Olen työkyvytön masennuksen takia, haluatko kysyä jotain?

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 11:04"]

Eli 110e kuussa? Ei minulla ole rahaa sellaiseen joka kuukausi. Tässä kuussa jouduinkin ensimmäisen kerran viiteen vuoteen käymään fyysisen sairauden takia lääkärissä, siihen meni rahaa. Jouduin myös hankkimaan silmälasit ensimmäistä kertaa elämässäni, niihin meni rahaa vaikka ostinkin ne Specsaversilta. 

Juuri nyt minulla ei ole voimia alkaa miettiä uutta terapeuttia ja käymään kaikkea läpi uudestaan. Ei se käy vain niin, että Kela antaa päätöksen ja minä menen vain jonkun luo ja alan puhua. 

Ap

[/quote]

Ei, vaan 2 kertaa kuussa 55 euroa jos kerran kahdessa viikossa. Minä olen käynyt läpi vaikean masennuksen ja ahdistushäiriö vaivaa minua edelleen. Olen ollut paniikkini takia useaan otteeseen sairaalahoidossa ja nyt puhun sinulle suoraan. Minulla on pienet tulot, mieheni on matalapalkka-alalla ja meillä on hemmetisti asuntolainaa. Silti minä käyn terapiassa. Sinulla on työssäkäyvä mies. Jos tosissasi väität silti, ettet pysty maksamaan terapiaa niin sinulla on asennevamma. Ihan takuulla tuhlaat johonkin turhaan sen saman summan kun miehesikin käy töissä. Sinä ET halua parantua. Sinä ET halua tehdä sitä työtä. Se menee just niin, että jos psykiatri katsoo että sinä HALUAT parantua oikeasti niin hän myös on sitä mieltä, että sinä pystyt parantumaan ja kirjoittaa lausunnon. Sinä saat päätöksen ja etsit terapeutin. Juuri näin se menee. Minä olen käynyt kunnallisesssa juttelemassa 2 vuotta, samalla odotin terapeuttia puolitoista vuotta(!!) ja nyt olen käynyt yksityisessä terapiassa kohta 2 vuotta. Ihan saatanan raskasta eikä aina huvittaisi, mutta minun on se työ tehtävä. Olen edennyt paljon, todella paljon ja silti vielä toipilaana. Sinun ON tehtävä se työ, jotta voisit parantua. Kukaan ei paranna sinua. Helpompaa se toki on jäädä kotiin makaamaan, tiedän tiedän....

Miksi et lue, mitä kirjoitin. Kirjoitin, että minulla EI OLE NYT voimia alkaa alusta mitään. Ei nyt. Ja totta, rahani menee johonkin muuhun, mm. säästöön siitä pienestä eläkkeestä. 

En makaa kotona. Nytkin istun keittiön pöydän ääressä. Kohta teen ruoan. Eilen olin iltakurssilla. Luen kirjaakin välillä. Yritän käydä jouksulenkeillä (nyt en voinut käydä viikkoon nuhakuumeen takia). Kyllä minä tiedän, että minusta se lähtee. Nyt en jaksa enkä kykene. Hienoa että sinä olet jaksanut, minä en.

Ap

Siis sä olet masentunut, mutta teet kuitenkin asioita?

Mä olen ollut pitkään kotona, ei ollenkaan tuloja. Nyt olen alkanut miettimään olenko masentunut. Laitoin tänäkin aamuna lapset kouluun ja menin nukkumaan. Heräsin 5 min. sitten. En oikein jaksa tehdä mitään kotona, enkä tavata ystäviä tai käydä jossain pitämässä hauskaa ja olen koko ajan kiukkuinen. Olen tähän saakka ajatellut, että en ole masennustyylinen ihminen eikä mulla voi olla masennusta, jos voin kuitenkin pyörittää huushollia, mutta niinhän säkin teet.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 11:43"]

Siis sä olet masentunut, mutta teet kuitenkin asioita?

