"jokaiselle on joku" on ehkä suurin kusetus

Oma käsi - luotettava kumppani joka ei tauteja tartuta.

Siis jos pesee vähintään 20 sekkaa saippualla ja kuumalla vedellä.

Vierailija kirjoitti:

No ihan varmasti jokaiselle on joku, kun pistää vaatimukset riittävän alas.

Voit olla aina tyytymätön ja onneton kaikkeen tai sitten olla onnellinen siitä mitä saat. Oma valinta pitkälti. Se että valitsee jonkun vain koska pitää joku olla ja sitten jurnuttaa kokoajan tyytymättömänä ja haikailee muista on pahinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun vielä parikymppisenä toiveikkaana ajattelin että kyllä se pian tapahtuu ja löydän jonkun. Koska pakkohan niin on käydä kun kaikkihan seurustelee ja löytää kumppanin. Niin vain käy. En tuntenut tai tiennyt yhtään ikisinkkua. No nyt olen sellainen itse. 44 vuodessa ei ole löytynyt sitä ensimmäistäkään seurustelukumppania.

Mitä olet tehnyt silloin parikymppisenä sen kumppanin löytymisen eteen? Täytyy olla aktiivinen ja yrittelijäs. Monet löytää sen kumppanin esim opiskeluaikana. Vietetään paljon aikaa porukalla ja elämässä on paljon yhteisiä kokemuksia ja ongelmia kavereiden kanssa. Itselle tuo että mennään pystymetsästä randomisti pokaamaan on täysin vieras ajatus.

Meille ikisinkuille annetaan aina tämä sama, vähän alentuva neuvo. Olen siis eri kirjoittaja mutta 37v. enkä ikinä seurustellut päivääkään koska kukaan ei ole ollut kiinnostunut minusta. Ja todellakin olen ollut aktiivinen. Olen sosiaalinen, iloinen tyyppi ja minulla on paljon kavereita. Saatan käydä useita kertoja viikossa ulkona syömässä ja juomassa, joskus yökerhoissakin. En siis istu kotona odottamassa.

Olen yrittänyt tavata miehiä töissä, ravintoloissa, baareissa, klubeilla, kotibileissä, sokkotreffeillä, Tinderissä, nettideittipalstalla, harrastuksissa, konserteissa, matkoilla, rannalla, kaupassa, kaverien kautta, urheilutapahtumissa, jne jne jne jne. Juttelen kenen tahansa kanssa sujuvasti, en ole juhlien keskipiste mutten jää seinäruusuksikaan. Olen pyytänyt lukemattomia miehiä kahville tai muuten ilmaissut olevani kiinnostunut.

Muutamille treffeille olen päässyt (toki 95% kutsuistani on torjuttu), mutta kukaan ei kiinnostu, ei halua viettää enempää aikaa kanssani romanttisissa merkeissä. Haluavat olla kavereita. "Oot niin ihana nainen, jollekulle". 

Olen ihan sinut sen kanssa että jään yksin enkä saa lapsia tai muita elämän "normaaleja" kokemuksia. Mutta sitä en niele että minua itseäni syyllisestään aina passiivisuudesta kun mainitsen ettei seurustelukumppania ole löytynyt. Ja yleensä vielä syyllistäjä itse on löytänyt kumppaninsa kun on vain ollut jossakin ja mies on tullut iskemään. Eipä ole tapahtunut minulle yhtään ainutta kertaa...

On aika lailla selvää että jos et tuolla aktiivisuudella löydä koskaan ketään, yrität jotenkin vääriä ihmisiä. Jostain syystä sinä kiinnostut ihmisistä joiden todennäköisyys kiinnostua sinusta on hyvin pieni. Vähän kärjistettynä esimerkkinä: jos kiihkouskovainen ihastuu aina vain tulenpalaviin ateisteihin niin onnistumisen mahdollisuus on olematon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun vielä parikymppisenä toiveikkaana ajattelin että kyllä se pian tapahtuu ja löydän jonkun. Koska pakkohan niin on käydä kun kaikkihan seurustelee ja löytää kumppanin. Niin vain käy. En tuntenut tai tiennyt yhtään ikisinkkua. No nyt olen sellainen itse. 44 vuodessa ei ole löytynyt sitä ensimmäistäkään seurustelukumppania.

Mitä olet tehnyt silloin parikymppisenä sen kumppanin löytymisen eteen? Täytyy olla aktiivinen ja yrittelijäs. Monet löytää sen kumppanin esim opiskeluaikana. Vietetään paljon aikaa porukalla ja elämässä on paljon yhteisiä kokemuksia ja ongelmia kavereiden kanssa. Itselle tuo että mennään pystymetsästä randomisti pokaamaan on täysin vieras ajatus.

Meille ikisinkuille annetaan aina tämä sama, vähän alentuva neuvo. Olen siis eri kirjoittaja mutta 37v. enkä ikinä seurustellut päivääkään koska kukaan ei ole ollut kiinnostunut minusta. Ja todellakin olen ollut aktiivinen. Olen sosiaalinen, iloinen tyyppi ja minulla on paljon kavereita. Saatan käydä useita kertoja viikossa ulkona syömässä ja juomassa, joskus yökerhoissakin. En siis istu kotona odottamassa.

