmaksi tietää miltä asiat toisesta tuntuu. sitten tulee näitä tapauksia, että miksi joku tappoi itsensä, vaikka sillä oli kaikki hyvin ja se näytti ihan hyvinvoivalta.

Ihmisen psyyke on ihan samperin monimutkainen rakennelma. vaikka sinun kokemuksesi masennuksesta on sinunlainen ja mielestäsi oikea, niin se ei ole totuus, vaan se on vain sinun kokemuksesi ja muilla se on toisenlainen. 

[/quote]

No ensinnäkin mulla on läheisteni kanssa ihan 100% avoimet välit, mutta en sitten ymmärrä tippaakaan että mitä koitat sanoa. En ole vähätellyt masennuksia tai muiden tunteita vaan puhunut siitä, kun ihmiset eivät tee kaikkea parantuakseen vaan mieluummin jäävät jopa eläkkeelle kuin maksavat vaikka terapian, joka voisi ehkä auttaa. 

Ruokavalio, liikunta, harrastukset, meditointi, jooga, sähköshokit, lääkkeiden kokeilut, vitamiinit, erilaiset kuntoutukset, työkokeilut, parisuhde, oma aika, lähipiiri, REHELLINEN terapia ja itsetutkiskelu joka vaatii itseltä paljon ja paljon muutakin kuin sen, että juttelet jotain 45 minuuttia tunnissa jne. On hirvittävästi asioita, jotka vaikuttaa terveyteen, ei se yleensä riitä, että syödään jotain nappia ja käydään sairaanhoitajalla juttelemassa. 

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:32"]

Terapiaan pääsy ei vaan ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Olen kärsinyt masennuksesta erilaisina jaksoina jo reilut kymmenen vuotta, mutta terveyskeskuksessa ei suostuta kuin uusimaan lääkereseptiä tai antamaan aika psykiatriselle sairaanhoitajalle. Tämä hoitaja käyttää aikansa omien taitojensa kehuskeluun ja kertoilee miten on parantanut monta masentunutta. Minulle antoi ohjeeksi harrastaa liikuntaa, koska se auttaa.

T. Se, joka ei pääse eläkkeelle.

[/quote]

Jos sä menet sanomaan tk:hon, että olet niin huonossa kunnossa että tapat itsesi niin viimeistään sitten kyllä apua tulee. Kokeile jos et muuten saa. Miksi sinä haluat eläkkeelle?

1113 euroa kuussa.

Juuri laskin oman tulevan eläkkeeni, kun jään eläkkeelle ja olen ehtinyt olla työelämässä 47v

1590 euroa

Ei paljon kannata töitä tehdä, vaan jäädä kolmikymppisenä lepäämään ahdistavassa maailmassa

Ja muuten, en minä jätä itsepohdiskelua siihen yhteen tuntiin viikossa. Kirjoitan itselleni blogia, käyn läpi asioita, tavallaan kuin ranskalaisin viivoin mietin mihin voin vaikuttaa ja mihin en, ja olen myös ajatellut asioita läpi muiden kannalta, siis yrittänyt mennä toisen ihmisen kenkiin ja ymmärtää. Olen antanut joidenkin juttujen jo olla, ne on käsitelty. 

Sanoin, että harrastan yhtä asiaa ja välillä yritän käydä lenkillä - ei hyvä.

Abilify on tähän mennessä ollut se ainoa, joka ei aiheuta sivuoireita, joita siis ei minulle kannata tulla, sillä reagoin kipuihin ja tiloihin voimakkaasti (aistiyliherkkyys). Minulla on sitä omaa aikaa kun lapset on hoidossa 2 päivää viikossa, plus ne jouksulenkit. Plus se harrastus. Syön monivitamiineja, olen kasvissyöjä mutta syön kalaa (jota miehen vaari meille kerran parissa viikossa tuoreena tuo). Lähipiiriä ei oikein ole perheen lisäksi mutta se ei ole isoin ongelmani.

Mutta nyt en todellakaan jaksa enempää tätä. 