Mä olen ollut pitkään kotona, ei ollenkaan tuloja. Nyt olen alkanut miettimään olenko masentunut. Laitoin tänäkin aamuna lapset kouluun ja menin nukkumaan. Heräsin 5 min. sitten. En oikein jaksa tehdä mitään kotona, enkä tavata ystäviä tai käydä jossain pitämässä hauskaa ja olen koko ajan kiukkuinen. Olen tähän saakka ajatellut, että en ole masennustyylinen ihminen eikä mulla voi olla masennusta, jos voin kuitenkin pyörittää huushollia, mutta niinhän säkin teet.

[/quote]

En ole ap, mutta vaikutat masentuneelta. Jos elämässäsi ei ole mitään muuta sisältöä kuin siivoaminen ja ruuanlaitto, vähemmästäkin masentuu. Minä masennuin, kun jäin työttömäksi (se tuttu tarina, yt-neuvottelut). Menin lääkäriin ja sain masennuslääkkeet. Pääsin myös terapiaan. Näistä on ollut apua minulle.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 11:37"]

Miksi et lue, mitä kirjoitin. Kirjoitin, että minulla EI OLE NYT voimia alkaa alusta mitään. Ei nyt. Ja totta, rahani menee johonkin muuhun, mm. säästöön siitä pienestä eläkkeestä. 

En makaa kotona. Nytkin istun keittiön pöydän ääressä. Kohta teen ruoan. Eilen olin iltakurssilla. Luen kirjaakin välillä. Yritän käydä jouksulenkeillä (nyt en voinut käydä viikkoon nuhakuumeen takia). Kyllä minä tiedän, että minusta se lähtee. Nyt en jaksa enkä kykene. Hienoa että sinä olet jaksanut, minä en.

Ap

[/quote]

Jos sinulla on varaa terapiaan, mutta et halua siihen mennä niin älä valehtele ettei varaa ole! Todennäköisesti et ole kokenut niin paljon masennusta ja ahdistusta että se olisi "pakottanut" sinut terapiaan. Kuten sanoin, terapian käyminen on helvetin raskasta, uuvuttavaa eikä todellakaan aina huvittaisi, mutta vaikka olen syytön omiin ongelmiini niin ainoastaan minä voin ne ratkaista. Ne ei mene sillä ohi (ainakaan sen tason ahdistukset ja paniikit mitä mulla on ollut) että jään kotiin makaamaan (tarkoitan sitä, että ollaan KOKONAAN työelämän ulkopuolella, saikkuja lukuunottamatta) eikä sillä että käy juttelemassa "kivoja" psyk. hoitajalla. Pitkäkestoinen, ns. oikea terapia on kuitenkin ihan eri juttu. Jos olisi pelkästä halusta ja jaksamisesta kiinni niin eläisin samalla tavalla kuin sinä. Mutta minä olen äiti, minulla on vastuu ja velvollisuus hoitaa itseni kuntoon. Ei siellä terapiassa tarvitse aloittaa mitään alusta, minä olin niin huonossa kunnossa että keskityimme aluksi vain sen hetkiseen oloon. En halua vähätellä, mutta olen todella hämmästynyt, kun väität samaan aikaan olevasi NIIN väsynyt ettet kykene terapiaan, mutta silti käyt psyk.hoitajalla, kursseilla, juoksemassa, kokkaat jne. Kun minä olen väsynyt niin en ihan totta jaksa edes kokata, saatikka että jaksaisin harrastaa. Että heittele vaan sinäkin noita "hyvähän se että sinä jaksat" kortteja :)

Haluan toivottaa sinulle paljon voimia. Olen itse ollut samassa tilanteessa. Sairastuin vaikeaan masennukseen ja olin vuoden sairaslomalla. Kuntouduin siinä määrin, että tällä hetkellä olen nyt vuoden ollut töissä.

Elä päivä kerrallaan. Minulla on ystävä, joka on pitkään ollut masennuksen takia sairaslomalla ja nyt vuoden verran eläkkeellä, on vielä alle 40v. Hiljalleen, omaan tahtiinsa hänkin elää elämäänsä.

Millä elät?

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:15"]

Millä elät?

[/quote]

Eläkkeellä. 

Anteeksi sinä yksi joka heitit kortin että ehkä en ole ollut vielä tarpeeksi masentunut ja tarpeeksi pohjalla ja läpäläpä. En jaksa vastata sinulle yhtään mitään enää. Hyvää jatkoa kuitenkin.