Olen yrittänyt tavata miehiä töissä, ravintoloissa, baareissa, klubeilla, kotibileissä, sokkotreffeillä, Tinderissä, nettideittipalstalla, harrastuksissa, konserteissa, matkoilla, rannalla, kaupassa, kaverien kautta, urheilutapahtumissa, jne jne jne jne. Juttelen kenen tahansa kanssa sujuvasti, en ole juhlien keskipiste mutten jää seinäruusuksikaan. Olen pyytänyt lukemattomia miehiä kahville tai muuten ilmaissut olevani kiinnostunut.

Muutamille treffeille olen päässyt (toki 95% kutsuistani on torjuttu), mutta kukaan ei kiinnostu, ei halua viettää enempää aikaa kanssani romanttisissa merkeissä. Haluavat olla kavereita. "Oot niin ihana nainen, jollekulle". 

Olen ihan sinut sen kanssa että jään yksin enkä saa lapsia tai muita elämän "normaaleja" kokemuksia. Mutta sitä en niele että minua itseäni syyllisestään aina passiivisuudesta kun mainitsen ettei seurustelukumppania ole löytynyt. Ja yleensä vielä syyllistäjä itse on löytänyt kumppaninsa kun on vain ollut jossakin ja mies on tullut iskemään. Eipä ole tapahtunut minulle yhtään ainutta kertaa...

Tuo kuullostaa uskomattomalta. Itse olen oikeasti ruma, en meikkaa enkä koristaudu ja suhteellisen vmäinen aina. Halutessani voin olla sosiaalinen ja hymyilevä. En juo enkä flirttaa. Itse olen aina halunnut pitää miehet asiallisesti vain kavereina ja silti aina on ollut seurustelusta kiinnostuneita ihan liikakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ihan varmasti jokaiselle on joku, kun pistää vaatimukset riittävän alas.

Voit olla aina tyytymätön ja onneton kaikkeen tai sitten olla onnellinen siitä mitä saat. Oma valinta pitkälti. Se että valitsee jonkun vain koska pitää joku olla ja sitten jurnuttaa kokoajan tyytymättömänä ja haikailee muista on pahinta.

Mustavalkoista, kehitä itseäsi ole hyvä.

Paljon on sen välissä onko "ihan sama kuka" ja yksisarvinen vaalea ori joita on vain yksi maapallolla Sinua varten.

Pitää myös ajatella, mikä on oma rooli suhteissa. Sinulle on oltava joku, mutta oletko sinä se joku jollekin toiselle? Moni ihminen on täysin kykenemätön terveeseen suhteeseen kypsymättömyyden, ymmärtämättömyyden, huonon itsetuntemuksen ym. vuoksi. Moni on silti suhteessa. Mutta miten voi löytää sen jonkun (ilmeisesti viitataan sopivaan), jos ei vaikkapa itse tiedä mitä haluaa tai tarvitsee? Tai osaa huomioida toista? Nämä eivät ole yksinkertaisia kysymyksiä, usean suhteen ja oman kasvun keskeneräisyyden kokemuksella.

Vierailija kirjoitti:

Bsbsbsbls kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaahan jokaiselle olla joku.

Toinen vaan saattaa olla Grönlannissa ja se toinen Afrikassa.

T. Uniikki lumihiutale

eli toisin sanoen, jokaiselle ei nykypäivänä ole jokua koska varsinkin naiset on niin vaativia ja kranttuja kumppanin suhteen. Ei entisaikaan ollut mahdollista hakea kumppania kuin omasta kylästä ja naapuripitäjästä, silti useimmat elivät onnellisina.

Kannattaa ihan vakavissaan miettiä, lisääkö naiset teidän onneanne ne vaatimuslistat miehen ominaisuuksista ja mahdollisuus rampata siinä "karkkikaupan" tuulikaapissa edes takaisin?

Huh huh mitä bullshittiä,, olen itse naisena huomannut et miehet huomioi niitä insta naisia, joilla 10x pakkelikerros, Tekokynnet, ripset, hoikka, timmejä yms, miehille ei kelpaa luomu, aito nainen joka ei meikkaa, joka on normaali painoinen(miesten mielestä normaalipainoiset naiset on läskejä), joka on kiltti, rehellinen, ei petä yms

Miehille kelpaa vaan ne pettäjänaiset jotka kyynerpää taktiikalla murskaa miehen itsetunnon

Itselleni ei kelpaa kuka tahansa kusipää

Jep, miespuolinen kaverini juuri näytti tyttöjä joita oli tavannut jossain klubilla. Ensimmäinen oli hänestä kiinnostunut kovasti, normaalipainoinen perusnätti blondi. Kaveri vähän nyrpisteli että hän ei ole kiinnostunut ylipainoisista (mikä on täysin ok, mutta ko. nainen EI ollut ylipainoinen vaan ruumiinrakenteeltaan enemmän tasapaksu kuin tiimalasi).

Toinen taas oli kaverini mielestä kiinnostava, kuulemma ihan kivan näköinen ja persoonakin miellyttävä. Niin. Instagramista löytyi täydellinen fitnessvartalo, jättisuuret rinnat, pieni vyötärö, valtava perä. Bikinikuvia, tekorusketusta, hiustenpidennykset. Valtavasti meikkiä ja vielä photoshoppia päälle (toki he olivat jo livenä nähneet). Katsoin kaveriani ja sanoin ai PERSOONA oli miellyttävä?! :D Ai IHAN KIVAN näköinen?