Ap

Tuttua. Olen työelämässä (osa-aikainen) mutta kärsinyt masennuksesta. Hoitoa ei saa ja terapiaan ei pääse jos et itse maksa kokonaan sitä. Käyn juttelemassa psyk.hoitajan kanssa. Olen käynyt jo usemman vuoden. Ei auta mitään. Olen kuitenkin kuulemma niin huonossa kunnossa etten pääse terapiaan. Kuitenkin "joudun/pääsen" käymään töissä? Eli en tajua tuota huonokuntoisuutta. Myöskään mitään apua et saa keneltäkään. Masentunut jätetään tavallaan yksin pärjäämään ja vastaamaan itsestään vaikka juuri tarvisi apua siihen mistä sitä apua hakea ja keneltä? Tarvisi ystävää tai perheen jäsentä mukaan terapiaan jne. Minulle ainakin on sanottu että masennus on sairaus ja se ei ole minun vikani. En ole tahallaan sairastunut siihen. En ole valinnut sitä kohdalleni. Silti masentunuttta saatetaan esim. työelämässä tai kotona kuormittaa enempi kuin muita ja vaatia enemmän kuin muilta. Koska masentunut saattaa olla sairastunut kiltteyteen kaiken lisäksi. Ja jos sanoisi kerrankin ei niin siitähän sota syttyisi jota masentunut ei jaksaisi taistella. Helpompi suostua. Ei helppoa. Muut voivat sentään voivotella oloaan ja selkäänsä jne mutta masentuneen pitää olla hiljaa. Ei uskalleta puhua sairaudesta, koska pitää näyttää että pärjätään. Kulissit pitää pystyä pitämään kasassa tai muuten olet heikko ihminen. Tämä on se kierre mikä pitää ihmisiä monesti masentuneena. Työelämä on rankkaa mutta rankinta se on masentuneelle. Ei häntä enää arvosteta. Kahvipöydässä saatetaan puhua sinun kuullen arvostelevasti tai tuomitsevasti/ivallisesti muista masentuneista. Se on vain tätä päivää. Kunnes omalle kohdalle sattuu..

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:37"]

1113 euroa kuussa.

Juuri laskin oman tulevan eläkkeeni, kun jään eläkkeelle ja olen ehtinyt olla työelämässä 47v

1590 euroa

Ei paljon kannata töitä tehdä, vaan jäädä kolmikymppisenä lepäämään ahdistavassa maailmassa

[/quote]

Se on suoraan sidonnainen siihen palkkaan, mitä sain ennen kuin jäin töistä pois. Pääkaupunkiseudun palkka, huom. Ja ihan oikeasti, sinä voit vaikka opiskella lisää jos haluat tai vaihtaa työpaikkaa ja palkkasi kehittyy kyllä ajan mittaan, turhaan tuhahtelet minun PIENTÄ eläkettäni siellä. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:33"]

Minun eläkkeeni on 1113e kuussa. Se ei tule siitä koskaan nousemaan. Sen ohella saa tehtä töitä (kyllä, töitä) n. 700e:lla kuussa, mutta se tarkoittaa sitten sitä että eläke tarkistetaan uudelleen jos henkilö alkaa säännöllisesti tienata. Ja se pitääkin tarkistaa. Minä kirjoitin, että opettelen harrastusmuotoisesti yhtä juttua, josta saattaa joskus poikia pieniä työluontoisia keikkoja eläkkeen ohelle. Psykiatrini mukaan tämä voidaan lukea myös kuntouttavaksi toiminnaksi: potilas katsoo kauemmas kuin huomiseen ja tekee suunnitelmia, joskin melko vähäpätöisiä mutta tekee kuitenkin. Sinulle vänkääjä tämä oli vain outoa ja kummallista.

Et myöskään kommentoinut elämäntilanteeseeni mitään, mitä siis vähän valotin sinulle. Että tässä on nyt muutakin kuin minun masennukseni. Minulla on äitinä ja puolisona melkein kuin sisäänkasvanut tarve ottaa huomioon myös muut. Lapsellani on vakava sairaus jota hoidetaan ja meiltä löytyi kosteusvaurio jota korjataan, esimerkiksi keittiö oli pois käytöstä lähes kaksi kuukautta tässä. Eipä tullut oikeasti mieleen että NYT soitan Kelaan ja etsin yksityisen terapeutin. 

Ja sanoin, että minulla ei nyt ole voimia. Se ei tarkoita samaa kuin että "en koskaan aio yrittääkään". 

Minulle masennus on kuin sisäänrakennettu ajattelutapa. Se on tulosta menneisyydestä ja hylkäämisistä, alkoholismista, lyttäämisestä, koulukiusaamisesta, you name it. Mutta sen verran kuitenkin olen järjissäni etten mene sanomaan sinulle vänkääjä että sinun tapasi kokea olisi väärä. Saat kokea kuten lystäät, mutta saan myös sanoa etten todellakaan ole marttyyri. 