Ap

Meitä masentuneita on paljon. Jokainen meistä yrittää omalla tavallaan eteenpäin.

Itsellänikin on suuria taloudellisia huolia.

Kelan terapia on loppumassa. Yksityiseen minulla ei ole varaa. Tämä kelankin terapia tulee minulle liian kalliiksi. Matkakulujen omavastuun korotus oli liikaa minun taloudellenni. Pieneltä rahaltahan se tuntuu, mutta minulla ei vain ole sitä rahaa...Hoitotukeni on vaan niin pieni.

Kuullostaa niin tutulta..tosin olen vielä apua vailla. En vain tiedä mistä sitä haen. Olen ollut tästä tietoinen jo aika kauankin,mutta jotenkin yritän nämä kulissit pystyssä pitää(koti,lapset ym). Koko ajan vain tuntuu raskaammalta ja osittain "romahdanki",mutta pakotan itseni ylös ennen kuin joku huomaa jotain...Lapsuuden traumoista ja peloista tämä kaikki kai on lähtöisin,puhumatta kaikki paha olo. Millaisessa tilanteessa itse olit kun hait apua ja ennen kaikkea mistä aloitit avun pyytämisen?

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:43"]

Kuullostaa niin tutulta..tosin olen vielä apua vailla. En vain tiedä mistä sitä haen. Olen ollut tästä tietoinen jo aika kauankin,mutta jotenkin yritän nämä kulissit pystyssä pitää(koti,lapset ym). Koko ajan vain tuntuu raskaammalta ja osittain "romahdanki",mutta pakotan itseni ylös ennen kuin joku huomaa jotain...Lapsuuden traumoista ja peloista tämä kaikki kai on lähtöisin,puhumatta kaikki paha olo. Millaisessa tilanteessa itse olit kun hait apua ja ennen kaikkea mistä aloitit avun pyytämisen?

[/quote]

Olin sinnitellyt joten kuten elämässä, yrittänyt koulua käydä, keskeyttänyt... yritin puhua opolle tilanteesta ja peloista mutta opolla ei ollut muuta sanottavaa kuin että kyllä nämä nyt vaan pitäisi jo osata hoitaa nämä koulujutut. Tämä oli joskus vuonna 2002. Kävin iltalukiota silloin tällöin, osassa aineissa menestyin osassa en. Esim. englannintunti meni jännittäessä, koska tulee minun vuoroni vastata. Se jännitti niin paljon että en kuullut enkä nähnyt mitään muuta kuin sen oman paniikin.

Töissäkin olen yrittänyt olla. Olen nopea tekemään, ihan tavallisen nopea oppimaan, mutta ihmisten kanssa alkaa ahdistaa. Jos joku jossain nauroi, pelkäsin että hän nauroi minulle. Oli todella vaikea mennä kahvipöytään, puhua muille. En enää edes muista millä elin... palkalla, työttömyyskorvauksella kai sekaisin. Sossusta en ole koskaan hakenut mitään, olen pelännyt tätäkin niin paljon. 

Sitten yllättäen hain töihin ihan toiselle paikkakunnalle ja sain töitä. Jaksoin puoli vuotta, tykkäsin siitä mitä tein mutta paineet oli jostain syystä liikaa. Yhtenä kesäisenä aamuna menin työterveyteen jota onneksi hoiti Mehiläinen, ja romahdin siinä lääkärin edessä. Se oli viimeinen työpäiväni. 

En ole ylpeä tästä, päinvastoin. Koen että olen loinen kun en pysty mihinkään mihin pitäisi, paitsi kotia ja lapsia hoitamaan, mutta sitähän ei kukaan arvosta. 

Ap

Ei masennus ole aina samanlainen kaikilla. Yksi jaksaa tehdä jotain, toinen taas ei. Silti saattaa olo olla ihan kamala molemmilla. Ei tämä ole mikään vertailujuttu, että et voi olla masentunut jos jaksat sitäsuntätä. Tämä tauti on pääpiirteissään samankaltainen, oireet saattavat suurinpiirtein olla yhtäläisiä, mutta erojakin on. Paranemisessakin on eroja, joku ei parane koskaan, jonkun elämä on matalalentoa loppuun saakka, jotkut paranee kokonaan, jotkut onnettomat luovuttavat ja päättävät päivänsä. Ja se mikä yhdellä toimii ja auttaa ei toisella välttämättä auta ollenkaan.