Ko. nainen edusti kuvissaan sellaista täydellisyyttä johon minä tai yksikään kaverini emme yllä. Emme vaikka alkaisimme asua salilla. Tällaisessa maailmassa sitten pitäisi ei-enää-parikymppisenä löytää joku mies joka ei sinunkin kanssasi ollessasi haaveilisi noista insta-tytöistä...

Komppaan! Miehet itkee sitä että naiset ovat vaativia, tarkoittavat noita insta naisia,, insta naisethan on valikoivia koska miehiä riittää jonoksi asti

Eli ei me normaalipainoiset, meikkaamattomat, kiltit, perusnätit, ns naapurintytöt kelvata ja jäämme ikisinkuiksi loppuelämän ajaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ihan varmasti jokaiselle on joku, kun pistää vaatimukset riittävän alas.

Voit olla aina tyytymätön ja onneton kaikkeen tai sitten olla onnellinen siitä mitä saat. Oma valinta pitkälti. Se että valitsee jonkun vain koska pitää joku olla ja sitten jurnuttaa kokoajan tyytymättömänä ja haikailee muista on pahinta.

Mustavalkoista, kehitä itseäsi ole hyvä.

Paljon on sen välissä onko "ihan sama kuka" ja yksisarvinen vaalea ori joita on vain yksi maapallolla Sinua varten.

Osoitatko sen kohdan jossa väitin olevan vaan yksi saavuttamaton mahdollisuus. Totesin vaan että jos tyytyy siihen mitä saa voi olla ihan täysin onnellinen. Mutta näin ei kannata tehdä jos sitten haikailee kaiken aikaa paremmasta. Vaivaako nepsy tai muu asperger?

On sinulle joku

Sinä et vain ole se "joku" juuri hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun vielä parikymppisenä toiveikkaana ajattelin että kyllä se pian tapahtuu ja löydän jonkun. Koska pakkohan niin on käydä kun kaikkihan seurustelee ja löytää kumppanin. Niin vain käy. En tuntenut tai tiennyt yhtään ikisinkkua. No nyt olen sellainen itse. 44 vuodessa ei ole löytynyt sitä ensimmäistäkään seurustelukumppania.

Mitä olet tehnyt silloin parikymppisenä sen kumppanin löytymisen eteen? Täytyy olla aktiivinen ja yrittelijäs. Monet löytää sen kumppanin esim opiskeluaikana. Vietetään paljon aikaa porukalla ja elämässä on paljon yhteisiä kokemuksia ja ongelmia kavereiden kanssa. Itselle tuo että mennään pystymetsästä randomisti pokaamaan on täysin vieras ajatus.

Meille ikisinkuille annetaan aina tämä sama, vähän alentuva neuvo. Olen siis eri kirjoittaja mutta 37v. enkä ikinä seurustellut päivääkään koska kukaan ei ole ollut kiinnostunut minusta. Ja todellakin olen ollut aktiivinen. Olen sosiaalinen, iloinen tyyppi ja minulla on paljon kavereita. Saatan käydä useita kertoja viikossa ulkona syömässä ja juomassa, joskus yökerhoissakin. En siis istu kotona odottamassa.

Olen yrittänyt tavata miehiä töissä, ravintoloissa, baareissa, klubeilla, kotibileissä, sokkotreffeillä, Tinderissä, nettideittipalstalla, harrastuksissa, konserteissa, matkoilla, rannalla, kaupassa, kaverien kautta, urheilutapahtumissa, jne jne jne jne. Juttelen kenen tahansa kanssa sujuvasti, en ole juhlien keskipiste mutten jää seinäruusuksikaan. Olen pyytänyt lukemattomia miehiä kahville tai muuten ilmaissut olevani kiinnostunut.

Muutamille treffeille olen päässyt (toki 95% kutsuistani on torjuttu), mutta kukaan ei kiinnostu, ei halua viettää enempää aikaa kanssani romanttisissa merkeissä. Haluavat olla kavereita. "Oot niin ihana nainen, jollekulle". 

Olen ihan sinut sen kanssa että jään yksin enkä saa lapsia tai muita elämän "normaaleja" kokemuksia. Mutta sitä en niele että minua itseäni syyllisestään aina passiivisuudesta kun mainitsen ettei seurustelukumppania ole löytynyt. Ja yleensä vielä syyllistäjä itse on löytänyt kumppaninsa kun on vain ollut jossakin ja mies on tullut iskemään. Eipä ole tapahtunut minulle yhtään ainutta kertaa...

On aika lailla selvää että jos et tuolla aktiivisuudella löydä koskaan ketään, yrität jotenkin vääriä ihmisiä. Jostain syystä sinä kiinnostut ihmisistä joiden todennäköisyys kiinnostua sinusta on hyvin pieni. Vähän kärjistettynä esimerkkinä: jos kiihkouskovainen ihastuu aina vain tulenpalaviin ateisteihin niin onnistumisen mahdollisuus on olematon.

No totta kai jossain on vikaa kun olen 20 vuotta ollut vastentahtoisesti sinkku. Mutta miehet joista olen ollut kiinnostunut ovat olleet hyvin erilaisia luonteiltaan ja ulkonäöiltään. Yleensä ihastun kunnolla sitten kun välillämme on jonkinlainen erityinen yhteys, ja se voi syntyä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, mutta miehille se on aina ollut ystävyyden merkki. En ole pystynyt itse ratkaisemaan tätä mysteeriä että miksi en ole kenellekään mitään romanttista /seksuaalista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun vielä parikymppisenä toiveikkaana ajattelin että kyllä se pian tapahtuu ja löydän jonkun. Koska pakkohan niin on käydä kun kaikkihan seurustelee ja löytää kumppanin. Niin vain käy. En tuntenut tai tiennyt yhtään ikisinkkua. No nyt olen sellainen itse. 44 vuodessa ei ole löytynyt sitä ensimmäistäkään seurustelukumppania.