Ja keskustelunkin aloitin, jos joku kaipaisi vertaistukea tai vaikka antaakseni tiedon murusia siitä, millaista ihmisen elämä voi olla.

Ap

[/quote]

Jos psykiatri kokee, että sinulla on tulevaisuus ja toivoa niin miksi hän ei muka kirjoita lausuntoa Kelalle? Etkö sinä niin aluksi väittänyt? Sinä olet kertonut masennuksestasi, minä en ole ennustaja. Halusitko provota jo alun perin ja sitten loukkaannuit vai miksi et sanonut jo alun perin, että aiot joskus hakeutua terapiaan? Minun lapseni sairastaa myös ja se syö minua, se syö koko perhettä ja sitä kovemmin minä haluan olla kunnossa. Minä myös olen ollut lapsesta saakka mt-ongelmainen. 9-vuotiaana suunnittelin itsemurhaa jne. Minulla on ollut kamala lapsuus, tosin en ymmärrä että miksi minun pitäisi se esille tuoda. Usko pois, et todellakaan ole ainoa. Etkä ole ainoa joka on kokenut noita ja silti selvinnyt, tai ainakin jotenkuten selvinnyt. Minä en ole missään vaiheessa edelleenkään vähätellyt sinun tuntojasi tai sanonut että sinä koet väärin. Minä yritän auttaa ja avata silmäsi, mutta olet ilmeisesti jo vajonnut niin syyllisyyteen ja itsesääliin, että näet minut vaan pahana. Nämä, jotka haukkuu minua epäempaattiseksi jne. pönkittävät vaan omaa egoaan "olemalla" empaattisia ja ihania, mutta ne sanat ei auta sinua. Ehkä joskus tulet kiittämään :)

Sinua minä en ainakaan kiitä koskaan, sillä et todellakaan edes ymmärrä lukemaasi. Sinä se tässä vaikutat siltä, joka ei ymmärrä ja tiedä mistään yhtään mitään. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:40"]

Ja muuten, en minä jätä itsepohdiskelua siihen yhteen tuntiin viikossa. Kirjoitan itselleni blogia, käyn läpi asioita, tavallaan kuin ranskalaisin viivoin mietin mihin voin vaikuttaa ja mihin en, ja olen myös ajatellut asioita läpi muiden kannalta, siis yrittänyt mennä toisen ihmisen kenkiin ja ymmärtää. Olen antanut joidenkin juttujen jo olla, ne on käsitelty. 

Sanoin, että harrastan yhtä asiaa ja välillä yritän käydä lenkillä - ei hyvä.

Abilify on tähän mennessä ollut se ainoa, joka ei aiheuta sivuoireita, joita siis ei minulle kannata tulla, sillä reagoin kipuihin ja tiloihin voimakkaasti (aistiyliherkkyys). Minulla on sitä omaa aikaa kun lapset on hoidossa 2 päivää viikossa, plus ne jouksulenkit. Plus se harrastus. Syön monivitamiineja, olen kasvissyöjä mutta syön kalaa (jota miehen vaari meille kerran parissa viikossa tuoreena tuo). Lähipiiriä ei oikein ole perheen lisäksi mutta se ei ole isoin ongelmani.

Mutta nyt en todellakaan jaksa enempää tätä. 

Ap

[/quote]

Hyvä :) Sinusta en tiedä, mutta minulla on ollut niin rikkonainen lapsuus sekä fyysisesti että henkisesti, että minulla ei ole työkaluja tai siis ei olisi ollut työkaluja käsitellä asioita itsenäisesti ilman terapiaa. Vasta nykyään kykenen siihen niin, että siitä on jotain hyötyäkin. 

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:41"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:37"]

1113 euroa kuussa.

Juuri laskin oman tulevan eläkkeeni, kun jään eläkkeelle ja olen ehtinyt olla työelämässä 47v

1590 euroa

Ei paljon kannata töitä tehdä, vaan jäädä kolmikymppisenä lepäämään ahdistavassa maailmassa

[/quote]

Se on suoraan sidonnainen siihen palkkaan, mitä sain ennen kuin jäin töistä pois. Pääkaupunkiseudun palkka, huom. Ja ihan oikeasti, sinä voit vaikka opiskella lisää jos haluat tai vaihtaa työpaikkaa ja palkkasi kehittyy kyllä ajan mittaan, turhaan tuhahtelet minun PIENTÄ eläkettäni siellä. 