Ihan kamala lukea tuollaista varsinkin entiseltä masentuneelta, että masentunut ei halua parantua. Hä? Masennus nimenomaan on tauti, mistä ihmisen on vaikea parantua sen vuoksi, että on masentunut! Sehän on se kyseisen sairauden vaarallisuus. Siihen ei jossakin taudin vaiheessa kykene itse vaikuttamaan. Masentunut ei pysty päättämällä paranemaan, varsinkin jos vaihe on vakava. Masennus on sellainen tauti mikä myrkyttää ihmisen mielen uskomaan, että on huono ja arvoton ihminen ja ei edes ansaitse parempaa ja ihminen ohjautuu sen mukaan mitä hän uskoo itsestään. Jos tuon myrkyn saa edes jollakin keinolla laimenemaan, niin paraneminen saattaa alkaa. 

Minä olen nyt keskivaikeassa masennuksessa, vaikka noin 2 vuotta sitten tajusin, että saattaisin jopa parantua. Keinot vaan on hukassa, vaikka terapiassa käynkin. Ihminen kun jollakin tapaa myös sabotoi yrityksiään, ei tartu kaikkeen mikä auttais, antaa tilaisuuksien mennä ohi, ei uskalla, pelkää, ei usko ansaitsevansa tuota hyvää, velloo paikallaan, pysyy huonoissa suhteissa, huonossa työssä, pitää yllä olosuhteita, mitkä eivät auta paranemisessa. Minä kuitenkin haluan parantua ja menen sitä kohti, analysoin päätöksiä, jotka vaikuttavat siltä, että ne pitää minua masentuneessa tilassa.

kaikkea hyvää sinulle ap. toivon, että osaisit löytää oman elämäsi ytimen ja onnen ja tietäisit missä olet hyvä ja miten haluat rakentaa elämäsi. Ja parane omaa tahtia.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:21"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:15"]

Millä elät?

[/quote]

Eläkkeellä. 

Anteeksi sinä yksi joka heitit kortin että ehkä en ole ollut vielä tarpeeksi masentunut ja tarpeeksi pohjalla ja läpäläpä. En jaksa vastata sinulle yhtään mitään enää. Hyvää jatkoa kuitenkin.

Ap

[/quote

Aah, ihanaa marttyyriutta. Otapa se marttyyrinviitta pois ja lue ajatuksella kommenttini, löydät kyllä sen langan jos haluat. Tunnen PALJON masentuneita, osa tekee kaikkensa parantuakseen ja osa taas on ottanut tuon sinun asenteen. Ei se olekaan helppoa. Olisi niin ihana syyttää vaan muita, loukkaantua kaikesta, olla se ihminen jolla on aina kaikista hirveintä ja kamalinta, mutta se ei johda yhtään mihinkään. Ei ollut tarkoitus loukata, mutta kun on tarpeeksi huono olla kauan niin on ihan totta niin "epätoivoinen" että aloittaa vaikka sen terapian, koska haluaa irti siitä paskasta. Ja jos sä ihan oikeasti jaksat harrastaa ja muuta mukavaa niin minusta on väärin, että nuoria(?) ihmisiä laitetaan eläkkeelle, kun niitä voisi kuntouttaakin! Eihän tuo sinun tilanne todellakaan mitenkään epätoivoiselta vaikuta, mutta loukkaannu nyt sitten tästäkin. Olen vaan rehellinen ja tiedät sen itsekin. 

Olen vaan rehellinen ja tiedät sen itsekin. 

Jotenkin tuntuu, että kirjoitan mitä tahansa tähän, sinä olet päättänyt lukea sen omalla tavallasi. Minä en jaksa sellaista. Ja kyllä, jaksan harrastaa yhtä asiaa kaksi tuntia viikossa, ja tämä asia saattaa joskus johtaa siihen, että voin sillä ansaita roposen tai pari eläkkeeni päälle jos opettelen sen kunnolla. 