Mitä olet tehnyt silloin parikymppisenä sen kumppanin löytymisen eteen? Täytyy olla aktiivinen ja yrittelijäs. Monet löytää sen kumppanin esim opiskeluaikana. Vietetään paljon aikaa porukalla ja elämässä on paljon yhteisiä kokemuksia ja ongelmia kavereiden kanssa. Itselle tuo että mennään pystymetsästä randomisti pokaamaan on täysin vieras ajatus.

Meille ikisinkuille annetaan aina tämä sama, vähän alentuva neuvo. Olen siis eri kirjoittaja mutta 37v. enkä ikinä seurustellut päivääkään koska kukaan ei ole ollut kiinnostunut minusta. Ja todellakin olen ollut aktiivinen. Olen sosiaalinen, iloinen tyyppi ja minulla on paljon kavereita. Saatan käydä useita kertoja viikossa ulkona syömässä ja juomassa, joskus yökerhoissakin. En siis istu kotona odottamassa.

Olen yrittänyt tavata miehiä töissä, ravintoloissa, baareissa, klubeilla, kotibileissä, sokkotreffeillä, Tinderissä, nettideittipalstalla, harrastuksissa, konserteissa, matkoilla, rannalla, kaupassa, kaverien kautta, urheilutapahtumissa, jne jne jne jne. Juttelen kenen tahansa kanssa sujuvasti, en ole juhlien keskipiste mutten jää seinäruusuksikaan. Olen pyytänyt lukemattomia miehiä kahville tai muuten ilmaissut olevani kiinnostunut.

Muutamille treffeille olen päässyt (toki 95% kutsuistani on torjuttu), mutta kukaan ei kiinnostu, ei halua viettää enempää aikaa kanssani romanttisissa merkeissä. Haluavat olla kavereita. "Oot niin ihana nainen, jollekulle". 

Olen ihan sinut sen kanssa että jään yksin enkä saa lapsia tai muita elämän "normaaleja" kokemuksia. Mutta sitä en niele että minua itseäni syyllisestään aina passiivisuudesta kun mainitsen ettei seurustelukumppania ole löytynyt. Ja yleensä vielä syyllistäjä itse on löytänyt kumppaninsa kun on vain ollut jossakin ja mies on tullut iskemään. Eipä ole tapahtunut minulle yhtään ainutta kertaa...

Tuo kuullostaa uskomattomalta. Itse olen oikeasti ruma, en meikkaa enkä koristaudu ja suhteellisen vmäinen aina. Halutessani voin olla sosiaalinen ja hymyilevä. En juo enkä flirttaa. Itse olen aina halunnut pitää miehet asiallisesti vain kavereina ja silti aina on ollut seurustelusta kiinnostuneita ihan liikakin.

Olen aina vähän kateellinen kun kuulen näitä tarinoita, vaikka tiedän ettei epätoivottu huomio ole kivaa. Eikä itsetuntoni riipu miehistä mutta kuka ei haluaisi edes kerran kuulla olevansa kiva, nätti ja viehättävä?

Olen mielestäni ihan hyvän näköinen, normaalipainossa, muodokas, pukeudun kukkamekkoihin, tai farkut/t-paita/ponnari -tyylisesti. Meikkaan, lakkaan kynnet, sheivaan, käytän vartalovoiteita, tuoksun hyvälle. Mielestäni olen naisellinen nainen.

Mutta kun ei niin ei. Minkäs sille mahdan :).

Itse ajattelen niin, kun  on oikein surkea olo, että jokaiselle voi olla joku, mutta monesti nämä ihmiset eivät vaan koskaan kohtaa. Näitä hetkiä on jolloin mietii, että jos asiat olisivat toisin ja eri hetki elämässä niin kaikki voisikin onnistua.  Tämä maailma on kuitenkin suuri ja ihmisiä löytyy erilaisia. Jos tapaisi edes osan heistä niin sitten voisi löytääkin monia hienoja ihmisiä. Itseä se piristää ja mietin aina, että toivoa kuitenkin on. Ja en siis tarkoita pelkästään ulkomaita. Sitten, kun on huonompi päivä niin mietin etten tule koskaan löytämään ketään, mutta ehkä se typeräkin ajattelu, että "joku olisi onnellinen kun tapaisi juuri sinut" kuitenkin piristää, vaikka siihen olisikin vaikeaa uskoa.

Komppaantäysin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bsbsbsbls kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaahan jokaiselle olla joku.

Toinen vaan saattaa olla Grönlannissa ja se toinen Afrikassa.

T. Uniikki lumihiutale

eli toisin sanoen, jokaiselle ei nykypäivänä ole jokua koska varsinkin naiset on niin vaativia ja kranttuja kumppanin suhteen. Ei entisaikaan ollut mahdollista hakea kumppania kuin omasta kylästä ja naapuripitäjästä, silti useimmat elivät onnellisina.