Ap

[/quote]

No jonkun on tässä maassa hoidettava teitä hullujakin ja ei hoitsujen palkat kovin isoja ole.

Joten helpompaa olisi viettää omaa aikaa elämässään ja jäädä kolmikymppisenä eläkkeelle.

Lehdissähän paljon lukee juuri tästä, että on oikein muoti-ilmiö, että kolmikymppisiä siirtyy joukoittain pois työelämästä muodikkaan masennuksen vuoksi.

Mitenhän se sodan kärsinyt sukupolvi selvisi, kun oli oikeitakin traumoja ja silti rakennettiin rintsutalo ja käännettiin maa ja muutamalla lehmällä elätettiin perhe

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:43"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:33"]

Minun eläkkeeni on 1113e kuussa. Se ei tule siitä koskaan nousemaan. Sen ohella saa tehtä töitä (kyllä, töitä) n. 700e:lla kuussa, mutta se tarkoittaa sitten sitä että eläke tarkistetaan uudelleen jos henkilö alkaa säännöllisesti tienata. Ja se pitääkin tarkistaa. Minä kirjoitin, että opettelen harrastusmuotoisesti yhtä juttua, josta saattaa joskus poikia pieniä työluontoisia keikkoja eläkkeen ohelle. Psykiatrini mukaan tämä voidaan lukea myös kuntouttavaksi toiminnaksi: potilas katsoo kauemmas kuin huomiseen ja tekee suunnitelmia, joskin melko vähäpätöisiä mutta tekee kuitenkin. Sinulle vänkääjä tämä oli vain outoa ja kummallista.

Et myöskään kommentoinut elämäntilanteeseeni mitään, mitä siis vähän valotin sinulle. Että tässä on nyt muutakin kuin minun masennukseni. Minulla on äitinä ja puolisona melkein kuin sisäänkasvanut tarve ottaa huomioon myös muut. Lapsellani on vakava sairaus jota hoidetaan ja meiltä löytyi kosteusvaurio jota korjataan, esimerkiksi keittiö oli pois käytöstä lähes kaksi kuukautta tässä. Eipä tullut oikeasti mieleen että NYT soitan Kelaan ja etsin yksityisen terapeutin. 

Ja sanoin, että minulla ei nyt ole voimia. Se ei tarkoita samaa kuin että "en koskaan aio yrittääkään". 

Minulle masennus on kuin sisäänrakennettu ajattelutapa. Se on tulosta menneisyydestä ja hylkäämisistä, alkoholismista, lyttäämisestä, koulukiusaamisesta, you name it. Mutta sen verran kuitenkin olen järjissäni etten mene sanomaan sinulle vänkääjä että sinun tapasi kokea olisi väärä. Saat kokea kuten lystäät, mutta saan myös sanoa etten todellakaan ole marttyyri. 

Ja keskustelunkin aloitin, jos joku kaipaisi vertaistukea tai vaikka antaakseni tiedon murusia siitä, millaista ihmisen elämä voi olla.

Ap

[/quote]

Jos psykiatri kokee, että sinulla on tulevaisuus ja toivoa niin miksi hän ei muka kirjoita lausuntoa Kelalle? Etkö sinä niin aluksi väittänyt? Sinä olet kertonut masennuksestasi, minä en ole ennustaja. Halusitko provota jo alun perin ja sitten loukkaannuit vai miksi et sanonut jo alun perin, että aiot joskus hakeutua terapiaan? Minun lapseni sairastaa myös ja se syö minua, se syö koko perhettä ja sitä kovemmin minä haluan olla kunnossa. Minä myös olen ollut lapsesta saakka mt-ongelmainen. 9-vuotiaana suunnittelin itsemurhaa jne. Minulla on ollut kamala lapsuus, tosin en ymmärrä että miksi minun pitäisi se esille tuoda. Usko pois, et todellakaan ole ainoa. Etkä ole ainoa joka on kokenut noita ja silti selvinnyt, tai ainakin jotenkuten selvinnyt. Minä en ole missään vaiheessa edelleenkään vähätellyt sinun tuntojasi tai sanonut että sinä koet väärin. Minä yritän auttaa ja avata silmäsi, mutta olet ilmeisesti jo vajonnut niin syyllisyyteen ja itsesääliin, että näet minut vaan pahana. Nämä, jotka haukkuu minua epäempaattiseksi jne. pönkittävät vaan omaa egoaan "olemalla" empaattisia ja ihania, mutta ne sanat ei auta sinua. Ehkä joskus tulet kiittämään :)

[/quote]

Hienoa, että olet selvinnyt. Minä selvisin myös, vaikka 8v seisoin eka kerran kylmän veden äärellä ja mietin marraskuun pimeässä, hyppäänkö ja kuolen, koska minulla ei ole mitään edessäni.