Mutta. Odotetaan nyt, että lapseni sairaalareissut ovat ohi, että saamme kosteusvariokorjaukset loppuun tässä asunnossa ja että uskallan laittaa mitään ylimääräistä mihinkään muuhun kuin säästöön. Mutta sinähän et tietenkään voinut edes ajatella, että jos sanon että en nyt jaksa, niin se voisi tarkoittaa vaikka stressaavaa elämäntilannetta jossa ei ole voimia muuhun? Ei tietenkään, sinulle se on marttyyriasennetta.

Ap

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 13:02"]

Ei masennus ole aina samanlainen kaikilla. Yksi jaksaa tehdä jotain, toinen taas ei. Silti saattaa olo olla ihan kamala molemmilla. Ei tämä ole mikään vertailujuttu, että et voi olla masentunut jos jaksat sitäsuntätä. Tämä tauti on pääpiirteissään samankaltainen, oireet saattavat suurinpiirtein olla yhtäläisiä, mutta erojakin on. Paranemisessakin on eroja, joku ei parane koskaan, jonkun elämä on matalalentoa loppuun saakka, jotkut paranee kokonaan, jotkut onnettomat luovuttavat ja päättävät päivänsä. Ja se mikä yhdellä toimii ja auttaa ei toisella välttämättä auta ollenkaan.

Ihan kamala lukea tuollaista varsinkin entiseltä masentuneelta, että masentunut ei halua parantua. Hä? Masennus nimenomaan on tauti, mistä ihmisen on vaikea parantua sen vuoksi, että on masentunut! Sehän on se kyseisen sairauden vaarallisuus. Siihen ei jossakin taudin vaiheessa kykene itse vaikuttamaan. Masentunut ei pysty päättämällä paranemaan, varsinkin jos vaihe on vakava. Masennus on sellainen tauti mikä myrkyttää ihmisen mielen uskomaan, että on huono ja arvoton ihminen ja ei edes ansaitse parempaa ja ihminen ohjautuu sen mukaan mitä hän uskoo itsestään. Jos tuon myrkyn saa edes jollakin keinolla laimenemaan, niin paraneminen saattaa alkaa. 

Minä olen nyt keskivaikeassa masennuksessa, vaikka noin 2 vuotta sitten tajusin, että saattaisin jopa parantua. Keinot vaan on hukassa, vaikka terapiassa käynkin. Ihminen kun jollakin tapaa myös sabotoi yrityksiään, ei tartu kaikkeen mikä auttais, antaa tilaisuuksien mennä ohi, ei uskalla, pelkää, ei usko ansaitsevansa tuota hyvää, velloo paikallaan, pysyy huonoissa suhteissa, huonossa työssä, pitää yllä olosuhteita, mitkä eivät auta paranemisessa. Minä kuitenkin haluan parantua ja menen sitä kohti, analysoin päätöksiä, jotka vaikuttavat siltä, että ne pitää minua masentuneessa tilassa.

kaikkea hyvää sinulle ap. toivon, että osaisit löytää oman elämäsi ytimen ja onnen ja tietäisit missä olet hyvä ja miten haluat rakentaa elämäsi. Ja parane omaa tahtia.

[/quote]

Minä en sanonut, ettei ap olisi masentunut! Te kun luette niin puolueellisesti noita tekstejä. Kaikki ei kaikilla toimi, mutta ap ei halua edes yrittää! Haluan sanoa sen, että ei meillä muillakaan masentuneilla ole helppoa ollut se asioiden käsittely, mutta pakko se on ollut ainakin minulla tehdä että pääsisin edes eteen päin jotenkin. Ja olen pahoillani, mutta olen valitettavasti nähnyt liikaa näitä masentuneita, jotka jaksaa just ne asiat jotka haluaa ja ei jaksa niitä joita ei halua. On nimittäin todella ihmeellistä masennusta, ettei jaksa käydä töissä, ei terapiassa tms. ikävää, mutta jaksaa hoitaa lapset, kotityöt, harrastukset jne. Itse olen kokenut niin kuin monet läheiseni että vaikeassa ei masennuksessa ei valita asioita, joita jaksetaan ja joita ei. Masennus on helvettiä, ihan maanpäällistä helvettiä pahimmillaan, mutta osa käyttää tätä myös hyväkseen. Ollaan masentuneita, vaikka oikeasti olo ei niin kamala olisikaan mutta on helppo vedota siihen ja sitten toimia sen mukaan. Valitettavasti on näitäkin. Ja toki on myös näitä jotka ei parane, mutta jos edes kaikkia keinoja ei haluta käyttää niin onhan se ihmeellistä. Ja surullista, etenkin lasten kannalta. Ja miehen, joka ei loputtomiin jaksa :(

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 13:35"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:21"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:15"]

Millä elät?