Kannattaa ihan vakavissaan miettiä, lisääkö naiset teidän onneanne ne vaatimuslistat miehen ominaisuuksista ja mahdollisuus rampata siinä "karkkikaupan" tuulikaapissa edes takaisin?

Huh huh mitä bullshittiä,, olen itse naisena huomannut et miehet huomioi niitä insta naisia, joilla 10x pakkelikerros, Tekokynnet, ripset, hoikka, timmejä yms, miehille ei kelpaa luomu, aito nainen joka ei meikkaa, joka on normaali painoinen(miesten mielestä normaalipainoiset naiset on läskejä), joka on kiltti, rehellinen, ei petä yms

Miehille kelpaa vaan ne pettäjänaiset jotka kyynerpää taktiikalla murskaa miehen itsetunnon

Itselleni ei kelpaa kuka tahansa kusipää

Jep, miespuolinen kaverini juuri näytti tyttöjä joita oli tavannut jossain klubilla. Ensimmäinen oli hänestä kiinnostunut kovasti, normaalipainoinen perusnätti blondi. Kaveri vähän nyrpisteli että hän ei ole kiinnostunut ylipainoisista (mikä on täysin ok, mutta ko. nainen EI ollut ylipainoinen vaan ruumiinrakenteeltaan enemmän tasapaksu kuin tiimalasi).

Toinen taas oli kaverini mielestä kiinnostava, kuulemma ihan kivan näköinen ja persoonakin miellyttävä. Niin. Instagramista löytyi täydellinen fitnessvartalo, jättisuuret rinnat, pieni vyötärö, valtava perä. Bikinikuvia, tekorusketusta, hiustenpidennykset. Valtavasti meikkiä ja vielä photoshoppia päälle (toki he olivat jo livenä nähneet). Katsoin kaveriani ja sanoin ai PERSOONA oli miellyttävä?! :D Ai IHAN KIVAN näköinen?

Ko. nainen edusti kuvissaan sellaista täydellisyyttä johon minä tai yksikään kaverini emme yllä. Emme vaikka alkaisimme asua salilla. Tällaisessa maailmassa sitten pitäisi ei-enää-parikymppisenä löytää joku mies joka ei sinunkin kanssasi ollessasi haaveilisi noista insta-tytöistä...

Komppaan! Miehet itkee sitä että naiset ovat vaativia, tarkoittavat noita insta naisia,, insta naisethan on valikoivia koska miehiä riittää jonoksi asti

Eli ei me normaalipainoiset, meikkaamattomat, kiltit, perusnätit, ns naapurintytöt kelvata ja jäämme ikisinkuiksi loppuelämän ajaksi

Normaalipainoiset ja perusnätit naiset, jopa lihavat naiset ghostaavat ja pelleilevät miesten kanssa netissä. Instanaisia en yritä kuin harvoin.

M31

Vierailija kirjoitti:

Meillä Suomessa ei ole minkäänlaista deitti/ tutustumiskulttuuria, kuten monissa muissa maissa on. Miehet ei halua katsoa päinkään saatikka edes puhua sulle jos et ole ns. « pantavan näköinen» heidän mielestä. Tätä samaa se on jo ollut ennen Tinderiäkin, 20 vuotta sitten. Tajusin massiivisen eron kun muutin ulkomaille ja omalla kohdalla « vienti» lisääntyi 500%. Ja olin suhteessa alle vuoden kuluttua muutosta.

Tämä!

Esimerkiksi työpaikoilla tms. on surullista jutella miesten kanssa, kun he tekevät heti elekielellään selväksi, että kanssasi ei ole miellyttävää puhua ja et ole kiinnostava. Aivan sama mitä sanot, kun mies katsoo pelkkää ulkonäköä ja "vastenmielisen" näköisille ei viitsitä suoda aikaa edes small talkin merkeissä.

Olen itse naimisissa, joten ei ole tarvetta pokailla ketään. Surullista vain nähdä jatkuvasti miesten käytöksestä se, että on heille vastenmielinen.

Suomalainen mies ei osaa käyttäytyä lainkaan, eikä puhu naiselle muuta kuin hyötyäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun vielä parikymppisenä toiveikkaana ajattelin että kyllä se pian tapahtuu ja löydän jonkun. Koska pakkohan niin on käydä kun kaikkihan seurustelee ja löytää kumppanin. Niin vain käy. En tuntenut tai tiennyt yhtään ikisinkkua. No nyt olen sellainen itse. 44 vuodessa ei ole löytynyt sitä ensimmäistäkään seurustelukumppania.

Mitä olet tehnyt silloin parikymppisenä sen kumppanin löytymisen eteen? Täytyy olla aktiivinen ja yrittelijäs. Monet löytää sen kumppanin esim opiskeluaikana. Vietetään paljon aikaa porukalla ja elämässä on paljon yhteisiä kokemuksia ja ongelmia kavereiden kanssa. Itselle tuo että mennään pystymetsästä randomisti pokaamaan on täysin vieras ajatus.

Meille ikisinkuille annetaan aina tämä sama, vähän alentuva neuvo. Olen siis eri kirjoittaja mutta 37v. enkä ikinä seurustellut päivääkään koska kukaan ei ole ollut kiinnostunut minusta. Ja todellakin olen ollut aktiivinen. Olen sosiaalinen, iloinen tyyppi ja minulla on paljon kavereita. Saatan käydä useita kertoja viikossa ulkona syömässä ja juomassa, joskus yökerhoissakin. En siis istu kotona odottamassa.