Minäkin selvisin ja olen tehnyt itselleni hyvän elämän ja pärjään lapsuuteni kanssa.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:49"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:41"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:37"]

1113 euroa kuussa.

Juuri laskin oman tulevan eläkkeeni, kun jään eläkkeelle ja olen ehtinyt olla työelämässä 47v

1590 euroa

Ei paljon kannata töitä tehdä, vaan jäädä kolmikymppisenä lepäämään ahdistavassa maailmassa

[/quote]

Se on suoraan sidonnainen siihen palkkaan, mitä sain ennen kuin jäin töistä pois. Pääkaupunkiseudun palkka, huom. Ja ihan oikeasti, sinä voit vaikka opiskella lisää jos haluat tai vaihtaa työpaikkaa ja palkkasi kehittyy kyllä ajan mittaan, turhaan tuhahtelet minun PIENTÄ eläkettäni siellä. 

Ap

[/quote]

No jonkun on tässä maassa hoidettava teitä hullujakin ja ei hoitsujen palkat kovin isoja ole.

Joten helpompaa olisi viettää omaa aikaa elämässään ja jäädä kolmikymppisenä eläkkeelle.

Lehdissähän paljon lukee juuri tästä, että on oikein muoti-ilmiö, että kolmikymppisiä siirtyy joukoittain pois työelämästä muodikkaan masennuksen vuoksi.

Mitenhän se sodan kärsinyt sukupolvi selvisi, kun oli oikeitakin traumoja ja silti rakennettiin rintsutalo ja käännettiin maa ja muutamalla lehmällä elätettiin perhe

[/quote]

Ootko sä ajatellut että joku siinä sotien jälkeen myös kärsi? Jostain se oli pois vaikka rakennettiin sitä omaa elämää uudestaan niin lapset oli aika paljon heitteillä. Nämä heitteillä olevat lapset on jatkaneet samaa kasvatuslinjaa joka poikii uusia heitteille jätettyjä lapsia. Koska eivät osanneet olla oikeasti läsnä ja kuunnella kun piti niin perkeleesti niitä töitä ja rahaa takoa. 

Ja jos hoitsuna itse puhut "hulluista" ja siitä että sinun on heitä hoidettava niin tarkista omaa asennettasi tai opiskele uusi ammatti. Et ole näköjään mitään töissä tai koulussa oppinut.

t:itsekin hoitsu

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:49"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:41"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:37"]

1113 euroa kuussa.

Juuri laskin oman tulevan eläkkeeni, kun jään eläkkeelle ja olen ehtinyt olla työelämässä 47v

1590 euroa

Ei paljon kannata töitä tehdä, vaan jäädä kolmikymppisenä lepäämään ahdistavassa maailmassa

[/quote]

Se on suoraan sidonnainen siihen palkkaan, mitä sain ennen kuin jäin töistä pois. Pääkaupunkiseudun palkka, huom. Ja ihan oikeasti, sinä voit vaikka opiskella lisää jos haluat tai vaihtaa työpaikkaa ja palkkasi kehittyy kyllä ajan mittaan, turhaan tuhahtelet minun PIENTÄ eläkettäni siellä. 

Ap

[/quote]

No jonkun on tässä maassa hoidettava teitä hullujakin ja ei hoitsujen palkat kovin isoja ole.

Joten helpompaa olisi viettää omaa aikaa elämässään ja jäädä kolmikymppisenä eläkkeelle.

Lehdissähän paljon lukee juuri tästä, että on oikein muoti-ilmiö, että kolmikymppisiä siirtyy joukoittain pois työelämästä muodikkaan masennuksen vuoksi.

Mitenhän se sodan kärsinyt sukupolvi selvisi, kun oli oikeitakin traumoja ja silti rakennettiin rintsutalo ja käännettiin maa ja muutamalla lehmällä elätettiin perhe

[/quote]

Muoti-ilmiö? Luuletko tosissasi ettei masentunut olisi mielummin terve ja viettäisi aktiivista elämää, johon kuuluvat työ ja harrastukset? En tiedä muista, mutta antaisin vaikka molemmat jalkani jotta pääsisin masennuksesta eroon.