[/quote]

Eläkkeellä. 

Anteeksi sinä yksi joka heitit kortin että ehkä en ole ollut vielä tarpeeksi masentunut ja tarpeeksi pohjalla ja läpäläpä. En jaksa vastata sinulle yhtään mitään enää. Hyvää jatkoa kuitenkin.

Ap

[/quote

Aah, ihanaa marttyyriutta. Otapa se marttyyrinviitta pois ja lue ajatuksella kommenttini, löydät kyllä sen langan jos haluat. Tunnen PALJON masentuneita, osa tekee kaikkensa parantuakseen ja osa taas on ottanut tuon sinun asenteen. Ei se olekaan helppoa. Olisi niin ihana syyttää vaan muita, loukkaantua kaikesta, olla se ihminen jolla on aina kaikista hirveintä ja kamalinta, mutta se ei johda yhtään mihinkään. Ei ollut tarkoitus loukata, mutta kun on tarpeeksi huono olla kauan niin on ihan totta niin "epätoivoinen" että aloittaa vaikka sen terapian, koska haluaa irti siitä paskasta. Ja jos sä ihan oikeasti jaksat harrastaa ja muuta mukavaa niin minusta on väärin, että nuoria(?) ihmisiä laitetaan eläkkeelle, kun niitä voisi kuntouttaakin! Eihän tuo sinun tilanne todellakaan mitenkään epätoivoiselta vaikuta, mutta loukkaannu nyt sitten tästäkin. Olen vaan rehellinen ja tiedät sen itsekin. 

[/quote]

Miten tuo on sulle joku kynnyskysymys, että jaksaa harrastaa? Eikö hän nyt sitten sinun mielestäsi ole tarpeeksi masentunut eläkkeelle? Luitko nuo hänen oireensa ja historiansa? Jos ei pysty työhön niin ei pysty. Jos on pahasti masentunut niin ei pysty parantumaan, get it? Mutta saattaa juuri ja juuri haluta vaikka kävellä iltalenkin. Tai harrastaa vähäsen jotakin, ettei masennu vieläkin enemmän. Masennuksia ja oireita on erilaisia. Sinun pitäisi ajatuksella ymmärtää masennus. Se on tauti, joka haluaa tappaa ihmisen, ymmärrätkö? Vauvakin voi masentua jos häntä ei rakasteta ja hoideta. Voiko hän päättää parantua? Onko se hänen syy, että sairastuu? 

Kaikkea muuta ihminen saa sairastaa - jopa ihan KAIKKIA muita psyykkisiä sairauksia- ilman, että kukaan urpo tulee sanomaan, että "et vaan halua parantua". Kukaan ei käy sanomassa selkäkipuiselle: "et vaan halua parantua, oot marttyyri"

Olen samanlaisessa tilanteessa kuin ap. Jaksan tehdä töitä tai askareita maksimissaan neljä tuntia päivässä, pieninä pätkinä. Kotityöt vievät helposti jo sen verran. En osaa kuvitellakaan että pystyisin tekemään töitä 7,5 tuntia päivässä ja sen lisäksi vielä laittamaan ruokaa ja pyykkäämään.

Olen yrittänyt kaikenlaista. Helppoja töitä, haastavia töitä ja kaikkea siltä väliltä. Olen kuntoillut jotta saisin lisää jaksamista, meditoinut ja muuttanut ruokavaliota. Mikään ei auta. Ap on sentään eläkkeellä. Minä en saa hoitoa edes terveyskeskuksesta koska olen "vain masentunut". 