Olen yrittänyt tavata miehiä töissä, ravintoloissa, baareissa, klubeilla, kotibileissä, sokkotreffeillä, Tinderissä, nettideittipalstalla, harrastuksissa, konserteissa, matkoilla, rannalla, kaupassa, kaverien kautta, urheilutapahtumissa, jne jne jne jne. Juttelen kenen tahansa kanssa sujuvasti, en ole juhlien keskipiste mutten jää seinäruusuksikaan. Olen pyytänyt lukemattomia miehiä kahville tai muuten ilmaissut olevani kiinnostunut.

Muutamille treffeille olen päässyt (toki 95% kutsuistani on torjuttu), mutta kukaan ei kiinnostu, ei halua viettää enempää aikaa kanssani romanttisissa merkeissä. Haluavat olla kavereita. "Oot niin ihana nainen, jollekulle". 

Olen ihan sinut sen kanssa että jään yksin enkä saa lapsia tai muita elämän "normaaleja" kokemuksia. Mutta sitä en niele että minua itseäni syyllisestään aina passiivisuudesta kun mainitsen ettei seurustelukumppania ole löytynyt. Ja yleensä vielä syyllistäjä itse on löytänyt kumppaninsa kun on vain ollut jossakin ja mies on tullut iskemään. Eipä ole tapahtunut minulle yhtään ainutta kertaa...

On aika lailla selvää että jos et tuolla aktiivisuudella löydä koskaan ketään, yrität jotenkin vääriä ihmisiä. Jostain syystä sinä kiinnostut ihmisistä joiden todennäköisyys kiinnostua sinusta on hyvin pieni. Vähän kärjistettynä esimerkkinä: jos kiihkouskovainen ihastuu aina vain tulenpalaviin ateisteihin niin onnistumisen mahdollisuus on olematon.

No totta kai jossain on vikaa kun olen 20 vuotta ollut vastentahtoisesti sinkku. Mutta miehet joista olen ollut kiinnostunut ovat olleet hyvin erilaisia luonteiltaan ja ulkonäöiltään. Yleensä ihastun kunnolla sitten kun välillämme on jonkinlainen erityinen yhteys, ja se voi syntyä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, mutta miehille se on aina ollut ystävyyden merkki. En ole pystynyt itse ratkaisemaan tätä mysteeriä että miksi en ole kenellekään mitään romanttista /seksuaalista.

Tämä on aika erikoinen kannanotto palstalla jossa konsensus on, että miehet ainakin panevat ketä tahansa riippumatta tunteista yms. En epäile sitä lainkaan, totean vaan että onpa ääripäitä joka lähtöön.

Voisiko olla niin, että sinä itse kiinnostut ystäväaikeissa sinuun suhtautuvista miehistä ja sivuutat sellaiset jostain syystä, jotka olisivat romanttisesti/seksuaalisesti kiinnostuneet? Jos tyyliin pidät himokasta katsetta tai vihjailevaa flirttiä vastenmielisenä, kun taas ystävätasolla tiukasti operoivan korrektius vetoaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun vielä parikymppisenä toiveikkaana ajattelin että kyllä se pian tapahtuu ja löydän jonkun. Koska pakkohan niin on käydä kun kaikkihan seurustelee ja löytää kumppanin. Niin vain käy. En tuntenut tai tiennyt yhtään ikisinkkua. No nyt olen sellainen itse. 44 vuodessa ei ole löytynyt sitä ensimmäistäkään seurustelukumppania.

Mitä olet tehnyt silloin parikymppisenä sen kumppanin löytymisen eteen? Täytyy olla aktiivinen ja yrittelijäs. Monet löytää sen kumppanin esim opiskeluaikana. Vietetään paljon aikaa porukalla ja elämässä on paljon yhteisiä kokemuksia ja ongelmia kavereiden kanssa. Itselle tuo että mennään pystymetsästä randomisti pokaamaan on täysin vieras ajatus.

Meille ikisinkuille annetaan aina tämä sama, vähän alentuva neuvo. Olen siis eri kirjoittaja mutta 37v. enkä ikinä seurustellut päivääkään koska kukaan ei ole ollut kiinnostunut minusta. Ja todellakin olen ollut aktiivinen. Olen sosiaalinen, iloinen tyyppi ja minulla on paljon kavereita. Saatan käydä useita kertoja viikossa ulkona syömässä ja juomassa, joskus yökerhoissakin. En siis istu kotona odottamassa.

Olen yrittänyt tavata miehiä töissä, ravintoloissa, baareissa, klubeilla, kotibileissä, sokkotreffeillä, Tinderissä, nettideittipalstalla, harrastuksissa, konserteissa, matkoilla, rannalla, kaupassa, kaverien kautta, urheilutapahtumissa, jne jne jne jne. Juttelen kenen tahansa kanssa sujuvasti, en ole juhlien keskipiste mutten jää seinäruusuksikaan. Olen pyytänyt lukemattomia miehiä kahville tai muuten ilmaissut olevani kiinnostunut.

Muutamille treffeille olen päässyt (toki 95% kutsuistani on torjuttu), mutta kukaan ei kiinnostu, ei halua viettää enempää aikaa kanssani romanttisissa merkeissä. Haluavat olla kavereita. "Oot niin ihana nainen, jollekulle". 

