Tunnetteko supervanhuksia? Jotka käyvät marjassa, siivoavat kotinsa itse, leipovat, hoitavat sairasta puolisoaan, ajavat pyörällä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ikäraja supervanhukselle?

Ajattelin ensin 80, koska tiedän sellaisen, mutta sanotaan 75.

ap

75 on vielä matala ikä supervanhus-nimelle. Tunnen monta 75 vuotiasta, jotka ovat vielä täysillä mukana menossa..

Tuo, että on esim puolison ( tai vanhemman) omaishoitajana, on kyllä todella suuriarvoista ja raskasta työtä nuoremmallekin "vanhukselle".Varsinkin nyt, kun intervalli-jaksot ovat olleet tauolla.

85 vuoden jälkeen alkaa superit erottua taviksista.

Isoäitini nuorin serkku kuoli kaksi vuotta sitten 101-vuotiaana. Asui loppuun asti omakotitalossaan, jonka hellaan teki tulet talvisaikaan lähes joka päivä kantaen itse puut, jotka oli aikoinaan itse pilkkonut yhdessä nyt jo reilusti yli 70-vuotiaan poikansa kanssa. Tämä poika viljelee kotitilaa, jonka otti hallintaansa jäätyään eläkkeelle palkkatöistä. Ajokortin isoäitini serkku kävi uusimassa vielä 100-vuotiaana, mutta ei ehtinyt ajaa enää kuin reilun vuoden sen jälkeen. Isäni kutsui hänet 90-vuotispäivilleen. Kutsun tervaskanto oli vielä lukenut, mutta juhliin ei enää ehtinyt.

92-vuotias isäni pyöräilee, hiihtää (hiihti ainakin vielä viime talvena) ja käy kuntosalilla ja huolehtii aivoistaan lukemalla, kirjoittamalla ja harrastamalla yhdistystoimintaa. Viisi vuotta nuoremman äitini kanssa he käyvät myös auttelemassa veljeäni maatilan askareissa.

Onhan näitä. 85-vuotias anoppini lempipuuhaa on kukkapenkkien hoitaminen, ruohon leikkuu ja lehtipuhaltimen käyttö lähes hehtaarin kokoisen tonttinsa siistimiseksi. Yhteistä virkeille vanhuksille on positiivinen mieli, terveet elämäntavat ja sosiaalisesti antoisa elämä, johon kuuluvat ystävät, sukulaiset ja yhteiskunnallinen aktiivisuus. Ihmisen kohtalo ei ole vain hänen omissa käsissään, mutta huomattavan paljon kuitenkin. 

Minun anoppini on 90v ja jaksaa vttuilla joka päivä.

Mumma 👵🏻 ja Puppa 👴🏻

tunnen maan jossa ylisuorittamista yritetään aina vääntää ihmisten perustason suorituskertoimeksi.

mutta sen maan asukkaat ovatkin työhihhuleita, jotka suhtautuvat työhön kuin uskontoon.

Kauheaa!! 
Minä olen 72 v ja luen päivittäin 

vauvapalstaa!

Tuttavapiirissäni on useampi reippaastikin yli 75 v., joilla on joko vanhuusiän adh tai sitten eivät vain uskalla jostain syystä yhtään pysähtyä ja olla mitään tekemättöminä vaan suorittavat koko ajan jotain kukonnlaulun aikaan heräämisestään lähtien iltamyöhään asti vähillä yöunilla päivästä toiseen edeten. Luulisi, että tällainen elämän tapa on kuluttavaa, mutta moni näistä supersenioreista on näin eläen edennyt jo 90-ikävuoden toisellekin puolelle.

Ihmiset ovat nykyään hyvä ravinnon, terveydenhuollon ja terveellisiin elämäntapoihin ohjaavan neuvonnan ansiosta niin hyväkuntoisia, että minusta esimerkiksi kotona asuva, puutarhaa hoitava ja facebookissa surffaileva marttakerholainen ei ole enää mikään harvinaisuus.

Töissä ihmettelen ja ihastelen melkein aina eläkkeelle jääviä. Nuo kuusvitoset ovat suureksi osaksi oikeasti todella nuoren näköisiä ja nuorekkaan oloisia ihmisiä: täysin tässä päivässä kiinni, matkustelevat, urheilevat jne. 

Kyllä se eläkeiän nosto oikeasti tulee varmaan eteen jossain vaiheessa. Nykypäivän kuusvitosista suuri osa voisi hyvin jaksaa vielä töissä muutaman vuoden ainakin kevyissä toimistotöissä. Fyysisesti raskaat työt tietty vähän eri. 

Mummoni eli itsenäisesti satavuotiaaksi yksin maalla. Harrasti jumpassa käyntiä ja muita sosiaalisia juttuja loppuun asti - eli senkin jälkeen niin pitkän ajan, etten viitsi sanoa, tunnistettaisiin jo iän perusteella. Potkuroi  satavuotiaana pakkasessa, lämmitti saunaa, teki ruokaa ja leipoi, siivosi. Rivitaloasunnon vuokrasi vasta 101-vuotiaana.

Isoisäni oli loppuun saakka todella skarppi. 92-vuotiaana hän päätti, että haluaa asumaan tällaiseen tuettuun palveluasumiseen tai mikä se nyt on. Siis oma asunto senioritalossa, jossa kävi sitten syömässä yhteisissä tiloissa, muuten ihan tavallinen kerrostalo. Hoiti silloin 92 vuotiaana oman entisen asuntonsa myynnin ja koko muuton täysin itsenäisesti, mitä nyt sukulaisia oli vähän muuttoapuna verhoja ripustelemassa yms. Vaarilla oli myös loppuun asti vilkas sosiaalinen elämä ja naisystäviä, rakastui vielä vanhoilla päivillään kasikymppiseen rouvaan, jonka tapasi jossain seurakunnan eläkeläisille järjestämissä tanhuissa. Ehtivät olla useamman vuoden yhdessä onnellisena "nuorena parina". Pappa kuoli muutaman vuoden päästä, mutta hänen loppuvaiheen raihnaisuutensa jäi hyvin lyhyeksi. Oli malliesimerkki tällaisesta tervaskannosta.  

Edesmennyt mummoni. Ajoi pyörällä kauppaan ja läheiselle leipomolle ostamaan kaneliässiä. Piti kodin tiptop kunnossa, hoiti maatilan työt vielä lähes 90 vuotiaaksi. Koneita ei ollut, joten hevosella ja käsin tehtiin kaikki.

Mummo sai kaksi aivoinfarkti, mutta eli vielä niiden jälkeen 10v, eli 100 tuli mittariin. Rip mummo.