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 11:37"]

Miksi et lue, mitä kirjoitin. Kirjoitin, että minulla EI OLE NYT voimia alkaa alusta mitään. Ei nyt. Ja totta, rahani menee johonkin muuhun, mm. säästöön siitä pienestä eläkkeestä. 

En makaa kotona. Nytkin istun keittiön pöydän ääressä. Kohta teen ruoan. Eilen olin iltakurssilla. Luen kirjaakin välillä. Yritän käydä jouksulenkeillä (nyt en voinut käydä viikkoon nuhakuumeen takia). Kyllä minä tiedän, että minusta se lähtee. Nyt en jaksa enkä kykene. Hienoa että sinä olet jaksanut, minä en.

Ap

[/quote]

Jos sinulla on varaa terapiaan, mutta et halua siihen mennä niin älä valehtele ettei varaa ole! Todennäköisesti et ole kokenut niin paljon masennusta ja ahdistusta että se olisi "pakottanut" sinut terapiaan. Kuten sanoin, terapian käyminen on helvetin raskasta, uuvuttavaa eikä todellakaan aina huvittaisi, mutta vaikka olen syytön omiin ongelmiini niin ainoastaan minä voin ne ratkaista. Ne ei mene sillä ohi (ainakaan sen tason ahdistukset ja paniikit mitä mulla on ollut) että jään kotiin makaamaan (tarkoitan sitä, että ollaan KOKONAAN työelämän ulkopuolella, saikkuja lukuunottamatta) eikä sillä että käy juttelemassa "kivoja" psyk. hoitajalla. Pitkäkestoinen, ns. oikea terapia on kuitenkin ihan eri juttu. Jos olisi pelkästä halusta ja jaksamisesta kiinni niin eläisin samalla tavalla kuin sinä. Mutta minä olen äiti, minulla on vastuu ja velvollisuus hoitaa itseni kuntoon. Ei siellä terapiassa tarvitse aloittaa mitään alusta, minä olin niin huonossa kunnossa että keskityimme aluksi vain sen hetkiseen oloon. En halua vähätellä, mutta olen todella hämmästynyt, kun väität samaan aikaan olevasi NIIN väsynyt ettet kykene terapiaan, mutta silti käyt psyk.hoitajalla, kursseilla, juoksemassa, kokkaat jne. Kun minä olen väsynyt niin en ihan totta jaksa edes kokata, saatikka että jaksaisin harrastaa. Että heittele vaan sinäkin noita "hyvähän se että sinä jaksat" kortteja :)

[/quote]

Sinun terapiasi ei selkeästikään ole tuonut sinulle ymmärrystä muita ihmisiä ja heidän tilanteitaan kohtaan. Sääliksi käy lähipiiriäsi.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 13:02"]

Ei masennus ole aina samanlainen kaikilla. Yksi jaksaa tehdä jotain, toinen taas ei. Silti saattaa olo olla ihan kamala molemmilla. Ei tämä ole mikään vertailujuttu, että et voi olla masentunut jos jaksat sitäsuntätä. Tämä tauti on pääpiirteissään samankaltainen, oireet saattavat suurinpiirtein olla yhtäläisiä, mutta erojakin on. Paranemisessakin on eroja, joku ei parane koskaan, jonkun elämä on matalalentoa loppuun saakka, jotkut paranee kokonaan, jotkut onnettomat luovuttavat ja päättävät päivänsä. Ja se mikä yhdellä toimii ja auttaa ei toisella välttämättä auta ollenkaan.

Ihan kamala lukea tuollaista varsinkin entiseltä masentuneelta, että masentunut ei halua parantua. Hä? Masennus nimenomaan on tauti, mistä ihmisen on vaikea parantua sen vuoksi, että on masentunut! Sehän on se kyseisen sairauden vaarallisuus. Siihen ei jossakin taudin vaiheessa kykene itse vaikuttamaan. Masentunut ei pysty päättämällä paranemaan, varsinkin jos vaihe on vakava. Masennus on sellainen tauti mikä myrkyttää ihmisen mielen uskomaan, että on huono ja arvoton ihminen ja ei edes ansaitse parempaa ja ihminen ohjautuu sen mukaan mitä hän uskoo itsestään. Jos tuon myrkyn saa edes jollakin keinolla laimenemaan, niin paraneminen saattaa alkaa. 