Olen ihan sinut sen kanssa että jään yksin enkä saa lapsia tai muita elämän "normaaleja" kokemuksia. Mutta sitä en niele että minua itseäni syyllisestään aina passiivisuudesta kun mainitsen ettei seurustelukumppania ole löytynyt. Ja yleensä vielä syyllistäjä itse on löytänyt kumppaninsa kun on vain ollut jossakin ja mies on tullut iskemään. Eipä ole tapahtunut minulle yhtään ainutta kertaa...

On aika lailla selvää että jos et tuolla aktiivisuudella löydä koskaan ketään, yrität jotenkin vääriä ihmisiä. Jostain syystä sinä kiinnostut ihmisistä joiden todennäköisyys kiinnostua sinusta on hyvin pieni. Vähän kärjistettynä esimerkkinä: jos kiihkouskovainen ihastuu aina vain tulenpalaviin ateisteihin niin onnistumisen mahdollisuus on olematon.

No totta kai jossain on vikaa kun olen 20 vuotta ollut vastentahtoisesti sinkku. Mutta miehet joista olen ollut kiinnostunut ovat olleet hyvin erilaisia luonteiltaan ja ulkonäöiltään. Yleensä ihastun kunnolla sitten kun välillämme on jonkinlainen erityinen yhteys, ja se voi syntyä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, mutta miehille se on aina ollut ystävyyden merkki. En ole pystynyt itse ratkaisemaan tätä mysteeriä että miksi en ole kenellekään mitään romanttista /seksuaalista.

Olet vain jotenkin liian kaverillinen. Se oikea romanssi vaatii myös ne selkeät fyysiset aloitteet jotka vievät suhdetta eteenpäin. Ja mieluiten aika nopeasti. Muuten homma menee helposti sille kuuluisalle "kaverisekstorille".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun vielä parikymppisenä toiveikkaana ajattelin että kyllä se pian tapahtuu ja löydän jonkun. Koska pakkohan niin on käydä kun kaikkihan seurustelee ja löytää kumppanin. Niin vain käy. En tuntenut tai tiennyt yhtään ikisinkkua. No nyt olen sellainen itse. 44 vuodessa ei ole löytynyt sitä ensimmäistäkään seurustelukumppania.

Mitä olet tehnyt silloin parikymppisenä sen kumppanin löytymisen eteen? Täytyy olla aktiivinen ja yrittelijäs. Monet löytää sen kumppanin esim opiskeluaikana. Vietetään paljon aikaa porukalla ja elämässä on paljon yhteisiä kokemuksia ja ongelmia kavereiden kanssa. Itselle tuo että mennään pystymetsästä randomisti pokaamaan on täysin vieras ajatus.

Meille ikisinkuille annetaan aina tämä sama, vähän alentuva neuvo. Olen siis eri kirjoittaja mutta 37v. enkä ikinä seurustellut päivääkään koska kukaan ei ole ollut kiinnostunut minusta. Ja todellakin olen ollut aktiivinen. Olen sosiaalinen, iloinen tyyppi ja minulla on paljon kavereita. Saatan käydä useita kertoja viikossa ulkona syömässä ja juomassa, joskus yökerhoissakin. En siis istu kotona odottamassa.

Olen yrittänyt tavata miehiä töissä, ravintoloissa, baareissa, klubeilla, kotibileissä, sokkotreffeillä, Tinderissä, nettideittipalstalla, harrastuksissa, konserteissa, matkoilla, rannalla, kaupassa, kaverien kautta, urheilutapahtumissa, jne jne jne jne. Juttelen kenen tahansa kanssa sujuvasti, en ole juhlien keskipiste mutten jää seinäruusuksikaan. Olen pyytänyt lukemattomia miehiä kahville tai muuten ilmaissut olevani kiinnostunut.

Muutamille treffeille olen päässyt (toki 95% kutsuistani on torjuttu), mutta kukaan ei kiinnostu, ei halua viettää enempää aikaa kanssani romanttisissa merkeissä. Haluavat olla kavereita. "Oot niin ihana nainen, jollekulle". 

Olen ihan sinut sen kanssa että jään yksin enkä saa lapsia tai muita elämän "normaaleja" kokemuksia. Mutta sitä en niele että minua itseäni syyllisestään aina passiivisuudesta kun mainitsen ettei seurustelukumppania ole löytynyt. Ja yleensä vielä syyllistäjä itse on löytänyt kumppaninsa kun on vain ollut jossakin ja mies on tullut iskemään. Eipä ole tapahtunut minulle yhtään ainutta kertaa...

On aika lailla selvää että jos et tuolla aktiivisuudella löydä koskaan ketään, yrität jotenkin vääriä ihmisiä. Jostain syystä sinä kiinnostut ihmisistä joiden todennäköisyys kiinnostua sinusta on hyvin pieni. Vähän kärjistettynä esimerkkinä: jos kiihkouskovainen ihastuu aina vain tulenpalaviin ateisteihin niin onnistumisen mahdollisuus on olematon.

No totta kai jossain on vikaa kun olen 20 vuotta ollut vastentahtoisesti sinkku. Mutta miehet joista olen ollut kiinnostunut ovat olleet hyvin erilaisia luonteiltaan ja ulkonäöiltään. Yleensä ihastun kunnolla sitten kun välillämme on jonkinlainen erityinen yhteys, ja se voi syntyä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, mutta miehille se on aina ollut ystävyyden merkki. En ole pystynyt itse ratkaisemaan tätä mysteeriä että miksi en ole kenellekään mitään romanttista /seksuaalista.