Minä olen nyt keskivaikeassa masennuksessa, vaikka noin 2 vuotta sitten tajusin, että saattaisin jopa parantua. Keinot vaan on hukassa, vaikka terapiassa käynkin. Ihminen kun jollakin tapaa myös sabotoi yrityksiään, ei tartu kaikkeen mikä auttais, antaa tilaisuuksien mennä ohi, ei uskalla, pelkää, ei usko ansaitsevansa tuota hyvää, velloo paikallaan, pysyy huonoissa suhteissa, huonossa työssä, pitää yllä olosuhteita, mitkä eivät auta paranemisessa. Minä kuitenkin haluan parantua ja menen sitä kohti, analysoin päätöksiä, jotka vaikuttavat siltä, että ne pitää minua masentuneessa tilassa.

kaikkea hyvää sinulle ap. toivon, että osaisit löytää oman elämäsi ytimen ja onnen ja tietäisit missä olet hyvä ja miten haluat rakentaa elämäsi. Ja parane omaa tahtia.

[/quote]

Minä en sanonut, ettei ap olisi masentunut! Te kun luette niin puolueellisesti noita tekstejä. Kaikki ei kaikilla toimi, mutta ap ei halua edes yrittää! Haluan sanoa sen, että ei meillä muillakaan masentuneilla ole helppoa ollut se asioiden käsittely, mutta pakko se on ollut ainakin minulla tehdä että pääsisin edes eteen päin jotenkin. Ja olen pahoillani, mutta olen valitettavasti nähnyt liikaa näitä masentuneita, jotka jaksaa just ne asiat jotka haluaa ja ei jaksa niitä joita ei halua. On nimittäin todella ihmeellistä masennusta, ettei jaksa käydä töissä, ei terapiassa tms. ikävää, mutta jaksaa hoitaa lapset, kotityöt, harrastukset jne. Itse olen kokenut niin kuin monet läheiseni että vaikeassa ei masennuksessa ei valita asioita, joita jaksetaan ja joita ei. Masennus on helvettiä, ihan maanpäällistä helvettiä pahimmillaan, mutta osa käyttää tätä myös hyväkseen. Ollaan masentuneita, vaikka oikeasti olo ei niin kamala olisikaan mutta on helppo vedota siihen ja sitten toimia sen mukaan. Valitettavasti on näitäkin. Ja toki on myös näitä jotka ei parane, mutta jos edes kaikkia keinoja ei haluta käyttää niin onhan se ihmeellistä. Ja surullista, etenkin lasten kannalta. Ja miehen, joka ei loputtomiin jaksa :(

[/quote]

Mistä sinä voit varmaksi tietää millainen jonkun masennus on? Luotat siihen mitä joku kertoo, mitä itse näet? mistä tiedät, ettei se ihminen ole juuri ja juuri tolpillaan kun sinut tapaa? Minäkin näytän/vaikutan varmaan aika ok:lta naapurin mielestä, kun hän voi päivitellä, että "voivoi kun tuo sinun alakulosi helpottaisi" Alakulo? Kun olen juuri hänelle kertonut, etten jaksa tavata, kun olen vakavasti masentunut ja en jaksa käydä suihkussa tai siivota kotia. Toisinaan jaksan hyvin ja saatan harrastaakkin. Sitten taas romahdan, enkä kykene töihin. Mutta tätä ei kukaan näe. Harva näyttää masentuneelta, vaikka sitä vakavasti olisikin.

Et voi koskaan varmaksi tietää miltä asiat toisesta tuntuu. sitten tulee näitä tapauksia, että miksi joku tappoi itsensä, vaikka sillä oli kaikki hyvin ja se näytti ihan hyvinvoivalta.

Ihmisen psyyke on ihan samperin monimutkainen rakennelma. vaikka sinun kokemuksesi masennuksesta on sinunlainen ja mielestäsi oikea, niin se ei ole totuus, vaan se on vain sinun kokemuksesi ja muilla se on toisenlainen. 

Oletko kokeillut paljon eri lääkkeitä masennukseen? Oletko ollut kuntoutusjaksoilla tai sopeutumisvalmennuskursseilla?