Tämä on aika erikoinen kannanotto palstalla jossa konsensus on, että miehet ainakin panevat ketä tahansa riippumatta tunteista yms. En epäile sitä lainkaan, totean vaan että onpa ääripäitä joka lähtöön.

Voisiko olla niin, että sinä itse kiinnostut ystäväaikeissa sinuun suhtautuvista miehistä ja sivuutat sellaiset jostain syystä, jotka olisivat romanttisesti/seksuaalisesti kiinnostuneet? Jos tyyliin pidät himokasta katsetta tai vihjailevaa flirttiä vastenmielisenä, kun taas ystävätasolla tiukasti operoivan korrektius vetoaa?

Täytyy kyllä onnitella itseään ,että on saanut parisuhteen ihan ilman himokkaita katseita tai vihjailevaa flirttiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaahan jokaiselle olla joku.

Toinen vaan saattaa olla Grönlannissa ja se toinen Afrikassa.

Näin nettiaikana ihmiset ovat kahlanneet maita läpi ilman tulosta.

No ei netin kautta pysty tutustumaan ihmiseen samoin kuin livenä. Siksi olisi ehkä järkevämpää kahlata niitä maita matkustaen läpi eikä tietokoneella. :D

Pystyy tutustumaan. Mikäli ei kolahda netissä, niin ei kolahda livenäkään. Tosin joskus toimii netissä, mutta livenä ei. Netistähän on tarkoitus siirtyä liveilyyn.

Vierailija kirjoitti:

Komppaantäysin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bsbsbsbls kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaahan jokaiselle olla joku.

Toinen vaan saattaa olla Grönlannissa ja se toinen Afrikassa.

T. Uniikki lumihiutale

eli toisin sanoen, jokaiselle ei nykypäivänä ole jokua koska varsinkin naiset on niin vaativia ja kranttuja kumppanin suhteen. Ei entisaikaan ollut mahdollista hakea kumppania kuin omasta kylästä ja naapuripitäjästä, silti useimmat elivät onnellisina.

Kannattaa ihan vakavissaan miettiä, lisääkö naiset teidän onneanne ne vaatimuslistat miehen ominaisuuksista ja mahdollisuus rampata siinä "karkkikaupan" tuulikaapissa edes takaisin?

Huh huh mitä bullshittiä,, olen itse naisena huomannut et miehet huomioi niitä insta naisia, joilla 10x pakkelikerros, Tekokynnet, ripset, hoikka, timmejä yms, miehille ei kelpaa luomu, aito nainen joka ei meikkaa, joka on normaali painoinen(miesten mielestä normaalipainoiset naiset on läskejä), joka on kiltti, rehellinen, ei petä yms

Miehille kelpaa vaan ne pettäjänaiset jotka kyynerpää taktiikalla murskaa miehen itsetunnon

Itselleni ei kelpaa kuka tahansa kusipää

Jep, miespuolinen kaverini juuri näytti tyttöjä joita oli tavannut jossain klubilla. Ensimmäinen oli hänestä kiinnostunut kovasti, normaalipainoinen perusnätti blondi. Kaveri vähän nyrpisteli että hän ei ole kiinnostunut ylipainoisista (mikä on täysin ok, mutta ko. nainen EI ollut ylipainoinen vaan ruumiinrakenteeltaan enemmän tasapaksu kuin tiimalasi).

Toinen taas oli kaverini mielestä kiinnostava, kuulemma ihan kivan näköinen ja persoonakin miellyttävä. Niin. Instagramista löytyi täydellinen fitnessvartalo, jättisuuret rinnat, pieni vyötärö, valtava perä. Bikinikuvia, tekorusketusta, hiustenpidennykset. Valtavasti meikkiä ja vielä photoshoppia päälle (toki he olivat jo livenä nähneet). Katsoin kaveriani ja sanoin ai PERSOONA oli miellyttävä?! :D Ai IHAN KIVAN näköinen?

Ko. nainen edusti kuvissaan sellaista täydellisyyttä johon minä tai yksikään kaverini emme yllä. Emme vaikka alkaisimme asua salilla. Tällaisessa maailmassa sitten pitäisi ei-enää-parikymppisenä löytää joku mies joka ei sinunkin kanssasi ollessasi haaveilisi noista insta-tytöistä...

Komppaan! Miehet itkee sitä että naiset ovat vaativia, tarkoittavat noita insta naisia,, insta naisethan on valikoivia koska miehiä riittää jonoksi asti

Eli ei me normaalipainoiset, meikkaamattomat, kiltit, perusnätit, ns naapurintytöt kelvata ja jäämme ikisinkuiksi loppuelämän ajaksi

Normaalipainoiset ja perusnätit naiset, jopa lihavat naiset ghostaavat ja pelleilevät miesten kanssa netissä. Instanaisia en yritä kuin harvoin.

M31

Älkää alapeukuttako, jos ette ole itse kokeilleet nettideittailua miehenä. Ja minulla on kyllä realistinen käsitys perusnätistä naisesta.

M31

Miksi tarvisi jonkun? Ole itsellesi se joku. On luonnonvalintaa, että jotkut jäävät ilman kumppania. Näin se vaan on. Kumppani ei ole ihmisoikeus.